Ponilta on nyt löydettävissä kylkiluut. Se on todellinen saavutus, sillä puoli vuotta taaksepäin ei niitä todellakaan saanut tuntuviin edes ronskisti kaivaen. Kylkiluut eivät vielä näy - en pitäisi pahana sellaista lihavuuskuntoa jossa kylkiluut vilahtavat liikkeessä tai kun hevosen kroppa on venyneenä, mutta totuuden nimessä edes Pena ei ole ihanteellisessa lihavuuskunnossa, vaan senkin kylkiluut ovat tunnettavissa, mutta eivät nähtävissä edes noissa em. tilanteissa. Sulolla on vielä ihraa pyllyllä liikaa, mutta keskivartalo alkaa jo olla aika hyvällä mallilla.
Painomittanauha näytti eilen 20. tammikuuta 303 kg. Senttimitta rinnanympäryksestä, tuosta sään takaa mitattuna, on tämän 8 kuukautta kestäneen elämäntaparemontin aikana pienentynyt 164 cm -> 158 cm. Samassa ajassa isoin muutos on tullut "takavatsan" ympäryksessä, eli suunnilleen viimeisen kylkiluun arvioidun olinpaikan kohdalta mitattuna: 197 cm -> 179 cm. Se on liki 20 senttiä vähemmän laardia!
Läskikuvani vain heikkenevät kuukausi kuukaudelta, mutta ehkä tämä on tyhjää parempi:
Täräytetään tähän verrokiksi kuva heinäkuulta 2018, jolloin Sulo taisi olla lihavimmillaan:
Kirjoittelin laihdutusprojektin alkukuukausina leptiiniresistenssistä, joka tarkoittaa sitä että hevosen aivot eivät tunnista leptiiniä, kylläisyyshormonia. Kehon ylimääräinen rasva varastoi aineita jotka heikentävät entisestään tämän kylläisyyshormonin tunnistamista, mistä aiheutuu se että lihava hevonen on ahne ja syö syömästä päästyäänkin. Ja rasva lisääntyy. Ja kylläisyyden tunnistaminen heikkenee.
Rajun dieettaamisen sijaan pitäisi pyrkiä luonnonmukaistamaan hevosen elinolot niin, että keho voisi tervehtyä tunnistamaan jälleen kylläisyyshormonin. Tämä tarkoittaa toki laihduttamista, mutta siltä kantilta, että mietitään mitä hevonen todella tarvitsee, ja kuinka paljon energiaa se syömästään ravinnosta saa. Kokonaisenergiamäärän hallintaa, siis!
Havahduin oikeastaan vasta kun etsin blogistani jotain ihan muuta asiaa ja luin vanhempia kirjoituksiani - Sulon syömiskäyttäytyminen on todella muuttunut. Se söi alkuun aivan hillittömällä ruokahalulla, ahneesti hotkimalla, oikein imuroi kaiken kitusiinsa. Ja todella nopeasti, eikä sen nälkä tuntunut talttuvan. Se ei selvästikään kokenut itseään kylläiseksi, tai ei luottanut siihen, että ruokaa kyllä tulee uudestaankin (liian pitkät ruokintavälit voivat aiheuttaa tämän, vrt. luonnollisuus siinä miten hevonen luonnossa saisi ravintoa: vähän kerrallaan, lähes koko ajan).
Enää Sulon ei ole ollenkaan samanlainen kiire. Se on toki kiinnostunut ruuasta, mutta se syö levollisesti. Järjestelee heiniään eikä vain kauho niitä suuhunsa. Tarhassa se vaihtaa omaehtoisesti kasalta toiselle eikä ahmi yhtä kasaa loppuun saakka, tai siirry vain siksi että Pena pakottaa. Olisin varovaisen taipuvainen ajattelemaan, että mikäli ponini on ollut leptiinille resistentti, olisi tilanne nyt korjaantunut.
Läskin alta on kuoriutunut todella, todella innokas poni. Sulo liikkuu kevyesti ja se haluaa mennä. Se haluaa mennä ja tehdä paljon enemmän kuin minä aina pystyn ja jaksan sille tarjota! Ylipäätään sen tapa liikkua on tervehtynyt paljon - katselin alkukesällä kuvaamiani videoita Sulosta liinan päässä, ja olipa se kankea tankero.
Lihavuus ei ole terveellistä. Läski ei ole lihasta eikä ylälinjaa eikä massaa eikä mitään muutakaan ihannoitavaa - läski on läskiä. Muutetaan asioita. Hevonen on ansainnut hyvinvoivan, normaalipainoisen kehon.
Kun kalenteriin osuu pari pyhäpäivää peräkkäin, on kai ihan odotettavissa että vastassa on tällainen näky:
Kivat sille sitten.
Illalla ihan normaali hevonen ja aamulla vastassa tuommoinen mollosilmä. Olen antanut itseni ymmärtää että hevospiireissä tällainen pyhiä vasten teloutuminen on universaali ilmiö. Mitä useampia ja painavampia pyhiä, sitä todennäköisemmin jotain sattuu, eikö niin?
Silmä itsessään näyttäisi ehjältä, ja onnistuin huuhtomaan sieltä heti aamulla pienen turpeentikun. Toivon että tämä olisi nyt vain raju "roska silmässä" -keissi ja menisi ohi ilman tuplataksaa veloittavaa eläinlääkäriä. Tulee meinaan jonkun verran kalliit silmätipat jos pyhänä täytyy ruveta säätämään. Eikä sillä, hoidetaan jos hoidettava on, mutta olen sillä tapaa vähän vanhakantainen että katson ensin hetken, mihin suuntaan ei-henkeäuhkaavat vaivat kääntyvät ennen kuin tartun puhelimeen.
Iltapäivällä silmä ei ollut ainakaan aamua pahempi. Pena pitää sitä kyllä auki sen minkä se turvotukselta pystyy, ei siristele eikä väristele eikä myöskään hankaa silmää raivoisasti mihinkään. Silmä ei vuoda eikä luomissa ole haavoja. Ensiapuna huuhdon silmää ahkerasti keittosuolalioksella. Nyt on jo tullut mörönpersepimeää joten hyvä kun koko hevosen löytää tarhasta. Seuraava tarkastelu ja puhdistelu siis iltaruokinnan aikaan. Peukut pystyyn.
Olisikohan tämänvuotinen laidunperiodi nyt taputeltu? On ollut muutama kylmä aamu, jolloin olen sulkenut pääsyn laitumeen, mutta avannut sen iltapäivästä kun keli on taas lämmennyt. Ponit ovat olleet joka kerta sitä mieltä että jo oli aikakin, ja painelleet peltoon hännät suorina. Yöt meillä on oltu sisällä jo hyvän aikaa, mutta päivisin on vielä saanut laiduntaa.
Eilinen syysmyrsky puhkui ja puhalsi sellaisella voimalla, että tarhaan kaatui kaksi puuta. Onneksi oli laidun auki ja hevoset siellä! Tänään en kuitenkaan avannut laidunta lainkaan. Ehkä toivotamme nyt syksyn tervetulleeksi.
Myrskyn jälkeen on poutasää. Jätin oksien karsinnan hevosvoimien tehtäväksi
Laidunkuulumisten jälkeen otsikon aiheeseen, jolla viittaan tällä kertaa Penaan. Minulla on hiukan epämukava tunne siitä että kaikki ei ole ihan niin kuin pitää. Pena on ollut kovin kiltti, ihan tyytyväisen oloinen, mutta jotenkin... flegmaattinen. Ponneton. Tavallaan pitäisi kai olla tyytyväinen, ettei mitään ylenpalttista sätkimistä tai säätämistä ole, mutta tällainen tasainen kiltteys nyt vaan on aika epäpenamaista. Eikä kyse ole vain siitä että se olisi ratsailta vähän laiska, vaan sen koko yleisolemus on jotenkin hiukan liian tyyni, tai uupunut, tai miten sen nyt osaisi muotoilla. Ei se ole mitenkään apea tai sairaan oloinen, seuraa tapahtumia ja eilisellä myrskyllä veti Sulon kanssa hillitöntä laukkaa pellossa ihan koska vaan oli mahdollista. Se syö, juo ja sontii, mutta jokin sen tasaisuudessa vaivaa minua.
Kunnon hysteerisen ponitädin tavoin olen käynyt mielessäni läpi kaikki skenaariot hiekkamahasta matoihin ja imeytymishäiriöihin. Hiekan kumoaa se että kipuoireet puuttuvat ja ajanjakso on väärä - ikävä kyllä nämä olen jo oppinut hevosestani näkemään. Matojen varalta truuttasin Penaan matolääkkeen pari viikkoa sitten, ja tavallaan sen hiukan kuiva yleisolemus tuntui kääntyvän parempaan suuntaan. Tai sitten vain näin mitä halusin nähdä. Joka tapauksessa matolääkettä on vielä toinen satsi jemmassa odottamassa ajankohtaa jolloin madotan Sulonkin. Pena saakoon tuplat tänä syksynä. Yksi epäilys on liittynyt ruokaan - rypsi loppui ja syistä x, y ja z laari ehti olla tyhjänä jonkun viikon, ennen kuin sain aikaiseksi noutaa uuden säkin. Mutta ei Pena ole ennenkään ollut mikään ämpärikaupalla ruokittava, joten voisiko muka muutaman desin väkirehuvaje, vieläpä laidunnuksen aikaan, aiheuttaa hevosessa flegmaattisuutta? Epäilen. Veriarvot voisi olla aiheellista tarkistuttaa jos puolitehoisuus jatkuu vielä pitkään. Ainakin oman mielenrauhan vuoksi!
Olen kuitenkin kallistumassa siihen suuntaan, että syyllinen hieman nuupahtaneeseen olemukseen löytyy Penan korvien välistä. Sissen poismuuton jälkeen Pena on joutunut päälliköksi päällikön paikalle, eikä se ole ollut siinä asemassa koskaan ennen. Luulen, että Pena on väsynyt, koska sillä on nyt vastuu näiden kahden hengen laumasta. Pena on koko ikänsä ollut jonkun toisen helmoissa ja voinut kesselehtiä mielin määrin, kun joku muu on aina sanonut viimeisen sanan. Tätä teoriaa puoltaa se, että Pena on jotenkin erityisesti minun perääni juuri nyt. Se hörisee minulle paljon ja tahtoo nyhjätä kanssani. Kokeekohan se että kun minä olen läsnä, ei sen tarvitse pitää vahtia?
Yleensä viilenevä keli pistää virtaa kavioihin, joten uutta tämä tämmöinen on. Tulipahan nyt kirjattua blogiinkin ylös niin pystyy sitten tarvittaessa selaamaan taaksepäin ja tarkastelemaan, mikäli tilanne muuttuu.
Hevosten liikalihavuus on alkanut puhututtaa ja hyvä niin. On ihan totta, että harrastajien käsitys normaalipainoisesta hevosesta on muuttunut epäterveempään suuntaan. Halutaan "massaa" ja tykätään että on "ylälinjaa" eikä eroteta lihasta ja läskiä toisistaan. Myynti-ilmoituksiin on tullut ihmeellinen käsite muhku, joka usein on ihan vain rehellisesti liian lihava hevonen. Heinän pitää olla vimpan päälle priimaa ja valkuaisrikasta, vaikka hevosen käyttö olisi kevyttä kenttäjumppaa ja helppoja maastoja 3-5 kertaa viikossa. Ylipäätään ajatus siitä, kuinka raskaasti oma hevonen liikkuu, on hukassa.
Miksi sitten on vaarallista olla pullero?
Lihavuus altistaa hevosen paitsi nivelten, jänteiden ja nivelsiteiden ylirasittumiselle ja vaurioitumiselle, myös sisäelinten rasittumiseen. Vain noin puolet ylimääräisestä rasvasta on näkyvillä - tarkoittaa siis että puolet on näkymättömissä, sisäelinten ympärillä. Liikalihavuus altistaa hevosen metaboliselle oireyhtymälle (EMS eli equine metabolic syndrome), joka taas altistaa mm. insuliiniresistenssille sekä kaviokuumeelle (akuutille ja krooniselle). Kaviokuume on kammottavan kivulias, monisyinen sairaus josta paraneminen on todella pitkä ja vaativa prosessi eikä suinkaan aina edes mahdollinen.
Hevosen lihavuuskunnon arvioimiseksi on olemassa erilaisia asteikkoja. Tässä allaolevalla videolla esitetään yksi kolmeosainen, viisiportainen asteikko, ja vaikka minäkin olen näitä erilaisia mittareita aika paljon tuijotellut, oli tämä minulle hyvin avaava ja havainnollistava. Sinällään videolla esiteltävät ponit eivät ole sellaisessa lihaskunnossa jossa minä haluaisin hevosen nähdä, mutta jos nyt keskitytään vain siihen läskin määrän arviointiin, on tämä klippi minusta oikein hyvä. Tämän katsottuani menin heti käpälöimään meidän tontin hevoset läpi, koska näppituntuma vaan on niin paljon enemmän kuin pelkkä silmämääräinen arviointi.
(Älä hämäänny että videolla puhutaan Cushingista)
Sitten on tämä 9-portainen asteikko (Henneke Body Condition Score), joka sekin on havainnollistava, joskin ehkä pelkkänä kuvamateriaalina hankalampi hahmottaa:
Syy siihen miksi nämä lihavuusasiat ovat nyt pinnalla minun ajatuksissani, on tietenkin Sulo. Se on liian lihava ja sen kehossa on epänormaaleja rasvakertymiä jotka viittaavat EMS:n. Insuliiniarvon määrittämisellä voisin saada varmistuksen tälle, mutta en tiedä tekisikö tieto numeerisesta arvosta suurta muutosta. Suloa on kohdeltava ja hoidettava metabolisena, ylilihavana ponina ja reagoitava sen vointiin ennen kuin se kehittää kaviokuumeen.
En lähde tässä ja nyt kirjoittamaan tieteellistä artikkelia hevosen lihavuudesta ja/tai EMS:sta saati sitten kaviokuumeesta. Sen sijaan olen koonnut loppuun linkkilistan joiden avulla olen itse tässä viidakossa viime ajat suunnistanut. Teoriassa kuka tahansa osaa ja voi laihduttaa hevosta, mutta kaikki jotka ovat sitä käytännössä kokeilleet, tietävät ettei asia olekaan ihan niin yksioikoinen. Tässä minun mietteitäni ja aikomuksiani projektiponi Sulon tapauksessa. Jotta tämä kirjoitus ei paisuisi ihan vallan jättimäiseksi, käsittelen tässä nyt meidän kesäajan ruokintaproblematiikkaa ja palaan läskinlähdetyshommiin (liikuntaan ja sisäkauden ruokintaratkaisuihin) pitkin loppuvuotta muutamaan otteeseen.
Tätä kuvaa ei tarvinne selittää. Yhdenkään normaalipainoisen hevosen selkä ei näytä tältä. Sulolla rasva kertyy kylkiin ja vatsaan sekä takapuoleen. Sen kaula ei ole yhtä ihrainen, kuin mitä keskikehon ja takapuolen ulkomuodosta voisi päätellä. Tämä sinällään on huojentavaa, sillä eritoten niskaan kertyvän ihran on arvioitu olevan hälytysmerkki kohonneesta kaviokuumeriskistä
Turvonnut esinahan alue, jota voidaan erehtyä luulemaan esinahan tulehduksesi. Tässä tapauksessa aiheuttaja on kuitenkin lihavuus ja rasvan kertyminen
"Älä laita sitä vihreälle jos se pitää saada laihtumaan!"
Totta. Hyvä lähtökohta. MUTTA: Sulo tuli meille paikasta jossa se oli tarhannut 4 h päivässä, yksin ja pelkässä hiekkatarhassa, läpi vuoden. Se nyt ei vaan vastaa minun käsitystäni siitä kuinka hevosta tulisi pitää. Tiedän että on poikkeuksia: poikkeusyksilöitä ja poikkeustilanteita, ei mennä niihin nyt. Minun muumimaailmassani hevonen saa olla laumassa ja saa laiduntaa. Lisäksi Sulon psyykkinen terveydentila oli sellaisissa kantimissa, että halusin sen ehdottomasti laumaan ja sitä kautta luonnollisesti liikkeelle. Sen jätökset haisivat ihmeelliseltä, makealta ja tunkkaiselta, aivan erilaiselta kuin muiden meillä asuvien hevosten jätökset, mistä pystyi päättelemään ettei suolistossa ollut kaikki niin kuin pitäisi. Tässä valossa tarkasteltuna seison edelleen valintani takana laittaa Sulo laitumelle. Mutta tuota sen vyötärönympärystä seuraillessani olen monesti ajatellut, että olisipa ollut joku muu vuodenaika kun Sulo saapui. Olisin (ehkä!) saanut sen aineenvaihdunnan heräteltyä vähän virkeämmäksi ennen laidunta, jolloin se ehkä ei olisi paisunut niin järkyttävästi.
Sulohan syö laitumella koko ajan. Kun muut huilaavat, Sulo syö. Se ei pidä taukoja. Tämä ahmiminen voi olla sellaista, että se joskus tasaantuu tai sitten ei. Kun hevosen normaalia syömiskäytöstä rajoitetaan voimakkaasti, voi esiintyä myös voimakasta kompensaatiota. Hevonen syö hullun tavalla silloin kun ruokaa on saatavilla, koska sen elimistö on totutettu siihen että kohta ruokaa ei taas pitkään aikaan olekaan. Hevonen voi syödä muutamassa tunnissa koko vuorokauden energiantarpeensa, ja minun kokemukseni on, että mitä rankemmin laiduntamista rajoittaa, sitä päättäväisemmin hevonen ahmii. Siksi hylkäsin myöskin osapäivälaidunnuksen. Ja henkinen terveys tässäkin puntarissa. Minä en halunnut eristää Suloa porukasta. Se epäilemättä olisi tyytynyt osaansa yksin tarhassa kun muut laiduntavat, mutta kuinka se olisi oikeasti voinut?
Huom. Luulen että osasyyllinen siihen, miksi nykyään jopa puolet hevosista on ylipainoisia (Hevostietokeskuksen arvio), johtuu osaltaan siitä että olemme tulleet tietoisemmiksi näistä hevosen hyvinvointitekijöistä, ja tehneet ylilyönnin tässä hyvin hoitamisessa. Luonnossa hevonen syö koko ajan, MUTTA liikkuu myös kymmeniä kilometrejä päivässä. Sen syömä ravinto ei ole viljeltyä laidunheinää, vaan niukkaa arokasvustoa. Saaduissa ja kulutetuissa kaloreissa on vissi ero nykyhevoseen!
Joten meillä meni jo valmiiksi lihava poni laitumelle. Sillä on lauma. Se tulee ihmistä vastaan ja lähtee laitumelta mielellään poiskin. Se on muuttunut kahdessa kuukaudessa epäluuloisesta jännittyjästä rennoksi ja tyytyväiseksi. Minulla on tunne, että sen mieli voi hyvin.
Nyt on aika saada myös kroppa voimaan hyvin.
Niinpä ostin tällaisen
Jep, se on kuonokoppa. Ostin sen ja sitten olen roikottanut sitä viikon siellä ja toisen täällä ja kamppaillut itseni kanssa. Miten on tuntunut niin julmalta ajatukselta pukea tuollainen vekotin ponille jolle selvästi syöminen on maailman tärkeintä?
Mutta hei, en ole yksin. Lopun linkkilistassa on erinomainen sivusto jossa käsitellään kuonokopattamista kaikilta mahdollisilta kanteilta, eikä suinkaan vähäisin ole omistajien oma tuska, hevosen inhimillistäminen ja kaikki miljoonat tekosyyt joita voi keksiä jotta ei laitakaan hevoselleen syömisenrajoitinta.
Muzzlen eli kuonokopan hyötyjä on maailmalla tutkittu melko runsaasti, ja arviot siitä kuinka paljon muzzle vähentää mahaan päätyvän ruohon määrää vaihtelevat 70-85% välillä. Tuossa meidän kuonokopassa oli tosi pieni reikä keskellä ja kun seurailin Suloa sen kanssa, totesin että se oikeasti varmaan rajoittaa tuon 80%. En pidä tavoiteltavana sitäkään, että koko syömishomma on yhtä turhauttavaa taistelua, joten otin puukon kauniiseen käteen ja koversin reikää hieman suuremmaksi.
Ja sitten kovetin itseni ja puin kopan. Ei koppa päässä laiduntaminen mitään unelmaelämää ole, mutta nyt poni saa olla porukassa, saa ruokaa tasaisesti pitkin vuorokautta mutta ei pääse ahmimaan. Sulo ei pyristele kopasta eroon eikä vaikuta mitenkään lannistuneelta se päässä. Ja mikä mainiointa, se ei kaasuunnu ollenkaan laiduntaessaan koppa päässä! Vapaasti syödessään se keräsi hillittömästi ilmaa mahaansa ja piereskeli paljon. Tietysti toivon, että se voisi laiduntaa vaikka jo ensi kesänä vapaasti, ilman että paisuu hillittömästi. Tuleva talvi näyttää, kuinka onnistun saamaan sitä hoikemmaksi, ja kuinka herkässä takaisin lihominen on. Eniten toivon, että se kestää terveenä ilman kaviokuumetta.
Tässä video kuinka syöminen sujuu koppa päässä:
Kopan käyttö edellyttää sellaista laumadynamiikkaa ettei hevonen joudu kokemaan puolustuskyvyttömyyttä. Lisäksi käyttöön tulee asteittain totuttaa ja seurata, että hevonen saa syötyä ja uskaltaa myös juoda koppa päässä! Koppaa suositellaan käytettäväksi max. 12 h/vrk ja lopun aikaa pitämään hevonen pois laitumesta. Meillä Sulo pitää koppaa pidempiä aikoja, mutta on nyt toistaiseksi muun lauman kanssa päivän paahteisimmat ajat sisällä tallissa ja siis ilman koppaa. Se saa sisällä pienen satsin niitetyn ruohon ja oljen sekoitusta, eikä hyökkää tämän annoksen kimppuun mitenkään yltiöpäisenä, joten oletan ettei koppa rajoita sen syömistä niin että se näkisi nälkää. Toivottavasti se kuitenkin rajoittaa tarpeeksi, jotta laihtumista tapahtuisi!
Seuraan Sulon lihavuuskuntoa valokuvaamalla sitä kuukauden välein. Lisäksi käytän mittanauhaa. Painomittanauha näytti juhannuksen tietämillä 334 kg (Sulolla korkeutta 129 cm). Uskoisin että sen tavoitepaino olisi jossain 270-290 kg tietämillä. Mielenkiintoista olisi käyttää se myös vaa'alla jossain vaiheessa. Lisäksi seuraan mittanauhalla sen kropan mallia. Mittaan kuukausittain sen kaulanympäryksen kolmesta kohtaa: ylhäältä niskasta heti korvien takaa, keskeltä kaulaa sekä kaulan ja lapojen liittymäkohdasta. Lisäksi mittaan cm-mitan rinnanympäryksestä heti etujalkojen takaa ja vatsanympäryksen viimeisen kylkiluun kohdalta. Ja taulukoin nämä. Laitan mittojen muutoksia näkyviin kunhan muutama kuukausi on kulunut lisää.
Seuraava katsaus taisteluun läskiä vastaan tehdään liikunta-aiheiden merkeissä.
Kaviokuume http://www.thelaminitissite.org/ Aivan huippu sivusto!! Paljon asiaa myös PPID:sta ja EMS:sta, linkkejä tieteellisiin artikkeleihin, paljon kuvia, videolinkkejä ym ym.
Iso ruokintapyörä on pyörähdellyt vinhasti ja laskukone ja Google laulanut. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin muutama viikko sitten Penan hanganneen häntäänsä kaljun laikun. Ok, ajattelin, öttiäiset ja äkillinen helle varmaan tekivät syyhyä. Häntää oli hinkutettu muutamina öinä, mutta Solhedsin seerumi rauhoitti kutinan. Häntäruoto ei kuitenkaan ollut kädellä raapien kutiseva, mitä sen luulisi olevan jos hinkaamisen syy olisi ötököissä. Epätyypillistä tuollainen kyhnääminen Penalta, ja sitten oli se fiilikseni että onko se kuiva kropastaan eikä karvakaan oikein vaihtunut. Nämä jälkimmäiset murheet olivat jo jääneet taakse, kunnes sitten muutama päivä tuon häntäkaljun jälkeen huomasin, että Pena oli hangannut myös harjaansa kaljun alueen. Noin viidentoista sentin matkalla töröttää jouhia yks risti kaks ja muutoin nahka paistaa. Iho on ehjä ja rauhallinen, ei kutise kun hiplaan sitä. Vetelin seerumia nahkaan, hyperventiloin että nyt sillä on kesäihottuma, niskasidemato, puutostila... Ja sitten istuin alas ja aloin ajatella.
Häntäkalju
Missä tukka?
Kalju
Miksi minun ei-kutiseva hevoseni on hangannut jouhensa pois? Mitä sen kehosta puuttuu? Mikä sitä kutittaa? Onko syy ulkoinen vai sisäinen tekijä?
Hankin ulkoiseen hoitamiseen tököttejä Solhedsilta, mutta koska tämä tämmöinen kutiseminen ei ole tyypillistä Penaa, aloin kallistua vaihtoehtoon että syy on kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.
Meillä on syöty talvikausi kelpo heinää + rypsi Krono + Racing Mash + Speedex Mineral + merisuola. Olen sitä mieltä että yksinkertainen on kaunista, mutta perustan pitää olla kunnossa. Nyt täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jossain on menty metsään.
Racingin rehuista on liikkunut huhuja että ovat aiheuttaneet iho-oireita. Ei kai tätä ole missään todistettu, mutta jos useampi kertoo että oudot ruvet ja kutkat hävisivät kun vaihtoi Racingista pois niin kai siinä jotain perää on. Jotenkin kai laiskuuttani olen kiertänyt arvokkaammista ja työläämmin hankittavista mash-rehuista tuohon Racingiin, joka on edukas ja helposti saatavilla. Muutos nro 1: Mash vaihtoon.
Sitten tuo kivennäisasia. On jännä juttu että jokainen merkki myy kivennäistä joka täydentää hevosesi kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarpeen ja muuta sitten ei tarvitakaan, mutta kun nämä tuotteet laittaa rinnakkain, erot ovat huimia. Siis todella. Tottakai, heinät ovat erilaisia, etenkin eri puolilla Eurooppaa, ja heinän puutteita kivennäislisällä pyritään korvaamaan. Olin silti aika ällistynyt, kun ladoin Exceliin 7 eri kivennäismerkkiä rinnakkain.
Ja sitten olin pettynyt itseeni. Minun käyttämässäni kivennäisessä on hevosen tarpeisiin nähden aika roimasti alakanttiin lähes kaikki pitoisuudet, mutta erityisesti -tadaa- juuri ne jotka vaikuttavat ihon ja karvapeitteen kuntoon; sinkki ja A-vitamiini ainakin. ADE-lisää Pena tosin söi talvikauden, mutta tuon sinkin todella minimaalinen osuus kivennäisessä pisti erityisesti silmään.
Harmittaa, että olen ollut laiska ja mennyt kivennäisruokinnan suhteen siitä missä aita on matalin. Luottanut siihen että kotimainen kivennäisrehu sopii kotimaiseen heinään. Olettanut, että on suht sama mitä merkkiä syöttää.
Muutos numero 2 on siis: kivennäinen vaihtoon.
Tässä rinnalla on kulkenut huoli Sulosta ja sen kropasta, ja olen kaivellut tietoa tuollaisen metabolisen oireyhtymän näköisen ihran sulattamisesta. Löysin yhden lähteen jossa sivuttiin stressin ja metabolian yhteyttä, täytyy haeskella vielä lisää infoa. Mutta joka tapauksessa haluan rakentaa Sulon ruokinnan niin että se varmasti saa tarvitsemansa kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit, jotta aineenvaihdunnalla olisi edellytykset toimia. Kesä boostataan aineenvaihduntaa liikunnalla ja toivottavasti stressittömällä elämällä, ja syksyllä sitten ruvetaan laihduttamaan heinäruokinnan muutoksilla. Toivottavasti löydän Sulolle dieettiruuaksi myös olkea.
Nyt eletään jännityksessä, millaista heinää saadaan talveksi ja kuinka paljon siitä pitää pulittaa, kun kuivuus on tehnyt ainakin ensimmäisestä sadosta todella niukan. Katsotaan heinän myötä sitten mitä valkuaisen kanssa tehdään, mutta muut palikat taitavat nyt olla kasassa. Toivon että tästä laskemisesta on hyötyä joka näkyisi hevosteni habituksessa kuluvien kuukausien myötä. Tähän näpertelyyn kuului myös päivähintojen laskeminen ja vertaaminen, vaikka hinta ei nyt se ensisijainen määräävä tekijä valinnassa ollutkaan. Pääsuuntaus oli kuitenkin se, että kallis säkkihinta, pieni syöttömäärä ja täten edullinen annoshinta kulkivat rinnakkain.
Jatkossa meillä syödään kivennäinen Marstallilta ja mash St.Hippolytilta. Lisäksi mukaan tulee Tallipron Hiveplex, jolla saan sinkin, kuparin, mangaanin ja seleenin täydennettyä. Myös hamppuöljyä syötän nyt ainakin kuuriluontoisesti. Voi toki olla, että kutinoiden syy on jossain muualla kuin kivennäis- ja hivenaineiden saannissa, mutta tällä korjatulla ruokinnalla nyt joka tapauksessa jatketaan.
Sulo on kuulunut muonavahvuuteen nyt kuukauden. Tänään luottohierojani kävi hieromassa sen ja sainpahan taas mietittävää ja pohdittavaa. Kropassa sinällään kaikki oli niin kuin aavistelinkin: kireydet ja arkuudet tyypillisissä tuntiponipaikoissa (lapaluiden päissä etupainoisuudesta johtuen, pakaroissa jännittyneestä nöpöhölkästä johtuen), ja selkä nyt oli mitä oli. Jos siitä jotain positiivista pitää hakea, oikea puoli ei ollut niin järkyttävän kova ja kipeä kuin vasen puoli. Ja vaikka selässä on ne kuopat, siellä alla on kuitenkin lihas, vaikkakin pieni ja vaatimaton. Hieroja sanoi hoitaneensa sellaisiakin, joilla tuo pitkä selkälihas on paperinohut.
Selkä oli juuri niissä kantimissa joihin se menee kun epäsopiva satula valuu eteenpäin ja keikkuu ja nytkyttää siinä. Kainalot olivat kipeät ja leveä selkälihas erityisesti. Kaulan alue ja lavat eivät olleet kovin tukkoiset vaan yllättävän pehmeät.
Sulo oli hyvin epäluuloinen kun hieroja aloitti sen käsittelyn, mutta vapautui vähitellen. Kun minä vaihdoin tallissa pari kertaa paikkaa, se hiukan hätääntyi ja liikahteli perääni. Hieroja sanoi sen olevan hyvin samanoloinen kuin Pena. Kumma juttu, mitenkä minä tuollaisen ponin...
Lihaksistoa enemmän meitä puhututti kuitenkin Sulon lihavuus. Sillä on kovaa, paksua ihraa mahassa, kyljissä ja selässä paljon, niin paljon, ettei sieltä alta paikoin löytynyt lihasrajoja. Selän kuoppienkin suurin aiheuttaja on järjettömän kireät lihaskalvot, joita ei nyt päästy kunnolla käsittelemään koska ihraa on pakkautunut niin paljon sen lihasrajan päälle josta pitäisi päästä vähän lihaksen "alle" manipuloimaan. Sulon ulkomuoto on perin kummallinen siihen nähden, että se on edellisessä kodissaan syönyt minulle annetun tiedon mukaan 6 kg säilöheinää vuorokaudessa eikä väkirehuja. Sulon ihrat ovat sen näköiset, että otin riskin kun laitoin sen laitumeen, ja jos nyt joskus saadaan sadetta ja laidunruohon sokerit ampaisevat ylös, täytyy tosissaan harkita, pitääkö Sulo hetkeksi ottaa laitumelta pois. Se ei ole oireillut kaviokuumeisesti, olen sitä haukan lailla vahdannut, mutta jotain häikkää sillä aineenvaihdunnassa on.
Se on edellisessä kodissaan siis ollut aika niukalla heinäruokinnalla, ja etenkin yön ruokintaväli on ollut pitkä, ainakin jos ahneella ponilla on edessään 2 kg säilöheinää jonka se imaisee hetkessä. Sulo syö ahneesti ja tarkasti, ja luulen/uskon/toivon että ruokailutottumukset muuttuvat, kun se tajuaa että ruokaa on ja ruokaa tulee eikä tarvitse ahnehtia kaikkea heti. On toki hevosia jotka eivät opi koskaan ja voi myös olla, että Sulo on niitä joiden kylläisyyskeskus ei vain toimi niin kuin pitäisi. Voi myös olla että tuo laidunhomma on väärä valinta, mutta puntarissa on myös ponin henkinen hyvinvointi, mahdolliset mahahaavamuutokset ja omaehtoisen liikunnan lisääminen ja aineenvaihdunnan virkistäminen, joihin taas laidunnus on oiva resepti.
Entisellä tuntiponilla on myös hankala kunto - se jaksaa mennä itseään kuluttamatta sen kaksi tuntia nöpöhölkkää noin vain, mutta minun pitäisi nyt keksiä keinot liikuttaa sitä niin että se joutuu oikeasti töihin ja rasittuu (ja laihtuu). Hieroja suositteli mahdollisuuksien mukaan liikuttamaan sitä kahdesti päivässä - Sulo on nyt käynyt n. kerran viikossa isännän kanssa juoksulenkillä hikoilemassa, ja esimerkiksi tällaisinä päivinä voisin vielä aamulla/illalla liikuttaa ponin itsekin. Hän kehotti myös tekemään liikuntasuunnitelmat niin, että poni joutuu ponnistamaan ja ponnistelemaan. Yhtäjaksoinen tasainen meno ei ole niin tehokasta, sillä kun massan saa liikkeelle, se vyöryy siinä ns. omalla painollaan eteenpäin. Rasittavan liikunnan keksiminen ponille jolla ei voi itse ratsastaa onkin yllättävän haasteellista. Ohjasajo on yksi varteenotettava vaihtoehto jota ollaan harrastettu jo, mutta minulla on sillä saralla paljon opittavaa jotta siitä tulisi tehokasta liikuntaa.
Nyt ajattelen, että tämä kesä hoidetaan mieltä ja kehoa ja yritetään pitää paino edes näissä lukemissa joissa se on nyt. Syksyn tullen alkaa sitten ruokavaliolla laihdutus. Paljon on kiinni siitä, millaista heinää saadaan. Ja miten sitä sitten onnistuisi syöttämään niin että ruokaa olisi edessä niin tihein välein ettei tule ahdistusta ja siitä johtuvaa ahmimista. Hieroja kertoi tutustaan joka oli kellottanut hevosen heinäannoksen syöntiin käyttämän ajan ilman verkkoa vs. tiheäsilmäisen verkon kanssa. Ilman verkkoa 18 minuuttia, verkon kanssa 25 minuuttia. Joten verkkoasiat eivät taida olla oikotie onneen, vaikka jotainhan sitä on yritettävä syömisen hidastamiseksi.
Taidan tehdä syväsukelluksen Elinan blogiin. Hän on tehnyt hienon työn hoikistaessaan Rippeään ihraniskasta terveellisempään ruumiinmuotoon, ja todella perehtynyt aiheeseen. Josko sieltä tarttuisi mukaan uusia ajatuksia... Minulla ei ole aiemmin ollut käsissäni tällaista ihraantuvaa yksilöä, joten joudun (tai saan!) sukeltaa ihan uuteen maailmaan.
Loppuun vielä kuvapari nyt - kuukausi sitten. Jos vaikka oppisi ottamaan kuvat aina samasta kuvakulmasta niin saattaisi olla helpompi arvioida, onko jotain tapahtunut... Mittanauha täytyy ottaa käyttöön myös, jotta tuo vatsa ei nyt tuosta pääsisi enää pullistumaan!
Pukkasi nyt oikein kunnon stressi siitä että Pena on mielestäni vähän kuivunut. Listaan tähän alle aatoksiani aiheesta ja laitan esille pari viime päivien kuvaa, molemmat pikaräppäisyjä ja erilaisesta kuvakulmasta ja erilaisessa valossa. Mutta kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä!
20.5.
- Juominen. Näen että Pena käy juomassa, vettä häviää astiasta mielestäni ihan hyvä määrä, mutta laumassa on kaksi muutakin. Juoko se tarpeeksi? Jos ei juo, miksei? Vihlooko sitä hampaisiin?
- Väkirehut. Tai siis kivennäiset, mash, suola eivät oikein uppoa. Ne tosin tarjoillaan laidunpäivän päätteeksi jolloin ei oikein maistu mikään muukaan. Rypsinappulat tuntuu maistuvan. Heinä ei kiinnosta, mutta sitä pidän normaalina kevätilmiönä, varsinkin kun laiduntamista on nyt Sulon takia rajoitettu. Nyt tosin hevoset ovat jo n. 10-12 h/vrk laitumella eli syövät pienet aamuheinät tarhassa ja pienet yöheinät karsinoissa. Tai ainakin levittelevät ympäriinsä. Pena ei vaan ole yleisesti nirso hevonen, siksi tämä ihmetyttää.
- Treenin jälkeen juoma ei tahdo maistua. Melassiveden kanssa tuli stoppi jo syksyllä enkä sitä karies-suuhun oikein välittäisikään ajaa. Mutta nyt ei mene oikein mash-vesikään joka yleensä on ollut herkkua. Vihlooko?? Vai pitääkö vain vaihtaa tarjoiluja. Pena myös polki rikki vakkarijuomaämpärinsä ja nyt on jouduttu juomaan milloin mistäkin. Onko sillä nyt mitään todellista merkitystä, en tiedä, mutta merkitään muistiin.
- Rehustus ylipäätään? Meillä on ollut sama heinä samalta tuottajalta ja olen varannut jo syksyllä koko talven setin tietyltä lohkolta, tietyllä analyysilla. Heinän valkuaisen pitäisi paperilla laskien riittää Penan tarpeisiin, mutta mielenrauhan vuoksi olen läpi talven syöttänyt sille pientä valkuaistäydennystä (2 dl rypsiä). Näissä ei muutosta.
- Madot? Yleensä madotan kerran vuodessa, syksyllä. En ole ottanut lantanäytteitä keväisinkään kun ne olivat monta vuotta puhtaat ja pihassa on pysynyt samat hevoset. Mutta tunnustan että viime syksynä en madottanut! Miten se sitten jäikin. Odotin vanhanaikaisesti pakkasia tulevaksi eikä niitä koskaan tullut. Niin ja ehkä 30.9. syntynyt uusi perheenjäsenkin jotenkin sotki ajatukset. Seliseli, mutta madottamatta jäi. Ehkä nyt olisi aika katsoa se paskanäyte.
- Huono treeni? Olenko tehnyt talven liian vähän tai ihan väärin? Olenko liian painava kun en ole vieläkään omissa mitoissani? Fiilis on kuitenkin ollut hyvä ja minusta Pena on liikkunut sanotaanko nyt vuodenvaihteesta eteenpäin ihan meille normaalin verran. Ratsastamaan pääseminen on minun arjessajaksamiseni kannalta elintärkeää ja olen kiitettävästi päässytkin ratsaille. Jos ei nyt uutta lihasta olla rakennettu, niin ei minusta treenin laatu tai määrä ole sellaistakaan ollut, että lihasta pitäisi kadota!
- Hidas karvanvaihto. Miksi karva putoaa jotenkin nuhjuisesti ja hitaasti tänä vuonna? Tosin kuulin että kaveriani oli klinikalta "lohduteltu" että tämä kevät on ollut erityisen rankka hevosille, kun pakkasjakso tuli melko myöhään ja sitten nopeasti hurjan lämmintä. Hevosen elimistö ei sopeudu kovin nopeasti. Tiedä sitten onko tässä lainkaan perää, vai olisiko ihan niin paljon että riittäisi syyksi selittämään minun epäilyksiäni?
22.5.2018
verrokki 21.1.2018
Joku etiäinen sanoo että hammas/hampaat vaivaa. Ratsastaessa se ei tunnu käteen, mutta josko siellä on sitten jotain viiltelyn tunnetta kun pitäisi juoda? Ajattelin nyt viikon ajan tehostaa Penan juomista ja katsoa, muuttuuko habitus. Hoitaa sen lantanäytteen. Ja jos ei muutosta tule, täytyy sitten ottaa suunta klinikalle jotta saadaan hampaat kuvattua ja arvioitua hoidontarve ja sen kiireellisyys. Hammashoidon aika olisi joka tapauksessa viimeistään heinäkuun lopulla.
Joo, näin mä teen. Mutta sano nyt sinäkin, mitä ajattelet?
Muutama videoilta kaapattu kuva koska aika ei tunnu riittävän sanoihin:
Vähän tämmöistä...
Ja sit myös tämmöistä
Isäntä sai juoksuseuraa
Hepat ovat aloittaneet laidunnuksen viikko sitten. Olen Sulon takia aloittanut supervarovasti, sillä se ei ole ainakaan viimeisimmässä kodissaan ollut laitumella. Viikossa ollaan edetty niin että nyt hevoset ovat laitumella kuusi tuntia päivässä. Ei pulssintykytyksiä väärissä paikoissa. Mutta sen verran pullukka tuo Sulo on että liikettä täytyy pitää yllä ettei tulisikaan murheita.
Ilmoitin itseni ja Penan harkkakisoihin tulevalle viikonlopulle. Hui hai! Taidan palata seuraavan kerran niissä tunnelmissa. Siihen saakka, heippa!
Sulo on nyt asunut meillä viisi päivää enkä voisi olla tyytyväisempi hankintaani. Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, ja uskon että meistä tulee vielä hyvät ystävät.
Lähtötilanne on kuitenkin se, että Sulo on aavistuksen varautunut ihmisen kanssa koko ajan, ja sen päällimmäinen reaktio on luimistaa ja irvistää kun siihen kajotaan. On aikamoista taiteilua miettiä, kuinka näistä asioista voi kirjoittaa - näillä kulmilla aika moni tietää, mistä Sulon ostin, enkä halua sormella osoittaa ja syytellä. Fakta kumminkin on se, että Sulolla on ollut epäsopiva satula joka on tehnyt ihan näkyviäkin vaurioita sen selkään, se on ollut selästään kipeä pitkään ja oppinut siihen, että kaikki mitä ihminen sille tekee, sattuu. Tuntiponin kaikki käsittely johtaa työntekoon ja tässä tapauksessa kipuun. Aika äkkiä siinä herkkä poni toteaa, ettei ole kivaa. Sitten voi olla antamatta karsinasta kiinni ja päätyä siihen että henkilökunta joutuu ottamaan ponin aina kuntoonlaitettavaksi pesukarsinaan, koska asiakkaat eivät voi käsitellä sitä muualla.
Sulon selässä on satulan takapaneelien kohdalla selkärangan molemmin puolin laajahkot montut, joista ihra on työntynyt sivuun ja lihakset surkastuneet. Kuoppien reunoilla on nestepöhöä. Kova puristus aiheuttaa tällaisia vaurioita. Satula on kellinyt takapainoisena ja sieltä valunut eteen - sään alue on turvonnut ja huomattavan puristusarka, ja ponin kainaloissa on nestemakkarat kun vyö on puristanut liian edessä.
Selkää oli vaikea kuvata niin että poikkeamat tulisivat esiin. Tässä kuitenkin pari yritelmää:
Sulon onni on, että se on aika tuhdissa kunnossa. Kyselin hierojaltamme apuja selän kuntouttamiseen ja hän sanoi, että vaikka montut ovat roisin näköiset, kyse on pääasiassa ihran siirtymisestä. Lihassurkastuma on vasta syvemmällä ja olisi paljon pahempi, jos ei olisi ollut läskiä päällä. Hermotus ja verisuonitus on toki kärsinyt puristuksessa, ja sain ohjeet kuinka alkaa varovasti manipuloida aluetta jotta lihasten normaalitila saataisiin palautettua.
Selän kuntoutuspuuhien kanssa käsi kädessä kulkee yleisesti pöhöttyneen olemuksen virtaviivaistaminen. Sulo on viimeiset kolme vuotta tarhannut 4 tuntia päivässä yksin pienellä alalla ja lopun aikaa seissyt karsinassa ja tehnyt 1-2 helpohkoa tuntia per päivä. Heinää se on syönyt 6 kg/vrk eikä väkirehuja kuin ropsahduksen verran, ja silti se on paksu ja tukkoinen. Etenkin tukkoinen. Sulon ahteri on sen näköisessä ihrassa, että luulisi sillä olevan myös hirmuinen ihraniska, mutta ei ole. Läski on painottunut ponin vatsaan ja takalistoon. Sen ulkomuoto on sen oloinen, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla.
Lähtötilanne 2.5.2018
Reseptinä on siis ihan vallan normielämää täällä meidän pihassa - ulkoilua toverin kanssa väljästi ja pitkästi. Pyrähdyksiä, piehtarointia. Vedenjuonnin seuraamista ja tehostamista: iltapalaksi saa löysää mash-velliä jotta varmasti menee tarpeeksi vettä kroppaan. Varsinaista laihdutuskuuria ei - uskon että ponin olemus solakoituu kun aineenvaihdunta alkaa pelata paremmin.
Selkä saa ensisijaisesti lepoa, sinne ei laiteta ketään eikä mitään ennen kuin kipu lakkaa. Kävellään. Hölkätään vähän liinassa ja kannustetaan pukittelemaan irtona. Saattaa olla että kuvittelen, mutta mielestäni jo nyt viidentenä päivänä Sulon takajalat liikkuivat liinahölkällä notkeammin kuin mitä toisena päivänä, jolloin se oli aika suolasilli ravatessaan.
Minä en hetkeäkään usko, että Sulo olisi tuhma poni. Se on tässä meillä ollut tosi fiksu kun olen taluttanut sitä ympäri tiluksia. Juoksutukset olen hoitanut pelkästä riimusta täysin ongelmitta. Ruuvasin hokit pois ja irrotin takakengät, ei ongelmia. Ja siitä pilkistää iloinen uteliaisuus: se tulee tarhasta ihmisen luo ja seuraa kiinnostuneena meidän lapsiperhesirkuksen puuhia pihamaalla. Mutta vielä kun sen kyljelle menee ja/tai koskee sitä selkään tai kylkeen, se irvistää ja luimistaa ja huiskaisee kohti päällään. Kipumuistin nollaamiseen menee varmasti melko pitkään, mutta eipä meillä ole kiirekään.
Meillä oli tänään hammashuoltopäivä, ja melko mälsiä kuulumisia oli eläinlääkärillä antaa Penan suusta. Ihan vimpan päälle tarkasti en ulkomuistista asioita muista, mutta voin vaikka palata näihin jahka hammaskartta laskun mukana saapuu. Mutta suuntaviivoja en unohda vaikka haluaisinkin.
Penan (ainakin) yhdestä yläposkihampaasta löytyi kariesmuutoksia. Tämä hevosten hampaiden reikiintyminen/mädäntyminen on verrattaen uutta tietoa ja niiden hoitaminen on jossain määrin vielä vähän alkutekijöissään. Piti ihan guuglailla omaan tietopankkiin lisää viisautta, ja aika kattavat, selkokieliset karies-aiheiset artikkelit löytyvät näiden linkkien takaa: infundbulaarinen karies ja perifeerinen karies.
Karies-hampaan hoitomuotoja ovat paikkaus ja viime kädessä poistaminen, mutta paikkaaminen on vielä melko kokeellista eivätkä paikat välttämättä pysy. Hampaan poisto taas on usein leikkaussalihomma sillä yleensä poisto pitää tehdä avaamalla poskiontelo, ja jälkeenpäin poisto voi aiheuttaa sekundäärisiä ongelmia, joten sekään ei ole autuaaksi tekevä ratkaisu. Hammasoperoinnissa on myös melkoinen taloudellinen riski: kun hampaalle tai hampaille aletaan tehdä korjaustoimenpiteitä, on lasku eläinlääkärimme mukaan kutakuinkin tonni per hammas.
Kariesta ei talliolosuhteissa voi hoitaa eikä edes tutkia riittävällä tarkkuudella, vaan aiheellista olisi ottaa suunta kohti klinikkaa, jossa saadaan röntgenkuvat hampaasta ja sen juurista ja voidaan tähystää hammas kunnolla joka kantiltaan.
Penan suussa tilanne oli nyt sellainen, että sovittiin kotikontrolli puolen vuoden päähän, mutta selvää on että tuo yksi hammas vaatii klinikkatason tutkimisen ennemmin tai myöhemmin. Ennemmin on karieksen etenemisen kannalta parempi vaihtoehto, koska kivampi aina hoitaa vain vähän edenneitä vaurioita kuin laajoja, mutta myös myöhemmin-vaihtoehto saa kannatusta, sillä ihan vielä ei ole selvää, onko kaikki hoitaminen ihan aina tarkoituksenmukaista. Eli siis hyötyjen ja haittojen arviointi ja puntarointi!
Minua huolettaa nyt se, että suu on tuntunut vaivaavan Penaa. Se on tapojensa vastaisesti jättänyt hieman heinää syömättä karsinassa jo jonkin aikaa, ja uutena juttuna on syksyn ja talven mittaan ilmennyt heinän uittaminen juomakupissa. Tämä on usein merkki syömiseen liittyvästä kivusta. Toivon, että tänään tehty perushammashuolto toisi helpotusta ja että heinät häviäisivät karsinasta entiseen malliin, kulkematta juomakupin kautta. Mikäli syömiskäytökseen ei tule muutosta, tarkoittaa se todennäköisesti sitä että karies on edennyt ja tuottaa kipua, ja että klinikkahoito kutsuu aikajänteellä ennemmin. Mikä taas äitiyspäivärahalla kädestä suuhun elelevälle ei ole ihan se ykköshaave...
Ja pohjimmaisena painaa tietenkin se, että karieksen aiheuttajaa ei tiedetä. Altistaviksi tekijöiksi sille arvellaan säilöheinää (hapan pH), sokerisia rehuja, liian vähäistä syljeneritystä syödessä (liian lyhyt syöntiaika tai liian "helppo" rehu), tietty suun bakteerikanta ja, iloisena bonuksena, yksilöllinen taipumus. Pena kääntyi nyt 12-vuotiaaksi ja jos sen hampaat alkavat jo nyt oirehtia ja vaativat tonneja ja taas tonneja tulevina vuosina, niin en tiedä kuinka meidän käy. Minä olen yhden hevosen jo menettänyt hammassairaudelle. En haluaisi menettää toistakin.
Tänään kävi hieroja kopeloimassa Penan läpi. Olin kutsunut hänet siksi, että halusin ammattilaisen näppiarvion siitä, onko Pena lantiosta vinossa ja vaatisiko se "kovemman luokan hoitoja" eli kiropraktikkoa tai osteopaattia.
Tämän kevään teema on ollut huononeva vasen puoli. Takaosa on vähän vasemmalla koko ajan, vasemman istuinluun alle on vaikea löytää hevosta ja jotenkin se vasen kylki ei ole siinä, ei kanna, ei kuljeta eteenpäin. Tämä heijastuu myös käteen, vasen suupieli ei tunnu ohjaan samalla lailla kuin oikea. Vasen laukka on ollut heikompaa, tosin Penalla laukkojen heikkous ja vahvuus vaihtaa puolta aika ajoin, mutta nyt vasemmassa on ollut eri tavalla hankaluutta ja kulmikkuutta. Myös vapaana ollessaan Pena on laukannut pääsääntöisesti oikeaa laukkaa, tai ristilaukkaa niin että takaosa pysyy oikeassa laukassa vaikka etuosa vaihtaisi vasemmaksi.
Mietin, aiheutanko minä vinouden ratsastuksellani, mutta kun katsoin Penaa lainakuski-Roosan alla ja kysyin, miltä vasen tuntuu, niin Roosa sanoi että tuntee ettei hän saa vasemmalta mitään. Kentänlaidalta näin myös sen että vasen kankku oli ajoittain alempana kuin oikea. Ja kun näitä havaintojani listasin hierojalle tänään ääneen, totesin vielä senkin ettei Pena koskaan seiso takajalat tasan. Ja muistin että se kaatuikin talvella kerran liinassa kesselöidessään.
Loppuviimein oirelista oli aika pitkä, vaikka samaan aikaan Pena on suorittanut hyvin eikä ole ollut kipeän tai haluttoman oloinen. Hieroja vahvisti havaintoni - hän katsoi Penaa liikkeessä kun kävelytin sen laitumelta talliin ja sanoi, että periaatteessa lantio keinuu normaalisti mutta välissä on askeleita jolloin tapahtuu jotain mikä ei ole ihan säännöllistä. Samoin käsittelyn yhteydessä Pena kyllä käänsi lantiotaan molemmille yhtä paljon, mutta käytti eri lihasryhmiä kääntäessään oikeaan tai vasempaan. Kaikki löydetyt kireydet olivat selitettävissä lantion alueen ongelmilla, ja mikä mielenkiintoisinta, kireä vasen puoli etuosasta (lavat, kaulan liittymä) pehmeni kun lantion alueen sai hierottua auki. Hieroja siis ensin tunnusteli Penan pintapuolisesti läpi, sitten työsti sen kireimmän alueen eli vasemmalta lantion seudulta, kun sitten meni työstämään etuosaa, olikin se auennut jo siitä lantion käsittelystä. Mutta eri tavalla nyt sai käyttää voimaa ja työtä ennen kuin hieroja sai lihakset pehmeäksi, ja hän muistelikin että kun Pena on aiemmin aina ollut superhyvässä kunnossa niin nyt joutui jo oikeasti vähän hieromaan.
Positiivista oli se, että Pena ei ollut kipeä hierottaessa eli se otti kyllä hoidon vastaan. Mutta negatiivista oli se, että kun lihaskireydet saatiin auki, huononi lantion kääntyminen. Jokin jostain ei ole kohdillaan, ja Pena kompensoi sitä kannattelemalla lantiotaan lihasvoimalla.
Kysyin, onko se vain tapa seistä ettei Pena aseta takajalkojaan koskaan rinnakkain. Nyt sellaista asentoa haettiin hoidon aikana moneen kertaan, koska tarkasteltiin takaapäin, miten lantio liikkuu ja kääntyy, ja joka kerta oli todella hankalaa saada Penaa asettamaan jalkansa tasan. Hieroja vastasi, että hänelle on koulutuksessaan painotettu, että hevosen täytyy pystyä seisomaan tasajaloin. Syitä kyvyttömyyteen/haluttomuuteen sen sijaan on miljoona joten diagnoosia ei tämän oireen perustella saa kiinni, mutta että oireeksi se tulee lukea.
Summa summarum, sain mitä hain eikä vaistoni pettänyt tässä asiassa. Hieroja sanoi, että jos olisi hänen hevosensa, niin hoidattaisi kiropraktikolla tai osteopaatilla. Kuulemma molemmat hoitavat samaa asiaa mutta lähestyvät hieman eri näkökulmista. Sain suositukset, ketä kysyä, joten nyt sitten vain tuumasta toimeen. Ovatko nämä nyt sitten hyviä vai huonoja uutisia, en osaa sanoa, mutta tämmöisiä uutisia kuitenkin.
Työputki, räkätauti (lapsella ja itsellä) ja yleinen aikataulujen hankaluus on haitannut harrastamista. Olen viimeiset viisi viikkoa opettanut kahdessa ratsastuskoulussa kuusi päivää viikossa - palkitsevaa, innostavaa ja myös aika lailla mehut vievää. Mutta kevät tuntuu tulleen, on valoisaa iltaan asti ja... Ja niin. Hevosen ei-toivottu kevätkäytös on täällä myös - maan kaivelu, juurien tonkiminen ja siinä sivussa mitä ilmeisimmin hiekan kerryttäminen paksusuoleen.
Psyllium on aloitettu. Pena oirehti tutulla tavalla, oikealta kyljeltä harjatessa levottomuus lisääntyy kun laskeudun kaulaa alaspäin kohti lapaa. Kuopimista ja liikehtimistä etujalkojen ja satulavyön alueen harjaamisessa, hieman myös selästä satulansijasta ja sään alueelta. Ellen tuntisi hevostani (ja satulaani), oireet voisivat viitata myös satulan epäsopivuuteen, mutta Penan tapauksessa on aivan selvää että kyse on hiekkaoireista. Nämä muuvit häipyvät kun hiekkakin häipyy, se on jo todettu useamman kerran.
Kokeilin tällä kertaa jauhemaista psylliumia, lähinnä hieman pienemmän kertasyöttömäärän vuoksi. Valmentajakoulutuksessa reilu kuukausi sitten eläinlääketieteen tohtori Seppo Hyyppä kertoi, että heidän tutkimuksissaan ei ole havaittu varsinaista tehoeroa kuorijauheen tai kokonaisen siemenen välillä. Hän myös sanoi, että sekä jauheen että kokonaiset siemenet voi syöttää kuivana, kunhan sen jälkeen saa hevosen juomaan. Hevoset tunnetusti eivät arvosta liisterimäistä koostumusta, joten jos tuote putoaa kuivana, se kannattaa antaa kuivana. Vain otettu lääke auttaa! Pena on nyt syönyt psylliumjauheen pienen mash- ja melassileikemäärän kanssa, tilkka melassisiirappia, pari litraa vettä ja tarjolle. Hyvin kelpaa. Sen jälkeen vielä erillinen makuvesiämpärillinen.
Eilen Pena koki järkytyksen hetkiä kun seuraamme liittyi toinenkin ratsukko. Meillä on naapurin kanssa vaihtodiili, saan lainata hänen traikkuaan ja hän saa käyttää minun kenttääni, joten kentällä on toisinaan käynyt vierailevia suomenhevostähtiä. Eilen oltiin samaan aikaan ratsastamassa, ja sekös meinasi Penan silmät pudottaa. Oli hyvin etuosa ylhäällä ja svengiä askeleessa - hallinnan ja kuuliaisuuden määrästä en niin mene vannomaan. Pienestä järkkyy pieni mieli. Loppu"käynnit" tehtiin seuralaisen kanssa radalla. Suomenhevonen marssi menemään käyntiä, Pena leijaili piffiä perässä. Sillai.
Jokaisella on rajansa. Toiset ovat viisaampia niiden hahmottamisessa ja toiset eivät opi sitten millään, vaikka ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun niitä rajoja käydään kokeilemassa.
Minä väsyin.
Minulla on huima motivaatio opiskella ja tehdä ja kehittyä ja päästä eteenpäin, mutta kun jaksaminen loppuu, se loppuu. Olen painanut hurjia päiviä koulussa ja hoitanut siihen päälle kodin ja lapsen ja hevoset kotona. Sitten tuli viikon loma jonka nukuin, nukuin, nukuin. Yhden ainoan kerran jaksoin ratsastaa Penalla, vaikka se jos mikä on minulle tärkeää. Ja kun olisi pitänyt palata takaisin kouluun elpyneenä ja virkistyneenä, sain sydämentykytystä ja ahdistusta - ei en jaksa, ei en selviä.
Lääkäriltä tuli kolmen viikon sairaslomalappu. Nyt minä sitten huilaan lääkärin määräyksellä kun en muuten osaa tai pysty. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.
Klinikkapäivä onnellisesti ohi, ja kotiintuomisina hyviä uutisia.
Kintereiden kuvissa ei näkynyt muutosta kahden vuoden takaiseen, eli kintereet olivat edelleen siistit ja "terveet". Eläinlääkäri myös avasi minulle tuota nivelrikko -termiä ja sanoi, että lääketieteellisesti sen alle menee ihan kaikki poikkeamat joita nivelessä voi nähdä. Hänen tulkintansa Penan v. 2014 ja nyt näistä 2016 kinnerkuvien muutoksista oli, että kyseessä on ennemminkin rakenteelliset poikkeamat kuin varsinaiset nivelrikkomuutokset, siten kuin maallikko sanan nivelrikko käsittää. Sama pieni terävöitymä näkyi molemmissa takajaloissa samansuuruisena. "Kintereen muutokset eivät ole edenneet 2 vuoden takaisiin kuviin verrattuna ja ovat hyvin lieviä. Muutosten puolesta hevosta voi käyttää täysin normaalisti", oli kirjattu paperiin.
Juhannuskännissä klinikalla
Jos halutaan spekuloida, niin voihan olla että Penassa on jossakin jotakin, joka aiheuttaa sille epämukavuutta silloin kun sen pitäisi koota enemmän tai ponnistaa esteelle siitä mistä minä ehdotan. Yhtä vahvan painoarvon arvauksissa saa se, että hetkittäin vaatimustaso on vain ollut sen verran liikaa yli mukavuusrajan, että Penalla on keittänyt yli. Toistaiseksi en kuitenkaan koe tarvetta tutkituttaa hevosta enempää, vaan jatkamme harjoituksia ja muistamme myös nollata päätä välillä.
Matkalainen
Pena ansaitsee reissukäytöksestään täyden kympin! Kuinka mutkattomasti voikaan hevonen käyttäytyä. Harjaus, suojat, riimunvaihto, ja suorilta mitään miettimättä traileriin. Perillä yhtä kiltisti ulos trailerista, esimerkillistä ja levollista käyttäytymistä klinikalla, ja kotimatka aivan yhtä sujuvasti lastauksineen ja purkuineen. Se on uskomattoman hienosti hevoselta joka ei juuri koskaan käy missään, ja joka yleisesti ottaen kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa.
Mutta niin vain kävi että menin klinikalle ponin kanssa ja lähdin pois hevosen kanssa. Pena on nelivuotiaana mitattu 148 cm korkeaksi, mutta olen ollut melko varma että se on kasvanut korkeutta noista mitoista. Eläinlääkäri arveli ensin silmämääräisesti että Pena olisi peräti 153 cm korkea ja minun veikkaukseni oli 150 cm tai 151 cm. Suoritimme (epävirallisen) mittauksen ja, tadaa, tulos oli 150 cm! Pitääköhän blogin nimikin nyt muuttaa kun ei minulla olekaan enää Penaponia vaan Penahevonen...
Toinen huipputieteellinen analyysi tehtiin klinikkahoitajan kanssa Penan otsakarvojen pyörteistä. Arabit eivät kuulemma osta (arabi)hevosta ollenkaan jos sillä ei ole useita kunnollisia pyörteitä otsassaan, koska pyörteet ovat viisaan hevosen merkki!
Olen vähän toisinaan sivunnut tätä kinner-aihetta täällä blogissa. En oikein itsekään tiedä, mitä ajattelisin, mutta joskus asioiden kirjoittaminen selkiyttää ajatuksiakin, niin yritetään.
Syksyllä 2014 Pena kävi Viikissä koska se oli jotenkin outo. Se oli palannut toukokuussa "armeijasta" eli oli viettänyt talvikauden valmentajallani kun minä olin muuttunut muumiksi ja lopulta jakautunut. Kesän siinä ihmettelin Penaa kun se oli haluton vähän kaikkeen, todella vino ja tuntui luisuvan kuin saippuapala joka suuntaan. Se vastusteli todella rankasti kengittämistä, kulutti takakaviot aivan vinoon ja liikkui suppeasti. Toki tuli ottaa huomioon minun vähän väsähtänyt keskikehoni ja puolivuotinen ratsastustaukoni ja niin edelleen, mutta koin että poni oli outo ja halusin näyttää sitä eläinlääkärille.
Käynnistä Viikissä jäi olo että minua pidettiin vähän kahjona, raahasin terveen hevosen klinikalle. Kintereet sain kuvautettua puoliväkisin kun hiekkaröntgenkin otettiin, ja minulle lausuttiin että ei mitään sellaista löydöstä mitä ei olisi kaikilla kahdeksanvuotiailla. Ohjeeksi sain että juoksuta pessoalla ja voimistele hevosta niin kyllä se siitä. No, yhden tai kaksi kertaa sidoin hevoseni suun sen takajalkoihin ja sitten tulin järkiini. Kuitenkin kun potilaskertomus myöhemmin tuli postissa, luki siellä nivelrikkomuutoksia.
Näin jälkikäteen kyllä tajuan, että tuo käynti oli sellainen wake up call sen suhteen, että minun tuli oikeasti opetella ratsastamaan ja vaikuttamaan hevoseen siten että saisin muutettua sen vääränlaisen ja kuluttavan liikkumistavan toisenlaiseksi. Aloin vaiston varassa rakentaa jännittyneestä virkkuukoukusta oikeinpäin liikkuvaa ratsua, ja sittemmin tässä on menty ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki ja kokeiltu jos jonkinlaista lähestymistapaa. Olen varmasti tehnyt virheliikkeitäkin, mutta jotakin olen myös saanut aikaan.
Tässä sitä karmeinta EI NÄIN -settiä kesältä 2014
Ja tässä tämä likaisen linssin läpi otettu kuva aika mukavasti itsensä kantavasta hevosesta kesältä 2016
Suurin muutos minussa on tapahtunut tammikuun 2016 jälkeen. Aloitin ratsastuksenohjaajaopinnot ja pääsin hiukan jyvälle ratsastamisen saloista. Olen siitä lähtien saanut joka päivä opetusta, joka korostaa hevosen keveyttä, hevosen rytmin kuuntelemista, oikeanlaista passiivista istuntaa, hevosen self-carriagea (jolle ei ole mitään lauseessa toimivaa suomennosta!!), nopeutta, apujen ja kiitoksen oikea-aikaisuutta. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Olen ratsastanut yli kaksikymmentä vuotta ja nyt vasta tuntuu että alan vähän tajuta jotain. Ja myös tajuta kuinka vähän tajuan. Toisaalta olen saanut myös vahvistusta sille, että tunteeni on ollut oikea, ja että olen osannut tuntea oikeita asioita ja metsästää niitä. Vain välineitä, hevosia, toistoja, palautetta on uupunut.
Pena on vastannut pääsääntöisesti hyvin siihen, että olen alkanut suoraviivaisemmin ratsastaa sitä "oikein" ja päämäärätietoisesti koota sitä. Se on harpannut huimasti eteenpäin, suoristunut, saanut lihasta oikeisiin kohtiin ja antanut väläyksinä superhienoja fiiliksiä.
Mutta.
Se on myös sanonut en haluu.
Se on aika usein jämähtänyt paikalleen sätkimään, hypännyt siitä pystyyn ja käännähtänyt ympäri ja yrittänyt singota pois. Se on kieltänyt esteille, rynnännyt sekaan.
Tilanteet ovat olleet melko identtisiä - aika alkuvaiheessa ratsastusta, silloin kun pyydän Penaa ottamaan painoa takajaloille, odottamaan, lopettamaan etupainoisen vyörymisen. Kun pidän tuntumaa ja silti haluan Penan astuvan kunnolla takajaloillaan rungon alle. Kun pyydän sitä kantamaan. Tämä käytös voi olla kiukuttelua - Penalla ei ole kovin suurta työntekijän sydäntä. Se on mukavuudenhaluinen ja vähän laiska, ja olen pyytänyt siltä paljon enemmän kuin aiemmin. Mutta tämä käytös voi myös johtua kivusta.
Voi olla, että vien taas klinikalle terveen hevosen. Mutta vaisto sanoo, että sinne kintereisiin kannattaa kurkistaa nyt. Haluan myös toisen mielipiteen siitä, onko Penan kintereissä nivelrikkoa, ja onko se harventumaa vai tihentymää vai mitä. Vaatiiko se jotain hoitoa. Hyötyisikö Pena jostain nivelravinteesta. Joten me matkaamme torstaina kotiklinikalle ja kurkkaamme, mitä kintereisiin kuuluu.
Melko ironista, että juuri edellisellä ratsastuksella hevonen oli taas aivan super, ei kiukkuuntunut kertaakaan, liikkui irtonaisesti, kokosi hyvin, meni sivulle ehkä paremmin kuin vielä koskaan. Mutta silti varasin sen ajan.
Tämänpäivän hyppyreenistä jäi sekavat fiilikset. Olin rakentanut neljän esteen radan ja aikomukseni oli tänään laukata vähän isommin ja nostaa esteitä vähän enemmän (tarkoittaa siis meidän kohdalla sitä että kaikki eivät jää siihen 60-70 senttiin vaan estekorkeus voisi olla jopa 80 cm). Osittain onnistuttiin, mutta tuli myös aika monta kieltoa ja ihan lopuksi myös pari totaalista crashia joissa tolpatkin kaatuilivat.
Onnistumiset ensin. Pena kuumenee heti kun se näkee esteet kentällä - hyvä että intoa on. Huonompi juttu että yleensä into menee aivan väärien juttujen töröttämiseen eikä itse tehtäviin ja niiden pohtimiseen. Tänään kuitenkin verrytellessä sain hyvän fiiliksen, Pena tuli lämpenemisestään huolimatta aika hyvin avuille eikä sätkinyt sivuloikkia, ja teki oikein mallikkaat puomin- ja pienen ristikkolinjan ylitykset. Ei siis pilkkonut atomeiksi jokaista puomikasaa eikä rykinyt ristikkolinjaan aivan vailla järkeä. Onnistumisotsikon alle myös se, että epäonnistumisista huolimatta minä pysyin tyynellä mielellä enkä ihan kamalasti livennyt päätöksestäni ratkaista asioita laukkaamalla eteen, sen minulle tyypillisemmän turvaperuuttamisen sijaan. Ja ehdoton onnistuminen, ylitimme 80 cm korkeudelta oksereita.
Sitten niitä epäonnistumisia. Hankalampi homma. Uskon että pohjimmiltaan esteidenkin seassa kyse on samoista ongelmista kehittämiskohteista kuin sileällä. Pena ei ole sataprosenttisesti kuulolla eikä se malta odottaa ratsastajan apuja, vaan mielellään vain vyöryy siihen suuntaan mihin arvelee reitin vievän. Se ei anna ratsastajan korjata vaan käpertyy itseensä ja vastaa viiveellä jos silloinkaan. Kun se keskittyy lähestymisessä kuuntelemaan tuulen suhinaa kentänlaidan heinikossa, tuleekin estetehtävä sen eteen "täysin yllätyksenä", jolloin ekasta ristikosta vielä rämpii yli mitenkuten, mutta kun yhden laukan päässä odottaa okseri niin siitä ei sitten enää puoliteholla mennäkään. Ja seuraa kielto. Ja kieltoa seuraa sellainen dramaqueen -henkinen emmääpystykuntulivirhe -kiehunta, jolloin suurella todennäköisyydellä myös se korjaava hyppy on jotain sinnepäin, ja vasta kolmannella kerralla alkaa sujua.
Laukka vaatii töitä. Kun esteiden seassa pitäisi pystyä laukkaamaan enemmän, tarjoaa Pena helposti vain vauhtia eikä askelpituutta. Se on huono homma kun sitä yrittää tuoda esteelle hyvään paikkaan ja joutuu vähän ratsastamaan eteen. Silloin(kaan) vastaus pohkeeseen ei saisi olla pään nostaminen ja puikahtaminen nopeaa-lyhyttä, vaan pitäisi tulla voimakasta, isoa, eteenpäin työntävää askelta. Uskon että maastolaukkaamisesta olisi Penalle paljon hyötyä, mutta minkäs teet...
Haasteellista on sekin, että meillä on aika kevyt estekalusto. Puomit eivät paina yhtä paljon kuin "oikeat puomit", ja jos aina harjoittelen vain niillä korkeuksilla joista Pena selviää aivan sama millä tyylillä, oppiiko se ikinä tarkemmaksi? Tänään se syöksyi muutaman kerran täysin minun avuistani piittaamatta kasikymppisen okserin sekaan eikä kyllä mainittavasti korjannut virheitään sen jälkeenkään, vaikka helpotin tehtävää laskemalla estettä. Jotakin kai tulisi jättää hevosenkin vastuulle tässä hyppyhommassa, en minä voi "käsilläni kannatella" puomeja ylhäällä. Jos Pena lähtee ennen estettä lujaa pää ylhäällä ja sitten ponnistushetkellä kurvaa sivuun, jarruttaa ja hyppää sittenkin, niin ei siinä tämän tason ratsastaja oikein ehdi muuta kuin tarrata harjasta.
Tämän viikon toisen hyppykerran harjoittelinkin pienillä ristikkolinjoilla vain odottamista, rytmiä ja rauhaa, ja estetehtävien väleissä otin siirtymisiä ja väistöjä. Pena höyrysi ja höyrysi mutta lopulta ihan viimeinen suoritus oli sitä mitä pitäisikin - rytmikästä, sujuvaa ja helpontuntuista. Pikkuesteiden ongelma vaan on siinä että niitä ei ikinä saa jaloilleen vaikka kuinka räpeltäisi.
Toki meillä on rutiininpuutettakin hyppäämisessä, ja tosi paljon olen ihan itse turannut ja pilannut Penaa omalla osaamattomuudellani ja jännittämiselläni. Epävarma ratsastaja ja ailahtelevainen hevonen eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta näillä nyt mennään mitä on jaettu. Ei Penasta tule estetykkiä eikä varmaan koulutykkiäkään, mutta kunhan siitä tulisi sellainen kelpo harrastuspeli niin olisin ihan iloinen.
Näköjään me metsästämme esteissä ja koulussa ihan samoja teemoja - ole läsnä, ole avuilla, kuuntele ratsastajaa, anna vaikuttaa. Kun nämä palaset loksahtavat kohdalleen, ei Penalta lopu kapasiteetti. Mutta niitä juttuja me haetaan, kerta toisensa jälkeen, harjoitus harjoitukselta.
(Ja juu, mietin minä onko se kipeä. Mietin niin paljon että mennään taas klinikalle "koska musta tuntuu että se on jotenkin outo välillä". Yhtä vahvana kuin on epäilys siitä että hevosen kintereissä on jotain pielessä, on epäilys siitä että tämä saattaa olla kuitenkin nöyryys-, temperamentti-, koulutus- ja palveluhalukkuuskysymys. Jos on lusikalla annettu niin kauhalla on paha vaatia. Mutta mielenrauha, sille ei tunnetusti voi laittaa hintalappua.)
Eipä mennyt ihan putkeen minun poikkeuksellisen ruhtinaalliset 4 päivän vapaat, jotka oli tarkoitus hyödyntää huolellisesti Penaa liikuttaen. Eka vapaa meni suunnitellusti veljen kemuissa, sitten tokana ehdin vähän ratsastella (mutta auts, en keventää - pääsin hyppäämään maastoesteitä koulussa ensimmäistä kertaa ikinä ja ne viisi reikää normaalia lyhyemmät jalustimet ja takapuoli ei maastoradalla koske satulaa kertaakaan!!! -ohje vetivät pohkeet melko tanakkaan kramppiin), ja sen tokan päivän iltana talliin tallusteli kolmikenkäinen poni. Jippii.
Sitten oli hierontapäivä - Pena oli "sopivasti kireä", ei mitään mikä ei olisi iisisti lähtenyt sulamaan käsittelyssä, ja nekin kireydet olivat siellä missä piti tai missä aavistelin. Lähinnä siis lonkankoukistajissa, sillä kokoamista on harjoiteltu, ja lavassa vasemmalla puolella, kun sitä jouduin aika tavalla työstämään menoon mukaan edeltävänä päivänä. Marraskuiset satulan aiheuttamat toispuoleiset kipupaikat olivat kokonaan kadonneet. "Täällä ei oo mitään, ei yhtään mitään hoidettavaa", sanoi hieroja ja vellasi Penan satulansijaa. Mahtihomma! Pena myös otti hoitoa vastaan hyvin, se jopa haukotteli! Saattoi olla myös vahinko. Saatiin ohjeeksi että hyvin menee, hevonen on hyvässä lihassa ja lihaksiston puolesta sopii vääntää taas pykälää kireämmälle kokoamistreenien vaativuus. Hyvä, tämän halusin tietää sillä minulle koittaa ihan pian kesäloma jolloin olisi ajallisesti hyvä mahdollisuus ratsastaa vähän enemmän.
Hierontapäivän jälkeen ihana kengittäjä pääsi kuin pääsikin lyömään irtokengän takaisin. Hän tosin totesi, että nyt on edellisestä kengityksestä mennyt neljä viikkoa ja kaviot olivat kasvaneet enemmän kuin talvella kahdeksassa viikossa. Voipi siis olla että kohta lentää seuraava kenkä ja sitten kannattaakin jo laittaa koko poni ympäri vaikka kalenteri sanoisi mitä.
Irtokengän jälkeen piti mennä leppeästi hölkkäämään, mutta poni näytti kengitykseen tullessaan tuolta kuin kuvassa, niin eipä siihen märkään mutaan saanut satulalle puhdasta paikkaa vaikka kuinka harjasi ja kampasi. Päädyin juoksuttamaan (mitä en muuten edelleenkään ole tehnyt kuin ehkä kerran sen jälkeen kun viime syksynä pohdin koko juoksutuksen mielekkyyttä ja päätin yrittää elellä ilman) ja käymään kävelyllä ja sekin oli ihan mukavaa.
Huomenna aion rakentaa pieniä hyvänmielen hyppyjä kentälle! Ja juu, kohta on loma! Täytyy ratsastaa vimmaisesti omaa (ja jos joku haluaa että vieraitakin niin niillekin olen avoin!) jotta pysyy koulussa saavutettu hyvä tatsi yllä koko neljän viikon opintopaussin.
