Ponini on hieno

... kun joku muu sitä ratsastaa!

Eiliselle sovitun tunnin muutin niin, että otin paikan kentänlaidalta ja valmentaja-Mari meni Penan selkään. Minun piti iltapäivästä jaksaa vielä toisen hevosen ratsastus, ja sen verran alkaa olla hankalaa tämä elo että kahta hevosta en voi enää samana päivänä ratsastaa. Minulla kipeytyy alaselkä ja jotkut liitokset lonkan ja pakaran "sisältä" ratsastamisen jälkeen, ja rankan päivän päätteeksi kipu on säteillyt särkynä pohkeisiin saakka. Ei hyvä.

Asetuin siis katsojan rooliin ja se on aina yhtä kummallista. Penaa ei ole ratsastanut kukaan muu säännöllisesti enkä ole tottunut näkemään sitä ratsastettuna. Yllätyn aina siitä, miten hyvältä se näyttää! Oli myös tosi opettavaista katsoa Penan liikkumista maasta - kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten sen kesälevon jäljiltä vaikeampi, oikea, laukka jää takajaloista sellaiseksi ponitöpötykseksi. Takajalat tuntuivat liikkuvan laukassa aivan suorina, nivelet eivät kyykkää yhtään. Vasempaan laukka oli paljon parempi, ja lämpeämisen jälkeen myös oikea alkoi pyöriä paremmin. Mari ratsasti niin kuin minuakin ohjeistaa - laukkaa eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin, varsinkin nyt kun laukasta puuttuu voimaa ja kantokykyä. He menivät myös ihan sujuvasti vastalaukassa kokonaisen lyhyen sivun ja kaksi kulmaa molempiin suuntiin. Pena pysyi todella hyvin laukassakin matalassa muodossa, kun sai edetä tarpeeksi suurta laukkaa koko ajan. Muutenkin poni näytti rennolta ja oloonsa tyytyväiseltä, joten ehkä alan pikkuhiljaa sopeutua siihen ajatukseen että jätän Penan treenivastuun Marille, köpsyttelen itse sen minkä vielä jaksan ja sitten talvella Pena saa siirtyä kokonaan Marin talliin.

Tavoite kuulemma on startata Penalla ensi kesänä helppo A. Teknisen osaamisen kannalta varmasti mahdollista, eri asia on, saadaanko Penaa reissutettua niin paljon että sen yleisjännittyneisyys saadaan laskemaan vieraissa paikoissa ja todellinen osaaminen esiin kisoissakin. On oikeastaan ihan vinkeä ajatus, että ensi kesänä olen toivottavasti lastenvaunujen kanssa kentänlaidalla kannustamassa, kun raakileponini kisaa osaavan kuskin kanssa. Sitä en tiedä, kauanko Pena sitten on pois tästä kotoa, joitain kuukausia ihan varmasti. Voi olla että minun kannattaa varautua puoleenkin vuoteen, riippuu ihan siitä, miten minun käy synnytyksessä ja kuinka nopeasti toivun ja palaudun siihen kuntoon, että minun kannattaa ottaa taas vetovastuu Penan ratsastuksesta.

Nyt vielä yritän sopeutua siihen, etten enää tee täysillä. Se on vaikeaa, pää vetää ratsaille ja hikitreenaamaan ja hiomaan ja haastamaan itseään, mutta kroppa alkaa harata vastaan. Vaikka ratsastinkin tässä eräänä päivänä Penalla ihan hyvän perustreenin vain käynnissä ja ravissa, harjoiteltiin muodon säilyttämistä läpi pysähdyksien ja siirtymisten ja saatiin siinäkin molemmille pieni hiki pintaan, niin silti oli oma työnsä keskittyä siihen, että nyt ratsastan maltillisesti ja lopetan ajoissa.