Lokakuun laihiskuulumiset

Tänään viuhui taas mittanauha Sulon ympärillä. Olen katsellut että Sulo näyttää mielestäni aika kivasti ohentuneelta, ja pystyn jopa tuntemaan sen lonkkaluut nykyään! Mutta mittanauha on armoton väline - senteissä ja kiloissa ei muutosta ollutkaan juuri tapahtunut kuukauden takaiseen. Saattaa jopa olla että Sulo on saanut muutaman kilon takaisin... Painon mittaaminen painomittanauhalla ei ole mitenkään kovin ekstaktia tiedettä, mutta kun koitin pitää mittanauhan samassa tiukkuudessa kuin ennenkin, sain lukemaksi 318 kg vaikka kuukausi sitten lukema oli 313 kg. Yksi sentti oli kadonnut vatsan ympäriltä, kaulan keskeltä ja tyvestä.

Mikä on muuttunut kuukaudessa?
Hevoset tulivat pois laitumelta kaksi viikkoa sitten eli ovat nyt täysin heinäruokinnalla. En usko että olen varsinaisesti ylensyöttänyt heinällä, mutta liikkuminen on vähentynyt radikaalisti laidunnuksen loppumisen myötä. Ja kun tarkastelin syitä painonpudotuksen hidastumiseen, totesin että en voi syyttää liikunnan vähenemisestä ketään muuta kuin itseäni. Olen ajatellut, että kun on viileämpää niin ei Sulo hikoa niin herkästi. No joo. Tai sitten minä liikutan sitä löperösti, liian kevyesti ja liian lyhyen aikaa. Ja liian harvoin.

Ja onhan liian vähäinen liikunta näkynyt Sulossa muutenkin. Se on ollut aika kesseli, aika ärsyttävä, ylivirkeä ja sillä on ollut kaikenlaisia ideoita. Harmillista että Pena on nyt olevinaan niin aikuinen ettei se riehu Sulon kanssa, vaikka Sulo yllyttää.

Minun on siis aika ryhdistäytyä liikuttamisen suhteen. Lisätä kertoja ja ainakin kertojen tehoja. En vaan oikein tiedä, miten tämä lapsiperhearjessa toteutetaan... Aina tuntuu siltä että joku osapuoli kärsii.

Tänään ohjasajoin Oikeasti Kunnolla. Sulo on niin kiva poni ja ohjasajaminen on kiva laji. Siinä voi saada samanlaisia elämyksiä kuin ratsailtakin, ja se on jotenkin aika hämmentävää. Ja samalla tavalla minun täytyy ohjasajaessa käyttää kehoani ja muistuttaa itseäni apujen ajoituksesta, oikea-aikaisesta hellityksestä ja keveydestä. Onnistuin tekemään laukannostoja käynnistä ja siitä olen aika ylpeä.

Loppukäynnit lähdin tekemään radalle ja taluttamisen sijaan päätinkin ajaa Suloa takaa. Nappasin mukaani kolisevan härvelin jonka olen askarrellut ajo-opetusta silmälläpitäen ja johon olen Suloa totuttanut kentällä muutamaan otteeseen. Tällä erää mentiin vielä niin että minä sain kiskoa kolisevaa härveliä perässäni ja Sulo vain kuunnella se mölyä. Eipä se sitä juuri hetkauttanut...

Koliseva härveli

Hyvä poni siitä tulee! Kunpa vain löytäisin aikaa puristaa tätä ajo-opetushommaakin nyt eteenpäin niin saisin tehoja liikuttamiseen. Ja jotta laihtuminen saataisiin taas jatkumaan, täytyy minun ruveta punnitsemaan yöheinät. Nyt olen silmämääräisesti antanut yöksi heinää n. 2 kg ja olkea ehkä kilon verran. Luulen että tämä suhde täytyy keikauttaa toisinpäin, sillä tarhassa Sulo saa väkisinkin vähän liikaa heinää, kun en voi pitää Penaa ihan niin pienillä heinäkiloilla kuin Sulolle olisi ihanteellista.

Hyvän mielen ponit

Sulo on kietonut meidän sakin pikku kavioidensa ympärille. Se on vaan niin mainio tyyppi! Siinä missä Penan kanssa on välillä pinna tiukalla kun se härvää, kyttää tai on muuten vaan jotenkin haastava, on Sulon kanssa kaikki mutkatonta. Jos on paha mieli pihalle mennessä, voi ottaa Sulon jumpalle ja paha mieli on poissa. Se on todellinen hyvän mielen poni!

Alla editoimattomia videoita Sulon ohjasajotreenistä. Ollaan molemmat ihan keltanokkia tuossa hommassa, mutta kerta kerralta paremmin. Laukkaosuuksissa huomaa miten Sulolta puuttuu voimaa - se rikkoo useamman kerran raville juuri niissä askeleissa joissa sen tulisi koota ja ponnistaa. Vasen kierros oli kauttaaltaan vaikeampi ko. kerralla.







Enkä minä Penaakaan moiti, vaikka sen perusluonne onkin kovin erilainen kuin Sulon. Sen kanssa tekemisen nautinto on enemmän mallia vaikeuksien kautta voittoon. Olin tänäänkin siitä niin ylpeä, kun se seisoo käytävällä liikahtamatta kun neljävuotias esikoinen harjaa ja laittaa kanssani suojia ja kiinnittää satulavyötä.

Penan treenien suhteen olen ollut aika eksyksissä. Valmennuksen jälkeen olen etsinyt kotitreeneissä tunnetta jolloin Pena olisi rehellisesti pohkeen edessä, ja yrittänyt hakea omaa asentoani pois turvakyyrystä johon olen huomaamattani painunut. Vaikeaa. Kun korjaan Penaa lorvimisesta eteenpäin, tulen helposti ajaneeksi sitä äärilaidasta toiseen: pohkeen takana maleksivasta selkä alhaalla karkuun juoksevaksi. Tänään kuitenkin tuntui siltä että löysin oikean fiiliksen, ja niin se vain on että ratsastus muuttuu merkittävästi helpommaksi kun hevonen tulee apujen eteen. Laukassa etenkin sain vain olla, käsi oikeasti istunnan edessä ja Pena laukkasi ja ponnisti irti maasta eikä vain raahannut itseään eteenpäin.

Murut! Huomioi Penan esittelemä risu

Sulo

Koitan pysyä edes jokseenkin objektiivisena, mutta silti saattaa nyt pukata hehkutusta. Nimittäin Sulo. Se on asunut meillä nyt kolmisen viikkoa eikä vielä ole ollut mitään, ei niin kerta kaikkiaan mitään mikä olisi saanut minut katumapäälle sen hankinnan suhteen.

En tainnut sitä aiemmin mainita, mutta ostin Sulon ns. näkemättä - olin nähnyt sen viimeksi joulukuussa 2016 jolloin se oli äkeä, tykkäsi taklata taluttajiaan alkeistunneilla, piti riimua koko ajan jotta se olisi helpompi jaakata karsinasta kiinni ja sitä oli hetki sitten alettu tarhata ketjunarun kanssa koska oli kuulemma kiivennyt jonkun tarhaajansa selkään. Pesupaikalla kuntoonlaittaessa se käyttäytyi siihen malliin että minäkin mietin, tohtiiko sen takaa kiertää, vaikka en ole ihan säikyimmästä päästä hevosenkäsittelijänä. Totta kai sillä oli myös faninsa niin kuin jokaisella ratsastuskouluponilla on, onhan se kaunis kuin karkki ja ainakin vähän osaavammilla kuskeilla se suoritti oikein näppärästi.

Tähän saakka kaikki, mitä Sulon kanssa on meillä tehty, on sujunut mallikkaasti. Se lähtee lauman luota luottavaisesti ja korvat pystyssä - se tulee aina tarhassa vastaan, menen sitten hakemaan sitä tai Penaa tai Sisseä. Olen kuljettanut sitä radalla ja metsässä pelkästä riimusta ilman että narua on tarvinnut lainkaan kiristää. Mieheni kävi sen kanssa neljän kilometrin hölkällä, riimusta, ongelmitta. Äitini jolla ei ole mitään hevoskokemusta syötteli sitä pihalla narusta ja esikoiseni hyppeli vieressä trampoliinilla eikä Sulo ollut millänsäkään. Olen juoksuttanut sitä kentällä ja tänään ohjasajoin. Pesin sen, ei ongelmia. Otin takakengät pois ja vuolin, ei ongelmia.

Ainoat asiat joita olen joutunut työstämään ovat olleet pieniä arkisia juttuja. Sulo oli hangannut häntäänsä (se on muutenkin tosi herkkä ja selvästi tottumaton itikoihin kun viettänyt n. 20 tuntia vuorokaudesta sisällä) ja olen laittanut sinne Solhedsin seerumia. Kun laitoin sitä illalla karsinassa ponin ollessa vapaana, poni jännittyi ja alkoi pyöriä. Pidin sormeni sen hännäntyvessä ja seurasin mukana niin kauan kun se pyöri, ja kun se pysähtyi, otin käden pois. Muutama toisto sinä yhtenä iltana eikä sen jälkeen ole ollut pyörimistä. Edelleen se voi vähän jännittyä, mutta ei lähde karkuun.

Toinen opeteltu asia on ollut käytävällä paikallaan seisominen. Sulo on tottunut olemaan kiinni kahdelta puolelta ja silti se on saattanut seilata käytävän laidasta laitaan, etenkin kun ihminen etääntyy. Minä tykkään pitää hevosen mahdollisimman vapaasti, niin, että se seisoo "vapaaehtoisesti" paikoillaan eikä siksi, että on kytketty niin tiukasti ettei pysty liikkumaan. Seisomista ollaan reenattu näin: poni yhdeltä puolelta kiinni, menen kauemmas ja palaan ennen kuin se liikkuu. Venytän matkaa pikkuhiljaa. Ja jos poni seilaa, palautan sen lähtöpisteeseen, sanon seis, ja kehun.

Sulo on siis ollut hyvin positiivisella mielellä koko ajan ja tullut enemmän ulos kuorestaan. Mutta huomaan siitä kyllä kuinka herkkä se on, ja reagoi nimenomaan jännittymällä ja kiristämällä koko kehonsa, kun tuntee olonsa epävarmaksi. Mikään valmis pikkulapsenponi se ei vielä missään nimessä ole. Rennoimmillaan se on, kun puuhaan sen kanssa kaksin. Heti kun tallissa on muutakin sutinaa tai kun esikoiseni on kanssani harjaamassa, Sulo on kireämpi. Kun se jännittyy, se on aivan ratsastuskouluponin mallinen: selkä painuu alas, pää nousee ja alakaula pullistuu esiin. Se helposti myös sävähtää kun lapsi koskee siihen: näkee ettei sen kaikki kokemukset pienistä hoitajista ole kovin myönteisiä. Se ei vielä siis seiso lapsen hoidettavana rentona ja tyytyväisenä (toisin kuin Pena, mikä on jotenkin todella ällistyttävää että nimenomaan Pena on näissä asioissa luotettavin kaveri), mutta uskon että tämäkin tulee muuttumaan kun saadaan muistijäljet toisenlaisiksi. Sulolla on mahtava, rehti, palveleva asenne. Se on hyväntuulinen, suoraviivainen, herkkä poni. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Sulon selkä ei vielä ole hyvä, mutta parempi. Akuutti kipu on mennyt ja lyöttymät kainaloista ovat pienentyneet paljon. Hieroja tulee kesäkuun alussa katsomaan sen, ja tänään annoin esikoiseni ekan kerran ratsastaa muutaman minuutin ratsastusvyöllä ja paksulla padilla. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kaikki meni mutkattomasti ja mallikelpoisesti.

PS. Huomasin omistajanvaihdosta tehdessäni, että noissa huhtikuun viimeisissä päivissä on minulle jotain petollista. Minusta on tullut Penan virallinen omistaja 29.4.2013 ja Sulon omistaja 27.4.2018. Ehkä jokin kevätpörriäinen?!?

Taas mentiin

Kuten uhosin, pikkukisaturneemme ei jäänyt yksiin harjoituskisoihin vaan tiemme vei (edellisen menestyksen innoittamana, toki) seuraaviin karkeloihin heti saman viikon sunnuntaina. Yhdistetyt este- ja kouluharjoituskisat taas mukavan lyhyen matkan päässä, joten ilmoitin Penan ja Roosan 50 cm esteluokkaan ja pienestä nurinasta huolimatta myös he B:3 -luokkaan.

Treenit vedettiin löysin rantein - yksi huilipäivä edellisten kisojen jälkeen, lähinnä siksi ettei muumiksi paisunut omistaja vaan jaksa kaikkea. Sitten ohjasajoin yhtenä päivänä ja totesin että suoruuden eteen saa tehdä maasta ihan yhtä paljon hommia kuin selästäkin. Roosa kävi ratsastamassa kerran, mentiin kouluohjelma läpi kahteen kertaan ja lähinnä taottiin kuskin päähän nelikaarisen sijoittelua. Helppo B:3 on aika tylsä pitkän radan ohjelma ilman keskiaskellajeja (käyntiä lukuunottamatta) joten sinällään harjoittelua se ei vaatinut kun Roosa on sitä startannut aiemminkin. Ja Penan käytöksen varaan jäi kaikki onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuudet. Ihan viimeisen voitelun kisoja edeltävänä lauantaina suoritti jälkikasvuni, josta on tämän kesän aikana kuoriutunut todellinen hevostyttö! Joka päivä pitäisi Pena hakea harjattavaksi ja kavioiden puhdistukseen (!!), ja nyt myös ratsastamisen makuun on päästy.

Sitten itse kisapäivään.

Meillä oli huippureissu, kaikki sujui tosi lutvikkaasti, Pena oli viisas ja helppo käsitellä. Täytyy siis korostaa että reissussa meitä oli minä, liki viimeisilläni raskaana, Roosa, ja 3,5-vuotias tyttäreni. Aikataulumme oli laadittu sillä lailla fiksusti että luppoaikaa ei ollut mutta ei tullut kiirekään.

Esteluokka oli ensin. Kahdeksan hypyn yksinkertainen rata, värikkäät puomit ja johteita. Pena meni yli kaikista?! Jännittynyt se oli, pohkeen takana eikä hyvää rytmiä löytynyt, Roosakin ratsasti todella varmistellen. Penaan ei voi hirveästi laittaa painetta eteenpäin, koska silloin se vielä todennäköisemmin töppää esteelle, ja jos se jännittää, se ei itsekään hae sujuvaa, etenevää laukkaa vaan jää pupulaukkaamaan paikalleen. Yksi pudotus tyyliarvosteluluokassa tiesi neljää miinuspistettä, ja tällä tuloksella sija oli 5/5. Mutta oltiin molemmat, ratsastaja ja minä tyytyväisiä Penaan. Sen elämän toinen esterata kisatilanteessa ja se meni yli kaikista, aivan super tälle hevoselle!

Koululuokan alkuun oli sen verran aikaa, että ehdittiin rauhassa vaihtaa koulusatula ja käydä vessassa. Sitten ihan lyhyesti ravia verryttelykentällä ja sen jälkeen Roosa ja Pena saivatkin jo mennä valmistautumaan itse kisakentän ulkopuolelle. Rataa sai kiertää ulkokautta suoritusten aikanakin ja siinä mahtui hyvin tekemään verkan loppuun. Loivaa avoa kaikissa askellajeissa ja pelottavuuksien esittely kaikista mahdollisista suunnista. Sitten radalle. Pena näytti ok:lta, tuntui kuulemma tosi jännittyneeltä, mutta siitä huolimatta se liikutti jalkojaan ja selkäänsä ihan kiitettävästi, oli ainakin jonkin verran tuntumalla eikä sillä ollut panikoitunutta ilmettä vaan se teki kuuliaisesti mitä pyydettiin. Ja meni ihan joka nurkkaan!

Laukkavoltilla

Ohops, vähän kantaten kulmassa

Lyhenee, lyhenee...

Käyntiä

Lopputervehdykseen matkalla

Hienot!

Todistettavasti on oltu tuomarin auton edessä tervehdyksessä!

Kun kuultiin tulokset, 65,227% ja siinä vaiheessa luokan toiselle sijalle, oltiin tosi tyytyväisiä ohjelmaan ja prosentteihin, mutta ei uskottu toisen sijan pysyvän. Luokassa oli kymmenen lähtijää ja minulle useampi tuttu ratsukko, joiden osasin odottaa tekevän tyylikkäät suoritukset. Suoritettiin loppukeventelyt, hevosen purkaminen, peseminen ja koppiin lastaaminen. Kuunneltiin väliaikatuloksia ja edelleen toisena! Jäljellä oli kaksi ratsukkoa joiden suoritukset mentiin katsomaan. Tosi tyylikkäät radat ja olin aika varma että molemmat pyyhkäisevät Penan ohi ja jäädään neljänsiksi, ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi. Vaan väärässä olin. Pena ja Roosa pitivät kakkospaikkansa loppuun saakka ja niin Roosa pääsi kunniakierrokselle, tosin ilman hevosta.

Huikeeta! Olen soikeana onnesta!




Kamerani huusi akkua koko ajan joten en uskaltanut videoida koko rataa. Yritin ensin ottaa pari kuvaa mutta ne olivat onnettoman epätarkkoja. Loppuradan päädyin videoimaan, jäi sentään jotain liikkuvaa kuvaa muistoksi.

En osaa pukea sanoiksi sitä ylpeyttä jota koen Penasta. Se on (jälleen) ylittänyt kaikki odotukseni fiksulla käytöksellään. On se vaan!

PS. Kun ähkin ja puhkin ison mahani kanssa Penalle kuljetussuojia jalkaan kisapaikalla, viereisen auton kuljettajarouva sanoi: "Meinasin tässä ruveta valittamaan kuinka sattuu selkään, mutta kun katson sinua siinä niin enpä taidakaan sanoa mitään!"

Vaahtokylpyä, dressagea ja ohjasajoa

Pena tuli hieronnan jälkeen hieman paremmaksi ratsastaa. Vinous ei ollut kadonnut niin kuin ei odotettukaan, mutta tuntui että sen sai nopeammin ja vähemmällä työllä jumpattua suoremmaksi. Saman kävi toteamassa lainakuski Roosa, kun pidin hänelle ja Penalle loppuviikosta koulutunnin. Kiropraktikon sain sovittua vasta heinäkuulle, joten voi olla että hieronta kannattaa vielä uusia ennen kiropraktikon käsittelyä.

Ollaan rassattu Penan mukavuusalueen reunoja sillä, että meillä on ollut ratsastuksessa seuraa. Naapuri käy meidän kentällä suomenhevosineen, ja kun he saapuvat traikulla pihaan, menee Penalle hetkellisesti kuppi ihan nurin. Mutta aika mainiosti se pääsee yli järkytyksestään ja pystyy kentällä toimimaan liki normaalisti vaikka ei olisikaan siellä yksin.

Olen vielä itsekin ratsastanut Penaa, mutta vieraiden hevosten ratsastukset taisivat loppua tähän viikkoon. 25. raskausviikon maha on jo melko komea eikä enää tunnu siltä että haluaisin nousta vieraiden selkään. Itse ratsastaminen ei ole aiheuttanut huonoja tuntemuksia, mutta pää alkaa jarruttaa vastaan. Ja kehoa tulee kuunnella! Penan ratsastamisesta en ota paineita, teen sen minkä teen, en ota hölmöjä riskejä ja pidän kynnyksen matalana lopettaa kesken jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut Penan selässä kerran-pari viikossa. Alan olla jo niin painavakin että kohta alan sääliä Penaa taakankannossa... Mutta ratsastaminen hoitaa korvienväliäni niin hyvin, siinä saa keskittyä tekemiseen ja unohtaa kaiken muun, saa liikuntaa ja hyvän mielen. Työnnän haikeutta mielestäni sivuun, en haluaisi taukoa ratsastukseen mutta yritän muistuttaa itseäni, että nyt keskityn olemaan Penan kanssa muilla tavoin. Ja toisaalta on aika avartavaa katsoa hevostaan toisen ratsastamana ja tajuta, että onkin itse saanut vietyä sen aika pitkälle.

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ohjasajaa Penaa. Ja sepä olikin mukavaa! Tarvitsen vain pidemmät ohjat siihen hommaan, ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Nyt olen käyttänyt nylonisia ajo-ohjia, mutta niiden kanssa joutuu aika tavalla kiirehtimään itsekin. Enkä enää liiku ihan niin sulavasti kuin ennen!

Lyhyen ohjasajon jälkeen Pena pääsi/joutui pesulle. Ja kylläpä siitä irtosikin likaisenväristä vaahtoa kun kumisualla oikein pyörittelin!

Pesun jälkeen olisi tietenkin pitänyt päästä heti laitumen portin savikohtaan pyörimään, mutta seisoin kieltämässä. Pena piehtaroi noin viisitoista kertaa jossain muualla ja nakkeli mielenosoituksellisesti niskojaan kun ajoin sen aina kauemmas parhailta apajilta.



Illalla ahkeroin vielä Sissen saippuapesuun. Nyt on keväthuollot tehty ja talven möhnät pesty nahasta pois.

Ohjasajohommia

Suhruinen päivä, sarja suhruisia kuvia. 

Ensin piti juosta apinaenergiaa pois. 

Häntä pöyhkeänä

Wrooooooom

Jarrutus!

Nyt olen kesy, aletaan hommiin.

Taipuu...

.... ja taipuu.

Tää peruuttaminen on kyllä niiiiiiin hankalaa!

Lopulta onnistuin

Avotaivutus oikealle, no problem!

Avotaivutus vasemmalle, nyt en kyllä yhtään tajua mitä halutaan.

Lopuksi mentiin vielä ravia näin (menin myös vähän omatoimisesti superkoottua laukkaa ja olin aika magee)

Tällaista tänään!