Shokkiuutinen: Pena kisoissa!!

Nyt kun olen itse siirtynyt hetkeksi vain ponimammailemaan ja Penalla on oma stunt-kuski käytössä, voin keksiä kaikenlaista jännää iltapuhdetta. Kuten ilmoittaa ratsukon naapurikylään harjoitusestekisoihin...

Pena ei ole koskaan käynyt estekisoissa. Se spuukailee kotonakin ajoittain tuttuja ja "blankoja" puomeja ja tolppia, ja kuten edellisestä päivityksestä voi lukea, ei aina toimi ihan niin kuin toivoisi. Edellisen treenikerran jälkeen otettiin toisto samoilla harjoituksilla: nyt ei ollut paarmoja mutta sen sijaan lopputreenistä taivas kirjaimellisesti aukeni ja vettä tuli niin ettei kenttä enää ollut hiekkaa vaan suuri järvi. Olosuhteet ei siis taaskaan olleet ihan ihanteellisest Penalle, joka halusi kääntää pyllyn vasten sadetta ja jäädä siihen. Mutta nyt se oli jo paljon vastaanottavaisempi, ja pidettiin toistot ihan minimissä. Muutama kiukkukielto, mutta kun se jokin naksahti kohdilleen, Pena meni pyydetyt tehtävät tosi kivasti ja tippaakaan epäröimättä.

Tällaisilla viimeistelyillä lähdettiin sitten kokeilemaan kepillä jäätä ja pakattiin Pena autoon ja ajettiin kisoihin. Todellakin rima tarpeeksi matalalla: Pena oli ilmoitettu puomiluokkaan (jossa oli, kiitos kisajärjestäjälle, eroteltu juniorit ja seniorit omiksi luokikseen!) ja 50 cm esteluokkaan. Kisapaikalle tullessa Pena pällisteli talutuksessa kaikki mahdolliset objektiivit polvet notkuen, ja kysyinkin siinä heti järjestäjältä, saanko tarvittaessa mennä kesken radan taluttamaan ratsukkoa jos meno hyytyy jännityksen takia. Lupa heltisi.

Mutta mitä vielä! Pena ja Roosa verkkailivat hetken, Pena alkoi hengittää, kyttäsi vain yhtä kulmaa mutta selvitti verkassa puomit ja muut härpäkkeet kunnialla. Omalla vuorollaan meni radalle sisään itse (!!! Yleensä tässä viimeistään tulee ongelmia kun pitäisi vaihtaa turvallisesta verkasta jännittävälle kisa-areenalle) ja Roosa kävi edellisen ratsukon suorituksen aikana näyttämässä Penalle muutamat johteet. Menin narun kanssa kentän keskelle valmiina auttamaan jos Pena ei aikoisi ylittää ensimmäistäkään puomia, mutta se mennä sutkutteli koko radan ravissa ilman epäröintiä. Juu jännittyneeltä se näytti, mutta ei istahdellut kesken kaiken ja ravi meni myös eteenpäin, ei pelkästään ylös. Tällä suorituksella Pena ja Roosa voittivat luokkansa, jossa oli vieläpä tyyliarvostelu!

Seuraava koitos oli 50 cm, jossa oli sitten jo mukana niitä johteellisiakin esteitä. Verryttelyssä Roosa otti kaksi hyppyä ristikolle ja kaksi pystylle ja Pena meni mukisematta, joten jätettiin siihen. Sitten omalla vuorolla radalle. Laukassa ensimmäiselle esteelle... ja töks. Kielto. Ajattelin että jasso, tähän se sitten jäi. Roosa käytti aikaa siinä esteen edessä, otti sitten isolla tiellä uuden lähestymisen, hiukan lisää painetta ja Pena meni yli. Kakkoselle tuli vähän hassu hyppy ja ristilaukassa alas, mutta kaarteessa laukan korjaus ja sen jälkeen lähti homma sujumaan. Perusradan kahdeksan estettä meni yli ilman mutinoita, sujuvassa laukassa, hypyt lähti hyvistä paikoista, ei tullut villikointia esteiden jälkeen... Se näytti ihan esteratsastukselta! Jopa ne kaksi pelättyä värikästä isojohteista estettä menivät yli, vaikka Pena alkoikin jarrata niitä kohti ja hiukan kiemurrella. Ponimamma oli ällistynyt ja vähän liikuttunutkin, ja sai peräti 4 sekuntia videokuvaa radasta kunnes kännykkä huusi että muisti täynnä.

Kielto ja kiireetön uusi yritys toivat yhteensä 6 virhepistettä joista siis kaksi yliaikaa, ja näinollen luokan jumbosija. Lähtijöitä oli huikeat kolme kappaletta. Aivan sama, meille Penan rata oli uskomaton saavutus ja leijun tässä tunteessa vielä pitkään. Kiva olisi ollut saada jatkaa uusintaan perusradan jälkeen, ja sitten taas toistaalta, ihan mahtia että loppurata meni hyvin ja sai lopettaa ehdottomasti hyvillä mielin.

Saattaa olla että osasyyllinen Penan levollisuuteen olivat korvatulpat, jotka laitoin sille jo kotona. Kun ei ihan kaikkea kuule, ei ihan kaikesta tarvitse olla niin huolissaan. Kyllähän sille puski pieni jännähiki päälle, vaikka ei todellakaan rankasti verrytelty, päinvastoin, ennemmin vain oltiin ja aistittiin atmosfääriä. Mutta ilme pysyi koko ajan levollisena ja rentona.

Kotoa lähdössä. Näin paljon Pena arvostaa korvatulppiaan

Yhtä kaikki, olen hirmu onnellinen. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, tämä pikkukisaseikkailu ei jäänyt tähän...

PS. Juttelin verkassa toisen "poniäidin" kanssa. Heillä oli älyttömän upea kuusivuotias C-welsh joka kekkuloitsi alkuun omiaan ja kyttäili ja stoppaili ja sitten ykskaks alkoikin toimia niin kuin piti. Se on jännä miten welsh-ihmisten kanssa ei tarvitse selittää tiettyjä asioita, he vain ymmärtävät. Miten paljon samaa Penassa ja tässä pienemmässä welshissä olikaan! Tämän toisen ponin omistaja kehui Penaa upeaksi (ja minä röyhistelin rintaani), ja samalla puhuttiin siitä, miten nuo herkät otukset vaativat kuitenkin jämerän auktoriteetin, jotta niiden on hyvä olla. "Mutta se ei voi olla sellaista päälleliimattua", sanoi tämä toisen ponin omistaja. "Sitä auktoriteettia joko on tai ei ole ihmisessä. Nuo valitsee kenen kanssa ne toimii."

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

Tuhma, tuhmempi, Pena

Eipä ollut Penan päivä tänään ei. Ilmankosteus jossain 85 %, auringonpaiste ja heinäkuu tarkoittaa paarmarallia laitumella, josta kävin juoksujalkaa niin nopeasti kuin 32-viikon raskausmahaltani kykenin hakemassa nelipäisen lauman sisään ja suihkun kautta karsinoihinsa turvaan.

Oli vaan sovittu Roosan kanssa estetreenit sille kellonlyömälle, joten Pena joutui tämän alkusuihkun ja varustamisen kautta harmikseen takaisin ulos paarmasyötiksi. Penalla ei ole tapana harmejaan peitellä vaan sehän ilmoitti ensin ettei kävele vaan piffaa, ja kun sanottiin että okei ravataan sitten, niin se heitti liinat kiinni eikä mennyt enää mihinkään. Alkoi olla aistittavissa sellaista totaalinaksahdusta jossa rynnätään silmittömästi johonkin suuntaan ja pyritään ratsastajasta eroon, joten kävin auttamassa ratsukon maastakäsin liikkeelle. Vähemmän nätisti sanottuna, kävin hutaisemassa jäkittävää Penaa raipalla hanuriin jolloin järjen valo hetkellisesti syttyi ja se kykeni taas liikkumaan eteenpäin.

Loppuratsastus ei edennyt sen sulavammin. Kun Pena päättää että nyt ei ole hänen olosuhteensa, se ei kerta kaikkiaan tee ratsastajan kanssa yhteistyötä. Tehtäväthän olivat niin vaativia kuin laukassa yli maapuomista ja laukassa yli 40 cm korkeasta ristikosta ympyrällä. Ja nämä siis aivan erillisinä tehtävinä, ei mitenkään ketjutettuna. Kaikki kunnianhimoisemmat suunnitelmat hautasimme jo kun sille maapuomille ei meinattu päästä etu- eikä takaperin, ja kaikkeen käskemiseen reaktiona oli mullipotkuja taaksepäin.

Hävetti. Hevoseni on 11-vuotias ja sitä pitää kouluttaa kuin varsaa taluttamalla ja maasta avustamalla, koska on kuuma ilma ja paarmoja ja ei vaan tahdo. Todellakaan olosuhteet eivät olleet mahdottomat, tuuli ja oli välillä pilvistäkin ja lämpötila alle hellelukemien, mutta Pena oli päättänyt ettei se aio tehdä yhteistyötä. Ja sehän ei sitten tee kun se niin päättää. "Aika äkäisesti tää lähtee sitten kun se lähtee", sanoi Roosakin selästä kun Pena jäkityksen jälkeen löysikin jalkansa, suunta ei vain useinkaan ollut se toivottu.

Lopulta oli hiki hevosella, ratsastajalla ja maasta seuranneella omistajalla. Lopulta myös Pena meni yli siitä halutusta ristikosta muutamia kertoja halutussa askellajissa - esteratsastuksen kanssa sillä menolla ei ollut mitään tekemistä, vaan se oli nimenomaan sitä nelivuotiaan varsan opettamista, eteenpäin ja tolppien väliin kun ratsastaja niin käskee.

Nämä ovat niitä päiviä jotka pitävät jalat maassa. Pena on ollut oikein hieno ja etenkin kiropraktikon käsittelyn jälkeen liikkunut niin makeasti että olen suu auki sitä ihastellut. Olen ehtinyt ajatella siitä vaikka ja mitä korkealentoista ja ollut siitä älyttömän ylpeä. Mutta aina tulee se hetki joka tipauttaa takaisin maan pinnalle. Kuka niksauttaisi Penalle vähän palvelevampaa luonnetta korvien väliin...?

Kesäpläski

Pena on lihava. Vähäinen liikkuminen ja uusittu, ensimmäistä kesää syötössä oleva laidunlohko ovat tehneet ponistani syöttöporsaan. Oi voi.

Minulla(kin) alkaa olla etureppua sen verran, että energiani menee töistä selviytymiseen, ja vapaapäivät on pakko viettää enemmän tai vähemmän sohvalla lepäillen. Pena on siis lähinnä laiduntanut ja se näkyy ulkomuodossa. Lisäksi Roosa oli sairaana joten ratsastuksetkin jäivät reiluksi viikoksi kokonaan pois.

Tällä viikolla Pena on kengitetty - ollaan heinäkuun puolivälissä ja laitumeen on hukkunut vain yksi kenkä! Hyvä saavutus. Ennen kengitystä kesytin Penaa hetken irtojuoksuttamalla sitä kentällä, jotta se ei olisi ihan apina itse toimenpiteessä. Laidunaikaan heinänsyönti ei oikein ole toimiva konsti rauhoittua kengitettäväksi... Ihan asiallisesti se kuitenkin malttoi olla.

Niin, mä oon AINA asiallisesti, t. Pena

Tänään sunnuntaina Roosa oli tokeentunut sen verran että tuli Penan kanssa nesteenpoistojumpalle. Penalla on oikein kunnon laidunpöhö päällä ja kun se lähtee kentällä ensi kertaa liikkeelle, on se todella sen näköinen että tukalaa on. Ei se (kai??)  oikein kaasuakaan ole, ei Pena piereskele eikä pasko liikutuksen aikana, mutta kyllä se vaatii vartin verran hölkkää alle ennen kuin alkaa näyttää omalta itseltään eikä liian täyteen puhalletulta ilmapallolta. Vasta sitten alkaa nivelet koukistua ja takajalat ylettyä kunnolla rungon alle.

Koska sekä ratsastaja että ratsu olivat vähän puolikuntoisia, ei tehty kentällä muuta kuin 20 minuuttia ravia ja laukkaa, ja lähdettiin sitten radalle. Minä otin tosihoikan turvaratsuni Pohjantytön alleni ja lähdin polkemalla Penan seuraksi ja turvaksi. Oli jo ehtinyt tulla lämmin, vaikka ajoitettiinkin treenit aamuun, ja paarmat kävivät joukolla kimppuun. Penan sietokyky paarmoihin on todella, todella rajallinen, mutta aika kivasti se silti malttoi käyttäytyä. Kävelystä tosin ei meinannut tulla mitään kun piti niin paljon huiskia ja heiluttaa, helpompi oli edetä ravia. Kolme kierrosta tehtiin ja käytiin loppukävelemässä postilaatikolle ja takaisin, ja sitten Pena sai jäädä talliin paarmoilta turvaan. Liikkumisen jälkeen sen vatsanseutu ei ole ollenkaan sellainen pinkeä kuin aloittaessa. Ei se läski tietenkään mihinkään sula, mutta turvotus häviää.

Alkava viikko onkin jo täytetty ohjelmalla. Huomenna maanantaina koitan liikuttaa Penan liinassa, jotta se olisi tiistaina edes auttavasti notkeampi ja valmiimpi Roosan kanssa koulutreeniin. Ja keskiviikkona saapuu hartaasti odotettu kiropraktikko tutkimaan Penan vinouksia! Palaan niihin kuulumisiin viikon loppupuolella.

Synttärit ja kesäkuulumisia

Paljon onnea tänään 11-vuotias punainen paholaiseni!!

Kesä on roihahtanut täyteen loistoonsa ja blogin päivittäiminen on jäänyt vähemmälle. Tuntuu ettei ole juuri mitään kerrottavaa, kun ratsastusvastuu on nyt siirtynyt kokonaan apukuski Roosalle. Minulla on raskausviikkoja 28 ja olen ollut pois hevosen selästä kaksi viikkoa. Kroppa olisi ehkä vielä mennytkin, ja mieli myös jossain määrin, mutta ehkä se on se äidinvaisto joka sitten kehotti jo jättämään hommat muille.

Laidunvieraat saapuivat, samat kaksi hevosta kuin viime kesänäkin. Lauman muodostuminen kesti muutamia päiviä, ensin hevoset liikkuivat tiukasti "omissa porukoissaan", Pena ja Sisse yhtenä porukkana ja nämä toisilleen tutut tamma ja ruuna omana porukkanaan. Nyt ne ovat jo sulautuneet yhdeksi laumaksi ilman draamaa. Laumaa on ihana katsella! Porukan tuoma turva, vuorottaiset lepohetket ja vartiovuorot, pyrähdykset ja vaeltelu isolla alalla. 

28.6.2017

Pena on kesäläski, mutta en ajatellut stressata siitä. Se liikkuu kevyesti ihmisten ehtimisen ja jaksamisen mukaan, ja laidun sekä seura toki liikuttavat sitä myös. Minä olen tehnyt työskentelyä liinassa ja ohjasajanut ja Roosa on käynyt ratsailta jumppaamassa vähän kaikkia lajeja - koulua, puomi-kavaletti -juttuja ja hyppyjä. Minulla on taas vähän sopeutumista siihen etten ole itse yksinvaltiaana hevoseni selässä, mutta toisaalta on myös superkiinnostavaa nähdä Pena toisen ratsastajan alla. Kaikki vieraskoreus on jo ehtinyt Penasta karista. Se on esittänyt Roosalle aimo repertuaarin tuhmailujaan älyttömästä kyttäämisestä napakoihin säikähdysryntäyksiin, jumittumiseen sekä köyrypukkisarjoihin ihan vaan siksi kun on niin pinkeä, elinvoimainen, tuhma tai pollea omasta osaamisestaan. Toistaiseksi apukuskin huumori on riittänyt... Penan kimpoilut kertovat minulle osaltaan myös siitä, että Pena luottaa ratsastajaansa. Se osaa olla niin herranterttuna vieraassa tilanteessa, kujeilu tulee esiin vasta kun yhteisiä kilometrejä kertyy. Ja tavallaan iloitsen myös siitä, että samat "ongelmat" esiintyvät myös toisen ratsastajan kanssa, minä en siis aiheuta sitä hörhökäytöstä...

28.6.2017

28.6.2017

Eilen oli herranterttu-päivä, kun Roosa kävi puomeilemassa. Pena oli unelias ja jotenkin alkuun tosi kankea. Vatsanseutu näytti juuri siltä kuin voi olettaa uudelle lohkolle siirtymisen jälkeen, ja vaati jonkun aikaa rentoa, avaavaa verryttelyravia ja -laukkaa ennen kuin pöhötys väheni ja liikkuminen alkoi näyttää sulavammalta. Tehtävinä oli puomiviuhka ravissa ja suhteutettu kaareva kavalettilinja 17,5 m, jota tultiin kuudella ja viidellä laukalla. Penan moottori alkoi hyrrätä toistojen myötä ja kuuteen askeleeseen sitä joutui jo todella ottamaan kiinni. Kuuliaisuus kuitenkin löytyi lopulta ja sitten sai tulla pari kertaa linjan isommin laukaten viidellä askeleella. 

28.6.

Näissä tunnelmissa kesää eteenpäin. Leppeitä päiviä myös kaikille lukijoille!

Vaahtokylpyä, dressagea ja ohjasajoa

Pena tuli hieronnan jälkeen hieman paremmaksi ratsastaa. Vinous ei ollut kadonnut niin kuin ei odotettukaan, mutta tuntui että sen sai nopeammin ja vähemmällä työllä jumpattua suoremmaksi. Saman kävi toteamassa lainakuski Roosa, kun pidin hänelle ja Penalle loppuviikosta koulutunnin. Kiropraktikon sain sovittua vasta heinäkuulle, joten voi olla että hieronta kannattaa vielä uusia ennen kiropraktikon käsittelyä.

Ollaan rassattu Penan mukavuusalueen reunoja sillä, että meillä on ollut ratsastuksessa seuraa. Naapuri käy meidän kentällä suomenhevosineen, ja kun he saapuvat traikulla pihaan, menee Penalle hetkellisesti kuppi ihan nurin. Mutta aika mainiosti se pääsee yli järkytyksestään ja pystyy kentällä toimimaan liki normaalisti vaikka ei olisikaan siellä yksin.

Olen vielä itsekin ratsastanut Penaa, mutta vieraiden hevosten ratsastukset taisivat loppua tähän viikkoon. 25. raskausviikon maha on jo melko komea eikä enää tunnu siltä että haluaisin nousta vieraiden selkään. Itse ratsastaminen ei ole aiheuttanut huonoja tuntemuksia, mutta pää alkaa jarruttaa vastaan. Ja kehoa tulee kuunnella! Penan ratsastamisesta en ota paineita, teen sen minkä teen, en ota hölmöjä riskejä ja pidän kynnyksen matalana lopettaa kesken jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut Penan selässä kerran-pari viikossa. Alan olla jo niin painavakin että kohta alan sääliä Penaa taakankannossa... Mutta ratsastaminen hoitaa korvienväliäni niin hyvin, siinä saa keskittyä tekemiseen ja unohtaa kaiken muun, saa liikuntaa ja hyvän mielen. Työnnän haikeutta mielestäni sivuun, en haluaisi taukoa ratsastukseen mutta yritän muistuttaa itseäni, että nyt keskityn olemaan Penan kanssa muilla tavoin. Ja toisaalta on aika avartavaa katsoa hevostaan toisen ratsastamana ja tajuta, että onkin itse saanut vietyä sen aika pitkälle.

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ohjasajaa Penaa. Ja sepä olikin mukavaa! Tarvitsen vain pidemmät ohjat siihen hommaan, ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Nyt olen käyttänyt nylonisia ajo-ohjia, mutta niiden kanssa joutuu aika tavalla kiirehtimään itsekin. Enkä enää liiku ihan niin sulavasti kuin ennen!

Lyhyen ohjasajon jälkeen Pena pääsi/joutui pesulle. Ja kylläpä siitä irtosikin likaisenväristä vaahtoa kun kumisualla oikein pyörittelin!

Pesun jälkeen olisi tietenkin pitänyt päästä heti laitumen portin savikohtaan pyörimään, mutta seisoin kieltämässä. Pena piehtaroi noin viisitoista kertaa jossain muualla ja nakkeli mielenosoituksellisesti niskojaan kun ajoin sen aina kauemmas parhailta apajilta.



Illalla ahkeroin vielä Sissen saippuapesuun. Nyt on keväthuollot tehty ja talven möhnät pesty nahasta pois.

Pena hyppää, minä en

Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että minä haikailisin hyppäämisen perään? Niin kuitenkin on. Apukuski Roosa kävi tänään aloittamassa hyppykauden Penan kanssa. Kavalettityötä on tehty pari kertaa aiemminkin ja nyt oli aika rakentaa tämän kevään ensimmäiset esteet.

Kuvat on videolta kaapattu, ei jäänyt aikaa kovin perusteelliseen taltiointiin kun samalla koitin hallita hiekkalinnoja rakentavaa lastani ja seurata kuinka pieni ponipässinpääni selviytyy tästä jännittävästä koitoksesta.

Roosan oma hyppääminen on samoissa kantimissa kuin minunkin - valmistuimme viisi kuukautta sitten ja sen jälkeen ei ole hypätty. Tatsi katoaa nopeasti ja tulee taas kummallista korkeusvääristymää silmään: viime viikon valmentajakoulutuksessa rakensin yhteen harjoitukseen metrisen okserin ja se näytti valtavalta. Vaikka vielä viisi kuukautta sitten silmäni mielestä 90 cm oli sellainen ihan okei korkeus, ja kaikki alle 80 cm näyttivät aika hullunkurisilta. Ei saisi päästää itseään tähän jamaan, mutta minkäs teet. Vaikka ratsastankin raskauden aikana, niin hyppäämiseen vedän rajan. Varsinkin tämän kyseisen poniarmaan kanssa.

Aloitimme siis hyvin pehmeästi. Estekorkeus ei noussut yli 60 cm, esteitä oli kolme yksittäistä, ristikoita ja pystyjä. Pena oli positiivinen yllätys! Pohjustin apukuskia että luultavasti Pena kieltää ensimmäiselle esteelle, sitten uusintayrityksellä ryntää, tai ryntää JA kieltää. Mutta ihka ensimmäinen hyppy oli terävä, hyvästä paikasta eikä esteen jälkeen seurannut villiä kevätjuhlatanssia. Hieno Pena!

Kieltoja ei tullut ainuttakaan ja pudotuksiakin vain yksi. Tosin kun toistoja tehtiin ja Penan kierrosluvut kasvoivat, se esitti kyllä ryntäämisbravuurinsa Roosalle. Penan reaktionopeus ja -voimakkuus on ällistyttävä: Roosa erehtyi kerran maiskuttamaan kun lähestyessä laukka meinasi jäädä paikalleen, ja Penahan totesi että selvä pyy, meitsi menee kun käsketään.

Pomppii, pomppii

Maiskautuksesta turpa ylös ja menoks

Hieman siis hienosäätöä vielä, mitä ja kuinka paljon selässä saa ja täytyy tehdä. Olen kuitenkin ihan superiloinen siitä että Pena saa hypätä ja että se käyttäytyi näin asiallisesti! Ensi viikolla treenit jatkuu.

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet

Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.

Ei ihan koko totuus

Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:

Houston, we have a problem

Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!

Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.

Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.

Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset.

Verryttelyväistöä

On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla

Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista

Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta)

Laukkaa

Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen

Havaittavissa sateen uhkaa

Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.

Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!

Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!

Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena

Pena & fanit!

Olipas jännittävää! Penalla kävi eilen vieraita!

Kultainen poni -blogin Noora ja Täti tuuppaa -blogin Liisa kävivät kesäretkellä täällä meillä. Kummallista miten pelkän blogituttuuden perusteella voi olla alusta asti rento ja luonteva olo "vieraiden" ihmisten kanssa. Kamalasti ensin jännitti, että joku tulee meille katsomaan minua ja poniani ja ratsastustani ja kaikkea, mutta jännitys hälveni nopeaan.

Ratsastin ensin Penalla nopeasti kaikki askellajit läpi ja totesin että Pena oli kiltillä ja vastaanottavaisella tuulella. Sitten Noora pääsi kyytiin. Oli tosi omituista katsoa omaa hevostaan jonkun toisen ratsastamana, mutta Nooralla ja Penalla synkkasi todella hienosti. Nooralla on todella siisti tapa ratsastaa ja sehän passaa Penalle oikein hyvin.

Noora ja Pena käynnissä

Käyntiä

Liisan ja Nooran mielestä Pena oli iso ja kaunis. Jälkimmäisen allekirjoitan, isosta en niinkään tiedä... No, ei se ihan taida olla ponimitoissa enää, tarvitsisi saada taas jostain mittakeppi lainaan. Pena käyttäytyi koko ajan superhienosti, ei kyttäillyt eikä pölhöillyt mitään. Onneksi!

Oli todella mukava nähdä Pena jonkun toisen ratsastamana. Ihan hevoselta Pena näytti, ja ilmeisesti tuntuikin, ainakin Noora vaikutti olevan kovin mielissään. Kehui Penaa yritteliääksi ja sellaiseksi että sitä sai kuitenkin ratsastaa. Penalle osui hyvä päivä, se oli ennemmin vähän hidas ja vetelä, ja silloin sen kanssa voikin tehdä töitä ihan oikeasti. Kuulemma jos välimatkaa olisi vähemmän niin Pena saisi Noorasta vakituisen varakuljettajan! Kunpa tuollaisia Nooria ja Liisoja olisi tässäkin kylässä, varakuljettajalle olisi todella käyttöä.

Onnellinen poniratsastaja Noora

Pena ja fanit

Kiva iltapäivä! Kunhan Liisa saa taas ratsastaa niin täytyy ottaa tämä vierailu uusiksi jotta hänkin pääsee kokeilemaan Penaa.

Ponini on hieno

... kun joku muu sitä ratsastaa!

Eiliselle sovitun tunnin muutin niin, että otin paikan kentänlaidalta ja valmentaja-Mari meni Penan selkään. Minun piti iltapäivästä jaksaa vielä toisen hevosen ratsastus, ja sen verran alkaa olla hankalaa tämä elo että kahta hevosta en voi enää samana päivänä ratsastaa. Minulla kipeytyy alaselkä ja jotkut liitokset lonkan ja pakaran "sisältä" ratsastamisen jälkeen, ja rankan päivän päätteeksi kipu on säteillyt särkynä pohkeisiin saakka. Ei hyvä.

Asetuin siis katsojan rooliin ja se on aina yhtä kummallista. Penaa ei ole ratsastanut kukaan muu säännöllisesti enkä ole tottunut näkemään sitä ratsastettuna. Yllätyn aina siitä, miten hyvältä se näyttää! Oli myös tosi opettavaista katsoa Penan liikkumista maasta - kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten sen kesälevon jäljiltä vaikeampi, oikea, laukka jää takajaloista sellaiseksi ponitöpötykseksi. Takajalat tuntuivat liikkuvan laukassa aivan suorina, nivelet eivät kyykkää yhtään. Vasempaan laukka oli paljon parempi, ja lämpeämisen jälkeen myös oikea alkoi pyöriä paremmin. Mari ratsasti niin kuin minuakin ohjeistaa - laukkaa eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin, varsinkin nyt kun laukasta puuttuu voimaa ja kantokykyä. He menivät myös ihan sujuvasti vastalaukassa kokonaisen lyhyen sivun ja kaksi kulmaa molempiin suuntiin. Pena pysyi todella hyvin laukassakin matalassa muodossa, kun sai edetä tarpeeksi suurta laukkaa koko ajan. Muutenkin poni näytti rennolta ja oloonsa tyytyväiseltä, joten ehkä alan pikkuhiljaa sopeutua siihen ajatukseen että jätän Penan treenivastuun Marille, köpsyttelen itse sen minkä vielä jaksan ja sitten talvella Pena saa siirtyä kokonaan Marin talliin.

Tavoite kuulemma on startata Penalla ensi kesänä helppo A. Teknisen osaamisen kannalta varmasti mahdollista, eri asia on, saadaanko Penaa reissutettua niin paljon että sen yleisjännittyneisyys saadaan laskemaan vieraissa paikoissa ja todellinen osaaminen esiin kisoissakin. On oikeastaan ihan vinkeä ajatus, että ensi kesänä olen toivottavasti lastenvaunujen kanssa kentänlaidalla kannustamassa, kun raakileponini kisaa osaavan kuskin kanssa. Sitä en tiedä, kauanko Pena sitten on pois tästä kotoa, joitain kuukausia ihan varmasti. Voi olla että minun kannattaa varautua puoleenkin vuoteen, riippuu ihan siitä, miten minun käy synnytyksessä ja kuinka nopeasti toivun ja palaudun siihen kuntoon, että minun kannattaa ottaa taas vetovastuu Penan ratsastuksesta.

Nyt vielä yritän sopeutua siihen, etten enää tee täysillä. Se on vaikeaa, pää vetää ratsaille ja hikitreenaamaan ja hiomaan ja haastamaan itseään, mutta kroppa alkaa harata vastaan. Vaikka ratsastinkin tässä eräänä päivänä Penalla ihan hyvän perustreenin vain käynnissä ja ravissa, harjoiteltiin muodon säilyttämistä läpi pysähdyksien ja siirtymisten ja saatiin siinäkin molemmille pieni hiki pintaan, niin silti oli oma työnsä keskittyä siihen, että nyt ratsastan maltillisesti ja lopetan ajoissa.

Yllätyshyppyjä

Pena on viettänyt hävyttömän monta lomapäivää kun en ole kiireiltäni ehtinyt edes harjata sitä. Tälle päivälle oli kuitenkin sovittu tunti, ja täytyy ihan merkitä muistiin että ratsastin ensimmäistä kertaa tänä keväänä t-paidalla!

Oltiin tunnilla vain keskenämme, olin varautunut hikiseen kouluvääntöön mutta Mari sanoikin että otetaan hyppyjä. Ok, mikäs siinä, jalustimia vaan lyhyemmäksi ja pikainen moodinmuutos! Olin taas omalla satulalla liikkeellä ja kylläpä se tuntui oudolta Kiefferin jälkeen. En enää tiedä, kumpi tuntuu omaan persiiseen paremmalta. Kieffer kuitenkin palautui takaisin tänään joten sitä ei ole enää käytössä. Lisää satulajuttuja seuraa myöhemmin, kerron ensin tunnista.

Alkuun verryttelin puomeilla ja ravitempomuutoksilla, lävistäjällä kolmea puomia pitkin välein ja pitkällä sivulla kahta puomia kootummilla väleillä. Näitä nostettiin kavaleteiksi parin kerran jälkeen. Pena oli ihan ensialkuun hiukan vetelä, oli tosi lämmin eikä todellakaan olla tehty mitään moneen, moneen päivään. Pidin alkuverryttelyn ajan raipan kädessä ja muistutin pikkuhipaisulla yhden kerran, kun pohkeeseen reagointi viivästyi. Tämä riitti, Pena ei hermostunut vaan heräsi, ja sainkin jättää piiskan pois kun alettiin nostaa puomeja irti maasta. En tykkää pitää raippaa hypyissä kun en vielä tiedä, mitä kuvioita Pena tekee, enkä koe että olisin aina itsekään niin kartalla siitä, missä asennossa raajani ovat hyppyjen aikana. Samasta syystä en hyppää kannukset jalassa.

Pian alettiin tulla laukassa apupuomien kanssa pientä (40 cm) pystyä. Ensin niin, että oli puomi - kaksi laukkaa - pikkupysty - kaksi laukkaa - puomi. Siitä vedettiin enemmän sumppuun puomi - laukka - pysty - laukka - puomi. Ajatuksena oli opettaa sekä minulle että Penalle lähestymisiä. Penalle siten, että sen täytyy alkaa itse katsoa paikkoja eikä vain roiskia sinnepäin ja toivoa että kuski pelastaa. Ja minulle siten, että en ratsasta apupuomille vaan sille varsinaiselle esteelle, ja opettelen jättämään Penalle päätösvaltaa hyppypaikasta. Lisäksi Penalle halutaan opettaa hyppykaarta, sen on tapana töksäyttää ihan esteen juureen ja ponkaista siitä selkä köyryssä outo loikka. Pena myös mielellään lisää vielä yhden tai ainakin puolikkaan askeleen ennen estettä eli hypyistä tulee rytmittömiä.

En varmaan kirjoittanutkaan siitä blogiin, kun Mari joitain viikkoja sitten hyppäsi Penalla meidän estetunnin päätteeksi. Olin toivonut, että Mari ottaisi esteratsastajana pari isompaa hyppyä joihin ei minulla kantti riitä (suomeksi siis kaikki yli 60 cm korkeat!), mutta Marin analyysi Penan hyppäämisestä oli se, että se tarvitsee paremman tekniikan ja sitä kannattaa harjoitella pienillä mutta pidemmillä ja massiivisemman näköisillä esteillä. Tai varsinaisesti Penan tekniikassa ei ole vikaa sitten kun se osuu esteelle niin että kaikki osaset on kunnossa. Mutta se ei oikein tahdo osua. Ja eihän se mitään ole hypännytkään, miten se vielä voisikaan osata. Pena ei ole lainkaan arka eikä tarkka jaloistaan, sekin on vähän kehnompi ominaisuus hyppäämisen kannalta, kun se saattaa huonosta paikasta tyynesti mennä suoraan esteen sekaan ja todeta vaan että jahas, vähän tossa puomit kopisee jalkoihin mutta mikäs tässä.

Tänään kuitenkin hyppäämisessä oli hämmentävän hyvä rytmi. Toki tuli hutilaukauksiakin, niitä liian juureen tulleita lähestymisiä ja myös niitä lähestymisiä joista ei ole ihan selvää edes edustettu askellaji, ponnistuspaikasta puhumattakaan. Mutta tuli myös sellaisia hyppyjä, joissa tunsin selkään että nyt osui hyvin, tunsin jopa Penan takajalkojen tekemän työn, näin ponnistuspaikan kaukaa ja olin itse tilanteen tasalla. Pena jopa vaihtoi laukat esteen päällä monta kertaa, ja tunsin sen!

Minä vaan olen tällainen armoton vellihousu mitä hyppäämiseen tulee, hypättiin nyt 60 cm okseria vähän eri variaatioina ja minusta se näytti joka kerta aivan jäätävän suurelta. Meillä oli myös pieni kavalettiristikko ja sille osasin ratsastaa isossa sujuvassa laukassa niin että hyppykaaresta tuli pyöreä ja sujuva. Sitten kun piti jatkaa samassa laukassa okserille, niin kaikki meni kaarteeseen saakka hyvin. Esteelle suoristettuani en osannut istua takamus penkissä, työntää laukkaa, odottaa, ja ennen kaikkea, antaa mennä! Minä alan nyhväämään ja jännittämään että tulee megaloikka, vaikka minun pitäisi vain antaa laukan viedä ja pitää hiukan tasaisesti ohjalla vastaan. Mineen osaa mineen uskalla.

On niin ristiriitaista tämä: nytkin tykkäsin tosi paljon hyppäämisestä ja Pena oli kaikkinensa ihan tosi superponi. Yhtään hallitsematonta koikkaloikkaa ei tullut ja hetkittäin minulla oli ihan varma olo. Mutta miksi se 60 cm voi näyttää niin isolta?

Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli ja tästä on hyvä taas jatkaa harjoituksia. Kehun vielä kerran Penaa sillä se meni tosi hienosti!

Hyvä mieli on kaikesta muusta paitsi satulasta. Nyt taas tilanne menee koko ajan huonommaksi, oma satula luistaa lavoille väkisinkin vaikka olen taas käyttänyt liukuestelimaa siellä välissä. Ja se estepenkki olis kyllä ihan ehdoton jo pienillekin hypyille, istuminen koulusatulassa hypyissä on ihan älytön yhtälö. Näillä näkymin saan meille satula-auton käymään kesäkuun ekoina päivinä, ja toivon todella että sieltä löytyy sopivia ehdokkaita joita saisi rauhassa kotona kokeilla ja sovittaa ennen ostopäätöstä.

Pikkusaavutuksia

Jälleen muutama pieni kehitysaskel eteenpäin
monelle muulle hevoselle ehkä itsestäänselvyyksiä eikä mitään virstanpylväitä
mutta minulle ja Penalle merkittäviä ja tärkeitä

Oltiin tänään radalla hevosseurassa ja mentiin kaikkia askellajeja ilman villiintymisiä
pääasiassahan ollaan liikuttu radalla yksin, joitain kaverin kanssa tehtyjä loppukäyntejä ja muutamaa maastoreissua lukuunottamatta
Nyt saatiin tarhakaveri-Alexista seuraa, Pena meni vetohevosena koko ajan ja puksuteltiin menemään ravissa ja laukassakin ongelmitta. Hiukan Penaa jännitti ja piti kuikuilla, että tuleeko siellä perässä ihan oikeasti joku, mutta mitään joukkohysteriaa ei koettu (vaikka olin siihen vähän varautunut)

Ja toinen pikkusaavutus
päästin tänään luottoystäväni ja talliapulaiseni Suvin käymään Penan selässä
tilanne on pitkään ollut sellainen, ettei kenelläkään ole erityisemmin ollut edes intressejä kokeilla Penaa, joko siitä syystä että olen onnistunut pelottelemaan kaikki ehdokkaat pois, tai ihan siitä syystä ettei Pena vain ole millään muotoa ollut siinä vaiheessa, että uskaltaisin tai haluaisin antaa kenenkään muun ratsastaa sillä
Nytkään ei varsinaisesti ollut kyse ratsastuksesta vaan satulan testaamisesta paikallaan seisten ja pienellä käyntikiekalla kentällä
Mutta meille (minulle) se on jo paljon, koska kukaan "vieras" ei ole Penaa ratsastanut minun hallinta-aikanani. Valmentaja-Mari nyt tietysti, mutta hän on sisäänratsastanutkin Penan ja on siis myös Penan entinen omistaja, joten sitä ei lasketa.

Miksi se onkin niin haastavaa antaa oma silmäteränsä jollekin muulle, edes hetkeksi?
Vaikka hyvin tämäkin meni
Saatesanoilla "se on muuttunut niin paljon"
Niinhän se on
Ehkä minunkin vain pitää ruveta katsomaan Penaa sillä lailla, ettei se enää ole joka tilanteessa kaikkiin ilmansuuntiin sinkoava dynamiittipötkö, vaan ihan hevosiksi käyttäytyvä nuori ratsu

Kesä on täällä!

Tiistaina koitti onni ja autuus kun meillä alkoi laidunkausi. Pena ja Immu saivat oman lohkon, mutta saattaa olla että kesän mittaan niillä käy siellä jokunen vieraileva starakin. Molemmat hevoset ovat kilttejä eivätkä haasta riitaa, niiden kanssa on huoletonta yhdistää oikeastaan millainen hevonen vaan.

Laiduntenrakennus ja muu kesäkauteen valmistautuminen on pitänyt minut kiireisenä työn parissa, joten Penalla oli aika monta vapaapäivää. Ja se näkyi! Kun otin sen viikolla ensimmäisen kerran laitumelle laskun jälkeen töihin, se oli aikamoisen virkeä ja ärhäkkä. Osasin aavistella jotain tämänsuuntaista, siksipä juoksutin sitä ensin liinassa. Jo siinä se esitti melkoista levadeloikkaa, pukkihyppyä ja kaahaamista, ja tuommoiset "harvoin käytetyt" käskyt kuten seeeeeeis, käääääyntiiiiiin ja soooooo olivat ihan vallan kadottaneet merkityksensä. Hiki tuli, sitten alkoi vähitellen löytyä myös kuunteluvaihde, ja lopulta Pena näytti siltä että uskaltaisin mennä selkään. Tein ihan tosi nopeasti askellajit läpi pääty-ympyrällä, laukassa yksi pukki ja hiukan päänviskontaa, mutta muuten ihan kiva, vaikkakin hirmuisen virtaisa edelleen.

Seuraavana päivänä treenattiin koulua vähän enemmän tosissaan. Pena on keksinyt tuijottaa silmämunat pullottaen kenttää reunustavan aitan seinustaa, jossa on pari tuolia sekä kavaletteja. Tuolit ja kavaletit ovat varmasti olleet niillä sijoillaan pidempään kuin Penttipoika on edes ollut elossa, mutta voi hyvä tavaton kun ne ovatkin vaarallisia! Tästä sisuuntuneena tein koko treenin käytännössä siinä pitkällä sivulla, käynnissä aina täyskaarto päädyssä ja takaisin samaa pitkää sivua. Ravissa ja laukassa tehtiin keskiympyrää, jälleen niin että joka kierroksella piti ohittaa nämä vaanivat möröt. Loppua kohden kyttääminen väheni, sen sijaan laukka oikeaan oli tosi vaikea. Pena tuntui luistavan alta ulospäin eikä halua tukeutua vasempaan ohjaan. Lopulta sain laukkaa edes hiukan rennommaksi kun annoin Penan vain laukata, nousin vähän kevyeeseen istuntaan enkä tehnyt mitään muuta. Kun se hiukan relasi, pyysin sitä vähän sisäpohkeella kohti ulko-ohjaa, ja kun sain aavistuksen oikean reaktion, lopetin siihen.

Perjantaina Mari kävi ratsastamassa Penan ja kehui, että se tuntuu hetkittäin ihan hevoselta. Niinhän se tuntuukin, ja näyttikin! Mutta pidemmälle kaulalle vaan, liikettä lisää eteenpäin ja selkää pyöreäksi. Näillä jatketaan. Oli kiva nähdä Pena jonkun toisen ratsastamana, ja kuulla Marin kommentit minun työstäni nyt kun olen puolisen vuotta ollut ainut joka Penaa ratsastaa. Tuli siinä sitten vähän puheeksi sekin, että koskas tuo Pena rupeaisi ihan oikeasti olemaan minun hevoseni...

Lauantaina ajattelin maastoilla eli mennä radalle. Pena oli kuitenkin jo laitumelta hakiessa (osa laitumista sijaitsee radan "keskiössä") ihan viulunkielenkireä ja jännittynyt, joten päätin taas ensin juoksuttaa. Ihan hyvä ajatus, vaikka ei se sitä jännittämistä poistanut. Voi pientä, miten se VOI pelätä kaikkea niin paljon? Taluttaessa ja toisen perässä lähes kaikki on lähes ok, mutta kun koitan liikkua samaa reittiä selästä käsin, Pena on aivan paskanjäykkänä ja tuntuu kuin istuisin dynamiitin päällä. Kaksi kierrosta töpsyteltiin minikäyntiä, minä aivan zen-tilassa rentona mutta ohjat hyvin tuntumalla. Jos tuli stoppi ja jännitys, annoin Penan harkita, katsoa ja ihmetellä, mutta en päästänyt vänkyilemään, hyppimään tai kääntymään. Ennemmin tai myöhemmin se reagoi aina eteenpäin, ja matka jatkui. Viimeisen varttikierroksen aikana Pena hengitti ensimmäisen kerran ja venytti vähän kaulaa, joten tavoite oli saavutettu.

En tiedä, kai sitä pitäisi pystyä joka päivä vain kiertämään ja kiertämään tuota rataa. Mutta kun aina ei ole aikaa siihen että vain seisoisi ja antaisi toisen puhista, ja toisekseen, en ole yli-ihminen, en ole aina niin rauhallisessa ja kärsivällisessä mielentilassa, että voisin opettaa Penalle rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Kunpa olisi joku ratsastamaan vaikka Immua meidän seuraksi radalle, siitä olisi iso apu! Mutta kun Immukaan ei ole sellainen pomminvarma menijä että voisin kenet vaan laittaa kyytiin - se on kiireinen ja kuumuu jos kuski yhtään hermoilee, eikä sitä ole niin helppo palauttaa rauhalliseksi ilman oikeanlaista perstuntumaa siihen hevoseen.

Tänään sunnuntaina Pena on vain möllöttänyt laitumella, syönyt ja luultavasti myös lihonut. Huomenna treenit jatkuvat!