Kengättömyyskeissin ratkaisu

Virittelin keskustelua kengättömyydestä ja kenkiä korvaavista bootseista jokunen viikko sitten. Seurasi pohdintaa ja googlailua ja ponin liikkumisen syynäämistä sillä silmällä. Tämän viikon maanantaina pohdinnat päättyivät ja siirryttiin käytännön tekoihin:

Sulolle napsuteltiin kiinni kengät kokoa 0000. Olisin voinut päätyä ratkaisuun jopa hiukan aikaisemmin, sen verran ohueksi antura oli jo ehtinyt kulua. Seinämää oli kuitenkin vielä kelvollisesti naulaamiseen, takakavioissakin, vaikka ne ovat vinouteen taipuvaiset. Perfektionisti kengittäjämme tosin sanoi ettei lopputulos ollut mikään nappisuoritus, mutta kengät on nyt kiinni ja niillä mennään. Anturan ohuuden vuoksi ei laitettu tilsakumeja alle lainkaan, koska pelkään että niiden väliin tunkeva hiekka ja rapa olisi hiertänyt anturoita turhaan. Lumi luultavasti sataa maahan än-yy-tee-nyt kun tähän ratkaisuun päädyin ja sitten toikkaroidaan koroilla... Suo siellä ja vetelä täällä.

Tämä talvi mennään siis kengillä. Keväällä arvioin uudestaan, jäävätkö kengät pysyvästi vai onko Sulo paljain jaloin taas kesäkauden.

Kengitystä oli seuraamassa myös esikoiseni, hiukan vajaa 5 v. Hän katsoi silmä kovana kun kengittäjä takoi kenkää muotoonsa, ja joka kerta kun kengittäjä meni ja sovitti kenkää Sulon kavioon, hän henkäisi "Oooh, täydellinen..." Hiukan meinasi hymyilyttää. Niin ja sen jälkeen kengitin keppihevosen pahvilla ja jesarilla, koska niin mutsit tekevät.

Tässä olisi nyt iso potti kehonhuollollisia juttuja kirjoitettavana: ollaan taas uuden kuun puolivälissä joten Sulon läskipäivitys pitäisi tehdä, ja tänä aamuna oltiin kärppänä trailerissa klo 07 ja ajelutin ponini klinikalle tapaamaan hammaslääkäriä! Siltä reissulta jäi paljon käteen, joten luvassa kariesraporttia, suun mittoja ja mittasuhteita ja kuolaimensovitusta ja sitä ja tätä - kunhan löydän aikaa kirjoittaa. Lämmin kiitos kaikille edelliseen tekstiin kommentoineille sallivasta vastaanotosta, kannustuksesta ja tsemppaamisesta! Olette ihania. Marraskuu ei niinkään ole, mutta kyllä tämä tästä taas iloksi ja valoksi muuttuu.

Tänä aamuna klo 06.50.
Sulo: JEEEE mihin mennään, mennäänkö heti?!?
Pena: Ei saatana

Hei me melkein maastoillaan, kun yksi ei riitä ja mietteitä vinoista varpaista

Hei me melkein maastoillaan

Pena on palautellut itseään reissun koettelemuksista. Jos henkisessä taakassa ei ollut riittävästi, varmistettiin ponin epamukavuuskerroin vielä ensimmäisellä rokotusreaktiolla koskaan: kotimatkalle lähtiessä haettiin klinikalta vuosirokotteet matkaan mukaan, ja seuraavana päivänä ihmettelin ylisiistiä karsinaa, syömättömiä heiniä kasassa ja jotenkin kovin vaisua ponia. Lapatessani kakkaa tarhasta tajusin - ponin kaula oli kipeytynyt pistoksesta. Mitään paukamaa pistokohtaan ei onneksi noussut, mutta kipeä se oli, eikä Pena saanut kurkotettua kaulaansa alas syödäkseen. Ankeasti hinautui heinälaarille ja yritti jotenkin mutkalla närppiä korkeimpia korsia suuhunsa. Ei muuta kuin eväät pussiin, pussi korkealle puuhun ja homma alkoi luistaa vähän paremmin. Luojan lykky etten ottanut rokotusta ennen reissua, "ei sillä koskaan ennenkään ole mitään tullut..." Pistokohdan kipu kesti pari päivää ja loiveni sitten pois.

Töihin on siis palattu varsin maltillisesti. Hiukan kenttäjumppaa ja tänään oli vain liian kaunista mihinkään hinkuttamiseen. Siispä lähdin kuljeksimaan tiluksia ympäri selästä käsin. Pena oli hieman hämmentynyt tästä äkillisestä maastoilun kaltaisesta toiminnasta, mutta ei kesselöinyt juuri mitään. Hölkyteltiin radalla, pellolla, toisella pellolla, taas radalla, ja hetken harkitsin että sujahdettaisiin metsäänkin tuosta noin vaan, mutta ajattelin, että aloitetaan nyt tämäkin ralli taas pehmeästi. Mutta niin vaan oli hyvä mieli molemmilla tämän seikkailun päätteeksi!

Kun yksi ei riitä

Pena polki toissakesänä massiivisen haavan vasemman etusen kantapalloonsa ja sitä paranneltiin kaiken kaikkiaan kolme kuukautta. Lopulta tuli ihan hyvä, tosin kunnollinen arpi jäi. Mutta miksi tyytyä yhteen! Eilen oli vastassa tällainen näky: 

Vanha arpi siis tuo vaalea viiru uuden haavan oikeasta reunasta kohti vuohiskuoppaa

Ei helevetti sanon minä. Samaan jalkaan, lähes samaan kohtaan, lähes samanlainen kraateri!! Tämä ei ihan niin syvä taida olla kuin parivuotias kaverinsa oli, ja on enemmän tuota ruununrajan kudosta kuin ihan varsinaista ihoa. Mutta on siinä taas kurottavaa ennen kuin tuo saadaan umpeen. Nyt ei onneksi ihan vielä ole kura-aika eikä ötököistä ole tietoa. Mietin tässä että sulfalleko vai ei...


Vinot varpakset

Penan kokovartalovinous on viime aikana ollut lisääntyvää. Takaosa huitelee vasemmalla ja oikea kylki on laiska. Ihan hiljattain olen alkanut ynnätä yksi plus yksi: ollaan tänä talvena painittu uusvanhan ongelman kanssa, nimittäin vinojen takakavioiden. Kavion asento kestää hyvänä neljä viikkoa kengityksestä, sitten vääntyy taas paino kokonaan ulkosyrjille, kenkä pakenee kannatinpinnan alle ja lopputulos on ruma ja kaikkea muuta kuin optimaali. Kengittäjä raapii päätään ja levittää kenkää ja kokeilee niksit X ja Y, mutta maksimissaan viisi viikkoa ja taas ollaan tilanteessa että pitää laittaa uudestaan.

Penalla on kuusi hokkia joka jalassa ja ilmeisesti niiden tekemä vastus yhdistettynä takakavioiden voimakkaaseen kiertoon aiheuttaa sen että kenkä lähtee pakenemaan. Huomenna taas kengitellään ja ehkä jätetään se kolmas hokkipari pois ja katsotaan mitä tapahtuu.

Olen pohtinut mielessäni, voisiko tällä hokkiajalla ja Penan ratsastuksellisella vinoudella olla yhteys? Onko se ollut vinoimmillaan aina keväisin ja parhaimmillaan syksyisin, kesäkenkäkauden jälkeen? Onhan se selvää että vahva hokitus vahvasti kiertävässä jalassa on aika rasite koko jalalle ja sitä myöden vähitellen ylemmäs koko muulle kropalle...

Kuvia ei ole

Kuvia viikonlopulta ei ole mutta kirjataan silti ylös tapahtumat.

Perjantaina siis kouluratsastusta Richard Whiten oppeja muistellen.

Lauantaina estehyppelöitä, nyt vähän paremmalla onnistumisprosentilla kuin viikko sitten jolloin avasimme hyppykauden. Silloin ylipinkeä poni liiraili mihin sattuu, suoriutui verryttelypuomeista ja -hypyistä hyvin, mutta kun pörinä koneesta loppui ja olisikin pitänyt vähän tehdä duunia roiskimisen sijaan, päädyimme pattitilanteeseen sarjavälissä. Siinä seistiin eikä menty eteen eikä taakse, ei hyvällä eikä pahalla, ei edes puomipirkon taluttamana. Vasta kun minä (hermoni menettäneenä, myönnän) tulin alas ja hujautin raipankorvike-koivurisulla ponia persiille, se havahtui jäkityksestään ja osasikin yllättäen kävellä tolppien välistä puomikasan yli pois. Sen jälkeen rakennettiin puomi kerrallaan tehtävä uudestaan ja saatiin lopulta hypyt siihen suuntaan ja siinä tahdissa kuin minä halusin. Outo otus tuo Pena, kerta kaikkiaan!
Mutta tänä lauantaina hyppääminen luonnistui huomattavasti sutjakkaammin vaikka aivan suoraan meneminen onkin ihan älyttömän vaikeaa. Vaan hypättiinpä meidän yhteinen korkeusennätyskin, linjan lopussa okseri 80 cm! Huh huh, eikä se edes tuntunut hurjalta. Minut on vallan aivopesty tähän estehommaan tuolla koulussa, huomaan.
Tässä pieni näyte lauantailta, tuossa okseri ei vielä ole sitä kahdeksaakymppiä vaan olisikos 70 cm.



Sunnuntai aloitettiin kengityksellä kesämonoihin. Pena käyttäytyi superhienosti, aloitettiin takajaloista joista ensimmäinen saatiin kuntoon ilman heinäpussia!! Siis ihan niin kuin normaaleilla hevosilla! Miinus se ettei Pena koskaan missään ole kahdelta puolen kiinni. Ja loput jalat laitettiin sitten heinäpussin kera, mutta niin asiallisesti käyttäytyen että pystyin siivoilemaan tallia siinä samalla eikä koko ajan tarvinnut olla pelastamassa kengittäjän persausta/vaatteita/pakkia/seiniä/kaltereita Penan hampailta ja/tai kavioilta. Toiseen takasäteeseen oli tilsakumi ja hiekka hiertänyt asvaltti-ihottumaa joka alkoi sädettä vuollessa vuotaa verta. Putsattiin ja laitettiin tervaa kuivattamaan, ja toistin tervakäsittelyn vielä illalla kaikkiin säteisiin. Ne ovat olleet poikkeuksellisen pehmoiset tänä keväänä.
Kengityksen jälkeen dressage-moodiin, jota tosin heikensi reippaanpuoleinen vesisade ja napakka tuuli. Pena ehdotteli alkukäyntien ajan josko vain käännettäisiin peffa tuulta ja sadetta vastaan ja jäätäisiin odottelemaan kesää. Ei jääty, vaan jumpattiin avo- ja sulkutaivutuksia, ja uskokaa tai älkää, lopputulemana ratsastin kokonaisia diagonaaleja ravisulkutaivutuksessa! Laukka meinasi olla vähän kulmikasta, varmaan edellisen päivän hypyistä johtuen, mutta kantovoima löytyi vastalaukan kautta. Pitää vain uskaltaa ratsastaa eikä antaa ponin kaahata vastalaukkakaarteita vauhdin avulla läpi. Olin niin superonnellinen Penasta ettei lainkaan haitannut läpimärät vaatteetkaan.

Tänään maanantaina poikkeuksellisen lyhyt koulupäivä sekä miehelläkin vapaa, on yhtä kuin mahdollisuus harrastaa iltapäivällä kuten normaalit ihmiset. Tehtiin kolmen kilometrin metsärundi ja roiskuteltiin pienessä lammessa. Hiukan nähtiin aurinkoa ja linnut lauloi vimmaisesti. On se kevät, todellakin.

Koko setti

"Nyt mä uskallan sanoa", sanoi kengittäjä kun sai kotkattua jälkimmäisenkin takakavion ja laskettua sen maahan, "että Penahan alkaa käyttäytyä tässä hommassa!"

Totta. Puolisen vuotta se on vaatinut: kengittäjä-hevonen-kengittäjä -yhteyden löytäminen, mutta toden totta, nykyään vähemmän sikailua ja enemmän asiallista käytöstä. Mallioppilas Pentti tienasi yhden tähtitarran lisää reissuvihkoonsa.

(Kyllä se kolme kertaa vähänkeuli etupäätä laitettaessa ja viis-kuus kertaa nyppäisi hankalamman takajalan alas omin luvin, mutta siis verrattuna sellaiseen poukkoiluun jossa suoni pullottaa niin minun, kengittäjän kuin ponin itsensäkin otsassa niin tämä oli jo tosi mallikelpoista käytöstä. Heinää Pena edelleen syö verkosta koko toimituksen ajan ja se on osoittautunut parhaaksi rauhoittavaksi tekijäksi. Ylipäätään tunnelma on rauhallinen läpi koko kengitystapahtuman.)

Takakavioiden asento on parantunut koko ajan. Pienet ne kaviot ovat edelleen mutta ei Roomaakaan päivässä jne. Kokonainen rengaskenkä takajalassa on tuntunut toimivalta joten sillä jatketaan vielä ainakin seuraava kengitysväli. Ja kuten varmaan jokainen hevosenomistaja tähän aikaan vuodesta, minäkin vietin liki unettoman yön miettiessäni, laitetaanko hokit, laitetaanko niitä kaks vai neljä, laitetaanko tilsakumit, uskaltaako jättää laittamatta. Alkuviikosta oli hetken talvi, lunta pikkuinen ripaus, ja kesäkengät eikä tilsakumeja tarkoitti sitä että ristin käteni ja toivon ettei konin koivet katkea tarhassa. Ratsastaa ei voinut kuvitellakaan. Sitten talvi meni pois ja nyt on losottanut kaksi päivää vettä eli kurassa kahlataan taas.

Hokit rassaa jalkoja ja tilsakumit syö anturoita - turhaan käytettynä. Mutta kuka näyttäis kristallipallolla seuraavan kuuden-seitsemän viikon sään?

Päädyttiin laittamaan koko setti kaikilla herkuilla. Eli neljä hokkia joka koipeen sekä tilsakumit. Toki hokit olisin voinut veivata kiinni itsekin sitten kun niitä tarvitaan, mutta näin saatiin pelattua vähän jatkoaikaa melko kuluneille rengaskengille. Tervetuloo koko talven mittainen syksy sitten vaan, me ei ainakaan kurassa nurin mennä!

"Sun mami pitää susta huolta"

Satula lähti. Käytiin Penan kanssa satulansovittajalla näytillä ja satula menee heidän sopimusvaljassepälle työstettäväksi. Ei lisäillä tai vähennetä merkittävästi villoja mutta tsekataan suoruus ja tasapaino sekä korjataan lässähtämistä. Sovittajan mukaan satula on malliltaan Penalle vielä ihan kelpo - rivien välistä luin että ei ehkä parhain mahdollinen hänen mielestään, mutta koska toistaiseksi hevonen on ollut sen kanssa tyytyväinen, yritämme nyt villojen pöyhinnällä ensin fiksata näitä esiintulleita ongelmia ja vasta sitten tarpeen mukaan siirtyä kovempiin aseisiin (lue: satulanvaihtoon). (Tähän vilunväristyksiä ja horror-musiikkia.)

Kokonaisuuden hallinta aiheuttaa minussa huolikramppia. Mikä aiheuttaa mitä? Ovatko takajalat ihan ok? Onko kintereiden satunnainen lämpöily ja liikkeen pieni epäsymmetria peräisin siitä, että erikoiskengityksellä on nyt muutettu kavion asentoa? Vai mättääkö siellä jokin muu? Olisiko kavioiden pitänyt vain antaa olla?

Sovittaja vastasi osaltaan pohdintoihini niin, että tällaisella tosi pyöreärunkoisella ja leveärankaisella hevosella satula ei ikinä ole selässä niin stabiili kuin harjakattomallisilla joilla on selkeä satulansija, joten jo pieni epäsymmetria liikkeissä voi työntää satulan villat epätasapainoon.

Jotenkin tässä pelataan niin pienillä asioilla että tunnen itseni toisinaan vähän ylihysteeriseksi. Mutta kun vaisto sanoo että jokin ei ole kohdillaan! "Sun mami pitää susta hyvää huolta", jutusteli satulansovittaja Penalle. Tulihan siitä ihan hyvä mieli, vaikka kyllä minä mieluummin elelisin ilman murheita hevosen hyvinvoinnista.

Superhyvä mieli tuli kuitenkin siitä, miten Pena käyttäytyi! Oma äitinikin jo puhelimessa ihmetteli, kun nykyään kuulemma aina hämmästelen miten hyvin Pena käyttäytyy. Mutku se käyttäytyy! Otan ponin tarhasta, putsaan jalat, vaihdan loimen, puen kuljetussuojat, talutan ponin suorilta traileriin, ajetaan perille, otan ponin ulos, riisun suojat ja loimen, talutan ponin riimusta sisään sovituspajaan, sovitellaan, mitataan, valokuvataan, jutellaan, ja poni seisoo vaan, vaihtaa vähän jalkaa ja pyörittelee silmiään mutta ei huuda, riehu, pompi, nyi, pasko tai kuovi. Sitten homma on ohi, puetaan taas suojat ja loimi ja kävellään suorilta traileriin ja ajetaan kotiin. Tämmöistäkö on elo ihan normaalin aikuisen hevosen kanssa? Ihanaa.

Hyvä heppa, hyvä mieli

Eilen kengitettiin. Takasia varten hitsattiin ja rälläköitiin taas ihan vain Penaa varten fiksatut rengaskengät, jotka sovitettiin mahdollisimman väljästi. Kehän asento olisi kengittäjän mukaan voinut muuttua enemmänkin oikeaan suuntaan, mutta nyt kun ulkokannat olivat jo niin kuluneet ja Pena tuntui hieman oirehtivan niitä, ei enää jatkettu sillä katkaistulla rengaskengällä vaan laitettiin tukea koko kaviolle. Penan kunniaksi täytyy kyllä nostaa hattua, sen maltti riitti todella hyvin vaikka aikaa sen kengittämiseen kului liki kolme tuntia. Välissä toki Pena oli karsinassa lepäämässä, kun kengittäjä hitsasi ja muotoili sille niitä rengaskenkiä meidän pienessä verstaassa. Jopa kengittäjä itse sanoi, että Penahan on käyttäytynyt hyvin, ja se on aika paljon sanottu se! Pena ei aina tee kengittäjän työtä kovin helpoksi. Heinää Pena saa syödä verkosta koko toimituksen ajan, ja naulaamisen ajan minä vielä pitelen verkkoa koholla ja nyhdän sieltä esiin suuhunsopivia tukkoja, niin kaikki ylimäärinen heiluminen tulee minimoitua. Silti välillä menee hermo ja reuhtominen alkaa.

Tänään käväisin ratsailla totuttamassa Penaa uudentuntuisiin kenkiin. Käveltiin alkukäynnit pellolla (joo-o!) ja vaikka kyttäystutka pyöri niin hepuliloikkia ei tullut. Sitten kentälle hölkkäilemään kahdeksikolle, siinä siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin, ja lopuksi vielä siirtymisiä laukkaan ja laukasta takaisin. Pena tuntui kivalta! En vaatinut hirveästi vaan halusin että se liikkuu rentona ja silti antaa minun vaikuttaa. Intoa ainakin oli, laukannostoapuja ei millään olisi malttanut odottaa. Edelleen tuntui siltä että takapuoli oli enemmän vasemmalla, mutta nyt Pena ei liiraillut alta pois.

Omassa istunnassani huomio: laukassa pyrstöni ei pysy satulan syvimmässä kohdassa vaan siirtyy takakaarelle. Siitä seuraa se että pohje on vähän lepattava. Olen yrittänyt olla puristamatta polvella ja ajatella pohjetta hevosen ympärille. Peltoratsastuksessa toissapäivänä tuntui että sain jalan paremmin lähelle kun Penaa ei tarvinnut yhtään pohkeella pyytää eteen, kentällä huomasin taas killiväni jossain muualla kuin siellä satulan kupissa.

Loppukäynnit "koko köörillä" radalla, eli minä Penan selässä, ipana rattaissa isänsä työntämänä ja koirat vapaana. Niissä pienissä hetkissä on ihan kaikki - Pena on rento, kulkee korvat lerppuen, minä voin istua selässä ohjat vapaina ja vain olla ja ihailla syksyistä aamua.

Jokin mättää

Tarkoitus on siirtyä huiliviikolta taas takaisin normaalihommiin. Eilen irtohypytin (ja siitä sikailusta voisi kirjoittaa oman stoorinsa mutta tyydyn toteamaan, että lopulta mentiin kuitenkin siihen suuntaan ja sitä tahtia kuin minä edellytin) ja tänään olin sänkkärillä tekemässä vähän perusratsastusta. Pyysin miestä ottamaan videolle Penan liikettä - tunnustelin jo viikko sitten, että ravi jotenkin... Ei tuntunut hyvältä. Eikä se tänään näyttänytkään hyvältä.

Uskon ja toivon että tämä johtuu nyt taas sieltä takakavioista. Modifioitujen rengaskenkien takia ulkokannat ovat olleet paljaina ja kuluneet rankasti. Myös säteeseen tulee eri tavalla kuormitusta nyt ja kengittäjän mukaan osa hevosista vaatii tällaisen erikoiskengän kaveriksi pohjalliset suojaamaan säteitä. Penalle niitä ei laitettu koska se ei ole ollut erityisen herkkä säteistään.

Huomenna värkätään ilmeisesti perinteiset rengaskengät tilalle, jos kehä on suoristunut toivotunlaisesti. Pena on aiemminkin reagoinut kavio-ongelmissaan vähän samankaltaisesti kuin nyt - liikkuu vinossa, takapuoli liiraa vasemmalle, takajalkojen liike jää töpöksi, lyhyeksi ja nopeaksi vaikka kuinka koittaisi ratsastaa takaosaa mukaan. Videolta katsoin että takajalat potkii taakse eivätkä tule kovin pitkälle rungon alle. Epäpuhdas Pena ei siis varsinaisesti ole ja laukassa se liikkui tänäänkin ihan ok (ja teki aika komeasti myös keskilaukkaa kun pellolla olosta saatiin luonnollista lisäboostia), mutta jotain sellaista sen raviliikkeessä on mihin en ole tyytyväinen. Oletan että tämä asia tulee kuntoon kun saadaan taas kauttaaltaan tukeva kenkä alle.

Hiukan olen pohtinut myös Penan vasemmassa reidessä olevaa kuhmuraa. Siihen on varmaan jompikumpi tammoista potkaissut ja kuhmura on tuntunut lihaksessa jo hyvän tovin. Ei ole painelulle arka mutta ei ole sulanut poiskaan. Sellainen epämääräinen röpelö siinä tuntuu. Onko sillä mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta ja pitäisikö jotain lihashuollatusta taas harkita? Ja miten osaisin nyt taas loimittaa kun on aurinkoista, mutta viileää. Pitääkö nakuna vai laittaako loimi, miten herkkä tuo nyt taas olikaan. Kesänjälkeisahdistus!

Tämmöisiä mietintöjä täällä. Sen haluan vielä merkitä muistiin että olen huippuiloinen Penan käytöksestä nyt kun en ole kenttää paljon kuluttanut. Me poistutaan pihasta ja palataan pihaan rennosti ratsain ja sekä radalla että pellolla pystyy käyskentelemään löysin ohjin. Maastakäsin tehdyillä lenkeillä ei ole tarvinnut kertaakaan käydä mitään neuvotteluja siitä, kuljetaanko esim. kahdella jalalla tai edetäänkö köyryloikkaa. Ei, Pena kanssa on ollut ilo liikkua. Se on ollut ihan niin kuin normaalit hevoset on!

Johan on erikoista

Penalla on nyt takajaloissaan tällaiset:

En edes yritä selittää oikeaoppisesti ja juurta jaksaen, miten nämä toimivat, kun en ehkä ihan itsekään tajua. Mutta ideana on korjata kehän vinoutta. Yritin hahmottaa tätä piirtämällä viivoja valokuviin:

Otj (kuva tosin viime kesältä mutta ongelma on taas/edelleen sama). 

Vtj

Vaakaviivat kuvaavat sitä miten kehän tulisi olla. Pystyviivat osoittavat, missä se Penan takaissa on. Jalan ulkosyrjältä kehä siis kohoaa ylemmäs kuin sisäsyrjältä, tai sitten sisäsyrjältä kehä kippaa alaspäin. Oletan että ongelma on ulkosyrjän kohoaminen, sillä Penan paino tulee pistemäisesti sinne kavion ulkosyrjälle ja kuluttaa sieltä kavion pieneksi nysäksi.

Tässä muokatussa rengaskengässä tuo ulkokanta on siis jätetty kokonaan paljaaksi. Siihen ei sitten enää minun fysiikanymmärrykseni riitä, miten tämä operaatio toimii korjaavana tuohon kehän asentoon. Tarkoitus kuitenkin olisi saada kehä suorempaan ja vähentää näin virheellistä kuormitusta jalan nivelissä. Kengittäjä kyllä selitti nämä asiat minulle, mutta vaikka kuinka pinnistelen niin ymmärrys ja muistikapasiteetti ei vain riitä toisintamaan sitä. Nyt katsotaan tällä virityksellä yksi lyhyehkö kengitysväli ja ihmetellaan sitten lisää.

Takaisin satulaan vol N

Tuntuu että olen melkoisen monta kertaa tehnyt paluun satulaan milloin minkäkin taukoilun päätteeksi. Tänään oli taas sellainen päivä, nimittäin satuloin Penan ja kävin vähän fiilistelemässä kentällä.

Haava on tänään 27 vrk vanha (!!) ja näytti tällaiselta:

Kuva on otettu ratsastuksen ja pesun jälkeen

Hieman se otti nokkiinsa ratsastuksesta, vaikka rasvasin ja sidoin sen kunnolla. Jostain välistä oli silti päässyt hieman hiekkaa siteen sisään ja rupi oli hiertynyt pois. Haava ei ollut arka, ei erittänyt mitään eikä vaikuttanut ärtyneeltä, joten ehkä takapakkia ei kuitenkaan tullut.

Sattuneesta syystä ostin jokin aika sitten suoja-arsenaaliin uudet bootsit:

Nämä bootsit tuovat mieleeni kukan terälehdet, nuo neopreeniläpykät ovat sillä tavoin lomittain ja tekevät bootsien istuvuuden ainakin Penan jalkoihin tosi passeliksi. Bootsit ovat todella kevyet, pehmeät ja joustavat, kestävyyden näkee tietenkin vasta ajan kanssa.

Ratsureipas valmiina töihin

Oli ihan huippua olla taas Penan selässä! Kaikki kiitos laiduntamiselle ja laumassa liikkumiselle, Pena tuntui vetreältä ja haki nopeasti oikeinpäin ja hyvälle tuntumalle, vaikka on ollut neljä viikkoa tekemättä mitään. Ratsastin aluksi käyntiä ja sitten ravia isolla keskiympyrällä, josta tein päätyjä kohti voltit ulospäin. Ympyrällä taivutin normaalisti sisään ja voltit tein suoralla hevosella. Tämä harjoitus auttoi nopeasti saamaan painoa takaosalle ja etuosaa kevyeksi ja suoraksi. Pienen välikäyntipätkän jälkeen otin vielä ympyrällä laukkaa molempiin suuntiin hyvän tovin. Laukassa meillä on eniten työsarkaa, lähinnä siksi etten minä ole osannut ratsastaa laukkaa eikä Pena oikein mielellään tarjoa rehellistä työskentelyä laukassa. Kumma juttu, minun täytyy tehdä vähemmän ja hevosen enemmän...

Olin supertyytyväinen Penaan. Se on vaan niin paras poni, kasvanut aimo harppauksin siitä mahdottomasta sätkijästä mikä se vielä joitain vuosia sitten oli.



PS. Emmin kaviotilanne näyttää toistaiseksi oikein hyvältä, ei lämpöä, ontumaa, aristusta eikä pulssia. Uskon ja toivon että saadaan kenkä takaisin paikalleen perjantaina tai lauantaina ja päästään sitten sunnuntaina kisoihin. Lahjattomat treenaa vai miten se nyt oli...

Ei o todellista!

Mikä h*lvetin kaviokarma minua vainoaa? Tänään oli laitumen portilla vastassa Emmi, oikea takakenkä vääntyneenä kavion alle ja käänne uponneena kavion pohjasta sisään.

Pääsi ruma sana ja toinenkin, hevonen oli kolmijalkainen, viuhtoi kärpäsiä vimmaisena ja potki minua kun yritin repiä kenkää irti. Lopulta onnistuin ja kinkkaava hevonen pääsi talliin vaurioiden tarkasteluun.

Ei hyvä.
Identtinen vaiva kuin Penalla kolme viikkoa sitten, syvä lovi kavion pohjassa, tämä vielä enemmän valkoviivan sisäpuolella kuin Penalla. Pesin, putsasin, ruuttasin neulalla ja ruiskulla Betadinea onkalon perukoille, tein hauteen ja ristin käteni ja kaikki muut ulokkeeni. Eipaisetta eipaisetta eipaisetta jooko?!

Lyhyesti kuulumisia

Pena pääsi laitumelle. Ensin laitoin sen yhdeksi tihkusateiseksi yöksi laumaan, ajattelin että sateessa ei kärpäset niin pääse haavaan kiinni. Sitten seurasi tuulinen ja sateinen päivä, joten Pena oli edelleen laitumella. Vasta tänään hain koko sakin talliin kun oli aurinkoista, lämmintä ja itikoita niin että koko lauma juoksi itsensä hikisiksi niitä paetessaan.

Haava voi hyvin, pidempijaksoinen ilmakylpyhoito on tehnyt ihmeitä ja paraneminen on hyvässä vauhdissa. Kyllä siitä vielä jalka tulee.

Eniten ilahduin tänään kuitenkin siitä, kun koitin Penan takakavioita (joissa siis on kengät kestänyt kiinni vaikka laitumella on vedetty spurtti jos toinenkin) ja ne olivat viileät. Molemmat! Lämpöily taisi kuitenkin johtua kengättömyydestä eikä käänteen uppoamisesta.

Kohta tarttis jo päästä takaisin selkäänkin. Jos vaan saan haavan suojattua hiekalta tarpeeksi hyvin niin en usko että se haittaa kevyttä ratsastelua.

Ei kavioo, ei hevosta

Voi murhe noita Penan kavioita!

Kaikki on ihan hyvin niin kauan kun on a) hyvä kengittäjä ja b) ei satu mitään eli kengät voi pitää jalassa ja ne myös pysyy siellä.

Nyt meillä on ihan kelpo tuuraava kengittäjä, jonka löysin "pompun kautta" eli yksi hutilyöntikenkääjä mahtui väliin. Isompaa vahinkoa ei saatu aikaan vaikka tällainen lipsahdus sattui mukaan. Ongelma on nyt kohdassa b, kun on vähän sattunut sitä ja tätä.

Penan etukaviot ovat kurjasti kahden kenkäkoon välistä. Nollan kenkä on hiukan ehkä pieni, ykkösen kenkä hiukan iso. Kokeiltiin tuuraavan kengittäjän kanssa n. kuukausi sitten laittaa eteen ykkösen kengät. Ne kestivät laitumella rallittavaa Penaa pari viikkoa, sitten katosi toinen ja parin päivän päästä toinen. Ok, ajattelin, etukaviot kestää olla ilman kenkiä kun poni ei juuri muuta tee kuin laidunna. Takakaviot ovat ne meidän todellinen murhe, ne kuluvat todella vinoon jos eivät ole asianmukaisesti kengitetty.

No, sittenhän kävi niin kuin kävi: Pena polki etuselleen ja repäisi koko kantapallon halki. Päivää myöhemmin se (tai joku laumakaveri) oli tallannut takakengälle niin että kenkä oli siirtynyt sivuun ja käänne uponnut anturasta sisään. Poistin tämän takakengän itse, jäljelle jäi yksi takakenkä, muut jalat olivat kengättömiä. Kengittäjä kävi tarkastelemassa tilannetta ja otettiin se viimeinenkin takakenkä pois jonkinsortin tasapainon saavuttamiseksi. Jäätiin odottamaan tilanteen kehittymistä: etupäätä ei voinut kengittää ammottavan haavan takia (jalasta ei saisi kunnon otetta), takajalkaan saattoi tulla paise tai saattoi olla tulematta.

Pena oli kengättä puolitoista viikkoa. Tämän ajan se seisoi sisällä kaikki päivät ja oli nurmipohjaisessa pienehkössä tarhassa yöt. Ei liikuntaa, ei taluttelua, ei mitään.

Haava 14 vrk

Haava 14 vrk

Tänään haavan tilanne alkoi olla kohtuullinen eikä paiseestakaan toistaiseksi ole ollut merkkejä, joten kengittäjä pääsi tekemään työnsä. Päivän motto oli laitetaan nyt nää kengät kiinni tänne mitä täällä on kaviota jäljellä ja korjataan asentoa sitten kun siihen on taas varaa. Puolessatoista viikossa ollaan taas jouduttu siihen tilanteeseen että takakaviot ovat onnettomat vinot pienet nysät joita täytyy kikkakolmosilla korjailla, ettei hevonen mene rikki kun koko sen paino lepää kavion ulkosyrjällä, joka kuluu silmissä olemattomiin. Etukavioissakaan ei ollut hurraamista mutta niiden tilanne ei ole niin surkea kuin takasten.

Tämmöisinä hetkinä minun tekisi mieli ravistella niitä jotka huurupäinä huutelevat että kengättömyys on ainoa oikea vaihtoehto ja sopii joka konille.

Penan kaviolaatu ei varsinaisesti ole huono - sen kaviot eivät ole sillä tavoin hauraat että ne lohkeaisivat, irtokengät eivät vie mukanaan puolta kaviota ja kaviot kasvavatkin (onneksi!) ihan kiitettävää tahtia. Kavioaines ei vain kestä vänkyröiden jalka-asentojen aiheuttamaa epätasaista kulutusta ilman kengän tuomaa suojaa. Kengät on oltava. Ja ne on oltava jalassa oikein. Ja niiden soisi pysyä siellä jalassa ihan koko kengitysvälin ilman mitään tällaisia ylimääräisiä kommervenkkejä. Mutta sano se hevoselle joka normaalioloissa laiduntaa laumassa, päästää laumakaveri-kolmevee-jättiläisen nyhjäämään ihan perskarvoihinsa kiinni ja kohlaa muutenkin menemään sellaisin askelein että saa ylläolevien kuvien kaltaista jälkeä aikaan kesäkengällä...

Itse kengitystapahtuma oli taas hankala, kun takakaviot olivat arat. Reuhtomista, nyppimistä ja potkimista. Kiitos ja anteeksi, ihana kengittäjä! Ja taas mennään pienellä riskillä, takakengät levitettiin niin paljon yli kavion reunasta kuin suinkin uskalsi, jotta kavio ja sitä myöten koko jalka saisi tukea. Riskinä on se, että joku toinen hevonen (tai Pena itse) polkee kengän päälle ja kenkä irtoaa, eikä niin nyt vain yksinkertaisesti saisi tapahtua ennen kuin kavio on kasvanut vähän.

Kengittäjä lupasi soitella omalle mentorilleen ja kysyä, auttaisiko Penaa rengaskenkä takakavioissa. Sillä saisi painetta pois sieltä kavion ulkosyrjältä. Toisaalta rengaskengän irtipolkemisriski on vielä suurempi kuin tällaisen väljästi sovitetun tavallisen ja/tai levikekengän.

Sairastupa jatkaa haavanpesua ja kavioidenvahdintaa, mitäpä sitä muutakaan parhaaseen ratsastusvuodenaikaan tekisi.

Terveiset sairastuvalta

Haava on ällöttävä, suuri, haisee pahalta mutta ei ole merkittävästi muuten tulehtuneen oloinen. Sulfaa menee ja päivittäiset pesut ja putsaukset ja käärimiset päälle, mutta totta ihmeessä tuollainen haava alkaa haista kun se on koko ajan käärittynä ja kosteana.

Kengänkäänteen puhkoma takakavio on lämmin, mutta Pena ei onnu eikä varvaspulssia tunnu. Eipä auta muu kuin odottaa, mitä on tulossa vai onko mitään.

Pena on nyt ollut päivät karsinassa ja yöt tarhassa kaverin kanssa. Tarhanpohja on kuivempi kuin laidun eikä yhden kaverin kanssa pienemmällä alalla tule ehkä niin paljon turhaa ramppaamista kuin lauman mukana isolla alalla. Haava tarvitsisi ilmaa, mutta en tiedä koska sitä uskaltaisi jättää sitomatta. Karsinassa se menee täyteen turvetta ja ulkona on ötökät. Olen myös hieman epävarma siitä, pitäisikö kuitenkin soittaa eläinlääkäri katsomaan sitä... Pelkään että haavaan kasvaa massiivinen liikaliha josta seuraa lisää ongelmia.

Kun yksi ei riitä

Kun yhden jalan hoitaminen käy liian helpoksi/nopeaksi/mitävaan, rikotaan seuraava!

Eilen aamulla Pena tuli laitumelta tahmeasti sisään haavanhoitoon. Syy selvisi äkkiä: se oli polkenut takakenkänsä niin että kenkä oli siirtynyt kriittiset kaksi senttiä vinoon ja toinen sivukäänne uponnut kokonaan kavion pohjasta sisään. Eipä tullut mieleen ottaa näystä valokuvaa vaan revin kengän kaviosta irti ja vikkelään, ja oli muuten tiukassa!

Kaksi kääröä jaloissa tiesi koppilepoa. Tänään kävi kengittäjä ja hänen kanssaan mittailtiin vahinkoa. Kolo kaviossa on syvä ja tänään Pena myös ontui jalkaa vähän, tosin vielä kaviossa ei juuri ollut puristusarkuutta. Saattaa tulla paise tai saattaa olla tulematta, nyt kengittäjä kuitenkin vuoli kolon suun selvemmin auki ja ruutattiin ruiskulla ja katkaistulla injektioneulalla betadinea sinne onkalon perukoille asti. Teoriassa sieltä pitäisi nyt olla mahdollisella mädällä hyvä väylä ulos, mutta mistä näistä koskaan tietää.

Penalla oli jäljellä enää yksi takakenkä ja otettiin sitten sekin pois. Kunhan etujalan haava paranee sen verran että jalka kestää käsittelyä (ja jos takakavioon ei kehity paisetta), kengitetään kaikki jalat ensi viikolla. Tämä nykyinen varakengittäjä on onneksi osoittautunut hyväksi tyypiksi ja asiansa osaavaksi! Tänään Pena pääsi pieneen ruohopohjaiseen tarhaan vähän ulkoilemaan, sen hermo oli vinkuvan piukalla vuorokauden karsinalevon jälkeen... Nyt sitten kiitos riittää nämä vauriot!