Uusia kotiläksyjä, unelmia ja talveen varautumista

Tällä viikolla tiistaina olin toista kertaa meidän uuden valmentajan, Eerikan silmän alla. Penaa täytyy ihan ekaksi kehua siitä, että entinen keulin-reuhdon-huudan-hikoan-paskon -tyyppi on tätä nykyä sellainen matkamies, että teen sen kanssa reissut yksinäni luottavaisin mielin. Se menee kyytiin lähettämällä kyselemättä, matkustaa siivosti (no niin se on kyllä aina matkustanut mutta lastautuminen on toisinaan ollut vähän säätöä - aina sen on autoon saanut, mutta välillä hommaan on kuulunut pystyynhyppelyä, vinoonmenoa, pään kolhimista traikun kattoon ja ylipäätään mullittelua sillalla) ja perillä varsinkin käyttäytyy niin, että sen voi varustaa trailerin vieressä ilman että oma kiukkusuoni pullistelee.

Kesäillat!

Tällä kertaa oltiin valmentajan kotikentällä, ja parkkeerasin yhdistelmän n. 500 metrin päähän hiekkaparkkikselle, jossa oli paremmin tilaa operoida kuin Eerikan omassa pihassa. Parkkikselta kulkee metsäpolku pihaan, ja mennessä talutin Penan perille. Itse valmennukseen olen tyytyväinen. Ensimmäisellä kerralla puututtiin vain ja ainoastaan siihen, että Penan on oltava pohkeen edessä koko ajan ja keskityttävä minuun. Myös asentoani rukattiin niin että pääsisin eroon vaivihkaa ilmaantuneesta turvakyyrystä. Näitä juttuja olen harjoitellut vastalihakset armoa anellen nämä reilut pari viikkoa valmennusten välissä, ja hetkellisen epämukavuusalueen jälkeen olen huomannut että tulosta tulee. Ja Eerikalta saatiin samansuuntainen palaute, jahuu! Pena tuntui ihan super paljon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla - se kyttäsi ja jännitti, mutta reagoi nyt huomattavasti sähäkämmin pohkeeseeni ja palasi pohjeavusta kuulolle eteeni. Askellajien laatu paranee heti kun se pysyy edessäni = kuulolla ja rentona.

Kentänlaidalla oli haastavia pelokkeita kuten paalipiikit ja yksi kanto, joten aika monta toistoa saatiin taas siihen, kun Pena jähmettyy ja meinaa jättäytyä jäykäksi apujeni taakse. Nyt päästiin ratsastamaan kaikki askellajit läpi, pääsin istumaan alas ravissa ja silti vaikuttamaan. Kotiläksyt muistiin itselle:

• vaadi enemmän takajalkoja liikkeeseen mukaan, älä tyydy vähän sinnepäin. Pena kykenee, minä kykenen
• hae fiilistä keinuvasta selästä harjoitusravissa. Jos selkä jäykistyy, koita perusistunnassa vähän keinauttaa selkää taas liikkeelle ja rennoksi. Pena jännittää ensin selän, sitten vasta alkaa silmä pullottaa ja korva killittää väärään suuntaan. Koita päästä vaikuttamaan jo silloin kun selkä jännittyy.
• kädet!! Etenkin vasempaan kierrokseen vasen käteni jää taaemmas. Ongelma tulee selkeiten esiin vasemmassa laukassa, jolloin jään kantamaan Penaa vasemmalla ohjalla. Oli ihan aivohiki kun piti oikeasti työntää vasen käsi eteen, ratsastaa vasen pohje läpi ns. kohti oikeaa ohjaa ja kääntää kunnolla ulkoavuista. Tämä on juuri sitä mitä toitotan omille oppilailleni koko ajan, ja sitten vedän itse siitä sisäohjasta. Hyi häpeä!
• sama ajatus vasemmassa kierroksessa kun Pena pullistuu pois pelottavasta kohteesta: avaa vasen käsivarsi ja ratsasta vasen pohje. Pena ei saa nojata vasempaan jalkaani vaan sen täytyy kantaa itse itsensä
• siirtymiset. Oijoi. Olen tiedostanut hyvän tovin että siirtymisemme ovat retuperällä. Pena vastaa viiveellä ja nousee pois tuntumalta. On korjattava joka ikinen siirtyminen eteen. Hevosen on oltava pohkeen edessä läpi siirtymisen. Etenkin laukannostoissa Pena jännittyy kun alan valmistella, ja lopulta nostaa laukan myöhässä apuun nähden eikä ole enää peräänannossa noston hetkellä. Olen itse auttamatta liian hidas korjaamaan sitä. Näitä aletaan työstää seuraavaksi.

Hikisen valmennuksen päätteeksi ratsastin Penan takaisin autolle. Siis kyllä vaan, maastoilin vieraissa metsissä! Huikeaa.

Videolta kaapattu kuva eräästä kevätillan valssista

Otsikon mukaiseen unelmointiin liittyy tällä kertaa suitset. Olen muutaman vuoden ajan haaveillut Täydellisistä Suitsista jotka täyttäisivät kaikki korkeat vaatimukseni, mutta sellaisia ei ole tullut vastaan. Pena on kulkenut osista kootuissa remonttisuitsissa jotka alkavat olla todella venähtäneet ja kulahtaneet. Haaveideni suitsissa on kunnolla muotoiltu, leveä niskahihna sekä sellainen turpahihna joka jättää posket vapaaksi. Menin pitkään kokonaan ilman turpahihnaa, mutta Pena on topakka ravistelemaan päätään jos on vaikkapa kärpäsiä, ja kun suitset pari kertaa putosivat sen päästä kesken treenin, totesin että joku turpahihna on oltava, vaikka en halua sulkemalla sulkea hevoseni suuta. Käytännössä remonttiturpis on ainoa joka jättää posket vapaaksi, mutta remonttiturpahihnat eivät oikein istu Penan pään ja lyhyen suun anatomiaan. Jotta remonttiturpis kulkisi oikealla kohdalla kuolaimeen nähden, tulee turvan päältä kulkeva hihna liian alas. Ja jos säädän korkeuden turvanpäällishihnan mukaan, tulee leuan alle menevä osuus kuolaimen päältä.

No sitten kävi niin että törmäsin unelmasuitsiini... Ja niiden hintalappuun.

PS of Sweden Pioneer -suitset

PS of Sweden Pioneer -suitset kolahtivat ja kovasti. Remonttiturpiksen kaltainen turpahihna, mutta ei niin alaslaskettu kuin perinteinen versio. Turpahihnan paikassa säätövaraa. Niskahihna sellainen kuin haluan ja posket jää kivasti vapaaksi. Turpahihna ei painu silmän lähelle. Ja kuolainkiinnityksessä on poskihihnojen päissä bonuksena kuminauhaa joka tuo pehmeyttä siihen kuinka kuolain suuhun asettuu. Leukahihnan kanssa nämä ovat myös FEI:n hyväksymät koulukisoissa, josko sillä nyt on meidän tapauksessa mitään merkitystä. Minä haluan!! Mutta nämä mokomat kustantavat 245 euroa, ja näin kun juuri siirtyy äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle joka on sen kolmisen sataa kuussa, niin ei oikein olisi varaa tuonhintaisiin suitsiin. Mutta kun minä haluan! Ja Penakin haluaa! Ja sillä oli synttäritkin! Millä muulla epä-järkisyyllä voin vielä perustella nämä itselleni?

Lilliputtiponi loikkaa

Kun juhannus on ohitettu, voi hyvällä syyllä ruveta valmistautumaan talveen, vai kuinka? Ainakin siltä osin, että heinäntoimittajan kanssa on neuvoteltu tulevasta talvesta ja siitä, pitääkö tässä kehittää heinäpaniikkia vai ei. Kuulemma minun ei vielä kannata, hänellä on luotto toiseen satoon ja että saan siitä tarvitsemani paalit. Tulevana talvena meillä tullaan syömään myös olkea, sikäli mikäli saan hygienistä olkea käyttööni. Olki on uusi musta ja oljesta sekä olkimyyteistä Muuliprojektin Kaisa teki Onnen Rippeiden Elinan avustuksella varsin ansiokkaan selvityksen. Olki tulee ensisijaisesti Sulon laihdutusprojektin tueksi, mutta koska ponit tarhaavat samassa, saa Penakin siitä osansa. Todennäköisesti mennään niin, että öisin Sulo syö enemmän olkea kuin heinää, ja Pena puhtaasti heinää, ja kun ne ovat samassa, on tarjolla jonkinlainen heinän ja oljen kombo. Sulon laihdutusasioista kirjoitan myöhemmin perusteellisemmin, kun ne ovat nyt viime aikoina pyörineet mielessäni stressiin saakka.

Tänään kuitenkin aloitin yhden talveenvalmistautumisprosessin: aloin kuivata kerppuja! Jos onnistun kuivaamaan ja säilömään nämä oksakimput homehtumatta, saavat ponit talvellakin maistella kesän makuja.

Ponipoikien talviherkkuja aitassa kuivumassa

Meillä kävi sattumalta eilen erään asiakkaani matkassa pari ponityttöä, jotka tunsivat Sulon sen ratsastuskouluajoilta. He tuskin tullessaan tiesivät, että Sulo asuu täällä, mutta kun näkivät sen tulevan meitä vastaan laitumella, oli välitön kommentti Voi miten Sulo näyttää niin paljon iloisemmalta kuin ennen! 
Tuli hyvä mieli.

Tusina!

Siis daa, synttärit etkä edes leipää tuonut?? Haist' ite sit vaan,
t. Pena 12 v.

Hyvän mielen ponit

Sulo on kietonut meidän sakin pikku kavioidensa ympärille. Se on vaan niin mainio tyyppi! Siinä missä Penan kanssa on välillä pinna tiukalla kun se härvää, kyttää tai on muuten vaan jotenkin haastava, on Sulon kanssa kaikki mutkatonta. Jos on paha mieli pihalle mennessä, voi ottaa Sulon jumpalle ja paha mieli on poissa. Se on todellinen hyvän mielen poni!

Alla editoimattomia videoita Sulon ohjasajotreenistä. Ollaan molemmat ihan keltanokkia tuossa hommassa, mutta kerta kerralta paremmin. Laukkaosuuksissa huomaa miten Sulolta puuttuu voimaa - se rikkoo useamman kerran raville juuri niissä askeleissa joissa sen tulisi koota ja ponnistaa. Vasen kierros oli kauttaaltaan vaikeampi ko. kerralla.







Enkä minä Penaakaan moiti, vaikka sen perusluonne onkin kovin erilainen kuin Sulon. Sen kanssa tekemisen nautinto on enemmän mallia vaikeuksien kautta voittoon. Olin tänäänkin siitä niin ylpeä, kun se seisoo käytävällä liikahtamatta kun neljävuotias esikoinen harjaa ja laittaa kanssani suojia ja kiinnittää satulavyötä.

Penan treenien suhteen olen ollut aika eksyksissä. Valmennuksen jälkeen olen etsinyt kotitreeneissä tunnetta jolloin Pena olisi rehellisesti pohkeen edessä, ja yrittänyt hakea omaa asentoani pois turvakyyrystä johon olen huomaamattani painunut. Vaikeaa. Kun korjaan Penaa lorvimisesta eteenpäin, tulen helposti ajaneeksi sitä äärilaidasta toiseen: pohkeen takana maleksivasta selkä alhaalla karkuun juoksevaksi. Tänään kuitenkin tuntui siltä että löysin oikean fiiliksen, ja niin se vain on että ratsastus muuttuu merkittävästi helpommaksi kun hevonen tulee apujen eteen. Laukassa etenkin sain vain olla, käsi oikeasti istunnan edessä ja Pena laukkasi ja ponnisti irti maasta eikä vain raahannut itseään eteenpäin.

Murut! Huomioi Penan esittelemä risu

Kutina, mutina ja ruokinta

Excelin äärestä iltaa, ties kuinka monennetta.

Iso ruokintapyörä on pyörähdellyt vinhasti ja laskukone ja Google laulanut. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin muutama viikko sitten Penan hanganneen häntäänsä kaljun laikun. Ok, ajattelin, öttiäiset ja äkillinen helle varmaan tekivät syyhyä. Häntää oli hinkutettu muutamina öinä, mutta Solhedsin seerumi rauhoitti kutinan. Häntäruoto ei kuitenkaan ollut kädellä raapien kutiseva, mitä sen luulisi olevan jos hinkaamisen syy olisi ötököissä. Epätyypillistä tuollainen kyhnääminen Penalta, ja sitten oli se fiilikseni että onko se kuiva kropastaan eikä karvakaan oikein vaihtunut. Nämä jälkimmäiset murheet olivat jo jääneet taakse, kunnes sitten muutama päivä tuon häntäkaljun jälkeen huomasin, että Pena oli hangannut myös harjaansa kaljun alueen. Noin viidentoista sentin matkalla töröttää jouhia yks risti kaks ja muutoin nahka paistaa. Iho on ehjä ja rauhallinen, ei kutise kun hiplaan sitä. Vetelin seerumia nahkaan, hyperventiloin että nyt sillä on kesäihottuma, niskasidemato, puutostila... Ja sitten istuin alas ja aloin ajatella.

Häntäkalju

Missä tukka?

Kalju

Miksi minun ei-kutiseva hevoseni on hangannut jouhensa pois? Mitä sen kehosta puuttuu? Mikä sitä kutittaa? Onko syy ulkoinen vai sisäinen tekijä?

Hankin ulkoiseen hoitamiseen tököttejä Solhedsilta, mutta koska tämä tämmöinen kutiseminen ei ole tyypillistä Penaa, aloin kallistua vaihtoehtoon että syy on kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.

Meillä on syöty talvikausi kelpo heinää + rypsi Krono + Racing Mash + Speedex Mineral + merisuola. Olen sitä mieltä että yksinkertainen on kaunista, mutta perustan pitää olla kunnossa. Nyt täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jossain on menty metsään.

Racingin rehuista on liikkunut huhuja että ovat aiheuttaneet iho-oireita. Ei kai tätä ole missään todistettu, mutta jos useampi kertoo että oudot ruvet ja kutkat hävisivät kun vaihtoi Racingista pois niin kai siinä jotain perää on. Jotenkin kai laiskuuttani olen kiertänyt arvokkaammista ja työläämmin hankittavista mash-rehuista tuohon Racingiin, joka on edukas ja helposti saatavilla. Muutos nro 1: Mash vaihtoon.

Sitten tuo kivennäisasia. On jännä juttu että jokainen merkki myy kivennäistä joka täydentää hevosesi kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarpeen ja muuta sitten ei tarvitakaan, mutta kun nämä tuotteet laittaa rinnakkain, erot ovat huimia. Siis todella. Tottakai, heinät ovat erilaisia, etenkin eri puolilla Eurooppaa, ja heinän puutteita kivennäislisällä pyritään korvaamaan. Olin silti aika ällistynyt, kun ladoin Exceliin 7 eri kivennäismerkkiä rinnakkain.

Ja sitten olin pettynyt itseeni. Minun käyttämässäni kivennäisessä on hevosen tarpeisiin nähden aika roimasti alakanttiin lähes kaikki pitoisuudet, mutta erityisesti -tadaa- juuri ne jotka vaikuttavat ihon ja karvapeitteen kuntoon; sinkki ja A-vitamiini ainakin. ADE-lisää Pena tosin söi talvikauden, mutta tuon sinkin todella minimaalinen osuus kivennäisessä pisti erityisesti silmään.

Harmittaa, että olen ollut laiska ja mennyt kivennäisruokinnan suhteen siitä missä aita on matalin. Luottanut siihen että kotimainen kivennäisrehu sopii kotimaiseen heinään. Olettanut, että on suht sama mitä merkkiä syöttää.

Muutos numero 2 on siis: kivennäinen vaihtoon.

Tässä rinnalla on kulkenut huoli Sulosta ja sen kropasta, ja olen kaivellut tietoa tuollaisen metabolisen oireyhtymän näköisen ihran sulattamisesta. Löysin yhden lähteen jossa sivuttiin stressin ja metabolian yhteyttä, täytyy haeskella vielä lisää infoa. Mutta joka tapauksessa haluan rakentaa Sulon ruokinnan niin että se varmasti saa tarvitsemansa kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit, jotta aineenvaihdunnalla olisi edellytykset toimia. Kesä boostataan aineenvaihduntaa liikunnalla ja toivottavasti stressittömällä elämällä, ja syksyllä sitten ruvetaan laihduttamaan heinäruokinnan muutoksilla. Toivottavasti löydän Sulolle dieettiruuaksi myös olkea.

Nyt eletään jännityksessä, millaista heinää saadaan talveksi ja kuinka paljon siitä pitää pulittaa, kun kuivuus on tehnyt ainakin ensimmäisestä sadosta todella niukan. Katsotaan heinän myötä sitten mitä valkuaisen kanssa tehdään, mutta muut palikat taitavat nyt olla kasassa. Toivon että tästä laskemisesta on hyötyä joka näkyisi hevosteni habituksessa kuluvien kuukausien myötä. Tähän näpertelyyn kuului myös päivähintojen laskeminen ja vertaaminen, vaikka hinta ei nyt se ensisijainen määräävä tekijä valinnassa ollutkaan. Pääsuuntaus oli kuitenkin se, että kallis säkkihinta, pieni syöttömäärä ja täten edullinen annoshinta kulkivat rinnakkain.

Jatkossa meillä syödään kivennäinen Marstallilta ja mash St.Hippolytilta. Lisäksi mukaan tulee Tallipron Hiveplex, jolla saan sinkin, kuparin, mangaanin ja seleenin täydennettyä. Myös hamppuöljyä syötän nyt ainakin kuuriluontoisesti. Voi toki olla, että kutinoiden syy on jossain muualla kuin kivennäis- ja hivenaineiden saannissa, mutta tällä korjatulla ruokinnalla nyt joka tapauksessa jatketaan.

Rakas, olet liian pullukka

Sulo on kuulunut muonavahvuuteen nyt kuukauden. Tänään luottohierojani kävi hieromassa sen ja sainpahan taas mietittävää ja pohdittavaa. Kropassa sinällään kaikki oli niin kuin aavistelinkin: kireydet ja arkuudet tyypillisissä tuntiponipaikoissa (lapaluiden päissä etupainoisuudesta johtuen, pakaroissa jännittyneestä nöpöhölkästä johtuen), ja selkä nyt oli mitä oli. Jos siitä jotain positiivista pitää hakea, oikea puoli ei ollut niin järkyttävän kova ja kipeä kuin vasen puoli. Ja vaikka selässä on ne kuopat, siellä alla on kuitenkin lihas, vaikkakin pieni ja vaatimaton. Hieroja sanoi hoitaneensa sellaisiakin, joilla tuo pitkä selkälihas on paperinohut.

Selkä oli juuri niissä kantimissa joihin se menee kun epäsopiva satula valuu eteenpäin ja keikkuu ja nytkyttää siinä. Kainalot olivat kipeät ja leveä selkälihas erityisesti. Kaulan alue ja lavat eivät olleet kovin tukkoiset vaan yllättävän pehmeät.

Sulo oli hyvin epäluuloinen kun hieroja aloitti sen käsittelyn, mutta vapautui vähitellen. Kun minä vaihdoin tallissa pari kertaa paikkaa, se hiukan hätääntyi ja liikahteli perääni. Hieroja sanoi sen olevan hyvin samanoloinen kuin Pena. Kumma juttu, mitenkä minä tuollaisen ponin...

Lihaksistoa enemmän meitä puhututti kuitenkin Sulon lihavuus. Sillä on kovaa, paksua ihraa mahassa, kyljissä ja selässä paljon, niin paljon, ettei sieltä alta paikoin löytynyt lihasrajoja. Selän kuoppienkin suurin aiheuttaja on järjettömän kireät lihaskalvot, joita ei nyt päästy kunnolla käsittelemään koska ihraa on pakkautunut niin paljon sen lihasrajan päälle josta pitäisi päästä vähän lihaksen "alle" manipuloimaan. Sulon ulkomuoto on perin kummallinen siihen nähden, että se on edellisessä kodissaan syönyt minulle annetun tiedon mukaan 6 kg säilöheinää vuorokaudessa eikä väkirehuja. Sulon ihrat ovat sen näköiset, että otin riskin kun laitoin sen laitumeen, ja jos nyt joskus saadaan sadetta ja laidunruohon sokerit ampaisevat ylös, täytyy tosissaan harkita, pitääkö Sulo hetkeksi ottaa laitumelta pois. Se ei ole oireillut kaviokuumeisesti, olen sitä haukan lailla vahdannut, mutta jotain häikkää sillä aineenvaihdunnassa on.

Se on edellisessä kodissaan siis ollut aika niukalla heinäruokinnalla, ja etenkin yön ruokintaväli on ollut pitkä, ainakin jos ahneella ponilla on edessään 2 kg säilöheinää jonka se imaisee hetkessä. Sulo syö ahneesti ja tarkasti, ja luulen/uskon/toivon että ruokailutottumukset muuttuvat, kun se tajuaa että ruokaa on ja ruokaa tulee eikä tarvitse ahnehtia kaikkea heti. On toki hevosia jotka eivät opi koskaan ja voi myös olla, että Sulo on niitä joiden kylläisyyskeskus ei vain toimi niin kuin pitäisi. Voi myös olla että tuo laidunhomma on väärä valinta, mutta puntarissa on myös ponin henkinen hyvinvointi, mahdolliset mahahaavamuutokset ja omaehtoisen liikunnan lisääminen ja aineenvaihdunnan virkistäminen, joihin taas laidunnus on oiva resepti.

Entisellä tuntiponilla on myös hankala kunto - se jaksaa mennä itseään kuluttamatta sen kaksi tuntia nöpöhölkkää noin vain, mutta minun pitäisi nyt keksiä keinot liikuttaa sitä niin että se joutuu oikeasti töihin ja rasittuu (ja laihtuu). Hieroja suositteli mahdollisuuksien mukaan liikuttamaan sitä kahdesti päivässä - Sulo on nyt käynyt n. kerran viikossa isännän kanssa juoksulenkillä hikoilemassa, ja esimerkiksi tällaisinä päivinä voisin vielä aamulla/illalla liikuttaa ponin itsekin. Hän kehotti myös tekemään liikuntasuunnitelmat niin, että poni joutuu ponnistamaan ja ponnistelemaan. Yhtäjaksoinen tasainen meno ei ole niin tehokasta, sillä kun massan saa liikkeelle, se vyöryy siinä ns. omalla painollaan eteenpäin. Rasittavan liikunnan keksiminen ponille jolla ei voi itse ratsastaa onkin yllättävän haasteellista. Ohjasajo on yksi varteenotettava vaihtoehto jota ollaan harrastettu jo, mutta minulla on sillä saralla paljon opittavaa jotta siitä tulisi tehokasta liikuntaa.

Nyt ajattelen, että tämä kesä hoidetaan mieltä ja kehoa ja yritetään pitää paino edes näissä lukemissa joissa se on nyt. Syksyn tullen alkaa sitten ruokavaliolla laihdutus. Paljon on kiinni siitä, millaista heinää saadaan. Ja miten sitä sitten onnistuisi syöttämään niin että ruokaa olisi edessä niin tihein välein ettei tule ahdistusta ja siitä johtuvaa ahmimista. Hieroja kertoi tutustaan joka oli kellottanut hevosen heinäannoksen syöntiin käyttämän ajan ilman verkkoa vs. tiheäsilmäisen verkon kanssa. Ilman verkkoa 18 minuuttia, verkon kanssa 25 minuuttia. Joten verkkoasiat eivät taida olla oikotie onneen, vaikka jotainhan sitä on yritettävä syömisen hidastamiseksi.

Taidan tehdä syväsukelluksen Elinan blogiin. Hän on tehnyt hienon työn hoikistaessaan Rippeään ihraniskasta terveellisempään ruumiinmuotoon, ja todella perehtynyt aiheeseen. Josko sieltä tarttuisi mukaan uusia ajatuksia... Minulla ei ole aiemmin ollut käsissäni tällaista ihraantuvaa yksilöä, joten joudun (tai saan!) sukeltaa ihan uuteen maailmaan.

Loppuun vielä kuvapari nyt - kuukausi sitten. Jos vaikka oppisi ottamaan kuvat aina samasta kuvakulmasta niin saattaisi olla helpompi arvioida, onko jotain tapahtunut... Mittanauha täytyy ottaa käyttöön myös, jotta tuo vatsa ei nyt tuosta pääsisi enää pullistumaan!

3.6.2018

2.5.2018

No nyt!

Vihdoinkin ryhtiä tähän meidän ratsasteluun! Hankkiuduin nimittäin kouluvalmentajan silmän alle. Koska arki pikkulapsiperheessä on mitä on, asetin tavoitteeksi päästä valmennukseen kahdesti kuussa. Ja aloitin tänään.

Tässä ihan vaan kerättynä itseä ja omaa muistia varten tämänpäiväisen valmennuksen avainkohdat:

- Hevonen rehellisesti pohkeen eteen. Sieltä voidaan rakentaa kantovoimaa, saadaan selkää liikkeeseen ja sitä kautta rakennettua liikkumisen laatua. Koulukisoissa teknisesti oikein tehdystä liikkeestä saa maks. kutosen, loput täytyy tulla liikkumisen laadusta. Ei-niin-näyttävä hevonenkin voidaan saada liikkumaan laadukkaasti, mutta tie vaan on pidempi.

- Aikuista hevosta voi jo vaatia pitämään huomio ratsastajassa. Kun Pena jää jälkeen, jättäytyy pohkeen taakse, tuijottaa muualle, nousee pois tuntumalta, ratsasta jalasta eteen. Avaa jalat ja kops pohkeella, tai maiskutus, tai kosketus raipalla. Rakennetaan tästä lähtien hyvin mustavalkoiseksi tämä asia: korjataan huomion karkaamista ratsastamalla eteenpäin, jotta hevonen saadaan taas pohkeen eteen.

Alkuun eteenratsastus tuntui siltä että "juoksutan" Penaa hillittömässä ravissa, mutta kun katsoin videolta, ei se mennyt mitenkään liian kovaa. Ja kuten valmentaja lupasi, alkoi tulosta tulla jo tämän yhden tunnin aikana. Huomio kääntyi koko ajan nopeammin minuun kun muistutin pohkeella, ja ravissa kuulemma takajalat tulivat jo kaksi kavionmittaa pidemmälle vatsan alle kuin aloittaessa. Olen vain itse liian hidas korjaamaan ja keho tahtoo reagoida kädellä taaksepäin kun tuntuma häviää. Vaikka se on hevosen tehtävä hakeutua kohti tuntumaa.

Omasta asennostani seuraavat huomiot:

- Pidä hartiat lantion päällä. Kun kevennän alas pystyssä, on hevosen tultava istuntani alle, ns. tuotava satula istuinluideni alle. Jos olen etukenossa ylävartalolla, ei hevonen "pääse" pohkeen eteen. Vatsalihakset joutuu töihin kun ylävartalo on lantion päällä. Kun lähden ylös kevennykseen, pitää sanoa jalalla eteenpäin, jotta hevonen on allani kun istun alas. Säilytä asento kaarteissa! Hevosen tehtävä on kantaa ratsastaja kaarteesta läpi.

- Käsi istunnan edessä. Vie kättä ohjaa pitkin eteenpäin, ns. lyhyemmät ohjat. Älä korjaa ohjalla taakse. Tunne tasaisesta tuntumasta syntyy siitä että ajattelee lapaluut (hartiat) alas ja ojentajat töihin, ei hauikset.


On jotenkin tosi raadollista olla pitkän tauon jälkeen taas vastakkain omien vajaavaisuuksiensa kanssa. Itsekseen kun ratsastaa niin oma asentohan on aina oikein mukava ja mallikas... Sitten kun sitä pitää korjata, ja ai niin taas korjata, ja ai niin taas korjata, tulee hetkittäin tosi turhautunut olo. Miksei mun kroppa pysy siellä missä haluaisin sen olevan? Tai missä luulen sen olevan?

Penalla oli aikamoinen kuolemanpelko päällä kun oltiin uudessa, haastavassa paikassa (autot, traikut, hevosrekat, ravurit, maastoesteradalle tulijat ja menijät, you name it, we had it). Se ei sätkinyt eikä loikkinut mutta tuntui yhtä pehmeältä ja vastaanottavaiselta kuin betoniporsas. Minuakin jännitti. Ei se mitään, tämä on alku. Nyt lähdetään metsästämään Penalle kantovoimaa, sitä tasaista hyvää muotoa ja sitä kautta keskiaskellajeja. Siinä oli ensisijainen toivelistani.