Mitä ope reenaa kotona?

Opetan tällä hetkellä ratsastuskoulussa 10 h/viikko ja yksityiset ratsukot päälle. Maaliskuun ajaksi ratsastuskoulutuntien määrä tuplaantuu, sillä sain yhden tuuraushomman nykyisen jobin kylkeen. Tuntisuunnitelmien teko on siis jokapäiväinen rutiini - en kuulu "ovenkahvaopeihin" joilla tuntien aiheet tupsahtavat mieleen samalla hetkellä kun tartutaan maneesin ovenkahvaan.

Yksityisratsukoiden opettaminen on aika lailla erilaista kuin täyden ratsastuskouluryhmän, ihan jo siitä syystä, että tilaa on usein merkittävästi enemmän eikä suunnanmuutoksissa tarvitse huolehtia, tuleeko törmäys. Yksityisratsukoilla on usein selkeämpi ratsastuksellinen tavoite, jonka saavuttamiseksi luonnostellaan tehtäviä, ja niiden parissa vietetään aikaa sen verran kuin tarve sillä kertaa on: joskus riittää 40 min ja joskus menee 68 min. Ratsastuskoulutunti on 60 min, sisältäen selkäännousut, jalustintensäätörallin, kävelyt... Ratsukkokohtainen intensiivinen opetusaika ei millään matikalla ole edes 10 minuuttia, jos ryhmäkoko on kuudesta ylöspäin. Se on fakta joka ratsastuskoulussa täytyy hyväksyä ja sisäistää, kun suunnittelee sinne sopivia tehtäviä. Ratsastuskoulussa tehtävät palvelevat oppimista pidemmällä aikajänteellä, sen sijaan yksityisratsukolle voi antaa yhden tunnin aikana eväät työstää samaa teemaa ominpäin vaikka seuraavat kaksi viikkoa.

Polveilevan alkujorinan kautta pääsen itse aiheeseen eli siihen, mitä reenaan kotona. Ja minähän reenaan niitä samoja ratsastuskoulujuttuja! Ei tarvitse kauaa miettiä, mitä tekisin kun kotona pääsen selkään. Lähipäivinä on varmasti tullut teetettyä jotain sellaista harjoitusta, josta olisi hyötyä itsellekin. Kun on yhden opetuspäivän aikana pitänyt vaikkapa neljä tuntia aiheesta kolmikaarinen kiemuraura tai asettaminen, on aiheeseen päässyt itsekin melkoisen syvälle noin teoriatasolla. Pienistä asioista löytyy paljon hiottavaa, vaikka toki omassa ratsastuksessani on muuten enemmän yksityisratsukkotunnin meininkiä. Ei riitä, että ajaa oikean reitin, vaan on oltava tahdissa, tasapainossa, kauniilla tuntumalla ja istuttava ja vaikutettava oikein. Ja ennen kuin kukaan älähtää, ettenkö puutu näihin ratsastuskoulutunnilla, niin tietenkin puutun, ryhmän tason mukaisesti. Mutta jos taso on vielä se että onnistuu ehkä yhdellä kerralla neljästä pitämään hevosen ravissa koko pääty-ympyrän ajan, niin luotiviivoista on vielä turha puhua.

Tänään ratsastin huippuhyvän treenin myötä- ja vasta-asetuksen kanssa. Asetus lähtee siitä että hevonen kantaa itsensä yhtä paljon molemmista kyljistä. Yksinkertaisella tehtävällä aseta puoli ympyrää ulos, puoli ympyrää sisään pääsin käsiksi aika moneen asiaan. Ja sain lopputulokseksi notkean, pehmeän ja köykäisen hevosen, joka liikkui hienosti.

Hienosti liikkumisen yksi osatekijä oli ehdottomasti myös uudelleen muotoiltu Amerigomme, jonka kanssa ratsastuksen ilo nousi jälleen pykälän ylöspäin. Miten pienellä villojen järjestelyllä voikaan olla niin iso vaikutus perstuntumaan ja tapaan, jolla hevonen kulkee!

Muutenkin fiilis dressageen oli tapissaan, viime aikojen ratsastukset ovat pohjien vuoksi olleet hevosen liikuttamista, ei niinkään ratsastamista. Pisteet meille kuitenkin siitä että pellolla on menty, välillä enemmän höyryten ja poikittain, välillä jopa aika miellyttävän yhdensuuntaisesti. Nyt kenttä oli ok, kovahko mutta pitävä, joten päästiin taas piipertämään. Ja Pena vaan on mainio!

Ihan ite! ...ainakin melkein

Tämän olisi voinut otsikoida samoin kuin edellisenkin kirjoituksen. Joissain asioissa Pena voi olla tosi tuhma, ja joissain toisissa se yllättää. Ja jopa, siihen voi luottaa.

Tänään oli suunnitelmissa lähteä ekaa kertaa luvallisena be-kortin haltijana liikenteeseen yhdistelmän kanssa, ja vieläpä ihan yksin. Olin sopinut, että vien Penan satulakauppaan näytille vuokra-Amerigonsa kanssa, sillä heille oli tulossa satulaseppä paikan päälle toppaamaan ja muokkaamaan. Amerigo on ollut ihana, mutta hieman etukenossa. Ja kun vuokrasatulan toppaustöiden kustannukset menee puoliksi myyjän ja vuokraajan välillä, ajattelin että nyt täytyy toimia.

Hain trailerin naapurista lainaan eilen. Kaikki hyvin.
Tänään aamulla laitoin kaiken valmiiksi, pakkasin kamat, harjasin, suojitin ja loimitin hevosen ja lastasin sen autoon. Ihan yksin, ilman kenenkään apua. Lähettämällä tosi kauniisti. Kaikki hyvin.
Lähdettiin liikkeelle, selvittiin liukas kiemurainen kylätie, kaikki hyvin.
Päästiin valtatielle, alkoi nelikaistainen osuus, tuli pieni mäennyppylä jossa ajattelin että joo vähän tuntuu nyt että autolla on painoa perässä. Sitten autoni sanoi POKS eikä se sen jälkeen sanonutkaan enää yhtään mitään.
Sain yhdistelmän kuitenkin hallitusti pientareelle, tosin maailman epämukavimpaan paikkaan, ohituskaistan alkuun mäennyppylän päälle. Autoja paahtoi satasta ohi aivan kyljestä. Ja autoni ei inahtanutkaan. Virta-avaimesta ei tapahtunut mitään. Valot syttyi tauluun, ei muuta.

Voin kertoa, että siinä puhalsin hetken jos toisenkin puhelin kädessä ja mietin, että mihinköhän nyt tarttis soittaa. Loppuviimein "soittolistani" koostui miehestäni (joka tuli paikalle), numerotiedustelusta (joka ei tullut paikalle mutta lähetti lisää numeroita), hätäkeskuksesta (joka pyysi poliisia paikalle), naapurista joka trailerin lainasi (ja joka tuli paikalle), satulakaupasta (jonne kerroin etten tulisikaan paikalle) hinausautosta (joka tuli paikalle) ja lopulta uudestaan hätäkeskuksesta (jotta poliisi ei sittenkään tulisi paikalle). Ihan ite hoidan tämän reissun, joopa joo.

Kävi niin että pakuni vedettiin hinausauton lavetille, naapurin maasturi keploteltiin traikun eteen, ja onneksi onneksi onneksi tämä saatiin suoritettua ilman että Penaa piti rassata kopista pois. Paikka oli nimittäin todella veemäinen näkyvyyden ja liikenteen kannalta - operaatioon olisi vaadittu poliisia apuun.

Ja kun kerran jo melkein puolimatkassa oltiin ja kaikki kamat kyydissä, niin miksi mennä kotiin? Naapuri ajoi meidät satulakauppaan ja saatiin kuin saatiinkin päivän agenda hoidettua. Amerigoon lisää villaa eteen ja vähemmän taakse, ja turvallisesti kotiin. Pakuni kohtalo tosin on auki ja nyt meinaa työnteko käydä vähän ongelmalliseksi kun auto puuttuu...

Penaa en voi kuin kehua! Kuinka asiallisesti se kesti kaiken ylimääräisen härdellin. Sen kanssa kyllä kelpaisi reissata. Kunpa nuo mekaaniset hevosvoimatkin käyttäytyisivät tiukassa paikassa yhtä mallikkaasti.

Jo joulu joutui

Joulu tuli, oli ja meni. Kelit ovat etelässä hiissanneet aivan vallan ihmeellisesti vesisateesta jäiseen hyhmään ja tänä aamuna oli yllätys suuri kun maassa olikin liki kymmenen senttiä lunta! Minun kun piti alkaa rouhia jäistä kentänpintaa ratsastuskuntoon. No ei sitten, käyhän se näinkin.

Tallin ovelta

Joulun aika on yllätyksiä täynnä. Tuli toivottuja lahjoja ja ei-toivottuja lahjoja ja jotain aivan odottamatonta myös. Kaikelta siivoamiselta ja vieraiden viihdyttämiseltä olen ehtinyt vähän ratsastellakin. Kuvat tältä päivältä!

Toivottu lahja: kuvien treenitakki. Yhdistelmä kevyttoppaliiviä/takkia ja teknistä kangasta. Pysyy kylmänarat paikat lämpiminä mutta hikoavat paikat viileinä. Tykkään!

Ei-toivottu lahja: Tapaninpäivän aamuna tein aamutallin ihan normaalisti enkä tajua miten ykskaks iski aivan hillitön kramppi selkään, lapaluiden väliin. Minulla tulee helposti hermopinne yhteen nikamaväliin mutta saan sen nykyisin itse auki. Tämä kramppi veti koko kropan niin jäkkiin ettei auttanut kuin kölliä keittiön matolla selällään ja henkiä ihan vain pinnallisia pikku hengityksiä. On yritetty särkylääkkeet ja -voiteet ja rullailtu pilatesrullalla (mikä yleensä pinteen avaa) ja liikuttu ja levätty ja ties mitä. On vaan ja kiristää. Nyt jo sen verran parempi että pääsen liikkeelle, mutta auts. En tykkää!

Ajattelin, josko Pena tarjoilisi pikku rytkäytyksen joka järjestelisi nikamani taas kotoiseen järjestykseen, ja kiipesin kyytiin. Ei tullut kekkulointia tällä kertaa. Tuli muutamia kuvia joista tein muutamia havaintoja.

1. Käynti on kamalan vaikeeta. Valitsin käyntikuvista parhaan ja sekin on tämmöinen. Rintakori alhaalla mennään, takakorkeus loistaa ja mikä on tuo ratsastajan takanoja herranjesta sentään.

2. Supsun supsun. Ravaako se vai peruuttaako. Yritys on ravata vaan aika ankeeta on. Kuva tosin on otettu sen jälkeen kun Pena kompastui laukassa, suuttui, pukitti, rynnisti ja otin sen takaisin haltuun. Korvakin on ihan rutussa kun sinne meni varmaan suuttumuskärpänen.

3. No niin! Parempi meininki mutta epätarkka kuva! Elämä on. Toverit koirat vartioi ja suojaväriin pukeutunut ipana pyllistelee hiekkalaatikossa.

4. Laukannosto ja palikat kohdillaan! Satula on muuten Amerigo Vega Siena Special Monoflap, jäi meille vuokralle ja katsotaan, löytäisikö se meiltä ihan pysyvän kodin.

5. Lisää laukkaa, vaan hetkinen nytkö olen etukenossa?! Joo-o. Note-to-self: nyt vauhtia siihen valmennusasiaan.

Meidän talven työsarkaa ovat aivan vallan perusasiat. Suoraksi, pohkeiden väliin ja pohkeiden eteen, tuntumalle. Se vaatii yksitoikkoisen oloista perusratsastusta, loputtomasti kääntämistä, uudelleen ja uudelleen etuosan korjaamista takaosan reitille, jalalla muistuttamista että eteen mennään silloinkin (ja juuri silloin!) kun ranka hetkellisesti suoristuu ja paino siirtyy takajalkojen kannettavaksi. Sinun täytyy odotuttaa etujalkoja jotta voit ajaa takajalkoja, sanoi kouluratsastusope, uudestaan ja uudestaan. Ja sitä me harjoitellaan.

Maailman nätein punainen!

Ja se odottamaton jouluylläri: Sain ratsastusopen töitä. Pari päivää viikossa isolla pirkanmaalaisella laatutallilla, täydet ryhmät, ratsastajia alkeista heA -tasolle, lapsista sennuihin. Aivan huikean jännittävää ja kutkuttavaa! Ja lopun ajasta kuljen ympäri maakuntaa opettamassa ja ratsastamassa. Kas kummaa, taas taitaa tulla leipä pöytään hevoshommista.

Uusi, tuleva vuosi näyttää yllättävän valoisalta.

Case: satula

On äärimmäisen hämmentävää tajuta että satulan sovittaminen ongelmaselkään saattaa olla jopa kohtuullisen mukavaa. Toistaiseksi se vain näyttäisi edellyttävän melko suurta budjettia, mutta aiempien vuosien kärvistelyihin nähden meillä on mennyt aika kivuttomasti.

Aurinko, armaani ja arvokas satula!

Hankalaselkäinen hevonen myös pakottaa omistajansa oppimaan satulansovitusta. Alan olla aika haka sanomaan jo valokuvasta, mikä käy ja mikä ei. Nyt ensi kokeilulle hain kolme satulaa myyjäliikkeestä ja niistä kaikki olivat ratsastuskelpoisia ilman mitään kikkailuja tai mutinoita. Merkki joka tähän problemaattiseen pikku selkään käy, on näköjään Amerigo.

Lyhyt, kaareva, takakorkea

Leveä säkä, leveä selkäranka, runkotyyppi mallia pallokala

Koska (tuhat) kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä satulansovitusajatelmia kuvamuodossa.


Amerigo CC 17,5" W

Ensiksi: minun lyhytselkäisen hevoseni selkään meni täysin kivuttomasti 17,5 istuinkoon satula?!? Myyjä sanoikin satuloita esitellessään että älä nyt pyörry mutta tässä olisi 17,5-tuumainen jota voisit koittaa. Meidän oma satula, Frank Baines, teetettiin meille niin että hevosta vasten on 16,5-tuumaisen satulan systeemit mutta istuin on 17" (koska minun jalkani eivät vain mahdu pienempään ilman että painopisteeni työntyy takakaarelle).

Paneelien toppauskulma ei ihan optimi? Tosin tällä hetkellä tämä on ollut se satula jonka kannsa Pena on liikkunut parhaiten. Se tosin voi olla myös ihan kuun ja tähtien asennostakin kiinni... Siksi en voi valita Penan satulaa vain yhden tai kahden ratsastuskerran perusteella. Oikeasti huonot tosin osaan raakata pois ihan jo vartin ratsastuksella, sen verran nasevasti Pena ilmoittaa jos puristaa.

Vyö kiinni

+ Hevonen liikkui hyvin ja tyytyväisenä.
+ Sovittamistani edullisin (!!)
+ Istuinkoko jossa oikeasti mahduin olemaan ilman kompromissin tunnetta

- Paneelikulma?
- Toppaukset vähän kovat. Joissain Amerigoissa on vissiin ollut villan kanssa jotain laatuongelmaa, tästä kirjoitti Liisa jokin aika sitten.
- Flättärimalli. Tämä on siis close contact-satula, ja jos en ihan väärin muista niin tässä on estesatulan runko ja koulusatulan "kuoret". Minä haluun munakuppimallisen satulan!
- Oma fiilis siitä että alapohkeeni on vähän holtiton. Saattaa johtua laakeammasta istuimesta yhdistettynä "liukkaaseen" nahkaan. Toisaalta nyt kun olen ratsastanut useamman Amerigon niin mulla on kaikissa vähän sama fiilis. Että alapohje huitelee. Liittyy sittenkin ehkä siihen että näissä satuloissa ratsastajan painopiste tulee huomattavasti edemmäs kuin muissa, mikä siis lyhytselkäisellä hevosella on ehdoton plussa. Mutta fiilis on alkuun aika outo.

Amerigo Classic 17,5 " MW

Satulat ovat yksilöitä. Tämänleveysmerkintä on medium wide, mutta istuin Penalle leveyden puolesta moitteetta.

Loivempi paneelikulma kuin edellisessä satulassa

Vyö kiinni

Lapaluun pää

Viimeinen kylkiluu

Tätä en ratsastanut lainkaan. Olin sitä mieltä että se on hieman liian järeä Penan selkään. Etenkin epäilytti tuo miten lähelle se tuli edestä lapaluun päätä. Se on Penalla juuri se herkkä piste - jos satula yhtään ahdistaa sitä edestä, se jäkittää itsensä kokovartalokipsiin. Myyjä katsoi nämä kuvat ja sanoi, että hänestä satula ei ole liian iso ja että kannattaa ratsastaa, mutta se on nyt jäänyt muiden, parempien ehdokkaiden myötä. Plussaa kuitenkin kuppi-istuimesta ja paremmasta paneelikulmasta!


Amerigo Vega Close Contact Siena Special 17" XW

Taas yksilöeroja: extrawide ihan vallan hyvä.

+ Nätti pikkuinen satula! Moni satula näyttää järeältä lyhytrunkoisen Penan selässä. Tämä ei.
+ Nahan laatu on sellainen nahkea. Hyvä pito!
+ Pena liikkui kivasti ja etenkin teki siirtymisiä alaspäin rentona ja tyytyväisenä liikkuvalla selällä. Nämä ovat viime aikoina olleet tosi työläitä.
+ Istuvuus hevoselle ihan nappi. Paneelikulma hyvä, sopii pallokalalle. Ei liian pitkä. Leveys hyvä, myös vyö tiukalla ja ratsastaja kyydissä, vaikka epäilin että osoittautuu liian leveäksi.

- Flättäri! Tosi flätti flättäri. Nahkea nahka auttoi hyvän perstuntuman löytämisessä mutku mää haluaisin koulusatulan joka on koulusatula takakaarestaankin. Voinko vinkua tällaista asiaa jos satula sopii hevoselle näin nätisti?

Eikä sitten muita miinuksia ole. Eräänlainen miinus sekin.


Amerigo Vega Siena Special 17" W

No sitten se mitä oikeastaan alunperin halusinkin Penalle sovittaa. Tämä sekä muutoin samanlainen, mutta puolta tuumaa isompi toverinsa haettiin meille noiden kolmen edellä mainitun sovittelun jälkeen. Sivuhuomautuksena kerrottakoon että on muuten aika visusti pysynyt satulahuone lukittuna nyt kun siellä keikkuu viisi enemmän ja vähemmän uudenkarheaa Amerigoa...

Hirveän huono kuva, sorry. 

+ Sivuprofiili, ah mikä istuvuus!
+ Nyt on kuppi-istuin. Mahduin tähän ihan kelvollisesti vaikka Amerigot ovat pientä istuinkokoa ja istuin on kunnolla kuppimainen.
+/- Pena oli tämän kanssa ihan kesseli ratsastaa. Saattoi johtua tai olla johtumatta satulasta. Saattoi johtua myös vesisateesta ja vapaapäivistä. Oli kireä kuin viulunkieli alkuun, mutta kun sai vähän latua, alkoi liikkua oikein mallikkaasti. Laukassa oikein hyvä. Siirtymiset oikein hyvät. Loppuraveissa oikein hyvä, kunnes, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kaasu pohjaan, sivuliirtoa ja jättimäinen pukki. Notkeesti liikkuu selkä. Pysyin kyydissä silkalla sisulla, en halunnut maakosketusta erittäin märkään hiekkaan.

- Tuo paneelien toppauskulma! Miksei se voi olla niin kuin flätissä ystävässään? 17,5-tuumaista en edes ratsastanut, se oli vielä pullerompi takaa. Tosin myyjä sanoi että Amerigot ovat vaikeita sovittaa itse, ne kun saattavat jäädä paljonkin takaa irti ja "läpättää" kun hevonen liikkuu, ja silti olla hyviä ja hevoselle miellyttäviä. Johtuu juurikin siitä että painopiste on tuotu oikeasti eteen ja selkä pääsee nousemaan ja työskentelemään. Tämän saman kuulin Amerigojen isältä, Peter Menet'ltä, kun hän piti satulaklinikkaa keväällä Ypäjällä.
- Tuliko tämä säästä ihan vähän turhan liki hevosta kun ratsastin? Huomasin tsekkailla sitä vasta ihan lopuksi kun oltiin jo märkiä sateesta ja hiestä, enkä siinä tahmeudessa oikein saanut luotettavasti sormiani etukaaren ja huovan ja harjan ja kaiken sekaan.
- En enää tiedä, onko tämä miinus vai ei, mutta oli taas inasen se fiilis että alapohje jää irti hevosesta. Laukassa huomasin että tarvitsin paljon takareisien lihaksia voidakseni istua. Toisaalta Richard White ainakin sanoo, että nimenomaan takareisi on se jolla istunta vakautetaan ja polvi vapautetaan satulasta. Ehkä istuinkin oikein?

Alkuviikosta oli vielä ihanaa. Nyt sataa vettä. 

Summa summarum

Meidän vanha satula on kaupan. Ihana on. Saa ostaa pois!
Uutta ei vielä ole. Kysyn nyt vielä myyjän fiilikset tästä viimeisimmästä ja ratsastan sen uudestaan nähdäkseni, oliko poni kesseli vain kesseliyden vuoksi vai satulan vuoksi. Sitten ehkä alan metsästää sitä täydellistä yksilöä. Jos siis tuo toppauskulma on ongelma.

Saatan sittenkin perua sanani siitä että tämä on ihan mukavaa! Mutta Pena on kyllä mukava. Ihan kahjo se on, pinkeä ja energinen, mutta jotenkin taas tykkään siitä älyttömästi. Harjailen ja rapsuttelen ja siinä se malttaa olla vaan. Ja sitten kun on ne hetket ratsastuksessa kun se on siinä ja erillisyys jotenkin häviää. Se on hieno tunne se!

Sadelkarusellen, sadelkarusellen

Sähköpostiloodastani lähti eilen tällainen viesti:

Hei, 

asiakkaanne Pena olisi sovitussatuloita vailla. Meillä on nykyisenä satulana Frank Baines Elegance Deluxe, joka teetettiin (teidän kautta) kolmisen vuotta sitten meille siten että satulassa on 16,5-tuumaisilla paneeleilla 17-tuumainen istuin. Vuosi sitten satulaa täydennystopattiin kauttanne (Anu Kylä-Kaila toppasi) ja silloin käytiin teillä satulan kanssa näytillä ja oli puhetta, että saattaa tulla aika kun satula ei vain enää sovi Penan koko ajan kaareutuvaan selkään. Se aika taitaa olla nyt käsillä. 

Haluaisin sovittaa Penalle Amerigon satuloita. Taustatyön ansiosta kiinnostaa erityisesti Vega ja Classic -mallit, myös muita saa ehdottaa. Satulansija on lyhyt, säkä ja selkäranka erittäin leveät, selkä on kaarevahko ja nousee nopeasti takaa, koko hevonen on takakorkea. Kauttaaltaan Pena on pyöreärunkoinen ja satulat tahtovat valua eteen. Satulat myös monesti jäävät ikään kuin kellumaan etu- ja takapaneelien varassa eivätkä paneelit ota tasaisesti koko matkalta kiinni hevoseen. Näkyy hikijäljissä, ja nyt myös talvikarva tahtoo vähän rypistyä sään sivuilta, lapojen takaa. Penan selästä otettiin valokuvia Anua varten viime vuoden loka/marraskuussa, jos ne ovat vielä teillä tallessa esim. sähköpostissa niin niistä näkee selän mallia. 

Leveys saisi olla wide ja istuinkooksi tarvitsen itse ainakin 17". Ymmärtääkseni Amerigot ovat kaikki aika lyhyitä, joten tämä ei ehkä tule ongelmaksi? Vrt. tuo Frank Baines, jossa paneelit tulevat takaa istuimen ulkopuolelle. 

Olisiko mahdollista haalia teille satuloita joita saisin hakea sovitukseen? Opiskelen hevosopistolla joten olen koko ensi viikon paikalla, sitten vko 46 olen lomalla ja silloin olisi hyvä aika sovitella satuloita kotona Penalle. Jos on hankalaa niin voin myös hakea Paimiosta jonkun satulan tuolloin vko 46. 

Ystävällisin terveisin, Sanna

Että ei kai siinä sitten muuta kuin karuselli käyntiin, koitetaan kestää kyydissä ilman pahoinvointia. Ai että! Kivaa!

(huom. sarkasmi)

PS. Ei hajuakaan mistä teen rahat sitten jos kun Penalle istuu täydellisesti se koko valikoiman kallein nahanpala. Mutta herkkänahka ratsuni kerkeää sataan kertaan nuivaantua työntekoon jos jään odottelemaan äkkirikastumista ja pötkin menemään epäsopivalla satulalla. Jotain on siis tehtävä.

Mitä kuuluu Pena?

Kaikenlaista muuta jorinaa on ollut blogissa viime aikoina, mutta päätähti Penasta kovin vähän! Tämä selittyy pitkälti sillä että arki vie taas meikäläistä sellaista kyytiä etten juuri ehdi harrastaa. Nyt nautin kuitenkin kolmipäiväisistä vapaista ja olen ehtinyt ratsastaakin.

Työskentely kentällä on keskittynyt avuille tulemiseen ja eteenpäinpyrkimykseen, ja sitä kautta notkealla selällä liikkumiseen. Pena oli ekalla ratsastuskerralla todella konfliktinhakuinen mutta onnistuin olemaan ovelampi ja sain sen huijattua töihin. Vaikeaa on liikkua pohkeen edessä tuntumalla. Ei voi taivuttaa jos ei ole eteenpäinpyrkimystä, eikä varsinkaan voi koota jos ei ole mitään mistä kokoaisi.

Tuntuu siltä että useammassa lukemassani ratsastusblogissa tämä talvikausi on alkamassa back to basics -mentaliteetilla. Askel taaksepäin treeneissä, ei temppuja vaan perusliikkumisen hiomista. Meillä ihan sama homma. Minun on saatava Pena taas rehellisesti apujeni eteen, ajattelemaan itse kaarteissa eteen, suunnanvaihdoksissa eteen, väistöissä ja taivutuksissa eteen. Nyt se taas tarjoaa mielellään jännittynyttä sykkyrää ihan kaikenlaisesta kommunikaatioyrityksestä - saattaa kyllä lisätä vauhtia pohkeesta ja hidastaa istunnasta, mutta fiilis on koko ajan sellainen ettei satulan edessä ole mitään. Hevonen on ihan kirjaimellisesti jossain minun apujeni takana.

Kun saan sen ratsastuksen lopuksi rehdisti alleni ja eteen, ei minun tarvitse mitenkään kikkailla muodon kanssa tai epäröidä, mitä tapahtuu jos pyydänkin vaikka sivulle. Sinällään lohdullista - ne opitut temput ovat siellä kyllä ja tulevat esiin kunhan perusliikkuminen saadaan taas vakiinnutettua.

Eräs varsin mälsä havainto kuitenkin: meidän satula valuu liikkeessä eteen. Olen osannut vähän odottaakin tätä: vuoden takainen vierailu sovittajan luona antoi jo viitteitä siitä että vielä tulee päivä kun satula ei enää istu. Pena tulee selästään koko ajan kaarevammaksi kun ikää tulee lisää, eikä satula jossain vaiheessa enää asetu sinne niin kuin pitäisi. Nyt tilannetta varmasti hankaloittaa sekin, että kesäläski on nitistetty ja vähäinen työskentely näkyy litteämpinä selkäfileinä. Selkä on siis kahdestakin syystä tyhjempi kuin keväällä ja kesällä. Tästä seuraa luonnollisesti huono kierre, kun herkkä hevonen ei halua liikkua notkealla, pyöreällä selällä jos selkää ahdistaa sopimaton satula. Ja jos hevonen käyttää liikkumiseen vääriä lihaksia, ei selkään voi tullakaan uutta lihasta oikeisiin kohtiin. Eikä se kerran epäsopivaksi tullut satula ala uudestaan sopia sinne selkään. Tämänmalliselle hevoselle ei myöskään auta työntää fylliä ja romaania alle, kun muutenkin hevonen on rungoltaan kuin pallokala eikä satulalle ole ihan sitä optimia paikkaa. Mitä kauemmas satulan irrottaa hevosesta, sitä varmemmin se lähtee pyörimään ja seilaamaan. Ja taas ahistaa, hevosta ja ratsastajaa.

Hetkinen, mikäs miniratsastaja se sieltä pilkistää?

Jep. Yritin mahdollisimman pitkään pitää jälkikasvuni ei-hevostyttönä. Tyyppi täyttää seuraavaksi kolme ja tässä sitä ollaan. "Onko nyt minun vuoro ratsastaa?", ja tarraa sitten itse ohjista kiinni. Penalle kaikki kunnia, se vie kallista lastiaan hyvin keskittyneenä ja kilttinä!

PS. Tuonne sivupalkkiin ilmestyi yhteydenottolomake, jos on sydämellä jotain sellaista jota ei halua kommentteihin kirjoittaa. Joulukuusta alkaen olen myös töitä vailla, joten jos kaipaat opettajaa/ratsastajaa tai valvovaa silmää kentänlaidalle kohtuullisella etäisyydellä lounaisesta Hämeestä niin pistä lomakkeen kautta viestiä ja pohditaan ratkaisuja!

Koulusatulan paluu

Luonnoksissa majailee pari pidempää ja asiasisällöltään rikkaampaa tekstiä, mutta koska olen oman blogini keisari, haluan kuuluttaa kaikelle kansalle ilouutisen: koulusatulamme palasi toppaajalta muhkeana, pehmeänä ja ryhdikkäänä, ja tämän aamun valmennuksessa minulla oli taas allani iloisena ja positiivisena työskentelevä poni.

Hetken sain estesatulan jäljiltä järjestellä omia palikoitani, mutta Pena liikkui hienolla draivilla, tuli pyöreäksi ja antoi nostaa itseään sieltä ylöspäin. Tehtiin pieniä jumppaavia avo- ja sulkutaivutuksia uralla ja Penaan sai taas koskea ja vaikuttaa ilman että se jännittyi lavoistaan ja kaulastaan. Minulle perstuntuma satulassa oli pehmeämpi ja mukavampi kuin ennen toppausta - harjoitusravissa tuntui suorastaan kuin istuisin pehmeillä, joustavilla tyynyillä. Viimeistään laukassa huomasin, että nyt oma painoni pysyi päkistämättä siellä missä pitääkin ja sitä myöten jalat asettuivat nätisti lähelle kylkiä. Tuntui siis, että pohjetta oli helppo käyttää nopeana ja kevyenä, kun jalka oli automaattisesti siinä missä pitääkin. Laukka oli hyvää, ravi oli hyvää, ponia pääsi taivuttamaan ja työstämään ilman että se ahdistui tai tulisi tunne ettei se pysty. Enpä voisi tyytyväisempi olla! Money well spent!

Ja koska hyvästä työstä kuuluu antaa kiitos sen tekijöille: Kiitos valjasseppä Anu Kylä-Kaila sekä minua aina ahkerasti palvellut satula.com! (Tämä ei oo maksettu mainos vaan ihan tavallisen pulliaisen aito mielipide.)

Tyyntä myrskyn edellä

Ei mitään kovin dramaattisia uutisia otsikoinnista huolimatta, mutta pari pientä, uutta ja jännää juttua.

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että tuonne blogin oikeaan reunaan on ilmestynyt tällainen kuvake:

Jalustin.net on yksinkertaisuudessaan uusi, blogeja listaava sivusto. Olen arponut pitkään, haluanko liittää blogiani mukaan esim. blogiportaali Hippolaan tai johonkin vastaavaan, mutta olen toistaiseksi jättänyt sen tekemättä. Toisaalta olen itse käyttänyt juurikin tuota Hippolaa viime aikoina paljon ja seikkaillut sitä kautta uusiin blogeihin, joten koen että tällaisista blogilistaussivustoista on ainakin minulle ollut hyötyä. Jalustin.net tuntui jotenkin sopivan puolueettomalta ja neutraalilta systeemiltä, joten liitin blogini sen listoille. Huikkaa kommenttikenttään jos olet löytänyt blogiini ko. sivuston kautta!

Syyt liittymisen puolesta ja vastaan ovat aika selkeät: lukijakunnan kasvattaminen, hyvässä ja pahassa. Tykkään siitä että juttujani luetaan ja kommentoidaan, ja minusta on tosi mukavaa että olen "tullut tutuksi" monen ahkerasti kommentoivan lukijan kanssa. Virtuaalisen vertaistukiverkoston merkitystä ei voi oikein sanoin kuvailla. Varsinkin kun harrastan pääasiassa yksin, olette te, blogin lukijat ja kommentoijat, minun tallikaveriverkostoni. Näitä hyviä lukijoita voisi vaan olla vielä vähän enemmän! Toisaalta koen, että blogini on rekisteröityneeseen lukijamäärään (tällä hetkellä 43) nähden melko ahkeraan kommentoitu - etusivulla näkyy 7 postausta ja niissä kaikissa on kommentteja, useammassa toistakymmentä (toki näistä osa on myös minun vastakommenttejani). 

Lukijakunnan kasvamiseen liittyy myös se, miksi olen näinkin pitkään pysynyt poissa näistä "oikeista blogikarkeloista". Olen kirjoittanut blogiani avoimesti ja pyrkinyt rehellisyyteen myös silloin kun menee huonosti. Olen tähän asti säästynyt kaikenlaiselta rääpimiseltä ja epäasialliselta kommentoinnilta (lukuun ottamatta yhtä kommenttia silloin kun kerroin, että Mikun lopetukseen tarvittiin useampi laukaus. Joku halusi kommentoida että eikö ampuja osannut asiaansa vai mikä meni pieleen. Ei superasiaton kommentti, mutta hieman tahditon ottaen huomioon sen että olin juuri hetki sitten pidellyt narun päästä kun ystäväni liki kahdenkymmenen vuoden ajalta ammutaan.). Hiukan kauhulla odotan, koska tänne paukkaa joku ilkeämielinen jakamaan pisteliääseen sävyyn kirjoitettuja vinkkejään. Tiedän itseni sen verran hyvin, että pahoitan mieleni melko herkästi ja jään vatvomaan merkityksettömiäkin kommentteja ja niiden sävyä. En kuitenkaan tarkoita, että haluaisin vain hymistelyä ja päänsilittelyä, mutta jokainen on varmasti nähnyt blogikommenteissa sitä tarpeetonta ilkeilyä, josta nyt puhun. 

Toinen "tyyntä myrskyn edellä" -uutinen on hykerryttävä ja minulle tosi mieluisa: sain eilen tietää, että pääsin opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Aloitan aikuisopinnot tammikuussa, ja jos kaikki menee suunnitellusti, valmistun vuoden päästä joulukuussa.

Hiukan kyllä jännittää, miten sumplin perheen, koulunkäynnin, talouden ja oman talliarjen sekä harrastamisen, mutta eikös asioilla ole aina tapana järjestyä. Odotan tosi innolla, että pääsen kehittymään ratsastajana ja ohjaajana, ja saan viimein ihan paperillakin pätevyyden opettaa. Opetushommia olen tehnyt useamman vuoden, mutta aina vähän sillä lailla anteeksipyydellen, että mitä minä näistä muka tiedän kun olen vain harrastaja. 

Ja tämän päivän ratsastuskin osui aikaan kun oli vielä tyyntä myrskyn edellä. Ehdin kentälle vielä kohtuullisessa kelissä ja maltillisessa vesisateessa, ja taivas aukeni vasta kun kierrettiin rataa loppukävelyillä. Nyt sääennuste näyttää koko viikonlopun mittaista myrskyä joten kerrankin oli meikäläisen ajoitus kohdillaan. Penan olisi kovasti tehnyt mieli kytätä ja kipittää ja olla sillä tavoin laiska ja omissa maailmoissaan, mutta lopulta sain kuin sainkin sen keskittymisen voitettua ja poni muuttui pehmeäksi ja miellyttäväksi ratsastaa. Minäkin olen vähän väkisin joutunut nyt tottumaan estesatulaan, kun meidän koulusatulamme on edelleen toppaajan hallussa... Siinä on oikeastaan ihan kivakin istua. 

"Sun mami pitää susta huolta"

Satula lähti. Käytiin Penan kanssa satulansovittajalla näytillä ja satula menee heidän sopimusvaljassepälle työstettäväksi. Ei lisäillä tai vähennetä merkittävästi villoja mutta tsekataan suoruus ja tasapaino sekä korjataan lässähtämistä. Sovittajan mukaan satula on malliltaan Penalle vielä ihan kelpo - rivien välistä luin että ei ehkä parhain mahdollinen hänen mielestään, mutta koska toistaiseksi hevonen on ollut sen kanssa tyytyväinen, yritämme nyt villojen pöyhinnällä ensin fiksata näitä esiintulleita ongelmia ja vasta sitten tarpeen mukaan siirtyä kovempiin aseisiin (lue: satulanvaihtoon). (Tähän vilunväristyksiä ja horror-musiikkia.)

Kokonaisuuden hallinta aiheuttaa minussa huolikramppia. Mikä aiheuttaa mitä? Ovatko takajalat ihan ok? Onko kintereiden satunnainen lämpöily ja liikkeen pieni epäsymmetria peräisin siitä, että erikoiskengityksellä on nyt muutettu kavion asentoa? Vai mättääkö siellä jokin muu? Olisiko kavioiden pitänyt vain antaa olla?

Sovittaja vastasi osaltaan pohdintoihini niin, että tällaisella tosi pyöreärunkoisella ja leveärankaisella hevosella satula ei ikinä ole selässä niin stabiili kuin harjakattomallisilla joilla on selkeä satulansija, joten jo pieni epäsymmetria liikkeissä voi työntää satulan villat epätasapainoon.

Jotenkin tässä pelataan niin pienillä asioilla että tunnen itseni toisinaan vähän ylihysteeriseksi. Mutta kun vaisto sanoo että jokin ei ole kohdillaan! "Sun mami pitää susta hyvää huolta", jutusteli satulansovittaja Penalle. Tulihan siitä ihan hyvä mieli, vaikka kyllä minä mieluummin elelisin ilman murheita hevosen hyvinvoinnista.

Superhyvä mieli tuli kuitenkin siitä, miten Pena käyttäytyi! Oma äitinikin jo puhelimessa ihmetteli, kun nykyään kuulemma aina hämmästelen miten hyvin Pena käyttäytyy. Mutku se käyttäytyy! Otan ponin tarhasta, putsaan jalat, vaihdan loimen, puen kuljetussuojat, talutan ponin suorilta traileriin, ajetaan perille, otan ponin ulos, riisun suojat ja loimen, talutan ponin riimusta sisään sovituspajaan, sovitellaan, mitataan, valokuvataan, jutellaan, ja poni seisoo vaan, vaihtaa vähän jalkaa ja pyörittelee silmiään mutta ei huuda, riehu, pompi, nyi, pasko tai kuovi. Sitten homma on ohi, puetaan taas suojat ja loimi ja kävellään suorilta traileriin ja ajetaan kotiin. Tämmöistäkö on elo ihan normaalin aikuisen hevosen kanssa? Ihanaa.

Hyvää mieltä ja hiukan huolta - hierojan visiitti

Pää kohisee vähäsen mutta yritän saada ajatukset ylös tuoreeltaan.

Penalla kävi tänään hieroja. Ja olikin hyvä hieroja! Pena ei tapansa mukaan ollut kovin hoitomyönteinen, mutta hieroja vakuutteli että ei tämä ole vielä huonoa käytöstä kun ei Pena selvästikään koita satuttaa ihmistä vaan lähinnä ei vain malta olla. Ja reagoi isosti kun jostain löytyi kireä paikka, kuulemma moni muu hevonen ei juuri edes ilmettä vaihtaisi vastaanvanlaisen kireyden hieromisesta. Pena sen sijaan seilasi käsien alta pois, kuopi, viuhtoi häntää ja koitti purra.

Päällimmäisenä käynnistä jäi mieleen tämä: hieroja sanoi, että Pena on lihaksistoltaan parhaiten rakennettu ratsu jota hän on vähään aikaan hoitanut. Että sille on ratsastettu oikeat ratsun lihakset oikeisiin paikkoihin. Työn tekemisestä johtuvia kireyksiä kyllä oli, mutta oikeissa kohdissa.

Tämä oli minulle kuin iso synninpäästö - olen tehnyt paljon töitä Penan muodon ja liikkumistavan kanssa ja ollut koko ajan järjettömän itsekriittinen, jopa armoton itseäni kohtaan. Koko ajan kyseenalaistanut, olenko oikeilla jäljillä ja teenkö oikeita asioita.


Satulan istuvuuden suhteen olen ollut jyvällä siitä mikä mättää. Penan säänympärys oli hieman paksuuntunut, satula siis tulee vähän turhan matalalle edestä. Samoin satula keikkaa vasemmalle, minkä olen huomannutkin, ja koska satula makaa vähän vasemman lavan päällä, alan korjata sitä vaistomaisesti viemällä omaa painoani oikealle taakse. Näistä kohdista löytyi kireyttä lihaksissa. Ei paljon eikä pahasti, mutta sen verran että erottui.

Se huolta aiheuttanut osio liittyy tähän satulan vinoon hakeutumiseen. Uusimman Hippoksen eläinlääkäriartikkelista oli nostettu esiin seuraava toteamus: Jos satula menee vinoon, on syy 95 prosentissa tapauksista takajalan ontumassa eikä satulassa tai sen päällä.

Penan vasen kinner oli hierojan käteen hieman lämmin ja vasemman lonkkakyhmyn päällinen kaikista kipein paikka (siitä tietämiltä rangan syrjästä löytyi myös kova alue joka saattaa olla vain ärhäkämpi jumitus tai sitten vanha kaatumavamma jota lihakset suojaavat). Myös ristikkäisen jalan eli oikean etujalan koukistajalihakset olivat kireät (mikä pitkittyessään rasittaa koukistajajännettä, koska jos lihas ei veny, joutuu jänne venymään enemmän). Kaikki tyypillisiä paikkoja kipeytymään kun hevonen säästelee toista takajalkaa, ei käytä sitä kunnolla ja liike ikään kuin tyssää siihen ristin alueelle eikä mene koko selän läpi. Epäsymmetria takana ajaa painon vasemmalle etuselle, lapa jää alas, satula alkaa hakeutua vasemmalle alas. Ja kun satula makaa siinä vasemmalla, ei Pena ainakaan halua nousta sieltä, sitten minä keikun takaoikealla muka tasapainottamassa ja kohta lopputuloksena on solmu ja niin monta sekundäärisesti arkaa kohtaa että vyyhdin purkaminen vaatisi selvänäkijän kykyjä.

Mikä aiheuttaa mitä? Onko takajalan liikerata sen verran pielessä että se aiheuttaa satulan kallistumisen ja toppausten lässähtämisen? Vai onko satula länässä ja aiheuttaa kivun ja pakottaa etsimään toisenlaisen tavan liikkua?

Penan kintereet kuvattiin Viikissä aika tarkkaan vuosi sitten eikä niissä ollut varsinaisesti mitään muutoksia, kuulemma normaalit (silloin) kahdeksanvuotiaan hevosen kintereet. Ehkä hieman kinnerpattiin viittaavaa alkusuhrua mutta lähinnä minun annettiin ymmärtää että olen vähän hysteerinen jos nyt alan ajatella että hevoseni kintereissä on jotain vikaa. Toki tilanne on voinut vuodessa kehittyä johonkin suuntaan, TAI vikaa olla ylempänä polvessa (koska polvi on kintereen pari), TAI tämä kaikki voi johtua myös kengityksestä ja korjausliikkeistä joita on sen suhteen tehty -> pieni rasitus / tulehdus kintereessä -> muuttuva liikerata -> vino satula -> kipeät lihakset.

Korostan edelleen että hierojan havainnot olivat hänen mukaansa pieniä juttuja. Mutta pienistä puroista kasvaa helposti suuri virta jos ei asioita ala korjata. Nyt toimintasuunnitelmaan lisätään vasemman kintereen kylmäämistä ja seuraamista - väheneekö lämpöisyys, tuleeko liikkumiseen muutosta. Satula viedään syyniin ja pyritään ratsastamaan molemmat takaset yhtä aktiivisiksi. Lämmitetään ja omin käsin veivataan niitä eniten kireitä paikkoja.

Taas olen saman jännän äärellä kuin monesti aiemminkin. Hevoset ovat sitten kiehtovia eläimiä! Miten paljon ne voivatkaan peittää, korjata ja kompensoida, miten nöyränä osa tekee vaikka sattuisi, ja miten suurta herkkyyttä ja halua vaatiikaan nähdä, tuntea ja hyväksyä hevosensa antamat viestit.


PS. Tarkkasilmäiset lukijani voivat kaikki taputtaa itseään selkään - kun kysyin, mitä näkyy edellisen postauksen videoista, sieltä bongattiin epäsymmetriset takajalkojen liikkeet, liikkumaton selkä sekä ratsastajan takanoja. Bingo kaikista! Ootte huippuja!

Ei jaksa, pysty, viitsi vai osaa?

Sain videolle eilistä ratsastusta. Fiilis selkään oli kohtalaisen hyvä, vaikka alkuun kävimmekin käynnissä keskustelua siitä, ollaanko avuilla vai ollaanko omassa kuplassa. Nyt olen katsonut videoita eilisestä asti ees taas ja uudestaan ja ympäri ja jokapäin, ja ei, en tykkää siitä mitä näen.

Penassa on nyt jokin hiukan hullusti. Ei vielä paljon, mutta sen verran, että minulla on koko ajan hiukan kalvava olo sen suhteen. Se ei liiku ravissa niin hyvin kuin se liikkui vielä esim. syyskuussa. Se ei "tule minun luokseni" vaan jää etupainoiseksi ja matalaksi ja vastaa jännittymällä kun yritän ryhdistää sitä. Ja katsoin videolta että takajalat jää ravissa sipsuttamaan ja vaikka tunne selkään oli ihan ok, videolla näkyy että kyllä kuski nyt ravaa enemmän kuin hevonen.

Tätä herkkua oli taas tarjolla turhan herkästi, huomioi alakaula

Toki tämä voi olla ihan vaan ratsastuksellinenkin asia, Pena ei ollut mitenkään erityisen super eilen kun videoitiin ja kuten olen ennenkin todennut, pyydän siltä nykyisin erilaista täsmällisyyttä kuin ennen enkä ole enää niin vähään tyytyväinen kuin aiemmin. Mutta minulla on kehittynyt aika tarkka vaisto tuon eläimen kanssa ja se vaisto sanoo nyt että tämä tällainen tuntemus ei häviä itsekseen vaan vaatii lähempää tarkastelua.

Lisäksi Pena on minusta hieman kuivakka. Ei se nyt laiha ole, mutta jotenkin vähän... kuiva. Etenkin satulan alta sen selkä on aika paljas. Sellainen kaunis loppukesän/alkusyksyn täyteys on hävinnyt sen lihaksista. Tai sitten näkövinkkelini on vinksahtanut ja ihannoin läskiä. Sano ny sääkin mitä ajattelet?

Laukka oli ihan jees. Tosin sekin tuntui paremmalta kuin näytti, mutta nyt fiilis ja näköhavainto eivät olleet niin kaukana toisistaan. Minun sitkeä "liimaan pyrstöni satulaan ja pysyn siellä vaikka kaikki loitontajat ja lähentäjät kirkuvat" on tuottanut tulosta ja hetkittäin istumiseni näyttää jo siltä että istun enkä vetkuta kroppaani takakaaren varassa. Laukassa alkaa olla siellä täällä askel-kaks sitä kuuluisaa ylämäkitunnetta eikä laukkaaminen enää ole vain pakollinen osuus treenin lopuksi vaan olen alkanut ihan jopa ratsastaa sitä. Valmis se ei todellakaan ole, mutta verrattuna esim. tuohon aiemmin linkittämääni syyskuun postauksen videoon ollaan mielestäni edistytty.

Ei mikään malliotos mutta hei, kuskin hanuri on satulassa

(videolla tapahtuvat venkoilut uralla ovat ajatuksia avotaivutuksesta. Ajatuksiksi näköjään jäivätkin.)


Tämän epämääräisen "kaikki ei ole ihan kunnossa" -ajatukseni ydinkysymys on: Eikö Pena jaksa, pysty, viitsi vai osaa kantaa itseään paremmin? Tätä lähdetään nyt kerimään auki. Olen laatinut toimintasuunnitelman ja toivon että näistä löytyy apu:

- sovin Penalle hierojan joka toivottavasti kertoo minulle mitä tuntee ja näkee ponin ulkoisessa habituksessa.
- hierojan jälkeen satula ja poni menevät satulanmyyjäliikkeeseen näytille ja sieltä satula toivottavasti lähtee toppaajalle. Toivon että vain toppaajalle eikä myyntiin...
- lisään Penan ruokaan vähän valkuaista. Ruokinnasta voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstinsä mutta lyhyesti: Pena ei tällä hetkellä syö juuri muuta kuin heinää ja kivennäistä ja hiukan Lusernia sekä mashia. Lusernia aion lisätä ja ehkä hiukan öljyä myös.
- opettelen ratsastamaan. Taas ja edelleen.

Huonompaa, parempaa ja satulasambaa

Eilen ei oikein sujunut mikään. Piti tehdä siirtymisiä mutta Penan asenne oli sellainen etteivät nämä harjoitukset koske häntä ja hän voi siirtyä ihan miten tykkää ja milloin tykkää, ja jos häntä korjataan niin hän menee kuplaan eikä tule sieltä pois. Pari kertaa tuli otettua kovempi ja rumempi pidäte kuin mitä haluaisin joutua käyttämään ja ratsastettua muutenkin hermo piukassa. Laukka tosin oli ihan jees koska päätin etten kannattele enkä auta edestä. Lopputulemana saatiin pari aika kivaa siirtymistä laukasta raviin ja siihen lopetettiin. Käytiin heittämässä loppukäynnit radalla ja sinne selvittiin hyvin, vaikka matkalle oli ilmestynyt uusia pelokkeita (puunrankoja pinossa, laidunpelto kynnetty ja aitalangat kerätty kerälle tolppien päähän, juoma-astiakylpyamme aivan väärässä paikassa).

Tällä hetkellä vaadin aika paljon itseltäni ja Penalta ja huomaan pettyväni, kun joka treenikerta ei olekaan silkkiä ja samettia.

Tänään otettiin uusi yritys ja kas, siirtymisiä ei tarvinnut hinkata yhtään koska ne sujuivat hienosti! Jotain oli siis yön aikana marinoitunut pääkopassa. Työstin avo- ja sulkutaivutuksia verryttelyasenteella ja yllätyin miten kivasti ne sujuivat. Tein pitkille sivuille loivat kiemurat, joihin lähdin avossa, pituushalkaisijan kohdalla vaihdoin taivutuksen toiseen suuntaan ja palasin uralle sulussa. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa tuli kiemuran alkupuoliskolle avotaivutus vasempaan ja loppupuoliskolle sulku oikeaan. Taivutukset pidin maltillisina ja halusin että Pena pysyy rentona ja ravaa liikkeiden läpi. Ennen välikäyntiä ravasin vielä kokonaisia lävistäjiä avotaivutuksessa siten että vaihdoin aina lävistäjän puolivälissä taivutuksen suuntaa, ja päätyihin tein ympyrät laukassa. Välikäyntien jälkeen sitten hiukan kokoamista laukassa ja ravissa, käänsin keskiympyrän aikana kaksi volttia ympyrän sisään kooten niiden ajan. Penan asenne töihin oli superisti parempi kuin eilen, ei tarvinnut hinkata eikä kinata vaan poni oli herkkänä mutta antoi minun korjata ja vaikuttaa. Ja silloinhan siihen ei tarvitsekaan kauheasti vaikuttaa kun se on henkisesti läsnä, pääsen tekemään tosi pienillä avuilla tosi paljon. Taas loppukäynnit radalla ja nyt jäi hyvä mieli suunnata illaksi vielä ratsastuskouluun hyppelemään.

Vaan satulasambailu ei jätä minua rauhaan. Sain Penalle estesatulan melkoisen intensiivisen sambailun päätteeksi, sokko-ostoksena, vau ja ok. Sittemmin olen myynyt Emmille liian kapeaksi jäänyttä satulaa ja sain sen viime viikolla kaupaksi, jes. Tosin menetin nenäni edestä kaksi Emmille sopivaa leveämpää satulaa - miten voi olla että ne olivat keikkuneet myynnissä yli puoli vuotta kummatkin, ja sitten kun viimein minulla olisi rahat tehdä kaupat, molemmille löytyi ostaja? Nyt ostin taas sokkona satulan, ja toivon kaikki raajat ristittynä että se sopii Emmille. Merkki ja malli ja leveys ovat ne mitä haettiin, mutta satula on koulupainoitteinen yleissatula. Olen sovittanut ko. mallista vain koulusatulaa ja siitä tiedän että se istuu.

Ja jos kävisi niin onnellisesti että Emmin satulamurheet olisi takanapäin, olen nyt melko vakuuttunut että Penan koulusatulalle tarttis tehdä jotain. Oletan että selviämme vain toppauksia tsekkaamalla, satula on uutena reilut 2 vuotta sitten ostettu eikä sen villoille ole tehty tähän mennessä mitään. Nyt Pena on hieman ruvennut liikahtelemaan kun nousen sen selkään, ja lisäksi minusta tuntuu että satula hieman kallistuu vasemmalle. Penalla on myös tullut selkään pienet lapakuopan alut ja mielestäni satula laskeutuu niiltä kohdin vähän turhan pontevasti selkää vasten. Villat tuntuvat omaan käteen vähän littaantuneilta.

En millään jaksaisi ryhtyä taas säätämään näiden kanssa, mutta pakko on. Johan tässä onkin mennyt Penan kohdalla melko pitkään melko huolettomasti. Paras kuitenkin toimia ennen kuin Pena alkaa vastustaa työntekoa enemmän, en millään haluaisi hukata tätä tatsia nyt.

Laitetaanko lottoa

Ostin Penalle sovittamatta ja kaupan kohdetta näkemättä estesatulan ja tänään huristelin jännityksestä täristen postiin noutamaan ostostani.

Satula on Frank Baines, 17", wide. Googlen kuvahaun perusteella veikkaisin, että malli on vanha Reflex. Mallailin satulaa selkään iltapimeässä ja tältä se näytti:

Että miten olisi, lototaanko?

Toivottavasti iloni ei osoittaudu ennenaikaiseksi kun huomenna pääsen tyyppaamaan satulaa selästä, mutta käytävällä näytti todella, todella lupaavalta. Jos nyt jostain olen huolissani niin ehkä tämän siipi tulee vähän turhan paljon lavoille ja se saattaa Penaa häiritä. Ainakaan satula ei saisi valua yhtään eteenpäin. Minulla tosin oli nyt vain huono neopreenivyö, paremmalla vyöllä tilanne voi korjaantua.

Niin, löysin siis satulan tori.fi:stä ja maksoin siitä postikuluineen 430 euroa. Jos tämä nyt on Se Oikea, saatan ehkä tirauttaa pari ilonkyyneltä.

Hirvee

Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitin kohtaamisesta rusakon kanssa. Tänä syksynä luonto on lähestynyt meitä hieman isommassa mittakaavassa.

Joitain viikkoja sitten, kun meillä vielä oli koko seitsemän hevosen kesäpoppoo koossa, olin iltatarkastuksella ja ihmettelin, kun lauma oli pörheänä. Viereisellä viljapellolla, aivan joenrannan tuntumassa, puskien välistä vilahti jokin iso ja tumma - lehmä karkuteillä? Hevonen? Se jokin juoksi viljapellolla samaa tahtia kuin lauma laitumella, pysähtyi kun lauma pysähtyi ja kun lauma sinkosi uudelleen laukalle, seurasi se jokin, koko ajan aitaa lähestyen. Pääsin tosi lähelle enkä voinut uskoa silmiäni kun viimein tajusin että siinä juoksee hirvi. Suuri sarvipäinen uroshirvi, ja se elehti ihan siihen tapaan että ellen tekisi jotain, niin kohta se olisi lankojen sisäpuolella. Nostin kädet ilmaan, taputin niitä lujaa yhteen ja pidin meteliä. Hirvi seisahtui, tuijotti vuoroin minua ja vuoroin hevosia ja käännähti ympäri. Se juoksi takaisin joelle, laskeutui veteen ja ui joen yli, kiipesi vastarannalle ja hävisi metsään.

(Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tämän urotekoni jälkeen olin todella vahvasti lauman suosiossa. Ruokakuski ajoi pörön pois!!)

Tänä aamuna olin taluttamassa Emmiä ja Penaa laitumelle, kun hirvi oli taas meitä vastassa. Se poukkoili joen toisella puolella pellolla, ja kun se näki hevoset n. 400 metrin päässä, se pulahti taas jokeen ja pyrki täl pual jokkee. Ilmeisesti penkka oli kuitenkin siitä kohtaa liian jyrkkä, sillä aikansa räpiköityään hirvi nousi taas vastarannalla ylös, ravisteli turkkinsa, juoksi rinksan pellolla ja hölkkäsi sitten metsään.

Tietävätkö arvoisat lukijani, miksi yksinäinen uroshirvi käyttäytyy tällä tavoin? Onko siltä oma jengi hukassa ja koittaako se siksi soluttautua hevoslaumaan? Ihan kovin nuorelta kolpilta tämä ei näytä, sarvet sillä on jo päässä ja kokoa riittää. Onko se minua huomenaamulla tallissa vastassa?

*

Toinen melkohirvee juttu on se, että ostin sokkona estesatulan. Kun halvalla sain. Että jos kohta on myynnissä Frank Baines estesatula niin metsään meni tämäkin hankinta.

Kolmas muistiin merkittävä asia ei ole ollenkaan niin hirvee: Kengittäjämme soitti meille tänään, että hän on kengittämässä tässä naapurissa, miten Pena voi erikoiskenkiensä kanssa, hän voisi tulla lähtiessään katsomaan onko siellä kaikki ok. Tätä kutsun asiakaspalveluksi!

Minä oon kyllä hullu

Mitä muutakaan tekisi kaikki illat kuin istuisi silmät lasittuneena koneella ja selaisi... satuloita? Estesatuloita? Ja päivät ajelisi ympäri maakuntaa hakemassa niitä sovitteille, ja kaikki väliajat pimpottaisi viestejä eestaas vieraiden ihmisten kanssa ja sopisi miten, milloin ja mistä voisi hakea minkälevyisen, -pituisen, -merkkisen, -kuntoisen satulan sovitukseen?

Kuka käski ruveta tähän?
Ja kuka käskee olla niin hemmetin itsepäinen, että kun on päättänyt hankkia estesatulan niin sitten ei suostu hyväksymään, ettei tuolle kopukalle tuosta vain löydy sopivaa?

Nostan kuitenkin itselleni hiukan hattua: olen kehittänyt varsin erehtymättömän satulankuvasilmän ja osannut myyjien lähettämien valokuvien perusteella haalia sovitteille monta melkein-mutta-ei-ihan-sopivaa satulaa. Yksi ainokainen oli monesta kohtaa epäsopiva, ja muiden suhteen olen osannut sanoa jo ennen kuin olen laittanut satulan selkään, mistä se tulee olemaan epäsopiva. Ja ikäväkseni ollut myös oikeassa...

Ihan vain siitä syystä jos joku muukin painii samankaltaisen ongelmaselän kanssa, listaan tähän omat havaintoni:

Selkä: lyhyt, hieman takakorkea, kaarevahko, pitkä ja LEVEÄ säkä, ei lapakuoppia, taakse tulevat lavat.

Jos satulan runko on sopivasti hiukan kaareva eikä liian pitkä, ei siinä riitä selkärangantilan eikä säkätilan leveys. Meidän koulusatulaan (Frank Baines Elegance Deluxe) minulla menee koko kasipuolikkaan hanskakoon kämmeneni peukaloineen päivineen säkätilaan paneelien väliin ja molemmille puolille jää vielä sentti-pari varaakin. Tätä tarkoittaa leveä säkätila.

Jos satulassa sattuukin olemaan riittävän leveä selkärangantila ja säkätila, on runko liian suora. Tai hintalappu joka alkaa kakkosella tai kolmosella ja perässä on kolme muuta lukua. Tämmöiselle hyvän kelin hyppääjälle se vain on aivan liikaa.

Malliltaan muuten hyviä olivat Heritage ja Henri De Rivel, mutta näissä ei säkätila riittänyt leveyssuunnassa. Kumpaakaan en kokeillut ratsailta koska jo käytävällä vyö kiinnitettynä Hra Herkkäselkä viuhtoi hännällään ja ilmaisi että ei hyvä. Sään ympäriltä puristaa. Selkään saakka kiipesin Jeffries Falcon -ponisatulan kanssa, jossa oli riittävästi tilaa säälle ja selkärangalle, mutta liian suorarunkoisena painui minun painoni alla kuitenkin lepäämään kiinni säkään. Globuksen Ordo Equesterissa en laittanut edes vyötä kiinni, se ei sopinut mitenkään päin, oli liian pitkä, vastinhihnat oudossa kohdassa, liian ahdas, siivet tuli ihan lapojen päälle jne.

Oikeasti tälle saattaisi sopia Albion Kontrol/Legend K2 tms. estesatula, mutta ne eivät tahdo käytettynäkään sopia minun kukkarolleni. Jos kuitenkin sinulla on ylimääräisenä 16,5"-17" ja W niin nakkaa viestillä!

Huomenna jatkuu maakuntaralli ja kokeiluun saapuu Karl Niedersuss -merkkinen satula. Lupaava ja kalliimpi kuin ajattelin.

Syyskuun ensimmäinen

Sinne se kesä sitten hurahti. Tänään lähti viimeinen kesävieras ja pellolle viimeisiä ruohoja laiduntamaan jäi vain kaksi.

Eiku hetkinen.

Kolmehan niitä siellä on!

Koska olen win-win -tilanteiden ystävä, lupasin että openi Sisse-tamma saa jäädä viettämään eläkepäivään tänne maalle. Tilaa kyllä on! Vastapalveluksena Sissen hoidosta saan säännöllistä valmennusta ja kaikki tarvitsemani rehut ja lisäravinteet maahantuojan varastoista. Ei huono. Järjestelyä puolsi myös se, että Emmi ja Sisse ovat parhaat kaverit. Niiden välillä on ihmeellinen, syvä, tasapainoinen ystävyys, joka olisi ollut sääli särkeä. Pena keikkuu siinä kolmantena pyöränä, sille ei oikein Immun jälkeen ole löytynyt sydänystävää. Mutta ihan toimiva kolmikko nämä ovat, Sisse on hyvä johtajatamma, eli pomon hommiin huonosti sopivan Emmin ei tarvitse enää kantaa laumasta vastuuta. Pena on arvojärjestyksessä alin, mutta porukka on pääasiassa sopuisa ja jo hioutunut kesän aikana hyvin yhteen.

Kunpa aika voisi pysähtyä tähän. En ole keskikesän ystävä, vaan tykkään eniten keväästä ja syksystä. Kun on vielä lämmintä, mutta ei kuumaa. Kun yöksi tulee pimeä, mutta valoa riittää aikaisesta aamusta pitkään iltaan. Hevoset eivät palele eivätkä läkähdy, kenttä on sula mutta ei ruutikuiva. Saa joskus sataakin mutta sade ei jatku viikkoja. Ei ole maailmanloppu jos ehtii hakemaan hevosia vasta kymmenen jälkeen illalla laitumelta talliin, kuunvalossa näkee eikä niillä ole mikään kiire. Ja jos aamun aloittaakin jo kuudelta niin ei tunnu siltä kuin olisi erehtynyt yöllä tallitöihin.

Penan suhteen on hyvä fiilis, se on ollut superPena eilisessä koulutreenissä ja tänään estetunnilla. Yritteliäs ja rento. Oikeaan asettuminen on vähän vaikeaa, helposti lähtee koko etuosa kääntymään. Jostain Penaa kirraa, koska eilen ahkeran jumppaamisen jälkeen jokin selvästi aukesi ja antoi periksi, ja sitten oli notkea hevonen siihen oikeaankin kierrokseen. Laukka oli eilen niin makeeta että ällistelin vaan. Laukkasin suorakaiteen muotoista kuviota, kulma ja suoristus, kulma ja suoristus. Meille aiemmin laukassa lähes mahdoton tehtävä, pakka on vain levinnyt ihan täysin ja rytmi hajonnut ja hevonen jännittynyt. Nyt... ei ongelmaa. Super!

Tänään taas hypättiin ja ai kun oli mukavaa! Ihan vasta viimeisessä estevälissä Pena otti pudotuksesta kimmokkeen kiskaista pään polvien väliin ja poukkoilla kuin rodeohevonen pukkisarjaa. Rähisin sille "Et varmasti pudota mua täältä" ja sain kuin sainkin pään ylös ja matkan jatkumaan. Pitäähän elämässä nyt pientä jännitystä olla!

Lonkkani kipeytyvät koulusatulalla hyppäämisestä. Penan hyppy on kohdille osuessaan aika voimakas ja koulusatulassa jalka jää auttamatta liian taakse. Eikä meidän estekorkeus nytkään ollut kuin kuudessakympissä. Mistähän sitä raapisi euroja estesatulan ostoon?

(PS. Emmin koulusatula on edelleen uutta kotia vailla. Osta!)

Tähän meillä kenttää oikeasti käytetään...

Mä tahtoo veivaa

Itse asiassa mä tahtoo kyl hyppää.

Ja sit mä tahtoo estesatulan.

Eilen kokeiltiin, vieläkö Pena muistaa hyppäämisen ja miltä minusta nyt tuntuu sen selässä, kun esteet itsessään ei pelota. Puomipirkkona toiminut mieheni sanoi että vaikka ei ratsastuksesta juuri mitään ymmärrä niin eron näkee - nyt kuulemma näyttää siltä että ollaan menossa esteistä yli. Hyvä. Siltä sen pitääkin näyttää, ja siltä sen pitää tuntua, ja siltä se tuntuikin.

Elävä esimerkki: Pena rykäisi linjaan sisään liian kovaa, hyppäsi selkä notkolla huonot kaksi hyppyä ja pudotti jälkimmäisen esteen. Vanha minä olisi vetänyt ohjasta ja ollut peloissaan ja tullut jarru päällä uudestaan. Uusi minä sen sijaan jatkoi laukkaa eteenpäin, ei muuttanut mitään koska tiesi ettei ollut mokannut itse vaan että arviointivirhe oli yksin hevosen. Uusi minä tuli samalla tavalla etenevässä laukassa sisään, teki puolipidätteen joka meni läpi ja antoi hevosen korjata itse virheensä. Viimeinen hyppy sille edelliskierroksella pudotetulle pystylle oli terävä, korkea ja pyöreä, ei tietoakaan loppajaloista tai rytmittömyydestä. Siihen oli hyvä lopettaa.

Mutta estesatula, sellainen me tarvitaan.