Kaks eteen, yks taakse

Tuntuu että Penan edistyminen on juuri tuota - kaksi onnistunutta harppausta eteenpäin, ja sitten taas yksi epäonninen taakse, jolloin tuntuu että ei olla opittu eikä saavutettu mitään. Viikkoon mahtuu aina ainakin yksi ärripurripäivä jolloin ei vain mikään suju, ja juuri kun on vaipunut ajatuksissaan siihen että ehkä minä en vain osaa ja ole riittävän taitava, Pena esittää pari hyvää päivää jolloin se on erityisen mainio ja hyvä ratsastaa.

Alkukäyntiä

Mutta onhan se nyt kehittynyt ihan valtavasti! Luin eilen pikaisesti blogin läpi ja ymmärsin, että edes tällä lailla laiskahkosti pidetystä treenipäiväkirjasta on iso apu. Vielä helmikuussa oltiin siis siinä jamassa, että Pena käytti häntäremmiä koska oli muodoton tynnyri, kulki selkä kivikovana ja jäykkänä pienimmästäkin ärsykkeestä, eikä satula vain pysynyt siellä missä piti. Lisäksi laukkaa nostettiin ääniavuilla, usein pienen ravikiihdytyksen kautta, ja melkoinen vakio oli että laukkapätkiin kuului myös pari pukkia tai muuta jäkittämistä. Kengättömänä Pena liikkui korostetun sipsuttaen ja varoi jalkojaan turhan herkästi, jolloin sen taipumus jäädä paikalleen tikittämään vain kertaantui ja kertaantui.

Myös valokuvien katsomisesta on iloa jälkeenpäin: vaikka Pena on kerännyt laitumella jokusen ylimääräisen kymmenen kiloa vyötärölleen, niin silti siinä näkyy positiivinen kehitys alkuvuoden kuviin verrattuna. Se on saanut lihaksia, ihan oikeisiin paikkoihin! Pyöreä se on edelleen, liiankin, mutta alkuvuodesta se oli paksu vatsa tikkujalkojen varassa, ja paksuun vatsaan oli kiinnittynyt ohut kaula ja lihakseton takapää.

Tässä yksi vertailukuva helmikuun alusta, kun vasta soviteltiin uutta satulaa:

Ja sitten eilisiä kuvia:

Hieno!

Penalle on tullut kaula! Helmikuun kuvassa kaula on kuin hammastikku, nykyisissä kuvissa taas kaulan ja lapojen kiinnityskohta on leveä, vahvan ja lihaksikkaan näköinen. Samoin pullottava vatsa on saanut ihmeen nimeltä vatsalihakset - liikekuvissa vatsalinja nousee nivusia kohden, kun helmikuun kuvassa vatsa on... noh, pallo.

Ratsastuksien suhteen tilanne oli taas kaks eteen, yks taakse. Sunnuntai oli jokseenkin katastrofi: tuuli niin että Pentti vapisi, säpsyi ja poukkosi joka risahduksesta, ja kun poniystävä lähti kentältä pois ennen Penaa, se alkoi kiljua koko keuhkotilavuutensa voimalla ja hyppiä paikallaan pystyyn. Koulutreenihaaveet piti sitten lennosta vaihtaa haaveiksi siitä että Pena a) liikkuisi eteen, b) venyttäisi vähän kaulaa ja c) hengittäisi. Kun sitten saavutin tämän ympyrällä kevennellen, lopetin siihen ja tulin heti alas selästä.

Eilen oli onneksi sen hyvän päivän vuoro, ja saatiin siitä myös noita valokuvatodisteita. Tein taas lyhyen ja kevyen treenin koska Pena oli niin hyvä ja kiva. Sen kanssa täytyy tasapainoilla siinä, että kauanko sitä voi prässätä yli sen mukavuusalueen sillä lailla, että vielä voitaisiin saavuttaa hyviä tuloksia. Olen sitä mieltä, että vaatia saa ja pitää, mutta Penan kanssa on muistettava, että se on vähän ratsastettu nuori hevonen, lyhytpinnainen ja helposti kyllästyvä tyyppi. Ei sen kanssa hyödytä vetää joka treeniin jotain uutta saavutettavaa, vaan välillä sen pitää antaa lopettaa siihen kun se on mennyt 25 min. hyvin, rennosti ja kuulolla. Meillä on aikaa ja vuosia edessä, pahinta mitä voin tehdä on nylkeä Penan työskentelyilon liialla korventamisella.

Laukassa on vielä työsarkaa, mutta nyt siinä alkaa jo olla hetkittäin vähän enemmän voimaa ja liikettä jota ratsastaa. Lyhyt Pena edelleen on, kaikissa askellajeissa, eli suurin haaste sen kanssa on saada ratsastettua se pitkälle kaulalle ja rehellisesti läpi kropan pyöreäksi.

Poni kaikkensa antaneena

Kiva tyyppi se on! Ei ehkä sellainen hevonen jollaisen ajattelin seuraavaksi hankkia, mutta ei näköjään näitä asioita niin vain etukäteen suunnitella ja päätetä. Ainakaan Pena ei anna mitään ilmaiseksi. Se ei missään nimessä ole kenen tahansa käteen sopiva peli, mutta vihna sitä ilon tunnetta, kun sen kanssa joskus natsaa ja toimii. Sellaisten väläysten voimalla jaksaa taas ne pari kökköäkin päivää.