Kun harrastetaan taivasalla eivätkä nämä etelän talvet enää tarjoa kunnon lumia, niin talvikauden esteen- ja puominylityssaldoksi tulee pyöreä nolla. Nyt meillä on kuitenkin kenttä kokonaan hiekalla, joten maanantaina kannoin sinne kevään ensimmäiset puomit. Kolmen ravipuomin sarja hiukan viuhkana ympyrän kaarella ja yksi kavaletti, sekin kaarevalla linjalla.
Syksyllä meidän hyppyjen tilanne oli vaihteleva, välillä mentiin aivan vailla kontrollia sekaan vaan mihin tahansa etäisesti estettä muistuttavaan, ja kun aloin ponnekkaammin ratsastaa kontrollia, Pena löi luukut kiinni ja lakkasi menemästä mihinkään. Seistiin sarjaesteen a- ja b-osan välissä eikä tullut pakkia eikä eteenpäin eikä mitään. Sitten keksin kokeilla korvapalloja Penalle ja meno vähän helpottui, mutta ihan yksinkertaisesti rytmin löytäminen oli edelleen hyvin hankalaa.
Joten rytmistä aloitettiin! Jo ravipuomeilla jouduin aluksi aika monta kertaa ratsastamaan Penan pysähdykseen asti puomisarjan jälkeen, kun se vain lähti juoksemaan puomeja kohti, niiden päällä ja niiden jälkeen. Toisaalta näitä ratakiskomallin toistoja tuli paljon vähemmän kuin ennakkoon pelkäsin, ja lopuksi Pena ravasi tosi hyvin puomien yli. Ei painanut kädelle, ei muuttanut tahtia, katsoi jalkojensa paikat itse. Suoruuden ja kääntymisen kanssa on töitä, oli ratsu sitten koulu- tai estesatulassa. Nyt kuitenkin aika kivasti sain Penan molemmille ohjille ja kääntymään etuosastaan myös oikealle. Ilahdun joka kerta, kun ensin sitkeästi suoristumista vastustava hevonen alkaakin sitten pärskiä ja pöristä tyytyväisenä kun ranka suoristuu ja liikkuminen helpottuu.
Laukassa tehtävänä oli ratsastaa suurella soikiolla yhden kavaletin yli. Kavalettikorkeus meidän kalustolla on ehkä 35 cm, mutta kylläpä vaan kuumensi tunteita tämä maasta korotettu puomi. Ensimmäiset ylitykset olivat aika hillittömiä ja hilpeitä ponkaisuja, sitten vähitellen aloin edellyttää Penaltakin pientä vakavoitumista ja aloin ratsastaa sitä laukastakin käyntiin ja/tai pysähdykseen asti kavaletin jälkeen jotta jarru löytyisi. Ja rupesihan se sitten vähitellen löytymään ja viimeisillä toistoilla päästiin jo sinne kavaletille asti ilman että Pena tarrasi käteeni kiinni ja lähti kiikuttamaan. Sinällään ehkä rytmi oli vielä vähän hakusessa, mutta ainakaan minua ei viety ja Pena kuunteli pidätteen ja odotti siihen askeleeseen johon halusin sen viedä.
Kaikin puolin tosi paljon parempi alku kuin osasin odottaakaan! Ja ai että miten mukavaa oli! Minusta on kuoriutunut esteratsastusfani, tykkään ihan hurjasti opettaa hyppäämistä, katsoa hyppäämistä ja janoan päästä itse hyppäämään taas. Yritän nyt saada nämä kavaletit ja puomit mukaan viikko-ohjelmaan, niillä on helppo rakentaa kontrollia ja rytmiä ennen varsinaisia esteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti