Huinahaina, älä ole onneton

Täällä ollaan! Ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa vaikka lähes koko kesä on humahtanut ilman blogimerkintöjä. Nyt lyhyt vilkaisu siihen missä mennään.

"Mutsi. Oikeesti?!"

Joku innokas stalkkaaja on saattanut jo saada selville, että meidän talo ja tallitilukset ovat myynnissä. Ovat olleet jo jonkin aikaa (joten jos olet ihastuttavaa hevostilaa vailla Lounais-Hämeestä niin tässä elämäsi tilaisuus!), ja siksi jo jonkin aikaa elämämme on ollut sit ku -painotteista. Myyntiin ei liity suurta draamaa, vaikka täältä irtautuminen on vaatinut ja vaatii edelleen surutyötä. Olemme jo parin vuoden ajan pikkuhiljaa taustalla valmistautuneet muuttoon - minun sukutilani synnyinseudullani jäi v. 2017 yllättäen tyhjilleen, aiemmin kuin ajateltiin niin käyvän. Ja kun tila on ollut omalla suvulla useiden sukupolvien ajan, ei sitä noin vain voi laittaa myyntiin.

Kyseessä on (ainakin) 125-vuotta nykysijoillaan seissyt hirsitalo, joka tosin vaati melko massiivista remontointia. Kulunut kesä onkin seilattu nykykodin ja työmaan väliä, yritetty tehdä töitä hiukan joka välissä, vähän koitettu pitää lomaakin, hoidettu kesälaidunvieraita... Ja sen sellaista. En tiedä koska muutamme, ehkä sitten kun talossa esimerkiksi on taas lattiat. Ja sähköt sekä vesi. Pikkujuttuja.

Levyjen, tapettien ja pinkopahvien alta löytyi hirrestä Turun Lehti v. 1894

Toistaiseksi pääpaino on ollut itse päärakennuksen remontissa, mutta nyt kun sieltä on purettu käytännössä kaikki pois mikä purkaa voidaan, ovat seuraavat työvaiheet ammattilaisten heiniä. Me olemme siis hieman voineet kurkistaa myös hevosten tulevaan lukaaliin, joka tosin ei vielä tunnu lukaalilta lainkaan. Tilalla on iso kivinavetta, jonka viimeiset eläinasukkaat olivat sikoja (ja hallitsematon kissalauma ja kissojen hallintaan saannin jälkeen rottalauma). Pidin melko todennäköisenä vaihtoehtona sitä, että jahka muuton aika joskus koittaa, asettuvat hevoset siirtotalliin ainakin ensimmäiseksi talveksi/mikä-ikinä-vuodenaika-silloin-onkaan, ja navettaa laitellaan kuntoon vähitellen. Mutta nyt kun olen muutaman viikonlopun viettänyt raivaten navettaa romusta, en ehkä pidäkään niin mahdottomana skenaariona sitä että saisin hevoset suoraan tulevaan talliinsa.

Aihio

Olisiko siinä tarpeeksi syitä blogihiljaisuudelle? No, pannaan vielä vähän pökköä pesään ja kerrotaan, että kun asuinpaikkaa ollaan vaihtamassa, niin samaan syssyyn mies vaihtaa ammattia eli alotti opiskelun uuteen ammattiin, ja minullakin työkuviot menevät syksyn aikana uusiksi. Ala sentään pysyy samana, mutta sen sijaan että käyn siellä täällä ja tuolla ratsastuskoulussa pitämässä yrittäjänä tunteja, saan vakituisen paikan yhteen ja samaan kouluun. Vastuu ja työnkuva laajenee, ja tarkoitus olisi myös mahdollistaa minun kouluttautumiseni eteenpäin, ratsastuksenopettajaksi. Siis mikäli minut otetaan kouluun.

Viime aikojen kevyt aivosumu selittynee näillä.

Huonosti näkyy, mutta siinä Pena ja Sulo rapsuttavat toisiaan

Kotosalla olen ratsastanut Penaa sen minkä olen ehtinyt, ja pääasiassa aina on ollut hyvä mieli. Hellejakso oli hieman haasteellinen, kun Pena ei siedä ötököitä eikä suostu kävelemään jos ympärillä lentelee paarmoja. Siispä teimme 25-minuuttisia ravi- ja laukkatreenejä, ja livahdimme talliin suojaan. Jossain vaiheessa tarvitsisi ottaa Penalle taas kiropraktikko, sillä sen vasemmassa takasessa tuntuu jotain - palaute on nyt tullut muutaman kerran kengittäjältä, joka ei myöskään osaa eritellä sen tarkemmin, mikä se jokin on, mutta vasen takanen tuntuu erilaiselta. Se on myös ainut jalka jonka laittamisessa Pena vääntelehtii, ja nimenomaan kun naulataan. Lyönti tietysti kulkee luita pitkin vaikka kuinka ylös, joten se jokin voi olla lähes missä vaan. Kengittäjän mukaan se jokin tuntuu myös ihan siinä, miten Pena antaa jalan pideltäväksi, ei pelkästään naulatessa. Nyt olen itsekin taas havainnut oikean laukan noston olevan työläs, eikä kokoaminen oikein tahdo pysyä läpi noston. Takaosa tahtoo olla vasemmalla vähän koko ajan, eli vasen takanen ei viihdy rungon alla. Tätä vinoutta kiropraktikko on saanut aina aiemmin hyvin korjattua, ja ajattelin luottaa hänen taikanäppeihinsä nytkin, ainakin analyysinä ennen kuin näytetään jalalle röntgeniä.

Meillä on kesän aikana käynyt laidunvieraita: ensin oli pieni lauma tuntihevosia yhdestä minun työpaikastani, sitten tuli tamma ja tämänkesäinen tammavarsa (ja ovat meillä edelleen), ja sitten tuli huligaanilauma 1- ja 2-vuotiaita varsoja (ovat edelleen). Penan ja Sulon olen pitänyt koko ajan kaksin, kun tuntuu että ne ovat nyt löytäneet toisensa. En halua sotkea niiden suhdetta satunnaisilla vierailijoilla, joten kesävieraita on treffattu vain aidan yli.

Sulon ajolleoppimisprosessi on ollut yksi tämän kesän työllistäjä, ja siitä aion kirjoittaa joskus tarkemmin. Lyhyesti: ensin meni aika hyvin, sitten ei. Nyt ollaan peruutettu opettelussa niin paljon taaksepäin että ollaan ihan perä lähtöpisteessä kiinni. Hevosen aito siedättäminen on hidasta, ja päivät eivät todellakaan ole edellisten kopioita, ja ahnehtia ei saa. Olen oppinut aika tavalla itsestäni ja Sulosta, heitellyt tuhkaa päälleni ämpärikaupalla, kiroillut ja iloinnut, ja nyt yritän taas tehdä järkevämmin. Maalliset aikarajat olen heittänyt romukoppaan, tästä tulee valmista sitten kun tulee.

Olen ihana ja viisas, anna karkki

Semmoista meidän kesään!

Kesän vyöry

Toukokuu on aina tällainen. Kesä jotenkin roihahtaa niin ettei meinaa ehtiä mukaan. Meillä laidunnetaan jo melko kokopäiväisesti - portti vihreälle aukeaa puoleen päivään mennessä ja yöksi tullaan sisään.

30.4. ekat maistiaiset

Vaikka laiduntaminen on ihanaa ja parasta, ei se huoletonta ole. Sulo lihoaa ja kerää taas "vaarallista ihraa" ihan silmissä. Lapojen taakse ja hännäntyveen on ilmestynyt ihramollukat, ja vielä hetki sitten tuntuneet kylkiluut ovat hävinneet. Oma vika - kevättalvella tuntui että Sulo alkoi olla aika lähellä normaalipainoa ja hiukan hölläsin dieettiä. Laiskuuttani jätin yöheinistä oljen pois ja aloin antaa yöksi pelkkää heinää entisen 50:50 -seoksen sijaan. Ja ehkä siinä ne tarhaan jaettavat satsitkin vähän suurenivat. Ja sitten olikin jo tämä aika kun piti aloittaa vihreään totuttamista, jo valmiiksi vähän lihavalla ponilla. Voi minua minkä tein!

Nyt on ahmatinkoppa taas tilattu. Ihanaa olisi antaa Sulonkin laiduntaa vapaasti, mutta kun se ei vain ole sille turvallista, niin sitten mennään rajoittimella. Ja toinen produktio läskinhallintaan valmistunee tuotapikaa, nimittäin kärryt vaunut (valjakkomenopeliä ei kuulemma sovi sanoa kärryiksi)!

Itte teen ja säästän! Tai ainakin huudan tahtia kun mieheni tekee...

Pienen ponin hikiliikuttaminen on jalkaisin aika työlästä: ohjasajaminen ja juoksuttaminen ovat ihan kelpo konsteja, mutta niin kauan kuin ihminen on jalkaisin, joutuu poni väkisinkin pyörimään aika pienellä alalla ja kääntymään lähes koko ajan, mikä rasittaa niveliä turhan paljon. Olen ottanut polkupyöräilyn Sulon kanssa takaisin ohjelmistoon ja siinä saadaan sykettä ihan hyvin ylös. Huomaan kuitenkin taas saman kuin viime keväänäkin Sulon muuttaessa meille: sen aineenvaihdunta menee jotenkin tukkoon laitumesta eikä hiki irtoa kunnolla. Viime kesänä tämä tasaantui kun ruoho hieman vanheni ja buustasin kivennäisruokintaa. Toivottavasti nytkin.

Läskin lisäksi päänvaivaa tuottaa kutina. Pena hankaa harjaansa ja Sulo häntäänsä, kumpikin vain yhtä kohtaa. Oletan että tämäkin liittyy uuteen ja valkuaisrikkaaseen laidunruohoon, mutta ärsyttää silti. Penalla on 15 cm mittainen, likimain kalju kohta harjamarrossaan ja Sulon häntä on pöllähtänyt vappuhuiskan näköiseksi. Solhedsin seerumi vie kutinan pariksi päiväksi joten ei tässä nyt mistään kesäihottumakutinasta puhuta, mutta voisivathan nuo olla kutisemattakin. Jouhikatoon liittyy myös esteettinen puoli. Jouhet saa poikki varsin vikkelästi, mutta niiden takaisin kasvattaminen...

Mr. Pälvikalju

Mr. Vappuhuiska

Jos jotain ratsastuskuulumisia pitäisi listailla, niin voisinpa sanoa että aika kivasti kulkee! Mitään ihmeellistä ei todellakaan olla tehty, ihan perusvoimistelua, mutta useimmiten treenin jälkeen on tosi hyvä mieli. Kevät tosin tekee Penasta vähän laiskanpulskean ja hitaan, ja herkkäsieluiseen tapaansa se tahtoo pahastua jos sitä herättelee sieltä laahustusmoodista nopeammaksi. Tarkoitan, että pohkeeseen se reagoi ehkä, kohta, vähän sinnepäin ja sittenkun, mutta kun kosken raipalla, alkaa silmienpyörittely, sinkoilu ja draamailu. Kaipaisin myös sivuttaisliikkeisiin lisää kantovoimaa, koska niissä Pena mielellään tiputtaa rintakehän alas ja "luikkii" sivulle, sen sijaan että etenisi kantaen, ryhdissä ja rauhassa.

Hypännyt olen viimeksi eilen, ja ai vitsi kun tuntuu että v-i-h-d-o-i-n alkaa jotenkin sujua. Tein 4 esteen tehtävää, ja ihan viimeisessä (okserin!) lähestymisessä tuli välähdys: vaikka Pena kuumenneena kiihdyttää kohti estettä, uskon että se hyppää. Ja tässä yksinkertaisessa oivalluksessa on rohkeuden siemen. Vauhti itsessään ei ole minulle ongelma, vaan se, jos ensin on vauhtia ja sitten tulee äkkipysähdys tai suunnanvaihto. Koska kaikki tietää, kuinka siinä käy ratsastajalle.

Minkäänlaisia tavoitteita en ole ratsastukselle asettanut tälle kesälle. Teen sen minkä teen. Jos tulee joku innostus lähteä pikkukisoihin niin lähden, ja jos ei tule, niin en ota paineita.

Kiiltää kuin kuparikolikko

Meni maaliskuu

Kokonainen maaliskuu kului eikä blogiin tullut yhtään merkintää. Tämä taitaa olla blogin 7-vuotisen historian ensimmäinen kuukausi jolloin en ole saanut aikaiseksi riviäkään. Kuluneen maaliskuun voi summata aika lailla yhteen sanaan ja se sana on migreeni. Vaikka se ei nyt heppajuttuihin liitykään, niin käsiin räjähtänyt migreeni päänsärkyineen ja oheisoireineen on tehnyt minusta tänä keväänä todella vajaakuntoisen ja kaikki voimat on pitänyt keskittää arjesta selviytymiseen. Siis siihen, että pystyisi käymään töissä, jotta saisi rahaa käydä kaupassa ja maksaa laskut, ja jaksaisi hoitaa lapset ja edes auttavasti itsensä. Maaliskuussa mieheni on varmasti tehnyt meistä enemmän tallitöitä ja olen siitä hänelle todella kiitollinen. Ponit on ollut vajaalla liikutuksella ja huomiolla, mutta kun ei pysty niin ei pysty.

Jotain pientä kuitenkin: kirjoitin ennen vuodenvaihdetta Penan suusta ja kuolainvalinnoista useampaankin otteeseen, ja nyt tuntuu että olen oikeasti löytänyt sille kuolaimen jonka kanssa sen rauhaton suu onkin tasainen ja levollinen. Ja todella ironista on, että se kuolain on nivel. Olen 8 vuotta puljannut Penan suun kanssa ja ollut niin fiksoitunut siihen että kolmipala asettuu suuhun parhaiten ja on varmasti miellyttävin, etten ole edes kokeillut niveltä. Ja kun odottelin tätä nykyistä kuolainta (jonka toimitus kesti 3 kuukautta...), käytin tilapäisesti aivan tavallista ohutta nivelkuolainta ja Pena oli senkin kanssa oikein hyvä. Virheistä oppii ja kokemusta karttuu...

Kuolain, jota Pena nyt käyttää, on oikea nimihirviö: Bombers eggbut loose ring snaffle ultra comfy lock up. Se on siis nivelkuolain, jonka suuosa lukkiutuu sekä eteen- että ylöspäin, jolloin pähkinänsärkijäefektiä ei pääse muodostumaan hammaslomaan, eikä kuolain myöskään voi tökätä hevosta kitalakeen. Kuolainrengas on oliivin ja liikkuvan renkaan risteytys, liikkuva rengas "suojaputkessa". Hirviömäisestä nimestään huolimatta hyvinkin yksinkertainen kuolain.

Ostin myös paljon kehutun Neue Schule Turtle Top -kolmipalan, mutta en ollut vakuuttunut. Ei Pena silläkään huono ollut, mutta tavallisella nivelellä se oli tyytyväisempi. Ja sitten kun tämä Bombers lopulta saapui, on se ollut tämän kanssa niin kiva kädelle etten ole halunnut muuta käyttää. Vaikka vaihtelu olisi kuolaimissakin hyvä.

Maaliskuussa kenttä alkoi sulaa ja nyt huhtikuulle käännyttyä se on jo kokonaan hiekalla ja aika lailla myös kuiva. Mitä enemmän hiekkaa esillä, sitä villimmät pörinät:





Ja Sulo pääsi maaliskuussa tositoimiin työajojuttujen suhteen, kun räjäytin pihalta pari pensasta:




Olin niin ylpeä Sulosta! Tunnin verran urakoimme oksia pihasta polttopaikalle, ja vaikka pari ensimmäistä kierrosta mentiin vähän turhan kevyin askelin, säilyi ponin mielenmaltti koko ajan ja sen työnteko vain parani loppua kohden. Mieletön poni!

Kuulumiset

Jäätikön jäykistämät täällä terve!

Meillä oli kengitys tällä viikolla. Kengittäjältä tuli terveisiä, että Pena tuntui kovin kankealta ristikkäisestä jalkaparista eikä ollut niin leppoisa laittaa kuin viime aikoina on ollut. Totesin, ettei mikään ihme, kun tässä on viime ajat seisty ja luisteltu ja siinä se sitten onkin ollut, se arki. Mutta sainpa taas herätyksen siihen että jotain on keksittävä hevosten hyvinvoinnin vuoksi, vaikka tarjolla on luistinrataa sekä hankikantoa (joka tosin sekin tänään muistutti tässä pakastaa-lauhtuu-pakastaa-lauhtuu -kelissä luistinrataa. Lapsi lähti hiihtämään pellolle mutta totesin siinä vierellä liukastellessani että luistimet olisi ollut suksia fiksumpi välinevalinta).

Kengityksen jälkeen otin sitten molemmat ponit naruun ja lähdin metsään. Kolmen kilometrin lenkistä Sulo piffasi kaksi kolmasosaa ja huokaisi itsensä käyntiin vasta viimeisen kilometrin ajaksi. Miten niin tekemättömyys kiristää päätä??

Siinä tarpoessani oli aikaa miettiä, miten on tultu tähän että Pena on se joka kulkee monen viikon seisomisen päätteeksi talutusmaaston niin ettei sen narua tarvitse kertaakaan kiristää. Sen mukanaoloa ei oikeastaan edes huomannut. Ei Sulokaan käsistä pyri lähtemään, mutta leijailee heliumpallon lailla ja välillä tarvitsee voimasanan jottei koko ajan nypytä narusta tai taklaa taluttajan päälle kapealla polulla.

Luottamus on eräänlainen klisee näissä hevoshommissa, ja olen sen verran monissa liemissä keitetty että meinaan saada näppyjä kun joku kertoo luottavansa hevoseensa täysin tai pyrkivänsä saavuttamaan hevosensa luottamuksen. Siis joo, nimenomaan siihen pyritään, mutta sitten mielessäni vilahtaa kaikki ei-se-koskaan-ennen -kauhuskenaariot ja taas haluan välttää tuon termin käyttöä. Kun se pelkkä (pahimmassa tapauksessa yksipuolinen) luottamus ei riitä, vaan siihen tarvitaan kylkeen roppakaupalla hevosenlukutaitoa ja reaktiokykyä ja tilannetajua, ja vasta silloin voidaan puhua turvallisuudesta, eli "luottamuksesta", hevosten parissa.

Luottamusallergiastani huolimatta en keksi parempaa termiä kuvaamaan tunnetta, kun nousin metsälenkin jälkeisenä päivänä Penan selkään. Ratsastamattomat päivät olivat venyneet viikoiksi, mutta laitoin Penalle vain villaviltin ja loimivyön ja hyppäsin tuulihoususillani sen selkään (toim. huom.: se mitään hyppäämistä ollut, vaan paskanjäykkää pungertamista. Jäätikkö on kangistanut hevosen lisäksi ratsastajan). En ole vieläkään varma, missä vaiheessa tämä meidän yhteiselo on muuttunut tällaiseksi. Iso osa minusta muistaa edelleen ne ajat, kun säännönmukaisesti piti laskeutua kesken ratsastuksen juoksuttamaan, jotta pysyttiin jotenkin samassa kurssissa. Tai kun ratsastamisen päätteeksi oli aina pääasiassa paha mieli, koska Pena keskittyi pelkästään sinkoiluun ja kyttäilyyn. Nyt me mennään käyntiä ja hölkkää ilman satulaa pitkän löysän jakson päätteeksi, ja vaikka joen takaisella pellolla menee hiihtäjiä, pysyy Pena järjissään. Ja joka kerta on hyvä mieli - tällaisten kertojen jälkeen oikein erityishyvä.

Tänään oli Sulon vuoro päästä jumpalle. Otin sen ohjasajo-ohjien päähän ja totesin, että yhtä kankeita ollaan kummatkin. Narut oli aina käsissä jotenkin väärin, piiska osoitti väärään suuntaan ja enin aika meni säätämiseen. Mutta Sulokin notkistui pikkuisen - sillä oli tässä eräs epäonnen päivä kun se ensin kaatui tarhassa (koska pitää mennä juosten joka paikkaan, kelistä viis) ja saman päivän iltana juuttui piehtaroidessaan karsinan seinälle. Ei siis ihme että ruoto on kiero ja kankea.

Ja vielä pari riviä siitä L-sanasta: tämä voipullan värinen tyyppi on se sama, joka edellisessä kodissaan ratsastuskoulussa jaakattiin karsinasta puoliväkisin kiinni. Ja nyt se tulee tarhasta laukalla vastaan kun vain otan riimun tolpasta käteeni, en ehdi edes viheltää.

Jotain on tehty oikein. Olkoon se mitä tahansa, niin uskaltanen pikkuisen taputella itseäni olalle.

Hyvän mielen ponit

Sulo on kietonut meidän sakin pikku kavioidensa ympärille. Se on vaan niin mainio tyyppi! Siinä missä Penan kanssa on välillä pinna tiukalla kun se härvää, kyttää tai on muuten vaan jotenkin haastava, on Sulon kanssa kaikki mutkatonta. Jos on paha mieli pihalle mennessä, voi ottaa Sulon jumpalle ja paha mieli on poissa. Se on todellinen hyvän mielen poni!

Alla editoimattomia videoita Sulon ohjasajotreenistä. Ollaan molemmat ihan keltanokkia tuossa hommassa, mutta kerta kerralta paremmin. Laukkaosuuksissa huomaa miten Sulolta puuttuu voimaa - se rikkoo useamman kerran raville juuri niissä askeleissa joissa sen tulisi koota ja ponnistaa. Vasen kierros oli kauttaaltaan vaikeampi ko. kerralla.







Enkä minä Penaakaan moiti, vaikka sen perusluonne onkin kovin erilainen kuin Sulon. Sen kanssa tekemisen nautinto on enemmän mallia vaikeuksien kautta voittoon. Olin tänäänkin siitä niin ylpeä, kun se seisoo käytävällä liikahtamatta kun neljävuotias esikoinen harjaa ja laittaa kanssani suojia ja kiinnittää satulavyötä.

Penan treenien suhteen olen ollut aika eksyksissä. Valmennuksen jälkeen olen etsinyt kotitreeneissä tunnetta jolloin Pena olisi rehellisesti pohkeen edessä, ja yrittänyt hakea omaa asentoani pois turvakyyrystä johon olen huomaamattani painunut. Vaikeaa. Kun korjaan Penaa lorvimisesta eteenpäin, tulen helposti ajaneeksi sitä äärilaidasta toiseen: pohkeen takana maleksivasta selkä alhaalla karkuun juoksevaksi. Tänään kuitenkin tuntui siltä että löysin oikean fiiliksen, ja niin se vain on että ratsastus muuttuu merkittävästi helpommaksi kun hevonen tulee apujen eteen. Laukassa etenkin sain vain olla, käsi oikeasti istunnan edessä ja Pena laukkasi ja ponnisti irti maasta eikä vain raahannut itseään eteenpäin.

Murut! Huomioi Penan esittelemä risu

Tämän vuoden tavoitteet ja pieni kuulumispläjäys

Kevättä kohti mennään niin että kohina käy, ja voisi olla hyvä aika kirjata ylös muutama tämän vuoden tavoite! Luvassa olisi toivottavasti ns. ehjä vuosi nyt kun tuo vauvakin on onnellisesti saatettu ulos minun nahkoistani. Toivottavasti siis pysytään terveinä ja käyttökunnossa molemmat, minä ja Pena.

Ihan ensimmäinen tavoite liittyy minuun: eroon imetyskiloista eli takaisin omiin mittoihin. Vauva on kohtsilleen puolivuotias, ja mikäli tämä kilokehitys jatkuu samalla lailla kuin esikoisesta, alkavat sitkeästi mukana keikkuvat ylikilot hiljalleen vähetä nyt puolivuotisen imetystaipaleen jälkeen. Lopullinen läskin sulaminen tapahtuu kuitenkin vasta kun imetys lakkaa kokonaan, eli oletettavasti vasta syksypuolella tätä vuotta. Mutta kunhan alkaisi mennä Pikeurien nappi kiinni vähän aiemmin niin olisin tyytyväinen. Ratsastussaappaat sopii jo!

Toinen tavoite on käydä (harjoitus)kisoissa starttaamassa heA-luokkia. Nyt kun Penan käytös alkaa olla varsin asiallista reissunpäällä, niin pistetään vähän potkua treenaamiseen ja käydään testaamassa osaamista kotiaitojen ulkopuolellakin. Toistaiseksi kuitenkin pysytään harjoituskisoissa jotta voidaan pitää korvat kiinni. Sillä on yllättävän iso vaikutus Penan tyyneyteen ja rentoutumiseen vieraissa paikoissa, joten en tahdo ahnehtia. Kisaaminen on minulle kuitenkin vain leikkiä ja sen suurin funktio on tuottaa sopivaa tavoitteellisuutta ja draivia kotiharjoitteluun. En tahdo stressata Penaa yli sen sietokyvyn, ja jos se sietää reissut ja pysyy ratsastettavana vaahtomuovipallukat korvissaan, olkoon se niin. Leikimme kilpailemista siellä missä tämmöinen extravarustelu on sallittua.

Kolmas tavoite on mennä (yksin) ratsain maastoon. Maastoilut on meillä hoidettu maastakäsin koska Pena on... noh, reagoiva. Kulunut talvi ollaan kuitenkin menty paljon radalla ja pellolla ja Pena on ollut ihan supermukava. En usko että on enää niin iso hyppy siirtyä metsään. Ihan luksusta olisi saada joku jalkamieheksi mukaan, mutta ilman lapsenvahtia se ei oman väen kesken ainakaan onnistu.

Neljänneksi eräänlainen ikuisuustavoite: hyppäämiseen rutiinia ja parempaa ratsastettavuutta esteille. Odotan sulaa kenttää kuin kuuta nousevaa, että päästäisiin taas ottamaan hyppyjä mukaan säännölliseen viikko-ohjelmaan. Hyppäämisen peikko minussa pienenisi ja Penan ei tarvitsisi olla ihan niin tötteröllään joka kerta kun on esteitä näköpiirissä.

*

Käytiin viikko sitten maneesilla hyppäämässä kaverini valvovan silmän alla. Nyt ei tullut niin suurta epätoivoa kuin viimeksi, uskalsin vähän paremmin laukata ja Pena oli oikein hyvä. Tehtiin tosi yksinkertaisia juttuja: ristikkoa ravilähestymisellä kahdeksikolla, sekä kahta kavalettia viiden laukan (17 m) kaarevalla linjalla ja näiden perään yhtä yksittäistä pystyä, joka oli jopa 70 cm. Ja juu, isolta näytti...

Pena kengitettiin viime viikolla ja täytyy sanoa, että se on käyttäytynyt aivan malliyksilön lailla koko talven kengityksissä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Kevääntuloa odotellessa jätettiin tilsakumit pois, mikä on nyt tehnyt liikkumisen vähän vaikeaksi. Jotain jäätyy aina kiinni kavioihin ja sitten liukastellaan ja kompuroidaan.

Kentällä työskentelyssä olen alkanut taas koota hiukan enemmän. Pena on kehittänyt liikelaajuuttaan talven ajan, mutta oppinut myös vähän kaahaamaan isoilla askelilla, ja yritän nyt etsiä balanssia jossa se liikkuisi isoin, letkein askelin, mutta minun kanssani. Lisäksi se on tosi kiero, ihan banaanina vasemmalle, ja tästä tai jostain muusta syystä aloittaa treenin hyvin vahvasti sillä asenteella, ettei häneen sopisi oikein koskea ollenkaan. Kyljet ovat kovat ja rintakehä alhaalla eikä ohjan päässä tunnu mitään. Maltillisella, pehmeällä suostuttelulla se pehmenee ja paranee.

Meille tulee kiropraktikko perjantaina, ja odotan kovasti miltä Pena rupeaa tuntumaan käsittelyn jälkeen. Viime kesänä se hyötyi hoidosta silminnähden.


Tällaisia juttuja meillä. Olisi kiva kuulla, mitä blogin lukijat toivovat tältä vuodelta?

Kalsareita kansalle!

On blogeja, joiden kuvissa esiintyy stailattu ratsastaja ja sävy sävyyn pintelöity ratsu, ja sitten on näitä muita blogeja... Että sori vaan kaikki joiden silmät kohta vuotaa verta näistä allaolevista kuvista joissa ratsastajan tuulihousunpuntit ovat vauhdin hurmassa rullautuneet polviin niin että räikeänpunaiset pitkät kalsarit loistaa. Mutta hei, ekat ratsastuskuvat minusta sitten viime vuoden huhtikuun!!! Se on jo jotain, kalsareista huolimatta. 

En tosin ole toipunut ilmalennostani vieläkään. Puolitoista viikkoa sitten Pena nakkasi minut peltoon ja nyt vasta olin edes auttavasti siinä kunnossa, että uskalsin kavuta ratsaille. Lääkärillä en ole käynyt näyttäytymässä, mutta edelleen olen tosi kipeä kaulasta, solisluiden alueelta ja rintalastan yläosasta. 

Pena oli järjettömän pinkeä, se kun on joutunut lomailemaan tämän minun "sairaslomani" ajan myös. En ole voinut edes liinaan laittaa sitä kun käsien kohottaminen on ollut kivuliasta ja äkkiliikkeistä meinannut päästä poru. Ei siis ollut kovin dressagea tämä ratsastus, kunhan nyt päästeltiin ravia ja laukkaa ja yritettiin jotenkin olla menossa samaan suuntaan ja samaa tahtia. Penalla kävi jalat kuin tuhatjalkaisella konsanaan ja se oli lyhyt ja tikkaava. Ihan muutaman hetken se välillä hengitti ja antoi minun vähän ratsastaa, ja niistä väläyksistä poimin nämä kuvat. 

Tapu tapu

Neljävuotiaan kuvausassistentin taiteellinen näkemys

Virallinen loppuverryttelijä

Eteen- ja eteenpäin

Tämän talvikauden agenda on ollut ensinnäkin saattaa rouva ratsastaja taas sellaiseen kestävyyskuntoon että ratsastus on mukavaa, ja toiseksi saada rouva ratsastajan raskaudenpaisuttama ahteri kutistumaan niin että vanhat Pikeurit sopisi taas päälle. Sanotaanko niin, että ensimmäinen kohta on näin tammikuulla paremmissa kantimissa kuin jälkimmäinen - en kuulu siihen ihmistyyppiin, jolta kilot karisee imettäessä, päinvastoin. Ihra istuu piukassa vaikka muutoin en ole pullevuuteen taipuvainen. Eihän tämäkään imetyshupi iankaiken kestä, ja onneksi on talvikausi niin voi syyttää kylmää ja vedellä menemään tyynesti tuulihousuissa ja jättää ihonmyötämisemmät vaatekappaleet kaappiin.

Hevosen talvikauden agendaan on kuulunut niin ikään liikkeessä pysyminen. Hetkellisiä kelimasennuksia lukuunottamatta olen onnistunut tässä aika kivasti. Lähinnä nämä masentelut ovat olleet minun korvieni välissä, ja Pena on silti liikkunut, jos ei muuta niin käyntiä. Se ei vaan ole mikään kävelykausihevonen - jäisellä kentällä on esitetty laukkaa poikittain sen sijaan että olisi antauduttu tekemään avotaivutusta käynnissä, ja aamutalliin tulijaa on tervehditty keulimalla karsinassa. Ja koska liukkaalla kentällä en määräänsä enempää viitsi Penaa pyöritellä, ollaan edelleen menty kerran, kaksi viikossa jossain muualla eli radalla tai pellolla.

Penan talviagendaan on ylipäätään liikkumisen lisäksi kuulunut eteenpäin liikkuminen - kun mennään siellä missä voi mennä reippaasti, mennään kunnolla, isosti ja eteenpäin. Raviin on tullut ihan uutta potkua kun ollaan paineltu menemään radalla. Laukka on vielä käsittelyssä. Sitäkin mennään ja kerta kerralta rohkeammin, mutta laukassa on vielä pieni villiintymisvaara olemassa joten ihan surutta en uskalla laukassa päästellä. Tänään kyllä pötkittiin radalla reilut kaksi kilometriä laukkaa yhtä soittoa ja kun kyttäily siinä höyryjen vähetessä laantui, alkoi laukassakin olla liikelaajuutta. Väsymys vaan tulee isossa laukassa nopeaan! Ja juu, myös rouva ratsastajan reisiä tärisytti niin maan perusteellisesti jälkeenpäin...

Pena on aika näpsäkän näköisessä kunnossa tällä hetkellä. Tänä sisäruokintakautena ollaan syöty merkittävästi parempaa heinää (viittaan siis sekä valkuaisen että sokerin määrään) kuin viime vuonna, ja se näkyy Penan vatsanympäryksessä. Ei pömpötä! Valkuaislisää annan lähinnä oman mielenrauhani vuoksi, sillä laskennallisesti heinän pitäisi täyttää valkuaisentarve kevyessä käytössä. Nyt menee Norran rypsiä (olisiko kauppanimi ollut Pure Protein?) kaksi desiä per vuorokausi. Lisäksi kivennäinen, ADE-vitamiini, suola ja "hyvänmielen mash". Simppeliä ja meille sopivaa.

Marraspuuhia

Marraskuusta alkaa olla jo aika tukeva niskalenkki. Kuran ja pimeän marmatusta riittää mutta ne nyt vain syövät jaksamista. Plits pläts vaan.

Meidän kuulumiset ovat aika vähäiset. Pena alkoi ilmoitella että olisi aika psylliumille, ja sitähän sitten syötiin. Olen oppinut lukemaan sen oireita: kun suolistossa on jotain ylimääräistä, se käy levottomaksi kun harjaan sitä oikealta kyljeltä ja etujaloista. Se nostelee etujalkojaan kun harjaan niitä, ja "äärimmäinen" vinkki on heilauttaa häntää kun harja käy mahan alla. Ratsailta se tulee hiukan nihkeäksi liikkumaan eteenpäin laukassa. Pieniä merkkejä, mutta ne häviävät aina kuurin jälkeen. Nyt tällä kerralla oli lisänä myös satunnaiset löysät lannat jotka sotkivat vähän häntää. Todella epätyypillistä Penalle, sillä on yleensä aivan kiinteää lantaa. Nyt on taas häntä siisti ja kakkapallerot kunnollisia. Syötin kahdeksan päivän kuurin jauhemaista psylliumia (n. tuplat siitä grammamäärästä mitä purkin kylki ohjeistaa), se upposi hyvin löysän mash-vellin mukana.

Olen koittanut päästä ratsastamaan kahdesti viikossa. Paras pitää tavoitteet tarpeeksi matalalla, silloin niihin voi yltää! Lisäksi Pena on liikunut talutuksessa ja vapaana kentällä. Treenit ovat olleet maltillista perusratsastusta, hyvää eteen-alas -verryttelyä, temponmuutoksia ja hiukan avoja ja väistöjä. En juuri ole koonnut Penaa vaan koittanut ratsastaa sen matalla niskalla isoon, letkeään liikkeeseen. Tarha on niin märkä ettei se liiku siellä mihinkään, siksikin on tärkeää koittaa nyt vain pitää sen keho notkeana.

Kerran olen mennyt puomeja ja pientä ristikkoa, ja se oli taas yksi leipää ja sirkushuveja -ohjelmanumero. Pena kielsi armottomasti tuolle 40 cm korkealle ristikolle. Ensin jäätävä kiihdytys kohti estettä ja kun vähän otin ohjasta ja sanoin hoooo niin liinat täysin kiinni. Tulipa sitten tehtyä aika monta toistoa ennen kuin päästiin tuon hurjan esteen yli muussakin askellajissa kuin käynnissä... En jaksa ymmärtää, mikä siinä pikkuesteen ylittämisessä voi olla niin tunteita kuumentavaa ettei sitä voi suorittaa ilman tällaista sirkuspelleilyä. Itse olin tuon session jälkeen aivan hikimärkä ja pohkeitani kirveli estejalustimien jäljiltä viisi päivää myöhemminkin. Ratsastuskunto: uudelleen rakentumassa!

Koittakaahan jaksaa marraskuu loppuun, ehkä talvi vielä tulee!

Takaisin satulaan

Miten tuttu näkövinkkeli!

Kaksi ja puoli viikkoa synnytyksestä ja palasin ratsaille. Keskivartalo on vielä aika kaurapuuroa, mutta milläs muulla lihakset vahvistuisivat uudelleen kuin käyttämällä niitä! Ei tässä nyt mistään treenaamisesta voi puhua, mutta alku mikä alku.

Olen tosi onnekas kun selvisin (tästäkin) synnytyksestä niin vähin vaurioin. Tai oikeastaan tässä synnytyksessä ei vaurioita tullut senkään vertaa kuin esikoisesta, vaikka tyttökakkonen olikin yli nelikiloinen. Oloni oli heti ihan normaali enkä tarvinnut lainkaan edes särkylääkkeitä synnytyksen jälkeen. Ylimääräisiä kiloja tosin on, viime punnituksella 9 kg. Niistä huolimatta nousin Penan selkään eivätkä sen polvet ihan notkolleen painuneet.

Penalla on perus syysvilli, höystettynä sillä ettei se tehnyt mitään ainakaan kolmeen viikkoon tuossa kuun vaiheessa. Aloitin sen kanssa puuhailun muutamalla juoksutuksella, joissa se meni pomppuloikkaa ensimmäisen vartin ja vasta sitten alkoi liikkua jotain tunnistettavaa askellajia. Eilen talutin sitä radalla ja sekin tahtoi olla aika eksoottista pomppimista ja puhinaa. Ratakierroksen jälkeen laskin sen kentälle irti ja siellä se juoksi yksikseen kenttää päästä päähän vaikka kuinka pitkään ennen kuin vanne lakkasi kiristämästä päätä.

Sen verran minulla on ratsastuskunnossa petrattavaa, että juoksuttaminen saa kuulua ohjelmanumeroon vielä jonkun aikaa aina ennen kuin selkään nousen. Tänään oli tarkoitukseni vain kävellä ja kokeilla, miltä selässäolo tuntuu, mutta koska se ei tuntunut miltään, otin vähän raviakin. Penalle pisteet käytöksestä, se oli kuin mikäkin alkeisratsu, hidasti heti kun minun tasapainoni heilahti. Olin niin onnellinen siellä selässä!

Kaikkinensa olin raskauden vuoksi ratsastamatta hiukan vajaa 4 kuukautta. Ratsastin raskausviikolle 27 asti ja nyt tosiaan palasin satulaan 19 päivää synnytyksen jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä naisen kehoa ja sen palautumiskykyä!

Kesäpläski

Pena on lihava. Vähäinen liikkuminen ja uusittu, ensimmäistä kesää syötössä oleva laidunlohko ovat tehneet ponistani syöttöporsaan. Oi voi.

Minulla(kin) alkaa olla etureppua sen verran, että energiani menee töistä selviytymiseen, ja vapaapäivät on pakko viettää enemmän tai vähemmän sohvalla lepäillen. Pena on siis lähinnä laiduntanut ja se näkyy ulkomuodossa. Lisäksi Roosa oli sairaana joten ratsastuksetkin jäivät reiluksi viikoksi kokonaan pois.

Tällä viikolla Pena on kengitetty - ollaan heinäkuun puolivälissä ja laitumeen on hukkunut vain yksi kenkä! Hyvä saavutus. Ennen kengitystä kesytin Penaa hetken irtojuoksuttamalla sitä kentällä, jotta se ei olisi ihan apina itse toimenpiteessä. Laidunaikaan heinänsyönti ei oikein ole toimiva konsti rauhoittua kengitettäväksi... Ihan asiallisesti se kuitenkin malttoi olla.

Niin, mä oon AINA asiallisesti, t. Pena

Tänään sunnuntaina Roosa oli tokeentunut sen verran että tuli Penan kanssa nesteenpoistojumpalle. Penalla on oikein kunnon laidunpöhö päällä ja kun se lähtee kentällä ensi kertaa liikkeelle, on se todella sen näköinen että tukalaa on. Ei se (kai??)  oikein kaasuakaan ole, ei Pena piereskele eikä pasko liikutuksen aikana, mutta kyllä se vaatii vartin verran hölkkää alle ennen kuin alkaa näyttää omalta itseltään eikä liian täyteen puhalletulta ilmapallolta. Vasta sitten alkaa nivelet koukistua ja takajalat ylettyä kunnolla rungon alle.

Koska sekä ratsastaja että ratsu olivat vähän puolikuntoisia, ei tehty kentällä muuta kuin 20 minuuttia ravia ja laukkaa, ja lähdettiin sitten radalle. Minä otin tosihoikan turvaratsuni Pohjantytön alleni ja lähdin polkemalla Penan seuraksi ja turvaksi. Oli jo ehtinyt tulla lämmin, vaikka ajoitettiinkin treenit aamuun, ja paarmat kävivät joukolla kimppuun. Penan sietokyky paarmoihin on todella, todella rajallinen, mutta aika kivasti se silti malttoi käyttäytyä. Kävelystä tosin ei meinannut tulla mitään kun piti niin paljon huiskia ja heiluttaa, helpompi oli edetä ravia. Kolme kierrosta tehtiin ja käytiin loppukävelemässä postilaatikolle ja takaisin, ja sitten Pena sai jäädä talliin paarmoilta turvaan. Liikkumisen jälkeen sen vatsanseutu ei ole ollenkaan sellainen pinkeä kuin aloittaessa. Ei se läski tietenkään mihinkään sula, mutta turvotus häviää.

Alkava viikko onkin jo täytetty ohjelmalla. Huomenna maanantaina koitan liikuttaa Penan liinassa, jotta se olisi tiistaina edes auttavasti notkeampi ja valmiimpi Roosan kanssa koulutreeniin. Ja keskiviikkona saapuu hartaasti odotettu kiropraktikko tutkimaan Penan vinouksia! Palaan niihin kuulumisiin viikon loppupuolella.

Synttärit ja kesäkuulumisia

Paljon onnea tänään 11-vuotias punainen paholaiseni!!

Kesä on roihahtanut täyteen loistoonsa ja blogin päivittäiminen on jäänyt vähemmälle. Tuntuu ettei ole juuri mitään kerrottavaa, kun ratsastusvastuu on nyt siirtynyt kokonaan apukuski Roosalle. Minulla on raskausviikkoja 28 ja olen ollut pois hevosen selästä kaksi viikkoa. Kroppa olisi ehkä vielä mennytkin, ja mieli myös jossain määrin, mutta ehkä se on se äidinvaisto joka sitten kehotti jo jättämään hommat muille.

Laidunvieraat saapuivat, samat kaksi hevosta kuin viime kesänäkin. Lauman muodostuminen kesti muutamia päiviä, ensin hevoset liikkuivat tiukasti "omissa porukoissaan", Pena ja Sisse yhtenä porukkana ja nämä toisilleen tutut tamma ja ruuna omana porukkanaan. Nyt ne ovat jo sulautuneet yhdeksi laumaksi ilman draamaa. Laumaa on ihana katsella! Porukan tuoma turva, vuorottaiset lepohetket ja vartiovuorot, pyrähdykset ja vaeltelu isolla alalla. 

28.6.2017

Pena on kesäläski, mutta en ajatellut stressata siitä. Se liikkuu kevyesti ihmisten ehtimisen ja jaksamisen mukaan, ja laidun sekä seura toki liikuttavat sitä myös. Minä olen tehnyt työskentelyä liinassa ja ohjasajanut ja Roosa on käynyt ratsailta jumppaamassa vähän kaikkia lajeja - koulua, puomi-kavaletti -juttuja ja hyppyjä. Minulla on taas vähän sopeutumista siihen etten ole itse yksinvaltiaana hevoseni selässä, mutta toisaalta on myös superkiinnostavaa nähdä Pena toisen ratsastajan alla. Kaikki vieraskoreus on jo ehtinyt Penasta karista. Se on esittänyt Roosalle aimo repertuaarin tuhmailujaan älyttömästä kyttäämisestä napakoihin säikähdysryntäyksiin, jumittumiseen sekä köyrypukkisarjoihin ihan vaan siksi kun on niin pinkeä, elinvoimainen, tuhma tai pollea omasta osaamisestaan. Toistaiseksi apukuskin huumori on riittänyt... Penan kimpoilut kertovat minulle osaltaan myös siitä, että Pena luottaa ratsastajaansa. Se osaa olla niin herranterttuna vieraassa tilanteessa, kujeilu tulee esiin vasta kun yhteisiä kilometrejä kertyy. Ja tavallaan iloitsen myös siitä, että samat "ongelmat" esiintyvät myös toisen ratsastajan kanssa, minä en siis aiheuta sitä hörhökäytöstä...

28.6.2017

28.6.2017

Eilen oli herranterttu-päivä, kun Roosa kävi puomeilemassa. Pena oli unelias ja jotenkin alkuun tosi kankea. Vatsanseutu näytti juuri siltä kuin voi olettaa uudelle lohkolle siirtymisen jälkeen, ja vaati jonkun aikaa rentoa, avaavaa verryttelyravia ja -laukkaa ennen kuin pöhötys väheni ja liikkuminen alkoi näyttää sulavammalta. Tehtävinä oli puomiviuhka ravissa ja suhteutettu kaareva kavalettilinja 17,5 m, jota tultiin kuudella ja viidellä laukalla. Penan moottori alkoi hyrrätä toistojen myötä ja kuuteen askeleeseen sitä joutui jo todella ottamaan kiinni. Kuuliaisuus kuitenkin löytyi lopulta ja sitten sai tulla pari kertaa linjan isommin laukaten viidellä askeleella. 

28.6.

Näissä tunnelmissa kesää eteenpäin. Leppeitä päiviä myös kaikille lukijoille!

Vaahtokylpyä, dressagea ja ohjasajoa

Pena tuli hieronnan jälkeen hieman paremmaksi ratsastaa. Vinous ei ollut kadonnut niin kuin ei odotettukaan, mutta tuntui että sen sai nopeammin ja vähemmällä työllä jumpattua suoremmaksi. Saman kävi toteamassa lainakuski Roosa, kun pidin hänelle ja Penalle loppuviikosta koulutunnin. Kiropraktikon sain sovittua vasta heinäkuulle, joten voi olla että hieronta kannattaa vielä uusia ennen kiropraktikon käsittelyä.

Ollaan rassattu Penan mukavuusalueen reunoja sillä, että meillä on ollut ratsastuksessa seuraa. Naapuri käy meidän kentällä suomenhevosineen, ja kun he saapuvat traikulla pihaan, menee Penalle hetkellisesti kuppi ihan nurin. Mutta aika mainiosti se pääsee yli järkytyksestään ja pystyy kentällä toimimaan liki normaalisti vaikka ei olisikaan siellä yksin.

Olen vielä itsekin ratsastanut Penaa, mutta vieraiden hevosten ratsastukset taisivat loppua tähän viikkoon. 25. raskausviikon maha on jo melko komea eikä enää tunnu siltä että haluaisin nousta vieraiden selkään. Itse ratsastaminen ei ole aiheuttanut huonoja tuntemuksia, mutta pää alkaa jarruttaa vastaan. Ja kehoa tulee kuunnella! Penan ratsastamisesta en ota paineita, teen sen minkä teen, en ota hölmöjä riskejä ja pidän kynnyksen matalana lopettaa kesken jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut Penan selässä kerran-pari viikossa. Alan olla jo niin painavakin että kohta alan sääliä Penaa taakankannossa... Mutta ratsastaminen hoitaa korvienväliäni niin hyvin, siinä saa keskittyä tekemiseen ja unohtaa kaiken muun, saa liikuntaa ja hyvän mielen. Työnnän haikeutta mielestäni sivuun, en haluaisi taukoa ratsastukseen mutta yritän muistuttaa itseäni, että nyt keskityn olemaan Penan kanssa muilla tavoin. Ja toisaalta on aika avartavaa katsoa hevostaan toisen ratsastamana ja tajuta, että onkin itse saanut vietyä sen aika pitkälle.

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ohjasajaa Penaa. Ja sepä olikin mukavaa! Tarvitsen vain pidemmät ohjat siihen hommaan, ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Nyt olen käyttänyt nylonisia ajo-ohjia, mutta niiden kanssa joutuu aika tavalla kiirehtimään itsekin. Enkä enää liiku ihan niin sulavasti kuin ennen!

Lyhyen ohjasajon jälkeen Pena pääsi/joutui pesulle. Ja kylläpä siitä irtosikin likaisenväristä vaahtoa kun kumisualla oikein pyörittelin!

Pesun jälkeen olisi tietenkin pitänyt päästä heti laitumen portin savikohtaan pyörimään, mutta seisoin kieltämässä. Pena piehtaroi noin viisitoista kertaa jossain muualla ja nakkeli mielenosoituksellisesti niskojaan kun ajoin sen aina kauemmas parhailta apajilta.



Illalla ahkeroin vielä Sissen saippuapesuun. Nyt on keväthuollot tehty ja talven möhnät pesty nahasta pois.

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet

Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.

Ei ihan koko totuus

Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:

Houston, we have a problem

Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!

Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.

Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.

Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset.

Verryttelyväistöä

On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla

Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista

Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta)

Laukkaa

Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen

Havaittavissa sateen uhkaa

Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.

Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!

Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!

Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena

On se vaan

Olen onnistunut löytämään (ainakin hetkeksi, pysyväähän on vain muutos) sellaisen balanssin Penan kanssa tekemiseen, että aina on hyvä mieli. Tunnolliset hevosihmiset varmasti tietävät myös vastakkaisen tunteen: kun mikään ei ota sujuakseen ja soimaa itseään siitä ettei ehdi tarpeeksi tai sellaisella intensiteetillä kuin haluaisi.

Miten tähän päästiin?

Hyväksymällä olosuhteet. Pena ei liiku joka päivä, se ei vain ajankäytöllisesti onnistu. Fine, sillä mennään mitä on annettu. Se liikkuu kolmesta neljään kertaa viikossa ja välillä se tarkoittaa sitä että pinkeetä on. Ei ole ponin vika että kiristää päässä, eikä kiristys taatusti hellitä jos selkään tulee kireä ratsastaja joka ei jaksa olla pitkämielinen. Kiristys helpottuu kun saa vähän latua ja vasta sitten voi vaatia oikeaa keskittymistä. Tämän eläimen kanssa se nyt vain on näin, turhaan minä pullikoin sitä vastaan. Päinvastoin, pääsen paljon helpommalla itse kun suhtaudun pinkeyteen sallivasti. Saa olla virtaa, mutta ylenpalttisen tuhma ei sovi olla.

Olosuhteiden hyväksymisen alle menee myös se, että oikeat dressagetreenit on tänä talvena ollut aika vähissä. Kenttä on luistinrata jossa on päällä 10 cm höttölunta. Tarkoittaa, että kentälle ei ole mitään asiaa. Tarkoittaa, että minun ei-maastovarmaa ratsuani on liikutettava jossain muualla. On hyväksyttävä, että ihan dressageen ei ylletä sänkipellolla, koska jo pelkkä aidoista poistuminen kuumentaa tunteet toisinaan liki läikkymispistettä. Tehdään siis se mitä voidaan. Ja yllättävän paljon voi, kun lakkaa itse änkyröimästä, etten mää pysty mitään missään.

Tänään ratsastin (!!) ei-maastovarman ratsuni pois pihasta, postilaatikolle asti (250 m), sieltä sänkkärille, sänkkärillä hyvän melkein-dressagetreenin ja isoa laukkaa isoilla ympyröillä, ja treenin jälkeen ratsastin saman matkan kotiin. Ilman uukkareita, sydämentykytyksiä tai suurta draamaa. Pena oli virkku ja pinkeä, mutta tiesin että näin se varmasti on, sopeuduin, ja onnistuin. Ei konflikteja vaan tosi hyvä mieli.

Kummallista tässä hyvä mieli -keississä on se, ettei se ole mitenkään ollut tavoitteeni. Yhtenä päivänä vain havahduin siihen, että nykyään aina kun lopettelen tekemistä Penan kanssa, olen paljon paremmalla tuulella kuin aloittaessani. Sen kanssa vain on niin kiva olla!

Huomenna Penalla on hammaslääkäripäivä, ja alkuviikko onkin sitten superjännä, sillä Pena lähtee "hevosten pääkaupunkiin" kanssani kolmeksi päiväksi. Otan sen siis mukaan valmentajakoulutukseni lähijaksolle ja luvassa on koulutreeniä yleisön ja valmentajaoppilaan silmien alla. Maalaiselle maailman jännimmät olosuhteet, mutta nyt on niin hyvä fiilis kaikesta Penan kanssa, että uskon meidän selviytyvän oikein hienosti.

Oma on aina oma

On suuri rikkaus saada ratsastaa erilaisia hevosia: nuoria ja vanhempia, toipilaita, projekteja. Olen hyvin otettu jokaisesta uudesta yhteistyökumppanistani, oli se sitten ihminen tai hevonen. Pienessä ajassa olen saanut mukavan määrän kaksi- ja nelijalkaisia asiakkaita, ja aina yhtä innostuneena ja avoimena nousen ensi kertaa uuden ratsun selkään.

Ja sitten vastapainona se kun pääsee kotona Penan selkään. Kun siinä näkyy ja tuntuu minun kädenjälkeni (hyvässä ja pahassa, krhm). Kun tulee fiilis, että joissain asioissa ollaan aika pitkällä. Vaikka senkin kanssa hinkataan perusasioita, niin silti. Pena jo tietää, että etuosan ja takaosan tulisi olla samoilla raiteilla, ja että haluan sen liikkuvan tahdissa, pyrkivänä, voimakkaana mutta kevyenä. Läheskään aina se ei pysty toteuttamaan kaikkia näitä asioita, ei ainakaan yhtä aikaa ja läpi liikkeen tai siirtymisen, mutta se jo muistaa mistä on kyse kun korjaan sitä. Ai niin ulkolapa takaisin linjaan. Ai niin piti odottaa. Enää ei tule niin usein sitä, että pitää ottaa käyntiin asti ja pilkkoa asia murusiksi saakka. On oltava onnellinen pienistä askeleista!

Tänään oli oikein hyvä fiilis. Pena kävi ensin tyhjentämässä itsensä eli juoksemassa vapaana kentällä. Kun sen korvien asento alkoi näyttää kesymmältä, mentiin talliin pukeutumaan ja aloitettiin ratsain.

Pari havaintoa itselle muistiin:
- Oikea takajalka on vähän laiska. Tuntuu tahdissa etenkin kun kone on kylmä. Näkyi tänään erityisesti väistöissä vasempaan. Pena kaatuu vasen lapa edellä ja kiirehtii, sen sijaan että pysyttelisi suorana takaosansa päällä ja työntäisi askeleet loppuun saakka.
- Laukassa nyt vain suoruutta. Suoruutta ja suoruutta! Molempiin suuntiin takaosa heijailee puolelta toiselle ja etuosa "vetää" laukkaa eteenpäin. Moottori taakse, etuosa siihen eteen. Avuksi loivat avot ja jos kenttä vähän paranisi, vastalaukat. Hiukan epämääräisellä pohjalla en halua tehdä vielä vaikeaa asiaa eli vastalaukkaa. Ei edesauta tasapainon löytämistä jos pitää varoa askeleitaan.
- Käynti-ravi -siirtymiset aika kivat! Ravi-laukka-ravi -siirtymiset, yyyyyyyyyyh. On se jännää. Lyhenee, tikittää, jännittyy, ahdistuu kun korjaa, ennakoi, sammuu, menee alta pois. Vasempaan laukannosto parempi, ihan hyvä oikeastaan. Tarttis sietää enemmän valmistelua ilman että ahdistuu.

Töitä siis on, sopivasti. Sekä sellaisia joista saa maallista mammonaa että näitä, jotka vain tuovat iloa ja toisenlaista rikkautta. Onneksi nämä näyttävät osin myös limittyvän keskenään! Ja koska tunnetusti kannattaa takoa silloin kun rauta on kuumaa, hain ja pääsin mukaan SRL:n valmentaja I -koulutukseen. Se kestää tämän kevätkauden ja kattaa etäopiskelun lisäksi kolme lähijaksoa Ypäjällä. Näistä ensimmäinen starttaa jo ensi viikolla. Seuraava lähijakso on sitten helmi-maaliskuun taitteessa ja silloin olisi tarkoitus raahata tuo oma villiratsu hevosten "isolle kirkolle" mukaan! Huihai!

Jo joulu joutui

Joulu tuli, oli ja meni. Kelit ovat etelässä hiissanneet aivan vallan ihmeellisesti vesisateesta jäiseen hyhmään ja tänä aamuna oli yllätys suuri kun maassa olikin liki kymmenen senttiä lunta! Minun kun piti alkaa rouhia jäistä kentänpintaa ratsastuskuntoon. No ei sitten, käyhän se näinkin.

Tallin ovelta

Joulun aika on yllätyksiä täynnä. Tuli toivottuja lahjoja ja ei-toivottuja lahjoja ja jotain aivan odottamatonta myös. Kaikelta siivoamiselta ja vieraiden viihdyttämiseltä olen ehtinyt vähän ratsastellakin. Kuvat tältä päivältä!

Toivottu lahja: kuvien treenitakki. Yhdistelmä kevyttoppaliiviä/takkia ja teknistä kangasta. Pysyy kylmänarat paikat lämpiminä mutta hikoavat paikat viileinä. Tykkään!

Ei-toivottu lahja: Tapaninpäivän aamuna tein aamutallin ihan normaalisti enkä tajua miten ykskaks iski aivan hillitön kramppi selkään, lapaluiden väliin. Minulla tulee helposti hermopinne yhteen nikamaväliin mutta saan sen nykyisin itse auki. Tämä kramppi veti koko kropan niin jäkkiin ettei auttanut kuin kölliä keittiön matolla selällään ja henkiä ihan vain pinnallisia pikku hengityksiä. On yritetty särkylääkkeet ja -voiteet ja rullailtu pilatesrullalla (mikä yleensä pinteen avaa) ja liikuttu ja levätty ja ties mitä. On vaan ja kiristää. Nyt jo sen verran parempi että pääsen liikkeelle, mutta auts. En tykkää!

Ajattelin, josko Pena tarjoilisi pikku rytkäytyksen joka järjestelisi nikamani taas kotoiseen järjestykseen, ja kiipesin kyytiin. Ei tullut kekkulointia tällä kertaa. Tuli muutamia kuvia joista tein muutamia havaintoja.

1. Käynti on kamalan vaikeeta. Valitsin käyntikuvista parhaan ja sekin on tämmöinen. Rintakori alhaalla mennään, takakorkeus loistaa ja mikä on tuo ratsastajan takanoja herranjesta sentään.

2. Supsun supsun. Ravaako se vai peruuttaako. Yritys on ravata vaan aika ankeeta on. Kuva tosin on otettu sen jälkeen kun Pena kompastui laukassa, suuttui, pukitti, rynnisti ja otin sen takaisin haltuun. Korvakin on ihan rutussa kun sinne meni varmaan suuttumuskärpänen.

3. No niin! Parempi meininki mutta epätarkka kuva! Elämä on. Toverit koirat vartioi ja suojaväriin pukeutunut ipana pyllistelee hiekkalaatikossa.

4. Laukannosto ja palikat kohdillaan! Satula on muuten Amerigo Vega Siena Special Monoflap, jäi meille vuokralle ja katsotaan, löytäisikö se meiltä ihan pysyvän kodin.

5. Lisää laukkaa, vaan hetkinen nytkö olen etukenossa?! Joo-o. Note-to-self: nyt vauhtia siihen valmennusasiaan.

Meidän talven työsarkaa ovat aivan vallan perusasiat. Suoraksi, pohkeiden väliin ja pohkeiden eteen, tuntumalle. Se vaatii yksitoikkoisen oloista perusratsastusta, loputtomasti kääntämistä, uudelleen ja uudelleen etuosan korjaamista takaosan reitille, jalalla muistuttamista että eteen mennään silloinkin (ja juuri silloin!) kun ranka hetkellisesti suoristuu ja paino siirtyy takajalkojen kannettavaksi. Sinun täytyy odotuttaa etujalkoja jotta voit ajaa takajalkoja, sanoi kouluratsastusope, uudestaan ja uudestaan. Ja sitä me harjoitellaan.

Maailman nätein punainen!

Ja se odottamaton jouluylläri: Sain ratsastusopen töitä. Pari päivää viikossa isolla pirkanmaalaisella laatutallilla, täydet ryhmät, ratsastajia alkeista heA -tasolle, lapsista sennuihin. Aivan huikean jännittävää ja kutkuttavaa! Ja lopun ajasta kuljen ympäri maakuntaa opettamassa ja ratsastamassa. Kas kummaa, taas taitaa tulla leipä pöytään hevoshommista.

Uusi, tuleva vuosi näyttää yllättävän valoisalta.