Hei me melkein maastoillaan, kun yksi ei riitä ja mietteitä vinoista varpaista

Hei me melkein maastoillaan

Pena on palautellut itseään reissun koettelemuksista. Jos henkisessä taakassa ei ollut riittävästi, varmistettiin ponin epamukavuuskerroin vielä ensimmäisellä rokotusreaktiolla koskaan: kotimatkalle lähtiessä haettiin klinikalta vuosirokotteet matkaan mukaan, ja seuraavana päivänä ihmettelin ylisiistiä karsinaa, syömättömiä heiniä kasassa ja jotenkin kovin vaisua ponia. Lapatessani kakkaa tarhasta tajusin - ponin kaula oli kipeytynyt pistoksesta. Mitään paukamaa pistokohtaan ei onneksi noussut, mutta kipeä se oli, eikä Pena saanut kurkotettua kaulaansa alas syödäkseen. Ankeasti hinautui heinälaarille ja yritti jotenkin mutkalla närppiä korkeimpia korsia suuhunsa. Ei muuta kuin eväät pussiin, pussi korkealle puuhun ja homma alkoi luistaa vähän paremmin. Luojan lykky etten ottanut rokotusta ennen reissua, "ei sillä koskaan ennenkään ole mitään tullut..." Pistokohdan kipu kesti pari päivää ja loiveni sitten pois.

Töihin on siis palattu varsin maltillisesti. Hiukan kenttäjumppaa ja tänään oli vain liian kaunista mihinkään hinkuttamiseen. Siispä lähdin kuljeksimaan tiluksia ympäri selästä käsin. Pena oli hieman hämmentynyt tästä äkillisestä maastoilun kaltaisesta toiminnasta, mutta ei kesselöinyt juuri mitään. Hölkyteltiin radalla, pellolla, toisella pellolla, taas radalla, ja hetken harkitsin että sujahdettaisiin metsäänkin tuosta noin vaan, mutta ajattelin, että aloitetaan nyt tämäkin ralli taas pehmeästi. Mutta niin vaan oli hyvä mieli molemmilla tämän seikkailun päätteeksi!

Kun yksi ei riitä

Pena polki toissakesänä massiivisen haavan vasemman etusen kantapalloonsa ja sitä paranneltiin kaiken kaikkiaan kolme kuukautta. Lopulta tuli ihan hyvä, tosin kunnollinen arpi jäi. Mutta miksi tyytyä yhteen! Eilen oli vastassa tällainen näky: 

Vanha arpi siis tuo vaalea viiru uuden haavan oikeasta reunasta kohti vuohiskuoppaa

Ei helevetti sanon minä. Samaan jalkaan, lähes samaan kohtaan, lähes samanlainen kraateri!! Tämä ei ihan niin syvä taida olla kuin parivuotias kaverinsa oli, ja on enemmän tuota ruununrajan kudosta kuin ihan varsinaista ihoa. Mutta on siinä taas kurottavaa ennen kuin tuo saadaan umpeen. Nyt ei onneksi ihan vielä ole kura-aika eikä ötököistä ole tietoa. Mietin tässä että sulfalleko vai ei...


Vinot varpakset

Penan kokovartalovinous on viime aikana ollut lisääntyvää. Takaosa huitelee vasemmalla ja oikea kylki on laiska. Ihan hiljattain olen alkanut ynnätä yksi plus yksi: ollaan tänä talvena painittu uusvanhan ongelman kanssa, nimittäin vinojen takakavioiden. Kavion asento kestää hyvänä neljä viikkoa kengityksestä, sitten vääntyy taas paino kokonaan ulkosyrjille, kenkä pakenee kannatinpinnan alle ja lopputulos on ruma ja kaikkea muuta kuin optimaali. Kengittäjä raapii päätään ja levittää kenkää ja kokeilee niksit X ja Y, mutta maksimissaan viisi viikkoa ja taas ollaan tilanteessa että pitää laittaa uudestaan.

Penalla on kuusi hokkia joka jalassa ja ilmeisesti niiden tekemä vastus yhdistettynä takakavioiden voimakkaaseen kiertoon aiheuttaa sen että kenkä lähtee pakenemaan. Huomenna taas kengitellään ja ehkä jätetään se kolmas hokkipari pois ja katsotaan mitä tapahtuu.

Olen pohtinut mielessäni, voisiko tällä hokkiajalla ja Penan ratsastuksellisella vinoudella olla yhteys? Onko se ollut vinoimmillaan aina keväisin ja parhaimmillaan syksyisin, kesäkenkäkauden jälkeen? Onhan se selvää että vahva hokitus vahvasti kiertävässä jalassa on aika rasite koko jalalle ja sitä myöden vähitellen ylemmäs koko muulle kropalle...