Pieniä ilonaiheita

Pena ja Lohikärmes sopivat samalle heinäverkolle!

Verkko oli testi, sillä pähkäilen edelleen heinäruokinnan ja maan tonkimisen ja ajankäytön ja ruokailurytmin kanssa, kun tässä nyt on näitä elämänmuutoksia osunut väylälle useampia. Halusin kokeilla, a) pysyykö verkko puussa, b) kuinka paljon aikaa sen tyhjenemiseen menee nyt kun se heiluu vapaana ja c) tarvitaanko verkkoja miljoona että sopu säilyy. Kokoaikaiseen verkkoruokintaan en ole siirtymässä, mutta jos jonkinlaisen osittaisen balanssin saisi rakennettua niin hyvä.

Olin valtavan iloinen siitä että tuo häijyläistamma päästi Penan osingoille. Ei niiden tarvitse sydänystäviä olla, jo tämä helpottaa ruokintadilemman ratkaisua.

Kevät tuli, lumi suli, lumen alta esiin tuli...

No ei tullut Batman vaan hiekkaa.

Sen puolesta olisi saanut talvi jatkua, ettei olisi ihan vielä tähän vuodenaikaan tarvinnut alkaa pähkiä tonkimisvimman kanssa. Mutta näillä mennään, ja nyt siis paljas maa pilkottaa jään alta ja kaivelu on taas alkanut.

Pakko on hiukan vinkua: en vain ymmärrä, missä vika! Miksi Penan pitää koko ajan tonkia, järsiä ja mussuttaa jotain? Miksi se tarve liittyy kevääseen ja syksyyn? Olen nyt seurannut sen puuhia ja todennut, että samaa tahtia sulamisen kanssa se on alkanut enemmän ja enemmän järsiä mm. puiden kaarnaa tarhassaan. Lumiseen talviaikaan järsiminen oli satunnaisempaa, samoin pihattomökin seinät saivat pääpiirteissään olla rauhassa. Nyt niitäkin syödään majavan lailla koko sen ajan, kun ei ole heinää edessä.

Penan puutyömaat

Ja kun nyt kerran tuo Emmikin alkaa kuulua blogin kalustoon, on mainittava, että myös se syö maata. Emmi kuopii maahan kuopan ja kaivaa suuhunsa kasvien juuria. Se on älyttömän ahne hevonen, paljon ahneempi kuin Pena, ja paljon ärhäkämpi myös lihoamaan. Jalkavaivaisena sen ei pitäisi lihota lainkaan, joten tässä ollaan todella kiusallisessa pattitilanteessa - onko ainoa ratkaisu hiekansyönnin estämiseksi mättää heinää vapaasti saataville silläkin riskillä, että hevoset paisuvat muodottomiksi ja kärsivät sitten lihavuudestaan suoraan tai välillisesti?

Emmin kuopat

En voi välttyä pyörittelemästä, mitä minä teen väärin näiden kanssa, kun molemmilla on sama vika. Mikä on olosuhteissa pielessä? Olen mielestäni tehnyt kaiken voitavani sen eteen, että hevoseni voisivat hyvin, että niillä olisi hyvä, virikkeellinen elämä, riittävästi hyvää ruokaa, kunnolla ulkoilua, seuraa ja niin edelleen. Silti ne aloittavat maan nassuttamisen heti kun jää ja lumi sulaa. Kuinka paljon ne matkivat toisiaan? Emmillä on ollut tätä taipumusta jo edellisessä kodissaankin, siellä se tosin on ollut hiekkatarhassa ja keskittynyt lähinnä siilaamaan kaikki heinänkorret napaansa niin tarkasti, että psylliumille on ollut käyttöä. Penalla taas tuntuu olevan pakonomainen tarve tehdä jotain koko ajan. Yksi kääntämätön kortti Penan kohdalla on erilaiset lelut tarhaan, niistä on kokeiltu vasta hevospallo, joka on viihdyttänyt lähinnä koiraa. Meillä ei myöskään ole metsää, josta voisi käydä kaatamassa kunnolla rankoja tarhaan viihdykkeeksi.

Syksyinen heinäverkkokokeilu jäi melko lyhyeksi, sillä systeemistä ei ollut merkittävää apua. Emmi ja Pena tyhjensivät verkoista kahden ruokintakerran heinät muutamassa tunnissa, ja norkoilivat sitten lopun päivää portilla sen näköisinä, että olen unohtanut heidät kokonaan. Palasin vanhaan ja jaoin heinää taas useassa pienessä erässä pitkin päivää enkä verkottanut.

Seuraava siirtoni on todennäköisesti paluu verkkoihin, mutta vähän toisella tapaa. Kun meiltä lähtee viimeisetkin vieraat hevoset pois, ei minun tarvitse enää kamppailla omatuntoni kanssa siinä, pystynkö varmasti tarjoamaan kaikille tallin hevosille samat extrat kuin omilleni. Tämän myötä minulle tulee vapaus kokeilla erilaisia ruokkimissysteemejä ilman että sama täytyy toteuttaa kaikille muillekin hevosille. Olen vastustanut roikkuvia heinäpusseja lähnnä siitä syystä, että syömisasento menee niissä luonnottomaksi. Nyt luultavasti on valittava kahdesta pahasta se pienempi: luonnoton syömisasento muutaman kuukauden ajan keväisin ja syksyisin, versus hevonen luonnottoman täynnä hiekkaa keväisin ja syksyisin. Olen siis ajatellut hankkia lisää pienisilmäisiä verkkoja ja ripustaa niitä puiden väleihin ja laittaa osan laatikoihin kuten syksylläkin. Tavoitteena siis vaikeuttaa ja hidastaa heinän syömistä niin paljon, että sallitun syömiseen menee enemmän aikaa ja ei-sallitun syömiseen jää vähemmän, jos lainkaan, aikaa.

Toki mietin myös, onko hevosillani jokin puutos, joka aiheuttaa maansyömisen. Heinä on samaa läpi sisäruokintakauden enkä vekslaa ruokintoja huvikseni. En tosin myöskään ole tarjonnut lisävitamiineja kausittain, koska käyttämäni kivennäinen on vitaminoitu. En tiedä, miten mahdollista puutosta voisi selvittää - verikokeella? Lisäravinteiden lisääminen sokkona ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta. Vapaasti syötävät kivennäisvadit taitavat olla niin sokeroituja että ahneet hevoset syövät niitä kuin karamelleja konsanaan. Ja onko vika sitten oikeasti fyysinen vika, vai onko tämä tapa, vai muuten vaan henkimaailman hommia? Saa heittää ajatuksia.

Heinät verkkoon, erä yksi

Niin surullista kuin se onkin, että Penan lauma kutistui viime viikolla viidestä hevosesta kolmeen, oli nyt hyvä sauma lähteä kokeilemaan osittaista verkkoruokintaa. Pienempi hevosmäärä laski kustannuksia ja järjestelyjen määrää.

Ajatuksena minulla on ruokkia aamuheinät entiseen malliin rajoittamatta heinälaatikoihin (ja keräillä tässä samalla tyhjät verkot pois). Päiväruokinnalla vien täytetyt verkot laatikoihin, ja toiveena olisi että hevoset söisivät niistä heinää pitkin päivää, jolloin niillä olisi tekemistä ja minulta jäisi iltapäivästä yksi heinänjakokerta pois. Yöksi hevoset sitten saavat taas karsinassa heinänsä vapaasti. 

Halusin verkoista huolimatta syöntiasennon mahdollisimman luonnolliseksi, eli minulle verkkojen ripustaminen ei ollut vaihtoehto (ainakaan tässä ensimmäisessä erässä, katsotaan miten tilanne kehittyy). Päädyin seuraavanlaiseen ratkaisuun: 

Laarien pohjaan ruuvattiin kaksi rinkulaa

Heinäverkon kulmiin tuli palohaat (varjokuvassa minä ja mun ihan paras mies joka jaksaa värkätä kaikkea tällaista mun kanssa <3)

Palohaka napsautetaan rinkulaan kiinni

Siellä on!

Ostin tarvikkeet Agrimarketista. Verkkoa joutui tuunaamaan vähän, sillä tässä systeemissä se on suurimman osan ajasta väärinpäin, ja verkon suuaukolla oli valmiina vain kaksi onnetonta narua sulkemista varten. Lisäsin kolme ylimääräistä narua ja voi olla että joudun lisäämään vielä muutaman, sillä hevoset näyttivät oppivan nopeasti kääntelemään verkkoa niin että saivat syödyksi suuaukkojen isoista rei'istä. Verkkoja tuli tarhaan yhtä monta kuin laumassa on hevosia, eli kolme. Heinälaatikot meillä oli jo ennestään.

Tällä hetkellä verkotuksen kustannukset yhteen tarhaan, kolmelle hevoselle olivat:
verkot á 22,50 e * 3 = 67,50 e
Palohaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi hakaa per laatikko)
O-renkaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi rengasta per laatikko)
Ruuvit, ylimääräiset narut ja muut tilpehöörit omasta varastosta.
Yht. 91,50 e

Testaajat työssä

Mee muualle, mun verkko

Ensimmäisen päivän hevoset ainakin kuluttivat naamat kiinni verkoissa kunnes verkot oli syöty tyhjäksi. Heinää oli määrällisesti ehkä vähän niukemmin kuin mitä vapaasti syötäväksi jakaisin, oli vaikea arvioida kahden ruokintakerran heinämäärää. Aikaa kului verkkojen tyhjenemiseen 3-4 h, mutta hevoset tosiaan söivät ihan koko ajan (paitsi Pena kävi välissä n. tunnin treenissä).

Pakko lyhyesti vielä hehkuttaa kun on niin hyvä fiilis Penan treeneistä! Eilen juoksutin sen ensimmäistä kertaa pessoa-juoksutusjärjestelmällä, ja sehän olikin ihan mahtava laitos! Ensimmäinen juoksutusapuohja, jolla ihan oikeasti Pena pyöristyi ja liikkui oikeassa muodossa selkäänsä käyttäen. Kikkailtiin vähän kokoamista ravissa ja laukassa, ja Pena teki hienosti töitä vaikka aluksi pessoan kanssa laukkaaminen olikin pelkkää paikallaan pukittelua. Loppukäynnit ajattelin tehdä taluttaen postilaatikolle ja takaisin, mutta sitten viileä, hämärään kääntyvä syysilta otti vallan ja jatkettiinkin "isolle tielle" ja sieltä pienen lenkin kautta radalle ja takaisin kotiin. Ihan siis maastokävely!

Tänään oli tunti ja tehtiin puomi/kavaletti/pikkuestejumppaa innarilinjalla. Pena oli niin hieno ja kiva. Ei helppo, oli taas ryykäämistä linjaan sisään ja jonkin verran loppakoipisuutta niin että puomit lenteli, mutta laukka oli hyvää ja kun vaan muistin että parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä jarruttamisessakin, niin laukkaan tuli säädeltävyyttä. Ja pitää laittaa ihan muistiin: tänään estekorkeus oli 60 cm eikä pelottanut yhtään! Olen sitä mieltä, että ratsastin tänään hyvin. Se on kiva tunne se.