Tänään vappuaattona kuorin hevoseni kahden (2) loimen alta, raappasin siitä furminaattorilla irtokarvaa aika kasan, ja sitten lähdettiin kymmensenttiseen nuoskalumihankeen vappukävelylle. Kesäkengissä ja ilman tilsakumeja, koska oli kevät kunnes ei enää ollutkaan.
Tuli tilsoja ja heliumpalloni oli taatusti kulmakunnan komein poukkoillessaan narun päässä. Minulla oli välihousut, tuulihousut, kaksi pitkähihaista paitaa, toppatakki, pipo ja kumisaappaat. Satoi märkää räntää ja vitutti niin etten pystynyt edes ottamaan valokuvaa valkoisesta maisemasta. Ja huomenna on toukokuu!
Vuosi sitten laitoin hevoset äitienpäivänä laitumelle ensimmäistä kertaa totuttelemaan. Villi veikkaus että tänä vuonna menee joku tovi pidempään.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
maanantai 24. huhtikuuta 2017
Ei ihan koko totuus
Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:
Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!
Houston, we have a problem |
Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.
Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.
Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.
Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!
Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!
Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.
Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset. |
Verryttelyväistöä |
On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla |
Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista |
Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta) |
Laukkaa |
Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen |
Havaittavissa sateen uhkaa |
Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!
Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!
Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena |
Tunnisteet:
kouluratsastus,
kuulumiset,
kuvia,
lainakuski,
muoto,
paino,
raskaus,
treeni,
äitiys
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Paljonko ratsastaja saa painaa?
Lähettäjä: ö
Päivämäärä: 14.4.17 17:42:50
Kyllä mun mielestä 44 kokoiinen on ihan maksimi ratsastamaan. Pitää ajatella hevosen selkää.ei hevosta ole luotu kantamaan ratsastajaa.
Päivämäärä: 14.4.17 17:42:50
Kyllä mun mielestä 44 kokoiinen on ihan maksimi ratsastamaan. Pitää ajatella hevosen selkää.ei hevosta ole luotu kantamaan ratsastajaa.
Lähettäjä: €€€
Päivämäärä: 16.4.17 11:18:08
Juurikaan ei yli 80 kiloisella ihmisellä pitäisi olla mitään asiaa hevosen selkään. Olkoot vaikka mikä hevonen niin painon tuoma kuormitus selälle on aivan tolkuton. miettikää paljon tulee painoa satulan paneeleille.. siinä kun on himppasen epäsopiva satula niin huh huh.
Itse olen sitä mieltä, että jos tahtoo ratsastaa, tahtoo myös laihduttaa.
Päivämäärä: 16.4.17 11:18:08
Juurikaan ei yli 80 kiloisella ihmisellä pitäisi olla mitään asiaa hevosen selkään. Olkoot vaikka mikä hevonen niin painon tuoma kuormitus selälle on aivan tolkuton. miettikää paljon tulee painoa satulan paneeleille.. siinä kun on himppasen epäsopiva satula niin huh huh.
Itse olen sitä mieltä, että jos tahtoo ratsastaa, tahtoo myös laihduttaa.
Pari melko mehevää kommenttia koskien ratsastajien painoa, kopioitu hevostalli.netistä.
Minusta on huippujuttu, että ratsastajien painosta puhutaan. Ylipaino on suomalaisten riesa, niin nuorilla kuin aikuisillakin. Jo moni lapsi on ylipainoinen ja painonsa vuoksi kömpelö, tasapainoton ja jaksamaton harjoittelemaan esim. ratsastustunnilla annettuja tehtäviä.
Tässä vielä pari lainausta Ylen artikkelista v. 2014, josta varmaan tämä yleinen painokeskustelu alkoi:
Onko ratsastajan enimmäispaino 60, 100 vai 180 kiloa?
Yleisimmin vallalla tuntuu olevan käsitys, että hevonen voisi ongelmitta kantaa korkeintaan 15-20 prosenttia omasta painostaan. Kattavaa tutkimusta hevosen kantokyvystä ei kuitenkaan ole, ja muutamien ulkomailla tehtyjen tutkimusten tulokset vaihtelevat.
Ruotsalainen Ridsport lehti vertasi taannoin brittiläistä, japanilaista ja amerikkalaista tutkimusta. Brittitutkimuksen perusteella hevosen selässä ei saisi olla enempää kuin 10 prosenttia sen omasta painosta, satulan paino pois lukien. Jos hevonen siis painaisi 500-600kg voisi ratsastaja painavimmillaan olla vain 60 kiloinen. Tutkimuksessa todettiin, että vain viisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista ratsastajista oli riittävän kevyitä hevoselleen.
Japanilaistutkimus sen sijaan väittää, että hevonen voisi kantaa kolmanneksen omasta painostaan, siis 500-600 kiloisella hevosella voisi olla jopa 180 kiloinen taakka kannettavanaan. Japanilaiset tekivät hevosille biomekaanisia mittauksia, jotka osoittivat taakan vaikutuksen hevosen käyntiin ja raviin.
Amerikkalaistutkimus puolestaan tuli lopputulemaan, että hevonen voi kantaa 20 prosenttia painostaan. Tutkimuksessa huomattiin, että hevosten lihakset kipeytyivät kun ne kantoivat 25-30 prosenttia omasta painostaan, mutta alle 20 prosentin paino ei aiheuttanut hevosille ongelmia.
On myös tutkimuksia, joiden perusteella hevosen oman painon sijaan tärkeää sen kantokyvyn kannalta on sääriluiden paksuus ja selän leveys. Massiivisemmat hevoset kantavat siroja hevosia suurempia taakkoja.
*
Kaija Borup ei usko tarkkoihin kilomääritelmiin.
– Sitä ei ainakaan voi määritellä senttien ja kilojen kautta vaan on monta muuta asiaa mitkä vaikuttavat hevosen kantokykyyn. Ratsastus perustuu siihen, että ratsastaja mukautuu hevosen liikkeisiin ja jos sitä ei tapahdu, niin silloin pienikin paino on hevoselle epämukavaa ja ratsastajallekin.
Borup pitää kuitenkin kiinni siitä, ettei ratsastus ole laihdutuslaji siinä mielessä, että reilusti ylipainoisen ihmisen ei kannata hänen mukaansa kannata aloittaa ratsastusta.
– Jos on koko ikänsä ratsastanut ja sitten iän myötä on paino noussut, niin ei se ole niin kamalaa, koska kehon hallinta on kunnossa. Ylipainoiselle aloittelijalle en sen sijaan ratsastusta suosittele.
*
Artikkelissa ollaan asian ytimessä. Sen sijaan aihetta hipovissa keskusteluissa tuntuu menevän pointti aika monelta ohi korkealta ja kovaa. Kilot itsessään eivät välttämättä ole paras mittari arvioimaan, onko ratsastaja liian painava. Ratsukko voi olla sopusuhtainen vaikka vaa'an numerot olisivatkin suuret. Myös painava ratsastaja voi olla taitava, ja sitä myöden miellyttävämpi taakka hevoselle, kun holtiton, mutta painokiloiltaan kevyt ratsastaja.
Keskustelupalstoilla on myös helppo huutaa, että yli 75-kiloinen tai yli 42-housukoon ratsastaja on auttamatta lihava. Olen myös ihan ratsastuskoulun seinällä törmännyt painorajoitukseen, jossa 175-senttiselle puoliveriselle on ilmoitettu ratsastajan maksimipainoksi 65 kg. Kuitenkin shetlanninponin selkään sai mennä 55 kg painava henkilö. Välillä tuntuu, että kansalaisilta on hukkunut käsitys siitä, mitä aikuinen (nainen) painaa.
En missään nimessä ole sen kannalla, että ratsastus pitäisi julistaa laihdutuslajiksi ja että pitäisi tuoda markkinoille ylilihaville ratsastusvaatteita, jotta kaikki saisivat ratsastaa. Mutta minusta on myös melko naurettava ajatus, ettei suuren, parhaassa työiässä olevan, koulutetun puoliverisen selkään saisi mennä yli 65-kiloinen ihminen. Tai että jos painaa 85 kiloa, voi ratsastaa vain käyntiä. Kilojen tuijottamisen sijaan siteeraan erästä opekolleegaani: "Mun mielestä tallin edessä pitäisi vaa'an sijasta olla tasapainorata määrittämään, kuka voi tulla ratsastustunnille."
Painon lisäksi olisi mielenkiintoista vertailla myös eri vartalotyyppejä ja vartalon mittasuhteita. Onko hevosen mukavampi kantaa laihaa, pitkäraajaista ratsastajaa vai tanakkaa, jolla on lyhyet raajat? Oletettavasti molemmat voivat painaa saman verran. Ja kummalle ratsastus on helpompaa? Myönnän että välillä raavin opena päätäni kun yritän löytää tosi lyhytkätiselle ratsastajalle oikeaa käden paikkaa ja ohjaspituutta. Jos kyynärpäässä on kulma, on nyrkki liian korkealla ja ohjaa on päästettävä pidemmäksi jotta käsi sopii olemaan ns. oikealla paikalla. Hallinnan vuoksi taas lyhyempi ohjaspituus olisi toimivampi, mutta silloin käsi suoristuu liikaa ja tulee kovaksi. Eivätkä ihan helppoja ohjattavia ole 50-kiloiset, puolessa vuodessa 175 cm pitkiksi venähtäneet nuoret tytötkään, joiden reisi ei vielä hahmota yhtään mitä nilkka tekee, ja joiden lempiratsukin on vain 140 cm korkea... Painon puolesta kaikki ok, mutta mutta.
Ja nyt loppuun laitan oman pääni vadille. Pahoittelen että esimerkkikuvani eivät ole aivan viime viikolta.
Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm |
Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus n. 160 cm. Vertailun vuoksi kuva minusta myös jonkun muun kuin Penan selässä. |
Joulukuu 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm |
Arvaa, mitä minä painan? Olenko liian suuri omalle ratsulleni?
Olen 165 cm pitkä. Alimmassa kuvassa päälläni oleva takki on kokoa 40. Pikeurin ratsastushousuissa käytän kokoa 38, joka vastaa varmaan muissa merkeissä kokoa 40. En taida omistaa juuri yhtään S-kokoista vaatekappaletta. Yleisin kokomerkintä lienee M, numerokoossa 38 tai 40. Paljonko kiloja?
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Oikeasti läpi
Meidän ratsastelut on ollut sellaista puolivillaista humputtelua viime ajat. Ollaan tehty hiukan ja sinnepäin ja siihen se on jäänyt. Hyi minua. Enkä ole edes itse tajunnut omaa lepsuiluani ennen kuin vasta tänään, kun satuloin Penaa tallissa ja mietin, mitä tekisin kun kentälle pääsisin. Sitten syttyi lamppu päässäni: pitäisikö ratsastaa niin että hevonen tulisi oikeasti läpi asti?
Noin niin kuin periaatetasolla en tykkää puhua läpiratsastamisesta, koska siinä on mielestäni sellainen väkisin runttaamisen kaiku. Kyse ei kuitenkaan ole hevosen "kesyttämisestä" tai pakottamisesta jotenkin ratsastajan tahtoon, vaan (ainakin minulle!) läpiratsastaminen tarkoittaa perustsekkausta että hevonen tulee rehellisesti ratsastajan jalan eteen ja tuntumalle, kantaa molemmista kyljistä, kääntyy, taipuu. Ja tekee nämä asiat nimenomaan rehdisti koko kropallaan, ei niin että nojaa ratsastajan apuihin ja vastaa hieman viiveellä. Minulle läpiratsastaminen on hevosen koko kehon voimistelua ja ratsukon välisen yhteyden "avaamista". Yleensä se ei kata temppuja, vaan erilaiset liikkeet palvelevat tarkoitusta. Hienosäädön paikka on muulloin.
Penan kanssa löysin puolieroja ja aika härskiä vasemmalle pohkeelle nojaamista ja sitä kautta työlästä vasenta suupieltä. Joko se oli täysin tyhjä tai sitten sitkeästi kiinni ohjassa. Noora kirjoitti hetki sitten blogissaan tästä aiheesta; ongelma ei ole siellä suussa, ei pidä ratsastaa hevosta "irti kuolaimesta" millään pään vemputtamisella, vaan jalkaa, jalkaa, jalkaa. Huomasinkin, miten oikeasti vasen reiteni alkoi vähän tutista kun jouduin käyttämään kunnolla vasenta pohjetta, monta kertaa pienellä taputuksella yhden voltinkin aikana. Ulkopohkeena vasen sanoo käänny etuosasta ja sisäpohkeena sanoo ei saa nojata, kanna itse.
Simppeliä ympyrä - suoraan - ympyrä - suoraan -kuviota kaikissa askellajeissa. Ravissa ja laukassa otin suorille mukaan myös reilut avotaivutukset jotta sain sisäkyljen ylös ja etuosan hallintaani. Avotaivutuksissa etenkin huomasin miten vaatimattomasti olen viime aikoina hevostani ratsastanut. Nyt kun se todella alkoi kantaa ja liikkua kunnolla, se pystyi tekemään paljon jyrkemmät taivutukset kuin mitä yleensä edes "raaskin" pyytää, ja oma fiilikseni oli se että sain todella ratsastaa sitä jalasta! Penan kanssa huomio kiinnittyy tosi helposti vain siihen käteen kun se on mielellään tyhjä edestä, ja pohkeen käyttö herkästi tekee tahdin kiireiseksi. Ei näin! Vaan työskennellään hevonen niin että se antaa koskea jalalla itseensä ja ottaa oman kantokykynsä käyttöön. Lopputulos: kevyt hevonen tasaisella tuntumalla molemmin puolin, ei tyhjänä. Perstuntuma sellainen että ratsastaa leveää, isoa hevosta. Tahti on kuin kaappikellolla, tasainen ja rikkumaton. Pohjetta sai ja piti käyttää paljon, ja ai että miten kauniita voltteja pystyinkään ratsastamaan kun hevoseni oikeasti kantoi ja taipui! Ei mitään kiireisiä kantattuja kananmunia vaan pyöreitä, säännöllisiä voltteja joilla takajalat polkivat hyvin rungon alle.
Jännä havainto jälkeenpäin: Pena hikosi enemmän sieltä vasemmasta kyljestä josta jouduin enemmän huomauttamaan jalalla. Hyvä vai huono vai vaan sattumaa?
Meillä molemmilla oli hyvä mieli ihan läpi treenin, ja jälkeenpäin olo että on tehtykin kunnolla töitä. Ja aikaa meni silti vain se ihan normaali 45 min + loppukäynnit radalla. Tunti tallistalähdön jälkeen oltiin jo takaisin käytävällä ja kamat pois.
Note to self: Ratsasta!! Ei tekosyitä!!
Noin niin kuin periaatetasolla en tykkää puhua läpiratsastamisesta, koska siinä on mielestäni sellainen väkisin runttaamisen kaiku. Kyse ei kuitenkaan ole hevosen "kesyttämisestä" tai pakottamisesta jotenkin ratsastajan tahtoon, vaan (ainakin minulle!) läpiratsastaminen tarkoittaa perustsekkausta että hevonen tulee rehellisesti ratsastajan jalan eteen ja tuntumalle, kantaa molemmista kyljistä, kääntyy, taipuu. Ja tekee nämä asiat nimenomaan rehdisti koko kropallaan, ei niin että nojaa ratsastajan apuihin ja vastaa hieman viiveellä. Minulle läpiratsastaminen on hevosen koko kehon voimistelua ja ratsukon välisen yhteyden "avaamista". Yleensä se ei kata temppuja, vaan erilaiset liikkeet palvelevat tarkoitusta. Hienosäädön paikka on muulloin.
Penan kanssa löysin puolieroja ja aika härskiä vasemmalle pohkeelle nojaamista ja sitä kautta työlästä vasenta suupieltä. Joko se oli täysin tyhjä tai sitten sitkeästi kiinni ohjassa. Noora kirjoitti hetki sitten blogissaan tästä aiheesta; ongelma ei ole siellä suussa, ei pidä ratsastaa hevosta "irti kuolaimesta" millään pään vemputtamisella, vaan jalkaa, jalkaa, jalkaa. Huomasinkin, miten oikeasti vasen reiteni alkoi vähän tutista kun jouduin käyttämään kunnolla vasenta pohjetta, monta kertaa pienellä taputuksella yhden voltinkin aikana. Ulkopohkeena vasen sanoo käänny etuosasta ja sisäpohkeena sanoo ei saa nojata, kanna itse.
Simppeliä ympyrä - suoraan - ympyrä - suoraan -kuviota kaikissa askellajeissa. Ravissa ja laukassa otin suorille mukaan myös reilut avotaivutukset jotta sain sisäkyljen ylös ja etuosan hallintaani. Avotaivutuksissa etenkin huomasin miten vaatimattomasti olen viime aikoina hevostani ratsastanut. Nyt kun se todella alkoi kantaa ja liikkua kunnolla, se pystyi tekemään paljon jyrkemmät taivutukset kuin mitä yleensä edes "raaskin" pyytää, ja oma fiilikseni oli se että sain todella ratsastaa sitä jalasta! Penan kanssa huomio kiinnittyy tosi helposti vain siihen käteen kun se on mielellään tyhjä edestä, ja pohkeen käyttö herkästi tekee tahdin kiireiseksi. Ei näin! Vaan työskennellään hevonen niin että se antaa koskea jalalla itseensä ja ottaa oman kantokykynsä käyttöön. Lopputulos: kevyt hevonen tasaisella tuntumalla molemmin puolin, ei tyhjänä. Perstuntuma sellainen että ratsastaa leveää, isoa hevosta. Tahti on kuin kaappikellolla, tasainen ja rikkumaton. Pohjetta sai ja piti käyttää paljon, ja ai että miten kauniita voltteja pystyinkään ratsastamaan kun hevoseni oikeasti kantoi ja taipui! Ei mitään kiireisiä kantattuja kananmunia vaan pyöreitä, säännöllisiä voltteja joilla takajalat polkivat hyvin rungon alle.
Jännä havainto jälkeenpäin: Pena hikosi enemmän sieltä vasemmasta kyljestä josta jouduin enemmän huomauttamaan jalalla. Hyvä vai huono vai vaan sattumaa?
Meillä molemmilla oli hyvä mieli ihan läpi treenin, ja jälkeenpäin olo että on tehtykin kunnolla töitä. Ja aikaa meni silti vain se ihan normaali 45 min + loppukäynnit radalla. Tunti tallistalähdön jälkeen oltiin jo takaisin käytävällä ja kamat pois.
Note to self: Ratsasta!! Ei tekosyitä!!
lauantai 8. huhtikuuta 2017
Jippikaijee
Kuiva kenttä ja kevätaurinko. Ei kai siinä muuta tarvitakaan!
Loppuun vielä huolelliset piehtaroinnit, hieman vihreän tonkimista aitojen alta ja hyvä palauttava kävelylenkki, toinen hevonen toisessa kädessä ja toinen toisessa. Nämä ovat aika mainio parivaljakko, mummoheppa ja ikijunnu. Nyt vuoden kaksistaan elelyn jälkeen ne sopivat jo samalle heinälaarillekin. Ainakin joskus ja vahingossa. Ja hyvähän se vaan on että Penalla on kuri ja järjestys!
PS. Näistä irtokirmailuvideoista ikävästi näkee totuuden kun toisella hevosella on luontaisesti liikettä ja toisella ei. Vaikka tuo luontainen liikkuja onkin 21 v. eläkeläinen estehevonen niin onhan siinä ihailtavasti ravia! Pena sen sijaan... No, vauhti korjaa virheet?
Loppuun vielä huolelliset piehtaroinnit, hieman vihreän tonkimista aitojen alta ja hyvä palauttava kävelylenkki, toinen hevonen toisessa kädessä ja toinen toisessa. Nämä ovat aika mainio parivaljakko, mummoheppa ja ikijunnu. Nyt vuoden kaksistaan elelyn jälkeen ne sopivat jo samalle heinälaarillekin. Ainakin joskus ja vahingossa. Ja hyvähän se vaan on että Penalla on kuri ja järjestys!
PS. Näistä irtokirmailuvideoista ikävästi näkee totuuden kun toisella hevosella on luontaisesti liikettä ja toisella ei. Vaikka tuo luontainen liikkuja onkin 21 v. eläkeläinen estehevonen niin onhan siinä ihailtavasti ravia! Pena sen sijaan... No, vauhti korjaa virheet?
keskiviikko 5. huhtikuuta 2017
Mitäs meille
Työputki, räkätauti (lapsella ja itsellä) ja yleinen aikataulujen hankaluus on haitannut harrastamista. Olen viimeiset viisi viikkoa opettanut kahdessa ratsastuskoulussa kuusi päivää viikossa - palkitsevaa, innostavaa ja myös aika lailla mehut vievää. Mutta kevät tuntuu tulleen, on valoisaa iltaan asti ja... Ja niin. Hevosen ei-toivottu kevätkäytös on täällä myös - maan kaivelu, juurien tonkiminen ja siinä sivussa mitä ilmeisimmin hiekan kerryttäminen paksusuoleen.
Psyllium on aloitettu. Pena oirehti tutulla tavalla, oikealta kyljeltä harjatessa levottomuus lisääntyy kun laskeudun kaulaa alaspäin kohti lapaa. Kuopimista ja liikehtimistä etujalkojen ja satulavyön alueen harjaamisessa, hieman myös selästä satulansijasta ja sään alueelta. Ellen tuntisi hevostani (ja satulaani), oireet voisivat viitata myös satulan epäsopivuuteen, mutta Penan tapauksessa on aivan selvää että kyse on hiekkaoireista. Nämä muuvit häipyvät kun hiekkakin häipyy, se on jo todettu useamman kerran.
Kokeilin tällä kertaa jauhemaista psylliumia, lähinnä hieman pienemmän kertasyöttömäärän vuoksi. Valmentajakoulutuksessa reilu kuukausi sitten eläinlääketieteen tohtori Seppo Hyyppä kertoi, että heidän tutkimuksissaan ei ole havaittu varsinaista tehoeroa kuorijauheen tai kokonaisen siemenen välillä. Hän myös sanoi, että sekä jauheen että kokonaiset siemenet voi syöttää kuivana, kunhan sen jälkeen saa hevosen juomaan. Hevoset tunnetusti eivät arvosta liisterimäistä koostumusta, joten jos tuote putoaa kuivana, se kannattaa antaa kuivana. Vain otettu lääke auttaa! Pena on nyt syönyt psylliumjauheen pienen mash- ja melassileikemäärän kanssa, tilkka melassisiirappia, pari litraa vettä ja tarjolle. Hyvin kelpaa. Sen jälkeen vielä erillinen makuvesiämpärillinen.
Eilen Pena koki järkytyksen hetkiä kun seuraamme liittyi toinenkin ratsukko. Meillä on naapurin kanssa vaihtodiili, saan lainata hänen traikkuaan ja hän saa käyttää minun kenttääni, joten kentällä on toisinaan käynyt vierailevia suomenhevostähtiä. Eilen oltiin samaan aikaan ratsastamassa, ja sekös meinasi Penan silmät pudottaa. Oli hyvin etuosa ylhäällä ja svengiä askeleessa - hallinnan ja kuuliaisuuden määrästä en niin mene vannomaan. Pienestä järkkyy pieni mieli. Loppu"käynnit" tehtiin seuralaisen kanssa radalla. Suomenhevonen marssi menemään käyntiä, Pena leijaili piffiä perässä. Sillai.
Psyllium on aloitettu. Pena oirehti tutulla tavalla, oikealta kyljeltä harjatessa levottomuus lisääntyy kun laskeudun kaulaa alaspäin kohti lapaa. Kuopimista ja liikehtimistä etujalkojen ja satulavyön alueen harjaamisessa, hieman myös selästä satulansijasta ja sään alueelta. Ellen tuntisi hevostani (ja satulaani), oireet voisivat viitata myös satulan epäsopivuuteen, mutta Penan tapauksessa on aivan selvää että kyse on hiekkaoireista. Nämä muuvit häipyvät kun hiekkakin häipyy, se on jo todettu useamman kerran.
Kokeilin tällä kertaa jauhemaista psylliumia, lähinnä hieman pienemmän kertasyöttömäärän vuoksi. Valmentajakoulutuksessa reilu kuukausi sitten eläinlääketieteen tohtori Seppo Hyyppä kertoi, että heidän tutkimuksissaan ei ole havaittu varsinaista tehoeroa kuorijauheen tai kokonaisen siemenen välillä. Hän myös sanoi, että sekä jauheen että kokonaiset siemenet voi syöttää kuivana, kunhan sen jälkeen saa hevosen juomaan. Hevoset tunnetusti eivät arvosta liisterimäistä koostumusta, joten jos tuote putoaa kuivana, se kannattaa antaa kuivana. Vain otettu lääke auttaa! Pena on nyt syönyt psylliumjauheen pienen mash- ja melassileikemäärän kanssa, tilkka melassisiirappia, pari litraa vettä ja tarjolle. Hyvin kelpaa. Sen jälkeen vielä erillinen makuvesiämpärillinen.
Eilen Pena koki järkytyksen hetkiä kun seuraamme liittyi toinenkin ratsukko. Meillä on naapurin kanssa vaihtodiili, saan lainata hänen traikkuaan ja hän saa käyttää minun kenttääni, joten kentällä on toisinaan käynyt vierailevia suomenhevostähtiä. Eilen oltiin samaan aikaan ratsastamassa, ja sekös meinasi Penan silmät pudottaa. Oli hyvin etuosa ylhäällä ja svengiä askeleessa - hallinnan ja kuuliaisuuden määrästä en niin mene vannomaan. Pienestä järkkyy pieni mieli. Loppu"käynnit" tehtiin seuralaisen kanssa radalla. Suomenhevonen marssi menemään käyntiä, Pena leijaili piffiä perässä. Sillai.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)