Monessa asiassa voi olla tuhma

... mutta sitten joissain asioissa voi olla lungimpi kuin moni muu.

En väsy ihmettelemään Penan mielenliikkeitä. Tänään illalla päätin että käyn vähän pyöräyttämässä sitä liinassa, jotta huomenna ei tarvitsisi (ehkä!) aloittaa ihan niin pinkeällä hevosella treenejä. Peltoilun jälkeen oli yksi kokovapaa ja nyt tämä liinaurheiluvapaa.

Meillä on tilanne se, että kentällä ei ole valoja. Ne piti purkaa kesällä latoremontin yhteydessä pois ja hups nyt on tammikuu eikä niitä ole "ehditty" virittää takaisin. Tosin enpä minä niitä juuri tarvitsekaan, koska olen illat aina lapsen kanssa kaksin eikä ratsastamisesta oikein tule mitään jos täytyy toisella silmällä valvoa uhmaikäistä. Ja vaikka lapsi olisikin kiltisti ja viihtyisi, niin vähintään sille iskee pissahätä juuri kun on itse päässyt laukkatyöhön. Joten, ratsastan aamuisin kun on toinenkin käsipari kotona. Mikä tarkoittaa sitä, että pimeässä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan.

Nyt iltainnostuksessani puin lapsen, virittelin sille otsalampun päähän ja vedin jatkoroikan avulla yhden työmaavalon kentän aitatolppaan. Hain hevosen kentälle, ripustin ulkoloimen toiseen aitatolppaan, puin suojat, kävelytin ja hölkkyytin liinassa. Eikä mitään! Ei niin kerta kaikkiaan mitään. Työmaavalo paistaa sopivasti silmään siitä aidannokasta, lapsi vilahtelee otsalamppunsa kanssa estevarastoon ja pois ja aidan ali ja pois, heittelee lapiolla hiekkaa ja lunta ja Pena vaan jolkottaa. Normisirkus, hoh hoijaa, olisi voinut laittaa puhekuplaan. Kyllähän se meni köyrylaukkaakin, mutta se johtui ihan vaan siitä että köyrylaukkaaminen nyt vaan on paljon siistimpää kuin mikään sivistynyt laukkaaminen. Mutta ei mitään häntä soihtuna pakoon -efektiä, johon totta puhuakseni olisi ollut kaikki edellytykset.

Osaa se joskus.

Tuhmeliini takaisin töihin ja muut kuulumiset

Nyt kun minulla on koulun loppumisen myötä vain aikaa (phahah!), päättyy Penan villikkoelo ja poni palautetaan säännöllisempään reeniin. Valmennuskuviot vaativat päivityksen tai oikeastaan uudelleenluonnin, ja nyt kun minulla on pikku-E niin ehkä liikkuminen valmennuksen perässä helpottuu. Traileria ei vielä ole, mutta ainakin saan sellaista vetää jos lainaan saan!

Pena on keskittynyt lähinnä olemaan villi ja tuhma. Itsenäisyyspäivänä työskentelin hetken in-hand -tyylillä maastakäsin. Opeteltiin myös minipiaffia leikin varjolla ja pakkaspinkeä Pena harjoitteli paikallaanpolkemista oikein terhakkaasti. Loppukävelyt radalla osoittautuvat kuitenkin turhan haasteellisiksi, koska iiiiik naapuri oli kaatanut metsää ja maisema oli muuttunut. Kireääkin kireämpi poni meinasi lähteä kuuta kiertävälle radalle joten siirryin laitumen puolelle ja annoin sen hetken pupuloikkia juosta liinan päässä ympyrää. Kun pahin tirinä oli lakannut, pääsimme sovussa takaisin pihalle.

Sitten hurahti taas lähes viikko ennen kuin tänään pääsin seuraavan kerran Penaa ulkoiluttamaan. Satuloin sen (estesatulaan, toim. huom., koska sain meidän koulusatulan myytyä! Tein ehkä maailman vaivattomimmat satulakaupat! Nyt vain odotamme että meille oikea Amerigo tulee vastaan) ja vein kentälle, ja jo kun talutin alkukäyntejä maasta, totesin ettei kannata yrittää urotekoja ja mennä selkään. Joten taas piti laittaa poni liinaan purkamaan enimmät kireydet pois.

Loppuviimein sain kuitenkin ratsastaa ihan kelvosti käyttäytyvällä ponilla. Tosin se piti pitää koko ajan ravissa ja työskentelemässä, sen verran pyöri sätkytutka korvien välissä. Mutta tähän epäsäännölliseen liikkumiseen, melko reippaaseen ruokintaan ja pakkaskeleihin suhteutettuna en muuta ole odottanutkaan. Ehkä se tästä taas tasaantuu.

Pena sai valmistujaislahjaksi villaviltin ja on nyt tosi vakavasti otettava ratsuhevoinen!

Postinhakureissulla ratsastuksen jälkeen

Penalle kengitettiin viime viikolla täysi talvisetti, tilsakumit ja kuusi hokkia per jalka. Pitäisi pysyä pystyssä nyt! Kenttä on kova ja jäinen joten työskentely on mälsää hissuttelua. Jos kelit jatkuvat tällaisina (pakkasta eikä lunta), koitan uskaltautua tuohon sänkipellolle ratsastamaan jonain päivänä. Näiden edelliskertojen fiilisten perusteella se ei kuitenkaan tapahdu ihan vielä huomenna eikä ylihuomennakaan...

Ilolla ja itsevarmuudella

Oivalsin jokin aika sitten, että voin maastoilla Penalla - jalkaisin. Ja että on ajattelun rajoittuneisuutta kuvitella, etteikö talutusmaasto olisi yhtä hyvästä hevoselle kuin ratsastettu maasto. Koska joka tapauksessa askellaji Penan kanssa olisi käynti, vielä hyvän aikaa, niin aivan turhaan uskottelin itselleni ettei me päästä maastoon. Päästään, kun minäkin kävelen.

Tunnin rinksa, 4,5 km, jonain päivänä männä viikolla

50 minuuttia, reilut 3,5 km (sisälsi siksakkia umpipöpelikössä oikeaa metsäkoneenuraa etsien)

Ja sitä me on nyt koitettu tehdä. Maastoilla. En sano "kerran viikossa" tai "kahdesti viikossa", kun tämä meidän liikutuskalenterimme elää nyt ihan muiden vaikuttimien kuin minun haluni mukaan. Sanon vain että on maastoiltu.

Ja taas voin vain ällistyä, miten nopeasti Pena oppii. Tänään oikein havahduin siihen, kun tultiin kotiinpäin ja Penan askel oli iso ja vetävä. Niin iso ja vetävä että se halusi kulkea vähän edelläni. Minulla on maastovermeinä naruriimu ja kolmimetrinen koulutusköysi, joka antaa kivasti vapautta vaikuttaa hevosen paikkaan talutuksessa. Annoin Penan siis kulkea hieman edelläni, ja katsoin siinä sen ilmettä. Sitä millaisella ilolla ja itsevarmuudella se askelsi metsätietä eteenpäin, korvat tanassa, koko keho keinuen hyvää käyntiä. Se uskalsi mennä. Ok, sen ilon ja itsevarmuuden särkee vielä ihan pienetkin asiat, kuten aukeat paikat ja tiellä kulkeminen, mutta ei siitä kauaa ole kun sen ilme metsässäkin oli koko ajan tämä:

Huolestunut, jännittynyt naama

Nyt se on metsässä rento ja tyytyväinen. Sen ei mene pasmat sekaisin vaikka minä vähän joutuisin tekemään tonne eiku tonne -tyyppisiä liikkeitä hakiessani oikeaa polkua. Se ei koko ajan meinaa kompastua tai kävellä päältäni, vaan se pystyy keskittymään siihen miten se jalkansa asettelee. Tänään kävi jopa niin että lumen alta löytyikin jokin kuoppa johon Penan etujalka vajosi puoleen sääreen, mutta se ei saanut paniikkia vaan antooi minun ohjata kroppaansa rauhassa niin että jalka tuli ehjänä ylöskin kuopasta.

Voi siis olla, että joskus tulee vielä sekin päivä kun lähdemme keskenämme maastoon satuloituna ja suitsittuna, ja hyvällä hetkellä nousen kyytiin. Mutta en aio nyt yhtään hosua. Olen oikein onnellinen siitä, että voimme ja saamme käydä kävelemässä yhdessä. Se on oikein mukavaa, uskon että meistä molemmista. 

Tänään ei ole yhtään niin kylmä kuin eilen

Tämän päivän agenda oli yksinkertainen: Pena liikkeelle vaikka mikä olisi. Viikko on ollut hankala, olen ollut paljon lapsen kanssa kaksistaan, pakkasta on ollut liki 30 astetta mikä aiheuttaa maalaistalossa ja kotitallissa kaikenlaista pientä ylimääräistä "kivaa", ja jos olisikin löytynyt joku rako hevostelulle niin Penan irtokenkä piti huolen siitä ettei poni pääse muualle kuin tarhan ja tallin väliselle reitille.
Pena rupesi tarkenemaan ulkona kun laitoin sille kaksi ulkoloimea päällekkäin. Itse asiassa olen joutunut hakemaan joka konin tarhan perältä puoliväkisin sisälle normaaliaikataulua aiemmin klo 18-19. Aamuisin hevoset ovat menneet ulos liki normaalisti, klo 8-9 maissa. Ei ilmeisesti kylmä ole häirinnyt - toki itse olen huhkinut normaalia enemmän jakaessani useammin ja enemmän heinää ja pitäessäni huolen että lämmintä vettä riittää. -28 alkaa olla sellainen lukema että paska jäätyy kiinni kottikärryihin. Silloin kokenutkin tallinpitäjä toteaa että on kylmä.


Pena on kärsinyt liikkumattomuudestaan. Levottomuutta ja huonoa käytöstä. Tänään oli aamupäivällä vain -17 eikä tuntunut oikeastaan lainkaan kylmältä. Kävelytin alkulämmöt tiellä ja pellolla, sitten Pena irti kentälle ja pari maiskautusta. Vartin pukkiloikkimisen jälkeen hetki hallitummin ravia ja sitten taas poni loimeen ja taluttaen metsään. Viimeistään sinne suli kireys ja kiukkuisuus, meistä molemmista. Välillä tulee hetkiä jolloin tuntuu kuin olisimme yksi sielu kahdessa olennossa - niin paljon Penan liikkeellepääsy helpotti minunkin sisäistä kiristystäni.

Jalkapatikassa

Hiphei.


On taas hetki kun oivallan jotain yksinkertaista jota en vain ole osannut ajatella aiemmin. Vähän niin kuin silloin kun tajusin, että Pena voi syödä kengityksessä heinää kun se kerran helpottaa sen oloa ja lisää malttia seistä.


Tänään oivalsin, että vinkumiseni mahdottomasta maastoilusta on turhaa. Miksi minun pitäisi päästä maastoon ratsain? Siksikö, että maastossa nyt vaan kuuluu ratsastaa? Samalla tapaa kuin hevosen nyt vaan kuuluu malttaa seistä kengityksessä?




Tästä päivästä lukien me alamme maastoilla jalkaisin. Joka tapauksessa Penan kohdalla tie reippaisiin ravi- ja laukkamaastoihin tulee olemaan mahdoton melko pitkä ja tekisimme luultavasti kuitenkin pääasiassa käyntiä, niin miksi en veisi ponia useammin maastoon taluttaen? Jalkaisin tiedän hallitsevani Penan enkä hermostu tai jännity vaikka tulisi tilanne. Eikä tee ollenkaan huonoa minunkaan kankuilleni tarpoa välillä ihan ite.




Aloitimme tänään. Kolme varttia ja reilut kolme kilometriä. Miten pienistä asioista voi tulla onnelliseksi. Onnea tosin hiukan varjostaa se että tietokoneeni sanoi poks ja olen nyt taistellut kaksi tuntia tätä kirjoitusta ja alla olevaa videota eetteriin. Mutta niin iloinen olen kuitenkin tästä ajatusnitkahduksestani että jaksoin kamppailla tekniikkaa vastaan.




Pidemmittä puheitta, linkki videoon:
Lisäys 31.12.2015: Videon näkymisessä vissiin joku häikkä? En osaa korjata kännykällä joten hihkaise jos ei näy, koitan korjailla jahka pääsen jossain koneelle.




Penan kanssa kävelyllä 30.12.2015
(onhan sillä pienoinen alert-tila päällä, mutta koin ponin olevan sen verran hyvässä jamassa että ylipäätään tuli mieleen kaivaa kännykkä esiin)

Huilaajan hommia

Keskiviikkona käveltiin Sports Trackerin mukaan karvan vajaa 3 km pellolla ja radalla ja sielläsuntäällä. Penan ilme oli kireähkö kun lähdettiin liikkeelle, jostain varmaan kiristi kropassa (tai korvien välissä). Estetuntireissu otti selvästi edeltänyttä koulutuntireissua kovemmalle, sillä estetunnilla Penan maha veti ihan ruikulille, mitä se ei todellakaan helpolla tee. Sopiva hetki taas hysteerisen hevosenomistajan miettiä, vaadinko siltä liikaa ja veinkö sen liikaa yli mukavuusrajan. No, tehty mikä tehty ja nyt pari päivää omaa huonoa ratsastustani marinoineena päätetty, että mennään joskus uudestaankin, koska opittava on. Ja talvella ei kuitenkaan kotona pääse hyppäämään koska kenttä ja talvi.

Kyllä kiiltää!

Jos poni seisoo paikoillaan niin taluttajan on pakko joogata omiaan...

Torstaina ja perjantaina ei tehty yhtään mitään.

Tänään lauantaina kulutettiin taas sänkkäriä, nyt ratsailta.

Puoli tuntia, 4,5 km

Pena oli fiksusti! Käveltiin, hölkättiin ja otettiin pari vetoa laukkaa. Laukassa sain jo vähän kääntää ympyrälle kun Pena painoi ohjille ja tuntui siltä että lähtisi kuin ohjus jos päästäisin. Teki mieli päästääkin, mutta vauhdin kasvaessa kasvaa myös poukkoilu. Pena pystyy uskomattoman kovasta vauhdista pukittamaan tai tekemään kylkimyyryköyryloikan jossa ei vain kestä mukana. Kunpa keli pysyisi hyvänä ja pelto sängellä niin päästäisiin harjoittelemaan tätäkin asiaa. Todella haluaisin välillä antaa Penan mennä oikein lujaa, mutta en halua päätyä sänkien joukkoon siitä oikein lujasta vauhdista. Nyt Sports Tracker mittasi maksiminopeudeksi 27,6 km/h kun pitelin Penaa koko ajan.

Saa jo jarruttaa!

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Tai ilmeistä päätellen ainakin ratsastajalla...

Sunnuntai menee taas kokonaan vapaalla, maanantaina voisin mennä uudestaan pellolle ja tehdä siinä vaikka hiukan hommiakin ja haistella, joko lepo riittää vai vieläkö höllätään. Nyt Pena ainakin vaikutti tyytyväiseltä kun pääsi liikkeelle mutta ei tarvinnut pingottaa. Tiistaina on vuorossa kengitys, päästään eroon erikoiskengistä.

Onko juoksuttamisessa mitään järkeä?

Olen pohtinut otsikon kysymystä viime aikoina ja ajattelin hieman kirjoittaa auki ajatuksiani. Olisi kiva kuulla mitä muut aiheesta ajattelevat, joten rohkeasti kommentoimaan! Ei tarvitse olla samaa mieltä!

Penaa on juoksutettu paljon. Olen juoksuttanut sitä itse ja jo ennen minua, osana sen sisäänratsastusta, sitä juoksutettiin liinassa aina ennen kuin sen kanssa tehtiin muuta. Ja ihan ensimetreillä se myös juoksi ensin vapaana ennen liinaan ottamista. Liinassa juoksuttaminen on kuulunut meidän löyhään viikko-ohjelmaan "aina", ja vielä viime syksynäkin olen joskus pyöräyttänyt Penaa ensin pari kiekkaa liinassa ja tsekannut päivän vireystason ennen kuin olen kiivennyt selkään.

Penalla juoksutus on siis pääasiassa ollut energian purkamista, jotta ei sattuisi vahinkoa ratsastaja selässä. Sittemmin olen ruvennut juoksuttamaan kahdella ohjalla ja ohjasajamaan.

Mutta ydin miksi tätä mietin, on juoksuttamisen todellinen funktio. Nettifoorumit ja blogit antavat nopsaan ymmärtää, että juoksuttaminen on tehokasta työskentelyä "kun sen osaa". Usein tähän tehokkaaseen työskentelyyn liittyy olettamus siitä, että hevoselle puetaan apuohjia joilla se ohjataan haluttuun muotoon. Ja tässä tulee se pointti, miksi minä tätä pohdin. Olen hakenut Penalle oikeaa, riittävän avointa muotoa ja opettanut sille tuntumalla liikkumista uudelleen. Se hakeutuu todella helposti kuolaimen taakse virkkuukoukkumaiseen muotoon ja on edestä aivan tyhjä, ja ratsailta sitä saa pyytää aika tavalla odottamaan ratsastajaa ja silti polkemaan aktiivisena haluttua askellajia ennen kuin se tulee rehellisesti tuntumalle ja nenä nousee pois ryntäistä. Miten tämä toteutetaan maastakäsin? Voi olla että on ryhmä ihmisiä jotka sen osaavat. Tunnustan että minä en osaa.

Järkeni sanoo, että kaikki juoksutuksessa käytettävät apuremmelit vetävät hevosta väärään suuntaan - taaksepäin. Niillä saa kaulan pyöreäksi ja nenän alas, mutta siinäkö se hyöty on? Sitten aktivoidaan liikettä eteen, ja näennäisesti meillä on "itseään käyttävä pyöreänä liikkuva hevonen".

Liina kiinnitetään monin erinäisin tavoin hevosen suitsiin: yksi laittaa liinan sisäkuolainrenkaasta sisään, niskan yli ja ulkokuolainrenkaaseen kiinni, toinen suoraan kiinni sisäkuolainrenkaaseen, kolmas sisäkuolainrenkaasta sisään ja leuan alta ulkokuolainrenkaaseen kiinni. Mikään ei mielestäni oli hyvä ratkaisu, kaikki tavat antavat epäselvää signaalia hevosen herkkään suuhun. Voi olla että kapsoni olisi se ainoa ja oikea ratkaisu jossa olisi jokin järki, mutta en ole nähnyt yhdelläkään harrastajalla kapsonia käytössä.

Liina kiinni sisäkuolainrenkaassa, mahtaa tuntua mukavalta

Apuohjista en ole vielä löytänyt yhtään järkevää. Olen kyllä kokeillut sen hulluimmankin, pessoan, ja ajatellut hetken että kylläpä liikkuu heppa kivasti, mutta morjens, siinähän sidotaan hevosen suu takajalkoihin kiinni! Siinä se sitten nypyttää joka askeleella ja hevonen oppii... mitä? Menemään entistä enemmän taakse nippuun kuolaimen vaikutusta karkuun. Lievempiä versioita on se joustava puuvillanaru joka kulkee selän yli ja etujalkojen välistä kuolaimeen. Testattu, kivasti taas kaula kaarella mutta vaikutus ihan sama - suuhun kohdistuu jatkuva vuoropuolinen nypytys jota hevonen ei pääse pakoon vaikka miten asettelisi itsensä. Pienin paine tulee kun laittaa turvan mahdollisimman lähelle ryntäitä. Sivuohjat: jos ne on löysät, on sama kuin niitä ei olisikaan, ja jos ne on napakat, ne vetävät nenän ryntäisiin eli muoto on taas väärin, liian syvä nyökky. Kumichambon: sama kuin edellä mutta vielä hölmömpi koska sen voi kiinnittää myös etujalkojen välistä. Käyntiä ei voi tehdä millään apuohjalla koska käynnissä hevosen pää ja kaula liikkuvat, ja apuohja estää tai ainakin rajoittaa tätä.

Juoksuttaminen on hevoselle raskasta. Ympyrä on pieni vaikka ihminen kävelisikin hevosen mukana, ja taipumisen hallitseminen maastakäsin vaikeaa. Iso painorasitus tulee sisäetujalalle, ja jos etuosaa kääntää liinasta sisään, karkaa usein takaosa ulos.

Etenkin näin kesäaikaan kun hevoseni liikkuu laumassa laitumella, se ei tarvitse sellaista liikuntaa jossa se juoksisi ympärilläni pientä rinkiä vartin verran. Mitä se siitä hyötyy? Minulle vain tulee sellainen olo, että hevonen on nyt liikutettu. Samalla vaivalla voisin kävelyttää sitä tai laskea sen irti juoksemaan, jos siinä on paljon energiaa. Eipä juuri tule kesällä tehtyä, koska luonnollista, hevosentahtista liikettä tulee jo ihan tarpeeksi. Juoksuttaminen mainitaan monesti myös tapana kuntouttaa hevosta erilaisista vaivoista ja palauttaa takaisin liikkumaan. Ei mene minun järkeeni, jos tosiaan funktiona on jokin muu kuin se että hevonen ylipäätään saadaan liikkeelle ilman ratsastajan painoa. Miten tasapainoton (??) liinassa pyöriminen edistää mitään toipumista? Erilaiset hallitusti toteutetut puomijumpat on asia erikseen.


Eniten sätin tässä itseäni. Sitä että tajuan ajatella näitä asioita vasta nyt. Minä haluan nenä edessä liikkuvan hevosen, joka kantaa itsensä ja minut. Miksi ihmeessä siirtyessäni työskentelemään sitä maastakäsin asentaisin sille jonkun remmin joka opettaa sille ihan päinvastaista kuin mihin ratsailta pyrin? Miksi olen monesti niin laiska, että "vain juoksutan"? Miksen sitten ratsasta? Taluta? (no, koska aika, jaksaminen ja turvallisuus.)

Saan kuitenkin kiittää laiskuuttani siitä, että viime ajat olen juoksuttanut Penaa pääasiassa naruriimussa. Kova väline sekin on, mutta ei ole kiinni suussa eikä ohjaa päätä keinotekoisesti mihinkään jos ja kun liinassa ei ole painetta. Se on ollut nopea napata mukaan eikä ole välttämättä tarvinnut raapia kuraista hevosta puhtaaksi muualta kuin päästä. Naruriimulla juoksuttaessani olen opettanut Penan laskemaan itse päätään ja venyttämään turpaansa eteen ja alaspäin ja palkinnut sitä kehuilla. Samoin olen koonnut sitä lyhyemmäksi teettämälle sillä hetkellisesti hyvin pientä volttia ja pyytämällä siinä voimakasta, hidasta ravia/laukkaa. Tämän verran pystyn säätämään sen muotoa ja liikkumistapaa, mutta esim. vinouden tai sisään kaatumisen korjaaminen ympyrällä liinanmitan päästä on paitsi hankalaa, myös yleensä ajoituksellisesti pielessä.

Naruriimussa liinan päässä 

Korostan vielä, että ymmärrän juoksuttamisen tapana liikuttaa hevonen pikaisesti. Joka paikassa ei ole mahdollista tai turvallista irtojuoksuttaa emmekä vielä elä unelmamaailmassa, jossa aina ehtisi ja pystyisi ratsastamaan tehokkaasti, maastoilemaan pitkästi ja rennosti tai kävelyttämään hevosta narussa niin että sen luonnollinen liikkumisentarve täyttyisi. Monilla talleilla hevosenpitotapa on jo kovin kaukana siitä mikä hevoselle on alunperin ollut luonnollista, ja hevoset ja ihmiset ovat sopeutuneet tilanteeseen ja voivat hyvin. On varmasti parempi että hevonen saa liikkua edes sitten liinan päässä kuin että se vain seisoisi karsinassa tai pienessä tarhassa. Lähinnä haluan herätellä ajatuksia ja keskustelua siitä, miten ja miksi kukakin hevostaan juoksuttaa, ja onko omaan apuohjavalintaan tai apuohjattomuuteen perusteltuja syitä.

Ajattelin haastaa itseni lopettamaan tarpeettoman juoksuttamisen tulevaksi talvikaudeksi. Turvallisuuden nimissä annan itselleni edelleen luvan purkaa hevosesta energiaa, mutta jos haluan työskennellä maastakäsin, teen sen ohjasajamalla (jolloin mennään enemmän suoraan ja vähemmän pientä ympyrää ja jolloin minulla on ainakin näennäisesti myös ulkoavut) ja mieluiten silloinkin kuolaimettomalla, jotta en tekisi suulle ja tuntumaopiskelulle niin paljon tahatonta hallaa. Ja voihan hevosta juoksuttaa myös irti, hallitusti kuten tässä meidän videossamme, tai vähän vähemmän hallitusti, kuten tässä meidän videossamme...

Enemmän valoa, enemmän virtaa

Paksukainen puun takana

Alkuviikolla paistoi aurinko ja oli uhkaavan keväistä. Lisääntynyt valon määrä, kohtuullinen lämpötila ja hyvä lumipohja ovat sallineet venyttää tarhausajan taas sinne 12-13 tuntiin. Voisi ajatella, että enemmän tarhailua olisi vähemmän virtaisa hevonen, mutta Penalla näyttää menevän päinvastoin. Se on ollut tirisevän energinen ja lähtenyt joka aamu tarhan portilta perää heittäen ja juossut kunniakierroksen ennen kuin on malttanut asettua syömään. Annoin sen olla pari lämmintä päivää ihan nakuna ulkona, muuten olen loimitellut läpi talven.

Paskankeruuapuri

Energiaa oli tänään juoksutuksessakin. Kielsin kekkuloimasta raville kun piti mennä alkukäyntiä, Penalla meni herne sieraimeen ja se nousi ihan kynttiläksi pystyyn... Siitä tuli sitten aika reippaasti palautetta minulta. Sikailla ei sovi vaikka energiaa olisikin!

Kirahvi!

Ei se kevät vielä tule eikä pidäkään, mutta ihanaa oli silti nauttia auringosta muutama päivä! Näkyykö lisääntynyt valon määrä teidän hevosten käytöksessä? Hyvässä vai pahassa?

Hötöilyä

Tammikuu hujahtaa näköjään ohi yhtä vetelissä merkeissä kuin joulukuukin. Ei ole ollut mitään mistä raportoida, mutta tulin silti ilmoittautumaan, että täällä ollaan yhä.

Pena on liikkunut vähän löperönlaisesti, mistään kunnon treeneistä ei voi puhua. Aika on todella kortilla, tuntuu että kaiken liikenevän ajan opetan muita ja sitten vaihtuu lapsenhoitovuoro, enkä ehdi itse satulaan ollenkaan. Nyt on onneksi satanut sen verran lunta, että kenttä alkaa olla parempi.

Tällä viikolla ratsastin yhtenä päivänä ilman satulaa. Välillä on kausia, jolloin ei tulisi mieleenkään mennä Penan selkään siten, ja nyt sillä taisi olla vapaitakin alla ja silti menin. Hötöiltiin hassuja juttuja, en ottanut ohjia lainkaan tuntumalle vaan ratsastelin siksakkia pelkän painoavun turvin. Lisäksi käänsin muutamia takaosakäännöksiä ja nekin meni yllättävän hienosti ihan vain istunnalla jarruttaen. Ravattiin myös jonkun verran, siirtymiset äänikäskyillä. Minulla oli leipää taskussa ja palkitsin Penaa ahkerasti kun se malttoi olla kiltti ja kuunnella. Pena tykkää tällaisesta ei-lainkaan-ryppyotsaisesta tekemisestä, jossa se joutuu käyttämään aivojaan ja miettimään, mistä palkinto tulee. Mieleni teki kokeilla myös laukkaa ilman ohjaskontaktia, mutta maltoin mieleni, sillä halusin lopettaa onnistumisiin enkä joutua turvautumaan ohjaan.

Tänään irtojuoksutin ja käytiin sen jälkeen taluttaen kävelemässä kierros radan ympäri. On mennyt paljon aikaa edellisestä käynnistä radalla ja Pena oli melko pinkeänä. Kerran tuuppasin sen kävelemään penkan puolelle syvään hankeen, kun auratulla alueella ei meinannut kestää kaikki neljä jalkaa maassa. Hetki tarpomista auttoi ja loppukierros sujui sopuisissa tunnelmissa.

Hö-hö hö-hö

Mitä sanoo itseensä supertyytyväinen poni?

Hö-hö, hö-hö. Ja laittaa kaulaa kaarelle ja korvia hörölleen ja on niin polleana niin polleana että meinaa haljeta.

Penasta on kuoriutunut iloinen työmyyrä - se on jo jonkin aikaa reagoinut minun isoihin kehuihini itsetyytyväisellä hörinällä. Kummallista, olen ajatellut että on höpöpuhetta että hevonen voisi hörähdellä silkkaa tyytyväisyyttään, mutta niin sitä vaan on taas saanut huomata erehtyneensä. Karamellin kerjäämistäkään tämä ei ole, hörinää tulee, oli karkkia tarjolla tai ei.

Viimeksi tänään kehuihini vastattiin hörinöillä. Kova tuuli on kinostanut lunta paikoitellen monen kymmenen sentin syvyisiksi dyyneiksi, ja tällaisellä dyynikentällä juoksutin Penaa. Puolikas ympyrästä syvässä hangessa, ensin vain rentona eteen ja sitten lämpeämisen jälkeen syvän hangen osuudet hitaampaa ja kootumpaa ravia ja laukkaa. Tehokasta! Ja kun Pena teki hyvin, kehuin sitä äänellä ja pysäytin ja menin silittämään ja kehuin vähän vielä lisää, ja tähän Pena vastasi röyhistämällä itsensä oikein komeaksi ja höristelemällä vähäsen.

Hassu ihana Pena!

Ohjasajohommia

Suhruinen päivä, sarja suhruisia kuvia. 

Ensin piti juosta apinaenergiaa pois. 

Häntä pöyhkeänä

Wrooooooom

Jarrutus!

Nyt olen kesy, aletaan hommiin.

Taipuu...

.... ja taipuu.

Tää peruuttaminen on kyllä niiiiiiin hankalaa!

Lopulta onnistuin

Avotaivutus oikealle, no problem!

Avotaivutus vasemmalle, nyt en kyllä yhtään tajua mitä halutaan.

Lopuksi mentiin vielä ravia näin (menin myös vähän omatoimisesti superkoottua laukkaa ja olin aika magee)

Tällaista tänään!

Nyt sitä lunta!

Alkaa mennä hermo.

Oli yksi (1) päivä, jolloin pääsin ratsastamaan kentällä käyntiä ja jopa ravia. Tein pitkiä koko lävistäjän mittaisia loivia pohkeenväistöjä, ensin melko hartaasti käynnissä ja kun alkoi sujua ja löytyi rentous, siirryin raviin ja sama juttu ravissa. Lopputulos: tyytyväinen, rento hevonen, jolle oli selvästi hyväksi kun pääsi tekemään töitä.

Sitten tuli taas vesisade, ohut lumihärmä hävisi mutta maa ei sulanut niin että vesi olisi päässyt pinnalta mihinkään, ja sitten tuli samantien perään pakkanen. Tulos: kenttä muistuttaa luistinrataa. Voi ny sanonko mikä.

Tänään taas hipsuteltiin maasta käsin käyntitöitä, ja ei, se ei vain vie energiaa hevosesta joka lähinnä tirisee tarpeesta liikkua. Tulos: Pena yrittää keskittyä ja keskittyykin, hetken, kunnes tekee mieli vähän kimpoilla. Ja sitten se vähän kimpoilee, lähinnä takajaloilleen. Komenna siinä sitten kun saa pelätä että mennään molemmat nurin.

Kaiken lisäksi Pena on päättänyt, että tarhailu tarkoittaa katoksessa seisomista. Se syö heinät ja peruuttaa sitten takapuolen katoksen takaseinään kiinni ja seisoo siellä seuraavaan ruokintaan. Syö ja peruuttaa taas katokseen. Ei ihme että kertyy virtaa.

Alkuviikon sääennuste näyttää lupaavalta. Tosin joulunpyhät menee varmaan enemmän ja vähemmän kevyellä hevostelulla, mutta jos vaikka joulun jälkeen.

On hevosia vaan ei sitten kuitenkaan

Tämä nyt ei varsinaisesti Penan blogiin kuulu, mutta koska koskaan ei voi olla varma, mitä kautta kontaktit syntyvät, kerron kuitenkin.

Olen aikeissa hakea opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Monimuotokouluttautuminen on ainoa vähääkään järkevä vaihtoehto perheelliselle yrittäjälle, mutta siinäkin on haasteensa. Nimittäin monimuoto-opiskeluihin tarvitaan oma (tai "oma") kurssihevonen, joka suorittaa koulua tasolla he A ja hyppää tasolla 105 cm. Koulupuolen hevonen seisoo tallissa (eikä se ole Pena!), mutta estehevonen puuttuu. Ylipäätään tuo estepuoli vaatii minulta panostusta jotta selviän edes mahdollisista pääsykokeista, ja aikomukseni onkin ensi vuonna ruveta käymään ratsastuskoulussa hyppäämässä. Ratsastuksenohjaajaopintojen pääsykokeet ovat keväällä, ja mahdollinen opiskelu ajoittuu syksystä 2015 kevääseen 2016.

Täytyy tässä nyt viritellä verkkoja sinne tänne, josko vaikka löytäisin hyppyhevosen lainaan silloin kun sellaista tarvitaan. Kirjoitin tämän ajatuksen tännekin JOS vaikka joku tuntisi jonkun joka tuntisi jonkun, ja niin edelleen. Ja minä siis vaikutan lounaisessa Hämeessä ja Ypäjälle olisi tarkoitus hakea. Kaikenlaiset diilit kiinnostaa.

Parantelen edelleen flunssaani ja Pena on viettänyt kevyttä jaksoa sen vuoksi. Sillä on oikein hulluvillikausi, kaipaisi paljon enemmän liikettä kuin mitä olen voinut sille viime päivinä tarjota.

Eilen hölkkäytin sen liinassa, siinä se vielä malttoi olla riehumatta, mutta tämänpäiväinen ohjasajo meinasi kärjistyä kunnon umpisolmuun. Penaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun käyntitehtäväni, se halusi poukkoilla, hyppiä ja riehua. En antanut periksi - välillä jouduin aika napakastikin ottamaan sen pienelle ringille ympärilleni ja väistättämään takaosaa alta pois, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja Pena suostui kulkemaan kahden ohjan välissä, neljällä jalalla, käyntiä ja vain käyntiä, ja jopa hidastamaan ja lisäämään vähän. Kun tämä vaativa harjoitus onnistui, laskin ponin kentälle irti. Se meni kuin järkikulta olisi sen hyljännyt, ja hitto vie, nuohosi sen näköisenä aidanviertä yhdestä kohdasta että harkitsi hyppäävänsä siitä yli... Siinä se ei kyllä saa onnistua, sitten sitä ei pitele enää mikään jos sille tulee mielikuva, että kentältä voi noin vain poistua kun tulee sellainen fiilis.

Apinapäivä

Luonnehdin Penaa juuri hevoseksi, josta uskon joka toinen päivä kaikkea hyvää, ja joka toinen päivä en keksi siitä mitään positiivista ajateltavaa. Sattui sellainen toinen päivä.

Olin virittänyt videokameran tolpan nokkaan tarkoituksenani antaa kameran kuvata ja muokata video siitä, miten näppärästi ja monipuolisesti hevosta voi maasta käsin treenata esimerkiksi pienen estetehtävän avulla. Jep jep. Tällainen siitä sitten tuli:




Lisättäköön, että kyseisenä hetkenä kiehuin kiukusta ja olin aivan valmis lykkäämään koko ponin ensimmäisen vastaantulijan takaluukkuun ja käskemään viedä mennessään. Nyt jälkeenpäin ehkä jo vähän naurattaa. Ja onneksi on tullut niitä toisenlaisiakin päiviä!

Miksei saa aloittaa siitä mihin viimeksi jää?

Edellisen postauksen hyvä svengi ei jatkunut seuraavana päivänä. Ei Pena mikään katastrofihuonokaan ollut, mutta tuntui huojuvammalta ja kiireisemmältä, ja etenkin ravissa paketti oli alkuun aika pitkään aika levällään. Kumma juttu mihin edellispäivän hyvä tatsi voi yössä hävitä.

Tasapainoilen siinä rajalla, kuinka paljon on ok pyytää, milloin on hyvä lopettaa ja milloin pitäisi vielä jatkaa töitä, kun oikea muoto ja liikkumisen irtonaisuus viimein löytyy. Tavallaan tuntuu oikealta palkita ja lopettaa kun hevonen päästää viimein ratsastajan vaikuttamaan ja alkaa vastata apuihin, mutta jos aina lopetan niihin muutamaan hyvään pätkään, ei me päästä tässä hommassa ikinä eteenpäin. On toki raskasta käyttää oikeita lihaksia ja kulkea rehellisesti kroppa kannettuna, joten liikaa ei parane grillata kun ponilta loppuu ihan konkreettisesti voima, mutta ikinä ei tule tuloksia jos oikeita lihaksia ei koskaan rasiteta hiukan yli sen minkä helpolla saa.

Eilisen ongelma oli siinä, että kesti taas melko pitkään päästä oikeaan muotoon. Oli kipittämistä, asettumista niin että vain turpa kääntyy ja suupieli nousee sen sijaan että kääntyisi koko pää pehmeästi niskasta. Oli lyhentymistä siinä missä olisi pitänyt venyttää. Oli joko ei-tuntumaa tai ohjalla makaamista. Yhtä kaikki, ongelmana se että Pena blokkaa minut pois ja kieltäytyy korjaamasta sinne minne pyydän. Ratkoo ongelmat sillä vanhalla tavalla: pois avuilta, ylikevyeksi.

Parannusta on kuitenkin tapahtunut. Nyt pystyin jo asettamaan tehtäväksi loivat ravipohkeenväistöt matalassa muodossa, ja näissä saatiinkin lopuksi onnistumisia. Mutta sitten katsoin parhaaksi lopettaa. Harmitti, tuntui että lopetan juuri kun hevonen tulee hyväksi. Mietin, että tällainen tämän kuuluisi olla ja tällaisella hevosella pitäisi näitä temppuja teettää. Suurin osa ajasta menee siihen, että vasta haen hevosta siihen missä se on hyvä. 40 min hakemista ja 5 min hyvää. Ehkä tämä epäsuhta joskus vielä kääntyy.

Tänään olin laiska enkä mennyt ratsastamaan. Sen sijaan kävelytin Penaa maasta kolme ratakierrosta (n. 2,4 km). Ensimmäinen kiekka meni ihan reuhtomiseksi ja pomppimiseksi ja häntä tuubilla tanssimiseksi - ekaa kertaa mietin, pysyyköhän tämä mulla näpeissä pelkällä naruriimulla. Sakkokierros on aina hyvä ratkaisu hölmöilyyn, joten kun eka kierros meni peruututtamiseen ja vetovastuun kertaamiseen, jatkui kävely sakkokiekalle niin kauan, että ponin jalat alkoi pysyä maassa ja mieli tasaantua.

Huomennakaan en ehdi selkään. No, tämmöistä tämä on. Ehkä hyvä svengi löytää meidät taas.

Maalaiset menee metsään

Hirveen tyylikkäinä! Vaan kumisaappaat tuli tarpeeseen, sen verran oli ojaa ja vesilammikkoa matkalla. Käveltiin 45 minuuttia metsässä ja lopuksi vielä yksi kierros radalla. Hienosti meni! Alkumatkasta teki mieli kesselöidä ja kesselöitiinkin, kerran tuli pystyynhyppy ja aika monta kertaa paiskottiin päätä ja vatkattiin koko kaulaa silmämunat pullottaen. Metsässä meno parani kun itsevarmuus karisi. Pari kertaa sain muistuttaa aika räpäkästi ettei minun kantapäilleni sovi silti astua vaikka vähän hullun lailla jännittäisikin, mutta loppulenkistä Penakin jo relasi ja käynti muuttui sipsutuksesta ihan kunnon kävelyksi. Yliastuntaa tuli toistakymmentä senttiä!

Käveleminen tekee hevoselle hyvää. Ja ihmisellekin. Lisää tätä!

Jos metsään haluat mennä nyt

... niin mene!

Täällä!

Rapsahtiko tuolla joku??

Yhtään ei pelota. Ei varmasti. 

Maanantainen kävelylenkki vei meidät metsään. En ollut suunnitellut meneväni sinne, mutta tuli mieliteko ja päätin että voidaanhan me käydä katsomassa, kuinka käy. Ei käynyt kuinkaan. Penaa jännitti kahden hätäkakan verran mutta pysyi käsissä. Jee!

On muutenkin hyvä fiilis. Tuntuu että olen niin kauan erinäisistä syistä tehnyt puoliteholla ja vain haaveillut siitä, että voisin ratsastaa kunnolla ja nähdä Penassa kehitystä. Se on aikuistunut ja fiksuuntunut ihan uskomattoman paljon viimeisen vuoden aikana, ja alamme olla siinä pisteessä että poukkoilut ovat ennemminkin poikkeus kuin vakio.

Tänään tehtiin hyvä 50 minuutin koulutreeni, jonka aloitin poikkeuksellisesti käyntityön jälkeen suoraan laukalla. Pena vaatii paljon lisää voimaa, jotta jaksaisi kantaa itsensä, ja voiman kerääminen vaatii työtä, työtä ja työtä. Sitä kohti! Pois omalta mukavuusalueelta, vaatimustasoa ylöspäin, sataprosenttista keskittymistä. Tästä tulee vielä hyvä.

Heinät verkkoon, erä yksi

Niin surullista kuin se onkin, että Penan lauma kutistui viime viikolla viidestä hevosesta kolmeen, oli nyt hyvä sauma lähteä kokeilemaan osittaista verkkoruokintaa. Pienempi hevosmäärä laski kustannuksia ja järjestelyjen määrää.

Ajatuksena minulla on ruokkia aamuheinät entiseen malliin rajoittamatta heinälaatikoihin (ja keräillä tässä samalla tyhjät verkot pois). Päiväruokinnalla vien täytetyt verkot laatikoihin, ja toiveena olisi että hevoset söisivät niistä heinää pitkin päivää, jolloin niillä olisi tekemistä ja minulta jäisi iltapäivästä yksi heinänjakokerta pois. Yöksi hevoset sitten saavat taas karsinassa heinänsä vapaasti. 

Halusin verkoista huolimatta syöntiasennon mahdollisimman luonnolliseksi, eli minulle verkkojen ripustaminen ei ollut vaihtoehto (ainakaan tässä ensimmäisessä erässä, katsotaan miten tilanne kehittyy). Päädyin seuraavanlaiseen ratkaisuun: 

Laarien pohjaan ruuvattiin kaksi rinkulaa

Heinäverkon kulmiin tuli palohaat (varjokuvassa minä ja mun ihan paras mies joka jaksaa värkätä kaikkea tällaista mun kanssa <3)

Palohaka napsautetaan rinkulaan kiinni

Siellä on!

Ostin tarvikkeet Agrimarketista. Verkkoa joutui tuunaamaan vähän, sillä tässä systeemissä se on suurimman osan ajasta väärinpäin, ja verkon suuaukolla oli valmiina vain kaksi onnetonta narua sulkemista varten. Lisäsin kolme ylimääräistä narua ja voi olla että joudun lisäämään vielä muutaman, sillä hevoset näyttivät oppivan nopeasti kääntelemään verkkoa niin että saivat syödyksi suuaukkojen isoista rei'istä. Verkkoja tuli tarhaan yhtä monta kuin laumassa on hevosia, eli kolme. Heinälaatikot meillä oli jo ennestään.

Tällä hetkellä verkotuksen kustannukset yhteen tarhaan, kolmelle hevoselle olivat:
verkot á 22,50 e * 3 = 67,50 e
Palohaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi hakaa per laatikko)
O-renkaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi rengasta per laatikko)
Ruuvit, ylimääräiset narut ja muut tilpehöörit omasta varastosta.
Yht. 91,50 e

Testaajat työssä

Mee muualle, mun verkko

Ensimmäisen päivän hevoset ainakin kuluttivat naamat kiinni verkoissa kunnes verkot oli syöty tyhjäksi. Heinää oli määrällisesti ehkä vähän niukemmin kuin mitä vapaasti syötäväksi jakaisin, oli vaikea arvioida kahden ruokintakerran heinämäärää. Aikaa kului verkkojen tyhjenemiseen 3-4 h, mutta hevoset tosiaan söivät ihan koko ajan (paitsi Pena kävi välissä n. tunnin treenissä).

Pakko lyhyesti vielä hehkuttaa kun on niin hyvä fiilis Penan treeneistä! Eilen juoksutin sen ensimmäistä kertaa pessoa-juoksutusjärjestelmällä, ja sehän olikin ihan mahtava laitos! Ensimmäinen juoksutusapuohja, jolla ihan oikeasti Pena pyöristyi ja liikkui oikeassa muodossa selkäänsä käyttäen. Kikkailtiin vähän kokoamista ravissa ja laukassa, ja Pena teki hienosti töitä vaikka aluksi pessoan kanssa laukkaaminen olikin pelkkää paikallaan pukittelua. Loppukäynnit ajattelin tehdä taluttaen postilaatikolle ja takaisin, mutta sitten viileä, hämärään kääntyvä syysilta otti vallan ja jatkettiinkin "isolle tielle" ja sieltä pienen lenkin kautta radalle ja takaisin kotiin. Ihan siis maastokävely!

Tänään oli tunti ja tehtiin puomi/kavaletti/pikkuestejumppaa innarilinjalla. Pena oli niin hieno ja kiva. Ei helppo, oli taas ryykäämistä linjaan sisään ja jonkin verran loppakoipisuutta niin että puomit lenteli, mutta laukka oli hyvää ja kun vaan muistin että parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä jarruttamisessakin, niin laukkaan tuli säädeltävyyttä. Ja pitää laittaa ihan muistiin: tänään estekorkeus oli 60 cm eikä pelottanut yhtään! Olen sitä mieltä, että ratsastin tänään hyvin. Se on kiva tunne se.

Irtojuoksutusta, kirjaimellisesti

Huikean laadukas kännykkätaltiointi, mutta halusin silti laittaa tämän näytille.

Hikee, lepoo, treenii

Pääasiassa ollaan harjoitettu keskimmäistä eli lepoo. Suunnittelinkin pitäväni jossain vaiheessa kesää Penalla parin viikon huilijakson, ja nyt helteet päättivät ajankohdan puolestani. Inhimilliset ratsastuslämpötilat olisi aikaisin aamusta tai myöhään illasta, mutta pieni, huonosti nukkuva vauva ja miehen työaikataulut ovat tehneet sopivan ratsastusajankohdan löytymisestä hieman haasteellista. Lisäksi tuo kengityksen muokkaaminen tuntui hyvältä syyltä antaa Penalle vähän kevyempi jakso, jotta se saisi totutella taas uuteen tunteeseen jaloissa.

Tällä viikolla on kuitenkin urheiltu hiukan. Maanantaina kävin iltasella ratsastamassa, tarkoituksena mennä kevyesti ja nopeasti askellajit läpi. Pena oli kuitenkin jo satulanlaitossa hapan ja kentällä se teki totaalisen stopin. En tiedä, häiritsikö sitä kentällä juokstuksessa ollut toinen hevonen, painostava kuumuus ja paarmat, satula, suussa olleet kuolaimet vaiko se muuttunut kengitys, mutta ainakin meno oli tosi tahmeaa heti ensiaskeleista ja hyytyi pian kokonaan. Tulin sitten alas kun en vain saanut ponia jatkamaan oikein mitenkään päin matkaa, otin sen hetkeksi liinaan ja juoksutin molempiin suuntiin. Sitten kun menin uudestaan kyytiin (risupiiska kädessäni), oli menohalut löydetty ja pääsimme etenemään. Tosi vinolta Pena tuntui ja jotenkin yliherkältä myös, tuntui että sitä hermostutti ihan kaikki. Hainkin sitten lopulta vain ravissa rauhallista tempoa ympyrällä ja edes kohtalaista suoruutta ilman että takaosa liiraisi metritolkulla ulos tai sisään, ja kun sen saavutin, lopetin siihen. Myöhemmin onnittelin itseäni oikeasta valinnasta - maltoin olla olematta ahne ja lopettaa ajoissa.

Tiistai meni lepäilyyn ja keskiviikkona pyöräytin Penan liinassa, kahden puomin kanssa. Poni oli laiskottelun maailmanmestari ja käytiin useampaan otteeseen neuvotteluja, saako ympyräuralle asetetut puomit kiertää laiskuuttaan sisäkautta. Ponin mielestä tottakai, varsinkin kun suuntaa vaihdettiin niin aina saattoi laiskotella uudestaan ja olla kuin ei yhtään ymmärtäisi, miksi mokomat puomit on tielle aseteltu. Minun mielestäni sen verran voisi vaivautua katsomaan ihan itse jalkoihinsa, että osuisi niille puomeille. Sitten meiltä hukkui jarrut, tai siis hidastavaan äänikäskyyn reagointi, joten tuli laukkuutettua jonkun verran extraa jotta muistui mieleen, mitä soo prrrr raviiiiiiin tarkoittikaan. Loppukäynnit taluttelin radalla ja tippuvan hikinen poni pääsi suihkuun, sai elektrolyyttivoimajuomaa ja jäi viileään talliin huilaamaan loppupäiväksi. Levitin arnikaa lanneselkään ja linimenttiä takajalkojen kintereisiin ja vuohisiin.

Tänään torstaina oltiin superreippaita, sillä olin sopinut valmennuksen jo aamuyhdeksäksi. Ratsastin kuolaimettomilla tänään, kun ajattelin, olisiko maanantain vänkylöinnillä kuitenkin ollut jotain tekemistä kuolainten kanssa. Alkuun Pena oli todella kankea ja yritti vain kipittämällä laistaa työnteosta. Verryteltiin aika pitkään ympyräkahdeksikolla ja pienemmillä volteilla, ja vähitellen sain ratsastettua tahtia hitaammaksi ja muotoa pyöreämmäksi. Minun täytyy itse muistaa keventää riittävän hitaasti, sitä tahtia jota haluan hevosen liikkuvan, ja pitää samaan aikaan polvi auki ja rentona, etten jää kramppaamaan hevosen ympärille. Ja pitää muistaa pitää tasaista tuntumaa ja ratsastaa heti eteen, kun Pena hakeutuu ohjastuntumaa kohti.

Vetelyyttä oli tänäänkin hiukan havaittavissa, tosin se ilmeni vauhdin lisäyksellä. Tehtiin pitkillä sivuilla loivaa avotaivutusta ajatuksella ravi auki ja eteen, ja lyhyet sivut kokosin ravia aika voimakkaasti. Avotaivutukset ei tahtonut sujua millään, sillä Pena vain spurttasi pitkänä pötkönä altani karkuun sen sijaan, että olisi tehnyt töitä kehollaan, taipunut, kantanut ja liikkunut sitä kautta eteen. Tässä kaipasin jotain muuta jarruttavaa apua kuin hackamorea: kootut ravit sain hyvin ratsastettua lähinnä istunnalla, mutta sitten kun piti samaan aikaan avata ravia ja taivuttaa, tuli olo että en saa alta karkaavaan hevoseen mitään otetta. Helposti myös jään itse sitten vain vetämään, vaikka ei se mitään ratkaise...

Lopuksi tehtiin laukkaa pääty-ympyröillä mahdollisimman suoralla hevosella, ja pitkillä sivuilla laukka eteen. Oikeaan kierrokseen oli hyvä fiilis, pysyin tosi vakaana istuntani kanssa ja sain hyvin laukkaa säädettyä. Vasen, Penan vaikeampi, oli taas vaikeampi, mutta ei huono sekään. Väsymys vaan alkoi jo painaa, ja laukka tippui helposti raville pitkän sivun eteenratsastuksen jälkeen, kun olisi vaadittu voimaa laukan hidastamiseen. Suoralla uralla tuntuu myös, että takaosa karkaa sisälle eli vasempaan. Tosin ympyröillä sain Penan hyvin suoraksi ja kääntymään ulkoavuistani.

Taas tuli kunnon hiki ja päädyttiin pesulle ja energiajuomaa nauttimaan. Ainakin Pena nyt hikoilee kunnolla, edellistalvena olin siitä hieman huolissani kun tuntui etten saanut sitä millään hikeen. Olen ottanut tavaksi antaa sille elekrtolyyttijuomaa aina hikitreenin jälkeen, ja onneksi se on ahne ja juo mielellään kaiken tarjotun. Linimentitkin laitoin, arnikan selkään ja kaksitehon takajalkoihin.

Katsotaan, miten helteet antaa myöden jatkaa treenejä tästä eteenpäin!

*

Mieleni tekisi kovasti uutta banneria, mutta olen toivottoman kömpelö niitä tekemään. Mahtaisiko jollain lukijalla olla intoa väkertää semmoista?