Kuulostaa irtonaiselta

Ja onkin sitä.

Kuvan kesäkengät eivät liity tapaukseen

Aina yhtä kiva yllätys kun hevosesta kuuluu irtonainen kilinä matkalla tarhasta talliin. En sitten mennyt ratsastamaan, vaan vedin puoli-irti lonksuvan takakengän pois ja palautin ponin tarhaan. Johan minä yhden kerran ehdinkin selkään tässä vapaideni aikana, eikös se jo riitä.

Lauantain auringosta käytiin nauttimassa metsäkävelyllä, joten ei tämä viikonloppu kengänirrottamisesta huolimatta ihan harakoille mennyt.

Sopivasti oli sovittu kengittäjä huomiselle joten sinällään tässä ei käynyt isoa vahinkoa. Penaa kun ei voi montaa hetkeä pitää ilman takakenkää, tai palaamme taas nollapisteeseen takakavioiden asennonkorjaamisen suhteen. Nyt ehtikin mennä kokonaiset kahdeksan viikkoa edellisestä kengityksestä, kun yritettiin tarkoituksella kasvattaa vähän lisää kaviota jota muokata. Normaalisti Penalle sopiva väli on siinä kuudesta seitsemään viikkoa. Yhden hätäpaikkausnaulan löin itse takakenkään runsas viikko sitten, kun kenkä oli hieman löysässä. Nyt sitten antautui se viereinen kenkä.

Poni Mainio

On mulla vaan hieno poni.

Hieno ja paras, vaikkakin hieman oikukas. Tämän perjantain reenit alkoivat sillä että laskeuduin (omaehtoisesti, toim. huom.) alas köyryloikkivan ponin selästä, riisuin siltä varusteet ja katselin kun se paahtoi vartin häntä suorana ja sieraimet töröllään kenttää ympäri. Sitten kun se oli kesyyntynyt, se palasi luokseni, sukelsi suitsiinsa ja ryhtyi töihin huomattavasti vähemmän pinkeänä.

Pena käy vissiin salaa jotain ratsuhevosen kirjekurssia, niin superpätevältä se nyt tuntuu! En tehnyt mitään temppuja, muutamat väistöt siellä täällä, mutta koko se perusliikkuminen tuntui helpolta ja sujuvalta. En millään malttaisi odottaa että pääsisin ratsastamaan tällä tunteella, mutta hyvällä pohjalla - tuo lumiräpäskä kentällä ei nyt ole sinnepäinkään hyvä.

Viime viikonloppuna meininki oli sellainen, että perjantain ratsastus oli super, lauantaina ei päästy käyntiä pidemmälle koska Pena oli kierossa kuin korkkiruuvi ja kieltäytyi yhteistyöstä ja oli pelkkää jännitystä ja kiirekin olisi ollut (minulla), ja sitten taas sunnuntaina murheet oli poispyyhkäisty ja Pena oli mainio. Saas nähdä kuinka tämä viikonloppu tästä etenee.

Etuosa! Mun ponilla on etuosa!

Kuvat on kaapattu allaolevalta videolta ja ovat tyhmästi kaikki samasta kulmasta ja suunnasta. Piti valita suhrusta vähiten suhruisimmat. Videotakaan en leikellyt vaan siinä on kolme minuuttia ehtaa edestakas ajelua, kaikkine epätasaisuuksineen. Mutta omasta mielestäni me mennään aika kivasti kuitenkin, vai mitä mieltä sinä olet?

Kotiin on hyvä tulla

Borta bra, hemma bäst!

Pitkästä aikaa oman ponin selässä! Koulu on vienyt minua niin hurjan pitkiä päiviä etten ole edes harjannut Penaa moneen viikkoon. Olen kaivannut sen seuraa, olen kaivannut sitä että se on omani. Olen kaivannut sitä että kaikki mikä siihen liittyy kulkee minun, ja vain minun, käsieni kautta.

Vaikka haisisi omakehulta niin sanon silti: olen oppinut ratsastamaan vähän paremmin. Ja toisaalta voisi olla huolestuttavaa jos ratsastaisi viiden viikon ajan vähintään viisi kertaa viikossa ammattilaisten silmien alla eikä mitään tarttuisi päähän ja lihasmuistiin. Ja on myös todettava että kun hetkuttaa tuon ajan puoliveristen kyydissä niin ponin selkään on sen jälkeen huomattavan helppoa istua rennosti ja tasapainoisesti. Hattua nostan kehonhallinnasta kaikille teille, jotka isoilla ja isoliikkeisillä puoliverisillä ratsastatte!

Havaintoja Penasta:

- onpas se ihana!
- onpas se pieni!

Ja sitten vähän analyyttisemmin: kun on hetken aikaa pois omansa selästä ja silti koko ajan ratsastaa, huomaa omansa "viat" paremmin. Toisaalta perspektiivi vaihtuu eikä enää ole tarve korjata niin kamalan raisusti pieniä asioita - on paljon vinompia, toispuoleisempia ja haluttomampiakin hevosia ja silti nekin tulevat ajan kanssa ihan hyviksi. Pena on huomattavan herkkä ja kevyt hevonen ratsastaa, ja se mielellään kiemurtaa ja luikahtaa sen sijaan että malttaisi jäädä kantamaan ja odottamaan. Enkä minä voi tehdä sitä sen puolesta - avain eleettömään mutta tehokkaaseen ratsastamiseen on odottaa hevosta ja kuunnella sen omaa rytmiä. Vasta kun hevonen löytää itse oman tasapainonsa ja suostuu kantamaan sekä itsensä että ratsastajansa, voi sitä pyytää menemään vähän enemmän, tuntumaa ja tasapainoa menettämättä. Tämä ei tarkoita taaksepäin ratsastamista, vaan odottamista.

Olen pitänyt Penan laukkaa hankalana, mutta nyt kun koin että olen oppinut enemmän istumaan ja odottamaan, oli Penankin tosi paljon helpompi pyörittää laukkaa. Ei se ihan totta auta mitään että ratsastaja puskee ja työntää laukkaa lantiolla! Käynti ja laukka ovat pari, kumpaakaan ei voi puskea, kumpikin menee siitä pilalle. Ei sitä raviakaan sovi puskea mutta ravi liikuttaa jo lähtökohtaisesesti ratsastajan kroppaa sen verran eri tavalla että työntäminen on vähän vaikeampaa.

Nyt kun maltoin istua laukassakin alhaalla ja hiljaa, tunsin että vasen takajalka on oikeaa heikompi ja työntää vähemmän. Oikea laukka oli siis vähän työlästä, ja uskon että Pena tästä syystä tuo takaosansa kaikessa tekemisessä vasemmalle ja siirtää näin enemmän painosta oikealle takajalalle. Vasen kinner on se joka on silloin ennen joulua hieman lämpöillyt. En tiedä enkä oikein uskokaan että varsinainen syypää tällaiseen vinouteen olisi jalassa, vaan uskon että tämäkin lähtee sieltä rangan kieroudesta.

Summa summarum: olen huikean onnellinen Penasta. Uskon että koulunkäynti tekee minulle hyvää mutta suren sitä että Penalle jää nyt todella vähän aikaa. Toisaalta tulee kesä ja valoisat kesäyöt, mikäs silloin on ratsastellessa. Haluaisin myös ottaa Penan jossain vaiheessa mukaan kouluun, lyhyelle intensiivijaksolle.

Olen myös hieman murheissani siitä, että Penan kanssa on menty niin monta mutkaa ja väärääkin reittiä - miten hieno se voisikaan olla jos olisin alusta saakka ollut sen kanssa oikeassa opissa. Nyt olen kokeillut ja erehtynyt itsekseni monta vuotta, mutta toisaalta olen siinä matkalla oppinut myös aika selvästi sen, mitä en halua tehdä ja mitä en tavoittele. Minulla on ollut ihanne mutta ei välineitä joilla pääsisin sinne. Nyt alan löytää välineitäkin, kun saan koko ajan opetusta. Ja eihän Pena ole vasta kuin kymmenen, ei sen kanssa ehkä vielä ole menetetty kaikkea. Voihan siitä vieläkin tulla tosi hieno.

Jos ei hukuta räntäsateeseen viikonlopun aikana, voisin yrittää saada pätkän videota Penasta ja ratsastuksestani nyt. Videointi on superhyödyllistä, opin sen taas uudestaan tällä viikolla estenäyttöä antaessani. Hissuttelin radan läpi ykkösen arvoisesti (asteikko 1-3). Varsin virkeä Iso Vaalee heittääntyi tavoistaan poiketen aivan löllöhitaaksi radalla, vaikka vielä verryttelyssä se oli oma vauhdikas itsensä mikä sai minut jättämään raipan kädestäni kesken verkan... Damn! Jos nämä estehyppelöni kiinnostavat niin videon näyttöradasta voi käydä katsomassa tämän linkin takaa. Alusta on leikattu pois 4 samanlaista köpölaukkaista kavaletinylitysympyrää, ajattelin säästää silmiänne. Ja juu sain kyllä kuulla kunniani tuollaisen setälaukan ratsastamisesta, ja juu yritin polkea Isoon Vaaleeseen vähän henkeä alun kavaleteilla mutta se reagoi apuihini hännänviuhauksella. Mistä saisi ostaa rämäpäisyyttä ja pientä positiivista vauhtisokeutta? Ja sitten toisaalta kolikon toinen puoli - vuosi taaksepäin vielä hyperventiloin kaikesta yli 60-senttisestä ja nyt kuitenkin suoritin kokonaisen radan (jossa kaksi 95 cm korkeaa okseria) siten että pystyin jopa ajattelemaan esteiden väleissä ja tekemään ratkaisuja. Ratkaisuni eivät suinkaan aina ole oikeita ja teholtaan ne saattavat jäädä vaatimattomiksi, mutta enää en ole aivan halvaantunut kauhusta. Siis lisää kilometrejä alle, häntä pystyyn ja eteenpäin.

Koneen kyydissä

On liian myöhä mihinkään järkevään ja analyyttiseen, mutta halusin jakaa kanssanne pari hetkeä Ison Vaaleen selässä.

Tänään koin nimittäin iloa hyppäämisestä ja sain luvan lähteä tekemään ensimmäistä estenäyttöäni torstaina. Siellä mennään sitten ihan kokonaista rataa arvioivan silmän alla.




(en tiedä kuinka jäykältä ja jännittyneeltä olenkaan näyttänyt silloin kun olen kokenut itseni jäykäksi ja jännittyneeksi. Nyt koin itseni aika rennoksi ja mukautuvaksi mutta silti olen ylävartalosta silmiinpistävän rautakankimainen)

Linjan viimeisellä okserilla on jo korkeutta minun mittapuullani "jonkun verran". En tiedä paljonko koska en ajattele semmoisia koska saattaisin alkaa pelätä. Nyt vain menen, koska Iso Vaalee on kone ja vie minua turvallisesti ja vaivattomasti.

Kypärä

Toivottavasti nämä kaksi linkkiä eivät ole kenellekään uusia, mutta jos kuitenkin ovat, niin tutustukaa. Etenkin jos edes joskus nouset hevosen selkään ilman kypärää ja ajattelet hetken että olet pikkuisen dorka kuolematon.

Tosi surkea hevosploki
Saara Auvisen blogi

Molemmat rohkeat nuoret naiset ovat saaneet aivovamman pudottuaan hevosen selästä. Kypärä pelasti heidän henkensä mutta onnettomuudet tekivät heistä toisenlaisia kuin ennen. Se on pienestä kii. Ja niin sitä sattuu taitavillekin. Ei ole oikeasti yhtään järkevää syytä olla käyttämättä kypärää. Ei yhtään. Kaikki "omapa on pääni" -lässytykset ovat naurettavaa roskaa ja kertovat siitä, ettei sanoja ole koskaan ollut kasvokkain henkilön kanssa josta on tullut vammainen päähän kohdistuneen iskun vuoksi. Kukaan ei halua sellaista elämää. Eikä kukaan silti ole turvassa siltä.

Minulla on huonosti istuva kypärä. Mietin joka päivä vetäessäni sitä päähäni että se on liian iso ja hölskyy ja entä jos tulee joku tilanne. Minulla ei mukamas ole ollut aikaa ostaa uutta - kävin kyllä kaupoilla kuukausi sitten mutta hyllyt huusivat tyhjyttään koska se standardiasia ja kauppiaat odottelivat että valmistajilta tulisi jotain uutta. Tänään luin tuota Saara Auvisen blogia ja tajusin että ei helvetti kuinka tyhmä voinkaan olla ja päätin mennä heti maanantaina ostamaan sellaisen kypärän jolla on edellytykset suojata minun päätäni. Se on minun oma pääni. Ainoani, ja voi olla että minulla ei käy yhtä hyvä tuuri kuin Annella ja Saaralla, jos tulee tilanne.

Sana sieltä, toinen täältä

Pena on elellyt villinä ja vapaana työnteon ikeestä sillävälin kun minä olen painanut liki 14-tuntisia päiviä koulussa. Sain vielä mojovan flunssan näin viikonloppua vasten joten eipä tule ratsastettua vapaa-ajalla nytkään - jossain välissä täytyy antaa kropallekin aikaa palautua.

Kirjaan kuitenkin itseäni varten ylös ratsastushavaintojani koulusta. Ison Vaaleen kanssa kävi jonkinlainen läpimurto maanantaina ja tuli se vau, oho, VAU, apua, VAU -olo. Siis se, kun tuollainen oikea ratsuhevonen alkaa kantaa ja liikkua tahdissa. Se kun kaikki onkin ykskaks ihan superhelppoa ja kevyttä ja vaivatonta. Kun saa tunteen että satulan alla hevosen selkä on kuin virtaava koski joka kuljettaa ratsastajaa eteenpäin.

Mitä minä sitten tein toisin?

En ole ihan varma. Vahva epäilys on, että lakkasin tekemästä. Jäin odottamaan ja kuuntelemaan hevosta. Kirjoitin jo viimeksi, että istunta ei saa työntää. Kirjoitan sen vielä uudestaan: istunta ei saa työntää! Vasta kun olen lopettanut lopettamassa työntämisen, tajuan kuinka paljon olen työntänyt. Pitää joustaa ennemmin ylös-alas (lonkkanivelestä kohti polvea, ei ristiselästä) kuin eteen-taakse.

Lisäksi älysin miten hevosta käännetään. Tai ainakin älysin vähän, sen verran että sain altajuoksevan hevosen odottamaan. Hidasta ulkoetujalkaa, käännä etuosaa, aseta sisään. Ajattele ympyrä kahdeksankulmiona, koko ajan on työtä, koko ajan on uusi kulma. Hidasta ulkoetujalka, käännä etuosa, aseta sisään, ratsasta ulos. Toista. Toista. Se on kummallista kun jatkuvasti avautuu selkeämmin ja selkeämmin se, että ratsastuksessa pitää koko ajan aktiivisesti tehdä eikä vain matkustaa, ja sitten toisaalta taas ei saa tehdä yhtään mitään pitkään aikaan. Näiden välisen balanssin oppiminen tuntuu vaikealta, mutta koukuttavalta.

Esteillä oivalluksen hetket tulivat torstaina. Olin taltuttanut alkavan kuumeeni Finrexinilla ja Buranalla, mutta lihassärky ja tukkoisuus tekivät minut hieman... voimattomaksi. Juuri niin voimattomaksi, ettei kroppani yksinkertaisesti jaksanut vetää tai puristaa (eikä mieleni olla tästä huolissaan). Ja esteille löytyi se kaipaamani flow, kun tekeminen oli rentoa ja luottavaista. Täytyy toki huomioida, että Iso Vaalee on aikamoinen Mersu näissä estehommissa ja on suorittanut noiden ratojen tehtäviä niin moneen kertaan että suoriutuisi niistä varmaan kokonaan ilman kuljettajaakin, mutta kaltaiselleni jännittäjälle se on vain hyvä asia. Kuten esteope asian muotoili: Olet parhaissa mahdollisissa käsissä, kuuntelet vaan sitä hevosta, se kertoo sulle kyllä jos olet väärässä.

Hyppäämisen suhteen olen päättänyt olla tuijottamatta esteen korkeutta. Onnistun lietsomaan itselleni ihan turhan paniikin jos tiedän, paljonko esteellä on korkeutta. Toki me itse myös rakennamme hyppäämämme tehtävät, mutta yritän toimia mekaanisesti ja olla miettimättä, tuntuuko joku este minusta isolta vai ei. Pääni on tavallaan päättänyt ennakkoon pelätä yli 80 cm korkeita esteitä, vaikka olen jo saanut huomata että selviän sen kokoisista hypyistä ihan hyvin. Kaikesta rohkaistumisestani ja ajatustyöstäni huolimatta minua silti hieman kylmää tieto siitä, että tämän vuoden aikana täytyy esittää kilpailusuoritus 95 cm luokassa ja näytöissä hypätä isompiakin esteitä.

Minulla on valtavan kova motivaatio käydä koulua ja tulla paremmaksi ratsastajaksi ja sitä myötä tietenkin myös ohjaajaksi. On ihan uskomattoman hienoa, että tällainen opiskelu on mahdollista eikä edes maksa mitään! Epäilen etteivät 16-20-vuotiaat opiskelijat edes ymmärrä, miten etuoikeutettuja ovat kun saavat ruuat, asunnot ja opetuksen eteen kannettuna joka päivä. Itselläni on sen verran jo kilometrejä takana että ymmärrän ällistyä tällaisen mahdollisuuden maksuttomuudesta. Rankkaahan tämä on, perheen ja koulunkäynnin ja omien hevosten yhdistäminen, mutta haluan ajatella, että tästä poikii vielä jotain merkittävää. Jatkamme siis harjoituksia.