Kuinka äkäpussi kesytetään

Sulo on nyt asunut meillä viisi päivää enkä voisi olla tyytyväisempi hankintaani. Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, ja uskon että meistä tulee vielä hyvät ystävät.

Lähtötilanne on kuitenkin se, että Sulo on aavistuksen varautunut ihmisen kanssa koko ajan, ja sen päällimmäinen reaktio on luimistaa ja irvistää kun siihen kajotaan. On aikamoista taiteilua miettiä, kuinka näistä asioista voi kirjoittaa - näillä kulmilla aika moni tietää, mistä Sulon ostin, enkä halua sormella osoittaa ja syytellä. Fakta kumminkin on se, että Sulolla on ollut epäsopiva satula joka on tehnyt ihan näkyviäkin vaurioita sen selkään, se on ollut selästään kipeä pitkään ja oppinut siihen, että kaikki mitä ihminen sille tekee, sattuu. Tuntiponin kaikki käsittely johtaa työntekoon ja tässä tapauksessa kipuun. Aika äkkiä siinä herkkä poni toteaa, ettei ole kivaa. Sitten voi olla antamatta karsinasta kiinni ja päätyä siihen että henkilökunta joutuu ottamaan ponin aina kuntoonlaitettavaksi pesukarsinaan, koska asiakkaat eivät voi käsitellä sitä muualla.

Sulon selässä on satulan takapaneelien kohdalla selkärangan molemmin puolin laajahkot montut, joista ihra on työntynyt sivuun ja lihakset surkastuneet. Kuoppien reunoilla on nestepöhöä. Kova puristus aiheuttaa tällaisia vaurioita. Satula on kellinyt takapainoisena ja sieltä valunut eteen - sään alue on turvonnut ja huomattavan puristusarka, ja ponin kainaloissa on nestemakkarat kun vyö on puristanut liian edessä.

Selkää oli vaikea kuvata niin että poikkeamat tulisivat esiin. Tässä kuitenkin pari yritelmää:

Sulon onni on, että se on aika tuhdissa kunnossa. Kyselin hierojaltamme apuja selän kuntouttamiseen ja hän sanoi, että vaikka montut ovat roisin näköiset, kyse on pääasiassa ihran siirtymisestä. Lihassurkastuma on vasta syvemmällä ja olisi paljon pahempi, jos ei olisi ollut läskiä päällä. Hermotus ja verisuonitus on toki kärsinyt puristuksessa, ja sain ohjeet kuinka alkaa varovasti manipuloida aluetta jotta lihasten normaalitila saataisiin palautettua.

Selän kuntoutuspuuhien kanssa käsi kädessä kulkee yleisesti pöhöttyneen olemuksen virtaviivaistaminen. Sulo on viimeiset kolme vuotta tarhannut 4 tuntia päivässä yksin pienellä alalla ja lopun aikaa seissyt karsinassa ja tehnyt 1-2 helpohkoa tuntia per päivä. Heinää se on syönyt 6 kg/vrk eikä väkirehuja kuin ropsahduksen verran, ja silti se on paksu ja tukkoinen. Etenkin tukkoinen. Sulon ahteri on sen näköisessä ihrassa, että luulisi sillä olevan myös hirmuinen ihraniska, mutta ei ole. Läski on painottunut ponin vatsaan ja takalistoon. Sen ulkomuoto on sen oloinen, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla.

Lähtötilanne 2.5.2018

Reseptinä on siis ihan vallan normielämää täällä meidän pihassa - ulkoilua toverin kanssa väljästi ja pitkästi. Pyrähdyksiä, piehtarointia. Vedenjuonnin seuraamista ja tehostamista: iltapalaksi saa löysää mash-velliä jotta varmasti menee tarpeeksi vettä kroppaan. Varsinaista laihdutuskuuria ei - uskon että ponin olemus solakoituu kun aineenvaihdunta alkaa pelata paremmin.

Selkä saa ensisijaisesti lepoa, sinne ei laiteta ketään eikä mitään ennen kuin kipu lakkaa. Kävellään. Hölkätään vähän liinassa ja kannustetaan pukittelemaan irtona. Saattaa olla että kuvittelen, mutta mielestäni jo nyt viidentenä päivänä Sulon takajalat liikkuivat liinahölkällä notkeammin kuin mitä toisena päivänä, jolloin se oli aika suolasilli ravatessaan.

Minä en hetkeäkään usko, että Sulo olisi tuhma poni. Se on tässä meillä ollut tosi fiksu kun olen taluttanut sitä ympäri tiluksia. Juoksutukset olen hoitanut pelkästä riimusta täysin ongelmitta. Ruuvasin hokit pois ja irrotin takakengät, ei ongelmia. Ja siitä pilkistää iloinen uteliaisuus: se tulee tarhasta ihmisen luo ja seuraa kiinnostuneena meidän lapsiperhesirkuksen puuhia pihamaalla. Mutta vielä kun sen kyljelle menee ja/tai koskee sitä selkään tai kylkeen, se irvistää ja luimistaa ja huiskaisee kohti päällään. Kipumuistin nollaamiseen menee varmasti melko pitkään, mutta eipä meillä ole kiirekään.

Luota vaistoon

Tänään kävi hieroja kopeloimassa Penan läpi. Olin kutsunut hänet siksi, että halusin ammattilaisen näppiarvion siitä, onko Pena lantiosta vinossa ja vaatisiko se "kovemman luokan hoitoja" eli kiropraktikkoa tai osteopaattia.

Tämän kevään teema on ollut huononeva vasen puoli. Takaosa on vähän vasemmalla koko ajan, vasemman istuinluun alle on vaikea löytää hevosta ja jotenkin se vasen kylki ei ole siinä, ei kanna, ei kuljeta eteenpäin. Tämä heijastuu myös käteen, vasen suupieli ei tunnu ohjaan samalla lailla kuin oikea. Vasen laukka on ollut heikompaa, tosin Penalla laukkojen heikkous ja vahvuus vaihtaa puolta aika ajoin, mutta nyt vasemmassa on ollut eri tavalla hankaluutta ja kulmikkuutta. Myös vapaana ollessaan Pena on laukannut pääsääntöisesti oikeaa laukkaa, tai ristilaukkaa niin että takaosa pysyy oikeassa laukassa vaikka etuosa vaihtaisi vasemmaksi.

Mietin, aiheutanko minä vinouden ratsastuksellani, mutta kun katsoin Penaa lainakuski-Roosan alla ja kysyin, miltä vasen tuntuu, niin Roosa sanoi että tuntee ettei hän saa vasemmalta mitään. Kentänlaidalta näin myös sen että vasen kankku oli ajoittain alempana kuin oikea. Ja kun näitä havaintojani listasin hierojalle tänään ääneen, totesin vielä senkin ettei Pena koskaan seiso takajalat tasan. Ja muistin että se kaatuikin talvella kerran liinassa kesselöidessään.

Loppuviimein oirelista oli aika pitkä, vaikka samaan aikaan Pena on suorittanut hyvin eikä ole ollut kipeän tai haluttoman oloinen. Hieroja vahvisti havaintoni - hän katsoi Penaa liikkeessä kun kävelytin sen laitumelta talliin ja sanoi, että periaatteessa lantio keinuu normaalisti mutta välissä on askeleita jolloin tapahtuu jotain mikä ei ole ihan säännöllistä. Samoin käsittelyn yhteydessä Pena kyllä käänsi lantiotaan molemmille yhtä paljon, mutta käytti eri lihasryhmiä kääntäessään oikeaan tai vasempaan. Kaikki löydetyt kireydet olivat selitettävissä lantion alueen ongelmilla, ja mikä mielenkiintoisinta, kireä vasen puoli etuosasta (lavat, kaulan liittymä) pehmeni kun lantion alueen sai hierottua auki. Hieroja siis ensin tunnusteli Penan pintapuolisesti läpi, sitten työsti sen kireimmän alueen eli vasemmalta lantion seudulta, kun sitten meni työstämään etuosaa, olikin se auennut jo siitä lantion käsittelystä. Mutta eri tavalla nyt sai käyttää voimaa ja työtä ennen kuin hieroja sai lihakset pehmeäksi, ja hän muistelikin että kun Pena on aiemmin aina ollut superhyvässä kunnossa niin nyt joutui jo oikeasti vähän hieromaan.

Positiivista oli se, että Pena ei ollut kipeä hierottaessa eli se otti kyllä hoidon vastaan. Mutta negatiivista oli se, että kun lihaskireydet saatiin auki, huononi lantion kääntyminen. Jokin jostain ei ole kohdillaan, ja Pena kompensoi sitä kannattelemalla lantiotaan lihasvoimalla.

Kysyin, onko se vain tapa seistä ettei Pena aseta takajalkojaan koskaan rinnakkain. Nyt sellaista asentoa haettiin hoidon aikana moneen kertaan, koska tarkasteltiin takaapäin, miten lantio liikkuu ja kääntyy, ja joka kerta oli todella hankalaa saada Penaa asettamaan jalkansa tasan. Hieroja vastasi, että hänelle on koulutuksessaan painotettu, että hevosen täytyy pystyä seisomaan tasajaloin. Syitä kyvyttömyyteen/haluttomuuteen sen sijaan on miljoona joten diagnoosia ei tämän oireen perustella saa kiinni, mutta että oireeksi se tulee lukea.

Summa summarum, sain mitä hain eikä vaistoni pettänyt tässä asiassa. Hieroja sanoi, että jos olisi hänen hevosensa, niin hoidattaisi kiropraktikolla tai osteopaatilla. Kuulemma molemmat hoitavat samaa asiaa mutta lähestyvät hieman eri näkökulmista. Sain suositukset, ketä kysyä, joten nyt sitten vain tuumasta toimeen. Ovatko nämä nyt sitten hyviä vai huonoja uutisia, en osaa sanoa, mutta tämmöisiä uutisia kuitenkin.

Kun traktori huomioni vei

Laidun! Vielä kovin köyhä, mutta kuitenkin. Iso vihreä ala jonne pääsee joka päivä (ja jonne myös naru piukalla koitetaan vetää joko etu- tai takaperin ja aina tulee käytösmuikkari). Aloitin laitumeen totuttelun viime viikolla - olen suosinut tyyliä viedä hevoset iltapäiväheinäaikaan peltoon ja hakea yöksi talliin. Näin ensilaidunnus kestää 4-5 tuntia ensimmäiset päivät ja edelleen vuorokauteen mahtuu kolme normaalia kuivaheinäsatsia. Samalla voi tsekkailla pysyykö kakat palleroina eikä tule viileiden aamujen sokeririskiä. Tältä sokerivouhotukselta tosin ruokintamaestro Markku Saastamoinen katkaisi melko yksiselitteisesti siivet viime valmentajakoulutuksen ruokintaluennolla:

"Sokeripitoisuus sinällään on harvoin ongelma, hevoset pystyvät pilkkomaan ohutsuolessaan hyvin sokereita. N. 20 % sokeriosuus on vielä ok (tarkoittaa 200 g/kg ka sokeria). Ongelmat syntyvät kun suuri määrä sokeria tulee kerralla tai sokeripitoisuudet vaihtelevat runsaasti vuorokauden aikana. Vrt. aamulla tarhaan koko päivän heinäsatsi -> hevonen saattaa kahdessa tunnissa syödä koko vuorokauden sokerit. Jos saman määrän jakaa 6-10 annokseen, tulee sokeri tasaisesti elimistöön ja ohutsuoli pystyy pilkkomaan sokerin. Ihminen aiheuttaa sokeriongelman! Hevosen luonnollisin ravinto eli laidunruoho sisältää 15-20 % sokeria. Laiduntamalla sokerin saanti on tasaista."

Nyt olen pidentänyt laidunaikaa niin että hevoset syövät aamuheinät tarhassa ja menevät laitumelle puoliltapäivin ja tulevat taas yöksi sisään heinille. Tänä aamuna hevosia tarhannut mieheni tosin raportoi että oli jo liirausta havaittavissa laitumen suuntaan eikä suinkaan tarhaa kohti. Eikä niitä paljon tarvinnut tarhan portilla odotella kun aamupäivästä hain Penaa liikutukseen. Molemmat olisivat työntäneet päänsä samaan riimuun jos olisi onnistunut. Kyllä laiduntava hevonen on vaan onnellinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja laidunnuksen katselu on parasta mindfullnessia omistajalle.

Kentällä tein Penan kanssa siirtymisiä askellajin sisällä ja askellajien välillä. Se oli aika kesselillä tuulella, kaikenlainen sekoilu ja venkoilu olisi puhutellut paljon enemmän kuin asiallinen kouluratsastelu. Oltiin kättä vasten ja pohkeen takana ja korvat kuikuili ihan muihin suuntiin kuin minuun. Kun alkoi löytyä jonkinlaista harmoniaa ja keskittymistä, tuli kentän viereen traktori kevättöihin ja sinnehän se meidän harmonia sitten hujahti. Lopetin kompromissiin ja vein hevoset laitumelle. Pena ei malttanut edes melassivettä juoda tallissa kun piti töllöttää sitä traktoria.

Laitumeen pääsyyn ajoitin myös kevään toisen psyllium-kuurin, nyt kun hevosilla on muutakin puuhaa kuin kaivella juuria tarhasta. Hyvin putoaa toistaiseksi. Jauhemaisella psylliumilla mennään, annos n. tuplat mitä purkin kylki sanoo (eli syötän n. 80 g jauhetta / vrk). Turvotan pari kourallista viherpellettiä ja neljä desiä mashia, sekoitan siihen kivennäiset ja täysrehunappulan ja psylliumjauheen, jatkan ämpärin täyteen vettä armottomasti vatkaten ja kaadan tarjolle. Kuppi kiiltää aamulla!

Sunnuntaina saapuu hieroja kertomaan, mitä hänen näppinsä Penasta tuntevat. Vasen puoli ei ole hyvä, ja saman allekirjoitti Roosakin. Vasemmalta ei ratsastaessa meinaa saada mitään, jotenkin ei löydy koko vasenta kylkeä ja vasen suupieli jää tyhjäksi jos ei koko ajan jalalla rummuta sitä kylkeä liikkeelle. Katselin Penaa maasta kun Roosa ratsasti yhtenä päivänä, ja minusta vasen kankku jäi alemmaksi kuin oikea. Täytyy kysyä hierojan mielipidettä ja alkaa sitten harkita järeämpiä aseita ongelman selvittämiseen. Kiropraktikon näkemys Penasta kiinnostaisi joskus kuulla, mutta olen kuullut kiropraktikoista myös paljon huonoja kokemuksia jos ei olekaan asiantunteva kaveri kyseessä. Jos lukijoilla on vinkata nimiä tai ylipäätään kertoa kokemuksia kiropraktikoiden palveluista, kuulen mielelläni!

Lihat ja lihat

Törmäsin Facebookissa tällaiseen kuvaan:

Kuvassa näkyy, mihin oikein liikkuva hevonen tekee lihasta, ja minkä muotoinen on hevonen joka työskentelee toistuvasti väärillä lihaksilla. Eikö vähän tekisikin mieli laittaa tuolle alakuvan hevoselle lisää valkuaista ruokintaan, jotta se "saisi massaa"? Mutta hevosen lihavuuskunto on vallan optimi, ellei jopa hieman liian tuhti. Lihakset ovat vaan väärissä paikoissa.

Kyseistä kuvaa jakoi ainakin Anna Kilpeläinen ja kirjoitti julkisessa fb-päivityksessään näin:

Hevosen keho kertoo. Hevosen lihaksisto, asento ja tapa liikkua vapaana kertoo nopeasti, miten se työssään liikkuu. Kannattaa seurata lihaksiston kehittymistä, se kertoo kuinka onnistunutta työskentely on.

Omasta hevosesta kannattaa ottaa säännöllisesti kuvia, muuten muutoksille lihaksiston ja lihavuuskunnonkin suhteen helposti sokeutuu.

Sekin kannattaa muistaa, että lihaksistossa tapahtuu näkyviä muutoksia jo muutamassa viikossa. Ei siis kannata odottaa vuosia, vaan korjata kurssia nopeasti, jos toivottua tulosta ei synny.

Erittäin havainnollinen kuvapari!

Hevosia täytyy katsoa ja kehittää samalla omaa silmää näkemään, mikä on hyvää ja toivottua ja mikä ei. Sama pätee mielestäni hevosen ilmeisiin (joista niistäkin Anna Kilpeläinen on viime aikoina kirjoittanut älyttömän hyvin, tsekkaa esim. tästä). Miltä näyttää hevosen ilme, kun se työskentelee? Entä kun se työskentelee tietyn ratsastajan kanssa? Kaikki me tiedämme, että hevonen voi liikkua teknisesti puhtaasti ja näyttävästi ja olla silti tyytymättömän ja ahdistetun näköinen. Minä olen väsynyt nimien kumartamiseen, minä haluan katsoa hevosta, sen lihaksistoa, olemusta ja ilmettä ja päätellä siitä, onko koulutus arvostettavaa ja hyvää. 

"Käyn nopeesti ratsastamassa"

Ja sitten vastassa on tämännäköinen kaveri:

Eipä mennyt ihan putkeen minun poikkeuksellisen ruhtinaalliset 4 päivän vapaat, jotka oli tarkoitus hyödyntää huolellisesti Penaa liikuttaen. Eka vapaa meni suunnitellusti veljen kemuissa, sitten tokana ehdin vähän ratsastella (mutta auts, en keventää - pääsin hyppäämään maastoesteitä koulussa ensimmäistä kertaa ikinä ja ne viisi reikää normaalia lyhyemmät jalustimet ja takapuoli ei maastoradalla koske satulaa kertaakaan!!! -ohje vetivät pohkeet melko tanakkaan kramppiin), ja sen tokan päivän iltana talliin tallusteli kolmikenkäinen poni. Jippii.

Sitten oli hierontapäivä - Pena oli "sopivasti kireä", ei mitään mikä ei olisi iisisti lähtenyt sulamaan käsittelyssä, ja nekin kireydet olivat siellä missä piti tai missä aavistelin. Lähinnä siis lonkankoukistajissa, sillä kokoamista on harjoiteltu, ja lavassa vasemmalla puolella, kun sitä jouduin aika tavalla työstämään menoon mukaan edeltävänä päivänä. Marraskuiset satulan aiheuttamat toispuoleiset kipupaikat olivat kokonaan kadonneet. "Täällä ei oo mitään, ei yhtään mitään hoidettavaa", sanoi hieroja ja vellasi Penan satulansijaa. Mahtihomma! Pena myös otti hoitoa vastaan hyvin, se jopa haukotteli! Saattoi olla myös vahinko. Saatiin ohjeeksi että hyvin menee, hevonen on hyvässä lihassa ja lihaksiston puolesta sopii vääntää taas pykälää kireämmälle kokoamistreenien vaativuus. Hyvä, tämän halusin tietää sillä minulle koittaa ihan pian kesäloma jolloin olisi ajallisesti hyvä mahdollisuus ratsastaa vähän enemmän.

Hierontapäivän jälkeen ihana kengittäjä pääsi kuin pääsikin lyömään irtokengän takaisin. Hän tosin totesi, että nyt on edellisestä kengityksestä mennyt neljä viikkoa ja kaviot olivat kasvaneet enemmän kuin talvella kahdeksassa viikossa. Voipi siis olla että kohta lentää seuraava kenkä ja sitten kannattaakin jo laittaa koko poni ympäri vaikka kalenteri sanoisi mitä.

Irtokengän jälkeen piti mennä leppeästi hölkkäämään, mutta poni näytti kengitykseen tullessaan tuolta kuin kuvassa, niin eipä siihen märkään mutaan saanut satulalle puhdasta paikkaa vaikka kuinka harjasi ja kampasi. Päädyin juoksuttamaan (mitä en muuten edelleenkään ole tehnyt kuin ehkä kerran sen jälkeen kun viime syksynä pohdin koko juoksutuksen mielekkyyttä ja päätin yrittää elellä ilman) ja käymään kävelyllä ja sekin oli ihan mukavaa.

Huomenna aion rakentaa pieniä hyvänmielen hyppyjä kentälle! Ja juu, kohta on loma! Täytyy ratsastaa vimmaisesti omaa (ja jos joku haluaa että vieraitakin niin niillekin olen avoin!) jotta pysyy koulussa saavutettu hyvä tatsi yllä koko neljän viikon opintopaussin.

Hyvää mieltä ja hiukan huolta - hierojan visiitti

Pää kohisee vähäsen mutta yritän saada ajatukset ylös tuoreeltaan.

Penalla kävi tänään hieroja. Ja olikin hyvä hieroja! Pena ei tapansa mukaan ollut kovin hoitomyönteinen, mutta hieroja vakuutteli että ei tämä ole vielä huonoa käytöstä kun ei Pena selvästikään koita satuttaa ihmistä vaan lähinnä ei vain malta olla. Ja reagoi isosti kun jostain löytyi kireä paikka, kuulemma moni muu hevonen ei juuri edes ilmettä vaihtaisi vastaanvanlaisen kireyden hieromisesta. Pena sen sijaan seilasi käsien alta pois, kuopi, viuhtoi häntää ja koitti purra.

Päällimmäisenä käynnistä jäi mieleen tämä: hieroja sanoi, että Pena on lihaksistoltaan parhaiten rakennettu ratsu jota hän on vähään aikaan hoitanut. Että sille on ratsastettu oikeat ratsun lihakset oikeisiin paikkoihin. Työn tekemisestä johtuvia kireyksiä kyllä oli, mutta oikeissa kohdissa.

Tämä oli minulle kuin iso synninpäästö - olen tehnyt paljon töitä Penan muodon ja liikkumistavan kanssa ja ollut koko ajan järjettömän itsekriittinen, jopa armoton itseäni kohtaan. Koko ajan kyseenalaistanut, olenko oikeilla jäljillä ja teenkö oikeita asioita.


Satulan istuvuuden suhteen olen ollut jyvällä siitä mikä mättää. Penan säänympärys oli hieman paksuuntunut, satula siis tulee vähän turhan matalalle edestä. Samoin satula keikkaa vasemmalle, minkä olen huomannutkin, ja koska satula makaa vähän vasemman lavan päällä, alan korjata sitä vaistomaisesti viemällä omaa painoani oikealle taakse. Näistä kohdista löytyi kireyttä lihaksissa. Ei paljon eikä pahasti, mutta sen verran että erottui.

Se huolta aiheuttanut osio liittyy tähän satulan vinoon hakeutumiseen. Uusimman Hippoksen eläinlääkäriartikkelista oli nostettu esiin seuraava toteamus: Jos satula menee vinoon, on syy 95 prosentissa tapauksista takajalan ontumassa eikä satulassa tai sen päällä.

Penan vasen kinner oli hierojan käteen hieman lämmin ja vasemman lonkkakyhmyn päällinen kaikista kipein paikka (siitä tietämiltä rangan syrjästä löytyi myös kova alue joka saattaa olla vain ärhäkämpi jumitus tai sitten vanha kaatumavamma jota lihakset suojaavat). Myös ristikkäisen jalan eli oikean etujalan koukistajalihakset olivat kireät (mikä pitkittyessään rasittaa koukistajajännettä, koska jos lihas ei veny, joutuu jänne venymään enemmän). Kaikki tyypillisiä paikkoja kipeytymään kun hevonen säästelee toista takajalkaa, ei käytä sitä kunnolla ja liike ikään kuin tyssää siihen ristin alueelle eikä mene koko selän läpi. Epäsymmetria takana ajaa painon vasemmalle etuselle, lapa jää alas, satula alkaa hakeutua vasemmalle alas. Ja kun satula makaa siinä vasemmalla, ei Pena ainakaan halua nousta sieltä, sitten minä keikun takaoikealla muka tasapainottamassa ja kohta lopputuloksena on solmu ja niin monta sekundäärisesti arkaa kohtaa että vyyhdin purkaminen vaatisi selvänäkijän kykyjä.

Mikä aiheuttaa mitä? Onko takajalan liikerata sen verran pielessä että se aiheuttaa satulan kallistumisen ja toppausten lässähtämisen? Vai onko satula länässä ja aiheuttaa kivun ja pakottaa etsimään toisenlaisen tavan liikkua?

Penan kintereet kuvattiin Viikissä aika tarkkaan vuosi sitten eikä niissä ollut varsinaisesti mitään muutoksia, kuulemma normaalit (silloin) kahdeksanvuotiaan hevosen kintereet. Ehkä hieman kinnerpattiin viittaavaa alkusuhrua mutta lähinnä minun annettiin ymmärtää että olen vähän hysteerinen jos nyt alan ajatella että hevoseni kintereissä on jotain vikaa. Toki tilanne on voinut vuodessa kehittyä johonkin suuntaan, TAI vikaa olla ylempänä polvessa (koska polvi on kintereen pari), TAI tämä kaikki voi johtua myös kengityksestä ja korjausliikkeistä joita on sen suhteen tehty -> pieni rasitus / tulehdus kintereessä -> muuttuva liikerata -> vino satula -> kipeät lihakset.

Korostan edelleen että hierojan havainnot olivat hänen mukaansa pieniä juttuja. Mutta pienistä puroista kasvaa helposti suuri virta jos ei asioita ala korjata. Nyt toimintasuunnitelmaan lisätään vasemman kintereen kylmäämistä ja seuraamista - väheneekö lämpöisyys, tuleeko liikkumiseen muutosta. Satula viedään syyniin ja pyritään ratsastamaan molemmat takaset yhtä aktiivisiksi. Lämmitetään ja omin käsin veivataan niitä eniten kireitä paikkoja.

Taas olen saman jännän äärellä kuin monesti aiemminkin. Hevoset ovat sitten kiehtovia eläimiä! Miten paljon ne voivatkaan peittää, korjata ja kompensoida, miten nöyränä osa tekee vaikka sattuisi, ja miten suurta herkkyyttä ja halua vaatiikaan nähdä, tuntea ja hyväksyä hevosensa antamat viestit.


PS. Tarkkasilmäiset lukijani voivat kaikki taputtaa itseään selkään - kun kysyin, mitä näkyy edellisen postauksen videoista, sieltä bongattiin epäsymmetriset takajalkojen liikkeet, liikkumaton selkä sekä ratsastajan takanoja. Bingo kaikista! Ootte huippuja!

Ei jaksa, pysty, viitsi vai osaa?

Sain videolle eilistä ratsastusta. Fiilis selkään oli kohtalaisen hyvä, vaikka alkuun kävimmekin käynnissä keskustelua siitä, ollaanko avuilla vai ollaanko omassa kuplassa. Nyt olen katsonut videoita eilisestä asti ees taas ja uudestaan ja ympäri ja jokapäin, ja ei, en tykkää siitä mitä näen.

Penassa on nyt jokin hiukan hullusti. Ei vielä paljon, mutta sen verran, että minulla on koko ajan hiukan kalvava olo sen suhteen. Se ei liiku ravissa niin hyvin kuin se liikkui vielä esim. syyskuussa. Se ei "tule minun luokseni" vaan jää etupainoiseksi ja matalaksi ja vastaa jännittymällä kun yritän ryhdistää sitä. Ja katsoin videolta että takajalat jää ravissa sipsuttamaan ja vaikka tunne selkään oli ihan ok, videolla näkyy että kyllä kuski nyt ravaa enemmän kuin hevonen.

Tätä herkkua oli taas tarjolla turhan herkästi, huomioi alakaula

Toki tämä voi olla ihan vaan ratsastuksellinenkin asia, Pena ei ollut mitenkään erityisen super eilen kun videoitiin ja kuten olen ennenkin todennut, pyydän siltä nykyisin erilaista täsmällisyyttä kuin ennen enkä ole enää niin vähään tyytyväinen kuin aiemmin. Mutta minulla on kehittynyt aika tarkka vaisto tuon eläimen kanssa ja se vaisto sanoo nyt että tämä tällainen tuntemus ei häviä itsekseen vaan vaatii lähempää tarkastelua.

Lisäksi Pena on minusta hieman kuivakka. Ei se nyt laiha ole, mutta jotenkin vähän... kuiva. Etenkin satulan alta sen selkä on aika paljas. Sellainen kaunis loppukesän/alkusyksyn täyteys on hävinnyt sen lihaksista. Tai sitten näkövinkkelini on vinksahtanut ja ihannoin läskiä. Sano ny sääkin mitä ajattelet?

Laukka oli ihan jees. Tosin sekin tuntui paremmalta kuin näytti, mutta nyt fiilis ja näköhavainto eivät olleet niin kaukana toisistaan. Minun sitkeä "liimaan pyrstöni satulaan ja pysyn siellä vaikka kaikki loitontajat ja lähentäjät kirkuvat" on tuottanut tulosta ja hetkittäin istumiseni näyttää jo siltä että istun enkä vetkuta kroppaani takakaaren varassa. Laukassa alkaa olla siellä täällä askel-kaks sitä kuuluisaa ylämäkitunnetta eikä laukkaaminen enää ole vain pakollinen osuus treenin lopuksi vaan olen alkanut ihan jopa ratsastaa sitä. Valmis se ei todellakaan ole, mutta verrattuna esim. tuohon aiemmin linkittämääni syyskuun postauksen videoon ollaan mielestäni edistytty.

Ei mikään malliotos mutta hei, kuskin hanuri on satulassa

(videolla tapahtuvat venkoilut uralla ovat ajatuksia avotaivutuksesta. Ajatuksiksi näköjään jäivätkin.)


Tämän epämääräisen "kaikki ei ole ihan kunnossa" -ajatukseni ydinkysymys on: Eikö Pena jaksa, pysty, viitsi vai osaa kantaa itseään paremmin? Tätä lähdetään nyt kerimään auki. Olen laatinut toimintasuunnitelman ja toivon että näistä löytyy apu:

- sovin Penalle hierojan joka toivottavasti kertoo minulle mitä tuntee ja näkee ponin ulkoisessa habituksessa.
- hierojan jälkeen satula ja poni menevät satulanmyyjäliikkeeseen näytille ja sieltä satula toivottavasti lähtee toppaajalle. Toivon että vain toppaajalle eikä myyntiin...
- lisään Penan ruokaan vähän valkuaista. Ruokinnasta voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstinsä mutta lyhyesti: Pena ei tällä hetkellä syö juuri muuta kuin heinää ja kivennäistä ja hiukan Lusernia sekä mashia. Lusernia aion lisätä ja ehkä hiukan öljyä myös.
- opettelen ratsastamaan. Taas ja edelleen.

Rupia paratiisissa

Hoi te siellä näyttöjen takana! Mitä nämä tällaiset voivat olla?

Penalla on muutamia päiviä, ehkä viikon, ehkä pidempäänkin ollut toisessa lavassa pari pientä rupea. Ajattelin haavoiksi tai ötökänpuremiksi. Nyt ruvet ovat hiukan lisääntynneet mutta edelleen niitä on vain tuossa toisessa lavassa. Rupi lähtee helposti irti, vie karvoja mukanaan ja alla on tuollainen pieni märkäinen kolo. Eivät kutise tai ole arat.

Onneksi on plus kymmenen astetta marraskuussa, taidan pestä koko ponin Hexocililla.

Ratsastusta ruvet eivät haitanneet. Tänään oli taas sellainen kerta etten voinut kuin ällistellä ja olla iloinen. Aloitin käynnissä vaihtelemalla asetusta myötä- ja vasta-asetukseksi, tein ympyröitä ja suoria linjoja. Samaa ravissa. Asettaminen on ennen ollut Penan kanssa vaikeaa, ohjan liikuttaminen on yleensä väistämättä lyhentänyt koko kaulan olemattomiin. Edellisessä valmennuksessa tajusin asettavani ja korjaavani asetuksen suuntaa ja määrää ilman kuolaimelta karkaamista, joten ajattelin kokeilla oliko kertaluontoista vai onko trendi nykyään tämä. Hienosti meni. Alkulämpölaukassa istuin. Otin ulkokädellä etukaaresta tukea, vedin itseni satulan kuppiin, jalat alas, polvi irti, pohje lähelle muttei puristamaan, varpaat menosuuntaan. Siinä tunnustelin mistä kiristää. Reiden lähentäjissä ja lonkan sisäkiertäjissä, kertoo oiva Mobilatin lantionseudun venytysopas.

Joo. Tuolta sattuu.

Ja tuolta kans.

Rupean siis jälleen kerran paremmaksi ratsastajaksi ja alan venytellä, jotta loppuu se takakaarella killiminen.

Välikäynnin ja -porkkanan jälkeen lisää laukkaa. Ensin huono nosto käynnistä, pieni muikkari raipalla, uusi yritys ja tadaa. Poni joka siirtyi! Ja tehtiin varmasti parhaat laukasta raviin siirtymiset ikinä. Oikeasti ekaa kertaa ne tuli kannettuina, ei rojahdettuina. Ja mistä tämä johtui? Ratsastin laukan hyväksi ja pidin sen hyvänä siihen asti että pyysin raville. En tiedä miten yleensä siellä töröilen kun ne ei suju. Tosin näitäkin tehtiin viime valmennuksessa joten ehkä me vaan ollaan kehittymään päin. Kun myötälaukka oli lapasessa, jatkoin babyvastalaukkajuttuja, loivia kiemuroita. Nyt jo enemmän edellyttäen etteivät vastalaukka-askeleet karkaa kaahottamiseksi. Hyvin meni nämäkin, oikea oli taas vasenta parempi vaikka myötälaukkana se on heikompi. Lopuksi huristelin vielä ravia ja keskiraveja (huomaa termi! Ei temponlisäys vaan keskiravi), ja jummi, mun hevonen ravasi! Aiettä mitä hunajaa! Istuin satulassa keskiravitkin ja todella tunsin että moottori käy mutta tahti pysyy. Mun kipittäjällä on keskiravi!

Loppukäynnit radalla. Joskus ei vain tarvitse mitään muuta. Marraskuun ohut aurinko ja kaikki siinä niin kuin pitääkin. Saattoi olla vähän roskaa silmässä kun niin pisti vetistämään. Katja Ståhlin mahtavasta blogista varastin urheilupsykologi/valmentaja Anna Andersenin sanat: Jos haluat onnistua hevosesi kanssa, rakasta sitä.

Siinä on kuulkaa aika syvä viisaus.

Siellä me ollaan, ilman aitoja ympärillä, ihan kaksisteen

Jokin mättää

Tarkoitus on siirtyä huiliviikolta taas takaisin normaalihommiin. Eilen irtohypytin (ja siitä sikailusta voisi kirjoittaa oman stoorinsa mutta tyydyn toteamaan, että lopulta mentiin kuitenkin siihen suuntaan ja sitä tahtia kuin minä edellytin) ja tänään olin sänkkärillä tekemässä vähän perusratsastusta. Pyysin miestä ottamaan videolle Penan liikettä - tunnustelin jo viikko sitten, että ravi jotenkin... Ei tuntunut hyvältä. Eikä se tänään näyttänytkään hyvältä.

Uskon ja toivon että tämä johtuu nyt taas sieltä takakavioista. Modifioitujen rengaskenkien takia ulkokannat ovat olleet paljaina ja kuluneet rankasti. Myös säteeseen tulee eri tavalla kuormitusta nyt ja kengittäjän mukaan osa hevosista vaatii tällaisen erikoiskengän kaveriksi pohjalliset suojaamaan säteitä. Penalle niitä ei laitettu koska se ei ole ollut erityisen herkkä säteistään.

Huomenna värkätään ilmeisesti perinteiset rengaskengät tilalle, jos kehä on suoristunut toivotunlaisesti. Pena on aiemminkin reagoinut kavio-ongelmissaan vähän samankaltaisesti kuin nyt - liikkuu vinossa, takapuoli liiraa vasemmalle, takajalkojen liike jää töpöksi, lyhyeksi ja nopeaksi vaikka kuinka koittaisi ratsastaa takaosaa mukaan. Videolta katsoin että takajalat potkii taakse eivätkä tule kovin pitkälle rungon alle. Epäpuhdas Pena ei siis varsinaisesti ole ja laukassa se liikkui tänäänkin ihan ok (ja teki aika komeasti myös keskilaukkaa kun pellolla olosta saatiin luonnollista lisäboostia), mutta jotain sellaista sen raviliikkeessä on mihin en ole tyytyväinen. Oletan että tämä asia tulee kuntoon kun saadaan taas kauttaaltaan tukeva kenkä alle.

Hiukan olen pohtinut myös Penan vasemmassa reidessä olevaa kuhmuraa. Siihen on varmaan jompikumpi tammoista potkaissut ja kuhmura on tuntunut lihaksessa jo hyvän tovin. Ei ole painelulle arka mutta ei ole sulanut poiskaan. Sellainen epämääräinen röpelö siinä tuntuu. Onko sillä mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta ja pitäisikö jotain lihashuollatusta taas harkita? Ja miten osaisin nyt taas loimittaa kun on aurinkoista, mutta viileää. Pitääkö nakuna vai laittaako loimi, miten herkkä tuo nyt taas olikaan. Kesänjälkeisahdistus!

Tämmöisiä mietintöjä täällä. Sen haluan vielä merkitä muistiin että olen huippuiloinen Penan käytöksestä nyt kun en ole kenttää paljon kuluttanut. Me poistutaan pihasta ja palataan pihaan rennosti ratsain ja sekä radalla että pellolla pystyy käyskentelemään löysin ohjin. Maastakäsin tehdyillä lenkeillä ei ole tarvinnut kertaakaan käydä mitään neuvotteluja siitä, kuljetaanko esim. kahdella jalalla tai edetäänkö köyryloikkaa. Ei, Pena kanssa on ollut ilo liikkua. Se on ollut ihan niin kuin normaalit hevoset on!

Loppuviikon treenit, mietteet + kunnon kyydit

Torstaina vedettiin uudet suojat jalkaan (käytävällä havaittavissa sammakkopotkuja vähän niin kuin olisi kuljetussuojat pukenut) ja lähdettiin kentälle ajatuksena tehdä paljon siirtymisiä käynnissä ja ravissa.

No ei se sitten mennyt ihan niin - Pena heitteli päätä ja etujalkaa jo kun talutin sitä alkukäyntejä ja oli muutenkin pinkeänä. Kiipesin kyytiin ja ajattelin, että kyllä se siitä tokenee kun tehdään töitä heti siinä käynnissä. Ehdittiin puolikas kierros kun tuli seuraava niskannakkelu ja kun siinä otin ohjasta jarrua, Pena lähti. Eipäs se olekaan tehnyt tuollaisia totaalivilliintymisiä pitkään aikaan. Kestin kyydissä mutta ehdin kyllä miettiä siinä moneen otteeseen, että nyt muuten putoan. Tuli sen verran reipasta pukkisarjaa ja kylkimyyrylaukkaa, ja mikä erikoisinta, en vain saanut Penaa pysäytettyä. Sen jäi aivan paikalleen laukkaamaan kun jarrutin ja poukkosi siitä vuoroin pystyyn ja tasajalkaa taaksepäin ja sitten taas selkä köyryllä eteenpäin. Lopulta ohjasin sen aitaa vasten ja siinä sain sen verran kontrollia, että päästiin jatkamaan minun haluamaani suuntaan. Poni törisi ja tanssahteli häntä tuubilla ja kaula kivikovana aivan pystyssä, ja jokainen apuni oli potentiaalinen syy ampaista uudelleen miljoonaa johonkin suuntaan. Päivän treenisuunnitelma vaihtui lennosta siihen, että ensin ratsastetaan ponista pörinäenergiat pois ja sitten tehdään jotain jotta se rentoutuu.

Hyvästä muodosta ei voinut torstain treeneissä puhua, mutta lopulta olin ihan tyytyväinen poniin ja itseenikin, että sain sen ratsastettua kuulolle ja ainakin vähän vähemmän jännittyneeksi. Vaikka jossain määrin olen siedättynyt Penan sinkoiluihin enkä ihan pienestä järkyty, niin kyllä tuollaisesta hallitsemattomasta kyydityksestä jää kroppaan epämukava ja jännittynyt olo. Tästä seuraa tosi helposti se että alan ratsastaa taaksepäin, käsijarru päällä, kun kaikesta huolimatta pitäisi vaan käyttää jalkaa ja ajatella eteen. Kun muistin tämän, saatiin ravissa hyviä pätkiä avotaivutusta kun oli luonnostaan hyvä draivi eteenpäin, ja lisäksi tein lävistäjille "keskiravia" joka ihan oikeasti saattoi jo hiukan muistuttaa keskiravia eikä vain temponlisäystä. Kaiken lisäksi pystyin istumaan nämä keskiraviharjoitukset harjoitusravia, mistä olen erityisen ylpeä.

Perjantaina kärräsin kentälle lähes koko puomivaraston. Tein linjan ravipuomeista siten, että ensin oli yksi sarja pienemmillä raviväleillä (n. 1 m), sitten oli parikymmentä metriä tilaa ja seuraava sarja isommilla raviväleillä (1,2 m). Lisäksi laitoin yhden yksittäisen puomin ja kolmen kavaletin viuhkan 3 metrin laukkaväleillä.

Pena oli käytävällä aika vireänä taas, joten otin sen varuiksi ensin liinaan pyörähtämään. Mitä vielä, pari päänviskontaa ja laiskaa hölkkää. Ei muuta kuin kyytiin. Oli oikein hyvä meno, Pena teki tosi kivasti hommia, oli rento ja elastinen ja toimi puomeilla kivasti. Yritin keskittyä siihen etten itse auta sitä liikaa. Ravipuomeille käsi rennoksi ja tuntuma kevyeksi ja antaa kolista jos kolisee, sitten vaan korjaussarjaa perään. Olisin voinut olla vieläkin rohkeampi ravipuomisarjojen väleissä, ison ravin välit isommiksi ja pienen ravin pienemmiksi.

Yksittäiselle puomille otin verryttelylaukkaa ja intouduin kokeilemaan, onnistuisiko laukanvaihto. Onnistui! Tai toiseen suuntaan onnistui kerrasta, toiseen suuntaan tuli ensin ristilaukka. Kavalettisarjan tulin ensin oikeasta laukasta ja se sujui hyvin, laukka venyi kivasti vaikka välit oli ehkä vähän pitkät. Vasen laukka oli selvästi huonompi, loppujen lopuksi oli kolistettu kaikki kavaletit maan tasalle mutta ainakin Pena yritti venyä.

Lauantaina ohjasajoin, suitsina kuolaimettomat. Ihan vähän väistöjä, enemmän vain suoraan kulkemista ilman aidan tukea ja taivuttelua. Pysähdyksiä ja muutama peruutus, jotka onnistuivat hyvin. Havainto: Pena on oppinut kävelemään. Jotain hyötyä siis tästä että olen muotoa hakiessani tehnyt tosi paljon käyntiä. Ohjasajaessa hyvä käynti vielä korostui kun en ollut selässä säätämässä. Voimakkaita, pitkiä askeleita, hyvä yliastunta, keinuva rento selkä. Lisäksi Pena reagoi hyvin ajopiiskan kosketuksesta eteenpäin eikä ylöspäin.

Hyvästä keskittymisestä käyntityöhön palkitsin päästämällä Penan juoksemaan kentälle vapaana. Aika pukkihaipakkaa se paineli! Ihmeellinen myöhäissyksyn virtapiikki.

Tänään sunnuntaina olin taas ratsailla. Ensin käynnissä salmiakkikuviota ja sen kulmat takaosakäännösmäisesti kääntäen. Käynti oli tosi hyvä ja käännökset tuli hienosti lähes kokonaan istunnalla, muotokin pysyi. Siirryin käynnistä laukkaan, ensin vasempaan joka oli edellispäivänä heikompi. No tänään se oli parempi suunta, ei heti aluksi mutta parani. Tein vain puolikasta kenttää, aina pitkän sivun keskeltä kentän poikki, ja tein voltit kentän keskipisteeseen sekä lyhyen sivun keskelle. Kun vasen laukka alkoi pyöriä paremmin ja muoto avautua pidemmäksi, otin muutaman kerran nostoja käynnistä ja siirtymisiä takaisin käyntiin. Ei me ikinä suoraan päästä käyntiin, ja siirtymiset alaspäin on edelleen aika rumia ja selättömiä. Penalla ei vain tunnu olevan voimaa eikä oikeastaan haluakaan käyttää voimaa. Olen liian pitkään sallinut siltä roiskimiset siirtymisissä ja niitähän nyt sitten saan. Pena mielellään heittää raville jo kun sitä valmistelee, tavallaan askelta liian aikaisin. Korjasin tätä ennakointia tänään kevyellä raipan kosketuksella pepun päälle ja sain onnistumisia ja ajoitettua siirtymiset siihen askeleeseen johon itse halusin.

Oikea laukka oli tänään ihan selvästi huonompi. Mikäköhän siinä on kun huonompi suunta tuntuu vaihtelevan koko ajan? Oikeaan en oikeastaan saanut Penaa lainkaan rennoksi, lisäksi se kyttäsi jotain kentän siellä päässä jossa laukkasin, ja jos olisikin laukassa rentoutunut ja pidentynyt, tultiin aina siihen mörkökohtaan jossa piti varuiksi nostaa päätä ja puikahtaa jäykkänä muutama askel. Tein aika pitkään laukkaa ja jouduin monesti korjaamaan Penaa eteenpäin, kun se yritti tosi useasti tipauttaa raville kun yritin ottaa sitä vähän kiinni aina ennen kulmaa. Tein vielä tähänkin suuntaan hiukan nostoja ja siirtymisiä käyntiin, mutta niissä väsymys jo painoi eikä niistä tullut kovin hyviä.

Lopuksi ravasin kenttää ristiin rastiin omituisia reittejä ja vaihdellen suuntaa kummallisissa kohdissa. Penalla on taipumus puskea vain menemään ja alkaa esimerkiksi pituushalkaisijan lopuksi huojua ja arvailla mihin suuntaan ollaan menossa, ja lopulta painua apujani vasten sinne minne luulee että mennään. Nyt ratsastin sen useamman kerran "aitaa päin" eli veinkin sen ihan nenä aidalle saakka ja pysäytin siihen, kiitin ja käänsin johonkin suuntaan ja jatkoin taas ravissa outoja reittivalintoja. Tällä sain Penan tulemaan tosi kevyeksi ja odottamaan minun neuvojani ja apujani sen sijaan, että se ratkoisi suuntakysymyksen itsenäisesti.

Kun talutin loppukäyntejä, tuli omituinen valoilmiö marraskuun harmaaseen: aurinko!

Olisihan näistä saanut paljon hienommat jos olisi kunnon kamera ja olisi edes vähän asetellut hevosta, mutta ilahduin niin siitä miten kauniisti Penan punaisuus tuli matalalta paistavassa auringonvalossa esiin, että räpsin kiireellä kännykällä pari kuvaa. Ettei vain aurinko ehtisi hävitä.

Väsy!

Luulen että olisi aika taas pyytää hieroja lasereineen ja taikasormineen katsomaan Pena läpi. Olen nostanut treenien vaatimustasoa ihan selvästi, täytyy sen näkyä ja tuntua Penan lihaksistossakin. Etenkin tuo laukan vaikeus painaa mieltäni, ja olen hieman huolissani myös siitä ettei Pena oikein hikoile. Sillä on ennenkin ollut talviaikaan tätä, että pitää ihan tosi paljon rasittaa ennen kuin hiki tulee pintaan. Mielestäni kuitenkin ratsastan sitä tehokkaasti (ainakin itselleni tulee hiki!), en joka kerta mutta useampana päivänä viikossa "kunnolla". Tänään tuli pieni hiki kun tehtiin laukkaa paljon, mutta esimerkiksi perjantaina puomeja treenatessani ei Pena ollut edes nihkeä.

Tulipa pitkä sepostus. Jätä kommentti jos jaksoit lukea!

PS. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä äidin pikku tuholaisen apulaisen kanssa, ja aloitushetkestä valmiiksi saamiseen kului 4,5 h (sis. välipalan, päivällisen, pari vaipanvaihtoa, päiväunet joiden aikana hevosten sisäänhaku, marakassin ym. lelujen heiluttelua, pari suorin vartaloin kaatumista, portaissa konttaamisen valvontaa ja epämääräisen määrän silpuksi revittyjä sanomalehdensivuja).

Ei koskaan saa sanoa ei koskaan

Penalla kävi tänään hieroja.

Kun kerroin esitietoja ja selvitin Penan vinouksia, sanoin hänellekin sen minkä olen sanonut jokaiselle Penaa hoitamaan tulleelle ihmiselle: tämä ei sitten koskaan asetu rauhassa paikoilleen hoidettavaksi, ja jos joku saa sen rentoutumaan niin että sillä silmät lupsuu ja huuli roikkuu niin ostan heti kausikortin kyseisen henkilön palveluihin.

Kuinkas sitten kävikään...

Ensiksi, luota vaistoon.
Vaistoni sanoi että kireys on lanneselän/ristiselän alueella ja heijastuu sieltä lapoihin, vaikka tavallaan tuntuu ratsailta siltä että lavat on ne hankalimmat.

Penan hoitokortti, oranssilla merkitty pahimmat kireydet ja keltaiselle lievemmät

Toiseksi, valitse (vaikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta) oikeat henkilöt hevostasi hoitamaan.

Tämä hieroja aloitti käytävällä, niin että Pena oli yhdellä narulla kiinni. Pena seilaa, heijaa, pureskelee ja touhuaa. Hän pyysi saada hoitaa Penaa vapaana karsinassa. Olin epäileväinen, sillä yleensä karsinassa Pena on vielä levottomampi, etenkin ollessaan tallissa yksin. Hetken aikaa Pena kiersikin rinkiä karsinassa, nyppi hierojaa takinhelmasta ja hihansuista ja käyttäytyi muutenkin hyvin tavoilleen uskollisesti. Tämä hieroja tuntui ymmärtävän kuitenkin Penan tarpeita ja halua osallistua ja näyttää itse kehollaan, mistä hoidetaan ja miten.

Otettiin esiin pieni laser-laite, ja hokkuspokkus. Kun hieroja alkoi käsitellä sen kanssa Penan lanneselkää, tapahtui jotain. Pena vajosi raukeaan nirvanaan, jota tuijotin niin ällistyneenä etten älynnyt ottaa edes valokuvaa sen roikkuvasta alahuulesta ja sylkivanasta joka huulien välistä norui.

Penasta ei löytynyt mitään erikoisen merkittävää kipupaikkaa, päinvastoin hieroja kehui että se on harvinaisen symmetrinen lihaksistoltaan, ja että sillä on kokoonsa ja rotuunsa nähden varsin muhkea, lihaksikas kaula, quarterhevostyyppinen. Mutta lanneselän alueelta saadut hoitoreaktiot viittaisivat siihen, että jossain sormien ulottumattomissa on kuitenkin jokin kipupaikka, jonne laser ylsi. Vika voi kuulemma olla lantion pikkulihaksissa, jotka ovat kireät jalkojen asentovirheiden vuoksi, tai esim. liukastumisvamman takia. Tai todennäköisemmin kireys on lihaskalvoissa, joiden tulkinta ja hoito on tällaiselle tavalliselle pulliaiselle melko mysteeri.

O.T.E-hieronta, jota Penalle käytettiin, hoitaa nimenomaan näitä lihaskalvoja. Hieronta itsessään on pienieleistä ja kevyen näköistä, mutta vaikutukset voivat olla merkittävät. Pena reagoi tuon raukeuden lisäksi maiskuttelemalla suutaan, nuoleskelemalla, haukottelemalla, venyttelemällä itse koko kehoaan sekä lopuksi pissaamalla, mikä on varsin toivottu tulos hierojan mukaan. Hoidon jälkeen Pena pisti pötkölleen karsinaan ja otti torkut sillä välin kun toista hevosta hoidettiin.

Tärkeintä minulle tässä hoitokokemuksessa oli se, että tämä ihminen ymmärsi herkkää hevosta. Hän osasi antaa Penalle aikaa ja tilaa, ja ymmärsi minun huoltani siitä, että herkällä hevosella tuntuu olevan koko ajan meneillään jotain. Että ikinä ei ole tilaa jossa hevonen olisi täysin ilmentämätön. Hän allekirjoitti ajatukseni siitä, että Penalla on vahva kipumuisti, eikä sillä tarvitse olla asioiden isosti pielessä ennen kuin se jo näyttää epämukavuutensa. Hän ei tuntunut pitävän minua hysteerisenä hevosenomistajana jota olisi nyt helppo höynäyttää ja rahastaa sitouttamalla ihminen säännöllisiin hoitoihin. Hän myöskin tuntui ihan aidosti tykkäävän Penasta, sen rehellisyydestä ja herkkyydestä.

Jumppavinkit

Kotihoito-ohjeiksi saimme venytysvinkit sekä muutamia ratsastuksellisia harjoituksia myös. Tavoite on se meidän ikuinen murheenkryyni: Penaa pitäisi saada pidemmälle kaulalle, rehellisesti venyttämään eteenpäin, pyöristämään selkää, käyttämään takajalkojaan, kantamaan itsensä, sen sijaan että se rullaa edestä ylös ja lyhyeksi, pois tuntumalta, ja tiputtaa samalla selkänsä alas. Sen rakenne on sellainen, että se kipeytyy tekemällä noin, sillä sen selkä on melko kaareva jo luonnostaan.

Keskustelustamme poiki myös yksi muutos, jota olen pyöritellyt päässäni pidemmän aikaa. Kyse on kuolainvalinnasta. Olen pähkäillyt ennenkin, mikä olisi Penalle oikea kuolain, ja päädyin silloin Sprengerin RS Dynamic kolmipalaan mahdollisimman ohuena. Päädyin siihen, koska kisoissa pitää olla kuolaimet, ja niille on vielä tiettyjä muitakin vaatimuksia.

Nyt aion kokeilla Penalle kuolaimettomia suitsia. Jos kuolaintuntuman hyväksyminen on herkästä kädestä ja jatkuvasti ammattilaisen hoitamasta purukalustosta huolimatta hankalaa, ja jos tuntuman vältteleminen johtaa (tai on edes osasyyllinen) koko kehon kipeyttäviin jännitystiloihin, on ehkä korkea aika kokeilla ratsastaa kokonaan ilman suuhun tulevaa painetta.

Ongelma on lähinnä minun korvieni välissä: olen kaikki tai ei mitään -henkinen ihminen. Mitä jos Pena on ratkaisevasti parempi kuolaimettomalla? Sitten sen kanssa ei voi kilpailla, jos en enää haluakaan laittaa sille rautaa suuhun. Olen vältellyt kuolaimettomien kokeilemista siinä pelossa, että sitten jäämme ikuisesti käyttämään niitä. En saa omaa ajatusmaailmaani niksautettua niin, että voisimme käyttää sekä että. Nykyään kun vielä suositellaankin vaihtelemaan kuolainta ja myös turparemmityyppiä usein, jotta suuhun kohdistuva paine ei olisi aina samanlainen.

Kuva Päivölän tilan sivuilta

Malttamattomana ihmisenä tein pikaopiskelun kuolaimettomien suitsien maailmaan ja tilasin Penalle tuollaisen star wheel -hackamoren. Päädyin siihen syystä, että a) siinä ei ole perinteisen hackamoren suurta vipuvaikutusta, b) se ei ollut törkeän kallis (vrt. LG bridle 100 e, Orbitless Bridle 80 e) ja c) oletan että tuon kanssa tuntuma hevoseen ja hevoselle on kohtalaisen kuolainmainen verrattuna esim. sidepull-suitsiin EDIT. crossunder-suitsiin, joissa taas pelkään nahkahihnojen "hirttämistä", eli että ne eivät palaudukaan välittömästi ohjasotteen jälkeen vaikuttamattomiksi.

Ei se ota jos ei annakaan.

Olen kaikkineni melko hämmennyksissä nyt. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että Pena todella reagoi hoitoon rentoutumalla. Odotan innolla päästä kokeilemaan sen liikkumista hoidon jälkeen - huomenna voidaan katsoa liikkumista maasta käsin, ja vasta ylihuomenna selkään. Olen huojentunut siitä, ettei ainakaan tällä erää Penan tuomioksi tullut mitään kovin vakavaa, ja myös siitä, ettei satulan alueella ollut mitään moitteita. Odotan kuolaimettomia kuolaimiamme saapuvaksi, tosin toimitusaika voi olla kaksikin viikkoa. Olen iloinen siitä, että saatoin löytää vaistoni ohjaamana asiantuntevan henkilön Penaa huoltamaan myös jatkossa. Eiköhän tässä ole pureskeltavaa yhdelle päivälle.

Rahalähetys

"Tuotko mulle sieltä keittiön hyllyltä sen viiskymppisen?"
"Mihin sä sitä?"
"Mä lähetän Pentille vähän rahaa. Pentti tarvii hoitoja."


Sinne meni viisikymppinen Marin matkaan, kun hän kävi tässä ratsastamassa yhtä hevosta. Hevosenomistaminen on ikuinen rahareikä vaikka hevonen ei olisi edes omassa käytössä. Penan viisikymppinen käytetään tällä viikolla kraniosakraalihoitoon, koska Pena on vain lisännyt vinouttaan ja punkee kuulemma vasemmalle ihan hurjasti. Muuten poni voi hyvin. Omaa ikävääni en edes ala selittää, en ole nähnyt ponia tämän vuoden puolella lainkaan koska en kykene enää ajamaan autoa pariakymmentä minuuttia pidempään ilman kipua selässä ja kyljissä ja joka puolella. Laskettuun aikaan on viisi päivää, kehoni on pullea kuin muumilla ja kaipaus omaan hoikkaan olomuotoon on melkoinen. Niin on myös kaipaus vauvaan, tulisi jo!

Elämme jännittäviä aikoja.

Kraniosakraalihoito

Penalla kävi eilen kraniosakraalihoitaja.

Lainasin FysioProVitan sivuilta kraniosakraaliterapian määritelmän, lähde tosin puhuu ihmisestä mutta samasta on kyse hevosessakin:

Mitä kraniosakraaliterapia on?

John E. Upledgerin (DO.OMM) kehittämä hoitomenetelmä, jonka juuret on osteopatiassa. Menetelmän lähtökohtana on kraniosakraali -järjestelmän manipulaatio. Mainittu järjestelmä on aivokopan ja selkärangan muodostama toiminnallinen kokonaisuus, jonka tehtävänä on tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid). Kraniosakraali –rytmi (fysiologinen rytmi aivan kuten sydämen rytmi ja hengitysrytmi) tapahtuu selkäydinnesteen syntyessä aivoissa sekä sen liikkeestä selkäytimessä. Se on kuin hydraulinen järjestelmä.

Kraniosakraaliterapia menetelmänä

Menetelmän ja hoidon lähtökohtana on kehon ongelmakohtien löytäminen kraniosakraali -järjestelmän toimintaa havainnoimalla. Mikäli kehossa on traumoja, tukkeumia, epätasapainoa, tuntuvat ne kraniosakraali –rytmissä. Kun ne on paikallistettu, jännitys pyritään vapauttamaan hyvin kevyellä manipulaatiotekniikalla.

En tiennyt ennen hoitoa, uskonko tähän menetelmään enkä tiedä, uskonko vieläkään. Näennäisesti hoidossa ei tapahdu mitään - kraniohoitaja pitää käsiään erinäisissä asennoissa hevosen keholla, lähinnä niskassa sekä selkärangan alueella. Hän sanoo etsivänsä tuota kraniosakraali-rytmiä ja lukevansa sen poikkeamia. Tuntuu ihan käsittämättömältä höpöhöpöltä, mutta halusin nähdä ja kokeilla ennen kuin tuomitsen. Lisäksi minuun vaikutti se, että valmentajani Mari, joka ei millään tavoin ole uskomushoitojen kannattaja eikä liioin lankea mihinkään kukkatippapuppuun (anteeksi vaan jos astun jonkun varpaille sanomalla näin), on saanut moniongelmaiselle hevoselleen apua kranioterapiasta. Hän sanoo, ettei todellakaan tiedä eikä ymmärrä, kuinka se toimii, mutta hänen hevoselleen se toimii.

Olin ilahtunut myös siitä, että meillä käynyt kraniohoitaja oli itsekin ollut skeptinen tätä hoitomuotoa kohtaan, mutta koska hänen oma hevosensa oli sillä hoidettu ja saanut apua, oli hän halunnut lähteä opiskelemaan, mistä kraniossa on kyse ja miten se muka voi toimia. Minusta tuntui, että asioin järki-ihmisen kanssa, vaikka en ihan tyystin tajunnutkaan sitä mitä hän tekee, tuntee ja näkee.

Penahan reagoi perinteiseen lihashierontaankin päinvastoin kuin monet muut: se ei vaivu huuli pitkänä -nirvanaan ja antaudu hierojan vietäväksi, vaan päinvastoin se kiihdyttää kaikki sijaistoimintonsa äärimmilleen ja tusaa ja touhuaa minkä ehtii. Yleensä se lopuksi alkaa myös kokeilla, saako hierojaa purra tai potkia, vaikka hieroja ei millään lailla kovakouraisesti sitä käsittelisikään.

Ilmiö oli melko sama myös kraniohoidon aikana, ja myönnän kyllä että olisin voinut vetää samointein kukkahatun päähäni ja julistautua vaihtoehtohoitojen kannattajaksi, jos olisin nähnyt Penan vaipuvan jonkinlaiseen tiedottoman rentouden tilaan käsittelyn aikana.

Mitä Penasta sitten sanottiin? Siitä ei löytynyt mitään erityistä korjattavaa tai suurempia tukoksia. Silminnähden vino se on, se seisoi vasen kylki ja kankku alempana kuin oikea eikä mielellään seissyt takajalat tasan. Sen näkee maallikkokin, ja tiedän tuon vinouden kun olen nyt viime viikot vain katsellut Penan liikkumista maan tasalta. Se kulkee takapuoli vasemmalle työntyneenä aika lailla aina. Selän manipuloinnilla näytti siltä, että vasen kankku olisi hieman lähtenyt kohoamaan, mutta ennen kuin julistan mitään lopullista, haluan taas nähdä Penan ratsastettuna ja kuulla Marin analyysin miltä se tuntuu satulan läpi.

Niskan, atlasnikaman alueelta löytyi jotain, ja sen alueen tuntemukset viittaavat kuulemma lapoihin, etuosaan ja myös suuhun. Kraniosakraalissa löydettävät poikkeamat voivat viitata myös vanhoihin traumoihin, ei välttämättä juuri nyt aktiivisena oleviin, joten sinällään ihan kelpo tulkinta. Hampaat Penalla oli aika järkyt kun ne tuossa reilu kuukausi sitten hoidettiin kuntoon, ja lapojen alue on ollut ongelmallinen ihan aina. Nyt tosin ratsastuksellisestikin Pena on alkanut liikkua vapautuneemmin etuosastaan, ilmeisesti uusi satula on saanut sen vihdoin uskomaan ettei enää mikään kinnaa edestä eikä estä sitä käyttämästä lapojaan.

Oloni hoidon jälkeen oli sanalla sanoen hämmentynyt. Lysti kustansi viisikymppiä joten ihan kamalasti en köyhtynyt vaikka tämä olisikin huuhaata. Tuloksia näkee lähinnä sitten jatkossa, kuulemma kolmisen viikkoa pitäisi vaikutuksen näkyä. Saas kattoo ny.

Mutta sitä en kiellä: paljon on asioita joita en ymmärrä, ja jossain määrin uskon että esim. kiinalainen lääketiede on rutkasti länsimaista edellä. Keho on kokonaisuus, ei pelkkä kuori, ei pelkkä fyysinen koneisto joka joko toimii tai ei. Olen itsekin saanut akupunktiota selän alueen lihasongelmiini, ja vaikka en millään voi käsittää sitä että neula isovarpaassa voi vapauttaa krampin lapaluiden välistä, niin niin siinä kuitenkin kävi. Ja miten hölmö olo voi tulla sellaisen hoidon jälkeen, ihan kuin olisi kehostaan erillään.

Saa kommentoida, millaisia ajatuksia tai kokemuksia teillä on vaihtoehtoisista hoitomuodoista, joko itsellenne tai hevoselle!

Venyy, venyy

Nimittäin ratsastaja.
Päätin ryhtyä Hyväksi Ratsastajaksi ja ruveta venyttelemään.

Havainto yksi: kun vääntäytyy venytysohjeiden mukaiseen asentoon, on ensireaktio "eihän tää missään tunnu". Sitten pitää lukea ohje loppuun: on tärkeää suoristaa selkä. Ja jo vain rupeaa tuntumaan!

Havainto kaksi: koirat portin taakse. Meillä on yksi kappale ruoskahäntäafrikkalaista jonka mielestä lattiatasoon laskeutunut emäntä on mahtava tilaisuus nuolla kaikki emännän naaman reiät ja ulokkeet, ja muuten vaan puskea luisella päällä niin lujaa kuin mahdollista. Ja sitten meillä on yksi kappale mustaa mörköä, josta isännän kanssa vitsaillaan että siinä missä Lassie juoksee naapuriin ja soittaa ambulanssin jos omistaja makaa lattialla, meidän Igor ottaa hyvän asennon ja käy pötkölleen maassamakaavan omistajansa hengitysteiden päälle.

Havainto kolme: tuollanoin on paljon pieniä lihaksia joiden olemassaoloa en ole aavistanut. Tuollanoin tarkoittaa tässä tapauksessa lonkan, nivusten ja persiin sisäosia.

Näihin kireisiin pikkulihaksiin olen lähtenyt tutustumaan Mobilatin lantioseudun venytysohjeilla. Oma suosikkini on melko yllättäen tämä:

Olen toivottoman jäykkä takareisistäni, sormien kurottaminen varpaisiin seisaaltaan on kivuliasta ja liki mahdotonta, haara-asennossa istumisesta jalat ja selkä suorana puhumattakaan. Tämäkin asento, jossa siis parkkeerataan kankut seinään kiinni ja nostetaan jalat ylös seinää vasten ja siitä alas sivuille, on alkuun himpan epämiellyttävä, mutta muutaman kymmenen sekunnin kuluttua tunnen, miten kireät lihakset alkaa venyä, lämpö hurahtaa varpaisiin saakka ja olosta tulee raukean unelias. Tuossa asennossa makasin seinää vasten tänäänkin, kun mies tuli illalla töistä kotiin...

Hierontaa ja satulavyöongelmia

Penalla kävi keskiviikkona hieroja. Selästä ei enää löytynyt mitään arkovaa paikkaa, tämä hyvä! Toispuoleisuustulkinnoissani olen ollut oikeilla jäljillä, joskaan mitään kovin merkittävän hälyyttävää ei lihaksistosta löytynyt. Mutta joka tapauksessa niin kuin olen ounastellut, oikealta puolelta lavanseutu sekä kaula olivat kireämpiä ja tukkoisempia kuin vastaavat lihakset vasemmalta puolen, ja samoin ristikkäiseltä puolelta eli vasemmalta pyllyn seudulta löytyi kireyttä.

Ratkottiin hierojan kanssa myös Penan vatsanalusongelmaa, eli sen hirmuisen suurta herkkyyttä satulavyön laitoissa ja muutenkin mahan alta / kainaloista kopeloimisessa. Kuten edelliselläkin hierontakerralla, olivat nytkin Penan rintalihakset kireät. Nyt löydettiin myös pieni kuoppa rintalihasten välistä, juuri satulavyön kohdalta (ja karvapyörteen keskeltä, tietenkin). Voisiko kyseessä olla jokin vanha lihasvamma, jota Pena aristaa? Tai jota sen kipumuisti aristaa? Koska satulavyön kiristämistä Pena ei protestoi, mutta laittamista kylläkin, vaikka kuinka hitaasti ja lempeästi yritän.

Satulavyödilemma siis jatkuu. Olen hankkimassa uutta vyötä, mutta kriteeristöni tuntuu mahdottomalta. Vyön pitää olla siis kouluvyö, s-mutkainen, mieluiten nahkaa ja ilman joustoja. Leveä, pehmeä ja hevosta vasten miellyttävä. Olen löytänyt näitä tasan kaksi, toinen Prestigen ja toinen Passierin, ja hintaa iloisesti lähes 150 e. Siis pelkästä satulavyöstä!

Passierin vyö, kuva lainattu satula.com

Penan ongelmat ovat siinä että vyö ahdistaa. Ja satula tahtoo vieläkin toisinaan siirtyä eteenpäin kun tulee tiukka paikka. Eli mutkavyö tarvitaan ja joustoja ei saisi olla, koska nykyisen s-mutkavyön teho tuntuu menevän joustojen myötä hukkaan. Nykyinen vyö on myös aika kapea ja voimakkaasti sisäpinnaltaan tikattu - ei selkeästikään miellytä Penan herkkää vatsanalushipiää.

Haaveilen Wintecin ilmapaneelivyöstä (vaikka siis sekin menee hintaluokassaan tuonne liki 150 e eikä edes ole nahkaa, Batesin nahkaversiosta ei kehtaa edes haaveilla), se on muotoiltu, leveä, kehuttu mukavaksi ja jotenkin sen ominaisuudet kuulostaisivat siltä että kannattaisi kokeilla. Mutta ilmeisesti vyö on kauttaaltaan elastinen. Mites sellainen ominaisuus sitten toimii jos vyö kuitenkin lupaa pitää satulan paikallaan? Saako sen riittävän napakaksi mutta ei viheltävän tiukaksi? Tasaavatko ne ilmapaneelit todella niin paljon että käyttömukavuus säilyy?

Wintec Cair ilmapaneelikouluvyö, kuva lainattu tanjanratsutila.com

Sattuisiko jollan blogissa vierailevalla olla kokemuksia esim. noista wintecin vöistä, tai muuten vaan halua kommentoida tai vinkata jotain liittyen tähän vyödilemmaan?

Hyvin pyyhkii!

Olen ollut niin riemuissani kun olen taas päässyt Penan kanssa töihin! Ei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan taantunut niin paljon kuin pelkäsin, ja ollaan saatu useampi oikein hyvä ja positiivinen treenikerta alle. Yksi näistä oli torstaina kun Mari kävi pitämässä meille tunnin. Olosuhteet oli hankalat, pimeää ja kentällä valot päällä, muut hevoset sisällä ja kentältä lähti vielä toinen hevonen pois. Pena oli todella jännittynyt ja pelkäsin että koko tunti menee ihan lörinäksi, mutta omalla keskittymisellä on niin ihmeellinen voima. Kun joku toinen sanoo koko ajan, mitä tehdään ja mihin ratsastetaan ja miten, ei vain jää aikaa miettiä, sinkooko hevonen johonkin. Ja hevonen kuuntelee ja keskittyy. Ihmeellistä.

Ratkottiin Marin kanssa Penan toispuoleisuutta ja sain vahvistuksen omille ajatuksilleni: ongelma on oikeassa lavassa joka on jollain tapaa jumissa. Tämä aiheuttaa sen että vasen takajalka ei ikään kuin mahdu Penan alle koska vastakkainen lapa ei lähde "alta pois" riittävän lennokkaasti. Tästä taas aiheutuu se, että Pena mielellään työntää takaosan vasemmalle ja myös asettuu vasemmalle, ja oikea lapa huitelee missä sattuu.

Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole kovin tiukasta jumista, sillä lapa jokaisella ratsastuskerralla "aukeaa". Sen ihan tuntee kun hevonen rentoutuu, ei punge enää vastaan ja puoliero häviää, ja yleensä tähän liittyy myös tyytyväistä pärskintää. Niin kävi myös Marin tunnilla, kun keskityttiin nimenomaan lapojen kääntämiseen ja ratsastamiseen. Tein ensin ympyrällä ympyräleikkaa -kuviota suoralla hevosella käynnissä ja ravissa, eli kaarteiden läpi vähällä taivuttamisella, lapoja kääntäen. Suoristukset oli myös päivän teemoja, ratsastin suoria linjoja ympyräleikkaan välillä sekä myös pituushalkaisijalla. Pituushalkaisijalla työstettiin myös etuosan ja lavan liikkuvuutta takaosakäännöksillä, ja olen todella iloinen siitä miten hyvin Pena suoriutui! Toki se valuu käännöksissä vielä eteenpäin jonkun verran ja käännökset jää väljiksi ja avoimiksi, mutta nyt se todella liikutti etujalkojaan ja lapojaan. Myös suoristukset onnistuivat kun hevonen oli saatu notkeaksi.

Joka tapauksessa aion hierotuttaa Penan pian, ja muutenkin koitan panostaa sen lihashuoltoon pitämällä sen lämpimänä ja suunnittelemalla ratsastustreenit niin että aina tulisi myös auottua lapoja, lempeästi ja ajan kanssa.

Sellaista pöllöponienergiaa Pena kyllä kerää. Nyt se saa jo hiukan väkirehujakin, puoli litraa Hesta Mixiä ja desin-kaks Prixiä, mutta määrät ei tosiaan päätä huimaa! Alkutreenit menee aina vähän kyttäämisen merkeissä ja keskittymistä saa tosissaan vaatia. Vapaapäivien jälkeen juoksutan suosiolla ensin pahimmat höyryt pois, niin ratsastuksellisesti on mahdollista päästä eteenpäin. Kyllä Pena lapasessa pysyy energisenäkin, mutta sen liike suuntautuu vain ylöspäin, kaula on ylilyhyenä ja askeleet töpöjä, joten en näe kovin järkeväksi ratsastaa hevosta joka lähtökohtaisesti haluaa liikkua väärin. Kun energiataso on lähempänä normaalia, pääsee Penaa myös työstämään ilman että se reagoi kaikkeen poukkaamalla kilometrin ilmaan.

Mutta on se jotenkin tosi kiva tyyppi!

Taas hommissa

Viikon verran ollaan saatu taas tehdä töitä, kun satula palasi muokkaajalta. Jonkun verran kyllä harmittaa, kun puolessatoista kuukaudessa Pena on mennyt taaksepäin noin valovuoden ja jollain tapaa tuntui, että jouduin taas aloittamaan sen kanssa alusta.

Vaikka jos rehellisiä ollaan niin ei me suinkaan ihan alusta olla aloitettu, käytös on koko ajan ollut hyvää pientä säikkymistä ja kyttäämistä lukuunottamatta. Olen siis päässyt ratsastamaan ihan kohtalaisen normaalisti ilman mitään vauvaharjoituksia. Ongelmat ovatkin nimenomaan ratsastuksellisia - Pena on taas aivan tolkuttoman vino ja lyhyt ja etenkin siirtymissä puskee todella vahvasti oikeaa pohjetta vasten. Laukannostot oikeaan ovat aivan kammottavalla tolalla, niihin lähdetään lapa edellä ravikiihdytyksen kautta. Laukassa kuitenkin Pena jonkun verran rentoutuu ja taipuu, mutta nostaminen on vaikeaa. Vaisto sanoo että kireys olisi lapojen alueella, ja olen nyt yrittänyt ratsastaa Penaa "auki" ja notkeaksi taivuttelemalla, kääntämällä sitä etenkin lavat huomioiden, väistättämällä ja avotaivuttamalla. Ensimmäiset ratsastuskerrat oli tosi pahaa jäykistelyä, mutta nyt viikon jälkeen Pena jollain tapaa todella aukeaa ja vertyy liikutuksen aikana. Olen myös hieronut itse Penan kaulaa ja lapoja liikutuksen jälkeen, ja se on tuntunut ponista hyvältä.

Toinen ilmennyt ongelma on luultavasti peräisin heikenneestä lihaskunnosta, nimittäin Penasta on taas tullut hidas pohkeelle. Alkutunnin se jaksaa tohottaa, mutta keskittyy silloin helposti enemmän ympäröiviin ärsykkeisiin kun varsinaiseen liikkumiseen. Sitten välikäyntien jälkeen se tuntuu juurtuvan maahan eikä vain liiku sieltä mihinkään ilman ajamista ja maiskuttamista ja työntämistä. Ja ne siirtymät ja nostot oikeassa kierroksessa ovat vaan todella rumia!

Olen pari kertaa ratsastanut kannukset jalassa ilman kovin merkittävää menestystä. Eilen otin varuiksi raipan mukaan kentänlaidalle, ja kun välikäyntien jälkeen Pena kävi taas hitaaksi, otin raipan hetkeksi käteen. Yksi räpsäytys riitti, poni kuumeni ja ahdistuikin kun ykskaks todella piti mennä eteenpäin kun sanottiin. Jätin raipan pian pois ja keskityin taas saamaan ponin rennoksi. Nyt se teki huomattavasti paremmat siirtymiset ja nostot, ja alkoi taipua myös laukassa.

Tänään Pena urheili irtona kentällä. Ajattelin että vapaana laukkaaminen avaisi sen lihaksia ja saisi veren kiertämään kunnolla. Pena otti ilon irti:

Loppukäynnit kävin taluttamassa radalla, ja sitten loimitus ja takaisin tarhaan.

Meistä saatiin myös pari yhteiskuvaa. Näytän kyllä superjuntilta, mutta mitä sitä totuutta kaunistelemaan!

Vähän vetelää

Estetreenin jälkeen Penalla oli yksi juoksutuspäivä ja yksi kevyt ratsastuspäivä, jolloin huomasin että se oli väsynyt ja vetelä. Liike tahtoi jäädä pieneksi ja jäykäksi ja etenkin laukka oli tosi töksähtävää ja voimatonta. Luultavasti hyppyharjoittelu oli käynyt Penalla vähän lihaksiin, joten mentiin sitten vain palautellen ja alhaisella vaatimustasolla. Alunperin ajatukseni oli jatkaa siitä mihin jokin aika sitten laukassa päästiin, eli laukanvaihtojen alkeisharjoitteluun kahdeksikolla. Kun Pena kuitenkin tuntui kankealta, annoin sen sitten vain laukata kenttää ympäri päätyjä pyöristellen, ja kun se alkoi pärskiä ja venyttää kaulaansa, lopetin siihen suuntaan ja toistin saman toiseen kierrokseen.

Turha tuota on vääntää väkisin kipeäksi ja haluttomaksi, sen olen oivaltanut enemmän kuin hyvin. Pena on kuitenkin melko vähän liikutettu nuori - toki se on kasvanut lähes koko ikänsä pihattohevosena ja liikkunut omaehtoisesti paljon, mutta varsinaisesti töitä se on tehnyt vasta vuoden taikka puolitoista. Meillä ei ole kiire.

Palauttelujen jälkeen Pena vietti kaksi päivää laitumella lomaillen ja oli tänään oma puuhakas itsensä, kun hain sen talliin ja aloin etsiskellä sitä tuuman kurapanssarin alta. Kävin juoksuttamassa ponin kentällä kumichamponien ja juoksutusvyön kanssa. Toiseen suuntaan oli aluksi kamalan vaikea ymmärtää pysyä tarpeeksi isolla ympyrällä, mutta lopulta onnistuttiin kuitenkin.

Huomenna on taas todellisen koulujumpan vuoro kun päästään tunnille! Hyvä että Mari käy grillaamassa meitä säännöllisesti, muuten tulen mukavuudenhaluiseksi ja keventelen vaan kevyesti menemään kaikki ratsastuskerrat sen sijaan että todella haastaisin itseni ja ponin...

Hierontaa ja harppomista

Tänään kävi odotettu hieroja käsittelemässä Penan. Pena oli oma eloisa itsensä (lue: ei todellakaan vaipunut nirvanaan niin kuin hevoset tapaavat hierottaessa tehdä. Ei ei. Pena imi posket lommolla kuivunutta kauraa ja pellavalimaa kaltereiden väleistä ja kyttäsi olemattomia haamuja avoimesta ulko-ovesta). Erityisen pahoja jumeja siinä ei ollut, mutta kireyksiä kyllä siellä täällä: vasemmalla puolella rintalihaksessa, oikealla selässä, ja ristiselässä molemmin puolin. Myös pakaralihakset olivat kireät. Uusintakäsittely otetaan parin kolmen viikon päästä, riippuen siitä, miltä Pena seuraavilla kerroilla tuntuu selästä käsin.

Eilen ratsastin Penan nopeasti kentällä. On ihanaa kun kevät tulee, mutta pohjien tilapäinen löysyys ei ilahduta. Kenttä oli loskan ja märän hiekan sekamelska, kovin raskas ja pettävä, joten ratsastaminen meni aikamoiseksi harppomiseksi. Käytiin kuitenkin askellajit läpi ja jäätiin hiukan työstämään laukkaa ja nostoja. Protestipukkeja tuli vain kerran, samoin kuin yksi aivan ilmiömäisen hieno nosto ja pyöreä, pyörivä, koottu laukka! Se oli tulos kun komensin pukittamisesta ja otin seuraavan pätkän tiukemmalla kurilla, voima suuntautui oikein ja laukka oli tosi hyvää!

Nostoissa istunta-apu alkaa hahmottua Penalle ja ravikiihdyttämisen tarve vähenee koko ajan.

Kokeilin nyt uudestaan sitä kolmipala-oliivia, mutta ei, se ei vaan toimi. Ehkä kiinteä rengas on sitten kuitenkin liian kova Penalle. Se on paljon parempi kädelle kun suussa on liikkuvarenkainen kuolain. Palaamme siis peruskolmipalaan, se on ollut paras vaihtoehto tähänastisista.