Takaisin satulaan

Miten tuttu näkövinkkeli!

Kaksi ja puoli viikkoa synnytyksestä ja palasin ratsaille. Keskivartalo on vielä aika kaurapuuroa, mutta milläs muulla lihakset vahvistuisivat uudelleen kuin käyttämällä niitä! Ei tässä nyt mistään treenaamisesta voi puhua, mutta alku mikä alku.

Olen tosi onnekas kun selvisin (tästäkin) synnytyksestä niin vähin vaurioin. Tai oikeastaan tässä synnytyksessä ei vaurioita tullut senkään vertaa kuin esikoisesta, vaikka tyttökakkonen olikin yli nelikiloinen. Oloni oli heti ihan normaali enkä tarvinnut lainkaan edes särkylääkkeitä synnytyksen jälkeen. Ylimääräisiä kiloja tosin on, viime punnituksella 9 kg. Niistä huolimatta nousin Penan selkään eivätkä sen polvet ihan notkolleen painuneet.

Penalla on perus syysvilli, höystettynä sillä ettei se tehnyt mitään ainakaan kolmeen viikkoon tuossa kuun vaiheessa. Aloitin sen kanssa puuhailun muutamalla juoksutuksella, joissa se meni pomppuloikkaa ensimmäisen vartin ja vasta sitten alkoi liikkua jotain tunnistettavaa askellajia. Eilen talutin sitä radalla ja sekin tahtoi olla aika eksoottista pomppimista ja puhinaa. Ratakierroksen jälkeen laskin sen kentälle irti ja siellä se juoksi yksikseen kenttää päästä päähän vaikka kuinka pitkään ennen kuin vanne lakkasi kiristämästä päätä.

Sen verran minulla on ratsastuskunnossa petrattavaa, että juoksuttaminen saa kuulua ohjelmanumeroon vielä jonkun aikaa aina ennen kuin selkään nousen. Tänään oli tarkoitukseni vain kävellä ja kokeilla, miltä selässäolo tuntuu, mutta koska se ei tuntunut miltään, otin vähän raviakin. Penalle pisteet käytöksestä, se oli kuin mikäkin alkeisratsu, hidasti heti kun minun tasapainoni heilahti. Olin niin onnellinen siellä selässä!

Kaikkinensa olin raskauden vuoksi ratsastamatta hiukan vajaa 4 kuukautta. Ratsastin raskausviikolle 27 asti ja nyt tosiaan palasin satulaan 19 päivää synnytyksen jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä naisen kehoa ja sen palautumiskykyä!

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet

Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.

Monessa asiassa voi olla tuhma

... mutta sitten joissain asioissa voi olla lungimpi kuin moni muu.

En väsy ihmettelemään Penan mielenliikkeitä. Tänään illalla päätin että käyn vähän pyöräyttämässä sitä liinassa, jotta huomenna ei tarvitsisi (ehkä!) aloittaa ihan niin pinkeällä hevosella treenejä. Peltoilun jälkeen oli yksi kokovapaa ja nyt tämä liinaurheiluvapaa.

Meillä on tilanne se, että kentällä ei ole valoja. Ne piti purkaa kesällä latoremontin yhteydessä pois ja hups nyt on tammikuu eikä niitä ole "ehditty" virittää takaisin. Tosin enpä minä niitä juuri tarvitsekaan, koska olen illat aina lapsen kanssa kaksin eikä ratsastamisesta oikein tule mitään jos täytyy toisella silmällä valvoa uhmaikäistä. Ja vaikka lapsi olisikin kiltisti ja viihtyisi, niin vähintään sille iskee pissahätä juuri kun on itse päässyt laukkatyöhön. Joten, ratsastan aamuisin kun on toinenkin käsipari kotona. Mikä tarkoittaa sitä, että pimeässä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan.

Nyt iltainnostuksessani puin lapsen, virittelin sille otsalampun päähän ja vedin jatkoroikan avulla yhden työmaavalon kentän aitatolppaan. Hain hevosen kentälle, ripustin ulkoloimen toiseen aitatolppaan, puin suojat, kävelytin ja hölkkyytin liinassa. Eikä mitään! Ei niin kerta kaikkiaan mitään. Työmaavalo paistaa sopivasti silmään siitä aidannokasta, lapsi vilahtelee otsalamppunsa kanssa estevarastoon ja pois ja aidan ali ja pois, heittelee lapiolla hiekkaa ja lunta ja Pena vaan jolkottaa. Normisirkus, hoh hoijaa, olisi voinut laittaa puhekuplaan. Kyllähän se meni köyrylaukkaakin, mutta se johtui ihan vaan siitä että köyrylaukkaaminen nyt vaan on paljon siistimpää kuin mikään sivistynyt laukkaaminen. Mutta ei mitään häntä soihtuna pakoon -efektiä, johon totta puhuakseni olisi ollut kaikki edellytykset.

Osaa se joskus.

Tuhmeliini takaisin töihin ja muut kuulumiset

Nyt kun minulla on koulun loppumisen myötä vain aikaa (phahah!), päättyy Penan villikkoelo ja poni palautetaan säännöllisempään reeniin. Valmennuskuviot vaativat päivityksen tai oikeastaan uudelleenluonnin, ja nyt kun minulla on pikku-E niin ehkä liikkuminen valmennuksen perässä helpottuu. Traileria ei vielä ole, mutta ainakin saan sellaista vetää jos lainaan saan!

Pena on keskittynyt lähinnä olemaan villi ja tuhma. Itsenäisyyspäivänä työskentelin hetken in-hand -tyylillä maastakäsin. Opeteltiin myös minipiaffia leikin varjolla ja pakkaspinkeä Pena harjoitteli paikallaanpolkemista oikein terhakkaasti. Loppukävelyt radalla osoittautuvat kuitenkin turhan haasteellisiksi, koska iiiiik naapuri oli kaatanut metsää ja maisema oli muuttunut. Kireääkin kireämpi poni meinasi lähteä kuuta kiertävälle radalle joten siirryin laitumen puolelle ja annoin sen hetken pupuloikkia juosta liinan päässä ympyrää. Kun pahin tirinä oli lakannut, pääsimme sovussa takaisin pihalle.

Sitten hurahti taas lähes viikko ennen kuin tänään pääsin seuraavan kerran Penaa ulkoiluttamaan. Satuloin sen (estesatulaan, toim. huom., koska sain meidän koulusatulan myytyä! Tein ehkä maailman vaivattomimmat satulakaupat! Nyt vain odotamme että meille oikea Amerigo tulee vastaan) ja vein kentälle, ja jo kun talutin alkukäyntejä maasta, totesin ettei kannata yrittää urotekoja ja mennä selkään. Joten taas piti laittaa poni liinaan purkamaan enimmät kireydet pois.

Loppuviimein sain kuitenkin ratsastaa ihan kelvosti käyttäytyvällä ponilla. Tosin se piti pitää koko ajan ravissa ja työskentelemässä, sen verran pyöri sätkytutka korvien välissä. Mutta tähän epäsäännölliseen liikkumiseen, melko reippaaseen ruokintaan ja pakkaskeleihin suhteutettuna en muuta ole odottanutkaan. Ehkä se tästä taas tasaantuu.

Pena sai valmistujaislahjaksi villaviltin ja on nyt tosi vakavasti otettava ratsuhevoinen!

Postinhakureissulla ratsastuksen jälkeen

Penalle kengitettiin viime viikolla täysi talvisetti, tilsakumit ja kuusi hokkia per jalka. Pitäisi pysyä pystyssä nyt! Kenttä on kova ja jäinen joten työskentely on mälsää hissuttelua. Jos kelit jatkuvat tällaisina (pakkasta eikä lunta), koitan uskaltautua tuohon sänkipellolle ratsastamaan jonain päivänä. Näiden edelliskertojen fiilisten perusteella se ei kuitenkaan tapahdu ihan vielä huomenna eikä ylihuomennakaan...

"Käyn nopeesti ratsastamassa"

Ja sitten vastassa on tämännäköinen kaveri:

Eipä mennyt ihan putkeen minun poikkeuksellisen ruhtinaalliset 4 päivän vapaat, jotka oli tarkoitus hyödyntää huolellisesti Penaa liikuttaen. Eka vapaa meni suunnitellusti veljen kemuissa, sitten tokana ehdin vähän ratsastella (mutta auts, en keventää - pääsin hyppäämään maastoesteitä koulussa ensimmäistä kertaa ikinä ja ne viisi reikää normaalia lyhyemmät jalustimet ja takapuoli ei maastoradalla koske satulaa kertaakaan!!! -ohje vetivät pohkeet melko tanakkaan kramppiin), ja sen tokan päivän iltana talliin tallusteli kolmikenkäinen poni. Jippii.

Sitten oli hierontapäivä - Pena oli "sopivasti kireä", ei mitään mikä ei olisi iisisti lähtenyt sulamaan käsittelyssä, ja nekin kireydet olivat siellä missä piti tai missä aavistelin. Lähinnä siis lonkankoukistajissa, sillä kokoamista on harjoiteltu, ja lavassa vasemmalla puolella, kun sitä jouduin aika tavalla työstämään menoon mukaan edeltävänä päivänä. Marraskuiset satulan aiheuttamat toispuoleiset kipupaikat olivat kokonaan kadonneet. "Täällä ei oo mitään, ei yhtään mitään hoidettavaa", sanoi hieroja ja vellasi Penan satulansijaa. Mahtihomma! Pena myös otti hoitoa vastaan hyvin, se jopa haukotteli! Saattoi olla myös vahinko. Saatiin ohjeeksi että hyvin menee, hevonen on hyvässä lihassa ja lihaksiston puolesta sopii vääntää taas pykälää kireämmälle kokoamistreenien vaativuus. Hyvä, tämän halusin tietää sillä minulle koittaa ihan pian kesäloma jolloin olisi ajallisesti hyvä mahdollisuus ratsastaa vähän enemmän.

Hierontapäivän jälkeen ihana kengittäjä pääsi kuin pääsikin lyömään irtokengän takaisin. Hän tosin totesi, että nyt on edellisestä kengityksestä mennyt neljä viikkoa ja kaviot olivat kasvaneet enemmän kuin talvella kahdeksassa viikossa. Voipi siis olla että kohta lentää seuraava kenkä ja sitten kannattaakin jo laittaa koko poni ympäri vaikka kalenteri sanoisi mitä.

Irtokengän jälkeen piti mennä leppeästi hölkkäämään, mutta poni näytti kengitykseen tullessaan tuolta kuin kuvassa, niin eipä siihen märkään mutaan saanut satulalle puhdasta paikkaa vaikka kuinka harjasi ja kampasi. Päädyin juoksuttamaan (mitä en muuten edelleenkään ole tehnyt kuin ehkä kerran sen jälkeen kun viime syksynä pohdin koko juoksutuksen mielekkyyttä ja päätin yrittää elellä ilman) ja käymään kävelyllä ja sekin oli ihan mukavaa.

Huomenna aion rakentaa pieniä hyvänmielen hyppyjä kentälle! Ja juu, kohta on loma! Täytyy ratsastaa vimmaisesti omaa (ja jos joku haluaa että vieraitakin niin niillekin olen avoin!) jotta pysyy koulussa saavutettu hyvä tatsi yllä koko neljän viikon opintopaussin.

Onko juoksuttamisessa mitään järkeä?

Olen pohtinut otsikon kysymystä viime aikoina ja ajattelin hieman kirjoittaa auki ajatuksiani. Olisi kiva kuulla mitä muut aiheesta ajattelevat, joten rohkeasti kommentoimaan! Ei tarvitse olla samaa mieltä!

Penaa on juoksutettu paljon. Olen juoksuttanut sitä itse ja jo ennen minua, osana sen sisäänratsastusta, sitä juoksutettiin liinassa aina ennen kuin sen kanssa tehtiin muuta. Ja ihan ensimetreillä se myös juoksi ensin vapaana ennen liinaan ottamista. Liinassa juoksuttaminen on kuulunut meidän löyhään viikko-ohjelmaan "aina", ja vielä viime syksynäkin olen joskus pyöräyttänyt Penaa ensin pari kiekkaa liinassa ja tsekannut päivän vireystason ennen kuin olen kiivennyt selkään.

Penalla juoksutus on siis pääasiassa ollut energian purkamista, jotta ei sattuisi vahinkoa ratsastaja selässä. Sittemmin olen ruvennut juoksuttamaan kahdella ohjalla ja ohjasajamaan.

Mutta ydin miksi tätä mietin, on juoksuttamisen todellinen funktio. Nettifoorumit ja blogit antavat nopsaan ymmärtää, että juoksuttaminen on tehokasta työskentelyä "kun sen osaa". Usein tähän tehokkaaseen työskentelyyn liittyy olettamus siitä, että hevoselle puetaan apuohjia joilla se ohjataan haluttuun muotoon. Ja tässä tulee se pointti, miksi minä tätä pohdin. Olen hakenut Penalle oikeaa, riittävän avointa muotoa ja opettanut sille tuntumalla liikkumista uudelleen. Se hakeutuu todella helposti kuolaimen taakse virkkuukoukkumaiseen muotoon ja on edestä aivan tyhjä, ja ratsailta sitä saa pyytää aika tavalla odottamaan ratsastajaa ja silti polkemaan aktiivisena haluttua askellajia ennen kuin se tulee rehellisesti tuntumalle ja nenä nousee pois ryntäistä. Miten tämä toteutetaan maastakäsin? Voi olla että on ryhmä ihmisiä jotka sen osaavat. Tunnustan että minä en osaa.

Järkeni sanoo, että kaikki juoksutuksessa käytettävät apuremmelit vetävät hevosta väärään suuntaan - taaksepäin. Niillä saa kaulan pyöreäksi ja nenän alas, mutta siinäkö se hyöty on? Sitten aktivoidaan liikettä eteen, ja näennäisesti meillä on "itseään käyttävä pyöreänä liikkuva hevonen".

Liina kiinnitetään monin erinäisin tavoin hevosen suitsiin: yksi laittaa liinan sisäkuolainrenkaasta sisään, niskan yli ja ulkokuolainrenkaaseen kiinni, toinen suoraan kiinni sisäkuolainrenkaaseen, kolmas sisäkuolainrenkaasta sisään ja leuan alta ulkokuolainrenkaaseen kiinni. Mikään ei mielestäni oli hyvä ratkaisu, kaikki tavat antavat epäselvää signaalia hevosen herkkään suuhun. Voi olla että kapsoni olisi se ainoa ja oikea ratkaisu jossa olisi jokin järki, mutta en ole nähnyt yhdelläkään harrastajalla kapsonia käytössä.

Liina kiinni sisäkuolainrenkaassa, mahtaa tuntua mukavalta

Apuohjista en ole vielä löytänyt yhtään järkevää. Olen kyllä kokeillut sen hulluimmankin, pessoan, ja ajatellut hetken että kylläpä liikkuu heppa kivasti, mutta morjens, siinähän sidotaan hevosen suu takajalkoihin kiinni! Siinä se sitten nypyttää joka askeleella ja hevonen oppii... mitä? Menemään entistä enemmän taakse nippuun kuolaimen vaikutusta karkuun. Lievempiä versioita on se joustava puuvillanaru joka kulkee selän yli ja etujalkojen välistä kuolaimeen. Testattu, kivasti taas kaula kaarella mutta vaikutus ihan sama - suuhun kohdistuu jatkuva vuoropuolinen nypytys jota hevonen ei pääse pakoon vaikka miten asettelisi itsensä. Pienin paine tulee kun laittaa turvan mahdollisimman lähelle ryntäitä. Sivuohjat: jos ne on löysät, on sama kuin niitä ei olisikaan, ja jos ne on napakat, ne vetävät nenän ryntäisiin eli muoto on taas väärin, liian syvä nyökky. Kumichambon: sama kuin edellä mutta vielä hölmömpi koska sen voi kiinnittää myös etujalkojen välistä. Käyntiä ei voi tehdä millään apuohjalla koska käynnissä hevosen pää ja kaula liikkuvat, ja apuohja estää tai ainakin rajoittaa tätä.

Juoksuttaminen on hevoselle raskasta. Ympyrä on pieni vaikka ihminen kävelisikin hevosen mukana, ja taipumisen hallitseminen maastakäsin vaikeaa. Iso painorasitus tulee sisäetujalalle, ja jos etuosaa kääntää liinasta sisään, karkaa usein takaosa ulos.

Etenkin näin kesäaikaan kun hevoseni liikkuu laumassa laitumella, se ei tarvitse sellaista liikuntaa jossa se juoksisi ympärilläni pientä rinkiä vartin verran. Mitä se siitä hyötyy? Minulle vain tulee sellainen olo, että hevonen on nyt liikutettu. Samalla vaivalla voisin kävelyttää sitä tai laskea sen irti juoksemaan, jos siinä on paljon energiaa. Eipä juuri tule kesällä tehtyä, koska luonnollista, hevosentahtista liikettä tulee jo ihan tarpeeksi. Juoksuttaminen mainitaan monesti myös tapana kuntouttaa hevosta erilaisista vaivoista ja palauttaa takaisin liikkumaan. Ei mene minun järkeeni, jos tosiaan funktiona on jokin muu kuin se että hevonen ylipäätään saadaan liikkeelle ilman ratsastajan painoa. Miten tasapainoton (??) liinassa pyöriminen edistää mitään toipumista? Erilaiset hallitusti toteutetut puomijumpat on asia erikseen.


Eniten sätin tässä itseäni. Sitä että tajuan ajatella näitä asioita vasta nyt. Minä haluan nenä edessä liikkuvan hevosen, joka kantaa itsensä ja minut. Miksi ihmeessä siirtyessäni työskentelemään sitä maastakäsin asentaisin sille jonkun remmin joka opettaa sille ihan päinvastaista kuin mihin ratsailta pyrin? Miksi olen monesti niin laiska, että "vain juoksutan"? Miksen sitten ratsasta? Taluta? (no, koska aika, jaksaminen ja turvallisuus.)

Saan kuitenkin kiittää laiskuuttani siitä, että viime ajat olen juoksuttanut Penaa pääasiassa naruriimussa. Kova väline sekin on, mutta ei ole kiinni suussa eikä ohjaa päätä keinotekoisesti mihinkään jos ja kun liinassa ei ole painetta. Se on ollut nopea napata mukaan eikä ole välttämättä tarvinnut raapia kuraista hevosta puhtaaksi muualta kuin päästä. Naruriimulla juoksuttaessani olen opettanut Penan laskemaan itse päätään ja venyttämään turpaansa eteen ja alaspäin ja palkinnut sitä kehuilla. Samoin olen koonnut sitä lyhyemmäksi teettämälle sillä hetkellisesti hyvin pientä volttia ja pyytämällä siinä voimakasta, hidasta ravia/laukkaa. Tämän verran pystyn säätämään sen muotoa ja liikkumistapaa, mutta esim. vinouden tai sisään kaatumisen korjaaminen ympyrällä liinanmitan päästä on paitsi hankalaa, myös yleensä ajoituksellisesti pielessä.

Naruriimussa liinan päässä 

Korostan vielä, että ymmärrän juoksuttamisen tapana liikuttaa hevonen pikaisesti. Joka paikassa ei ole mahdollista tai turvallista irtojuoksuttaa emmekä vielä elä unelmamaailmassa, jossa aina ehtisi ja pystyisi ratsastamaan tehokkaasti, maastoilemaan pitkästi ja rennosti tai kävelyttämään hevosta narussa niin että sen luonnollinen liikkumisentarve täyttyisi. Monilla talleilla hevosenpitotapa on jo kovin kaukana siitä mikä hevoselle on alunperin ollut luonnollista, ja hevoset ja ihmiset ovat sopeutuneet tilanteeseen ja voivat hyvin. On varmasti parempi että hevonen saa liikkua edes sitten liinan päässä kuin että se vain seisoisi karsinassa tai pienessä tarhassa. Lähinnä haluan herätellä ajatuksia ja keskustelua siitä, miten ja miksi kukakin hevostaan juoksuttaa, ja onko omaan apuohjavalintaan tai apuohjattomuuteen perusteltuja syitä.

Ajattelin haastaa itseni lopettamaan tarpeettoman juoksuttamisen tulevaksi talvikaudeksi. Turvallisuuden nimissä annan itselleni edelleen luvan purkaa hevosesta energiaa, mutta jos haluan työskennellä maastakäsin, teen sen ohjasajamalla (jolloin mennään enemmän suoraan ja vähemmän pientä ympyrää ja jolloin minulla on ainakin näennäisesti myös ulkoavut) ja mieluiten silloinkin kuolaimettomalla, jotta en tekisi suulle ja tuntumaopiskelulle niin paljon tahatonta hallaa. Ja voihan hevosta juoksuttaa myös irti, hallitusti kuten tässä meidän videossamme, tai vähän vähemmän hallitusti, kuten tässä meidän videossamme...