Kuinka äkäpussi kesytetään

Sulo on nyt asunut meillä viisi päivää enkä voisi olla tyytyväisempi hankintaani. Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, ja uskon että meistä tulee vielä hyvät ystävät.

Lähtötilanne on kuitenkin se, että Sulo on aavistuksen varautunut ihmisen kanssa koko ajan, ja sen päällimmäinen reaktio on luimistaa ja irvistää kun siihen kajotaan. On aikamoista taiteilua miettiä, kuinka näistä asioista voi kirjoittaa - näillä kulmilla aika moni tietää, mistä Sulon ostin, enkä halua sormella osoittaa ja syytellä. Fakta kumminkin on se, että Sulolla on ollut epäsopiva satula joka on tehnyt ihan näkyviäkin vaurioita sen selkään, se on ollut selästään kipeä pitkään ja oppinut siihen, että kaikki mitä ihminen sille tekee, sattuu. Tuntiponin kaikki käsittely johtaa työntekoon ja tässä tapauksessa kipuun. Aika äkkiä siinä herkkä poni toteaa, ettei ole kivaa. Sitten voi olla antamatta karsinasta kiinni ja päätyä siihen että henkilökunta joutuu ottamaan ponin aina kuntoonlaitettavaksi pesukarsinaan, koska asiakkaat eivät voi käsitellä sitä muualla.

Sulon selässä on satulan takapaneelien kohdalla selkärangan molemmin puolin laajahkot montut, joista ihra on työntynyt sivuun ja lihakset surkastuneet. Kuoppien reunoilla on nestepöhöä. Kova puristus aiheuttaa tällaisia vaurioita. Satula on kellinyt takapainoisena ja sieltä valunut eteen - sään alue on turvonnut ja huomattavan puristusarka, ja ponin kainaloissa on nestemakkarat kun vyö on puristanut liian edessä.

Selkää oli vaikea kuvata niin että poikkeamat tulisivat esiin. Tässä kuitenkin pari yritelmää:

Sulon onni on, että se on aika tuhdissa kunnossa. Kyselin hierojaltamme apuja selän kuntouttamiseen ja hän sanoi, että vaikka montut ovat roisin näköiset, kyse on pääasiassa ihran siirtymisestä. Lihassurkastuma on vasta syvemmällä ja olisi paljon pahempi, jos ei olisi ollut läskiä päällä. Hermotus ja verisuonitus on toki kärsinyt puristuksessa, ja sain ohjeet kuinka alkaa varovasti manipuloida aluetta jotta lihasten normaalitila saataisiin palautettua.

Selän kuntoutuspuuhien kanssa käsi kädessä kulkee yleisesti pöhöttyneen olemuksen virtaviivaistaminen. Sulo on viimeiset kolme vuotta tarhannut 4 tuntia päivässä yksin pienellä alalla ja lopun aikaa seissyt karsinassa ja tehnyt 1-2 helpohkoa tuntia per päivä. Heinää se on syönyt 6 kg/vrk eikä väkirehuja kuin ropsahduksen verran, ja silti se on paksu ja tukkoinen. Etenkin tukkoinen. Sulon ahteri on sen näköisessä ihrassa, että luulisi sillä olevan myös hirmuinen ihraniska, mutta ei ole. Läski on painottunut ponin vatsaan ja takalistoon. Sen ulkomuoto on sen oloinen, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla.

Lähtötilanne 2.5.2018

Reseptinä on siis ihan vallan normielämää täällä meidän pihassa - ulkoilua toverin kanssa väljästi ja pitkästi. Pyrähdyksiä, piehtarointia. Vedenjuonnin seuraamista ja tehostamista: iltapalaksi saa löysää mash-velliä jotta varmasti menee tarpeeksi vettä kroppaan. Varsinaista laihdutuskuuria ei - uskon että ponin olemus solakoituu kun aineenvaihdunta alkaa pelata paremmin.

Selkä saa ensisijaisesti lepoa, sinne ei laiteta ketään eikä mitään ennen kuin kipu lakkaa. Kävellään. Hölkätään vähän liinassa ja kannustetaan pukittelemaan irtona. Saattaa olla että kuvittelen, mutta mielestäni jo nyt viidentenä päivänä Sulon takajalat liikkuivat liinahölkällä notkeammin kuin mitä toisena päivänä, jolloin se oli aika suolasilli ravatessaan.

Minä en hetkeäkään usko, että Sulo olisi tuhma poni. Se on tässä meillä ollut tosi fiksu kun olen taluttanut sitä ympäri tiluksia. Juoksutukset olen hoitanut pelkästä riimusta täysin ongelmitta. Ruuvasin hokit pois ja irrotin takakengät, ei ongelmia. Ja siitä pilkistää iloinen uteliaisuus: se tulee tarhasta ihmisen luo ja seuraa kiinnostuneena meidän lapsiperhesirkuksen puuhia pihamaalla. Mutta vielä kun sen kyljelle menee ja/tai koskee sitä selkään tai kylkeen, se irvistää ja luimistaa ja huiskaisee kohti päällään. Kipumuistin nollaamiseen menee varmasti melko pitkään, mutta eipä meillä ole kiirekään.