Keskikokoinen kengättömyyskeskustelu

Syksyn tulo, kylmästi puhaltava tuuli ja räntähippulat tuulen mukana ovat saaneet minut havahtumaan siihen todellisuuteen, että kohta on maa jäässä. Sulo on porskutellut kengättä meilletulostaan saakka ja pärjännyt hyvin. Olen vuollut sen itse, joten kavionhuolto on ollut helppoa. Kerran pyysin kengittäjää vilkaisemaan, olenko vuolujeni kanssa oikeassa kurssissa. Kysyin neuvoja miten pitäisi vuolla Sulon takakavioita, jotka ovat kuten Penallakin, eli paino kiertyy kavion ulkosyrjälle joka kuluu sisäsyrjää enemmän. Sain ohjeet ja taas kulki hyvin.

Sulon kavioaines on kestänyt hyvin tämän käytön ja nämä pohjat joilla se meillä liikkuu. Tosin viime kerralla vuollessani taisin ottaa takakavioita vähän turhan ahneesti lyhyemmäksi, sillä nyt Sulo on hieman arkonut niitä karhealla alustalla. Tai sitten arkominen johtuu siitä että kosteus tekee kavioaineksen ja anturan pehmeämmäksi. Tai siitä, että viime kerralla vuolin kavioista pois aika merkittävän "rannun" - sen juovan joka oli muodostunut kavioon kun Sulo muutti vanhasta kodistaan meille ja sen ruokinta (ja muukin elämä) muuttui toisenlaiseksi. Tämän rannun takia vuolinkin kavioita varmaan vähän enemmän kuin olisi ollut ihanteellista.

Nyt sitten pohdin, mitä tehdä kun talvi tulee. Haluaisin (ja minun pitäisi!) pitää Sulon käyttökunnossa eli liikkeessä läpi talven, joten kengättömyys näillä leveysasteilla on melkoinen haaste. Eikä siinä mitään, jos olisi hyvä lumitalvi, mutta täällä tahtoo olla ihan arpapeliä, onko lunta lainkaan ja jos on, montako päivää/viikkoa se pysyy ennen kuin on taas kaikki paikat peilijäässä. Lisäksi pelkään jonkun verran liukastumista tarhassa, sillä Sulo on eläväinen tyyppi (ja tuntuu tulevan sitä eläväisemmäksi, mitä enemmän laihtuu ja mitä alemmas lämpötila painuu...).

Mitä sinä tekisit? Kengittäisitkö? Silläkin riskillä, että kengittäminen sotkee hyvin alkaneen kengättömyyden? Keväällä menee taas aika tovi siihen että naulojen riipimä seinämä kasvaa kokonaan alas, ja tässä vaiheessa voi tulla kurjiakin lohkeamia. Ja onhan kengittäminen yksi kulu lisää tällaiselle tarkan markan vartijalle. Kengättömyys maksaa minulle toistaiseksi nolla euroa, kun hoidan vuolut itse.

Sitten on tämä bootsiosasto, johon erityisesti kaipaisin näkemyksiä ja vinkkejä. Minulla on kengättömien bootseista sen verran kokemusta, että Mikuvainaalla oli Easybootit n. kymmenen vuotta sitten. Miku tosin käytti bootsejaan vain kesäaikaan, joten bootsit + hokit -kombosta minulla ei ole kokemusta. Googlasin vähän ja täytyy sanoa että meinasin silmäni pudottaa kun näin mikä hintakehitys niillä töppösillä on kymmenessä vuodessa ollut! Herrasiunaa! YKSI bootsi maksaa tänä päivänä liki sata euroa! Minä muistelin, että sain Mikulle kaikkiin koipiin töppöset n. 200 eurolla, ja pidin sitä jo silloin aika sijoituksena. Ohuesti nyt harmittaa että myin Mikun bootsit aikanaan pois. Ne olisivat varmaankin olleet Sulolle ihan sopivan kokoiset.

Bootseja on kuitenkin tullut kymmenessä vuodessa markkinoille hurjan paljon lisää, ja olen niiden osalta pudonnut kehityksen kelkasta. Voitko auttaa minua?

Original Easyboot.
Tällaiset Mikulla oli takajaloissa ja näitä muuten etsittiin pitkin sänkipeltoja aika moneen otteeseen, kun Miku paineli Immun perässä vapaana pierupukkilaukkaa

Easyboot Epic.
Nämä oli Mikulla etujaloissa ja pysyivät matkassa mukana myös siellä sänkkärillä

Tässä bootsihommassa mättää lähinnä se, että niitä ei voi pitää jatkuvasti. Vai olenko väärässä? Vaikka noiden pukemiseen harjaantui aika pian ja ne olivat oikeinkin näppärät käyttää, niin tiedostan nykyiset aika- ja jaksamisresurssini sen verran hyvin, että epäilen kykyäni pukea ja riisua bootseja aamuin illoin. Toisaalta, jos liukkaita kelejä ei olisikaan kovin paljon, niin menisivätköhän nämä kumminkin...

Kukkaron kannalta bootsien hankinta vs. kengittäminen läpi talven menisivät ekana vuonna suunnilleen samoihin euromääriin. Jos bootseihin hokkeineen ja tykötarpeineen saa laskea n. 400 euroa, niin sama raha uppoaa kyllä kengittämiseenkin. Ekana vuonna tosin bootsien hankintahinta kirpaisisi kerralla, kun kengittämisen kulut tulisivat osissa. Toisena talvena bootsit alkaisivat sitten maksaa itseään takaisin.

Pikaisella perehtymisellä nämä Easyboot Glove Soft -bootsit herättivät suurimman mielenkiintoni, ja yhtä pikainen fb-keskustelujen penkominen antoi osviittaa siitä, että tämmöiset jopa pysyisivät jaloissa haastavissakin oloissa

Myös tämä Scoot Boot vaikutti ihan pätevältä

En ole intomielisesti kengättömyyden puolesta enkä sitä vastaan. Pena on ihan selvä tapaus, se on pidettävä kengässä tai sillä ei ole takakavioita enää lainkaan. Kengättömyys on kokeiltu Penan menneisyydessä, ja sieltä sitten rakennettiin pikkuhiljaa ponille kaviot takaisin. Sulo sen sijaan näyttäisi menestyvän ihan kelvollisesti ilmankin kenkiä, joten en nyt varsinaisesti tunne suurta paloa laittaa sitä kenkään. Toki tuota arkomishommaa täytyy nyt seurata silmä kovana, ja jos näyttää siltä että arkominen jatkuu vaan niin sitten tietenkin kengitetään.

Anna tulla! Mitä sinä ajattelet kengättömyydestä, kengittämisestä ja sen tarpeellisuudesta ja näistä bootseista?

Kun ruska on mennyt

Kun syksyn ruska näyttää vaihtuneen astetta ankeampaan syyskeliin, on aika hiukan vielä palata noihin upeisiin, värikkäisiin päiviin.

1

Lokakuisena sunnuntaiaamuna meillä kävi kylässä valokuvaaja, talliyrittäjä, naapurini ja ystäväni Minna Alaspää. Ja vaude mitä hän sai aikaan! Tässä on ensimmäiset maistiaiset kuvista ja muutamia on vielä tulossa lisää; sellaisia jotka vaativat vähän enemmän kuvankäsittelyä. Eiköhän näiden avulla saada blogin ulkoasukin uudistettua.

2

3

4

Sen lisäksi, että Minna on todella taitava kuvaaja, hän on myös ehkä maailman sydämellisin ihminen. Sellainen, jonka kanssa on helppo olla, tällaisenkin joka ei ole tottunut olemaan kuvattavana. Hän tuntuu löytävän kuviin juuri oikeat hetket, vaikka oma fiilis olisi sellainen ettei poseeraamisesta tule mitään, ponit vaan möllöttää tai yrittävät syödä, koira vaanii aina väärässä paikassa ja oma ilmekin on vähintään murhanhimoinen. Minnan kuvauslahjoihin luotin silloinkin kun vietimme kuopuksen nimiäisiä vuosi sitten ja julkistimme suvulle ja ystäville menneemme salaa naimisiin. 

Eikä tämä ole maksettu mainos, vaan ihan ehta mielipiteeni. Jos etsit kuvaajaa elämäsi tärkeisiin hetkiin, tässä yksi varteenotettava ehdokas! https://www.paivakummunminna.com/ 

5

6

7

8

Mistä kuvasta tykkäsit eniten?

Pikkukakkosheinät

Lokakuun laihiskuulumiset

Tänään viuhui taas mittanauha Sulon ympärillä. Olen katsellut että Sulo näyttää mielestäni aika kivasti ohentuneelta, ja pystyn jopa tuntemaan sen lonkkaluut nykyään! Mutta mittanauha on armoton väline - senteissä ja kiloissa ei muutosta ollutkaan juuri tapahtunut kuukauden takaiseen. Saattaa jopa olla että Sulo on saanut muutaman kilon takaisin... Painon mittaaminen painomittanauhalla ei ole mitenkään kovin ekstaktia tiedettä, mutta kun koitin pitää mittanauhan samassa tiukkuudessa kuin ennenkin, sain lukemaksi 318 kg vaikka kuukausi sitten lukema oli 313 kg. Yksi sentti oli kadonnut vatsan ympäriltä, kaulan keskeltä ja tyvestä.

Mikä on muuttunut kuukaudessa?
Hevoset tulivat pois laitumelta kaksi viikkoa sitten eli ovat nyt täysin heinäruokinnalla. En usko että olen varsinaisesti ylensyöttänyt heinällä, mutta liikkuminen on vähentynyt radikaalisti laidunnuksen loppumisen myötä. Ja kun tarkastelin syitä painonpudotuksen hidastumiseen, totesin että en voi syyttää liikunnan vähenemisestä ketään muuta kuin itseäni. Olen ajatellut, että kun on viileämpää niin ei Sulo hikoa niin herkästi. No joo. Tai sitten minä liikutan sitä löperösti, liian kevyesti ja liian lyhyen aikaa. Ja liian harvoin.

Ja onhan liian vähäinen liikunta näkynyt Sulossa muutenkin. Se on ollut aika kesseli, aika ärsyttävä, ylivirkeä ja sillä on ollut kaikenlaisia ideoita. Harmillista että Pena on nyt olevinaan niin aikuinen ettei se riehu Sulon kanssa, vaikka Sulo yllyttää.

Minun on siis aika ryhdistäytyä liikuttamisen suhteen. Lisätä kertoja ja ainakin kertojen tehoja. En vaan oikein tiedä, miten tämä lapsiperhearjessa toteutetaan... Aina tuntuu siltä että joku osapuoli kärsii.

Tänään ohjasajoin Oikeasti Kunnolla. Sulo on niin kiva poni ja ohjasajaminen on kiva laji. Siinä voi saada samanlaisia elämyksiä kuin ratsailtakin, ja se on jotenkin aika hämmentävää. Ja samalla tavalla minun täytyy ohjasajaessa käyttää kehoani ja muistuttaa itseäni apujen ajoituksesta, oikea-aikaisesta hellityksestä ja keveydestä. Onnistuin tekemään laukannostoja käynnistä ja siitä olen aika ylpeä.

Loppukäynnit lähdin tekemään radalle ja taluttamisen sijaan päätinkin ajaa Suloa takaa. Nappasin mukaani kolisevan härvelin jonka olen askarrellut ajo-opetusta silmälläpitäen ja johon olen Suloa totuttanut kentällä muutamaan otteeseen. Tällä erää mentiin vielä niin että minä sain kiskoa kolisevaa härveliä perässäni ja Sulo vain kuunnella se mölyä. Eipä se sitä juuri hetkauttanut...

Koliseva härveli

Hyvä poni siitä tulee! Kunpa vain löytäisin aikaa puristaa tätä ajo-opetushommaakin nyt eteenpäin niin saisin tehoja liikuttamiseen. Ja jotta laihtuminen saataisiin taas jatkumaan, täytyy minun ruveta punnitsemaan yöheinät. Nyt olen silmämääräisesti antanut yöksi heinää n. 2 kg ja olkea ehkä kilon verran. Luulen että tämä suhde täytyy keikauttaa toisinpäin, sillä tarhassa Sulo saa väkisinkin vähän liikaa heinää, kun en voi pitää Penaa ihan niin pienillä heinäkiloilla kuin Sulolle olisi ihanteellista.

Majakka ja perävaunu

Siinä he ovat, minun kultakimpaleeni. Onneksi Pena kiiltää mudassa rypeneen Sulonkin edestä...

Olen hevosistani joka päivä kovin onnellinen. Erityisen onnellinen olen siitä että saan pitää ne kotona ja hoitaa juuri niin kuin itse parhaaksi näen, käyttää niitä varusteita ja metodeja joiden takana olen itse valmis seisomaan. Olen viime ajat keskittynyt siihen, että joka päivä pysähdyn hetkeksi tunnustelemaan tätä onnellisuutta.

Minulle tulee leipä pöytään ratsastuksen opettamisesta ja työssäni käyn useammalla tallilla joka viikko. Täytyy sanoa että näen vähintään sivusilmällä aika monenlaista hevosenpitoa, monenlaista ratsastusta, vermettä ja varustetta, tapaa ja aatemaailmaa. Kuulen perusteluita jotka mykistävät ("Xx käyttää kumppareita (joustochambon) koska rakennetaan sille selkälihaksia"). Koen toisinaan syvää turhautumista, kun tietoa olisi maailma pullollaan ja silti vielä porskutetaan ikiaikaisten uskomusten varassa. Voin osaltani ujuttaa joitain murusia itämään ajatuksiin, mutta aina on vastassa joku suurempi auktoriteetti, jonka mukaan "näin on aina tehty". Ja raha sanelee niin paljon tässä lajissa. Voi olla että on halua, mutta ei kykyä muuttaa asioita. Enkä tiedä onko mitään hyötyä jäävuoren huipun kiillottamisesta jos koko tyvi on upoksissa paskassa.

Kokonaisuus.
Miten vaikea käsite on kokonaisuus.
Hevonen on niin paljon muutakin kuin se urheilusuoritus jonka se allamme tuottaa.

Enkä minä missään nimessä ole täydellinen eikä minun tapani ole ainoa oikea. Mutta yritän pysyä jyvällä siitä mitä uusimmat tutkimustulokset hevoseläimestä kertovat ja suhteuttaa nämä vanhaan, perinteiseen hevosmiestaitoon, ja valita aina pienimmän pahan. Yritän myös pitää itsestäni huolta etten uuvu hevosistani huolehtimiseen. Joskus ainakin minun hevoseni tokenevat voimasanan voimalla paremmin ruotuun kuin koko mahdollisen kipusignaalirepertuaarin analysoimisella. Mutta jos hevonen jatkuvasti vaatii ruotuunlaittoa tai sen kanssa toimiminen on kokoaikaisesti työlästä tai hankalaa, tai se säännönmukaisesti vastustelee, olisi kiroilun sijaan katsottava asioita tarkemmin ja aiempaa objektiivisemmin. Oikoteitä hyvin harvoin on. On tehtävä uudelleen, perusteellisesti, ja oltava toisinaan valmis uudistamaan omia käsityksiään ja tarkastelemaan tietolähteitään. Moni ihminen voi olla todella kiva, ja silti faktoineen ja tapoineen väärässä. Ja joku toinen voi olla ihan mulkero tyyppi, ja silti tietää paremmin.

Tulipa paatosta.
Menen nyt raaputtamaan noita minun ponejani, majakkaa ja perävaunua, jotka hissuksiin hitsautuvat yhteen ihastuttavaksi komboksi. Menen tunnustelemaan iloa jonka ne minulle tuottavat ihan vain olemalla olemassa. Menen katsomaan onko niillä kaikki hyvin. Mene sinäkin.