Kylkiluut!

Sulon tammikuun laihisraportti on lyhyt:

Ponilta on nyt löydettävissä kylkiluut. Se on todellinen saavutus, sillä puoli vuotta taaksepäin ei niitä todellakaan saanut tuntuviin edes ronskisti kaivaen. Kylkiluut eivät vielä näy - en pitäisi pahana sellaista lihavuuskuntoa jossa kylkiluut vilahtavat liikkeessä tai kun hevosen kroppa on venyneenä, mutta totuuden nimessä edes Pena ei ole ihanteellisessa lihavuuskunnossa, vaan senkin kylkiluut ovat tunnettavissa, mutta eivät nähtävissä edes noissa em. tilanteissa. Sulolla on vielä ihraa pyllyllä liikaa, mutta keskivartalo alkaa jo olla aika hyvällä mallilla.

Painomittanauha näytti eilen 20. tammikuuta 303 kg. Senttimitta rinnanympäryksestä, tuosta sään takaa mitattuna, on tämän 8 kuukautta kestäneen elämäntaparemontin aikana pienentynyt 164 cm -> 158 cm. Samassa ajassa isoin muutos on tullut "takavatsan" ympäryksessä, eli suunnilleen viimeisen kylkiluun arvioidun olinpaikan kohdalta mitattuna: 197 cm -> 179 cm. Se on liki 20 senttiä vähemmän laardia!

Läskikuvani vain heikkenevät kuukausi kuukaudelta, mutta ehkä tämä on tyhjää parempi:

Täräytetään tähän verrokiksi kuva heinäkuulta 2018, jolloin Sulo taisi olla lihavimmillaan:

Kirjoittelin laihdutusprojektin alkukuukausina leptiiniresistenssistä, joka tarkoittaa sitä että hevosen aivot eivät tunnista leptiiniä, kylläisyyshormonia. Kehon ylimääräinen rasva varastoi aineita jotka heikentävät entisestään tämän kylläisyyshormonin tunnistamista, mistä aiheutuu se että lihava hevonen on ahne ja syö syömästä päästyäänkin. Ja rasva lisääntyy. Ja kylläisyyden tunnistaminen heikkenee.

Rajun dieettaamisen sijaan pitäisi pyrkiä luonnonmukaistamaan hevosen elinolot niin, että keho voisi tervehtyä tunnistamaan jälleen kylläisyyshormonin. Tämä tarkoittaa toki laihduttamista, mutta siltä kantilta, että mietitään mitä hevonen todella tarvitsee, ja kuinka paljon energiaa se syömästään ravinnosta saa. Kokonaisenergiamäärän hallintaa, siis!

Havahduin oikeastaan vasta kun etsin blogistani jotain ihan muuta asiaa ja luin vanhempia kirjoituksiani - Sulon syömiskäyttäytyminen on todella muuttunut. Se söi alkuun aivan hillittömällä ruokahalulla, ahneesti hotkimalla, oikein imuroi kaiken kitusiinsa. Ja todella nopeasti, eikä sen nälkä tuntunut talttuvan. Se ei selvästikään kokenut itseään kylläiseksi, tai ei luottanut siihen, että ruokaa kyllä tulee uudestaankin (liian pitkät ruokintavälit voivat aiheuttaa tämän, vrt. luonnollisuus siinä miten hevonen luonnossa saisi ravintoa: vähän kerrallaan, lähes koko ajan).

Enää Sulon ei ole ollenkaan samanlainen kiire. Se on toki kiinnostunut ruuasta, mutta se syö levollisesti. Järjestelee heiniään eikä vain kauho niitä suuhunsa. Tarhassa se vaihtaa omaehtoisesti kasalta toiselle eikä ahmi yhtä kasaa loppuun saakka, tai siirry vain siksi että Pena pakottaa. Olisin varovaisen taipuvainen ajattelemaan, että mikäli ponini on ollut leptiinille resistentti, olisi tilanne nyt korjaantunut.

Läskin alta on kuoriutunut todella, todella innokas poni. Sulo liikkuu kevyesti ja se haluaa mennä. Se haluaa mennä ja tehdä paljon enemmän kuin minä aina pystyn ja jaksan sille tarjota! Ylipäätään sen tapa liikkua on tervehtynyt paljon - katselin alkukesällä kuvaamiani videoita Sulosta liinan päässä, ja olipa se kankea tankero.

Lihavuus ei ole terveellistä. Läski ei ole lihasta eikä ylälinjaa eikä massaa eikä mitään muutakaan ihannoitavaa - läski on läskiä. Muutetaan asioita. Hevonen on ansainnut hyvinvoivan, normaalipainoisen kehon.

Suu ja pää, kerran vielä

Kuolaimen istuvuutta ja suun kuntoa olen nyt jaaritellut useamman postauksen verran, ja yhden tekstin aion vielä kirjoittaa aiheen tiimoilta. Vaihdoin nimittäin Penan suitset muutama viikko sitten kauan kuumottelemiini "unelmasuitsiin", PS of Swedenin Pioneereihin. Vieläkään en raaskinut ostaa niitä uutena, kun ovh on n. 250 e, mutta kun tuli oikean kokoiset käytettynä vastaan, en voinut enää kulkea onneni ohi. Ja onneksi en kulkenut, sillä nyt on ruvennut kulkemaan. Nimittäin Pena.

Siinä ne nyt ovat

Olen ollut tosi hämmästynyt tästä enkä vieläkään ihan uskalla hehkutella, että olisin löytänyt varusteilla ratkaisun Penan levottomuuteen taipuvaiseen suuhun/kuolaintuntumaan/päähän/muotoon. Mutta hyvä buugi on jatkunut nyt jo niin monen ratsastuskerran ajan, että jotain taikaa suitsien (tai kuolaimen) vaihdossa on ollut. Pena, joka ei ole automaattisesti tasainen tai tukeudu kauniisti kuolaimeen, on nyt ollut hämmästyttävän... tasainen. Ja tyytyväinen.

Mikä näissä Pioneereissa sitten on niin erikoista? Ei kai oikein mikään. Näissä (kuten muissakin PS of Swedenin suitsissa) on todella leveä ja muotoiltu niskahihna, joka jakaa suitsien paineen niskaan tasaisesti ja jättää herkille korville tilaa pyöriä propellin lailla. Minua miellyttää myös tuo turpahihnan muotoilu, joka on jotain hannoverilaisen ja englantilaisen turpahihnan väliltä. Penan pään mittasuhteisiin ei oikein hannoverilainen turpahihna istu, mutta sen kanssa se on kuitenkin ollut paras ratsastaa. Sinällään turpahihnalla ei kai ole kovin suurta merkitystä, kun se on meillä säädetty kaikkien normien mukaisesti eli löysälle, eikä sen funktio ole sulkea hevosen suuta. Jotenkin turpahihnan olemassaolo kuitenkin vakauttaa suitsia niin että ne pysyvät päässä - ratsastin Penaa pitkään kokonaan ilman turpahihnaa, mutta kun sillä putosi suitset kahdesti päästä kesken ratsastuksen ravistelun yhteydessä, totesin että turpahihna saattaa sittenkin olla osaltaan turvavaruste. Siitä lähtien olen paininut tämän turpahihnadilemman kanssa, kun olen halunnut sellaisen hihnan joka jättää 1. poskihampaan kohdan ilman puristusta, mutta istuisi Penalle paremmin kuin hannoverilainen turpahihna.

Menisi läpi turpahihnan tiukkuuden pistokokeista (vähintään kaksi aikuisen sormea tulee mahtua tuohon nenäluun ja turpahihnan väliin)

Turpahihnan anatomisuutta on tänä syksynä pohdittu mm. Berliinissä kansainvälisessä Fascia Research Congressissa, jossa suomalaiset fysioterapeutit Tuulia Luomala ja Mika Pihlman esittelivät tutkimustaan turpahihnan vaikutuksesta hevosen pään hermoihin ja faskioihin. Kiinnostava summaus tästä löytyy englanniksi esim. tämän linkin takaa, kannattaa käydä lukaisemassa.

Lyhyesti: sillä on merkitystä missä kohdassa turpahihna hevosen naamassa kulkee. On myös merkitystä, millä tiukkuudella remmi on. Ja otsapannan tulee olla tarpeeksi pitkä, jotta se ei vedä niskahihnaa kiinni korviin (tätä muuten näkee yllättävän paljon! Voi olla blingii mutta mittasuhteet viturallaan). Toki jossain määrin on varmasti yksilöllisiä eroja siinä, minkälaisen säädön mikäkin hevonen kokee miellyttäväksi tai epämiellyttäväksi - minusta esimerkiksi turpahihnan löysyyden kanssa ei kannata mennä liiallisuuksiin. Vauhdissa naamaan läpyttävä ylilöysä remmi ei varmasti ole sen mukavampi kuin hampaat irvessä tiukkaan kiristettykään!

Pioneer-suitsista vielä muutama huomio: näissä on poskihihnan kuolainpäässä sellainen ylimääräinen kuminauha, jonka varaan kuolain ripustetaan. PS of Swedenin sivuilla niistä sanotaan näin:
The cheek pieces have our patented and selectable elastic Cradles™, which allows the bit to suspend in the horse’s mouth. This also helps to evenly the pressure across the neck. Our elastic Cradles™ are designed so you can easily hook them on and off.

Miinusta tulee hieman oudosta mitoituksesta turpahihnassa. Ylemmässä turpahihnassa on pikalukko, jonka saisi myös pois, jolloin kokonaisuus miellyttäisi esteettistä silmääni enemmän. Mutta hihna on niin armottoman lyhyt, että pikalukon kanssakin remmi on Penalla nyt löysimmilleen säädettynä. Jos ottaisin pikalukon pois, ei olisi toivoakaan saada hihnaa kiinni niin että se täyttäisi löysyyskriteerin. Penan suitset ovat kokoa cob. Remmin voi toki korvata jollain muulla, riittävän pitkällä nahkaremmillä, mutta periaatteen vuoksi nyppii metsästää varaosia hävyttömän hintaisiin suitsiin. 

Näihin saa leukahihnan, ja leukahihnan kanssa näillä saa FEI:n sääntöjen mukaan kilpailla koulukisoissa. Yllätyksekseni en ole kaipaillut leukahihnaa lainkaan! Näiden muotoilu on niin kiva, että ne tuntuvat asettuvan päähän oikein hyvin ilmankin. Ainoastaan oma käsi haroo joka kerta tyhjää näitä pukiessa kun tavoittelen leuan alta olematonta hihnaa kiinnitettäväksi. 

Jokin taika näissä suitsissa tuntuu olevan, sillä Pena on näiden kanssa ollut todella kiva. Ratsastin sitä myös vanhoilla suitsilla kuolainmuutoksen jälkeen ja silloin se oli enemmän oma itsensä, vähän ylikevyt. Näillä suitsilla se hakeutuu levollisesti tasaiseen muotoon ja kestää tasaisena huomattavasti entistä paremmin. Olen ihmeissäni. Ja tyytyväinen. Joten ehkä ei ole tarpeen analysoida enempää. Näillä mennään, hevosta kuunnellen. 

Suun mittasuhteet ja kuolaimen sovitus

Lupailin parin viikon takaisen klinikkareissun jälkimainingeissa palata erikseen suun mittasuhde- ja kuolainasioihin, ja tässä niitä nyt tulee.

Sekä Penan että Sulon suu mitattiin hammashuollon yhteydessä, ja varsinkin Penan osalta mittaaminen oli hyvin avartava kokemus ja aiheutti ajatusryöpyn sekä ihan konkreettisia muutoksia suitsitukseen ja kuolaimeen. Kuolaimen sovittamisesta ja mittaamisesta on kerrottu kattavasti esimerkiksi Bombers-kuolaimia myyvän Kotieläintarvikkeen sivuilla TÄÄLLÄ. Koska kyseisellä sivustolla on hyvä ja perusteellinen selvitys aiheesta sekä havainnollistavat kuvat, en ala selittää samoja juttuja uudestaan. Suosittelen lämpimästi perehtymään näihin ja myös muihin kuolaimen sovittamista käsitteleviin sivustoihin!

Lyhyesti summattuna: Kun halutaan sovittaa hevoselle sopiva kuolain, on huomioitava

• kuolaimen pituus eli hevosen suun leveysmitta
• kuolaimen paksuus eli hevosen hammasloman korkeus
• kuolaimen sopiva malli eli hevosen kitalaen kaarevuus, hevosen alaleuan leveys, hammasloman pinnat, hevosen huulien paksuus, hevosen kieli
• kuolaimen kiinnityskorkeus eli hevosen etu- ja poskihampaiden välinen etäisyys ja suupielet

Minä olen käyttänyt Penalla 12,5 cm pitkiä kuolaimia, koska... No, koska joskus silloin nelivuotiaana sillä oli sen kokoiset kuolaimet ja mielestäni ne ovat mahtuneet sen suuhun ihan hyvin. Enkä oikeastaan ole kyseenalaistanut tätä asiaa missään kohtaa. En, vaikka tein jokunen vuosi sitten kuolainmuutoksen, koska Pena ei enää tuntunut hyvältä Sprengerin RS Dynamic-kolmipalalla, jossa on normaali liikkuva rengas. Vaihdoin kuolaimeksi hieman paksumman, edelleen kolmipalan, mutta ns. 2-type-kuolaimen, jossa on liikkuva rengas mutta rengas on ikään kuin suojan sisällä pyörimässä.

Ylempänä RS Dynamic, alempana 2-type

Tuon 2-typen kanssa Pena oli ok. Vaikka kuolain oli edeltäjäänsä paksumpi, se hyväksyi sen ihan hyvin. Mutta Penalla on "aina" ollut hankala suu, se aloittaa olemalla liian kevyt, käpertymällä kuolaintuntumaa karkuun, ja suu on turhankin elävä ja epätasainen. Rehellinen, tasainen tukeutuminen ja "imu" kuolaimeen on joka kerta ratsastettava erikseen. Lisäksi se toisinaan, etenkin esteillä, kovemmasta pidätteestä räjähtää ylöspäin, pois kuolaimen ulottuvilta.

Nyt kun Penan suu mitattiin, oli suun leveysmitta 12,8 cm. Rauhoituksessa mittaaminen toki tekee poskiin aika paljon löysää ihoa, mutta tämä poikkeava löysyys koitettiin mahdollisimman tarkasti laskea pois mitasta.
Minä olen siis käyttänyt sillä liian lyhyttä kuolainta. Vuosia!

Opin myös, että liikkuvarenkaisen kuolaimen tulisi olla 1,0-1,5 cm pidempi kuin suun leveys, eli jos haluan käyttää Penalla liikkuvarenkaista kuolainta, tulisi kuolaimen pituuden olla 13,5 tai jopa 14 cm! Tällöin suupielien nipistysriski pienenee. Kiinteärenkaisessa kuolaimessa (jollaiseksi tässä tapauksessa tuo 2-type lasketaan, vaikka toimintamekanismiltaan se on samanlainen kuin liikkuvarenkainen) riittää 0,5-1,0 cm suun leveyttä pidempi kuolain, eli Penalla 13 cm on siellä rajoilla ja 13,5 cm turvallinen pituus.
(Tässä muuten tuo Kotieläintarvikkeen kuolaimensovitusartikkeli antaa vähän erilaisia lukuja, tsekkaa sieltä.)

RS Dynamic kuolain (vuosi taitaa olla 2014?), tuon verran se tuli ulos suupielistä

Tämä havainto selittänee sen, miksi tuo kokonaan liikkuvarenkainen ei ole ollut niin hyvä. Se on luultavasti nipistänyt Penaa suupielistä. Sittemmin kun vaihdoin 2-typeen jossa ei ole nipistysriskiä, on Pena ollut tyynempi ja tyytyväisempi. Mutta edelleen ne tukeutumisongelmat, liiallinen keveys ja toisinaan ärhäkät reaktiot ovat pysyneet. Pysyneet niin sitkeästi että olen ajatellut niiden olevan tämän hevosen ominaisuus. Ja kenties ovatkin, en vielä ole varma, mutta olen nyt ottanut asiakseni selvittää sen.

2-type (vuosi ehkäpä 2015 tai 2016)

Noissa vanhojen kuolainten kuvissa minä en näe varsinaisesti liian lyhyeltä näyttävää kuolainta. Siksi varmaankin olen olettanut, että 12,5 cm on tälle hevoselle riittävä pituus. Olen kyllä ajatellut montaa muuta kysymystä, miksi Penan suu on työläs, mutta en oikeastaan ole kyseenalaistanut että minulla olisi sillä väärän mittainen kuolain.

Toinen seikka joka suuta mittaamalla selvisi ja selvensi asioita, oli Penan alaleuan leveys eli alaleukaluun harjanteiden välinen etäisyys. Se oli 3,5 cm, mikä on kuulemma hyvin yleinen tulos. Se on myös yleisin kolmipalakuolainten keskiosan pituus.

Kuva Kotieläintarvikkeen, punaisella piirretty jana minun lisäämäni. Jana esittää alaleukaluun harjanteiden väliä.

Nuo alaleukaluun harjanteet ovat siis luiset osat hevosen suussa, eikä niiden päällä ole mitään muuta kuin limakalvoa. Kieli sitten asettuu niiden päälle. Jos nyt tuohon kohtaan kuvittelee kolmipalakuolaimen, jonka keskipala on tismalleen saman mittainen kuin harjanteiden väli, niin mihin osuvat nivelet? Juuri harjanteiden huipulle.

Ja näinhän meillä juuri oli, eli kolmipalan keskiosa juuri saman mittainen kuin tuo harjanteiden väli, jolloin nivelkohdista tulee pistemäistä kuormitusta juuri sille alueelle suussa, joka on suojattomin. Metalli luuta vasten. Luultavasti kielellä on koko ajan kova homma suojata noita harjanteita kuolaimen kolahduksilta. Ja luultavasti nämä ylöspäin räjähdykset ovat juurikin niitä hetkiä kun kovemmin pidättäessä nivelkohta satuttaa luista harjannetta.

Kolmipalakuolain itsessään on ok, kunhan keskipala olisi joko selkeästi lyhyempi tai selkeästi pidempi kuin hevosen leukaluun harjanteiden väli, jolloin painepisteet asettuisivat kielelle. Lisäksi opin, että useimmissa kolmipalakuolaimissa nivelosat ovat ns. väärinpäin hevosen suun anatomiaan nähden (ja huom. tässä ei auta vaikka kuolainta kuinka myytäisiin "anatomisena". Näköjään anatomisuus tarkoittaa kuolainkaupoissa vain jonkinsortin kaarevaa muotoilua). Niiden tulisi olla siten, että nivelkohta asettuisi litteästi hevosen kieltä ja hammaslomaa vasten. Kuvat havainnollistaa:

Ei näin (kuva Horze)

Vaan näin (kuva Hööks)

Toistaiseksi tämä nivelen suunta ei näytä korreloivan millään lailla kuolaimen myyntihinnan kanssa. Asia tulee luultavasti muuttumaan kunhan tämä kuolaimen sovituksen todellinen anatomisuus pikkuhiljaa ylettyy kuolainvalmistajiin saakka.

Jos ja kun hävetti ja suretti ja suututtikin se, että olen pitänyt hevosellani sekä liian lyhyttä että mittasuhteiltaan vääränlaista kuolainta, niin yksi asia sentään oli ihan lohdullinen: Penan suussa on hyvin tilaa kuolaimelle korkeussuunnassa, eli käyttämäni kuolain ei ollut liian paksu. Penan ylä- ja alaleuan väli hammasloman kohdalta oli 3,5 cm, ja kun kielelle pitää laskea vähintään 1 cm tilaa, niin sinne mahtuu melkein minkä paksuinen kuolain vaan. Periaatteessa. Oikeastihan kieli täyttää koko tuon tilan. Ei hevosen suussa todellisuudessa ole mitään tilaa kuolaimelle, kuolain on hevosen suussa yhtä ylimääräinen kuin koiran tai ihmisen suussa.

Sen lisäksi, että olen pohtinut kuolaimen sovittamiseen ja anatomisuuteen liittyviä tekijöitä pää höyryten, olen miettinyt myös sitä, mikä oikeus minulla on laittaa hevoseni suuhun yhtään mitään. Aiheuttaa sille sinne painetta olematta edes varma, onko sen fyysisesti mahdollista sietää sitä. Tämä ajatusketju on aina sellainen, jossa lopputulema on se että voisinhan minä sitten vain pitää noita eläimiäni laitumella ja katsella niitä enkä häiritä lainkaan millään ratsastushöpinöillä, koska kaikki sellainenhan on loppuviimein minun mielihalujeni täyttämistä. Eli aika ankea, loputon suo.

Nyt kun olen viisaampi Penan suun mittasuhteista, menee meidän kuolainrepertuaari uusiksi. Ensiavuksi kaivoin Immuvainaan vanhan 13,5 cm tavallisen nivelkuolaimen (ja laitoin yo. kuolaimeni myyntiin, vink vink). Tässä kohdassa on tapahtunut se suurin ajatusnyrjähdys tai -nitkahdus. Olen aina ajatellut, että kolmipala on hyvä ja nivel on paha. Noin karrikoidusti. Nyt kun eläinlääkäri sanoi minulle, että tänne Penan suuhun kävisi ihan tavallinen yksinivelinen nivelkuolain, koin valaistumisen. Miksei? Ja varsinkin, kun kaikenlaisten kuolainten kohdalla avainsanana on vaihtelu, jotta paine ei aina kuormittaisi samoja kohtia suussa, niin miksi ihmeessä olen niin fiksoitunut siihen kolmipalaan?

Niinpä tilasin meille uuden kuolaimen, jonka saapumista tosin odottelen edelleen. Siihen saakka ratsastelen ihan vanhanaikaisella ohuella liikkuvarenkaisella nivelkuolaimella, jolla Pena on yllätyksekseni ollut aika kiva. Meillä tosin meni suitsetkin uusiksi, mutta muutos on vielä niin tuore etten uskalla tämän enempää sitä hommaa hehkutella, palaan tähän myöhemmin.

Tällaista odotan postikustilta. Tämä on joku Bombersin nimihirviökuolain, mutta siis 2-type/eggbut-loose ring -yhdistelmä. Nivel, jonka suuosa on muotoiltu suuhun sopivaksi ja joka lukkiutuu sekä eteen-taakse että ylös-alas -suunnassa, jolloin ei pitäisi syntyä ns. pähkinänsärkijäefektiä

Lisäksi haluaisin meille sen kolmipalankin, jotta voisin vaihdella näiden kuolainten välillä. Vahva kandidaatti on Neue Schule Turtle Top, mutta tästä pitäisi vielä saada varmistettua keskipalan pituus. Mahtaisikohan joku lukija voida auttaa?

Kuinka pitkä on NS Turtle Topin keskipala nivelten korkeimmasta kohdasta toiseen mitattuna?

Ja joskus vielä aion kokeilla myös kokonaan suoraa, lötköä kuolainta, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Suora kuolain toimii suussa eri lailla kuin nivelletyt kumppaninsa, ja siihen tottumiseen menee hevoseltakin jonkin verran aikaa. Siiretään osioon "ehkä joskus".

Kuinka ironista, että se oli nimenomaan Pena jonka kuolainvalinnat oli enemmän pielessä. Sen kohdalla olen näitä kuolainasioita olevinaan ajatellut ja kyseenalaistanut. Sen tuntumansiedon kanssa olen paininut monta vuotta. Kun taas Sulolla, jolle ostin sokkona jotkut vaan kuolaimet ponin muuttaessa meille, olikin ihan hienosti suuhun sopivat pelit käytössä. Sulon suun leveys oli 11 cm ja sillä on käytössä 11,5 cm oliivipäinen kuolain, eli ihan passeli. Ja aika yllättäen, vaikka Sulolla on tosi pienen ja kapean näköinen naama, oli sillä alaleukaluiden väli 3 cm, samoin kuin ylä- ja alaleuan väli. Olin varautunut, että sillä olisi kovin ahdas suu ja että se tarvitsisi tosi pikkuisen kuolaimen. Mittojen puolesta ei, mutta oma ihanteeni on mieluummin vähän ohut kuin yhtään liian paksu kuolain, koska en halua että hevosen nieleminen vaikeutuu tai sille tulee tunnetta tukehtumisesta. Tuurilla seilaten oli myös keskipalan leveys Sulon suuhun ok, tosin tuo nivelien suunta on siinäkin nurinkurin.

Tieto todella lisää tuskaa. Ja mitä enemmän tietää, sitä tarkemmin tajuaa ettei tiedä vielä oikeastaan yhtään mitään. Mietin vain, kuinka paljon tyytyväisempiä hevosia meillä voisi olla, jos ne saisivat tehdä työnsä oikein sovitetuin varustein? Satuloiden suhteen aletaan kenties jo olla paremmalla tolalla kuin vaikka kymmenen vuotta sitten, ja vähitellen turparemmien kireyksienkin, ja ratsastuspohjien ja kengityksen, mutta entä suitsitus, hampaat, kuolaimet? Minun kenttäotantani (työnkuvan puolesta melko laaja, toim. huom.) kertoo, että tuolla on valtavasti hevosia, jotka ovat aina tehneet näin ja noin, eikä kukaan oikeastaan mieti, miksi.

Lisää aiheesta:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154459/Miettinen%20Mirjami.pdf?sequence=1 Mirjami Miettisen lisensiaattitutkielma Kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkitys ratsuhevosen suun terveydelle
https://www.youtube.com/watch?v=ratOjBWM9EY Kuolainten sovitus videolla (28 min)

Karieskuulumiset klinikalta

15.11. lastasin Penan ja Sulon aamuvarhaisella traileriin ja ajelin reilun tunnin matkan päähän klinikalle, jossa en ollut ennen käynyt, mutta josta olin löytänyt eläinlääkärin jonka ansioluettelo hammashoidon osalta miellytti silmää.

Lähdön huumaa

Tämä oli itselleni myös pieni tulikoe, sillä lähdin reissuun yksin, kahden hevosen kanssa. Meinaan räjähtää ylpeydestä, niin viisaasti hevoseni osasivat olla: ainut apu, jota otin vastaan ulkopuoliselta, oli klinikan oven avaus kun talutin sisään kaksi hevosta. Muilta osin hoidin homman kotiin kokonaan omin voimin. Pena menee traileriin lähettämällä ja peruuttaa sieltä pois kun nykäisen sitä hännästä, joten pitelin Suloa toisessa kädessä kun Pena lastautui ja purkautui. Sulo ei tajunnut lähettämisen ideaa ja sitä täytyy sen kanssa treenata, mutta käveli pienen harkinnan jälkeen perässäni traileriin ja seisoi siellä hätäilemättä kun kiersin ulkokautta sulkemaan puomin. Reissun jälkeen kotona se tajusi peruuttaa ulos kun nykäisin hännästä, joskin sillä oli hyvin kysyvä ilme, miksen tullut "saattamaan" sitä pääpuolesta.

Klinikalla rauhoitukseen ja tutkittavaksi otettiin ensin Pena.

Sen suu tutkittiin endoskoopilla, jotta näin kuvaruudulta koko ajan mitä hampaissa oli. Olin niin syventynyt katsomaan ja kuuntelemaan että todistusaineistona Penan hoidosta on yksi särisevä kännykkäkuva kuvaruudusta, jossa voi ehkä hyvällä tahdolla kuvitella näkevänsä hampaan.

Penan vikalista on pitkä, mutta eläinlääkäri ei ollut kauhuissaan sen suusta. Sillä on sekä infundibulaarista kariesta (purupinnoilla) että perifeeristä kariesta (ienrajassa). Lähes joka hampaan pinnalla on 1. asteen infundibulaarinen kariesmuutos (ICH), joka kai vastaa ihmishampaassa alkavaa reikää ja menee kastiin "seurataan". Tällaisessa muutoksessa karies on vain hampaan sementissä, eikä yllä vielä kiillerajaan saakka.

Infundibulaarisen karieksen uskotaan johtuvan hampaan kehityshäiriöstä (infundibulumin sementin kehityshäiriö eli hypoplasia) joka kehittyy jo sikiöaikana. Toisille kehittyy ja toisille ei. Itse pohdiskelin, olisiko esim. emän tiineysajan kivennäisruokinnalla vaikutusta? Penalla tämän tyypin kariesta esiintyy järjestäin joka hampaassa joten sillä epäilemättä on tämä hypoplasia. Suora suomennos voisi kuulua: paska mäihä, dude.

Erinomainen selonteko + piirroskuvat infundibulaarisen karieksen luokituksista, lähde: heppalaakari.fi

Hevosen hammaskartta

Kolmessa hampaassa Penalla on 2. asteen infundibulaarinen kariesmuutos. Hampaat ovat juuri ne tyypillisimmät karieshampaat eli 109, 209 sekä 206. Heppalääkärin nettisivusto kertoo asiasta näin:

Tavallisimmat karieshampaat ovat 109 ja 209, jotka ovat alttiimpia kariekselle niissä esiintyvän sementin hypoplasian takia. Näiden hampaiden mineralisaatio tapahtuu varsan kehitysvaiheessa, jolloin elimistön muutkin osat kilpailevat käytettävistä mineraaleista. Sementin hypoplasiaa ja kariesta voi alkuvaiheessa olla vaikea erottaa toisistaan. 106 ja 206 ovat myös tavallisimpia hampaita, joissa kariesta esiintyy. Kuolainten aiheuttama kulutus näihin hampaisiin saattaa altistaa bakteereiden pääsylle sementin huokosiin.

Nämä 2. asteen kariesmuutokset ovat sellaisia, jotka täyttävät jo paikkaamiseen vaadittavat kriteerit. Penan reiät eivät kuitenkaan olleet kovin syviä: ysihampaiden karies oli n. 3 mm syvä ja kutoshampaan 8 mm syvä. Tämä 206-hammas on nyt sellainen kysymysmerkki: reikä on sen verran syvä ja hampaan sijainti sellainen, että se saattaa aiheuttaa kuolaimen kanssa ongelmia. Ja Penallahan on aika työläs suu ja välillä hankaluuksia hyväksyä kuolaintuntumaa. Mutta samalla reissulla valkeni muutama muukin suun anatomian seikka joka saattaa aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä, niistä lisää myöhemmin. 

Eläinlääkäri ei kuitenkaan nähnyt tarvetta välittömästi ryhtyä konsultoimaan paikkaavaa eläinlääkäriä, eivätkä reiät myöskään olleet niin syviä että röntgenkuvia olisi ollut tarve ottaa (tarjoutuivat kyllä kun niistä olin puhunut, mutta uskoin eläinlääkärin näkemystä kuvaamisen tarpeettomuudesta tässä kohtaa ja ajattelin säästää pennoseni tulevaisuuteen). 

Toinen kariestyyppi, perifeerinen karies, on hieman mystisempi tapaus. Sitä esiintyy hampaan ulkopinnan sementissä ja koska heppalääkäri.fi -sivusto on tämänkin asian kovin selkokielisesti selittänyt, lainaan sieltä: 

Perifeeristä kariesta on tavallisimmin takimmaisissa poskihampaissa. Ylähampaissa kielen puolella ja alahampaissa posken puolella. Terveen poskihampaan pinta on kiiltävä ja vaaleankeltainen ja siinä voi olla rehusta värjäytynyt lievä ruskea vivahde. Karieshampaan pinta on karkea, epätasainen, ruskeampi, punertavampi tai joskus jopa mustempi. Hammas on kaiken kaikkiaan "suttuisen" näköinen ja siinä voi olla silmin nähden limaiselta näyttävä bakteerien muodostama biofilmi. Karies voi levitä purupinnalle asti. 

Perifeerisen karieksen luokitukset

Penan perifeeriset kariesmuutokset (PCH) olivat luokitukseltaan pääasiassa näitä lieviä 1.1 - 1.2, ja sijainnit tyypillisissä paikoissa eli aivan viimeisissä, kymmenennessä ja yhdennessätoista poskihampaassa ylhäällä. Yhdessä hampaassa PCH oli levinneempi ja luokitukseltaan 2.2. Perifeerinen karies ilmenee meitä hoitaneen eläinlääkärin mukaan yleisesti juuri noissa takimmaisissa hampaissa, sillä hevonen on tässä suhteessa vähän tyhmästi suunniteltu kokonaisuus: suun happamin paikka on lähinnä nielua, ja sylki, jonka tarkoituksena on mm. neutraloida ruuansulatuselimistön happoja, laskee hevosen suuhun sylkirauhasta pitkin 8. hampaan kohdalla. Suun etuosassa on siis hyvä meininki kun hevonen syö ja sylkeä erittyy, mutta loput kolme hammasta jäävät vajaammalle syljelle.

Perimmäiset syyt perifeeriseen kariekseen ovat vielä selvittämättä: ei tiedetä edes sitä, onko kyse infektiosta vai suun normaalien bakteerien säätelyhäiriöstä, ja aiheutuuko karies yhdestä tietystä bakteerista vai monien miksauksesta. Perifeerinen karies kulkee myös jossain määrin rinta rinnan diasteemojen kanssa: PCH altistaa diasteemoille syövyttäessään hampaan sementtiä, jolloin rehu pääsee pakkautumaan hampaiden väleihin. Toisaalta pakkautuva ja hammasväleissä seisova rehu myös pahentaa PCH:ta ja itsessään syövyttää sementtiä. Jos jostain saa olla pikkuisen iloinen niin siitä, että vielä toistaiseksi Penalla ei ollut yhtään diasteemaksi luokiteltavaa hammasväliä. Laiha lohtu.

Jos PCH:n synty on epäselvä, myös hoitosuositukset ovat epävarmoja ja aika kirjavia. Suun huuhtelusta vedellä tai häijyimmissä kariestapauksissa laimennetulla klooriheksidiiniliuoksella (Corsodyl) ei ainakaan ole haittaa. Lisäksi hevosella tulisi olla lyhyet ruokintavälit ja heinän pureskeluun käytettävä aika tulisi olla mahdollisimman pitkä, jotta syljentuotanto pysyisi yllä eivätkä hapot pääsisi jylläämään. Sokerista ravintoa tulisi välttää (sokerinen heinä, melassisiirappi, muut sokeroidut/korkeatärkkelyksiset rehut, leipä), samoin kovin hapanta ruokaa.

Meitä ei kehotettu suun huuhteluun. Sen sijaan hapanta ravintoa eli säilöttyä heinää kehotettiin välttämään, ja tästähän seurasi yhden vuorokauden mittainen googlenlaulatus, kun aloin selvittää, onko säilöntäineella säilötyllä heinällä ja sen pH-arvolla jotain tekoa tässä happamuus-casessa. Tuossa jo monesti lainaamassani heppalääkäri.fi -sivun artikkelissa viitataan v. 2017 tutkimukseen jossa on tutkittu perifeerisen karieksen riskitekijöitä sekä tekijöitä joiden ei ole todettu lisäävän riskiä. Tässä litaniassa säilöheinä oli listassa "ei todettu riskitekijäksi". Hieman samaan johtopäätökseen tulin omissa selvityksissäni, jotka koitan nyt summata mahdollisimman tiiviiseen pakettiin:

Meidän heinässä on käytetty biologista säilöntäainetta eli paalissa tapahtuu maitohappobakteerien voimalla käymistä. Tämän käymisen tarkoitus ei ole alentaa heinän pH:ta, vaan lisätä "hyviä bakteereja" ja viedä elintilaa hiivoilta ja homeilta. Meidän heinän kuiva-aine on 77,9 ja pH 5,79. Siinä tavarassa mikä luokitellaan kuivaksi heinäksi, on kuiva-aine > 85 ja pH jotakuinkin 6 tai himpan päälle. (Kiitos kuivaheinän keskimääräisestä pH-arvosta kuuluu Elinalle: minä guuglaan hiki päässä kaikenlaisilla hakukomboilla ja turhaudun kun en löydä, ja sitten heitän Elinalle fb-viestin, sattuisiko hänellä olemaan hajua ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. On hyvä olla liuta perusteellisia hevosihmisiä kontaktilistoilla!) Varsinaisessa säilörehussa, jota nimitetään kansankielisesti myös lehmänrehuksi, on ka jossain 30-40-50 tienoolla, eli se voi olla todella märkää, ja tällaisen rehun tavoiteltu pH on 4-4,5. Merkittävästi happamampi siis kuin kuivassa heinässä ja esikuivatussa säilöheinässä. Tällaisessä rehussa käytettyjen säilöntäaineiden tarkoitus on alentaa pH:ta entisestään/pitää se matalana, jotta rehussa tapahtuu käymistä ja jotta se säilyy, ja esim. botulismia aiheuttavalle bakteerille ei syntyisi suotuisia elinolosuhteita. Tällainen rehu on pehmeää mujua joka ei juuri tarjoa pureskeltavaa, eikä kosteutensa vuoksi säily pienissä yksiköissä. Tämäntyyppistä rehua ei juuri hevosille syötetä (enää).

Kysymys jonka esitin itselleni kuuluu: Voiko noin pieni pH:n ero tehdä tästä meidän esikuivatusta säilöheinästä epäkelpoa evästä Penalle? En usko. Sokerinsa (180) vuoksi, ehkä. Mutta tämä vuosi on mitä on heinän suhteen, ja näillä nyt mennään. Hankinko jatkossa kokonaan kuivaa heinää ja alanko tosissani metsästää matalasokerista? Mahdollisesti. Toistaiseksi en ole ollut hysteerinen heinän sokerien suhteen, mutta voi olla, että Penan purukalustosta tulee se viimeinen niitti joka pakottaa pieneen hysteriaan.

Summaus Penasta: hampaat ovat tämän hevosen heikoin lenkki, mutta välitöntä aihetta paniikkiin ei ole. Purennassa ei ole moitittavaa. Seurataan karieksen kehitystä vielä puoli vuotta, ja jos (ja kun...) paikkaamiseen joskus päädytään, paikataan samalla useampi. Jos tulee vaivaa, niin sitten pitää toimia jo aiemmin. On vaan pirullisen vaikeaa määrittää, mikä on "vaivaa".

Hammashuoltoa seuraavana päivänä tuuppasin Penaan kipulääkkeen, sillä en tykännyt sen ilmeestä. Eläinlääkäri kyllä varoitti, että hampaat voivat vihloa seuraavana päivänä ja että sitten vaan kipulääkettä kitaan. Oliko kyse tästä "normaalista vihlonnasta" vai ärsyyntyikö se syvin reikä kun se tyhjennettiin ja sitä ronkittiin. Taas kaipaisin hevoseeni ominaisuutta, jossa se voisi kertoa, onko sen naama kireänä siksi että sitä sattuu 206-hampaaseen, vai vituttaako sitä muuten vaan kun vedän sen päiväruoka-aikaan metsään kävelemään.

Sulo alennustilassa

Sulon osalta sain huokaista helpottuneena. Sillä on hyvät hampaat ja hyvä purenta, ja siinä missä Penalla löytyi moitittavaa lähes jokaisesta hampaasta, oli Sulon vikalistassa vain muutama pikkuinen merkintä. Sulo saatiin pistettyä ja hoidettua ihan ilman draamaa (vaikka edellisessä kodissa kuulemma tuli karsinasta päälle kun näki eläinlääkärin, ja rokotettiinkin niin että kävelytettiin käytävällä eläinlääkärin ohi joka tuikkasi vauhdissa...), joskin se vielä virkistyi kun oli hoippunut pakkopilttuuseen ja piti tujauttaa vähän lisää rauhoitetta.

Kahvipaussi sillä välin kun hevoset virkosivat rauhoituksesta

Molempien hevosten limakalvot, suupielet ja kieli olivat oikein hyvässä kunnossa. Muutamia hammaspiikeistä johtuvia pieniä ihorikkoja, mutta kuolaimen vaikutusalueella ei vaurioita. Jotta tämä eepos ei paisuisi aivan puuduttaviin mittasuhteisiin, jaan kuolaimen sovitukseen ja suiden mittaamiseen liittyvät asiat omaan postaukseensa. Niiden osalta on saanut taas aivot hikoilla kun olen pohtinut ja selvitellyt erilaisia vaihtoehtoja, ja joutunut myös kohtaamaan omia ennakkoluulojani. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Ja sitten kotiin

Tässä vielä pari lähdelinkkiä joita käytin tätä kirjoittaessani:

https://www.heppalaakari.fi/perifeerinen-karies/
https://www.heppalaakari.fi/infundibulaarinen-karies/
https://www.facebook.com/pages/category/Professional-Service/Ocala-Equine-Dentistry-Inc-298338310199200/

Kengättömyyskeissin ratkaisu

Virittelin keskustelua kengättömyydestä ja kenkiä korvaavista bootseista jokunen viikko sitten. Seurasi pohdintaa ja googlailua ja ponin liikkumisen syynäämistä sillä silmällä. Tämän viikon maanantaina pohdinnat päättyivät ja siirryttiin käytännön tekoihin:

Sulolle napsuteltiin kiinni kengät kokoa 0000. Olisin voinut päätyä ratkaisuun jopa hiukan aikaisemmin, sen verran ohueksi antura oli jo ehtinyt kulua. Seinämää oli kuitenkin vielä kelvollisesti naulaamiseen, takakavioissakin, vaikka ne ovat vinouteen taipuvaiset. Perfektionisti kengittäjämme tosin sanoi ettei lopputulos ollut mikään nappisuoritus, mutta kengät on nyt kiinni ja niillä mennään. Anturan ohuuden vuoksi ei laitettu tilsakumeja alle lainkaan, koska pelkään että niiden väliin tunkeva hiekka ja rapa olisi hiertänyt anturoita turhaan. Lumi luultavasti sataa maahan än-yy-tee-nyt kun tähän ratkaisuun päädyin ja sitten toikkaroidaan koroilla... Suo siellä ja vetelä täällä.

Tämä talvi mennään siis kengillä. Keväällä arvioin uudestaan, jäävätkö kengät pysyvästi vai onko Sulo paljain jaloin taas kesäkauden.

Kengitystä oli seuraamassa myös esikoiseni, hiukan vajaa 5 v. Hän katsoi silmä kovana kun kengittäjä takoi kenkää muotoonsa, ja joka kerta kun kengittäjä meni ja sovitti kenkää Sulon kavioon, hän henkäisi "Oooh, täydellinen..." Hiukan meinasi hymyilyttää. Niin ja sen jälkeen kengitin keppihevosen pahvilla ja jesarilla, koska niin mutsit tekevät.

Tässä olisi nyt iso potti kehonhuollollisia juttuja kirjoitettavana: ollaan taas uuden kuun puolivälissä joten Sulon läskipäivitys pitäisi tehdä, ja tänä aamuna oltiin kärppänä trailerissa klo 07 ja ajelutin ponini klinikalle tapaamaan hammaslääkäriä! Siltä reissulta jäi paljon käteen, joten luvassa kariesraporttia, suun mittoja ja mittasuhteita ja kuolaimensovitusta ja sitä ja tätä - kunhan löydän aikaa kirjoittaa. Lämmin kiitos kaikille edelliseen tekstiin kommentoineille sallivasta vastaanotosta, kannustuksesta ja tsemppaamisesta! Olette ihania. Marraskuu ei niinkään ole, mutta kyllä tämä tästä taas iloksi ja valoksi muuttuu.

Tänä aamuna klo 06.50.
Sulo: JEEEE mihin mennään, mennäänkö heti?!?
Pena: Ei saatana

Majakka ja perävaunu

Siinä he ovat, minun kultakimpaleeni. Onneksi Pena kiiltää mudassa rypeneen Sulonkin edestä...

Olen hevosistani joka päivä kovin onnellinen. Erityisen onnellinen olen siitä että saan pitää ne kotona ja hoitaa juuri niin kuin itse parhaaksi näen, käyttää niitä varusteita ja metodeja joiden takana olen itse valmis seisomaan. Olen viime ajat keskittynyt siihen, että joka päivä pysähdyn hetkeksi tunnustelemaan tätä onnellisuutta.

Minulle tulee leipä pöytään ratsastuksen opettamisesta ja työssäni käyn useammalla tallilla joka viikko. Täytyy sanoa että näen vähintään sivusilmällä aika monenlaista hevosenpitoa, monenlaista ratsastusta, vermettä ja varustetta, tapaa ja aatemaailmaa. Kuulen perusteluita jotka mykistävät ("Xx käyttää kumppareita (joustochambon) koska rakennetaan sille selkälihaksia"). Koen toisinaan syvää turhautumista, kun tietoa olisi maailma pullollaan ja silti vielä porskutetaan ikiaikaisten uskomusten varassa. Voin osaltani ujuttaa joitain murusia itämään ajatuksiin, mutta aina on vastassa joku suurempi auktoriteetti, jonka mukaan "näin on aina tehty". Ja raha sanelee niin paljon tässä lajissa. Voi olla että on halua, mutta ei kykyä muuttaa asioita. Enkä tiedä onko mitään hyötyä jäävuoren huipun kiillottamisesta jos koko tyvi on upoksissa paskassa.

Kokonaisuus.
Miten vaikea käsite on kokonaisuus.
Hevonen on niin paljon muutakin kuin se urheilusuoritus jonka se allamme tuottaa.

Enkä minä missään nimessä ole täydellinen eikä minun tapani ole ainoa oikea. Mutta yritän pysyä jyvällä siitä mitä uusimmat tutkimustulokset hevoseläimestä kertovat ja suhteuttaa nämä vanhaan, perinteiseen hevosmiestaitoon, ja valita aina pienimmän pahan. Yritän myös pitää itsestäni huolta etten uuvu hevosistani huolehtimiseen. Joskus ainakin minun hevoseni tokenevat voimasanan voimalla paremmin ruotuun kuin koko mahdollisen kipusignaalirepertuaarin analysoimisella. Mutta jos hevonen jatkuvasti vaatii ruotuunlaittoa tai sen kanssa toimiminen on kokoaikaisesti työlästä tai hankalaa, tai se säännönmukaisesti vastustelee, olisi kiroilun sijaan katsottava asioita tarkemmin ja aiempaa objektiivisemmin. Oikoteitä hyvin harvoin on. On tehtävä uudelleen, perusteellisesti, ja oltava toisinaan valmis uudistamaan omia käsityksiään ja tarkastelemaan tietolähteitään. Moni ihminen voi olla todella kiva, ja silti faktoineen ja tapoineen väärässä. Ja joku toinen voi olla ihan mulkero tyyppi, ja silti tietää paremmin.

Tulipa paatosta.
Menen nyt raaputtamaan noita minun ponejani, majakkaa ja perävaunua, jotka hissuksiin hitsautuvat yhteen ihastuttavaksi komboksi. Menen tunnustelemaan iloa jonka ne minulle tuottavat ihan vain olemalla olemassa. Menen katsomaan onko niillä kaikki hyvin. Mene sinäkin.

Kutina, mutina ja ruokinta

Excelin äärestä iltaa, ties kuinka monennetta.

Iso ruokintapyörä on pyörähdellyt vinhasti ja laskukone ja Google laulanut. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin muutama viikko sitten Penan hanganneen häntäänsä kaljun laikun. Ok, ajattelin, öttiäiset ja äkillinen helle varmaan tekivät syyhyä. Häntää oli hinkutettu muutamina öinä, mutta Solhedsin seerumi rauhoitti kutinan. Häntäruoto ei kuitenkaan ollut kädellä raapien kutiseva, mitä sen luulisi olevan jos hinkaamisen syy olisi ötököissä. Epätyypillistä tuollainen kyhnääminen Penalta, ja sitten oli se fiilikseni että onko se kuiva kropastaan eikä karvakaan oikein vaihtunut. Nämä jälkimmäiset murheet olivat jo jääneet taakse, kunnes sitten muutama päivä tuon häntäkaljun jälkeen huomasin, että Pena oli hangannut myös harjaansa kaljun alueen. Noin viidentoista sentin matkalla töröttää jouhia yks risti kaks ja muutoin nahka paistaa. Iho on ehjä ja rauhallinen, ei kutise kun hiplaan sitä. Vetelin seerumia nahkaan, hyperventiloin että nyt sillä on kesäihottuma, niskasidemato, puutostila... Ja sitten istuin alas ja aloin ajatella.

Häntäkalju

Missä tukka?

Kalju

Miksi minun ei-kutiseva hevoseni on hangannut jouhensa pois? Mitä sen kehosta puuttuu? Mikä sitä kutittaa? Onko syy ulkoinen vai sisäinen tekijä?

Hankin ulkoiseen hoitamiseen tököttejä Solhedsilta, mutta koska tämä tämmöinen kutiseminen ei ole tyypillistä Penaa, aloin kallistua vaihtoehtoon että syy on kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.

Meillä on syöty talvikausi kelpo heinää + rypsi Krono + Racing Mash + Speedex Mineral + merisuola. Olen sitä mieltä että yksinkertainen on kaunista, mutta perustan pitää olla kunnossa. Nyt täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jossain on menty metsään.

Racingin rehuista on liikkunut huhuja että ovat aiheuttaneet iho-oireita. Ei kai tätä ole missään todistettu, mutta jos useampi kertoo että oudot ruvet ja kutkat hävisivät kun vaihtoi Racingista pois niin kai siinä jotain perää on. Jotenkin kai laiskuuttani olen kiertänyt arvokkaammista ja työläämmin hankittavista mash-rehuista tuohon Racingiin, joka on edukas ja helposti saatavilla. Muutos nro 1: Mash vaihtoon.

Sitten tuo kivennäisasia. On jännä juttu että jokainen merkki myy kivennäistä joka täydentää hevosesi kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarpeen ja muuta sitten ei tarvitakaan, mutta kun nämä tuotteet laittaa rinnakkain, erot ovat huimia. Siis todella. Tottakai, heinät ovat erilaisia, etenkin eri puolilla Eurooppaa, ja heinän puutteita kivennäislisällä pyritään korvaamaan. Olin silti aika ällistynyt, kun ladoin Exceliin 7 eri kivennäismerkkiä rinnakkain.

Ja sitten olin pettynyt itseeni. Minun käyttämässäni kivennäisessä on hevosen tarpeisiin nähden aika roimasti alakanttiin lähes kaikki pitoisuudet, mutta erityisesti -tadaa- juuri ne jotka vaikuttavat ihon ja karvapeitteen kuntoon; sinkki ja A-vitamiini ainakin. ADE-lisää Pena tosin söi talvikauden, mutta tuon sinkin todella minimaalinen osuus kivennäisessä pisti erityisesti silmään.

Harmittaa, että olen ollut laiska ja mennyt kivennäisruokinnan suhteen siitä missä aita on matalin. Luottanut siihen että kotimainen kivennäisrehu sopii kotimaiseen heinään. Olettanut, että on suht sama mitä merkkiä syöttää.

Muutos numero 2 on siis: kivennäinen vaihtoon.

Tässä rinnalla on kulkenut huoli Sulosta ja sen kropasta, ja olen kaivellut tietoa tuollaisen metabolisen oireyhtymän näköisen ihran sulattamisesta. Löysin yhden lähteen jossa sivuttiin stressin ja metabolian yhteyttä, täytyy haeskella vielä lisää infoa. Mutta joka tapauksessa haluan rakentaa Sulon ruokinnan niin että se varmasti saa tarvitsemansa kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit, jotta aineenvaihdunnalla olisi edellytykset toimia. Kesä boostataan aineenvaihduntaa liikunnalla ja toivottavasti stressittömällä elämällä, ja syksyllä sitten ruvetaan laihduttamaan heinäruokinnan muutoksilla. Toivottavasti löydän Sulolle dieettiruuaksi myös olkea.

Nyt eletään jännityksessä, millaista heinää saadaan talveksi ja kuinka paljon siitä pitää pulittaa, kun kuivuus on tehnyt ainakin ensimmäisestä sadosta todella niukan. Katsotaan heinän myötä sitten mitä valkuaisen kanssa tehdään, mutta muut palikat taitavat nyt olla kasassa. Toivon että tästä laskemisesta on hyötyä joka näkyisi hevosteni habituksessa kuluvien kuukausien myötä. Tähän näpertelyyn kuului myös päivähintojen laskeminen ja vertaaminen, vaikka hinta ei nyt se ensisijainen määräävä tekijä valinnassa ollutkaan. Pääsuuntaus oli kuitenkin se, että kallis säkkihinta, pieni syöttömäärä ja täten edullinen annoshinta kulkivat rinnakkain.

Jatkossa meillä syödään kivennäinen Marstallilta ja mash St.Hippolytilta. Lisäksi mukaan tulee Tallipron Hiveplex, jolla saan sinkin, kuparin, mangaanin ja seleenin täydennettyä. Myös hamppuöljyä syötän nyt ainakin kuuriluontoisesti. Voi toki olla, että kutinoiden syy on jossain muualla kuin kivennäis- ja hivenaineiden saannissa, mutta tällä korjatulla ruokinnalla nyt joka tapauksessa jatketaan.

Kuiva vai ei

Pukkasi nyt oikein kunnon stressi siitä että Pena on mielestäni vähän kuivunut. Listaan tähän alle aatoksiani aiheesta ja laitan esille pari viime päivien kuvaa, molemmat pikaräppäisyjä ja erilaisesta kuvakulmasta ja erilaisessa valossa. Mutta kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä!

20.5.

- Juominen. Näen että Pena käy juomassa, vettä häviää astiasta mielestäni ihan hyvä määrä, mutta laumassa on kaksi muutakin. Juoko se tarpeeksi? Jos ei juo, miksei? Vihlooko sitä hampaisiin?

- Väkirehut. Tai siis kivennäiset, mash, suola eivät oikein uppoa. Ne tosin tarjoillaan laidunpäivän päätteeksi jolloin ei oikein maistu mikään muukaan. Rypsinappulat tuntuu maistuvan. Heinä ei kiinnosta, mutta sitä pidän normaalina kevätilmiönä, varsinkin kun laiduntamista on nyt Sulon takia rajoitettu. Nyt tosin hevoset ovat jo n. 10-12 h/vrk laitumella eli syövät pienet aamuheinät tarhassa ja pienet yöheinät karsinoissa. Tai ainakin levittelevät ympäriinsä. Pena ei vaan ole yleisesti nirso hevonen, siksi tämä ihmetyttää.

- Treenin jälkeen juoma ei tahdo maistua. Melassiveden kanssa tuli stoppi jo syksyllä enkä sitä karies-suuhun oikein välittäisikään ajaa. Mutta nyt ei mene oikein mash-vesikään joka yleensä on ollut herkkua. Vihlooko?? Vai pitääkö vain vaihtaa tarjoiluja. Pena myös polki rikki vakkarijuomaämpärinsä ja nyt on jouduttu juomaan milloin mistäkin. Onko sillä nyt mitään todellista merkitystä, en tiedä, mutta merkitään muistiin.

- Rehustus ylipäätään? Meillä on ollut sama heinä samalta tuottajalta ja olen varannut jo syksyllä koko talven setin tietyltä lohkolta, tietyllä analyysilla. Heinän valkuaisen pitäisi paperilla laskien riittää Penan tarpeisiin, mutta mielenrauhan vuoksi olen läpi talven syöttänyt sille pientä valkuaistäydennystä (2 dl rypsiä). Näissä ei muutosta.

- Madot? Yleensä madotan kerran vuodessa, syksyllä. En ole ottanut lantanäytteitä keväisinkään kun ne olivat monta vuotta puhtaat ja pihassa on pysynyt samat hevoset. Mutta tunnustan että viime syksynä en madottanut! Miten se sitten jäikin. Odotin vanhanaikaisesti pakkasia tulevaksi eikä niitä koskaan tullut. Niin ja ehkä 30.9. syntynyt uusi perheenjäsenkin jotenkin sotki ajatukset. Seliseli, mutta madottamatta jäi. Ehkä nyt olisi aika katsoa se paskanäyte.

- Huono treeni? Olenko tehnyt talven liian vähän tai ihan väärin? Olenko liian painava kun en ole vieläkään omissa mitoissani? Fiilis on kuitenkin ollut hyvä ja minusta Pena on liikkunut sanotaanko nyt vuodenvaihteesta eteenpäin ihan meille normaalin verran. Ratsastamaan pääseminen on minun arjessajaksamiseni kannalta elintärkeää ja olen kiitettävästi päässytkin ratsaille. Jos ei nyt uutta lihasta olla rakennettu, niin ei minusta treenin laatu tai määrä ole sellaistakaan ollut, että lihasta pitäisi kadota!

- Hidas karvanvaihto. Miksi karva putoaa jotenkin nuhjuisesti ja hitaasti tänä vuonna? Tosin kuulin että kaveriani oli klinikalta "lohduteltu" että tämä kevät on ollut erityisen rankka hevosille, kun pakkasjakso tuli melko myöhään ja sitten nopeasti hurjan lämmintä. Hevosen elimistö ei sopeudu kovin nopeasti. Tiedä sitten onko tässä lainkaan perää, vai olisiko ihan niin paljon että riittäisi syyksi selittämään minun epäilyksiäni?

22.5.2018

verrokki 21.1.2018

Joku etiäinen sanoo että hammas/hampaat vaivaa. Ratsastaessa se ei tunnu käteen, mutta josko siellä on sitten jotain viiltelyn tunnetta kun pitäisi juoda? Ajattelin nyt viikon ajan tehostaa Penan juomista ja katsoa, muuttuuko habitus. Hoitaa sen lantanäytteen. Ja jos ei muutosta tule, täytyy sitten ottaa suunta klinikalle jotta saadaan hampaat kuvattua ja arvioitua hoidontarve ja sen kiireellisyys. Hammashoidon aika olisi joka tapauksessa viimeistään heinäkuun lopulla.

Joo, näin mä teen. Mutta sano nyt sinäkin, mitä ajattelet?

Kuinka äkäpussi kesytetään

Sulo on nyt asunut meillä viisi päivää enkä voisi olla tyytyväisempi hankintaani. Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, ja uskon että meistä tulee vielä hyvät ystävät.

Lähtötilanne on kuitenkin se, että Sulo on aavistuksen varautunut ihmisen kanssa koko ajan, ja sen päällimmäinen reaktio on luimistaa ja irvistää kun siihen kajotaan. On aikamoista taiteilua miettiä, kuinka näistä asioista voi kirjoittaa - näillä kulmilla aika moni tietää, mistä Sulon ostin, enkä halua sormella osoittaa ja syytellä. Fakta kumminkin on se, että Sulolla on ollut epäsopiva satula joka on tehnyt ihan näkyviäkin vaurioita sen selkään, se on ollut selästään kipeä pitkään ja oppinut siihen, että kaikki mitä ihminen sille tekee, sattuu. Tuntiponin kaikki käsittely johtaa työntekoon ja tässä tapauksessa kipuun. Aika äkkiä siinä herkkä poni toteaa, ettei ole kivaa. Sitten voi olla antamatta karsinasta kiinni ja päätyä siihen että henkilökunta joutuu ottamaan ponin aina kuntoonlaitettavaksi pesukarsinaan, koska asiakkaat eivät voi käsitellä sitä muualla.

Sulon selässä on satulan takapaneelien kohdalla selkärangan molemmin puolin laajahkot montut, joista ihra on työntynyt sivuun ja lihakset surkastuneet. Kuoppien reunoilla on nestepöhöä. Kova puristus aiheuttaa tällaisia vaurioita. Satula on kellinyt takapainoisena ja sieltä valunut eteen - sään alue on turvonnut ja huomattavan puristusarka, ja ponin kainaloissa on nestemakkarat kun vyö on puristanut liian edessä.

Selkää oli vaikea kuvata niin että poikkeamat tulisivat esiin. Tässä kuitenkin pari yritelmää:

Sulon onni on, että se on aika tuhdissa kunnossa. Kyselin hierojaltamme apuja selän kuntouttamiseen ja hän sanoi, että vaikka montut ovat roisin näköiset, kyse on pääasiassa ihran siirtymisestä. Lihassurkastuma on vasta syvemmällä ja olisi paljon pahempi, jos ei olisi ollut läskiä päällä. Hermotus ja verisuonitus on toki kärsinyt puristuksessa, ja sain ohjeet kuinka alkaa varovasti manipuloida aluetta jotta lihasten normaalitila saataisiin palautettua.

Selän kuntoutuspuuhien kanssa käsi kädessä kulkee yleisesti pöhöttyneen olemuksen virtaviivaistaminen. Sulo on viimeiset kolme vuotta tarhannut 4 tuntia päivässä yksin pienellä alalla ja lopun aikaa seissyt karsinassa ja tehnyt 1-2 helpohkoa tuntia per päivä. Heinää se on syönyt 6 kg/vrk eikä väkirehuja kuin ropsahduksen verran, ja silti se on paksu ja tukkoinen. Etenkin tukkoinen. Sulon ahteri on sen näköisessä ihrassa, että luulisi sillä olevan myös hirmuinen ihraniska, mutta ei ole. Läski on painottunut ponin vatsaan ja takalistoon. Sen ulkomuoto on sen oloinen, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla.

Lähtötilanne 2.5.2018

Reseptinä on siis ihan vallan normielämää täällä meidän pihassa - ulkoilua toverin kanssa väljästi ja pitkästi. Pyrähdyksiä, piehtarointia. Vedenjuonnin seuraamista ja tehostamista: iltapalaksi saa löysää mash-velliä jotta varmasti menee tarpeeksi vettä kroppaan. Varsinaista laihdutuskuuria ei - uskon että ponin olemus solakoituu kun aineenvaihdunta alkaa pelata paremmin.

Selkä saa ensisijaisesti lepoa, sinne ei laiteta ketään eikä mitään ennen kuin kipu lakkaa. Kävellään. Hölkätään vähän liinassa ja kannustetaan pukittelemaan irtona. Saattaa olla että kuvittelen, mutta mielestäni jo nyt viidentenä päivänä Sulon takajalat liikkuivat liinahölkällä notkeammin kuin mitä toisena päivänä, jolloin se oli aika suolasilli ravatessaan.

Minä en hetkeäkään usko, että Sulo olisi tuhma poni. Se on tässä meillä ollut tosi fiksu kun olen taluttanut sitä ympäri tiluksia. Juoksutukset olen hoitanut pelkästä riimusta täysin ongelmitta. Ruuvasin hokit pois ja irrotin takakengät, ei ongelmia. Ja siitä pilkistää iloinen uteliaisuus: se tulee tarhasta ihmisen luo ja seuraa kiinnostuneena meidän lapsiperhesirkuksen puuhia pihamaalla. Mutta vielä kun sen kyljelle menee ja/tai koskee sitä selkään tai kylkeen, se irvistää ja luimistaa ja huiskaisee kohti päällään. Kipumuistin nollaamiseen menee varmasti melko pitkään, mutta eipä meillä ole kiirekään.

Marraspuuhia

Marraskuusta alkaa olla jo aika tukeva niskalenkki. Kuran ja pimeän marmatusta riittää mutta ne nyt vain syövät jaksamista. Plits pläts vaan.

Meidän kuulumiset ovat aika vähäiset. Pena alkoi ilmoitella että olisi aika psylliumille, ja sitähän sitten syötiin. Olen oppinut lukemaan sen oireita: kun suolistossa on jotain ylimääräistä, se käy levottomaksi kun harjaan sitä oikealta kyljeltä ja etujaloista. Se nostelee etujalkojaan kun harjaan niitä, ja "äärimmäinen" vinkki on heilauttaa häntää kun harja käy mahan alla. Ratsailta se tulee hiukan nihkeäksi liikkumaan eteenpäin laukassa. Pieniä merkkejä, mutta ne häviävät aina kuurin jälkeen. Nyt tällä kerralla oli lisänä myös satunnaiset löysät lannat jotka sotkivat vähän häntää. Todella epätyypillistä Penalle, sillä on yleensä aivan kiinteää lantaa. Nyt on taas häntä siisti ja kakkapallerot kunnollisia. Syötin kahdeksan päivän kuurin jauhemaista psylliumia (n. tuplat siitä grammamäärästä mitä purkin kylki ohjeistaa), se upposi hyvin löysän mash-vellin mukana.

Olen koittanut päästä ratsastamaan kahdesti viikossa. Paras pitää tavoitteet tarpeeksi matalalla, silloin niihin voi yltää! Lisäksi Pena on liikunut talutuksessa ja vapaana kentällä. Treenit ovat olleet maltillista perusratsastusta, hyvää eteen-alas -verryttelyä, temponmuutoksia ja hiukan avoja ja väistöjä. En juuri ole koonnut Penaa vaan koittanut ratsastaa sen matalla niskalla isoon, letkeään liikkeeseen. Tarha on niin märkä ettei se liiku siellä mihinkään, siksikin on tärkeää koittaa nyt vain pitää sen keho notkeana.

Kerran olen mennyt puomeja ja pientä ristikkoa, ja se oli taas yksi leipää ja sirkushuveja -ohjelmanumero. Pena kielsi armottomasti tuolle 40 cm korkealle ristikolle. Ensin jäätävä kiihdytys kohti estettä ja kun vähän otin ohjasta ja sanoin hoooo niin liinat täysin kiinni. Tulipa sitten tehtyä aika monta toistoa ennen kuin päästiin tuon hurjan esteen yli muussakin askellajissa kuin käynnissä... En jaksa ymmärtää, mikä siinä pikkuesteen ylittämisessä voi olla niin tunteita kuumentavaa ettei sitä voi suorittaa ilman tällaista sirkuspelleilyä. Itse olin tuon session jälkeen aivan hikimärkä ja pohkeitani kirveli estejalustimien jäljiltä viisi päivää myöhemminkin. Ratsastuskunto: uudelleen rakentumassa!

Koittakaahan jaksaa marraskuu loppuun, ehkä talvi vielä tulee!

Niks naks, eli kiropraktikon käsittelyssä

Keskiviikkona Penalla kävi kiropraktikko. Sain vahvistuksen tuntemuksilleni ja havainnoilleni - Penan ranka on kiertyneenä vasemmalle, takaa, lantion alueelta. Samoin sen kaularanka taipuu helpommin vasempaan. Oikealle joutui enemmän käsittelemään nikamia ennen kuin etuosan taipuminen oli symmetristä molemmin puolin.

Nikama...

... nikamalta...

... koko kaula notkeaksi oikealle

Selän osuudessa kireydet löytyivät ristin alueelta; vasemman puolen SI-nivelestä sekä ristiluun pään kohdalta. Lihaksissa oli kireyttä samassa kohtaa kuin mistä hierojakin ne jokunen aika sitten löysi, lanteen alueelta vasemmalla puolella. Kiropraktikko ei kuitenkaan pitänyt näitä sellaisina että ne olisivat aiheutuneet traumasta (kaatuminen tms.), vaan kyse on "luonnollisesta vinoudesta" jota kuitenkin voidan käsittelyillä hoitaa. Kiropraktikko suositteli uusintakäsittelyä n. kuukauden päästä ja kertoi, että yleensä ylläpitäväksi hoitoväliksi valitaan 3 kk, toisilla hevosilla yli sen ja toisilla alle.

Etsi kuvasta akupunktioneulat

Penan käytöksestä huokui, että hoito tuntui siitä hyvältä. Sen naama oli ajoittain niin rento että alahuuli oli pudota ja ohut kuolavana valui huulien välistä... Ja ammattilaisen työskentelyä on ihana seurata! Miten tarkasti kädet lukivat hevosen kehoa. Kiropraktikko käsitteli koko hevosen läpi - kaikki jalkojen nivelten liikeradat tuli tarkistettua, koko selkäranka niskasta häntään ja myös leuassa olevat nikamat!

Niska käsittelyssä

Otsikosta huolimatta taisin kuulla vain yhden "naksautuksen", eli ulospäin kuultavan napsahduksen nikamasta käsittelyn aikana. Kiropraktikko työskenteli käsillään ja kehonsa painolla (plus käytti akupunktioneuloja alkuun), muita apuvälineitä ei näkynyt.

Hoidon jälkeen käskettiin pitää hoitopäivä ja seuraava päivä vapaata - ei seisomista vaan vapaaehtoista liikettä. Laitumella tämä toteutui ihan ilman ihmisvoimia. Huomenna Roosa tulee ratsastamaan, joten vasta huomenna sunnuntaina päästään havainnoimaan, onko jokin muuttunut Penan liikkumisessa.

Luota vaistoon

Tänään kävi hieroja kopeloimassa Penan läpi. Olin kutsunut hänet siksi, että halusin ammattilaisen näppiarvion siitä, onko Pena lantiosta vinossa ja vaatisiko se "kovemman luokan hoitoja" eli kiropraktikkoa tai osteopaattia.

Tämän kevään teema on ollut huononeva vasen puoli. Takaosa on vähän vasemmalla koko ajan, vasemman istuinluun alle on vaikea löytää hevosta ja jotenkin se vasen kylki ei ole siinä, ei kanna, ei kuljeta eteenpäin. Tämä heijastuu myös käteen, vasen suupieli ei tunnu ohjaan samalla lailla kuin oikea. Vasen laukka on ollut heikompaa, tosin Penalla laukkojen heikkous ja vahvuus vaihtaa puolta aika ajoin, mutta nyt vasemmassa on ollut eri tavalla hankaluutta ja kulmikkuutta. Myös vapaana ollessaan Pena on laukannut pääsääntöisesti oikeaa laukkaa, tai ristilaukkaa niin että takaosa pysyy oikeassa laukassa vaikka etuosa vaihtaisi vasemmaksi.

Mietin, aiheutanko minä vinouden ratsastuksellani, mutta kun katsoin Penaa lainakuski-Roosan alla ja kysyin, miltä vasen tuntuu, niin Roosa sanoi että tuntee ettei hän saa vasemmalta mitään. Kentänlaidalta näin myös sen että vasen kankku oli ajoittain alempana kuin oikea. Ja kun näitä havaintojani listasin hierojalle tänään ääneen, totesin vielä senkin ettei Pena koskaan seiso takajalat tasan. Ja muistin että se kaatuikin talvella kerran liinassa kesselöidessään.

Loppuviimein oirelista oli aika pitkä, vaikka samaan aikaan Pena on suorittanut hyvin eikä ole ollut kipeän tai haluttoman oloinen. Hieroja vahvisti havaintoni - hän katsoi Penaa liikkeessä kun kävelytin sen laitumelta talliin ja sanoi, että periaatteessa lantio keinuu normaalisti mutta välissä on askeleita jolloin tapahtuu jotain mikä ei ole ihan säännöllistä. Samoin käsittelyn yhteydessä Pena kyllä käänsi lantiotaan molemmille yhtä paljon, mutta käytti eri lihasryhmiä kääntäessään oikeaan tai vasempaan. Kaikki löydetyt kireydet olivat selitettävissä lantion alueen ongelmilla, ja mikä mielenkiintoisinta, kireä vasen puoli etuosasta (lavat, kaulan liittymä) pehmeni kun lantion alueen sai hierottua auki. Hieroja siis ensin tunnusteli Penan pintapuolisesti läpi, sitten työsti sen kireimmän alueen eli vasemmalta lantion seudulta, kun sitten meni työstämään etuosaa, olikin se auennut jo siitä lantion käsittelystä. Mutta eri tavalla nyt sai käyttää voimaa ja työtä ennen kuin hieroja sai lihakset pehmeäksi, ja hän muistelikin että kun Pena on aiemmin aina ollut superhyvässä kunnossa niin nyt joutui jo oikeasti vähän hieromaan.

Positiivista oli se, että Pena ei ollut kipeä hierottaessa eli se otti kyllä hoidon vastaan. Mutta negatiivista oli se, että kun lihaskireydet saatiin auki, huononi lantion kääntyminen. Jokin jostain ei ole kohdillaan, ja Pena kompensoi sitä kannattelemalla lantiotaan lihasvoimalla.

Kysyin, onko se vain tapa seistä ettei Pena aseta takajalkojaan koskaan rinnakkain. Nyt sellaista asentoa haettiin hoidon aikana moneen kertaan, koska tarkasteltiin takaapäin, miten lantio liikkuu ja kääntyy, ja joka kerta oli todella hankalaa saada Penaa asettamaan jalkansa tasan. Hieroja vastasi, että hänelle on koulutuksessaan painotettu, että hevosen täytyy pystyä seisomaan tasajaloin. Syitä kyvyttömyyteen/haluttomuuteen sen sijaan on miljoona joten diagnoosia ei tämän oireen perustella saa kiinni, mutta että oireeksi se tulee lukea.

Summa summarum, sain mitä hain eikä vaistoni pettänyt tässä asiassa. Hieroja sanoi, että jos olisi hänen hevosensa, niin hoidattaisi kiropraktikolla tai osteopaatilla. Kuulemma molemmat hoitavat samaa asiaa mutta lähestyvät hieman eri näkökulmista. Sain suositukset, ketä kysyä, joten nyt sitten vain tuumasta toimeen. Ovatko nämä nyt sitten hyviä vai huonoja uutisia, en osaa sanoa, mutta tämmöisiä uutisia kuitenkin.

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet

Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.