Nyt ne on koettu, Penan ensimmäiset kisat ja kuskin ensimmäiset kisat 8 vuoden (!!) kilpailutauon jälkeen! Huh hei, kotona ennen matkaan lähtöä jännitti sen verran että jäi jälkiruokajätski kesken, ja se on paljon se.
Kyse oli harjoituskilpailuista ja menimme raviohjelman. Pesin Penan aamulla ja se käyttäytyi todella mallikelpoisesti koko siistimisen ajan. Siinä vaiheessa uumoilinkin, että kohta sen hyvinkäyttäytymiskiintiö on täynnä ja kisapaikalla alkaa kiukuttelu. Lyhyt traikkumatka pelipaikalle sujui hyvin, meiltä lähti myös toinen poni kisoihin joten Penan ei tarvinnut matkustaa yksin. Siitä se on hauska hevonen, että vaikka monessa muussa asiassa se voi olla tosi rasittava, se on helppo lastata ja se matkustaa aina hyvin ja siivosti.
Oltiin todella hyvissä ajoin kisapaikalla, joten ehdin rauhassa antaa Penan tuijotella paikkoja ja varustaa sen. Poni oli hyvin tyyni ja asiallinen, ja oikeastaan myös verryttelyssä sama meno jatkui. Toki Pena kyttäsi uudessa paikassa vähän kaikenlaista, mutta jalat pysyivät maassa kuitenkin. Ennemminkin se oli tahmea ja hidas jännityksensä takia, ja otinkin verryttelyssä hetkeksi raipan käteen kun pohkeeseen reagointi oli niin hidasta. Päädyin verryttelemään vain käynnissä ja ravissa, jotta Pena varmasti pysyisi rentona. Verkkaan osui tietenkin samaan aikaan yksi niistä ratsukoista, joiden on tarpeen koko ajan mennä laukkaa jo valmiiksi kaahottavalla hevosella, ja siinä sai sitten pienemmät väistellä ettei jääty alle.
Kun sitten odotettiin edellisen ratsukon suorituksen ajan kilpailukentän ulkopuolella, alkoi verkka-alue täyttyä. Pena kuumeni hetkessä ja vastaili hirnuntoihin ahkerasti. Yhden pullikointikohtauksen se sai jo tässä vaiheessa, paiskoi päätään ja peruutteli. Ennen omaa suoritusvuoroamme kiersin puomeilla rajatun kisakentän ulkokautta, saldona useampi totaalijähmettyminen. Olin melko varma, että varsinainen suorituksemme hyytyy alkutervehdykseen ja että Pena ei etene tuomaripäätyä kohden.
Sitten tuli lähtömerkki ja ei muuta kuin tuulta päin. Pena oli jähmeähkö ja jännittynyt, mutta ei pelännyt tuomaria ja rata alkoi ihan mukavasti! Kuitenkin tunsin, että Penan kärsivällisyys oli ihan loppumaisillaan, ja se huuteli moneen otteeseen muille hevosille, sekä teki 3-4 kertaa siinä yhteydessä stopin ja vänkäsi päätään alaspäin. Olin tyytyväinen siihen että joka kerta se kuitenkin jatkoi eteenpäin siinä askellajissa jossa oli tarkoituskin, kun kotikentällä yleensä näistä hermonmenetyksistä on seurannut keinuhevosmainen pystyyn-pukki-pystyyn-pukki -sarja. Tästä syystä en uskaltanut hirveästi laittaa sille painetta että se liikkuisi paremmin eteen, vaan tyydyin siihen tahtiin jota se suostui esittämään ilman hermostumista. Selvisimme ohjelman loppuun ja kuskikin uskalsi taas hengittää...
Suorituksen arvostelu oli mielestäni hyvin asiallinen ja arvostelu suorituksemme näköistä. Muutama seiska ja kehut hyvistä linjoista sekä tahdista, ja sitten kutosia ja vitosia kommentein
"hyvä muuten mutta keskittyminen herpaantui", "kiemurtelee, ei keskity" sekä yksi nelonen kommentilla
"kiukuttelee". Kokonaiskommenttiraita kuului seuraavasti:
"Kivan oloinen hevonen joka tarvitsee rutkasti lisää kokemusta. Yritä saada paremmin pohkeen eteen ja niin että hevonen keskittyy ravaamaan eteenpäin."
Varsin asiallinen arvostelu siis! Sitähän me Penan kanssa mentiin hakemaan, kokemusta. Nämä olivat puolitoista vuotta ratsastetun hevosen ensimmäiset kilpailut, olin erittäin tyytyväinen siihen miten Pena tilanteesta suoriutui. Keskiarvo oli 56,43 %, eli kaiken lisäksi saimme hyväksytyn tuloksen. Hyvä me!
Koska kisaseuralaisemme starttasi vielä helpon C:n ja tietenkin lähes viimeisenä lähtijänä, oli Penalla pitkä odotus edessä. Purin turpahihnat pois siltä ja syöttelin sitä, ja Pena yrittikin tosi sisukkaasti syödä kuolaimet suussa. Se mähki suuhunsa niin paljon ruohoa kuin ikinä mahtui, mutta koska pureskelu ja nieleminen oli vähän haastavaa niin ruohoa tursui valtavina tuppaina sen suupielistä. Katsoin siinä sivusilmällä vieressä syöteltävää sievää tammahevosta, jolla oli ehkä yksi apilankukka nätisti suupielessä, ja sitten vilkaisin Penaa jolla oli suu pursuten täynnä risua, roskaa ja ryönää, ja puolimetriset korret riippuivat molemmilta puolin suusta. Ja Penahan siis laiduntaa kotona yötä päivää, eli ahneus ei tasan johdu siitä etteikö se olisi saanut syödäkseen...
Kun syöminen alkoi kyllästyttää, Pena alkoi huudella taas muille. Samoin jokaiselle ohikävelevälle hevoselle piti pörhentää kaulaa ja höristä niin kuin mikäkin ori. Muuten se malttoi olla ihan kohtalaisen fiksusti, mutta onneksi sitten saatiin poniseuralainenkin pois kisakentältä ja päästiin takaisin autolle. Pena hääräsi ja hyöri ja kun sitten komensin sitä narusta nyppäämällä, se hyppäsi pystyyn. Komensin uudestaan ja se hyppäsi uudestaan, ja sama kuvio toistui pari kolme kertaa. Mitään muuta syytä en nähnyt kuin vain totaalikyllästyminen, ilta oli ollut pitkä kokemattomalle hevoselle. Ruvettiin lastaamaan, ja joku älypää oli näppärästi parkkeerannut autonsa kolmen metrin päähän meidän lastaussillasta. Yritä siinä välissä sitten pyörittää kyllästynyt ja etupäästä keventynyt hevonen koppiin ilman että kenenkään autossa on lommo! Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Pena oli kuin olikin traikussa, ja kotimatka saattoi alkaa.
Kaikkinensa olen todella tyytyväinen Penaan, rehellisesti sanoen pelkäsin paljon pahempaa käytöstä. Saatan siis joskus toistekin lähteä sen kanssa hankkimaan kokemusta!
Nyt Pena saa liikkua ensi viikon puoleen väliin kevyesti ja sitten se jää muutaman viikon kesälomalle. Palaillaan töihin sitten juhannuksen jälkeen.