perjantai 29. maaliskuuta 2013

Meneeks tää muodossa?

Hevostalli.netin vakiokysymys.

Sitten tulee viestiketju täyteen juupas-eipäs-ei sitä näe kuvasta-entäs meneeks tää-kamalaa sahausta-ite oot.

Kun se muodossa liikkuminen ei ole pään asento. Toiset hevoset liikkuvat automaattisesti "oikeinpäin" eli kaula kaarella ja pää nyökyssä, mutta se ei vielä ole muodossa liikkumista. Oikeasti osaavan ratsastajan ei tarvitse ajatella, liikkuuko tämä muodossa tai että ratsastanpa tämän nyt peräänantoon. Vaan ratsastus keskittyy hevosen työstämiseen, liikelaajuuden parantamiseen, lihasten voimistumiseen, notkistumiseen. Harmoniaan, tasapainoon. Irtonaiseen, elastiseen liikkeeseen. Peräänanto on tila jossa liikutaan ja jonka sisällä hevosta työstetään. Muoto on vaihteleva, kunkin harjoituksen mukainen. Ei ratsastus keskity käsiin ja hevosen pään asentoon. Ratsastus on liikettä.

Heli oli koostanut blogiinsa hyvän pienen kirjoituslinkkilistan, ja päädyin varastamaan sieltä yhden suosikkini.

Anna Kilpeläinen kirjoittaa erittäin selkeästi ja ymmärrettävästi siitä, mistä hevosen notkeus, elastisuus ja irtonaisuus syntyvät. Vaikka hän ei otsikoi "mistä peräänanto syntyy" niin näistä asioistahan tässä on kyse. Peräänannossa liikkuvalta hevoselta edellytetään juuri noita edellämainittuja asioita. Kilpeläinen on hienosti myös pilkkonut esim. asetuksen tarpeeksi pieniin palasiin: miten niin pikkuinen asia voikin olla niin monisyinen ja vaikuttaa moneen? Ja etenkin, miten monella tavalla asetuksenkin voi tehdä väärin?

Minä niin toivoisin, että hevostalli.netin keskustelijat joskus lukisivat jotain tällaista ainaisen vänkäämisen sijaan. Opettelisivat katsomaan oikeita kohtia. Ja kun riittävän kauan katsoo oikein liikkuvia hevosia ja myös väärin liikkuvia hevosia, alkaa kehittyä jonkinlainen tuntemus siitä, mihin suuntaan omaa ratsua ja ratsastusta pitäisi pystyä viemään.

Minä opin Kilpeläisen tekstistä taas jotain. Sain sanoja tuntemuksille. Sain havainnekuvan siitä, missä vika on. Taas tiedän vähän enemmän, mitä lähteä kehittämään.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Tarpeet ne ei lopu koskaan

Kuinka paljon vermettä ja varustetta yksi ihminen (ja hevonen) voikaan haluta? Ihan semmoista tarpeellistakin vermettä, ei vaan nättiä ja kivaa. Kun yksi asia on hoidettu ja hankittu, tulee seuraava. 

Minä haluaisin nyt estesatulan.
Voi kyllä, kouluratsastaja haluaisi estesatulan!

Meillä on ihana (kallis) koulusatula ja tykkään siitä kovin, mutta nyt kun ollaan hiukan alettu päästä maastoilun makuun niin kyllä sen vain huomaa että koulusatula on tehty sitä varten että istutaan persii syvällä satulassa pitkillä jalustimilla, korkeintaan vähän kevennellään.

Eilen oltiin radalla kaahailemassa, ja sain huomata että kombinaatio koulusatula + koulujalustimet + nilkkamittaiset työmaiharit + reipas laukka kevyessä istunnassa = ei hyvä. Siellä ei vain pysy oikein, jalat tahtoo lepattaa mihin sattuu, eikä jalustimia voi vetää koulusatulassa niin lyhyiksi että kevyestä istunnasta tulisi vakaa ja tukeva. Koulupenkin kookkaat polvituet tulee aika äkkiä vastaan. Sitten kun vielä jalassa oli nahkasaappaiden sijaan maiharit niin nilkalla ei ollut minkään valtakunnan tukea, ja voin sanoa että oloni oli hetkellisesti aika irtonainen, kun Pena reippaasta laukasta päätti kaarteessa vetää liinat kiinni nähtyään pientareella jotain vaarallista. Tuli sellainen sarjakuvamainen tunne, että poni pysähtyy ja satula ja minä jatkamme matkaa eteenpäin.

Voi kun voisikin vain hankkia jonkun edullisen käytetyn ei-niin-nätin estepenkin muutaman satasen budjetilla. Mutta kuten tässä on tullut todettua ensin koulusatulan, sitten koulusatulavyön ja sitten kuolainten kohdalla, Penan maku ei ole halpa eikä sille sovi tai toimi edulliset sinnepäin-tuotteet. Nyt sillä tosin jo on satulansija jossa meidän oma satula pysyy melko moitteettomasti jopa ilman liukuestegeeliä, mutta selkäpituutta ei ole siunaantunut yhtään lisää. Enkä minäkään ole kutistunut, en siis vieläkään mahdu ponisatulaan vaikka sellainen istuisi parhaiten ponini selkään. Puolustuksekseni sanon, että takapuoleni ehkä mahtuisi, mutta vaikka en missinmittainen olekaan niin reiden pituus on kuitenkin enemmän kuin mitä ponisatuloihin on suunniteltu sopivan.

Tämmöinen meillä on, Sommer Esprit, mutta lyhennetyillä siivillä (kuva freestylesaddlery.com)



Sille sopisi kaveriksi tämmöinen? Sommer Diplomat S. (kuva sattelmacher.com)

Tai tällainen, Sommer Opus S (kuva sattelmacher.com)



Ja kun nyt toivomisen makuun päästiin, niin toivoisin myös että kesä pitäisi vähän kiirettä! Olen väsynyt ratsastamaan lumella ja jäällä, vaikka meillä onkin onnistuttu kentän pohjan hoidossa varsin hyvin tänä talvena. Mutta etenkin nyt kun aurinko sulattaa pintaa päivällä ja yöt on vielä kylmiä, kentästä tulee liukas ja kova, ja se näkyy heti Penan tavassa liikkua. Se ottaa varman päälle kaikki kaarteet, nojaa sisään kroppa suorana, supistaa askelpituutta, jännittää selkää. Minä haluan sulan ja kuivan kentän, hevoseltani hokit pois ja kevyet kesäpopot tilalle! Heti! Niin ja sit me voitais vähän taas harjoitella sitä hyppäämistäkin.


Tänään meillä oli tunti ja Pena oli laiska. Luultavasti sillä painoi eilinen keikka radalla vielä lihaksissa, tarkoitukseni ei ollut ratsastaa eilen rankkaa treeniä mutta Penalla oli virtaa vähän turhankin paljon, ja se sättäsi ja kyttäili ja teki niitä äkkijarrutuksiaan, niin päädyin sitten ratsastamaan aika reippaassa temmossa vaan eteenpäin kunnes moinen koheltaminen hiukan hellitti. Hikihän siinä sitten tuli.

Niin tuli tänäänkin, onneksi lopulta myös vähän ponille eikä vain kuskille joka epätoivon vimmalla koitti puskea ponia eteenpäin. Laukassa on tapahtunut jotain ihmeellistä, sillä se alkaa etenkin vasemmalle toimia. Nostot on vaivattomia ja poni on niissä sopivan herkillä, niin että melkein pelkkä painoapu riittää. Laukassa on hyvä rytmi, hiukan paremmin se saisi pyöriä eteenpäin pidemmällä askeleella, mutta se tuntuu säädeltävältä ja vaivattomalta. Muoto nousee edelleen mutta nyt kun laukassa alkaa olla rytmiä ja voimaa ilman että minun pitää koko ajan kannatella ponia, niin matalamman muodon hakeminen ei ole enää kaukana.

Tämän päivän ravityöskentelyistä ei ole juuri muuta kommenttia kuin se, että hetkittäin tuntui siltä että jos nyt lakkaan pyytämästä tätä eteenpäin niin tämä pysähtyy. Vain pysähtyy ja nukahtaa niille sijoilleen. Sellaista hevosta on vähän mälsä ratsastaa. Lisäksi Pena oli jotenkin jäkissä oikeasta lavastaan, tuntui että oikea etujalka painoi enemmän kuin muut ja että poni tavallaan lysähti joka askeleella sinne oikean etujalan päälle. Tätä ratkottiin sillä että kohotin esim. ympyröillä oikealle hiukan sisäkättäni, jotta sain asetuksen selvemmin läpi. Minun piti ajatella tekeväni sisälavalle tilaa liikkua. Sitten jossain vaiheessa laukkatyöskentelyä, kun kohottelin edelleen sisäkättäni ja ratsastin ponin mahaa ulos sisäjalalla, tapahtui jonkinsortin aukeaminen, Pena alkoi pärskiä ja lapa ikään kuin vapautui, asetus löytyi ihan normaalilla pyytämisellä ja tuntui siltä, että poni suoristui ja kohosi, lakkasi makaamasta oikean etusensa päällä.

Kuolaimiin olin myös tyytyväinen nyt kun ne pääsivät ihan oikeaan testiin. Voi olla vain minun kuvitelmaani tämä asia, mutta tuntui että nyt uskallan pitää naruista kiinni ihan kunnolla eikä kunnolla pitäminen tarkoita sitä että Pena kuroutuu edestä niin lyhyeksi että lopulta sen korvat ovat minun suussani. Ehkä tämä johtuu halustani uskoa, että kuolain Penan suussa on nyt hyvä, niin hyvä kuin on mahdollista, ja silloin uskallan myös olla itse siellä ohjan toisessa päässä ilman pelkoa, että aiheutan sille kokoaikaista epämukavuutta.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Nyt ne on täällä



Kuten arvelin, viesti paketin saapumisesta tuli maanantaina. Ajelin sitten tänään hakemaan kisapöksyjäni, kisahuopaani ja kuolaimia postista, sopivasti kaksi vuorokautta kisojen jälkeen. No, nyt on vermeet odottamassa seuraavaa koitosta, voisin myös ottaa tavoitteeksi harjoitella letittämistä ennen seuraavia kisoja...

Paketin odotetuin osuus oli siis ehdottomasti nuo kuolaimet. Sprenger Dynamic RS kolmipalat. Hienossa loodassa ne olivat, vaahtomuovipedillä oikein. Kopeloin ja ihmettelin niitä hyvän tovin - kuolaimilta tuntuvat ja näyttävät. 




Keskipalaa on tosiaan kallistettu 45° eteenpäin ja tekstit paketissa lupaavat ihanaa ja hyvää. Ainakin kuolaimet tuntuivat riittävän raskailta (kokeiltu on siis myös ontto nivel, ei hyvä, lepattaa suussa kuin muovipussi tuulessa) ja paksuus 14 mm näytti heti kättelyssä siltä, että on riittävän siro Penan suuhun.



Aika skeptisenä lähdin koeratsastukselle, enkä ihan Sprenger-uskoon hurahtaneena sieltä palannutkaan. Tosin en tehnyt kerta kaikkiaan mitään erikoista, hölköttelin vähän ympyröitä kentällä, nostin molemmat laukat (käynnistä muuten, hyvä Pena!), keventelin vähän lisää ravissa ja menin vielä kiertämään kerran radan käynnissä.

Mutta johtuiko halustani nähdä jotain muutosta vai mistä, niin Pena ei mälvännyt tätä kuolainta juuri lainkaan. Ongelmana on siis ollut liiallisen rullaamisen ja virkkuukoukkuilun ohella sellainen hermostunut kuolaimen jauhaminen, suitsimisvaiheessa pään vetäminen alas ja sivulle ja joka suuntaan (siis kun suitset on jo päässä, ne saa kyllä laittaa ihan hyvin ja suu aukeaa itsestään joka kerta), ja sama oikeastaan myös selkäännousuvaiheessa ja toisinaan ohjia keräillessäkin. Kisavideollakin näkyy, että Penan suu käy levottomasti koko ajan, tosin osa siitä voidaan kai lukea jännityksen piikkiin. Mutta kaikkinensa: suu on ollut levoton ja minulla sellainen kutina, että kuolain aiheuttaa jollain tapaa epämukavuutta, myös silloin kuin se vain on suussa eikä siihen kohdisteta vetoa tai painetta.

Nämä kuolaimet sujahti suuhun ja pienen maistelun jälkeen suu pysyi hiljaa. Se pysyi hiljaa myös kun mentiin kentälle ja aloin nousta selkään. Ratsastuksen aikana näin varjosta muutaman kerran että Pena pureskeli kuolainta, mutta mielestäni vähemmän kuin vanhalla kuolaimella. Tai sitten kuvittelin. En osaa varmaksi sanoa. Itse ainakin olin joka tavoin vähän epänormaali, kun keskityin ihan liikaa siihen miltä kädessä eli suussa tuntuu ja vetääkö se ja painaako ja tukeutuuko.

Mutta ei ainakaan huonompaan mennyt näin ekakerralla! Tietenkin hevosellakin kestää hetki sopeutua uudenlaiseen tunteeseen suussa ja päästä eroon mielikuvasta, että kuolaimeen tukeutuminen on epämiellyttävää. Katsotaan. Ja kuten olen uhannut niin pidän noita perkeleitä sitten vaikka itse jos ne eivät hevoselle sovi, niin kalliit olivat että en jätä pölyttymään mihinkään.

Saapuneen paketin muista tuotteista ei juuri ole raportoitavaa: aivan simppeli valkoinen kouluhuopa ilman mitään härhellyksiä ja aivan tavalliset simppelit valkoiset kokopaikkaiset ratsastushousut. Jotka muuten ovat aika armottomat pelit kun sovitin jalkaan. Jos normaaleissa värillisissä ratsastuspöksyissä useimmat ihmiset näyttävät kenties todellisuutta solakammilta, niin näissä valkoisissa hirvityksissä sitten  paistaa ne pienimmätkin kuhmut ja muhkut pakara-reisi -akselilla. Eikä sovi pitää mustia pikkupöksyjäkään niiden kanssa, myös ne loistavat oikein iloisesti metrien päähän.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Possupaniikkia, palkintoja ja paljon pohdintoja

Täällä taas, kotikulmilla!

Leiriviikonloppu hurahti ohi mukavasti - odotuksiin nähden jopa mukavammin kuin olin varautunut. Pena lastautui kotona ihan mallikkaasti, se jostain syystä haluaa tulla sillalle vinosti eikä suoraan, mutta kun se saa oman aikansa känkätä siinä sillalla vähän poikittain niin siitä se sitten päättää astella sisään. Ihan sama minulle, kunhan tulee eikä mene vetämiseksi ja pystyynkimpoiluksi. Selvästi myös meidän hömpöttelyleikkimisistä ja namipalkinnoista on ollut apua, sillä nyt Pena suhtautui lastaamiseen siten että pyydän siltä asiaa jonka se pystyy ja haluaa suorittaa: "Astu etujalat sillalle, hyvä, ota karkki. Astu takajalat sillalle, hyvä, ota karkki. Tule kokonaan koppiin, hyvä, ota karkki." Suhtauduin myös itse lastaamiseen tällaisena temppuna, niin maltoin olla hoputtamatta ja paineistamatta turhaan.

Paikan päällä Penaa odotti karsinapaikka nuoren suokkiorin ja hapannaama-puoliveritamman välissä. Pieni Pena oli ensin hiukan ahistuneen näköinen, mutta kun kaverit oli nuuhkittu niin meno rauhoittui melko pian.

Perjantai-iltana oli vuorossa 45 minuutin ratsastustunti kolmen hengen ryhmässä, ja tuntia ennen piti itsenäisesti verrytellä hevoset tilan ajoradalla. Jippii, ajattelin, hevoseni uskaltaa juuri ja juuri liikkua kotona ratsastusrataa pitkin, vieraassa ympäristössä en edes yritä selkään vaikka kuinka olisi pitänyt verkata käynnissä ja ravissa. Päädyin taluttamaan Penan radan ympäri, jännitti ja ahisti ja hui ja kauheeta, mutta jalat pysyi maassa, ihan kamalasti ei huudettukaan ja lopulta päästiin ehjinä maneesiin, jossa tunnit pidettiin. Ihana valoisa kaarihalli jossa oli hyvä hiekka-kuitupohja. Talutin myös maneesissa ensin pari kiekkaa, mutta Pena tuntui yllättävän rennolta joten siirryin kyytiin ja aloin vähän ravailla ennen opetuksen alkua. Muiden ryhmäläisten läsnäolo teki Penaan pikkuisen säpinää, vaikka kaverit olivatkin iäkkäämpiä ja kokeneempia hevosia. Siinä tunnin alkumetreillä Pena koitti tehdä jonkin koikkaloikan, kompastui omiin koipiinsa ja kynsi polvillaan useamman metrin ennen kuin sai jalkansa järjestykseen ja pääsi ylös. Hiukan oli tukala olo kyydissä kun en ollut varma pysynkö vai putoanko vai kaadummeko vai hyppäisinkö, mutta ylös sieltä päästiin kuitenkin. Mitä tästä opimme: älä sohlaa poni!

Ensimmäisen tunnin anti keskittyi istunnan tarkistamiseen. Kerroin Penan taustoja opettajalle ja istuntani sijaan keskustelimme lähinnä hevosen haasteista. Tehtävinä ratsastettiin siirtymisiä, käynti-ravi ja ravi-laukka keskiympyrällä. Pena oli tosi hyvä, maneesissa olo ei tuntunut jännittävän sitä yhtään, ja hyvin se selvisi myös muista hevosista tekemässä samaa tehtävää samaan aikaan.

Seuraavana aamuna oli taas tunnin vuoro, samalla kuviolla, itsenäinen verryttely radalla ja sitten maneesiin, samassa ryhmässä kuin perjantainakin. Nyt Pena oli aamulla hieman ahdistuneempi - se on niin tottunut menemään heti aamulla ulos, ja kun "kavereita" ympäriltä vietiin eikä Penttipoika päässyt niin hiukan se pisti huudattamaan ja pyörityttämään.

Huomasin jo tässä vaiheessa, että tallin heinä oli tosi paljon kosteampaa esikuivattua kuin meillä kotona, ja ilmeisesti aika tiukkaa tavaraa ravintoarvoiltaan, sillä sitä syötettiin kaikille hevosille minun silmääni melko niukasti. Itse olen ennemmin sillä kannalla, että heinä voi olla hieman köyhempää ja kortisempaakin (ei nyt mitään olkea sentään, mutta hieman), jotta sitä saa, voi ja uskaltaa syöttää reilusti ja hevosilla on esimerkiksi yöllä useammaksi tunniksi pureskeltavaa. No, hyvin siellä tallin hevoset voivat, en missään nimessä sitä kritisoi, mutta näin jälkiviisaana totean että olisi sittenkin ollut parempi tuoda omat heinät ja ruokkia niillä, vaikka korsirehu kuuluikin hintaan. Koska jo lauantai-aamun kuntoonlaitossa huomasin, että Pena oli mahastansa ärtyisä, ja päivän edetessä tämä vain korostui. Pitkään aikaan kotona ei ole ollut mahan kanssa ongelmaa, ei ärtyisyyttä eikä arkuutta. Olen ajatellut, että oireet johtuivat sitten vain hiekasta, mutta nyt tämän viikonlopun jälkeen alan taas kallistua siihen suuntaan, että siellä on myös (ollut?) mahahaavaa. Vähäinen heinämäärä + stressi laukaisi selvästi kiukuttelua, potkimista, kuopimista ja hännänhuiskintaa, kun koskin/harjasin lapoja, kylkiä, mahanalusta tai kupeita.

Lauantaina Penaparka kohtasi myös Vihollisen. Tallissa asui valtava sika. "Minipossu", sanoivat. Siellä se möngersi ristiinrastiin tallia ja Pena seisoi silmät selällään karsinan takaseinällä ja sydän hakkasi niin että näkyi käytävälle saakka. Sitten se sika meni viereiseen karsinaan syömään hevosen pudottamia kauroja ja nassutti siellä niin ettei mitään näkynyt, ääni vain kuului. Ja Pena tärisi. Ja paskoi. Ja hikosi. Koitin käydä houkuttelemassa possua pois sieltä mutta siitäkös se kimmastui ja alkoi vain rääkyä, ja Pena pelkäsi entistä enemmän.
Tällaisessa mielentilassa olevan hevosen kanssa lähdin sitten verryttelykävelylle radalle ja siitä maneesiin ensimmäiselle tunnille. Voin sanoa että harmonia oli aika kaukana.

Itse tunnilla Pena pärjäsi ihan hyvin, tehtiin osia radasta ja hiukan taivuttelua volteilla. Mutta jännittäminen oli jo vienyt parhaimman terän ponista ja se jäi aika tahmeksi ja hitaaksi. Ihan kohtuuttoman pitkään en sitä halunnutkaan höykyttää, sillä illalla oli vuorossa vielä ohjattu verryttely + rataharjoitus yksin maneesissa.

Aamutunnin jälkeen possupaniikki tallissa jatkui eikä Pena meinannut uskaltaa syödä edes päiväheiniään kun se vain kuunteli missä sika ropistelee menemään. Sitten kun menin antamaan Penalle porkkanaa karsinaan, sika ykskaks lähes hyökkäsi sinne kerjuulle, porkkana putosi Penan suusta kun Pena pakeni kauemmas, ja sika koitti napata porkkananpalan maasta. Tässä kohtaa myönnän että olin ikävä ihminen ja koppasin sikaa kengänkärjellä kärsälle (mistä seurasi pahastunutta rääkymistä mutta myös perääntyminen). Pena sai porkkanansa ja siirsin sen heiniä kauemmas karsinan ovelta, ja kun vielä hetken seisoin portinvartijana, poni uskalsi alkaa taas syödä. Raukkaparka!

Iltapäivällä oli sitten taas ratsastuksen aika. Tilanne tallissa oli siis se, että Pena oli hermostunut ja arkoi mahaansa. Kun päästiin kentälle jossa oli ensin ohjattu verryttely, totesin että Pena on nyt henkisesti todella kovilla ja väsynyt. Aikani siinä jahkailin ja mietin teenkö niin kuin sanotaan (ratsasta reippaammin, kanna kädet, napakammin eteen, isompi ravi jne.) vai teenkö niin kuin vaisto sanoo. Tein niin kuin vaisto sanoi - siirsin käyntiin ja annoin vapaat ohjat. Tuli meidän vuoro mennä maneesiin, nyt tosiaan yksin siten että siellä oli kaikki kuten seuraavan päivän kisoissa tulisi olemaan: "tuomarit", musiikki, pilliinvihellys, osittaiset kouluaidat. Tarkoitus oli ratsastaa rata ja saada siitä kommentteja. Pena uskalsi hyvin sisään maneesiin (ratsastaen, huom!), mutta oli edelleen jotenkin todella kierroksilla ja silti hirveän nahkea menemään mihinkään. Päätin myös täällä kuunnella vaistoani ja ilmoitin, että emme suorita rataa lainkaan. Ratsastelin sitten vain hetken ympäriinsä maneesia, kävin näyttämässä kaikki nurkat kaikista suunnista, otin muutaman laukannoston ja kun poni vähäsen rentoutui eikä tuntunut niin ahdistuneelta, kävin tekemässä lopputervehdyksen ja lopetimme siihen.

Päätös oli kaikin puolin oikea enkä kadu sitä yhtään, vaikka tavallaan haaskasin hyvän tilaisuuden kenraaliharjoitella rataa. Minä en harrasta kilpaillakseni, ja tuo hevonen nyt jollain tavalla luottaa minuun ja uskoo, että olen sen kanssa samalla puolella. Se on niin valtavan suuri kunnia ja vastuu, etten suostu tekemään sitä vastaan.

Tämä ei tarkoita, että antaisin hevoselle periksi enkä vaatisi siltä mitään. Vaadin tietenkin, emme me muuten olisi edenneetkään tähän missä nyt olemme, mutta en suostu vaatimaan sellaista, josta vaistoni sanoo ettei tämä hevonen nyt vain tässä mielentilassa ja tilanteessa pysty selviämään kunnialla. Olisin voinut runtata radan läpi, hyvin olisin voinut, ja ehkä Pena olisi suoriutunutkin. Tuskin se päällepäin näytti erityisen väsyneeltä, pikemminkin päinvastoin, ylivireältä ja jännittyneeltä luultavasti. Mutta jotenkin minä jo tunnen tuon hevosen. Sen ei ollut hyvä, se oli siinä rajoilla että se kestää kuormituksen. Se on nuori, kokematon, toisinaan kovinkin epävarma. Se ei ole ollut "yökylässä", ei vierailla kentillä ja vieraissa talleissa juuri mitään. Se ei ole seissyt kokonaista vuorokautta karsinassa, sitä ei ole ennen ratsastettu kahdesti päivässä. Toki nämä kaikki ovat asioita, joita Pena tulee vielä kohtaamaan, jos ja kun haluan valmentautua ja kilpailla sen kanssa. Ja se oppii ja tottuu niihin, se huomaa ettei se kuolekaan jos joku on joskus eri tavalla kuin kotona. Sitähän me lähdimme harjoittelemaan. Mutta ei sen kustannuksella, että olen hevoselle epäreilu kun jo tunnen, että se on antanut sen minkä se kykenee.

Illalla Pena pääsi vielä muutamaksi tunniksi tarhaan. Se jaloitteli ihan varsin tyytyväisen oloisena, mutta kun olin matkalla pihasaunaan, se pönötti tarhan portilla ja tuijotti minua. Kun lähestyin sitä ja tervehdin, se hörisi niin kuin kotonakin toisinaan, mutta nyt jotenkin kohdennetummin, todella niin että se tunsi ja näki minut siinä, ei vain ketä tahansa joka saattaa hakea sisään. Tai sitten vain kuvittelin. Joka tapauksessa, vein sen takaisin talliin iltapalalle ja lepäämään. Possukin oli lukittu omaan asumukseensa joten Pena jäi yöpymään ihan rauhallisena.

Sunnuntaiaamuna oli sitten kisat.
Kilpa-asumme oli tosi seurakilpailumainen, sillä vaikka tilasin valkoiset housut ja huovan, ne jäivät seilaamaan postiin ja ovat sitten varmaan huomenna maanantaina perillä. En edes letittänyt Penaa, sillä jälleen sillä oli karsinassa aika hoppu joka suuntaan ja kaikki tympi pahasti.


Olimme luokan ensimmäinen lähtijä. Verryttelin hyvän aikaa yksinäni ulkokentällä ja Pena tuntui hyvältä. Edellisen illan jännittäminen valui pois minusta, hevonen tuntui kuuliaiselta - hetkittäin jännittyneeltä ja siltä, että mikä tahansa ulkoinen ärsyke vei sen keskittymisen kokonaan pois, mutta kun päättäväisesti vain ratsastin sillä lailla kun kotonakin ratsastaisin, Pena tuli hyvin kuulolle.

Ulkoverryttelyssä jäykistely alkoi kun kentälle tuli muut saman verryttelyryhmän hevoset. Ei siellä ruuhkaa vieläkään ollut, mutta Pena alkoi himmata vauhtia ja muuttui sitkeäksi. Ennen kisan alkua oli vielä hetki aikaa verrytellä ryhmänä maneesissa, ja sitten oli meidän suoritusvuoro.

Pena jäi maneesiin yksin todella hienosti! Sitä jännitti ja ahdisti, mutta se ei a) keulinut b) huutanut c) rynnännyt ulko-ovelle. Pillin vihellys ja sitten vaan menoksi.

Rata on videolla sisääntuloa ja alkutervehdystä lukuuottamatta, eli kuva alkaa kolmikaarisen kiemurauran ensimmäisestä kaarteesta:






Videolla näkyy aika lailla kaikki oleellinen. Pena on aika jännittynyt ja lyhyt, liikkuu turhan tahmakkaasti tai sillä lailla suppeasti, ei sujuen eikä rennosti. Kompastuu kerran. Käyntipätkä on hyvä. Reagointi kaikkinensa on vähän hitaanpuoleista tai vastaavasti kiireistä. Laukassa tulee yks pershepuli-loikkakohtaus mutta siitä meno jatkuu ihan sujuvasti. Toisessa laukkapätkässä se jo hengittää ja pärskii. Minä ratsastan käsijarru päällä kädet reisillä.

Mutta! Tämä suoritus riitti sijoitukseen! Olimme lopulta neljänsiä, saimme ruusukkeen ja piikkisuan. Prosentteja saimme 59,048%.

Olen aivan valtavan onnellinen ja tyytyväinen. Nämä olivat Penan ensimmäiset "oikeat" kilpailut, viime keväänä oltiin kerran harjoituskisoissa. Siellä menimme vain raviohjelman, jonka aikana Pena pysähteli, loikki ja hirnui kuin heikkopäinen. Tämä oli sen ensimmäinen laukkaa sisältävä kouluohjelma, ja se selvisi erittäin hienosti.

Olen myös hieman sitä mieltä, että luokan loppua kohden tuomarin linja hiukan löystyi pisteidenjaossa, sillä kävimme leiriläisten kanssa kaikkien suoritukset sekä saadut pisteet ja kommentit videolta lävitse luokan jälkeen. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että meidän arvostelu oli meidän suorituksemme näköinen, enkä koe että olisimme kokeneet vääryyttä. Mutta ainahan se on niin, että näihin helppoihin luokkiin osallistuu sekä niitä hevosia, jotka suoriutuvat hyvin ratsastajasta huolimatta, sekä niitä ratsastajia jotka suoriutuvat hyvin hevosesta huolimatta. Haluaisin laittaa itseni jälkimmäiseen kastiin.

Pena sai paljon herkkuja ja kehuja ja kyllä se tiesi olleensa hienosti, uskon niin. Talutin sitä loppukäyntejä ja se töykki minua niskaan nenällään, "kehu mua vielä". Ja minä kehuin. Hiukan meinasi myös palkintojenjaossa itkettää, mutta onneksi olin siellä jalkaisin ilman hevosta niin kykenin hillitsemään itseni. Penan seurassa olisin ehkä volissut kuin vajaamielinen. Minun pieni urhea!

Kotimatkallekin päästiin sujuvasti, hetki meni arpomisessa että mennäänkö koppiin vai ei, mutta kyllä se sinne lopulta tuli kuitenkin. Kotona Pena sai reilusti evästä, pääsi ulos oman laumansa joukkoon ja saa nyt seuraavat päivät rentoa palauttavaa liikuntaa ja vähän vapaatakin. Loppuviikosta palaamme taas kunnolla töihin ja alamme suunnitella kevään reissuja - tätä on saatava lisää!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Iiik

Kuutisen tuntia ja pakkaan ponin autoon ja lähdetään leirille.

Iiik!



Olen vuoroin innostunut ja vuoroin kauhistunut. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Kisojen lähtölistatkin oli jo julkaistu, ja starttaamme luokkamme ja siis myös koko kisojen ensimmäisinä... Yleensä olen mieluiten lähtöjärjestyksen alkupäässä, mutta Penan kanssa saattaisi olla kummankin itsevarmuutta lisäävä tekijä, että nähtäisiin ensin että radalta voi selvitä hengissä. Mutta tällä arpaonnella mennään. Toivon, että saadaan leiriviikonlopun aikana harjoitella kouluaitojen sisäpuolella, sillä Pena ei ole koskaan ollut kouluaidoissa. Viime kevään harjoituskilpailuissa oli puomeilla rajattu kenttä, ja siksi sinne uskallettiinkin.

Viimeiset voitelut on siis tehty, flunssaa vältelty onnistuneesti koko viikko, hepan rehottavat vuohiskarvat on trimmattu hiukan iisimpään muotoon, häntä selvitetty ja varusteet putsattu. Tavaratkin on melko lailla pakattu. Nyt ei muuta kuin tuulta päin, palaan kuulumisten kera viimeistään maanantaina!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Onks pakko jos kaikki muu kiinnostaa enemmän?



Viikko aikaa leiriin ja kisoihin, iik!

Oli siis korkea aika ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa vihdoin opetella ohjelmaa. Osaan sen kyllä ulkoa, muistini on oikeastaan aika hyvä kouluohjelmien opetteluun. Tekniikkani on seuraava: etsin ohjelman ja printtaan sen paperille. Luen ohjelman muutaman kerran läpi siten, että samalla piirrän ohjelmaa mielessäni siihen paperiin josta luenkin - paperin yläreunassa on tuomaripääty ja alareunasta siis tullaan sisään. Sitten käännän paperin nurinpäin ja alan piirtää ohjelmaa ulkomuistista sormella siihen paperin valkoiseen selkäpuoleen. Jos en muista, kurkkaan toiselta puolelta apua ja jatkan taas. Näin teen pari kertaa, ja yleensä se riittää siihen että ohjelma pysyy muistissa.

Sitten kun paperilapusta voi hankkiutua eroon, pidän ohjelman muistissa käymällä sen välillä mielessäni läpi. Tarkastelen ohjelmaa vielä tässä vaiheessa ikään kuin ylhäältä päin, en siis varsinaisesti mielikuvaharjoittele ratsastusperspektiivistä, vaan ihan vain puhtaasti tarkistan, että muistan ja osaan vielä.



Tässä vaiheessa on vuoro alkaa ratsastaa kokonaista ohjelmaa läpi. Olen saattanut jo aiemmin tehdä ohjelman osia ja teemoja, ja niin olen tehnyt nytkin. Koitan pitää harjoittelumäärät kuitenkin kohtuullisina etten itse kyllästy ja ettei hevonen opi ennakoimaan. Tänään oli aika katsastaa koko ohjelma pariin otteeseen läpi Penan kanssa.

Aloitin herättelemällä Penaa nopeilla käynti-seis-käynti -siirtymillä, ja jos tässä vaiheessa kävi ilmi että Pena olisi mieluummin tehnyt jotain muuta. Korvat kävi kaikkiin muihin suuntiin paitsi minua kohti, pihan liikehdintä kiinnosti ihan mahdottomasti ja kaikkiin tarhoihin piti myös tuijotella silmät suurina. Pysähdyksissä paljastuu rehellisesti meidän ongelma tällaisina puolinihkeinä päivinä: poni ei ole pohkeen edessä, joten se ei reagoi nopeasti pohkeeseen eikä myöskään pidätteisiin. Pysähdykset olivat etupainoisia, valuivat askelkaupalla pidättävää ohjaa ja istuntaa vasten, ja liikkeellelähtö vaati ei-niin-huomaamattoman pohjeavun. Tällaisina päivinä kentän lumipinta paljastaa myös armottomasti totuuden: Penan jalat nousee maasta juuri sen verran kun on ihan pakko, hokit viistävät uria joka askeleella maahan.

Tänään päätin, että en aio kannatella Penaa yhtään vaan sen täytyy havahtua kuplastaan ja alkaa töihin. Ihan itse. Nopeutin siirtymisten tahtia ja olin tosi täsmällinen: pidäte tarkoittaa heti seis, pohje tarkoittaa heti eteen. Eteenpäinvievä apu meni aika kivasti perille kun muutaman kerran uskalsin pyytää kannuksella, mutta pidätteisiin reagoiminen oli edelleen etupainoista ja hidasta ja ohjasotetta vastustavaa. Todennäköisesti syy on siinä, että vetelällä tuulella ollessaan Pena ei viitsi/halua siirtää painoa takajaloilleen (eli työskennellä koko kropalla), ja pysähdyksissä sen hitaus ja etupainoisuus paljastuu armotta. Yhdistin harjoitukseen myös muutaman peruutuksen ja liikkeellelähdön, jotta saisin takajalkoja rungon alle ja vähän enemmän voimaa liikkeeseen. Kun käynti-seis-käynti sujui, aloin ottaa ravi-seis-käynti/ravi -siirtymiä.

Pena teki myös sitä, että kun vaadin siltä pidempää käyntiä eli enemmän työntöä takaa, se vain nosti päätä, rullasi edestä lyhyeksi pakoon tuntumaa ja tarjosi pientä ravia. Se on siitä ihme epeli, että siinä on voimaa, nopeutta ja reaktiokykyä yllinkyllin, mutta se on myös aika mukavuudenhaluinen sille päälle sattuessaan. Nyt tuntui, että minun vaatimukseni lähinnä ottivat sitä pannuun, kun se ei saanutkaan maleksia pitkänä pötkönä jalkojaan nostamatta. Myönnetään, sallin tätä liian usein, koska aiemmin on ollut puutetta rentoudesta, ja nyt kun rentoutta on löydetty ja Pena ehdottaa sitä itse, jään helposti matkustelemaan rennosti hölkkäävän hevosen kyydissä enkä sitten enää vaadikaan mitään. Sitten kun nostan vaatimustasoa ja haluan vähän aktiivisempaa menoa, Penaa alkaa tympiä. Sain tänään työstää sitä melko pitkään ennen kuin se alkoi väläytellä parempia pätkiä, joiden aikana se liikkui aktiivisesti itse eteen mutta hyväksyi silti tuntuman suuhun.

Odotan meidän uusia kuolaimia kovasti (joo tilasin nyt ne Sprengerin kalliit), josko niillä löytyisi balanssia juuri tähän ongelmaan, että kun saan hevosen reippaaksi, niin se ei enää olekaan ohjalla vaan koittaa nousta ja lyhetä liikaa. Toki kyse on varmasti myös työntövoiman puutteesta, mutta milläs harjoitan kokoamista ja takaosan voimaa jos aina sitä pyytäessäni saan vain lisää vauhtia, pään ylös ja selän alas?


Välikäyntien jälkeen päästiin itse ohjelman pariin. Kyse on siis aikuisohjelma 2002:sta, ja sehän onkin ratsastaen aika kiva! Sujuva ja melko lyhyt, mutta laukkaa on ehkä hieman yleisimpiä c:n tasoisia ohjelmia enemmän. Ensimmäisellä kerralla Pena harasi vastaan vähän kaikkea, rikkoi temponlisäyksissä laukalle ja valui pysähdyksissä, mutta kun päästiin laukkaosioon asti niin alkoi oikeastaan sujua melko kivasti. Tein ohjelman vielä toiseen kertaan ja tämä alkoi jo olla melko mukava suoritus, joskin nyt laukassa huomasin että Pena alkoi väsyä ja laukan laatu kärsiä. Hölkättiin sitten vielä loppuravit ihan kokonaan ilman ohjia ristiinrastiin pitkin kenttää, ja loppukäynnit käytiin kävelemässä radalla.

Todennäköisesti ratsastan vielä ennen ensi viikonlopun leirikoitosta yhden kerran kentällä koulua + ohjelman läpi, ja muut päivät koitetaan tehdä jotain muuta jossain muualla. Leiriviikonloppuun kuuluu kuitenkin Penan mittapuulla paljon treenejä: pe-iltana yksi tunti, lauantaina kaksi tuntia ja sunnuntaina kisat.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Riimuhippa


Tere!

Pena esittelee, kuinka saa aikansa kulumaan vapaapäivänä:














Ja kyllä, riimuja saa uusia jatkuvasti, mutta niin kauan kun ne roikkuvat toistensa riimuissa, saa loimet pääsääntöisesti olla rauhassa. Joten ennemmin uusin kympeillä riimuja kuin satasilla loimia!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viideo

Huh huh, aika ahertaminen on yhden videokoosteen pykäämisessä ja julkaisussa!

Tänään sain taas ratsastaa yksityisopetuksessa ja koska tunti oli poikkeuksellisesti päiväaikaan, keli oli hyvä ja puoliso kiltillä tuulella, sain tunnista myös runsaasti videomateriaalia.

Koostin videoon pätkiä kaikesta mitä tehtiin, pelkkää lepokäyntiä tosin ei esitetä.

Pena oli alkuun tosi hidas ja jähmeä liikkumaan, mutta virkistyi työnteon myötä, joskaan mitään parasta liitokavio-osaamistaan se ei tänään esittänyt. Olen hieman huojentunut siitä, että ainakaan omaan silmään ratsastus ei näytä videolla siltä miltä se hetkittäin tuntui - että pusken ja pusken eikä mitään tapahdu.

Muutenkin olen yllättynyt, että meno näyttää suurelta osin kohtalaisen vaivattomalta, vaikka itse oli aivan läpimärkä hiestä tunnin jälkeen! Tuntui että paikat ratkee aivan justiinsa ravityöskentelyn aikana ja että kroppani vaan hajoaa palasiksi kun en vaan jaksa enää pitää pakettia kasassa. Huh. Mutta hirmuisen hyvä mieli tuli silti ja ehkä juuri siksi, tiedänpähän taas tehneeni töitä. Eikä Penakaan ihan ilmaiseksi päässyt, kyllä senkin vähän hiki tuli.

Takaosakäännökset on aika väljiä vielä, etenkin oikeaan. Lisää voimaa niin hyvä siitä tulee. Koitin olla rehellinen ja näyttää videossa sekä hyvää että huonoa. Saa kommentoida rohkeasti mikä pistää silmään!

Höpinät sivuun, tässä tämä video. Ei ole mikään muokkaamisen taidonnäyte mutta kai siitä selvän saa.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Iloa ja älyä

Tänä viikonloppuna on kylvetty auringossa, vaikka kylmää on piisannut edelleen, viime yönäkin -25°C, hrr!

Olen perjantaina ratsastanut hyvän hikikoulutreenin itsekseni kun tunti peruuntui. Note-to-self: nosta välillä vaatimustasoa. Vaadi vähän enemmän. Vaadi vähän korkeampaa muotoa, hiukan enemmän tahtia, poljentaa, terävyyttä. Se osaa ja pystyy kyllä, ei sen kroppa ikinä saa voimaa ja lihasta jos se ei joskus joudu pois sieltä mukavuusalueelta. Tein avotaivutuksia ja pieniä voltteja käynnissä ja ravissa sekä voltteja ja loivaa kiemuraa laukassa niin, että tuli taas hiukan harjoiteltua vastalaukkaakin. Ja vau, mikä tunne treenin jälkeen! Oli todella tehty töitä, yhdessä, kummatkin. Hienoa.

Lauantaina oli tarkoitus kävellä radalla neljä kierrosta. Päästiin puolikas, sitten alkoi hiihtäjiä viuhtoa oikealta ja vasemmalta ja kävely meni tuijotteluksi. Hätä ei ollut tämän näköinen, oli aikaa seistä siellä tuijottamassa ihan niin kauan kun ponista tuntui siltä. Pikkuhiljaa päästiin sitten taas jatkamaan matkaa, mutta hiihto on tunnetusti tunteita kuumentava laji ja Pena oli aika pörhäkkäänä. Päädyin sitten ravuuttamaan sitä rentoa reipasta hölkkää kaksi kierrosta, minkä jälkeen käyntivaihde löytyi taas ja saatiin lopetettua päivän "treeni" rauhallisessa mielentilassa.

Tänään sunnuntaina on ilakoitu kentällä. Piti olla tunti mutta se siirtyi huomiselle. Koska kentän pohja oli hyvässä talvikunnossa, rakensin sinne yhden esteen. Verryttelin Penan liinassa juoksuttamalla. Oikea kierros on sille laukassa selvästi vaikeampi, ja kun se ei osaa/pysty siihen mitä siltä pyydän, sillä menee herne nenään ja se alkaa protestoida ja kiukutella. Kun rauhallinen laukka ei suju ja pyydän aina raville rikkomisesta uudestaan laukkaa, alkaa tulla hännänviuhtaisua ja peränheittoa ja päänviskontaa ja äkkipysähdyksiä vaikka en ota liinasta lainkaan painetta enkä paineista eteenpäinkään muutoin kuin äänikäskyllä. En käytä juoksuttaessa juoksutuspiiskaa, joskus mukanani on kouluraippa jolla lähinnä osoittelen suuntaa jos pelkkä kädellä näyttäminen ei riitä.

Lopulta kaiken kiukuttelun jälkeen Pena malttoi ottaa ohjeita vastaan ja löytyi hetkeksi tasapainoinen laukka. Siitä sitten käyntiin ja riisuin Penalta riimun pois ja laskin sen kokonaan vapaaksi. Käveltiin välikäynnit yhdessä, hyvin se seuraa! Käyntien aikana Pena kävi itsekseen katsomassa estettä, kehuin sitä äänellä kovasti siitä. Sitten pyysin sitä kauemmas itsestäni, vähän reippaampaan askellajiin, ja se ravasi esteelle ja hyppäsi yli. Tästä seurasi tietysti kehuja ja karamelli, ja tähän tapaan otettiin jotakuinkin kymmenen hyppyä.

Olin ja olen edelleen valtavan iloinen ja liki liikuttunut siitä, miten fiksulta Pena vaikuttaa. Se on niin perso sille että sitä kehutaan ja että olen siitä aidosti ylpeä - sen voimalla se tekee ja yrittää näköjään mitä vaan. Ei tarvittu mitään johteita tai kujia esteelle, este vain tönötti siellä uralla ja minä seisoin kentän keskellä ja osoitin kädellä ponin takapäätä kohti että mene mene. Ja Pena meni, hyppäsi, kääntyi minuunpäin ja kun kumarsin ja peruutin (opetettu luoksetulopyyntö siis), se tuli niin valtavan polleana ja ylpeänä ja pöyhkeänä ravia luokseni hakemaan kehuja ja silityksiä ja nameja. Ei röyhkeänä tai tungettelevana, joka kerta en palkinnut namulla vaan toisinaan vain kehun ja silittelin, ja siinä se paistatteli varsin tietoisena siitä miten hienosti se osaa. Ja sitten kun sanoin että kerta vielä ja lähetin sen taas kauemmas, se toisti saman tempun. Esteen nostin lopulta 80 cm:iin ja hypyt olivat helpon ja kevyen näköisiä.

Pitää ehdottomasti videoida näitä meidän hupihetkiä joskus. Pelkään vain että kuvaaminen tekee minusta itsestäni jännittyneen - nyt leikimme aina keskenämme niin ettei paikalla ole ketään muuta. Silloin minä olen täysin rento ja pystyn keskittymään vain hevoseen ja sen kanssa kommunikointiin. On ilo toimia noin älykkään ja vastaanottavaisen ja herkän hevosen kanssa - välillä on näitä päiviä kun tuntuu että ymmärrän sitä ja se ymmärtää minua ihan vain sillä että keskityn olemaan auki, rento ja läsnä. Joskus se ei vaadi mitään muuta.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuolainpäivitys

Ei Vision sylinterikuolainta. Se ei ole koulukilpailusallittu.

Kuolain oli ihan pätevän näköinen kun pääsin siihen tänään tutustumaan, ja ehkä olisin kokeillut sitä jos se olisi sallittu kuolain, mutta en nyt lähde siihen kun en sillä kuitenkaan saisi kilpailla.

Ongelma on kuulemma liikaa erilaisia materiaaleja (kuparirullat). Tosin myöskin versio jossa ei ole kuparirullia on kielletty. Siinä on kai liikaa liikkuvia osia, mutta sitten voidaan miettiä, miksi Rotary-merkiltä vastaavanlainen kiertyvä kolmiosainen kuolain on sallittu...? Oliivirenkailla tämä sylinterikuolainkin on koulukilpailusallittu, mutta oliivirengas ei ole meille vaihtoehto, joten se siitä.

Kaivan kuvetta ja ostan ne hiton Sprengerit. Pidän niitä sitten vaikka itse jos ne ei hevosella toimi.

100. blogiteksti, greippitesti ja tule kesä tule!

Tämä on sadas blogitekstini täällä Penan blogissa, hui! Paljon on ollut asiaa reilun vuoden aikana.

Täällä on manattu talvea ja toivottu kesää. Eilen juoksutin Penaa kentällä ja halusin opettaa sitä kokoamaan ravia liinassa pikkuympyrällä ja lisäämään ravia isolla ympyrällä. Tämä toimi tosi kivasti ja Pena hoksasi nopeasti mitä halusin. Olisin halunnut koittaa samaa laukassa, mutta siihen kentän pohja oli liian jäinen ja laukka hajosi tikuttavaksi kaahaamiseksi "nivelet suorina" ja koko poni sisään kaatuen. Lisäksi nostot oli tosi tiukassa ja ymmärrän sen kyllä hyvin, Pena on tarkka jaloistaan ja alkaa todella nopeasti himmailla ja varoa jos huomaa ettei töppöset pidä. Ensi talviksi kuusi hokkia per koipi ja vaikka sitten sitä tarhasuojitusrumbaa, mutta pitoa on saatava.

Tänään sitten muutin sen verran mieltäni kesän toivomisen suhteen, että kenttä voisi sulaa ja kuivua hiekalle, mutta radalla voisi säilyä sellainen hanki kuin siellä on nyt! Lauantain ja maanantain lumimyräköissä tuli yhteensä ehkä kolmisenkymmentä senttiä köykäistä pakkaslunta, jota ei olle vielä ehditty lingota radalta pois. Hanki oli aivan täydellinen hankitreenaamiseen! Kierrettiin heti aamusta viisi ratakierrosta, melko rauhallisella tahdilla koska lumi antoi hyvän vastuksen. Kuitenkaan hanki ei ollut liian syvä ja raskas, vaan lumi oli kevyttä ja sitä oli sopivasti, sen verran että Penan piti hiukan normaalia enemmän käyttää voimaa etenemiseen, mutta liikkumisesta ei vielä tullut pomppimista.

Mentiin ensin käyntikierros, sitten kierros ravia, sitten puoli kierrosta välikäyntiä, neljäsosa ravia ja reilu puolikas laukkaa. Sitten vielä puolikas ravikierros ja viimeinen kierros kokonaan taas käyntiä. Pena töristeli innoissaan, koipi nousi, tuli kevyesti hiki ja tuntui siltä, että poni oli varsin tyytyväinen tämänpäivän liikunta-antiin. Mitään suurempia säikkymisiäkään ei koettu, hiukan ne vakipaikat vielä jännittää mutta tänään ei tehty yhtään sivuloikkaa eikä stoppia, ja pystyin pääasiassa menemään vapain ohjin tai kevyellä tuntumalla. Lopuksi tulin vielä alas selästä ja kävelytin Penan takaisin pihalle sekä pari kierrosta kentällä, jotta hengitys varmasti oli tasaantunut. Olin tosi reipas hevosenhoitaja ja laitoin oikein linimenttiä kaikkiin jalkoihin lenkin jälkeen!

Tänään myös tarjosin Penalle greippiä. Greippitestistä liikkuu monenmoista väitettä ja saattaa olla että se on ihan kukkua koko juttu, mutta lyhykäisyydessään greippiä tarjoamalla uskotaan että voidaan selvittää onko hevosella mahassa/suolistossa jotain ongelmia. Varsinaisesti en ole saanut pätevää vastausta siihen, mitä ongelmia ja missä tarkalleen ottaen, mutta pH-tasapainosta lienee kuitenkin kyse. Uskotaan, että terve hevonen ei syö greippiä. Väitetään myös, että vaikka greippi itsessään on voimakkaasti hapan, niin se jotenkin hevosen elimistössä sitten kuitenkin muuttuu emäksiseksi ja korjaa kenties liian hapanta pH:ta? Viisaammat korjatkoon, jos puhun höpöjä.

Ajattelin, että voin laittaa 50 senttiä kiinni tähän testiin ja syöttää Penalle greipin. Ostin verigreipin, koska olin epätietoinen pitäisikö syötettävän greipin olla greippi-greippi vai kelpaako verigreippi. Kuorin ja lohkoin sen ja laitoin vatiin. Pena kävi ahneesti kiinni, otti lohkon suuhunsa, sylki pois, otti uudestaan, söi kuola tirskuen yhden lohkon eikä huolinut enempää.

Mitäs tästä nyt sitten päätellään?
En tiedä. Tulipa kokeiltua. Greipit jääköön vastedes kauppaan, se syö joka tykkää. Minä en ainakaan eikä näköjään hevosenikaan.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tukea ilman vetoa ja kuolainhulluus

Jokunen postaus sitten pähkäilin jonkun toisen asian sivussa sopivaa kuolainvalintaa Penalle. Nyt koko kuolainjuttu tuntuu räjähtävän käsiin. Raspauksen jäljiltä Pena on ollut parempi ja tasaisempi kuin ennen raspausta, mutta ei se ole hyvä vieläkään. Tulee sellainen olo, että se yrittää kyllä mutta jotenkin se ei vain tykkää kuolaintuntumasta suussa. Pitkä matala muoto on ihan ok, alku- ja loppuverryttelyssä. Mutta heti kun pitäisi olla vähän ryhdikkäämmässä muodossa, alkaa kuolaimen rouskuttaminen (huonolla tavalla), ja kevytkin ote aiheuttaa sen että Pena pakenee kuolaintuntumaa hakeutumalla päällään ja kaulallaan virkkuukoukkuasentoon, korkealle ja rullalle.

Penalla on nyt siis käytössä jokin ihan tavallinen halpa kolmipalakuolain. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että se on vähän liian paksu Penan suuhun, liki 20 mm. Penalla on arabimainen, turvasta kapea ja siro pää, ja otsa sen sijaan on leveä. Suu on pieni ja "lyhyt", kuolainkoko on 12,5 cm. On harhaluulo että mitä paksumpi kuolain, sitä pehmeämpi se on - jos kuolain ei mahdu hevosen suuhun ja hevoselle tulee tunne tukehtumisesta, ei siinä oikein voi pehmeydestä ja mukavuudesta puhua.

Olen kokeillut myös kolmipalaa oliivirenkailla, tämä ei ollut hyvä, pakenemista tapahtui vielä voimakkaammin. Palasin takaisin liikkuvaan renkaaseen. Penalla on ratsukoulutusvaiheessa käytetty suoraa nahkakuolainta, ja myöhemmin fullcheek-niveltä.

Olen viettänyt viime päivät seikkaillen hevostarvikesivustoilla, vertaillut ja ihmetellyt ja katsellut. Yhdellä välilehdellä on koko ajan ollut auki SRL:n kouluratsastussäännöt kohdasta sallitut kuolaimet.

Minulle on kirkastunut, että tarvitsen ohuen kuolaimen, kolmipalana, ja jotenkin spesifisti muotoiltuna, niin että kuolain istuisi suuhun paremmin kuin tuo peruspötikkä. Myös kuolaimen materiaalilla on väliä, haluaisin että kuolain olisi niin kiva, kiinnostava ja hyvänmakuinen kuin suinkin, jotta Pena ei haluaisi rullata sitä pakoon. Suoran kuolaimen hylkäsin vaihtoehdoista jossain vaiheessa tutkintojani, kun laitoin peruskoulufysiikkani haasteeseen ja mietin, miten se kuolain oikein siellä suussa asettuu ja miten ohjasotteet siihen vaikuttavat, ja miten viesti hevoselle välittyy. En varmastikaan osaa sanallistaa sitä, miksi luovuin suorasta kuolaimesta, mutta päädyin siihen, että suora tasainen pötkylä suussa on jokseenkin epäreilu. Jos otan vasemmasta ohjasta alaviistoon johtavan ohjasotteen, suora kuolain tuntuu hevosen vasemmassa suupielessä ja hammaslomassa "alas", mutta samaan aikaan oikeassa suupielessä ja hammaslomassa "ylös", eikö niin? Ja eihän siinä ole mitään järkeä?

Tavallaan uskon, että Pena voisi toimia ja tykätä kuolaimettomistakin, ja sinällään minulle olisi ihan ok ratsastaa niillä, mutta kun niillä perhanilla ei saa kilpailla koulukisoissa. Ja kun tässä vaiheessa minulle kuitenkin olisi tavoitteena päästä myös pieniin kisoihin, niin on pakko etsiä sopivaa kuolainvaihtoehtoa "perinteisin" raamein.

Ja mikäköhän siinäkin on että kaikki hyvä tuntuu maksavan aivan tautisen paljon?
Ei kai ole yllätys että suurimman osan ajasta olen penkonut Sprengerin kuolaimia. Olen melko vakuuttunut, että haluaisin kokeilla Penalle Sprengerin Dynamic RS -kolmipalaa ohuimpana mahdollisena eli 14-millisenä. Halvimillaan taisin löytää tuon kuolaimen 110 eurolla...

Kuva horze.fi

Tuossa nimihirviökuolaimessa on tuo kaarevampi muotoilu, keskipalan optimaalinen (?) kallistus, riittävä ohuus, ja materiaalina aurigan, jonka pitäisi olla hevoselle miellyttävä. Kaikki hyvin. Paitsi hintalappu!

Kun olin jo melkein hyväksynyt että joudun laittamaan yli sata euroa reiluun kymmeneen senttiin rautaa, törmäsin Viljar Shopissa tällaiseen:

Kuva viljarshop.com

Kyseessä on Vision sylinterikuolain kuparirullilla. Kuolain on superohut, vain 10 mm, ja se on muotoiltu taas sillä lailla että luvataan hyvää istuvuutta, tasaista painetta kielelle, tilaa niellä ja hengittää. Materiaalin pitäisi olla miellyttävä ja kuparirullien houkutella hevosta imeskelemään kuolainta. Muttia on kaksi: onko tämä koulukilpailusallittu, ja hintalappu 70 e, koska olisihan se ihme jos löytäisin hyvän JA halvan ehdokkaan! Järki sanoisi, että tämän pitäisi olla kilpailukelpoinen, sillä keskiosastaan kiertyvät kuolaimet ovat, eikä tässä varsinaisesti ole muuta poikkeavaa kuin tuo muotoilu ja kuolainosan ohuus (jota ei rajoiteta millään lailla). Pääsen todennäköisesti alkavalla viikolla hipelöimään tällaista kuolainta käsissäni, joten katsotaan.

Lohdutan itseäni, että turhat ja toimimattomat hankinnat voi aina laittaa myyntiin, mutta ongelmaksi tulee se että olen hirveä materialisti ja hamsteri. Ostin taannoin kaksi kallista satulavyötä koska en osannut päättää kumpi olisi parempi. Nyt käytän vain toista (wintecin cairia), ja toinen (Rossnerin nahkainen joustoton s-mutkavyö) lojuu uutuudenkiiltävänä hyllyssä... Mutku se on niin kaunis ja ihana! En halua luopua siitä vaikka en tee sillä mitään! Ja entäs jos kuitenkin tarvitsen sitä joskus ja sit harmittaa että myin!

Kaikessa kuolainpyörittelyssäni olen tullut lopputulokseen, että koko kuolainasia on ihan mahdoton. Ratsastajan pitäisi pystyä antamaan kuolaimen välityksellä hevoselle tukea, mutta ei saisi aiheuttaa vetoa. Kuolain on yhtä kova kuin käsi siellä ohjan päässä, niin ne väittää. Mutta eri kuolaimilla on eri liikemekaniikka, erilainen vaikutustapa. Hidas kuolain (esim. olympia) voi olla hevoselle epäreilumpi kuin perinteisesti kovana pidetty, mutta vakaampi kuolain (esim. pelham). Paksu ei aina ole kiva jos se ei istu, mutta ohuen kautta otteesta tulee helposti terävä.

Minä haluaisin että hevoseni viihtyy kuolaimensa kanssa, koska sitä on nyt olosuhteiden pakosta käytettävä aika usein. Mutta miksi tuntuu siltä, että meillä on Penan kanssa kaikessa kamalan kallis maku? Vai onko se vain niin, että herkkä hevonen todella kertoo epämukavuudesta, vähän jäyhempi sietää niitä perinteisiäkin varusteita vastustelematta, vaikka ne eivät niin hyvin sopisikaan...?