-17

Otsikko ei sentään ole aamun pakkaslukema, vaikka aika rapsakalta tuntuvatkin äkilliset -8°C aamut näin marraskuusa. Mutta ihan kelpo luku tuo miinus seitsemäntoista silti on - se on nimittäin senttimäärä joka on kadonnut Sulon vatsanympäryksestä (viimeisen kylkikuun kohdalta mitattuna) välillä kesäkuu-marraskuu.

Sulon lihavuus on painottunut vatsanympärykseen ja takapuoleen. Liikkeessä siitä näkee että pehmeyttä ja hyllyvyyttä on vielä selvästi liikaa myös lavoissa ja kyljissä, mutta paikallaan seistessä se saattaa jopa näyttää melko normaalipainoiselta. Sitä se ei vieläkään ole, mutta oikeaan suuntaan!

Marraskuussa painomittanauha näytti taas pikkuisen pienempää lukemaa: 308 kg. Hyvä niin, sillä lokakuun mittauksessa painoa oli painomitan mukaan tullut vähän lisää syyskuun lukuun nähden. Hammaslääkärikäynnillä puhuin eläinlääkärin kanssa painon mittaamisesta mittanauhalla, ja hän sanoi että tuloksia voidaan pitää ihan relevantteina kun mittauksen suorittaa aina sama ihminen, ns. mittaamisen käsiala pysyy samana. Sillä ei loppuviimein ole niin väliä, ovatko itse kilot juuri sitä mitä mittanauha sanoo, kunhan näkee että vähenemistä tapahtuu. Tai lisääntymistä, riippuu tietty siitä missä tarkoituksessa hevostaan mittailee. Olen ajatellut, että Sulon painotavoite olisi jotain kakkosella alkavaa, ja se on varmaankin ihan järkevä tavoiteluku. Tällaisena melko tarkkaan kolmesataakiloisena se on vielä liian paksu.

Kaula Sulolla pysyy näköjään samankokoisena koko ajan, ja se on ihan ok, sillä sillä ei ole merkittävää ihraniskaa enkä pidä kaulaa sen ongelma-alueena. Yksi poikkeama kaulan tyven mitassa on luultavasti mittavirhe. Takapuolen laihtumista pitää arvioida vain käsikopelolla, ja se on aika hankalaa kun omat silmät ja kädet tottuvat niin nopeasti näkemäänsä ja tuntemaansa.

Näin marraskuussa kuva ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa, sillä mitään asianmukaista laihtumiskuvaa en ole saanut aikaiseksi. Mutta laitetaan nyt joku sivuprofiilikuva kuitenkin:

16.11.

Vertailukuvia löytyy kun valitsee tunnisteeksi laihdutus.

Loka-marraskuussa muutoksia Sulon ruokavaliossa tai liikunnassa ei juuri ole tapahtunut. Se on liikkunut vähemmän kuin tavoittelen, koska ei vaan pysty. Se ei juuri ole hikoillut, vaikka hikitreeniä se kaipaisi. Edelleenkään se ei ole kitudieetillä, mutta rajatulla heinällä, ja öisin syö ehkä 2/3 olkea ja 1/3 heinää verkotettuna. Pienen, n. puolen kilon heinänöttösen laitan sille aina vapaasti saataville ja loput sitten verkkoon. Ulkona se saa heinää neljästi, n. klo 8, 11, 14 ja 18, ja sitten iltaruuille sisään 21-22. Ulkona syömistä säätelee Pena, joka päättää mistä kasasta syö ja kuinka pitkään, ja Sulo tyytyy sitten siihen mitä vapaaksi jää. Psylliumia se on syönyt loka-marraskuussa kahteen otteeseen reilun viikon kuurin.

Eteen- ja eteenpäin

Tämän talvikauden agenda on ollut ensinnäkin saattaa rouva ratsastaja taas sellaiseen kestävyyskuntoon että ratsastus on mukavaa, ja toiseksi saada rouva ratsastajan raskaudenpaisuttama ahteri kutistumaan niin että vanhat Pikeurit sopisi taas päälle. Sanotaanko niin, että ensimmäinen kohta on näin tammikuulla paremmissa kantimissa kuin jälkimmäinen - en kuulu siihen ihmistyyppiin, jolta kilot karisee imettäessä, päinvastoin. Ihra istuu piukassa vaikka muutoin en ole pullevuuteen taipuvainen. Eihän tämäkään imetyshupi iankaiken kestä, ja onneksi on talvikausi niin voi syyttää kylmää ja vedellä menemään tyynesti tuulihousuissa ja jättää ihonmyötämisemmät vaatekappaleet kaappiin.

Hevosen talvikauden agendaan on kuulunut niin ikään liikkeessä pysyminen. Hetkellisiä kelimasennuksia lukuunottamatta olen onnistunut tässä aika kivasti. Lähinnä nämä masentelut ovat olleet minun korvieni välissä, ja Pena on silti liikkunut, jos ei muuta niin käyntiä. Se ei vaan ole mikään kävelykausihevonen - jäisellä kentällä on esitetty laukkaa poikittain sen sijaan että olisi antauduttu tekemään avotaivutusta käynnissä, ja aamutalliin tulijaa on tervehditty keulimalla karsinassa. Ja koska liukkaalla kentällä en määräänsä enempää viitsi Penaa pyöritellä, ollaan edelleen menty kerran, kaksi viikossa jossain muualla eli radalla tai pellolla.

Penan talviagendaan on ylipäätään liikkumisen lisäksi kuulunut eteenpäin liikkuminen - kun mennään siellä missä voi mennä reippaasti, mennään kunnolla, isosti ja eteenpäin. Raviin on tullut ihan uutta potkua kun ollaan paineltu menemään radalla. Laukka on vielä käsittelyssä. Sitäkin mennään ja kerta kerralta rohkeammin, mutta laukassa on vielä pieni villiintymisvaara olemassa joten ihan surutta en uskalla laukassa päästellä. Tänään kyllä pötkittiin radalla reilut kaksi kilometriä laukkaa yhtä soittoa ja kun kyttäily siinä höyryjen vähetessä laantui, alkoi laukassakin olla liikelaajuutta. Väsymys vaan tulee isossa laukassa nopeaan! Ja juu, myös rouva ratsastajan reisiä tärisytti niin maan perusteellisesti jälkeenpäin...

Pena on aika näpsäkän näköisessä kunnossa tällä hetkellä. Tänä sisäruokintakautena ollaan syöty merkittävästi parempaa heinää (viittaan siis sekä valkuaisen että sokerin määrään) kuin viime vuonna, ja se näkyy Penan vatsanympäryksessä. Ei pömpötä! Valkuaislisää annan lähinnä oman mielenrauhani vuoksi, sillä laskennallisesti heinän pitäisi täyttää valkuaisentarve kevyessä käytössä. Nyt menee Norran rypsiä (olisiko kauppanimi ollut Pure Protein?) kaksi desiä per vuorokausi. Lisäksi kivennäinen, ADE-vitamiini, suola ja "hyvänmielen mash". Simppeliä ja meille sopivaa.

Ei ihan koko totuus

Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:

Houston, we have a problem

Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!

Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.

Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.

Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset.

Verryttelyväistöä

On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla

Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista

Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta)

Laukkaa

Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen

Havaittavissa sateen uhkaa

Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.

Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!

Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!

Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena

Paljonko ratsastaja saa painaa?

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   14.4.17 17:42:50

Kyllä mun mielestä 44 kokoiinen on ihan maksimi ratsastamaan. Pitää ajatella hevosen selkää.ei hevosta ole luotu kantamaan ratsastajaa.

Lähettäjä: €€€ 
Päivämäärä:   16.4.17 11:18:08

Juurikaan ei yli 80 kiloisella ihmisellä pitäisi olla mitään asiaa hevosen selkään. Olkoot vaikka mikä hevonen niin painon tuoma kuormitus selälle on aivan tolkuton. miettikää paljon tulee painoa satulan paneeleille.. siinä kun on himppasen epäsopiva satula niin huh huh. 

Itse olen sitä mieltä, että jos tahtoo ratsastaa, tahtoo myös laihduttaa.

Pari melko mehevää kommenttia koskien ratsastajien painoa, kopioitu hevostalli.netistä. 

Minusta on huippujuttu, että ratsastajien painosta puhutaan. Ylipaino on suomalaisten riesa, niin nuorilla kuin aikuisillakin. Jo moni lapsi on ylipainoinen ja painonsa vuoksi kömpelö, tasapainoton ja jaksamaton harjoittelemaan esim. ratsastustunnilla annettuja tehtäviä. 

Tässä vielä pari lainausta Ylen artikkelista v. 2014, josta varmaan tämä yleinen painokeskustelu alkoi: 

Onko ratsastajan enimmäispaino 60, 100 vai 180 kiloa?

Yleisimmin vallalla tuntuu olevan käsitys, että hevonen voisi ongelmitta kantaa korkeintaan 15-20 prosenttia omasta painostaan. Kattavaa tutkimusta hevosen kantokyvystä ei kuitenkaan ole, ja muutamien ulkomailla tehtyjen tutkimusten tulokset vaihtelevat.

Ruotsalainen Ridsport lehti vertasi taannoin brittiläistä, japanilaista ja amerikkalaista tutkimusta. Brittitutkimuksen perusteella hevosen selässä ei saisi olla enempää kuin 10 prosenttia sen omasta painosta, satulan paino pois lukien. Jos hevonen siis painaisi 500-600kg voisi ratsastaja painavimmillaan olla vain 60 kiloinen. Tutkimuksessa todettiin, että vain viisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista ratsastajista oli riittävän kevyitä hevoselleen.

Japanilaistutkimus sen sijaan väittää, että hevonen voisi kantaa kolmanneksen omasta painostaan, siis 500-600 kiloisella hevosella voisi olla jopa 180 kiloinen taakka kannettavanaan. Japanilaiset tekivät hevosille biomekaanisia mittauksia, jotka osoittivat taakan vaikutuksen hevosen käyntiin ja raviin.

Amerikkalaistutkimus puolestaan tuli lopputulemaan, että hevonen voi kantaa 20 prosenttia painostaan. Tutkimuksessa huomattiin, että hevosten lihakset kipeytyivät kun ne kantoivat 25-30 prosenttia omasta painostaan, mutta alle 20 prosentin paino ei aiheuttanut hevosille ongelmia.

On myös tutkimuksia, joiden perusteella hevosen oman painon sijaan tärkeää sen kantokyvyn kannalta on sääriluiden paksuus ja selän leveys. Massiivisemmat hevoset kantavat siroja hevosia suurempia taakkoja.

*

Kaija Borup ei usko tarkkoihin kilomääritelmiin.

– Sitä ei ainakaan voi määritellä senttien ja kilojen kautta vaan on monta muuta asiaa mitkä vaikuttavat hevosen kantokykyyn. Ratsastus perustuu siihen, että ratsastaja mukautuu hevosen liikkeisiin ja jos sitä ei tapahdu, niin silloin pienikin paino on hevoselle epämukavaa ja ratsastajallekin.

Borup pitää kuitenkin kiinni siitä, ettei ratsastus ole laihdutuslaji siinä mielessä, että reilusti ylipainoisen ihmisen ei kannata hänen mukaansa kannata aloittaa ratsastusta.

– Jos on koko ikänsä ratsastanut ja sitten iän myötä on paino noussut, niin ei se ole niin kamalaa, koska kehon hallinta on kunnossa. Ylipainoiselle aloittelijalle en sen sijaan ratsastusta suosittele.

*

Artikkelissa ollaan asian ytimessä. Sen sijaan aihetta hipovissa keskusteluissa tuntuu menevän pointti aika monelta ohi korkealta ja kovaa. Kilot itsessään eivät välttämättä ole paras mittari arvioimaan, onko ratsastaja liian painava. Ratsukko voi olla sopusuhtainen vaikka vaa'an numerot olisivatkin suuret. Myös painava ratsastaja voi olla taitava, ja sitä myöden miellyttävämpi taakka hevoselle, kun holtiton, mutta painokiloiltaan kevyt ratsastaja. 

Keskustelupalstoilla on myös helppo huutaa, että yli 75-kiloinen tai yli 42-housukoon ratsastaja on auttamatta lihava. Olen myös ihan ratsastuskoulun seinällä törmännyt painorajoitukseen, jossa 175-senttiselle puoliveriselle on ilmoitettu ratsastajan maksimipainoksi 65 kg. Kuitenkin shetlanninponin selkään sai mennä 55 kg painava henkilö. Välillä tuntuu, että kansalaisilta on hukkunut käsitys siitä, mitä aikuinen (nainen) painaa. 

En missään nimessä ole sen kannalla, että ratsastus pitäisi julistaa laihdutuslajiksi ja että pitäisi tuoda markkinoille ylilihaville ratsastusvaatteita, jotta kaikki saisivat ratsastaa. Mutta minusta on myös melko naurettava ajatus, ettei suuren, parhaassa työiässä olevan, koulutetun puoliverisen selkään saisi mennä yli 65-kiloinen ihminen. Tai että jos painaa 85 kiloa, voi ratsastaa vain käyntiä. Kilojen tuijottamisen sijaan siteeraan erästä opekolleegaani: "Mun mielestä tallin edessä pitäisi vaa'an sijasta olla tasapainorata määrittämään, kuka voi tulla ratsastustunnille." 

Painon lisäksi olisi mielenkiintoista vertailla myös eri vartalotyyppejä ja vartalon mittasuhteita. Onko hevosen mukavampi kantaa laihaa, pitkäraajaista ratsastajaa vai tanakkaa, jolla on lyhyet raajat? Oletettavasti molemmat voivat painaa saman verran. Ja kummalle ratsastus on helpompaa? Myönnän että välillä raavin opena päätäni kun yritän löytää tosi lyhytkätiselle ratsastajalle oikeaa käden paikkaa ja ohjaspituutta. Jos kyynärpäässä on kulma, on nyrkki liian korkealla ja ohjaa on päästettävä pidemmäksi jotta käsi sopii olemaan ns. oikealla paikalla. Hallinnan vuoksi taas lyhyempi ohjaspituus olisi toimivampi, mutta silloin käsi suoristuu liikaa ja tulee kovaksi. Eivätkä ihan helppoja ohjattavia ole 50-kiloiset, puolessa vuodessa 175 cm pitkiksi venähtäneet nuoret tytötkään, joiden reisi ei vielä hahmota yhtään mitä nilkka tekee, ja joiden lempiratsukin on vain 140 cm korkea... Painon puolesta kaikki ok, mutta mutta.

Ja nyt loppuun laitan oman pääni vadille. Pahoittelen että esimerkkikuvani eivät ole aivan viime viikolta. 

Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm

Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus n. 160 cm. Vertailun vuoksi kuva minusta myös jonkun muun kuin Penan selässä.

Joulukuu 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm

Arvaa, mitä minä painan? Olenko liian suuri omalle ratsulleni? 

Olen 165 cm pitkä. Alimmassa kuvassa päälläni oleva takki on kokoa 40. Pikeurin ratsastushousuissa käytän kokoa 38, joka vastaa varmaan muissa merkeissä kokoa 40. En taida omistaa juuri yhtään S-kokoista vaatekappaletta. Yleisin kokomerkintä lienee M, numerokoossa 38 tai 40. Paljonko kiloja?