Hei me melkein maastoillaan, kun yksi ei riitä ja mietteitä vinoista varpaista

Hei me melkein maastoillaan

Pena on palautellut itseään reissun koettelemuksista. Jos henkisessä taakassa ei ollut riittävästi, varmistettiin ponin epamukavuuskerroin vielä ensimmäisellä rokotusreaktiolla koskaan: kotimatkalle lähtiessä haettiin klinikalta vuosirokotteet matkaan mukaan, ja seuraavana päivänä ihmettelin ylisiistiä karsinaa, syömättömiä heiniä kasassa ja jotenkin kovin vaisua ponia. Lapatessani kakkaa tarhasta tajusin - ponin kaula oli kipeytynyt pistoksesta. Mitään paukamaa pistokohtaan ei onneksi noussut, mutta kipeä se oli, eikä Pena saanut kurkotettua kaulaansa alas syödäkseen. Ankeasti hinautui heinälaarille ja yritti jotenkin mutkalla närppiä korkeimpia korsia suuhunsa. Ei muuta kuin eväät pussiin, pussi korkealle puuhun ja homma alkoi luistaa vähän paremmin. Luojan lykky etten ottanut rokotusta ennen reissua, "ei sillä koskaan ennenkään ole mitään tullut..." Pistokohdan kipu kesti pari päivää ja loiveni sitten pois.

Töihin on siis palattu varsin maltillisesti. Hiukan kenttäjumppaa ja tänään oli vain liian kaunista mihinkään hinkuttamiseen. Siispä lähdin kuljeksimaan tiluksia ympäri selästä käsin. Pena oli hieman hämmentynyt tästä äkillisestä maastoilun kaltaisesta toiminnasta, mutta ei kesselöinyt juuri mitään. Hölkyteltiin radalla, pellolla, toisella pellolla, taas radalla, ja hetken harkitsin että sujahdettaisiin metsäänkin tuosta noin vaan, mutta ajattelin, että aloitetaan nyt tämäkin ralli taas pehmeästi. Mutta niin vaan oli hyvä mieli molemmilla tämän seikkailun päätteeksi!

Kun yksi ei riitä

Pena polki toissakesänä massiivisen haavan vasemman etusen kantapalloonsa ja sitä paranneltiin kaiken kaikkiaan kolme kuukautta. Lopulta tuli ihan hyvä, tosin kunnollinen arpi jäi. Mutta miksi tyytyä yhteen! Eilen oli vastassa tällainen näky: 

Vanha arpi siis tuo vaalea viiru uuden haavan oikeasta reunasta kohti vuohiskuoppaa

Ei helevetti sanon minä. Samaan jalkaan, lähes samaan kohtaan, lähes samanlainen kraateri!! Tämä ei ihan niin syvä taida olla kuin parivuotias kaverinsa oli, ja on enemmän tuota ruununrajan kudosta kuin ihan varsinaista ihoa. Mutta on siinä taas kurottavaa ennen kuin tuo saadaan umpeen. Nyt ei onneksi ihan vielä ole kura-aika eikä ötököistä ole tietoa. Mietin tässä että sulfalleko vai ei...


Vinot varpakset

Penan kokovartalovinous on viime aikana ollut lisääntyvää. Takaosa huitelee vasemmalla ja oikea kylki on laiska. Ihan hiljattain olen alkanut ynnätä yksi plus yksi: ollaan tänä talvena painittu uusvanhan ongelman kanssa, nimittäin vinojen takakavioiden. Kavion asento kestää hyvänä neljä viikkoa kengityksestä, sitten vääntyy taas paino kokonaan ulkosyrjille, kenkä pakenee kannatinpinnan alle ja lopputulos on ruma ja kaikkea muuta kuin optimaali. Kengittäjä raapii päätään ja levittää kenkää ja kokeilee niksit X ja Y, mutta maksimissaan viisi viikkoa ja taas ollaan tilanteessa että pitää laittaa uudestaan.

Penalla on kuusi hokkia joka jalassa ja ilmeisesti niiden tekemä vastus yhdistettynä takakavioiden voimakkaaseen kiertoon aiheuttaa sen että kenkä lähtee pakenemaan. Huomenna taas kengitellään ja ehkä jätetään se kolmas hokkipari pois ja katsotaan mitä tapahtuu.

Olen pohtinut mielessäni, voisiko tällä hokkiajalla ja Penan ratsastuksellisella vinoudella olla yhteys? Onko se ollut vinoimmillaan aina keväisin ja parhaimmillaan syksyisin, kesäkenkäkauden jälkeen? Onhan se selvää että vahva hokitus vahvasti kiertävässä jalassa on aika rasite koko jalalle ja sitä myöden vähitellen ylemmäs koko muulle kropalle...

Kantapallohaava ja sen paraneminen

Pena polkaisi 10.7. kesäkengällä vasemman etusen kannan halki hyvin vaatimattoman kompuroinnin seurauksena.

Tässä vielä kuvakertaus tuon haavan e-r-i-t-t-ä-i-n hitaasta paranemisprosessista. Mitään takapakkeja ei tullut, Pena söi yhden pönikän Oriprimia ja muuten mentiin paikallishoidolla. Eläinlääkäriä ei konsultoitu.

1 vrk

6 vrk

14 vrk

22 vrk (päällä likaa ja rupea) 

27 vrk, paluu töihin

45 vrk

63 vrk

Ja viimein, 17.9., 70 vrk ja kokonaan ummessa

Haavan umpeutumiseen ilman mitään tulehdusta tai takapakkia meni siis huikeat 70 päivää! Se tarkoittaa liki 2,5 kuukautta.

Alkuun Pena oli pari päivää koppilevossa, sitten pari viikkoa vain yöt ulkona tarhassa yhden kaverin kanssa (kärpästen takia yöt eikä päivät) ja sitten vähitellen yöt laitumella lauman kanssa. Helteiset kelit osuivat haavanparanemisaikaan jolloin joka tapauksessa koko lauma oli päivät sisällä, sinällään päästiin siis aika vähällä puljaamisella.

Aluksi haava oli sidottuna koko ajan, pesin ja puhdistin sen 2 krt/vrk. Sitten hieman myöhemmin se oli sidottuna vain sisälläoloajan, jotta turvetta ei menisi haavaan. Sidoksessa käytin erinomaiseksi osoittautunutta Sorbact-verkkoa (ihmisten tuote apteekista, imee bakteereja ja haavaeritettä) pienen palan suoraan haavan päälle, sitten sidetaitos ja sitten sideharsoa mahdollisimman ohuelti, mutta kuitenkin niin että sidos pysyi ruununrajassa paikallaan. Sideharson päälle pari tarkkaan aseteltua suirua jesaria auttamaan paikallaanpysymistä ja hidastamaan kosteuden nousua maasta/kuivikkeista.

Päivittäisistä pesuista luovuin parin ensimmäisen viikon jälkeen. Pääasiassa pesin vedellä ja lopuksi huuhtelin laimennetulla Betadinella, ja kun haava oli jo jonkin verran umpeutunut (ei enää onkaloita), laitoin siihen Jodopax-geeliä pesun päätteeksi.

Sairaslomaa Pena piti haavan vuoksi 3 viikkoa. Se ei ontunut, mutta syvää haavaa oli mahdoton pitää tarpeeksi puhtaana kentällä ja ohjattu liikunta olisi saattanut tuottaa kipua. Sitten kun taas ruvettiin liikkumaan, oli haavan päällä sidos + bootsi, myöhemmin enää vain bootsi - enkä muuten enää aio ratsastaa ilman bootseja etusissa!

Aikainen lintu

Sitä voi vissiin kutsua ratsastusmotivaation reippaanlaiseksi nousuksi, kun löytää itsensä hevosen selästä sunnuntaiaamuna klo 8.58. Etenkin kun loppupäivää määrittää se että klo 11.30 on ehdottomasti oltava autossa, putipuhtaana ja kolttu ojossa ja tukka kammattuna (myös jälkikasvulta) matkalla ihmisten juhliin.

Huomenta Pentti, lähdetkö töihin? Niin, juuri sinä. 

Okei mä lähden. 

Myöhäiskesän helle teki sen että jo tuohon aikaan sai nakata pitkähihaisen aidalle ennen kuin oli edes kävelty alkukäyntejä. Olen huippuiloinen että menin ratsastamaan, sillä Pena oli aivan superPena. Alkuun sain parit lyhyet hyppykyydit koska oli jotain hurjan jännää siellä ja täällä, mutta sitten energia suuntautui oikeisiin asioihin ja... vau. Vau! Hienoja fiiliksiä!

Muistilistaksi itselle:
- istu! Älä jää kevyeksi könöttämään etukaarelle vaan istu koko persiillä alas alusta asti.
- vaadi! Se että vaadit ei tarkoita että olisit kova tai epäreilu, eikä kääntäen se että et vaadi mitään tarkoita että olisit pehmeä ja kevyt.
- pyydä vähän enemmän kuin mihin olet tottunut Penan kanssa. Se osaa ja pystyy kyllä.

Seurauksena siitä että todella ratsastin (silti herkkänä ja kevyenä), sain Penan niin hienoon muotoon että siirtymiset ja jopa laukannostot oli mahtavia. Todella tunsin, miten se kantoi itsensä läpi siirtymisten. Tämä on meille harvinaista herkkua, ja myönnän auliisti että hyvin pitkälti siitä syystä etten minä vain uskalla ratsastaa Penaa kunnolla siihen moodiin jossa se tänään oli. Varon niin paljon sitä että se kerii itsensä ylilyhyeksi pois ulottuviltani että lopputulemana en oikeastaan tee yhtään mitään. Enkä myöskään saavuta mitään.

Koska rehellinen kantaminen on Penalle vielä raskasta, pidin monta pientä käyntitaukoa, ja se tuntui toimivalta metodilta. Vapaasta kävelystä huolimatta Pena tuli heti takaisin hyväksi kun kokosin ohjat käsiini, ja pystyin jatkamaan siitä mihin jäätiin. Harjoituksena oli ihan vain avotaivutusta pitkät sivut ja päätyihin ympyrät, tätä kaikissa askellajeissa. Ensimmäisessä laukannostossa minulla kirjaimellisesti loksahti leuka auki - tuntui kuin olisin ihan eri hevosen kyydissä kuin yleensä! Hitto kun sen tunteen saisi pulloon ja talteen, siihen pitää aina pyrkiä ja mielellään päästäkin. Osataanhan me mennä laukkaa, ihan kunnollista pyöreää laukkaa peräänannossa, kun vaan tehdään pohjatyö kunnolla.

Ja koska vähemmän on enemmän, jätin Penalta kokonaan turpahihnan suitsista ("koulusuitsista") pois. Tiukkuudeltaan turpahihna on ollutkin lähinnä koristeen virassa, nyt ajattelin antaa Penalle kaiken vapauden mupeltaa kuolainta ja protestoida suullaan jos sillä on siihen tarvetta. Se on sen tyyppinen touho että suu elää varmaan aina jonkun verran, mutta siitä huolimatta en halua puristaa suuta keinotekoisesti kiinni.

Loppuun vielä haavakuvapäivitys, kohta on sekin vaiva enää pelkkä muisto:

Haava 45 vrk

Huomenna aamureippailu jatkuu estetunnin merkeissä!

Hyp hyp hyp

Vaikka viime päivitykset ovatkin keskittyneet tankkeri-lohikärmekseen niin ei huolta, Penaa ei ole unohdettu. Se on pikkuhiljaa palaillut hommiin vaikka haava edelleen on auki (nyt 35 vrk tapahtuneesta) ja sen suojaaminen on hivenen hankalaa. Olen pitänyt treenit kohtuullisen lyhyinä mutta aina haava hiukan hinkkaantuu pinnastaan auki. Kokonaan bootsittamatta en ole uskaltanut pitää, kompromissiratkaisuilla mennään. 

Pena on koulutreeneissä ollut hieman... hankala. Tai periaatteessa ihan ok, mutta rauhallinen tahti on ollut kovin vaikea löytää. Pena on ikään kuin käpertynyt omaan kuoreensa ja kun sitä on sieltä houkutellut töihin, se on vain mennyt lyhyemmäksi ja tikuttanut pois apujen ulottuvilta. Korjaaminen on aiheuttanut jännittymistä. Olen hieman huolissani myös siitä, että sen takaosa luistaa taas turhan paljon oikealle eikä asetusta oikeaan saa mitenkään rehellisesti läpi. Oireet ovat kovin samankaltaiset kuin viime kesänä & syksynä, jolloin sitten kuvattiin ja syynättiinkin eikä löydetty vikaa, ja jolloin vika oletettavasti oli vinojen kavioiden kipeyttämissä sekundäärisissä paikoissa. Nyt meillä on taas ollut vähän probleemaa tämän kengityksen kanssa kun luottokengittäjä on pitkällä sairaslomalla. Kurja tilanne kaikenkaikkiaan! Kuulostelen ja tarkastelen, mihin suuntaan tämä kehittyy. Tosin myös hammaseläinlääkäri saapuu ensi viikolla, suustakin saattaa löytyä selitys haluttomuuteen tulla tuntumalle. 

Tänään kuitenkin tehtiin rennolla otteella 40 min hyppyjumppaa. Pituushalkaisijalla innarilinja puomeja ja pikkupikkupystyjä, ajatuksena vähän voimistaa ja nopeuttaa takaosaa laukassa. Ollaan ratsastuskoulutunneilla tehty paljon näitä innarilinjoja ja tykkään niistä tosi paljon - kun hevosen saa tuotua hyvin ensimmäiselle puomille/hypylle, loppu sujuu kuin liukuhihnaa pitkin. Hyp hyp hyp. Tällaisessa linjassa voi aivan mainiosti olla lopussa isompikin este, sen lähestyminen on helppoa kun linja ikään kuin imee koko ajan eteenpäin ja riski outoon karhunloikkaan on aika vähäinen, jos vain rytmi pysyy hyvänä. 

Pena oli huippukiva ja hyvä. Ravissa se vähän koitti koheltaa vauhtia lisäämällä vaikeasta paikasta, mutta laukassa kaikki sujui hienosti eikä pudotuksia juuri tullut. Mieleni teki ihan hirveästi nostaa viimeistä estettä kun kaikki meni niin kivasti, mutta maltoin kuitenkin. Meillä on ollut tämä sairastauko takana ja edellisenä päivänä olin tehnyt vähän tehokkaammin koulutreeniä laukassa, joten oli varmasti hyvä valinta pitää tämä hyppytreeni lyhyenä, helppona ja kivana eikä hakea turhaan epäonnistumista. Niinpä linjan viimeinenkin este pysyi viidessäkympissä ja Pena sai kokea olevansa maailman paras estePena kun selvitti kaikki esteet kunnialla.

Videopläjäys:




Pikkaisen on löysän näköistä kun ei noin pienille esteille tarvitse paljon jalkoja nostaa. Jumppahyödyn maksimoimiseksi saisi ainakin osan esteistä nostaa 10-20 cm.

Loppuhölkkä

En varmaan ikinä lakkaa hehkuttamasta sitä miten tyytyväinen olen ratkaisuuni mennä ratsastuskouluun opettelemaan hyppäämistä. Olen todella tehokkaasti päässyt hyppypelostani - ennen tämä tällainenkin miniharjoitus olisi kipristellyt vatsanpohjassa, nyt tajusin vasta esteitä pois kerätessäni etten kokenut minkäänlaista jännitystä hypyistä. Se on ihana tunne, koska hyppääminen on tosi mukavaa, ja etenkin kun ei tarvitse pelätä. On kiva kun voi luottaa omaan osaamiseensa edes hiukan eikä liikaa pelkää virheitä (omiaan eikä hevosen). Nyt olen alkanut haaveilla siitä, että saisin Penan mukaani ratsastuskoulutunneille! Ja estesatulasta haaveilen edelleen. Miksei raha kasva puissa?

Takaisin satulaan vol N

Tuntuu että olen melkoisen monta kertaa tehnyt paluun satulaan milloin minkäkin taukoilun päätteeksi. Tänään oli taas sellainen päivä, nimittäin satuloin Penan ja kävin vähän fiilistelemässä kentällä.

Haava on tänään 27 vrk vanha (!!) ja näytti tällaiselta:

Kuva on otettu ratsastuksen ja pesun jälkeen

Hieman se otti nokkiinsa ratsastuksesta, vaikka rasvasin ja sidoin sen kunnolla. Jostain välistä oli silti päässyt hieman hiekkaa siteen sisään ja rupi oli hiertynyt pois. Haava ei ollut arka, ei erittänyt mitään eikä vaikuttanut ärtyneeltä, joten ehkä takapakkia ei kuitenkaan tullut.

Sattuneesta syystä ostin jokin aika sitten suoja-arsenaaliin uudet bootsit:

Nämä bootsit tuovat mieleeni kukan terälehdet, nuo neopreeniläpykät ovat sillä tavoin lomittain ja tekevät bootsien istuvuuden ainakin Penan jalkoihin tosi passeliksi. Bootsit ovat todella kevyet, pehmeät ja joustavat, kestävyyden näkee tietenkin vasta ajan kanssa.

Ratsureipas valmiina töihin

Oli ihan huippua olla taas Penan selässä! Kaikki kiitos laiduntamiselle ja laumassa liikkumiselle, Pena tuntui vetreältä ja haki nopeasti oikeinpäin ja hyvälle tuntumalle, vaikka on ollut neljä viikkoa tekemättä mitään. Ratsastin aluksi käyntiä ja sitten ravia isolla keskiympyrällä, josta tein päätyjä kohti voltit ulospäin. Ympyrällä taivutin normaalisti sisään ja voltit tein suoralla hevosella. Tämä harjoitus auttoi nopeasti saamaan painoa takaosalle ja etuosaa kevyeksi ja suoraksi. Pienen välikäyntipätkän jälkeen otin vielä ympyrällä laukkaa molempiin suuntiin hyvän tovin. Laukassa meillä on eniten työsarkaa, lähinnä siksi etten minä ole osannut ratsastaa laukkaa eikä Pena oikein mielellään tarjoa rehellistä työskentelyä laukassa. Kumma juttu, minun täytyy tehdä vähemmän ja hevosen enemmän...

Olin supertyytyväinen Penaan. Se on vaan niin paras poni, kasvanut aimo harppauksin siitä mahdottomasta sätkijästä mikä se vielä joitain vuosia sitten oli.



PS. Emmin kaviotilanne näyttää toistaiseksi oikein hyvältä, ei lämpöä, ontumaa, aristusta eikä pulssia. Uskon ja toivon että saadaan kenkä takaisin paikalleen perjantaina tai lauantaina ja päästään sitten sunnuntaina kisoihin. Lahjattomat treenaa vai miten se nyt oli...

Laiskaa laidunnusta, haavakuulumiset ja kisailmoittautuminen

Yritin ottaa valokuvia laiduntavasta Penasta, mutta Pena viihtyi vain pää maassa. Toisaalta mikäs siinä ollessa, viileä pilvinen ja tuulinen päivä, ei ötököitä.

Kyllä minua kuitenkin ravilla tullaan vastaan kun laitumen portille ilmestyn:

Haava on edelleen vaiheessa, mutta enää en ole joka päivä suihkutellut sitä. Onkalo on umpeutunut joten en viitsi turhaan rassata, haavassa on kevyt rupi.

Haava (pesemättömänä) 22 vrk

Kaikenlaisia laumasuhteita! "Huligaaninuoriso" 5 v., 9 v. ja 3 v. ruunat

Tukka??

Ilmoittauduin yli vuoden tauon jälkeen kisoihin! En tosin Penalla, vaan Emmillä, käydään starttaamassa helppoa C:tä viikon päästä. Hauskaa! Olen nyt ratsastanut Emmiä valmennuksissa kun Pena on ollut telakalla ja tykkään siitä hevosesta tosi paljon.

Emmi

Lyhyesti kuulumisia

Pena pääsi laitumelle. Ensin laitoin sen yhdeksi tihkusateiseksi yöksi laumaan, ajattelin että sateessa ei kärpäset niin pääse haavaan kiinni. Sitten seurasi tuulinen ja sateinen päivä, joten Pena oli edelleen laitumella. Vasta tänään hain koko sakin talliin kun oli aurinkoista, lämmintä ja itikoita niin että koko lauma juoksi itsensä hikisiksi niitä paetessaan.

Haava voi hyvin, pidempijaksoinen ilmakylpyhoito on tehnyt ihmeitä ja paraneminen on hyvässä vauhdissa. Kyllä siitä vielä jalka tulee.

Eniten ilahduin tänään kuitenkin siitä, kun koitin Penan takakavioita (joissa siis on kengät kestänyt kiinni vaikka laitumella on vedetty spurtti jos toinenkin) ja ne olivat viileät. Molemmat! Lämpöily taisi kuitenkin johtua kengättömyydestä eikä käänteen uppoamisesta.

Kohta tarttis jo päästä takaisin selkäänkin. Jos vaan saan haavan suojattua hiekalta tarpeeksi hyvin niin en usko että se haittaa kevyttä ratsastelua.

Ei kavioo, ei hevosta

Voi murhe noita Penan kavioita!

Kaikki on ihan hyvin niin kauan kun on a) hyvä kengittäjä ja b) ei satu mitään eli kengät voi pitää jalassa ja ne myös pysyy siellä.

Nyt meillä on ihan kelpo tuuraava kengittäjä, jonka löysin "pompun kautta" eli yksi hutilyöntikenkääjä mahtui väliin. Isompaa vahinkoa ei saatu aikaan vaikka tällainen lipsahdus sattui mukaan. Ongelma on nyt kohdassa b, kun on vähän sattunut sitä ja tätä.

Penan etukaviot ovat kurjasti kahden kenkäkoon välistä. Nollan kenkä on hiukan ehkä pieni, ykkösen kenkä hiukan iso. Kokeiltiin tuuraavan kengittäjän kanssa n. kuukausi sitten laittaa eteen ykkösen kengät. Ne kestivät laitumella rallittavaa Penaa pari viikkoa, sitten katosi toinen ja parin päivän päästä toinen. Ok, ajattelin, etukaviot kestää olla ilman kenkiä kun poni ei juuri muuta tee kuin laidunna. Takakaviot ovat ne meidän todellinen murhe, ne kuluvat todella vinoon jos eivät ole asianmukaisesti kengitetty.

No, sittenhän kävi niin kuin kävi: Pena polki etuselleen ja repäisi koko kantapallon halki. Päivää myöhemmin se (tai joku laumakaveri) oli tallannut takakengälle niin että kenkä oli siirtynyt sivuun ja käänne uponnut anturasta sisään. Poistin tämän takakengän itse, jäljelle jäi yksi takakenkä, muut jalat olivat kengättömiä. Kengittäjä kävi tarkastelemassa tilannetta ja otettiin se viimeinenkin takakenkä pois jonkinsortin tasapainon saavuttamiseksi. Jäätiin odottamaan tilanteen kehittymistä: etupäätä ei voinut kengittää ammottavan haavan takia (jalasta ei saisi kunnon otetta), takajalkaan saattoi tulla paise tai saattoi olla tulematta.

Pena oli kengättä puolitoista viikkoa. Tämän ajan se seisoi sisällä kaikki päivät ja oli nurmipohjaisessa pienehkössä tarhassa yöt. Ei liikuntaa, ei taluttelua, ei mitään.

Haava 14 vrk

Haava 14 vrk

Tänään haavan tilanne alkoi olla kohtuullinen eikä paiseestakaan toistaiseksi ole ollut merkkejä, joten kengittäjä pääsi tekemään työnsä. Päivän motto oli laitetaan nyt nää kengät kiinni tänne mitä täällä on kaviota jäljellä ja korjataan asentoa sitten kun siihen on taas varaa. Puolessatoista viikossa ollaan taas jouduttu siihen tilanteeseen että takakaviot ovat onnettomat vinot pienet nysät joita täytyy kikkakolmosilla korjailla, ettei hevonen mene rikki kun koko sen paino lepää kavion ulkosyrjällä, joka kuluu silmissä olemattomiin. Etukavioissakaan ei ollut hurraamista mutta niiden tilanne ei ole niin surkea kuin takasten.

Tämmöisinä hetkinä minun tekisi mieli ravistella niitä jotka huurupäinä huutelevat että kengättömyys on ainoa oikea vaihtoehto ja sopii joka konille.

Penan kaviolaatu ei varsinaisesti ole huono - sen kaviot eivät ole sillä tavoin hauraat että ne lohkeaisivat, irtokengät eivät vie mukanaan puolta kaviota ja kaviot kasvavatkin (onneksi!) ihan kiitettävää tahtia. Kavioaines ei vain kestä vänkyröiden jalka-asentojen aiheuttamaa epätasaista kulutusta ilman kengän tuomaa suojaa. Kengät on oltava. Ja ne on oltava jalassa oikein. Ja niiden soisi pysyä siellä jalassa ihan koko kengitysvälin ilman mitään tällaisia ylimääräisiä kommervenkkejä. Mutta sano se hevoselle joka normaalioloissa laiduntaa laumassa, päästää laumakaveri-kolmevee-jättiläisen nyhjäämään ihan perskarvoihinsa kiinni ja kohlaa muutenkin menemään sellaisin askelein että saa ylläolevien kuvien kaltaista jälkeä aikaan kesäkengällä...

Itse kengitystapahtuma oli taas hankala, kun takakaviot olivat arat. Reuhtomista, nyppimistä ja potkimista. Kiitos ja anteeksi, ihana kengittäjä! Ja taas mennään pienellä riskillä, takakengät levitettiin niin paljon yli kavion reunasta kuin suinkin uskalsi, jotta kavio ja sitä myöten koko jalka saisi tukea. Riskinä on se, että joku toinen hevonen (tai Pena itse) polkee kengän päälle ja kenkä irtoaa, eikä niin nyt vain yksinkertaisesti saisi tapahtua ennen kuin kavio on kasvanut vähän.

Kengittäjä lupasi soitella omalle mentorilleen ja kysyä, auttaisiko Penaa rengaskenkä takakavioissa. Sillä saisi painetta pois sieltä kavion ulkosyrjältä. Toisaalta rengaskengän irtipolkemisriski on vielä suurempi kuin tällaisen väljästi sovitetun tavallisen ja/tai levikekengän.

Sairastupa jatkaa haavanpesua ja kavioidenvahdintaa, mitäpä sitä muutakaan parhaaseen ratsastusvuodenaikaan tekisi.

Haavakuvavaroitus

Penan kantapallohaava on nyt viikon ja yhden päivän ikäinen. Hiukan tahtoo epätoivo iskeä kun mietin, kauanko lopulliseen umpeutumiseen menee aikaa...

6 vrk

Haava tarvitsisi ilmaa ja on aina paremman näköinen kun on saanut olla ilman sidosta. Olen pitänyt Penan pari yötä ilman sidosta tarhassa. Haavaan menee silloin hiukan roskaa (heinänpätkää ja hiekkaa/maata) mutta haavan reunat kuivuvat ja märkäinen haju lähtee pois. Ongelma vaan on kärpäset näin heinäkuussa, niitä pieniä pirulaisia on iltamyöhään asti ja ne palaavat aamuvarhaisella, ja kun ne kerran syövät ehjänkin ihon rikki niin ei kamalasti huvita tarjota niille tuollaista apajaa. Lisäksi paarmat alkavat kiusata hevosia jo aamupäivällä, joten minun täytyy hakea hevoset sisälle ennen kuin ramppaaminen alkaa. Aidanviertä edestakaisin tallaaminen on turhan otollinen tilanne polkea uudestaan kannalle.

Huuhdon haavaa vedellä vähintään kerran päivässä, useimmiten kaksi kertaa. Sen jälkeen lorautan siihen laimennettua Betadinea ja annan kuivua. Haavaa vasten tulee Sorbact-verkkoa, se imee bakteereja ja haavaeritettä eikä tartu kiinni. Sitten sidetaitos ja sideharsoa mahdollisimman vähän, jotta paketti pysyisi edes pikkuisen hengittävänä. Karsinaan en ole laittanut ilmastointiteippiä muuta kuin pienen pätkän sideharson kiinnipysymistä varmistamaan, enkä ole enää myöskään laittanut bootsia päälle. Ulos täytyy laittaa teippiä reilummin koska kosteus kiipeää maasta ylöspäin ja kastelee koko sidoksen.

8 vrk

8 vrk

Näissä tämänpäiväisissä kuvissa ei näy haavan syvyys - keskellä on syvä onkalo, nuo rumannäköiset reunat uskoakseni kuivuvat ja kuolevat kokonaan pois kun haava paranee pikkuhiljaa pohjasta päin. Kuuden vuorokauden kuvasta saa paremmin käsitystä haavan syvyydestä.

Pena on edelleen säilynyt hoitomyönteisenä eikä haava taida olla kovin kipeä, sillä olen saanut ihan rauhassa puhdistaa ja hoitaa sitä. Laumaansa Pena tietenkin kaipaa vaikka sillä onkin Emmi tarhakaverina.

Sulfa loppui eilen. Nyt mennään paikallishoidolla ja toivotaan ettei tule takapakkeja. Mutta aikaa tämä epäilemättä ottaa.

Terveiset sairastuvalta

Haava on ällöttävä, suuri, haisee pahalta mutta ei ole merkittävästi muuten tulehtuneen oloinen. Sulfaa menee ja päivittäiset pesut ja putsaukset ja käärimiset päälle, mutta totta ihmeessä tuollainen haava alkaa haista kun se on koko ajan käärittynä ja kosteana.

Kengänkäänteen puhkoma takakavio on lämmin, mutta Pena ei onnu eikä varvaspulssia tunnu. Eipä auta muu kuin odottaa, mitä on tulossa vai onko mitään.

Pena on nyt ollut päivät karsinassa ja yöt tarhassa kaverin kanssa. Tarhanpohja on kuivempi kuin laidun eikä yhden kaverin kanssa pienemmällä alalla tule ehkä niin paljon turhaa ramppaamista kuin lauman mukana isolla alalla. Haava tarvitsisi ilmaa, mutta en tiedä koska sitä uskaltaisi jättää sitomatta. Karsinassa se menee täyteen turvetta ja ulkona on ötökät. Olen myös hieman epävarma siitä, pitäisikö kuitenkin soittaa eläinlääkäri katsomaan sitä... Pelkään että haavaan kasvaa massiivinen liikaliha josta seuraa lisää ongelmia.

Kun yksi ei riitä

Kun yhden jalan hoitaminen käy liian helpoksi/nopeaksi/mitävaan, rikotaan seuraava!

Eilen aamulla Pena tuli laitumelta tahmeasti sisään haavanhoitoon. Syy selvisi äkkiä: se oli polkenut takakenkänsä niin että kenkä oli siirtynyt kriittiset kaksi senttiä vinoon ja toinen sivukäänne uponnut kokonaan kavion pohjasta sisään. Eipä tullut mieleen ottaa näystä valokuvaa vaan revin kengän kaviosta irti ja vikkelään, ja oli muuten tiukassa!

Kaksi kääröä jaloissa tiesi koppilepoa. Tänään kävi kengittäjä ja hänen kanssaan mittailtiin vahinkoa. Kolo kaviossa on syvä ja tänään Pena myös ontui jalkaa vähän, tosin vielä kaviossa ei juuri ollut puristusarkuutta. Saattaa tulla paise tai saattaa olla tulematta, nyt kengittäjä kuitenkin vuoli kolon suun selvemmin auki ja ruutattiin ruiskulla ja katkaistulla injektioneulalla betadinea sinne onkalon perukoille asti. Teoriassa sieltä pitäisi nyt olla mahdollisella mädällä hyvä väylä ulos, mutta mistä näistä koskaan tietää.

Penalla oli jäljellä enää yksi takakenkä ja otettiin sitten sekin pois. Kunhan etujalan haava paranee sen verran että jalka kestää käsittelyä (ja jos takakavioon ei kehity paisetta), kengitetään kaikki jalat ensi viikolla. Tämä nykyinen varakengittäjä on onneksi osoittautunut hyväksi tyypiksi ja asiansa osaavaksi! Tänään Pena pääsi pieneen ruohopohjaiseen tarhaan vähän ulkoilemaan, sen hermo oli vinkuvan piukalla vuorokauden karsinalevon jälkeen... Nyt sitten kiitos riittää nämä vauriot!

Ällö!

Semmonen.

Minä en edes ole mikään hyvä haavanhoitaja, selviän kun on pakko, mutta kun tuosta onkalosta tarttis saada kaikki lika pois huuhtomalla ja sidetaitoksella pyyhkimällä/kaivamalla niin mieluummin kyllä istuisin pää polvissa ja hengittelisin kuin tonkisin haavasta yhtään mitään.

Kääre

Jesari kääreen päällä

Ja bootsi koko komeuden ylle

Olen ollut aika sanoinkuvaamattoman liikuttunut siitä luottamuksesta, jolla Pena antaa minun hoitaa itseään. Hommat tahtoo mennä vähän yötöiksi, mutta niin se vaan lähtee laitumelta minua vastaan kun tulen, tulee tyhjään talliin pesukarsinaan ja seistä jäkittää siinä mitään sättäämättä, kun minä hoidan, pesen, puhdistan ja sidon haavaa. Välillä kun minä pidän jalkaa ylhäällä, hoitaa Pena minua olkapäästä ylähuuli töröllään. Näinä hetkinä tiedän tehneeni jotain oikein sen kanssa.

Lopuksi tärkein: palkinto (ja lääkkeet)

Superlyhyt treeni

Eilen tuli viesti: Tunnille huomenna aamupäivällä?

Nopea tilannetsekkaus: lapselle hoitaja: jes, muuta sovittuna: ei, hevonen jolla ratsastaa: jes, ja olisko se peräti Penan vuoro, jes!

Edellisen kerran valvova silmä on meidän menoamme mittaillut vissiin syyskuussa, Emmin selässä olen keikkunut valmennuksessa pari kertaa sen jälkeenkin.

Hartaasti harjasin ja laitoin kuntoon ja lähdin kentälle, sopiva keli ja kaikkea. Ehdin kävellä ja ottaa puoli kentällistä ravia, kun ope kysyy oliko Penalla toi haava tossa...

Ei perkele sillä ollut mitään haavaa missään, juurihan minä sen kävin huolella ja rakkaudella läpi. No nyt oli, vasemmassa etusessa toinen kantapallo kokonaan halki, verta tuli lammikoksi hiekalle ja sitä oli lentänyt roiskeiksi takajaloillekin. Ne oli ne reenit siinä sitten.

Vuoto tyrehtyi kylmällä vedellä melko pian mutta haava on todella ruma, melkoisen syvä, siinä kaikkein veemäisimmässä paikassa suojaamisen kannalta. Vaikka olin kunnolla letkuttanut haavaa ja olevinaan saanut sen puhtaaksi, vedin sieltä kuitenkin vielä puhdistusvaiheessa ruohonpätkän ja hiekkaa. Voi kilinkellit sanon minä, heinäkuu ja kärpäset ja sateesta liejuuntuvat laidunpolut ja mun hevosellani tuollainen vekki tuollaisessa paikassa.

En tajua miten Pena onnistui noin häijysti repimään jalkansa, se taisi ihan pienesti kompuroida kerran, ilmeisesti siinä vaiheessa ei sitten ollut etujalka ehtinyt takajalan alta pois. Ei se ole hokeillakaan saanut noin inhaa jälkeä aikaiseksi vaikka aikamoisen kohelo onkin. Ei auta itku markkinoilla, onneksi on kaapissa sulfaa valmiina, ja sitten vaan pesua ja käärintää ja pesua ja käärintää ja kaikki raajat ristiin ettei tuu tulehdus. Jos on huippuvinkkejä kantapallon sitomiseen niin että kestää ja pysyy niin ilolla otan vastaan.