Materialismia: monen vuoden haaveilun jälkeen raaskin ostaa LeMieux-huovan, eikä se pettänyt odotuksia. Muotoilusta ja istuvuudesta täysi kymppi!
Ja nämä kaksi. Tuo poni. Millainen kultakimpale!
Ja sokerina pohjalla tämä. Laita äänet päälle!
(ne, jotka ovat hypänneet meidän kelkkaamme vasta hiljattain voivat lukea esim. tästä 04/2013 kirjoituksesta mistä ollaan räpiköity eteenpäin. Eikä tuokaan suinkaan ole ollut alkutilanne...)
Pukkasi nyt oikein kunnon stressi siitä että Pena on mielestäni vähän kuivunut. Listaan tähän alle aatoksiani aiheesta ja laitan esille pari viime päivien kuvaa, molemmat pikaräppäisyjä ja erilaisesta kuvakulmasta ja erilaisessa valossa. Mutta kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä!
20.5.
- Juominen. Näen että Pena käy juomassa, vettä häviää astiasta mielestäni ihan hyvä määrä, mutta laumassa on kaksi muutakin. Juoko se tarpeeksi? Jos ei juo, miksei? Vihlooko sitä hampaisiin?
- Väkirehut. Tai siis kivennäiset, mash, suola eivät oikein uppoa. Ne tosin tarjoillaan laidunpäivän päätteeksi jolloin ei oikein maistu mikään muukaan. Rypsinappulat tuntuu maistuvan. Heinä ei kiinnosta, mutta sitä pidän normaalina kevätilmiönä, varsinkin kun laiduntamista on nyt Sulon takia rajoitettu. Nyt tosin hevoset ovat jo n. 10-12 h/vrk laitumella eli syövät pienet aamuheinät tarhassa ja pienet yöheinät karsinoissa. Tai ainakin levittelevät ympäriinsä. Pena ei vaan ole yleisesti nirso hevonen, siksi tämä ihmetyttää.
- Treenin jälkeen juoma ei tahdo maistua. Melassiveden kanssa tuli stoppi jo syksyllä enkä sitä karies-suuhun oikein välittäisikään ajaa. Mutta nyt ei mene oikein mash-vesikään joka yleensä on ollut herkkua. Vihlooko?? Vai pitääkö vain vaihtaa tarjoiluja. Pena myös polki rikki vakkarijuomaämpärinsä ja nyt on jouduttu juomaan milloin mistäkin. Onko sillä nyt mitään todellista merkitystä, en tiedä, mutta merkitään muistiin.
- Rehustus ylipäätään? Meillä on ollut sama heinä samalta tuottajalta ja olen varannut jo syksyllä koko talven setin tietyltä lohkolta, tietyllä analyysilla. Heinän valkuaisen pitäisi paperilla laskien riittää Penan tarpeisiin, mutta mielenrauhan vuoksi olen läpi talven syöttänyt sille pientä valkuaistäydennystä (2 dl rypsiä). Näissä ei muutosta.
- Madot? Yleensä madotan kerran vuodessa, syksyllä. En ole ottanut lantanäytteitä keväisinkään kun ne olivat monta vuotta puhtaat ja pihassa on pysynyt samat hevoset. Mutta tunnustan että viime syksynä en madottanut! Miten se sitten jäikin. Odotin vanhanaikaisesti pakkasia tulevaksi eikä niitä koskaan tullut. Niin ja ehkä 30.9. syntynyt uusi perheenjäsenkin jotenkin sotki ajatukset. Seliseli, mutta madottamatta jäi. Ehkä nyt olisi aika katsoa se paskanäyte.
- Huono treeni? Olenko tehnyt talven liian vähän tai ihan väärin? Olenko liian painava kun en ole vieläkään omissa mitoissani? Fiilis on kuitenkin ollut hyvä ja minusta Pena on liikkunut sanotaanko nyt vuodenvaihteesta eteenpäin ihan meille normaalin verran. Ratsastamaan pääseminen on minun arjessajaksamiseni kannalta elintärkeää ja olen kiitettävästi päässytkin ratsaille. Jos ei nyt uutta lihasta olla rakennettu, niin ei minusta treenin laatu tai määrä ole sellaistakaan ollut, että lihasta pitäisi kadota!
- Hidas karvanvaihto. Miksi karva putoaa jotenkin nuhjuisesti ja hitaasti tänä vuonna? Tosin kuulin että kaveriani oli klinikalta "lohduteltu" että tämä kevät on ollut erityisen rankka hevosille, kun pakkasjakso tuli melko myöhään ja sitten nopeasti hurjan lämmintä. Hevosen elimistö ei sopeudu kovin nopeasti. Tiedä sitten onko tässä lainkaan perää, vai olisiko ihan niin paljon että riittäisi syyksi selittämään minun epäilyksiäni?
22.5.2018
verrokki 21.1.2018
Joku etiäinen sanoo että hammas/hampaat vaivaa. Ratsastaessa se ei tunnu käteen, mutta josko siellä on sitten jotain viiltelyn tunnetta kun pitäisi juoda? Ajattelin nyt viikon ajan tehostaa Penan juomista ja katsoa, muuttuuko habitus. Hoitaa sen lantanäytteen. Ja jos ei muutosta tule, täytyy sitten ottaa suunta klinikalle jotta saadaan hampaat kuvattua ja arvioitua hoidontarve ja sen kiireellisyys. Hammashoidon aika olisi joka tapauksessa viimeistään heinäkuun lopulla.
Joo, näin mä teen. Mutta sano nyt sinäkin, mitä ajattelet?
Käytiin sunnuntaina harkkakisoissa. Jotka sattuivat olemaan naamiaiskisat. Eipä muuta kuin asua niskaan ja radalle!
Tässä meidän panos.
Harmillisen harva oli kehdannut irrotella pukukoodissa. Jos mennään naamiaiskisoihin niin eikö ne valkoiset housut ja huovat voisi silloin jättää kotiin ja koittaa keksiä jotain muuta?
Ratsastin luokat heB:3 ja heA FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma, joka oli Penan ihka eka helppo A! Jännitti, ei niinkään enää Penan käytös sillä siitä on tullut ihmeen fiksu, vaan ihan jotenkin koko se kisaaminen. Nyt olen viisastunut sen verran että tiedän kahden luokan taktiikan olevan hyvä Penalle, mutta etenkin minulle itselleni. Ekan luokan ajoin reittiä nätisti ja säntillisesti, mutta vähän sillä moodilla että tulee mitä sattuu tulemaan.
No sattui tulemaan ihan mallikasta: helposta B:stä 67,272% ja kakkossija! Olihan se aika vänkää olla kunniakierroksella oman hepan kanssa.
Mutta kun jännityskupla oli puhkaistu, pääsin toiseen luokkaan jo ihan ratsastamaan. Verryttelin niin että Pena ihan oikeasti tuli hyväksi. Kunpa olisi teleportti jolla voisi samantien siirtyä suorittamaan rataa kun hevonen on hyvä! Ajoituksessa on paljon petrattavaa, mutta joka tapauksessa pääsin heA-radalle hyvällä fiiliksellä ratsastamaan ja vaikuttamaan. Tuo on lempeä, sujuva ohjelma, jossa ei ole muita temppuja kuin vastalaukat ja nekin täyskaarron kautta suoralla uralla (näistä peräti 8,0 molemmista!). Mainittavimmat rikkeet tulivat pysähdyksestä jossa Pena ennakoi peruutusta (5,0), itse peruutuksesta jota tarttis harjoitella jotta Pena ei peruuttaisi kättä vasten suu auki sulavasti kuin pakastettu kyy (5,0) ja todella harmillisesti lisätystä käynnistä johon tönäisin puolikkaan raviaskeleen (4,5). Myös keskikäynti jäi töpöksi (5,0).
Kokonaisuutena tämä heA oli erinomainen eka heA, ja vaikka nämä olivat harjoituskisat, pidän tuomarin näkemystä ihan relevanttina. Sain hyvän tsekkauksen siihen missä mennään reeneissä: molempien ohjelmien loppukommenteissa kiiteltiin tasaisuutta, tahtia ja tarkkuutta, mutta toivottiin lisää kantovoimaa, parempaa liikettä läpi selän ja rohkeammin keskiaskellajeja (A:ssa, tuossa heB:3 ei niitä olekaan). A:n prosentit 64,347% ja sijoitus jossain luokan keskivaiheilla (12 starttia).
Analyysiosuus: Kantovoima-asia, aivan tosi. Puutteelliset keskiaskellajit, aivan tosi. Penalla ei ole luonnostaan liikettä, ja kun se jännittyy, se vähäinenkin liike häviää. Vaikka se näennäisesti oli tuolla rento ja ratsastettavissa, se ei todella tarvitse kuin rippusen kireyttä niin irtonaisuus ja venyminen menee miinukselle. Ja tällaiselle epäliikkujalle kuuma keli yhdistettynä melkoisen pehmeään, upottavaan pohjaan syö ponnun tehokkaasti.
Yksi asia joka hiukan on vaivannut minua, on Penan tämäkeväinen aavistuksenomainen kuivakkuus. En tiedä onko kyse optisesta harhasta kun olen tuijotellut Sulon pirttipöytäläskiselkää vai mistä johtuu, mutta minusta Pena on hukannut selästä lihasta. Toisekseen se on vaihtanut karvaansa epätyypillisen hitaasti ja on siis vieläkin melko turjake (omalla vähäkarvaisen asteikollaan). Eikä sille oikein maistu heinä eikä edes mash, joka yleensä on ollut sen herkkua. Toki laidunruohon himo on näin keväällä tärkeysjärjestyksessä nro 1, mutta en voi välttyä ajattelemasta, onko se kipeä jostain. Niistä hampaistaan?? Karies??
Summa summarum: Olen todella iloinen ja tyytyväinen kisareissuun. Ihan huippua! Pena oli superkiva ja omaankin tekemiseeni olen tyytyväinen. Minun viimeisimmät starttini ovat kuitenkin olleet v. 2016 koulun hevosilla, ja Penalla... herttinen, piti ihan blogista tarkistaa, ja olen kisannut Penalla viimeksi itse ratsastaen v. 2013!! Ohopsanssaa. Silloin mentiin heC 59% tuloksella. Oi voi. On tässä sitten kai jotakin tehty edes sinnepäin oikein kuluneina vuosina, vaikka kotona vaan onkin turattu. Ja kävihän Pena viime kesänä Roosan kanssa kisaamassa kun minä olin vauvavatsatankkeri. Mutta silti. Jäi niin hyvä mieli, että taidanpa vähän selailla kisakalenteria lisää...
Loppuun vielä A:sta video joka on huojuva, kaukaa kännykällä kuvattu ja johon piti laittaa joku tilulilumusiikki koska en osannut mykistää ääniä ladatessani videota suoraan puhelimesta. Kaikki kunnia kuitenkin miehelleni joka sai videosta näinkin selvän vahtiessaan samalla vauvaa ja yrittäessään pitää esikoisen aisoissa.
Koitan pysyä edes jokseenkin objektiivisena, mutta silti saattaa nyt pukata hehkutusta. Nimittäin Sulo. Se on asunut meillä nyt kolmisen viikkoa eikä vielä ole ollut mitään, ei niin kerta kaikkiaan mitään mikä olisi saanut minut katumapäälle sen hankinnan suhteen.
En tainnut sitä aiemmin mainita, mutta ostin Sulon ns. näkemättä - olin nähnyt sen viimeksi joulukuussa 2016 jolloin se oli äkeä, tykkäsi taklata taluttajiaan alkeistunneilla, piti riimua koko ajan jotta se olisi helpompi jaakata karsinasta kiinni ja sitä oli hetki sitten alettu tarhata ketjunarun kanssa koska oli kuulemma kiivennyt jonkun tarhaajansa selkään. Pesupaikalla kuntoonlaittaessa se käyttäytyi siihen malliin että minäkin mietin, tohtiiko sen takaa kiertää, vaikka en ole ihan säikyimmästä päästä hevosenkäsittelijänä. Totta kai sillä oli myös faninsa niin kuin jokaisella ratsastuskouluponilla on, onhan se kaunis kuin karkki ja ainakin vähän osaavammilla kuskeilla se suoritti oikein näppärästi.
Tähän saakka kaikki, mitä Sulon kanssa on meillä tehty, on sujunut mallikkaasti. Se lähtee lauman luota luottavaisesti ja korvat pystyssä - se tulee aina tarhassa vastaan, menen sitten hakemaan sitä tai Penaa tai Sisseä. Olen kuljettanut sitä radalla ja metsässä pelkästä riimusta ilman että narua on tarvinnut lainkaan kiristää. Mieheni kävi sen kanssa neljän kilometrin hölkällä, riimusta, ongelmitta. Äitini jolla ei ole mitään hevoskokemusta syötteli sitä pihalla narusta ja esikoiseni hyppeli vieressä trampoliinilla eikä Sulo ollut millänsäkään. Olen juoksuttanut sitä kentällä ja tänään ohjasajoin. Pesin sen, ei ongelmia. Otin takakengät pois ja vuolin, ei ongelmia.
Ainoat asiat joita olen joutunut työstämään ovat olleet pieniä arkisia juttuja. Sulo oli hangannut häntäänsä (se on muutenkin tosi herkkä ja selvästi tottumaton itikoihin kun viettänyt n. 20 tuntia vuorokaudesta sisällä) ja olen laittanut sinne Solhedsin seerumia. Kun laitoin sitä illalla karsinassa ponin ollessa vapaana, poni jännittyi ja alkoi pyöriä. Pidin sormeni sen hännäntyvessä ja seurasin mukana niin kauan kun se pyöri, ja kun se pysähtyi, otin käden pois. Muutama toisto sinä yhtenä iltana eikä sen jälkeen ole ollut pyörimistä. Edelleen se voi vähän jännittyä, mutta ei lähde karkuun.
Toinen opeteltu asia on ollut käytävällä paikallaan seisominen. Sulo on tottunut olemaan kiinni kahdelta puolelta ja silti se on saattanut seilata käytävän laidasta laitaan, etenkin kun ihminen etääntyy. Minä tykkään pitää hevosen mahdollisimman vapaasti, niin, että se seisoo "vapaaehtoisesti" paikoillaan eikä siksi, että on kytketty niin tiukasti ettei pysty liikkumaan. Seisomista ollaan reenattu näin: poni yhdeltä puolelta kiinni, menen kauemmas ja palaan ennen kuin se liikkuu. Venytän matkaa pikkuhiljaa. Ja jos poni seilaa, palautan sen lähtöpisteeseen, sanon seis, ja kehun.
Sulo on siis ollut hyvin positiivisella mielellä koko ajan ja tullut enemmän ulos kuorestaan. Mutta huomaan siitä kyllä kuinka herkkä se on, ja reagoi nimenomaan jännittymällä ja kiristämällä koko kehonsa, kun tuntee olonsa epävarmaksi. Mikään valmis pikkulapsenponi se ei vielä missään nimessä ole. Rennoimmillaan se on, kun puuhaan sen kanssa kaksin. Heti kun tallissa on muutakin sutinaa tai kun esikoiseni on kanssani harjaamassa, Sulo on kireämpi. Kun se jännittyy, se on aivan ratsastuskouluponin mallinen: selkä painuu alas, pää nousee ja alakaula pullistuu esiin. Se helposti myös sävähtää kun lapsi koskee siihen: näkee ettei sen kaikki kokemukset pienistä hoitajista ole kovin myönteisiä. Se ei vielä siis seiso lapsen hoidettavana rentona ja tyytyväisenä (toisin kuin Pena, mikä on jotenkin todella ällistyttävää että nimenomaan Pena on näissä asioissa luotettavin kaveri), mutta uskon että tämäkin tulee muuttumaan kun saadaan muistijäljet toisenlaisiksi. Sulolla on mahtava, rehti, palveleva asenne. Se on hyväntuulinen, suoraviivainen, herkkä poni. Meillä ei ole kiire mihinkään.
Sulon selkä ei vielä ole hyvä, mutta parempi. Akuutti kipu on mennyt ja lyöttymät kainaloista ovat pienentyneet paljon. Hieroja tulee kesäkuun alussa katsomaan sen, ja tänään annoin esikoiseni ekan kerran ratsastaa muutaman minuutin ratsastusvyöllä ja paksulla padilla. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kaikki meni mutkattomasti ja mallikelpoisesti.
PS. Huomasin omistajanvaihdosta tehdessäni, että noissa huhtikuun viimeisissä päivissä on minulle jotain petollista. Minusta on tullut Penan virallinen omistaja 29.4.2013 ja Sulon omistaja 27.4.2018. Ehkä jokin kevätpörriäinen?!?
Muutama videoilta kaapattu kuva koska aika ei tunnu riittävän sanoihin:
Vähän tämmöistä...
Ja sit myös tämmöistä
Isäntä sai juoksuseuraa
Hepat ovat aloittaneet laidunnuksen viikko sitten. Olen Sulon takia aloittanut supervarovasti, sillä se ei ole ainakaan viimeisimmässä kodissaan ollut laitumella. Viikossa ollaan edetty niin että nyt hevoset ovat laitumella kuusi tuntia päivässä. Ei pulssintykytyksiä väärissä paikoissa. Mutta sen verran pullukka tuo Sulo on että liikettä täytyy pitää yllä ettei tulisikaan murheita.
Ilmoitin itseni ja Penan harkkakisoihin tulevalle viikonlopulle. Hui hai! Taidan palata seuraavan kerran niissä tunnelmissa. Siihen saakka, heippa!
Sulo on nyt asunut meillä viisi päivää enkä voisi olla tyytyväisempi hankintaani. Tykkään siitä jo nyt tosi paljon, ja uskon että meistä tulee vielä hyvät ystävät.
Lähtötilanne on kuitenkin se, että Sulo on aavistuksen varautunut ihmisen kanssa koko ajan, ja sen päällimmäinen reaktio on luimistaa ja irvistää kun siihen kajotaan. On aikamoista taiteilua miettiä, kuinka näistä asioista voi kirjoittaa - näillä kulmilla aika moni tietää, mistä Sulon ostin, enkä halua sormella osoittaa ja syytellä. Fakta kumminkin on se, että Sulolla on ollut epäsopiva satula joka on tehnyt ihan näkyviäkin vaurioita sen selkään, se on ollut selästään kipeä pitkään ja oppinut siihen, että kaikki mitä ihminen sille tekee, sattuu. Tuntiponin kaikki käsittely johtaa työntekoon ja tässä tapauksessa kipuun. Aika äkkiä siinä herkkä poni toteaa, ettei ole kivaa. Sitten voi olla antamatta karsinasta kiinni ja päätyä siihen että henkilökunta joutuu ottamaan ponin aina kuntoonlaitettavaksi pesukarsinaan, koska asiakkaat eivät voi käsitellä sitä muualla.
Sulon selässä on satulan takapaneelien kohdalla selkärangan molemmin puolin laajahkot montut, joista ihra on työntynyt sivuun ja lihakset surkastuneet. Kuoppien reunoilla on nestepöhöä. Kova puristus aiheuttaa tällaisia vaurioita. Satula on kellinyt takapainoisena ja sieltä valunut eteen - sään alue on turvonnut ja huomattavan puristusarka, ja ponin kainaloissa on nestemakkarat kun vyö on puristanut liian edessä.
Selkää oli vaikea kuvata niin että poikkeamat tulisivat esiin. Tässä kuitenkin pari yritelmää:
Sulon onni on, että se on aika tuhdissa kunnossa. Kyselin hierojaltamme apuja selän kuntouttamiseen ja hän sanoi, että vaikka montut ovat roisin näköiset, kyse on pääasiassa ihran siirtymisestä. Lihassurkastuma on vasta syvemmällä ja olisi paljon pahempi, jos ei olisi ollut läskiä päällä. Hermotus ja verisuonitus on toki kärsinyt puristuksessa, ja sain ohjeet kuinka alkaa varovasti manipuloida aluetta jotta lihasten normaalitila saataisiin palautettua.
Selän kuntoutuspuuhien kanssa käsi kädessä kulkee yleisesti pöhöttyneen olemuksen virtaviivaistaminen. Sulo on viimeiset kolme vuotta tarhannut 4 tuntia päivässä yksin pienellä alalla ja lopun aikaa seissyt karsinassa ja tehnyt 1-2 helpohkoa tuntia per päivä. Heinää se on syönyt 6 kg/vrk eikä väkirehuja kuin ropsahduksen verran, ja silti se on paksu ja tukkoinen. Etenkin tukkoinen. Sulon ahteri on sen näköisessä ihrassa, että luulisi sillä olevan myös hirmuinen ihraniska, mutta ei ole. Läski on painottunut ponin vatsaan ja takalistoon. Sen ulkomuoto on sen oloinen, että aineenvaihdunta ei toimi kunnolla.
Lähtötilanne 2.5.2018
Reseptinä on siis ihan vallan normielämää täällä meidän pihassa - ulkoilua toverin kanssa väljästi ja pitkästi. Pyrähdyksiä, piehtarointia. Vedenjuonnin seuraamista ja tehostamista: iltapalaksi saa löysää mash-velliä jotta varmasti menee tarpeeksi vettä kroppaan. Varsinaista laihdutuskuuria ei - uskon että ponin olemus solakoituu kun aineenvaihdunta alkaa pelata paremmin.
Selkä saa ensisijaisesti lepoa, sinne ei laiteta ketään eikä mitään ennen kuin kipu lakkaa. Kävellään. Hölkätään vähän liinassa ja kannustetaan pukittelemaan irtona. Saattaa olla että kuvittelen, mutta mielestäni jo nyt viidentenä päivänä Sulon takajalat liikkuivat liinahölkällä notkeammin kuin mitä toisena päivänä, jolloin se oli aika suolasilli ravatessaan.
Minä en hetkeäkään usko, että Sulo olisi tuhma poni. Se on tässä meillä ollut tosi fiksu kun olen taluttanut sitä ympäri tiluksia. Juoksutukset olen hoitanut pelkästä riimusta täysin ongelmitta. Ruuvasin hokit pois ja irrotin takakengät, ei ongelmia. Ja siitä pilkistää iloinen uteliaisuus: se tulee tarhasta ihmisen luo ja seuraa kiinnostuneena meidän lapsiperhesirkuksen puuhia pihamaalla. Mutta vielä kun sen kyljelle menee ja/tai koskee sitä selkään tai kylkeen, se irvistää ja luimistaa ja huiskaisee kohti päällään. Kipumuistin nollaamiseen menee varmasti melko pitkään, mutta eipä meillä ole kiirekään.
Mitä jokainen welshityyppinen poni tarvitsee? No samanmielisen rikoskumppanin! Niinpä meille muutti Sulo.
Dude, mitä sulla on täällä?
Sulo on 9-vuotias B-sektion welsh-ruuna. Se muutti meille ratsastuskoulun poistolistalta, koska on ollut vähän tuhmeliini eikä sille oikein ollut tarpeeksi pieniä käyttäjiä. Minä hieroin Sulosta kauppaa jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin sillä oli hävytön hintalappu joten nostin käteni pystyyn. Muutama viikko sitten tuli viesti, olisinko vielä kiinnostunut. Nyt melko rohkeaan tarjoukseeni suhtauduttiin suopeammin joten hupsistakeikkaa, minusta tuli pikkuponin omistaja.
Sulon toimenkuva meillä on seuraponi sekä toivottavasti myös lastenponi, mikäli toisella tai molemmilla tytöillä hevosinto säilyy. Olen vaivihkaa katsellut pieniä poneja sillä silmällä viime vuodet, kun meidän nykyinen seuralaisrouva Sisse täytti tänään jo 22 vuotta eikä ole kiveen kirjoitettua, kauanko se vielä remmissä roikkuu.
Sulo on poni jossa näen potentiaalin. Sellainen, josta vaisto sanoo että joo, vaikka ehkä Sulon metkut tuntevat voivat pyöritellä silmiään ja epäillä, tuleekohan siitä lastenponia. Minä uskon, että ratsastuskoulu ei ollut tämän herkän ponin paikka, ja olosuhteiden muutoksella saadaan aikaan muitakin suuria muutoksia.
Sulo tuli eilen, vappupäivänä, ja tänään laitoin Penan sen kanssa kentälle. Sulo on ollut orina alkuvuoteen 2015 asti eikä tiettävästi ole ruunauksen jälkeen tarhannut kenenkään kanssa. Hieman oli orinelkeitä, mutta Pena suhtautui pieneen kiljukaulaan järkähtämättömän tyynesti. Se suorastaan kivettyi ja antoi Sulon hoitaa härväämisen. Sitten näykittiin. Nuuskittiin. Pikkuisen painittiin nipistys-ravistus-väistöliike -tyylillä. Vasta muutaman tunnin päästä löytyi kaasuhanat ja sitten ponit painelivat pukkilaukkaa eestaas. Sisse pärähti megakiimaan heti Sulon saavuttua tontille, joten sitä ei näihin kemuihin laiteta vielä pariin päivään.
Epäluulo
Hurrrrja!
Äksynä
Majakka ja perävaunu
Jatkossa Suloponi tulee seikkailemaan myös täällä blogissa. Sulossa on pientä projektia luvassa niin käytöksen kuin tuon kropankin suhteen. Kehonhuollon asioista kirjoittelen myöhemmin erikseen, nyt jatkamme kotiutumista!