Tuhmeliini takaisin töihin ja muut kuulumiset

Nyt kun minulla on koulun loppumisen myötä vain aikaa (phahah!), päättyy Penan villikkoelo ja poni palautetaan säännöllisempään reeniin. Valmennuskuviot vaativat päivityksen tai oikeastaan uudelleenluonnin, ja nyt kun minulla on pikku-E niin ehkä liikkuminen valmennuksen perässä helpottuu. Traileria ei vielä ole, mutta ainakin saan sellaista vetää jos lainaan saan!

Pena on keskittynyt lähinnä olemaan villi ja tuhma. Itsenäisyyspäivänä työskentelin hetken in-hand -tyylillä maastakäsin. Opeteltiin myös minipiaffia leikin varjolla ja pakkaspinkeä Pena harjoitteli paikallaanpolkemista oikein terhakkaasti. Loppukävelyt radalla osoittautuvat kuitenkin turhan haasteellisiksi, koska iiiiik naapuri oli kaatanut metsää ja maisema oli muuttunut. Kireääkin kireämpi poni meinasi lähteä kuuta kiertävälle radalle joten siirryin laitumen puolelle ja annoin sen hetken pupuloikkia juosta liinan päässä ympyrää. Kun pahin tirinä oli lakannut, pääsimme sovussa takaisin pihalle.

Sitten hurahti taas lähes viikko ennen kuin tänään pääsin seuraavan kerran Penaa ulkoiluttamaan. Satuloin sen (estesatulaan, toim. huom., koska sain meidän koulusatulan myytyä! Tein ehkä maailman vaivattomimmat satulakaupat! Nyt vain odotamme että meille oikea Amerigo tulee vastaan) ja vein kentälle, ja jo kun talutin alkukäyntejä maasta, totesin ettei kannata yrittää urotekoja ja mennä selkään. Joten taas piti laittaa poni liinaan purkamaan enimmät kireydet pois.

Loppuviimein sain kuitenkin ratsastaa ihan kelvosti käyttäytyvällä ponilla. Tosin se piti pitää koko ajan ravissa ja työskentelemässä, sen verran pyöri sätkytutka korvien välissä. Mutta tähän epäsäännölliseen liikkumiseen, melko reippaaseen ruokintaan ja pakkaskeleihin suhteutettuna en muuta ole odottanutkaan. Ehkä se tästä taas tasaantuu.

Pena sai valmistujaislahjaksi villaviltin ja on nyt tosi vakavasti otettava ratsuhevoinen!

Postinhakureissulla ratsastuksen jälkeen

Penalle kengitettiin viime viikolla täysi talvisetti, tilsakumit ja kuusi hokkia per jalka. Pitäisi pysyä pystyssä nyt! Kenttä on kova ja jäinen joten työskentely on mälsää hissuttelua. Jos kelit jatkuvat tällaisina (pakkasta eikä lunta), koitan uskaltautua tuohon sänkipellolle ratsastamaan jonain päivänä. Näiden edelliskertojen fiilisten perusteella se ei kuitenkaan tapahdu ihan vielä huomenna eikä ylihuomennakaan...

Tyyntä myrskyn edellä

Ei mitään kovin dramaattisia uutisia otsikoinnista huolimatta, mutta pari pientä, uutta ja jännää juttua.

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että tuonne blogin oikeaan reunaan on ilmestynyt tällainen kuvake:

Jalustin.net on yksinkertaisuudessaan uusi, blogeja listaava sivusto. Olen arponut pitkään, haluanko liittää blogiani mukaan esim. blogiportaali Hippolaan tai johonkin vastaavaan, mutta olen toistaiseksi jättänyt sen tekemättä. Toisaalta olen itse käyttänyt juurikin tuota Hippolaa viime aikoina paljon ja seikkaillut sitä kautta uusiin blogeihin, joten koen että tällaisista blogilistaussivustoista on ainakin minulle ollut hyötyä. Jalustin.net tuntui jotenkin sopivan puolueettomalta ja neutraalilta systeemiltä, joten liitin blogini sen listoille. Huikkaa kommenttikenttään jos olet löytänyt blogiini ko. sivuston kautta!

Syyt liittymisen puolesta ja vastaan ovat aika selkeät: lukijakunnan kasvattaminen, hyvässä ja pahassa. Tykkään siitä että juttujani luetaan ja kommentoidaan, ja minusta on tosi mukavaa että olen "tullut tutuksi" monen ahkerasti kommentoivan lukijan kanssa. Virtuaalisen vertaistukiverkoston merkitystä ei voi oikein sanoin kuvailla. Varsinkin kun harrastan pääasiassa yksin, olette te, blogin lukijat ja kommentoijat, minun tallikaveriverkostoni. Näitä hyviä lukijoita voisi vaan olla vielä vähän enemmän! Toisaalta koen, että blogini on rekisteröityneeseen lukijamäärään (tällä hetkellä 43) nähden melko ahkeraan kommentoitu - etusivulla näkyy 7 postausta ja niissä kaikissa on kommentteja, useammassa toistakymmentä (toki näistä osa on myös minun vastakommenttejani). 

Lukijakunnan kasvamiseen liittyy myös se, miksi olen näinkin pitkään pysynyt poissa näistä "oikeista blogikarkeloista". Olen kirjoittanut blogiani avoimesti ja pyrkinyt rehellisyyteen myös silloin kun menee huonosti. Olen tähän asti säästynyt kaikenlaiselta rääpimiseltä ja epäasialliselta kommentoinnilta (lukuun ottamatta yhtä kommenttia silloin kun kerroin, että Mikun lopetukseen tarvittiin useampi laukaus. Joku halusi kommentoida että eikö ampuja osannut asiaansa vai mikä meni pieleen. Ei superasiaton kommentti, mutta hieman tahditon ottaen huomioon sen että olin juuri hetki sitten pidellyt narun päästä kun ystäväni liki kahdenkymmenen vuoden ajalta ammutaan.). Hiukan kauhulla odotan, koska tänne paukkaa joku ilkeämielinen jakamaan pisteliääseen sävyyn kirjoitettuja vinkkejään. Tiedän itseni sen verran hyvin, että pahoitan mieleni melko herkästi ja jään vatvomaan merkityksettömiäkin kommentteja ja niiden sävyä. En kuitenkaan tarkoita, että haluaisin vain hymistelyä ja päänsilittelyä, mutta jokainen on varmasti nähnyt blogikommenteissa sitä tarpeetonta ilkeilyä, josta nyt puhun. 

Toinen "tyyntä myrskyn edellä" -uutinen on hykerryttävä ja minulle tosi mieluisa: sain eilen tietää, että pääsin opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Aloitan aikuisopinnot tammikuussa, ja jos kaikki menee suunnitellusti, valmistun vuoden päästä joulukuussa.

Hiukan kyllä jännittää, miten sumplin perheen, koulunkäynnin, talouden ja oman talliarjen sekä harrastamisen, mutta eikös asioilla ole aina tapana järjestyä. Odotan tosi innolla, että pääsen kehittymään ratsastajana ja ohjaajana, ja saan viimein ihan paperillakin pätevyyden opettaa. Opetushommia olen tehnyt useamman vuoden, mutta aina vähän sillä lailla anteeksipyydellen, että mitä minä näistä muka tiedän kun olen vain harrastaja. 

Ja tämän päivän ratsastuskin osui aikaan kun oli vielä tyyntä myrskyn edellä. Ehdin kentälle vielä kohtuullisessa kelissä ja maltillisessa vesisateessa, ja taivas aukeni vasta kun kierrettiin rataa loppukävelyillä. Nyt sääennuste näyttää koko viikonlopun mittaista myrskyä joten kerrankin oli meikäläisen ajoitus kohdillaan. Penan olisi kovasti tehnyt mieli kytätä ja kipittää ja olla sillä tavoin laiska ja omissa maailmoissaan, mutta lopulta sain kuin sainkin sen keskittymisen voitettua ja poni muuttui pehmeäksi ja miellyttäväksi ratsastaa. Minäkin olen vähän väkisin joutunut nyt tottumaan estesatulaan, kun meidän koulusatulamme on edelleen toppaajan hallussa... Siinä on oikeastaan ihan kivakin istua. 

Ajatuksella

Tänään puin Penalle estesatulan ja järjestin kentälle minipystyn sekä neljän päistään korotetun ravipuomin kaarevan linjan. Ajatukseni oli vetristellä poni notkeaksi ja edetä rentoa iloista eilisen hieronnan jälkimainingeissa.

Koplasin kintereet läpi mutta ainakaan tarhasta hakiessa niissä ei ollut minkäänlaista lämpöeroa, yhtä viileitä molemmat. Saankohan tästä nyt jonkun uuden kivan pikku neuroosin...?

Käveltiin ensin maasta käsin noiden korotettujen puomien yli. Meinasi mennä käpy nenään (minulla) kun Pena raahusti perässä ja puomit vaan putoili ja pyöri jaloissa. Sitä ei yksinkertaisesti haittaa pätkääkään jos kolisee, mutta auta armias jos aidan alta retkottaa kuollut horsma kentän puolelle niin jalkoja ei voi viedä kolmea metriä lähemmäs moista kammotusta. Kun siinä aikani puhisin ja yritin jotenkin raipalla hipsuttaa poniin vähän elämää, syttyi sillä lopulta lamppu päässä ja jalat alkoi nousta. Porkkanapolettia koneeseen ja parin onnistuneen toiston jälkeen kyytiin.

Ratsastessa keskityin kunnolla. Nämä ovat aina nämä samat havainnot, mutta ehkä jos riittävän monta kertaa kirjaan ne ylös, alan joskus myös muistaa.

• Älä puske, vedä tai kannattele. Hevonen menee itse. Ole takajalkojen päällä ja ajattele kevyttä etuosaa: kuvittele miten lavat pääsevät liikkumaan irtonaisesti satulan edessä ja ikään kuin heittävät etujalkoja eteen ja ylös. 

• Ei takanojaa! Istu häpyluun ja istuinluiden muodostaman kolmion päällä koko ajan. Takanoja ei auta hevosta ja sitä paitsi se näyttää idioottimaiselta.

• Tuntuma ei ole vetoa. Käsi eteen ja hevonen kans. Älä sorru kantamaan hevosen etuosaa käsilläsi ja kuvittelemaan että se paino on tuntuma. 

Nyt kun oikein tunnustelin, huomasin etteivät takajalat tosiaan ole ihan symmetriset. Huojunta on pientä, mutta havaittavissa. Sain todella keskittyä oman keskivartaloni kasassa pitämiseen jotta pystyin valvomaan ravin tahtia joka askeleessa. Oikeaan kierrokseen Pena luiskahti helposti askeleen-kaks ulos ja vasemmassa kierroksessa oli vaikea saada rehellistä taivutusta ilman että vasen lapa tippui.

Olen iloinen siitä että keskittyneellä ratsastuksella sain kuitenkin paketin kasaan ja hevosen rehdisti pois etuosaltaan, ja mielestäni myös korjattua takasten pieniä tahtivirheitä. Hyppytreenit nämä eivät olleet, kunhan ohjasin välillä laukassa minipystylle vain tsekatakseni että laukka rullaa ennen ja jälkeen esteen. Erinomaista harjoitusta omalle päänupilleni - se este nyt vain osuu siihen tielle enkä anna itselleni lupaa muuttaa laukkaa mihinkään. Rentoa iloista! 

Pena oli vähän huumorituulella mutta selvittiin silti loppukäynnit radalla ratsain ihan keskenämme. Kävelyn määrää olen tietoisesti lisännyt tämän syksyn aikana, nykyisin tallataan joka ratsastuksen päätteeksi tuo vajaa kilometrin kiekka. Samoin yritän Penan vapaapäivinäkin ottaa sitä narun päässä mukaan kävelyrinksalle, kun kuitenkin koirien ja lapsen kanssa tuolla kuljetaan.

Ratsastuksen jälkeen kävin taas kintereiden kimppuun. Rasituslämpöä, joo, hiukan. Mutta mikä on normaalia? Ehkä saan sen selville kun jatkan koplaamista. Käärin vasempaan kintereeseen kylmäpussin muiden hoitotoimenpiteiden ajaksi ja hieroin lämpölinimenttiä hierojan ohjeen mukaan eilisiin kireyskohtiin. Ponille nuttu niskaan ja vielä hetkeksi ulos.

Ostin jokin aika sitten kun halvalla sain Facebookin heppakirppikseltä Penalle Sprengerin 2-type kolmipalakuolaimet "hyppykuolaimiksi". Nämä tuntuvat mukavan vakailta ja ohjaus on tasaisempaa kuin aiemmin esteillä käyttämäni Vision sylinterikuolaimen kanssa. Penakin on tuntunut tyytyväiseltä, on liikkunut kuolainta kohti ja antanut pitää tuntumaa. Tämä hyvä!

Täytyy vielä todeta, että vaikka on marraskuu ja harrastusintoa saa toisinaan haeskella kuran, märän ja pimeän seasta, niin tykkään jotenkin ihan mahdottomasti Penasta juuri nyt. Viimein alkaa olla olo että saan siitä esiin sen hienouden jonka olen siinä aavistanut. Se on mahdottoman fiksu hevonen ja pakottaa minut koko ajan oppimaan lisää. Ja kun sellainen aivan järkijättöinen härvääminen on väistynyt taka-alalle, on tilalle tullut aika syvää luottamusta. Molemmin puolin, uskoisin.

Olkoon kuinka vaan marraskuu niin tässä me ollaan kierretty rata ekaa kertaa ilman satulaa!

Laitetaanko lottoa

Ostin Penalle sovittamatta ja kaupan kohdetta näkemättä estesatulan ja tänään huristelin jännityksestä täristen postiin noutamaan ostostani.

Satula on Frank Baines, 17", wide. Googlen kuvahaun perusteella veikkaisin, että malli on vanha Reflex. Mallailin satulaa selkään iltapimeässä ja tältä se näytti:

Että miten olisi, lototaanko?

Toivottavasti iloni ei osoittaudu ennenaikaiseksi kun huomenna pääsen tyyppaamaan satulaa selästä, mutta käytävällä näytti todella, todella lupaavalta. Jos nyt jostain olen huolissani niin ehkä tämän siipi tulee vähän turhan paljon lavoille ja se saattaa Penaa häiritä. Ainakaan satula ei saisi valua yhtään eteenpäin. Minulla tosin oli nyt vain huono neopreenivyö, paremmalla vyöllä tilanne voi korjaantua.

Niin, löysin siis satulan tori.fi:stä ja maksoin siitä postikuluineen 430 euroa. Jos tämä nyt on Se Oikea, saatan ehkä tirauttaa pari ilonkyyneltä.

Hirvee

Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitin kohtaamisesta rusakon kanssa. Tänä syksynä luonto on lähestynyt meitä hieman isommassa mittakaavassa.

Joitain viikkoja sitten, kun meillä vielä oli koko seitsemän hevosen kesäpoppoo koossa, olin iltatarkastuksella ja ihmettelin, kun lauma oli pörheänä. Viereisellä viljapellolla, aivan joenrannan tuntumassa, puskien välistä vilahti jokin iso ja tumma - lehmä karkuteillä? Hevonen? Se jokin juoksi viljapellolla samaa tahtia kuin lauma laitumella, pysähtyi kun lauma pysähtyi ja kun lauma sinkosi uudelleen laukalle, seurasi se jokin, koko ajan aitaa lähestyen. Pääsin tosi lähelle enkä voinut uskoa silmiäni kun viimein tajusin että siinä juoksee hirvi. Suuri sarvipäinen uroshirvi, ja se elehti ihan siihen tapaan että ellen tekisi jotain, niin kohta se olisi lankojen sisäpuolella. Nostin kädet ilmaan, taputin niitä lujaa yhteen ja pidin meteliä. Hirvi seisahtui, tuijotti vuoroin minua ja vuoroin hevosia ja käännähti ympäri. Se juoksi takaisin joelle, laskeutui veteen ja ui joen yli, kiipesi vastarannalle ja hävisi metsään.

(Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tämän urotekoni jälkeen olin todella vahvasti lauman suosiossa. Ruokakuski ajoi pörön pois!!)

Tänä aamuna olin taluttamassa Emmiä ja Penaa laitumelle, kun hirvi oli taas meitä vastassa. Se poukkoili joen toisella puolella pellolla, ja kun se näki hevoset n. 400 metrin päässä, se pulahti taas jokeen ja pyrki täl pual jokkee. Ilmeisesti penkka oli kuitenkin siitä kohtaa liian jyrkkä, sillä aikansa räpiköityään hirvi nousi taas vastarannalla ylös, ravisteli turkkinsa, juoksi rinksan pellolla ja hölkkäsi sitten metsään.

Tietävätkö arvoisat lukijani, miksi yksinäinen uroshirvi käyttäytyy tällä tavoin? Onko siltä oma jengi hukassa ja koittaako se siksi soluttautua hevoslaumaan? Ihan kovin nuorelta kolpilta tämä ei näytä, sarvet sillä on jo päässä ja kokoa riittää. Onko se minua huomenaamulla tallissa vastassa?

*

Toinen melkohirvee juttu on se, että ostin sokkona estesatulan. Kun halvalla sain. Että jos kohta on myynnissä Frank Baines estesatula niin metsään meni tämäkin hankinta.

Kolmas muistiin merkittävä asia ei ole ollenkaan niin hirvee: Kengittäjämme soitti meille tänään, että hän on kengittämässä tässä naapurissa, miten Pena voi erikoiskenkiensä kanssa, hän voisi tulla lähtiessään katsomaan onko siellä kaikki ok. Tätä kutsun asiakaspalveluksi!

Minä oon kyllä hullu

Mitä muutakaan tekisi kaikki illat kuin istuisi silmät lasittuneena koneella ja selaisi... satuloita? Estesatuloita? Ja päivät ajelisi ympäri maakuntaa hakemassa niitä sovitteille, ja kaikki väliajat pimpottaisi viestejä eestaas vieraiden ihmisten kanssa ja sopisi miten, milloin ja mistä voisi hakea minkälevyisen, -pituisen, -merkkisen, -kuntoisen satulan sovitukseen?

Kuka käski ruveta tähän?
Ja kuka käskee olla niin hemmetin itsepäinen, että kun on päättänyt hankkia estesatulan niin sitten ei suostu hyväksymään, ettei tuolle kopukalle tuosta vain löydy sopivaa?

Nostan kuitenkin itselleni hiukan hattua: olen kehittänyt varsin erehtymättömän satulankuvasilmän ja osannut myyjien lähettämien valokuvien perusteella haalia sovitteille monta melkein-mutta-ei-ihan-sopivaa satulaa. Yksi ainokainen oli monesta kohtaa epäsopiva, ja muiden suhteen olen osannut sanoa jo ennen kuin olen laittanut satulan selkään, mistä se tulee olemaan epäsopiva. Ja ikäväkseni ollut myös oikeassa...

Ihan vain siitä syystä jos joku muukin painii samankaltaisen ongelmaselän kanssa, listaan tähän omat havaintoni:

Selkä: lyhyt, hieman takakorkea, kaarevahko, pitkä ja LEVEÄ säkä, ei lapakuoppia, taakse tulevat lavat.

Jos satulan runko on sopivasti hiukan kaareva eikä liian pitkä, ei siinä riitä selkärangantilan eikä säkätilan leveys. Meidän koulusatulaan (Frank Baines Elegance Deluxe) minulla menee koko kasipuolikkaan hanskakoon kämmeneni peukaloineen päivineen säkätilaan paneelien väliin ja molemmille puolille jää vielä sentti-pari varaakin. Tätä tarkoittaa leveä säkätila.

Jos satulassa sattuukin olemaan riittävän leveä selkärangantila ja säkätila, on runko liian suora. Tai hintalappu joka alkaa kakkosella tai kolmosella ja perässä on kolme muuta lukua. Tämmöiselle hyvän kelin hyppääjälle se vain on aivan liikaa.

Malliltaan muuten hyviä olivat Heritage ja Henri De Rivel, mutta näissä ei säkätila riittänyt leveyssuunnassa. Kumpaakaan en kokeillut ratsailta koska jo käytävällä vyö kiinnitettynä Hra Herkkäselkä viuhtoi hännällään ja ilmaisi että ei hyvä. Sään ympäriltä puristaa. Selkään saakka kiipesin Jeffries Falcon -ponisatulan kanssa, jossa oli riittävästi tilaa säälle ja selkärangalle, mutta liian suorarunkoisena painui minun painoni alla kuitenkin lepäämään kiinni säkään. Globuksen Ordo Equesterissa en laittanut edes vyötä kiinni, se ei sopinut mitenkään päin, oli liian pitkä, vastinhihnat oudossa kohdassa, liian ahdas, siivet tuli ihan lapojen päälle jne.

Oikeasti tälle saattaisi sopia Albion Kontrol/Legend K2 tms. estesatula, mutta ne eivät tahdo käytettynäkään sopia minun kukkarolleni. Jos kuitenkin sinulla on ylimääräisenä 16,5"-17" ja W niin nakkaa viestillä!

Huomenna jatkuu maakuntaralli ja kokeiluun saapuu Karl Niedersuss -merkkinen satula. Lupaava ja kalliimpi kuin ajattelin.