Vuosikatsaus

Tammikuussa näytin muumilta.

18.1.2014

Helmikuussa syntyi tyttö, minä aloin opetella äitiyttä ja lastenvaunujen lykkäämistä. Pena oli edelleen Marin hoteissa.

Maaliskuussa palasin hevosen selkään ja etsiskelin kadonneita lihaksiani.

Huhtikuussa minä kävin kisoissa ja Pena kävi kisoissa, emme tosin keskenämme.

Toukokuussa Pena palasi kotiin. Pohdittiin vinousongelmaa ja liikkumishaluttomuutta. Aloitettiin laidunkausi, hypättiin vähän, käytiin maastossa ja yritettiin hakea iloa tekemiseen.

Kesäkuussa pähkittiin edelleen vinoutta, palattiin taas valmennuksiin, laseroitiin selkää ja kokeiltiin kuolaimettomia suitsia. Alettiin olla jyvällä siitä että tuntuma on vaikea asia ja siihen liittyy meillä monia ratsastuksellisia ongelmia.

Heinäkuussa hikoiltiin helteessä, vietettiin vähän kesälomaa ja alettiin korjata vinoja takakavioita erikoiskengityksellä. Samaan aikaan koitettiin edelleen selvittää, oliko ensin hevosen vinous joka vinoutti kaviot, vai vinot kaviot jotka vinouttivat hevosen.

Elokuussa ahersin edelleen tuntuman parissa ja hyppäsin myös. Ratsastin melko paljon kuolaimettomilla.

Syyskuussa hypättiin kerran viikossa, käytiin maastossa melko usein kaverin kanssa (superrohkeeta!) ja opeteltiin tuntumaa. Pohdittiin mahaa, jalkoja, selkää ja kavioita.

Lokakuussa käytiin klinikalla kuvaamassa kintereet ja maha, ei löydöksiä. Yritettiin metsästää avoimempaa muotoa ja tasaista kevyttä tuntumaa. Immu lopetettiin.

Marraskuussa käytiin taluttaen metsäkävelyillä, etsittiin edelleen muotoa ja eteenpäinpyrkimystä, ja saavutettiinkin hyviä väläyksiä. Ja apinoitiin, mistä taltioitui puolivahingossa paljon hilpeyttä herättänyt video. Miku lopetettiin.

Joulukuussa on otettu kevyemmin, motivaatiopulan ja huonon pohjan takia. Kengityksellä on saatu kaviot oikenemaan eikä kesän vinoudesta ole enää käytännössä mitään jäljellä. Muodon metsästys jatkuu edelleen.

4.12.2014

Vuosi 2014 on ollut raskas ja muutoksia täynnä. Paljon myös hyvää mutta nyt kun sitä selaa taaksepäin, on takki aika tyhjä enkä oikeastaan ihmettelekään, että puhtini loppui nyt joulukuussa ratsastamisen suhteen kesken. Pieni lapsi vie hurjan määrän aikaa ja energiaa, ja vaikka en perhe-elämästäni täällä sen ihmeemmin kirjoitakaan, se kuitenkin kulkee tässä koko ajan taustavaikuttajana.

Lisäksi syksyllä jouduin lyhyen ajan sisällä luopumaan kahdesta vanhasta rakkaasta hevosestani. Jossain tulee raja vastaan jokaisella, ja on ihan tervettä myöntää jos ei jaksakaan suorittaa ihan kaikkea ihan täysillä. Nyt on minulla sellainen hetki. Uskon että se väistyy ajallaan ja tekemiseen tulee taas mielekkyyttä.

Ensi vuonna... enpäs tiedä. Otetaan mitä tulee. Toivottavasti enemmän iloja kuin murheita.

Jouluntoivotus

Ihanaa joulua kaikille blogin lukijoille! Rapsuttakaan hevosianne, pysähtykää hetkeen. Nauttikaa. Niin mekin tehdään.

Nyt sitä lunta!

Alkaa mennä hermo.

Oli yksi (1) päivä, jolloin pääsin ratsastamaan kentällä käyntiä ja jopa ravia. Tein pitkiä koko lävistäjän mittaisia loivia pohkeenväistöjä, ensin melko hartaasti käynnissä ja kun alkoi sujua ja löytyi rentous, siirryin raviin ja sama juttu ravissa. Lopputulos: tyytyväinen, rento hevonen, jolle oli selvästi hyväksi kun pääsi tekemään töitä.

Sitten tuli taas vesisade, ohut lumihärmä hävisi mutta maa ei sulanut niin että vesi olisi päässyt pinnalta mihinkään, ja sitten tuli samantien perään pakkanen. Tulos: kenttä muistuttaa luistinrataa. Voi ny sanonko mikä.

Tänään taas hipsuteltiin maasta käsin käyntitöitä, ja ei, se ei vain vie energiaa hevosesta joka lähinnä tirisee tarpeesta liikkua. Tulos: Pena yrittää keskittyä ja keskittyykin, hetken, kunnes tekee mieli vähän kimpoilla. Ja sitten se vähän kimpoilee, lähinnä takajaloilleen. Komenna siinä sitten kun saa pelätä että mennään molemmat nurin.

Kaiken lisäksi Pena on päättänyt, että tarhailu tarkoittaa katoksessa seisomista. Se syö heinät ja peruuttaa sitten takapuolen katoksen takaseinään kiinni ja seisoo siellä seuraavaan ruokintaan. Syö ja peruuttaa taas katokseen. Ei ihme että kertyy virtaa.

Alkuviikon sääennuste näyttää lupaavalta. Tosin joulunpyhät menee varmaan enemmän ja vähemmän kevyellä hevostelulla, mutta jos vaikka joulun jälkeen.

Älä koskaan

Älä koskaan osta surusilmäistä lämminveristä vain sen katseen takia.

Älä ainakaan, jos olet kolmetoista, vanhempasi eivät tiedä hevosista mitään, teille on rakennettu kotiin yhden hevosen talli vajaassa kolmessa viikossa, ja hevonen on ensimmäinen kokeilemasi. Älä osta, vaikka hevonen vaikuttaa unohdetulta, kiltiltä, ja kauniilta, jos sen vain saisi vähän pyöreämmäksi, vähän iloisemmaksi.

Älä koeratsasta marraskuun pimeässä myyjän pihatietä edestakaisin niin ettei ratsastuksesta jää muita muistikuvia kuin se että hevosen korvat ovat jossain kilometrin päässä.

Älä sano isällesi, että kyllä mä sen kanssa pärjään, olen ratsastuskoulussa pärjännyt paljon reippaampienkin kanssa.

Älä tuo hevosta sinne kotitalliin, ilman hevosseuraa, ilman valmista tarhaa. Älä tee heinäkuormaa kiireessä jouluaattona, älä yritä rakentaa lasikuitutolppatarhaa talvipakkasella, älä lähde kotona ensiratsastukselle ilman satulaa, hevosella jolla on ratsutaustaa vain parin montestartin verran. Älä laita hevosta sinne sähköttömään tarhaan ja seuraa sitten parin tunnin päästä sen hokinjälkiä naapuriin hevoskaverin luo. Pitkät lennokkaat ravurin askeleet siinä jäisen tien pinnassa.


Tai.
Ehkä sittenkin voit tehdä kaikki nämä virheet. Saatat nimittäin olla kasvokkain elämäsi hevosen kanssa, sen joka opettaa sinulle ihan kaiken, ja millä nöyryydellä, harkitulla tasapainolla. Miten se hevonen ei ikinä ikinä ikinä saata sinua todelliseen vaaraan, vaikka vaaranpaikkoja -voi pojat mitä vaarapaikkoja!- matkaanne mahtuukin aivan riittävästi.

Saatat kasvaa hevosihmiseksi, saatat kasvaa aikuiseksi, ja vielä paljon aikuisemmaksi kuin varsinaiset ikävuodet antavat ymmärtää. Saatat oppia sellaista vastuunkantokykyä jota ei opita missään muualla, saatat rakentaa koko tulevan aikuispersoonasi sen mukaan, mitä noina vuosina koet ja opit.



Tänä päivänä viisitoista vuotta sitten minusta tuli hevosenomistaja.

19.12.1999, tuore hevosenomistaja ja hevosensa

v. 2000

v. 2003

Tänä päivänä, viisitoista vuotta myöhemmin, sytytän kynttilän Immun muistoksi, ajattelen kaikkia niitä aikoja jotka sain sen kanssa olla ja elää. Miten nopeasti aika kulkee, miten äkkiä noin pitkät vuodet.

Olen kiitollinen ja kaipaan niin ettei sanat riitä.

Kun minä käännyin, olit poissa 

vain varjoas hipaisin 

se sinut saatteli selittämättä 

kielsi että seuraisin

Kun minä käännyin, olit poissa

olit poissa

Pilkahdus

Motivaatio ratsastamiseen pilkahtelee esiin, vaan pikkuisen voisi taas manata kelejä. Kaikista paskinta on se, että ensin losottaa vettä monta päivää taivaan täydeltä ja sitten vetää suoraan pakkaselle. Kenttä on eksoottinen jähmeähkö järvi, jossa ei ole lunta hippuakaan mutta silti saatiin sieltä sellaiset korkokenkätilsat että Pena meinasi kaatua ihan kunnolla vaikka vain talutin käyntiä. Eikä kentälle voi tehdä yhtään mitään ennen kuin joko a) sulaa ja kuivuu sen verran että lanaamisessa on jokin järki, tai b) sataa lunta niin että lumesta saa tampattua pitävän pinnan.

Olin siis selässä eilen sekä tänään, molempina päivinä vain lyhyesti em. syystä. Eilen Pena oli villi sikapossu, tänään oikein vastaanottavainen ja kiltti, vaikka tein vain käyntiä.

Huomenna on kengitys, ehkä sitten täytyy ne tilsakumit laittaa alle, vaikka minun tuurillani sen jälkeen on seuraavat kuusi viikkoa taas pelkkää rapakeliä. Näinä aikoina kaipaan maneesia.

Motivaatio hukassa

Vettä räimii vaakatasossa älyttömän tuulen kanssa päivästä toiseen. Olen aika sissi mutta nyt ei kyllä huvita ratsastaa ulkokentällä. Olkoon tämä Penan kevennettyä joulukuuta, oli tarkoitus pitää köykäisempiä viikkoja joka tapauksessa, mutta ajattelin, että olisin vielä ehkä viikon ratsastanut huolellisesti ja jättänyt sitten asiat hautumaan.

Pitkittynyt marrasväsymys jatkuu joulukuulle. Ei ehkä ollut hyvä idea väkertää uutta banneria yhteen asti yöllä ja herätä sitten aamulla viideltä vauvan vaatimuksiin. Niin, ja todeta monen tunnin työn jälkeen "tuoreilla" silmillä, ettei bannerista tullut hyvä, ja aloittaa seuraavana vapaana hetkenä alusta. Nyt ohjelma totteli jo sujuvammin ja lopputulos komeilee banneripaikalla sekä tässä:

Nostan edelleen hattua oikeille bannerivelhoille, voi taivas että tuollainen näpertely vie aikaa ja hermoja!

Nyt voisi kyllä ottaa harppauksen jonnekin helmikuulle, aurinkoisiin lumisiin pakkaspäiviin. Tällaisiin:

v. 2013

Pulleromahainen lihasköyhä Pentti "silloin kun kaikki alkoi" v. 2012

Vaan meno oli samanlaista silloinkin

On hevosia vaan ei sitten kuitenkaan

Tämä nyt ei varsinaisesti Penan blogiin kuulu, mutta koska koskaan ei voi olla varma, mitä kautta kontaktit syntyvät, kerron kuitenkin.

Olen aikeissa hakea opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Monimuotokouluttautuminen on ainoa vähääkään järkevä vaihtoehto perheelliselle yrittäjälle, mutta siinäkin on haasteensa. Nimittäin monimuoto-opiskeluihin tarvitaan oma (tai "oma") kurssihevonen, joka suorittaa koulua tasolla he A ja hyppää tasolla 105 cm. Koulupuolen hevonen seisoo tallissa (eikä se ole Pena!), mutta estehevonen puuttuu. Ylipäätään tuo estepuoli vaatii minulta panostusta jotta selviän edes mahdollisista pääsykokeista, ja aikomukseni onkin ensi vuonna ruveta käymään ratsastuskoulussa hyppäämässä. Ratsastuksenohjaajaopintojen pääsykokeet ovat keväällä, ja mahdollinen opiskelu ajoittuu syksystä 2015 kevääseen 2016.

Täytyy tässä nyt viritellä verkkoja sinne tänne, josko vaikka löytäisin hyppyhevosen lainaan silloin kun sellaista tarvitaan. Kirjoitin tämän ajatuksen tännekin JOS vaikka joku tuntisi jonkun joka tuntisi jonkun, ja niin edelleen. Ja minä siis vaikutan lounaisessa Hämeessä ja Ypäjälle olisi tarkoitus hakea. Kaikenlaiset diilit kiinnostaa.

Parantelen edelleen flunssaani ja Pena on viettänyt kevyttä jaksoa sen vuoksi. Sillä on oikein hulluvillikausi, kaipaisi paljon enemmän liikettä kuin mitä olen voinut sille viime päivinä tarjota.

Eilen hölkkäytin sen liinassa, siinä se vielä malttoi olla riehumatta, mutta tämänpäiväinen ohjasajo meinasi kärjistyä kunnon umpisolmuun. Penaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun käyntitehtäväni, se halusi poukkoilla, hyppiä ja riehua. En antanut periksi - välillä jouduin aika napakastikin ottamaan sen pienelle ringille ympärilleni ja väistättämään takaosaa alta pois, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja Pena suostui kulkemaan kahden ohjan välissä, neljällä jalalla, käyntiä ja vain käyntiä, ja jopa hidastamaan ja lisäämään vähän. Kun tämä vaativa harjoitus onnistui, laskin ponin kentälle irti. Se meni kuin järkikulta olisi sen hyljännyt, ja hitto vie, nuohosi sen näköisenä aidanviertä yhdestä kohdasta että harkitsi hyppäävänsä siitä yli... Siinä se ei kyllä saa onnistua, sitten sitä ei pitele enää mikään jos sille tulee mielikuva, että kentältä voi noin vain poistua kun tulee sellainen fiilis.

Kalpeassa valossa

Itsenäisyyspäivä. Roimii räntää ja olen flunssassa. Harmittaa, oli hyvä svengi treeneissä mutta nyt tuli taas parin päivän tauko tämän köhimisen vuoksi.

Yhtenä päivänä paistoi aurinko. Piti äkkiä kammata ponin tukka ja mennä kentälle ottamaan pari valokuvaa. Tässä niitä nyt sitten tulee.

Kun kerran on arabien sukua niin pitää venyttää kaulaakin kuin arabi!

Epäluulo 1

Epäluulo 2

Poseeraamisen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Ja kyllä, olen kirjoittanut joulupukille ja toivonut uutta kameraa, alkaa vissiin pöty loppua tuosta 10 vuotta sitten käytettynä ostetusta järkkäristä...

Ei auttanut kuvanmuokkaus, suhrua on. Mutta tähän raviin kun pääsisi ratsastaenkin!

Vähän lisää ravia

Sitten laukkaa...

laukkaa...

ja loikkia...

ja vielä vähän loikkia!

Joulukuun kalvas aurinko

Juoksentelun jälkeen on levollinen mieli.

<3

Hianohianohiano!

Vaikka Pena osaa olla tuollainen edellisen postauksen kuvaama apina, se osaa olla myös hieno. Ratsastuksessa olen saanut aivan mainioita pätkiä, ja voi jummi sitä tunnetta kun laukka todella pyörii ja vie eteenpäin ja on säädeltävissä!

Mitä tapahtui, kun hetki sitten vielä inisin etten saa Penaa laukassa kokoamaan ja hidastamaan ilman että se heittääntyy selättömäksi tai alkaa ajatella ravia? Kuski alkoi ajatella ja muutti toimintatapaansa. Minähän harjoittelen Penan kanssa juoksuttaessa kokoamisia äänikäskyillä ja ottamalla sitä hitaasti pienemmälle ympyrälle. Käsky on hidas matala hoooo, hoooo, ja tarvittaessa napakka maiskautus ylläpitää valitun askellajin vaikka pyydänkin sitä kasaan. Hyvästä pätkästä vapautan aina isommalle ympyrälle eteenpäin, ja maastakäsinkin "ratsastan" kehollani eli oma ruoto ryhtiin ja "kiinni" kun kootaan, ja rennoksi ja auki kun mennään eteenpäin.

Nyt kun ollaan ratsastaessa alettu löytää moottoria ja eteenpäinpyrkimystä ilman että joudun (suostun!) jankuttamaan koko ajan jalalla, on laukka kaikkinensa ollut parempaa. Ja tätä hyvää laukkaa olen harjoitellut pienissä erissä kokoamaan istunnalla ja niillä tutuilla äänikäskyillä, ja voilá! Se toimii. Piru vie, se todella toimii. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta kun hevoseni lyhentää ja lyhentää ja polkee laukkaa ja pysyy matalana ja pyöreänä ja kolmitahtisena, ja ponnistaa sieltä taas voimakkaasti eteenpäin ja auki. Eikä ohjalla tarvitse (saa!) tehdä mitään.

Pakkanen teki kentästä aika kovan vaikka yllättävän hyväksi sen sainkin lanattua ennen pakastumista, mutta kovahko pohja ei tänään antanut niin hyvää laukkaa kuin mitä sulalla saatiin. Sen sijaan ravi oli tänään aivan mainiota. Käynnistelyyn meni taas hetki, mutta sitten se löytyi. Tein avotaivutusta pitkillä sivuilla, matalassa pyöreässä muodossa ilman ohjasta vääntämistä ja kääntämistä, ja ravi pysyi rentona ja etenevänä. Sitten tehtiin yhtä suosikkiharjoitustani: kulmasta täyskaarto ja siitä sulkutaivutusmaisesti uralle, uralla taivutuksen vaihto sisään avotaivutukseksi, siinä pitkä sivu loppuun ja taas täyskaarto kulmasta ja sulkutaivutuksessa takaisin uralle. Pena oli hieno. Hieno! Nyt se todella ravasi, ei kipitellyt vaan ravasi, ja ravi oli hyvä ja helppo istua: havahduin jossain vaiheessa tajuamaan, että ravi oli yhtä helppoa istua alhaalla satulassa kuin keventää.

Ehti tulla pimeä kun fiilisteltiin!

Olkoon vaan välillä ihan apina. Kunhan on välillä myös näin hieno. Tykkään tuosta tyypistä ihan hulvattomasti, se on ärsyttävä riivinrauta ja aivan liian viisas, ja opettaa minut yhä uudestaan ja uudestaan tarkastelemaan omia toimintatapojani, kyseenalaistamaan itseni ja pakottaa ottamaan viisautensa ja herkkyytensä vastaan avoimin mielin. Aika aarre.