Karieskuulumiset klinikalta

15.11. lastasin Penan ja Sulon aamuvarhaisella traileriin ja ajelin reilun tunnin matkan päähän klinikalle, jossa en ollut ennen käynyt, mutta josta olin löytänyt eläinlääkärin jonka ansioluettelo hammashoidon osalta miellytti silmää.

Lähdön huumaa

Tämä oli itselleni myös pieni tulikoe, sillä lähdin reissuun yksin, kahden hevosen kanssa. Meinaan räjähtää ylpeydestä, niin viisaasti hevoseni osasivat olla: ainut apu, jota otin vastaan ulkopuoliselta, oli klinikan oven avaus kun talutin sisään kaksi hevosta. Muilta osin hoidin homman kotiin kokonaan omin voimin. Pena menee traileriin lähettämällä ja peruuttaa sieltä pois kun nykäisen sitä hännästä, joten pitelin Suloa toisessa kädessä kun Pena lastautui ja purkautui. Sulo ei tajunnut lähettämisen ideaa ja sitä täytyy sen kanssa treenata, mutta käveli pienen harkinnan jälkeen perässäni traileriin ja seisoi siellä hätäilemättä kun kiersin ulkokautta sulkemaan puomin. Reissun jälkeen kotona se tajusi peruuttaa ulos kun nykäisin hännästä, joskin sillä oli hyvin kysyvä ilme, miksen tullut "saattamaan" sitä pääpuolesta.

Klinikalla rauhoitukseen ja tutkittavaksi otettiin ensin Pena.

Sen suu tutkittiin endoskoopilla, jotta näin kuvaruudulta koko ajan mitä hampaissa oli. Olin niin syventynyt katsomaan ja kuuntelemaan että todistusaineistona Penan hoidosta on yksi särisevä kännykkäkuva kuvaruudusta, jossa voi ehkä hyvällä tahdolla kuvitella näkevänsä hampaan.

Penan vikalista on pitkä, mutta eläinlääkäri ei ollut kauhuissaan sen suusta. Sillä on sekä infundibulaarista kariesta (purupinnoilla) että perifeeristä kariesta (ienrajassa). Lähes joka hampaan pinnalla on 1. asteen infundibulaarinen kariesmuutos (ICH), joka kai vastaa ihmishampaassa alkavaa reikää ja menee kastiin "seurataan". Tällaisessa muutoksessa karies on vain hampaan sementissä, eikä yllä vielä kiillerajaan saakka.

Infundibulaarisen karieksen uskotaan johtuvan hampaan kehityshäiriöstä (infundibulumin sementin kehityshäiriö eli hypoplasia) joka kehittyy jo sikiöaikana. Toisille kehittyy ja toisille ei. Itse pohdiskelin, olisiko esim. emän tiineysajan kivennäisruokinnalla vaikutusta? Penalla tämän tyypin kariesta esiintyy järjestäin joka hampaassa joten sillä epäilemättä on tämä hypoplasia. Suora suomennos voisi kuulua: paska mäihä, dude.

Erinomainen selonteko + piirroskuvat infundibulaarisen karieksen luokituksista, lähde: heppalaakari.fi

Hevosen hammaskartta

Kolmessa hampaassa Penalla on 2. asteen infundibulaarinen kariesmuutos. Hampaat ovat juuri ne tyypillisimmät karieshampaat eli 109, 209 sekä 206. Heppalääkärin nettisivusto kertoo asiasta näin:

Tavallisimmat karieshampaat ovat 109 ja 209, jotka ovat alttiimpia kariekselle niissä esiintyvän sementin hypoplasian takia. Näiden hampaiden mineralisaatio tapahtuu varsan kehitysvaiheessa, jolloin elimistön muutkin osat kilpailevat käytettävistä mineraaleista. Sementin hypoplasiaa ja kariesta voi alkuvaiheessa olla vaikea erottaa toisistaan. 106 ja 206 ovat myös tavallisimpia hampaita, joissa kariesta esiintyy. Kuolainten aiheuttama kulutus näihin hampaisiin saattaa altistaa bakteereiden pääsylle sementin huokosiin.

Nämä 2. asteen kariesmuutokset ovat sellaisia, jotka täyttävät jo paikkaamiseen vaadittavat kriteerit. Penan reiät eivät kuitenkaan olleet kovin syviä: ysihampaiden karies oli n. 3 mm syvä ja kutoshampaan 8 mm syvä. Tämä 206-hammas on nyt sellainen kysymysmerkki: reikä on sen verran syvä ja hampaan sijainti sellainen, että se saattaa aiheuttaa kuolaimen kanssa ongelmia. Ja Penallahan on aika työläs suu ja välillä hankaluuksia hyväksyä kuolaintuntumaa. Mutta samalla reissulla valkeni muutama muukin suun anatomian seikka joka saattaa aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä, niistä lisää myöhemmin. 

Eläinlääkäri ei kuitenkaan nähnyt tarvetta välittömästi ryhtyä konsultoimaan paikkaavaa eläinlääkäriä, eivätkä reiät myöskään olleet niin syviä että röntgenkuvia olisi ollut tarve ottaa (tarjoutuivat kyllä kun niistä olin puhunut, mutta uskoin eläinlääkärin näkemystä kuvaamisen tarpeettomuudesta tässä kohtaa ja ajattelin säästää pennoseni tulevaisuuteen). 

Toinen kariestyyppi, perifeerinen karies, on hieman mystisempi tapaus. Sitä esiintyy hampaan ulkopinnan sementissä ja koska heppalääkäri.fi -sivusto on tämänkin asian kovin selkokielisesti selittänyt, lainaan sieltä: 

Perifeeristä kariesta on tavallisimmin takimmaisissa poskihampaissa. Ylähampaissa kielen puolella ja alahampaissa posken puolella. Terveen poskihampaan pinta on kiiltävä ja vaaleankeltainen ja siinä voi olla rehusta värjäytynyt lievä ruskea vivahde. Karieshampaan pinta on karkea, epätasainen, ruskeampi, punertavampi tai joskus jopa mustempi. Hammas on kaiken kaikkiaan "suttuisen" näköinen ja siinä voi olla silmin nähden limaiselta näyttävä bakteerien muodostama biofilmi. Karies voi levitä purupinnalle asti. 

Perifeerisen karieksen luokitukset

Penan perifeeriset kariesmuutokset (PCH) olivat luokitukseltaan pääasiassa näitä lieviä 1.1 - 1.2, ja sijainnit tyypillisissä paikoissa eli aivan viimeisissä, kymmenennessä ja yhdennessätoista poskihampaassa ylhäällä. Yhdessä hampaassa PCH oli levinneempi ja luokitukseltaan 2.2. Perifeerinen karies ilmenee meitä hoitaneen eläinlääkärin mukaan yleisesti juuri noissa takimmaisissa hampaissa, sillä hevonen on tässä suhteessa vähän tyhmästi suunniteltu kokonaisuus: suun happamin paikka on lähinnä nielua, ja sylki, jonka tarkoituksena on mm. neutraloida ruuansulatuselimistön happoja, laskee hevosen suuhun sylkirauhasta pitkin 8. hampaan kohdalla. Suun etuosassa on siis hyvä meininki kun hevonen syö ja sylkeä erittyy, mutta loput kolme hammasta jäävät vajaammalle syljelle.

Perimmäiset syyt perifeeriseen kariekseen ovat vielä selvittämättä: ei tiedetä edes sitä, onko kyse infektiosta vai suun normaalien bakteerien säätelyhäiriöstä, ja aiheutuuko karies yhdestä tietystä bakteerista vai monien miksauksesta. Perifeerinen karies kulkee myös jossain määrin rinta rinnan diasteemojen kanssa: PCH altistaa diasteemoille syövyttäessään hampaan sementtiä, jolloin rehu pääsee pakkautumaan hampaiden väleihin. Toisaalta pakkautuva ja hammasväleissä seisova rehu myös pahentaa PCH:ta ja itsessään syövyttää sementtiä. Jos jostain saa olla pikkuisen iloinen niin siitä, että vielä toistaiseksi Penalla ei ollut yhtään diasteemaksi luokiteltavaa hammasväliä. Laiha lohtu.

Jos PCH:n synty on epäselvä, myös hoitosuositukset ovat epävarmoja ja aika kirjavia. Suun huuhtelusta vedellä tai häijyimmissä kariestapauksissa laimennetulla klooriheksidiiniliuoksella (Corsodyl) ei ainakaan ole haittaa. Lisäksi hevosella tulisi olla lyhyet ruokintavälit ja heinän pureskeluun käytettävä aika tulisi olla mahdollisimman pitkä, jotta syljentuotanto pysyisi yllä eivätkä hapot pääsisi jylläämään. Sokerista ravintoa tulisi välttää (sokerinen heinä, melassisiirappi, muut sokeroidut/korkeatärkkelyksiset rehut, leipä), samoin kovin hapanta ruokaa.

Meitä ei kehotettu suun huuhteluun. Sen sijaan hapanta ravintoa eli säilöttyä heinää kehotettiin välttämään, ja tästähän seurasi yhden vuorokauden mittainen googlenlaulatus, kun aloin selvittää, onko säilöntäineella säilötyllä heinällä ja sen pH-arvolla jotain tekoa tässä happamuus-casessa. Tuossa jo monesti lainaamassani heppalääkäri.fi -sivun artikkelissa viitataan v. 2017 tutkimukseen jossa on tutkittu perifeerisen karieksen riskitekijöitä sekä tekijöitä joiden ei ole todettu lisäävän riskiä. Tässä litaniassa säilöheinä oli listassa "ei todettu riskitekijäksi". Hieman samaan johtopäätökseen tulin omissa selvityksissäni, jotka koitan nyt summata mahdollisimman tiiviiseen pakettiin:

Meidän heinässä on käytetty biologista säilöntäainetta eli paalissa tapahtuu maitohappobakteerien voimalla käymistä. Tämän käymisen tarkoitus ei ole alentaa heinän pH:ta, vaan lisätä "hyviä bakteereja" ja viedä elintilaa hiivoilta ja homeilta. Meidän heinän kuiva-aine on 77,9 ja pH 5,79. Siinä tavarassa mikä luokitellaan kuivaksi heinäksi, on kuiva-aine > 85 ja pH jotakuinkin 6 tai himpan päälle. (Kiitos kuivaheinän keskimääräisestä pH-arvosta kuuluu Elinalle: minä guuglaan hiki päässä kaikenlaisilla hakukomboilla ja turhaudun kun en löydä, ja sitten heitän Elinalle fb-viestin, sattuisiko hänellä olemaan hajua ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. On hyvä olla liuta perusteellisia hevosihmisiä kontaktilistoilla!) Varsinaisessa säilörehussa, jota nimitetään kansankielisesti myös lehmänrehuksi, on ka jossain 30-40-50 tienoolla, eli se voi olla todella märkää, ja tällaisen rehun tavoiteltu pH on 4-4,5. Merkittävästi happamampi siis kuin kuivassa heinässä ja esikuivatussa säilöheinässä. Tällaisessä rehussa käytettyjen säilöntäaineiden tarkoitus on alentaa pH:ta entisestään/pitää se matalana, jotta rehussa tapahtuu käymistä ja jotta se säilyy, ja esim. botulismia aiheuttavalle bakteerille ei syntyisi suotuisia elinolosuhteita. Tällainen rehu on pehmeää mujua joka ei juuri tarjoa pureskeltavaa, eikä kosteutensa vuoksi säily pienissä yksiköissä. Tämäntyyppistä rehua ei juuri hevosille syötetä (enää).

Kysymys jonka esitin itselleni kuuluu: Voiko noin pieni pH:n ero tehdä tästä meidän esikuivatusta säilöheinästä epäkelpoa evästä Penalle? En usko. Sokerinsa (180) vuoksi, ehkä. Mutta tämä vuosi on mitä on heinän suhteen, ja näillä nyt mennään. Hankinko jatkossa kokonaan kuivaa heinää ja alanko tosissani metsästää matalasokerista? Mahdollisesti. Toistaiseksi en ole ollut hysteerinen heinän sokerien suhteen, mutta voi olla, että Penan purukalustosta tulee se viimeinen niitti joka pakottaa pieneen hysteriaan.

Summaus Penasta: hampaat ovat tämän hevosen heikoin lenkki, mutta välitöntä aihetta paniikkiin ei ole. Purennassa ei ole moitittavaa. Seurataan karieksen kehitystä vielä puoli vuotta, ja jos (ja kun...) paikkaamiseen joskus päädytään, paikataan samalla useampi. Jos tulee vaivaa, niin sitten pitää toimia jo aiemmin. On vaan pirullisen vaikeaa määrittää, mikä on "vaivaa".

Hammashuoltoa seuraavana päivänä tuuppasin Penaan kipulääkkeen, sillä en tykännyt sen ilmeestä. Eläinlääkäri kyllä varoitti, että hampaat voivat vihloa seuraavana päivänä ja että sitten vaan kipulääkettä kitaan. Oliko kyse tästä "normaalista vihlonnasta" vai ärsyyntyikö se syvin reikä kun se tyhjennettiin ja sitä ronkittiin. Taas kaipaisin hevoseeni ominaisuutta, jossa se voisi kertoa, onko sen naama kireänä siksi että sitä sattuu 206-hampaaseen, vai vituttaako sitä muuten vaan kun vedän sen päiväruoka-aikaan metsään kävelemään.

Sulo alennustilassa

Sulon osalta sain huokaista helpottuneena. Sillä on hyvät hampaat ja hyvä purenta, ja siinä missä Penalla löytyi moitittavaa lähes jokaisesta hampaasta, oli Sulon vikalistassa vain muutama pikkuinen merkintä. Sulo saatiin pistettyä ja hoidettua ihan ilman draamaa (vaikka edellisessä kodissa kuulemma tuli karsinasta päälle kun näki eläinlääkärin, ja rokotettiinkin niin että kävelytettiin käytävällä eläinlääkärin ohi joka tuikkasi vauhdissa...), joskin se vielä virkistyi kun oli hoippunut pakkopilttuuseen ja piti tujauttaa vähän lisää rauhoitetta.

Kahvipaussi sillä välin kun hevoset virkosivat rauhoituksesta

Molempien hevosten limakalvot, suupielet ja kieli olivat oikein hyvässä kunnossa. Muutamia hammaspiikeistä johtuvia pieniä ihorikkoja, mutta kuolaimen vaikutusalueella ei vaurioita. Jotta tämä eepos ei paisuisi aivan puuduttaviin mittasuhteisiin, jaan kuolaimen sovitukseen ja suiden mittaamiseen liittyvät asiat omaan postaukseensa. Niiden osalta on saanut taas aivot hikoilla kun olen pohtinut ja selvitellyt erilaisia vaihtoehtoja, ja joutunut myös kohtaamaan omia ennakkoluulojani. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Ja sitten kotiin

Tässä vielä pari lähdelinkkiä joita käytin tätä kirjoittaessani:

https://www.heppalaakari.fi/perifeerinen-karies/
https://www.heppalaakari.fi/infundibulaarinen-karies/
https://www.facebook.com/pages/category/Professional-Service/Ocala-Equine-Dentistry-Inc-298338310199200/

Uusia kotiläksyjä, unelmia ja talveen varautumista

Tällä viikolla tiistaina olin toista kertaa meidän uuden valmentajan, Eerikan silmän alla. Penaa täytyy ihan ekaksi kehua siitä, että entinen keulin-reuhdon-huudan-hikoan-paskon -tyyppi on tätä nykyä sellainen matkamies, että teen sen kanssa reissut yksinäni luottavaisin mielin. Se menee kyytiin lähettämällä kyselemättä, matkustaa siivosti (no niin se on kyllä aina matkustanut mutta lastautuminen on toisinaan ollut vähän säätöä - aina sen on autoon saanut, mutta välillä hommaan on kuulunut pystyynhyppelyä, vinoonmenoa, pään kolhimista traikun kattoon ja ylipäätään mullittelua sillalla) ja perillä varsinkin käyttäytyy niin, että sen voi varustaa trailerin vieressä ilman että oma kiukkusuoni pullistelee.

Kesäillat!

Tällä kertaa oltiin valmentajan kotikentällä, ja parkkeerasin yhdistelmän n. 500 metrin päähän hiekkaparkkikselle, jossa oli paremmin tilaa operoida kuin Eerikan omassa pihassa. Parkkikselta kulkee metsäpolku pihaan, ja mennessä talutin Penan perille. Itse valmennukseen olen tyytyväinen. Ensimmäisellä kerralla puututtiin vain ja ainoastaan siihen, että Penan on oltava pohkeen edessä koko ajan ja keskityttävä minuun. Myös asentoani rukattiin niin että pääsisin eroon vaivihkaa ilmaantuneesta turvakyyrystä. Näitä juttuja olen harjoitellut vastalihakset armoa anellen nämä reilut pari viikkoa valmennusten välissä, ja hetkellisen epämukavuusalueen jälkeen olen huomannut että tulosta tulee. Ja Eerikalta saatiin samansuuntainen palaute, jahuu! Pena tuntui ihan super paljon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla - se kyttäsi ja jännitti, mutta reagoi nyt huomattavasti sähäkämmin pohkeeseeni ja palasi pohjeavusta kuulolle eteeni. Askellajien laatu paranee heti kun se pysyy edessäni = kuulolla ja rentona.

Kentänlaidalla oli haastavia pelokkeita kuten paalipiikit ja yksi kanto, joten aika monta toistoa saatiin taas siihen, kun Pena jähmettyy ja meinaa jättäytyä jäykäksi apujeni taakse. Nyt päästiin ratsastamaan kaikki askellajit läpi, pääsin istumaan alas ravissa ja silti vaikuttamaan. Kotiläksyt muistiin itselle:

• vaadi enemmän takajalkoja liikkeeseen mukaan, älä tyydy vähän sinnepäin. Pena kykenee, minä kykenen
• hae fiilistä keinuvasta selästä harjoitusravissa. Jos selkä jäykistyy, koita perusistunnassa vähän keinauttaa selkää taas liikkeelle ja rennoksi. Pena jännittää ensin selän, sitten vasta alkaa silmä pullottaa ja korva killittää väärään suuntaan. Koita päästä vaikuttamaan jo silloin kun selkä jännittyy.
• kädet!! Etenkin vasempaan kierrokseen vasen käteni jää taaemmas. Ongelma tulee selkeiten esiin vasemmassa laukassa, jolloin jään kantamaan Penaa vasemmalla ohjalla. Oli ihan aivohiki kun piti oikeasti työntää vasen käsi eteen, ratsastaa vasen pohje läpi ns. kohti oikeaa ohjaa ja kääntää kunnolla ulkoavuista. Tämä on juuri sitä mitä toitotan omille oppilailleni koko ajan, ja sitten vedän itse siitä sisäohjasta. Hyi häpeä!
• sama ajatus vasemmassa kierroksessa kun Pena pullistuu pois pelottavasta kohteesta: avaa vasen käsivarsi ja ratsasta vasen pohje. Pena ei saa nojata vasempaan jalkaani vaan sen täytyy kantaa itse itsensä
• siirtymiset. Oijoi. Olen tiedostanut hyvän tovin että siirtymisemme ovat retuperällä. Pena vastaa viiveellä ja nousee pois tuntumalta. On korjattava joka ikinen siirtyminen eteen. Hevosen on oltava pohkeen edessä läpi siirtymisen. Etenkin laukannostoissa Pena jännittyy kun alan valmistella, ja lopulta nostaa laukan myöhässä apuun nähden eikä ole enää peräänannossa noston hetkellä. Olen itse auttamatta liian hidas korjaamaan sitä. Näitä aletaan työstää seuraavaksi.

Hikisen valmennuksen päätteeksi ratsastin Penan takaisin autolle. Siis kyllä vaan, maastoilin vieraissa metsissä! Huikeaa.

Videolta kaapattu kuva eräästä kevätillan valssista

Otsikon mukaiseen unelmointiin liittyy tällä kertaa suitset. Olen muutaman vuoden ajan haaveillut Täydellisistä Suitsista jotka täyttäisivät kaikki korkeat vaatimukseni, mutta sellaisia ei ole tullut vastaan. Pena on kulkenut osista kootuissa remonttisuitsissa jotka alkavat olla todella venähtäneet ja kulahtaneet. Haaveideni suitsissa on kunnolla muotoiltu, leveä niskahihna sekä sellainen turpahihna joka jättää posket vapaaksi. Menin pitkään kokonaan ilman turpahihnaa, mutta Pena on topakka ravistelemaan päätään jos on vaikkapa kärpäsiä, ja kun suitset pari kertaa putosivat sen päästä kesken treenin, totesin että joku turpahihna on oltava, vaikka en halua sulkemalla sulkea hevoseni suuta. Käytännössä remonttiturpis on ainoa joka jättää posket vapaaksi, mutta remonttiturpahihnat eivät oikein istu Penan pään ja lyhyen suun anatomiaan. Jotta remonttiturpis kulkisi oikealla kohdalla kuolaimeen nähden, tulee turvan päältä kulkeva hihna liian alas. Ja jos säädän korkeuden turvanpäällishihnan mukaan, tulee leuan alle menevä osuus kuolaimen päältä.

No sitten kävi niin että törmäsin unelmasuitsiini... Ja niiden hintalappuun.

PS of Sweden Pioneer -suitset

PS of Sweden Pioneer -suitset kolahtivat ja kovasti. Remonttiturpiksen kaltainen turpahihna, mutta ei niin alaslaskettu kuin perinteinen versio. Turpahihnan paikassa säätövaraa. Niskahihna sellainen kuin haluan ja posket jää kivasti vapaaksi. Turpahihna ei painu silmän lähelle. Ja kuolainkiinnityksessä on poskihihnojen päissä bonuksena kuminauhaa joka tuo pehmeyttä siihen kuinka kuolain suuhun asettuu. Leukahihnan kanssa nämä ovat myös FEI:n hyväksymät koulukisoissa, josko sillä nyt on meidän tapauksessa mitään merkitystä. Minä haluan!! Mutta nämä mokomat kustantavat 245 euroa, ja näin kun juuri siirtyy äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle joka on sen kolmisen sataa kuussa, niin ei oikein olisi varaa tuonhintaisiin suitsiin. Mutta kun minä haluan! Ja Penakin haluaa! Ja sillä oli synttäritkin! Millä muulla epä-järkisyyllä voin vielä perustella nämä itselleni?

Lilliputtiponi loikkaa

Kun juhannus on ohitettu, voi hyvällä syyllä ruveta valmistautumaan talveen, vai kuinka? Ainakin siltä osin, että heinäntoimittajan kanssa on neuvoteltu tulevasta talvesta ja siitä, pitääkö tässä kehittää heinäpaniikkia vai ei. Kuulemma minun ei vielä kannata, hänellä on luotto toiseen satoon ja että saan siitä tarvitsemani paalit. Tulevana talvena meillä tullaan syömään myös olkea, sikäli mikäli saan hygienistä olkea käyttööni. Olki on uusi musta ja oljesta sekä olkimyyteistä Muuliprojektin Kaisa teki Onnen Rippeiden Elinan avustuksella varsin ansiokkaan selvityksen. Olki tulee ensisijaisesti Sulon laihdutusprojektin tueksi, mutta koska ponit tarhaavat samassa, saa Penakin siitä osansa. Todennäköisesti mennään niin, että öisin Sulo syö enemmän olkea kuin heinää, ja Pena puhtaasti heinää, ja kun ne ovat samassa, on tarjolla jonkinlainen heinän ja oljen kombo. Sulon laihdutusasioista kirjoitan myöhemmin perusteellisemmin, kun ne ovat nyt viime aikoina pyörineet mielessäni stressiin saakka.

Tänään kuitenkin aloitin yhden talveenvalmistautumisprosessin: aloin kuivata kerppuja! Jos onnistun kuivaamaan ja säilömään nämä oksakimput homehtumatta, saavat ponit talvellakin maistella kesän makuja.

Ponipoikien talviherkkuja aitassa kuivumassa

Meillä kävi sattumalta eilen erään asiakkaani matkassa pari ponityttöä, jotka tunsivat Sulon sen ratsastuskouluajoilta. He tuskin tullessaan tiesivät, että Sulo asuu täällä, mutta kun näkivät sen tulevan meitä vastaan laitumella, oli välitön kommentti Voi miten Sulo näyttää niin paljon iloisemmalta kuin ennen! 
Tuli hyvä mieli.

Ihan ite! ...ainakin melkein

Tämän olisi voinut otsikoida samoin kuin edellisenkin kirjoituksen. Joissain asioissa Pena voi olla tosi tuhma, ja joissain toisissa se yllättää. Ja jopa, siihen voi luottaa.

Tänään oli suunnitelmissa lähteä ekaa kertaa luvallisena be-kortin haltijana liikenteeseen yhdistelmän kanssa, ja vieläpä ihan yksin. Olin sopinut, että vien Penan satulakauppaan näytille vuokra-Amerigonsa kanssa, sillä heille oli tulossa satulaseppä paikan päälle toppaamaan ja muokkaamaan. Amerigo on ollut ihana, mutta hieman etukenossa. Ja kun vuokrasatulan toppaustöiden kustannukset menee puoliksi myyjän ja vuokraajan välillä, ajattelin että nyt täytyy toimia.

Hain trailerin naapurista lainaan eilen. Kaikki hyvin.
Tänään aamulla laitoin kaiken valmiiksi, pakkasin kamat, harjasin, suojitin ja loimitin hevosen ja lastasin sen autoon. Ihan yksin, ilman kenenkään apua. Lähettämällä tosi kauniisti. Kaikki hyvin.
Lähdettiin liikkeelle, selvittiin liukas kiemurainen kylätie, kaikki hyvin.
Päästiin valtatielle, alkoi nelikaistainen osuus, tuli pieni mäennyppylä jossa ajattelin että joo vähän tuntuu nyt että autolla on painoa perässä. Sitten autoni sanoi POKS eikä se sen jälkeen sanonutkaan enää yhtään mitään.
Sain yhdistelmän kuitenkin hallitusti pientareelle, tosin maailman epämukavimpaan paikkaan, ohituskaistan alkuun mäennyppylän päälle. Autoja paahtoi satasta ohi aivan kyljestä. Ja autoni ei inahtanutkaan. Virta-avaimesta ei tapahtunut mitään. Valot syttyi tauluun, ei muuta.

Voin kertoa, että siinä puhalsin hetken jos toisenkin puhelin kädessä ja mietin, että mihinköhän nyt tarttis soittaa. Loppuviimein "soittolistani" koostui miehestäni (joka tuli paikalle), numerotiedustelusta (joka ei tullut paikalle mutta lähetti lisää numeroita), hätäkeskuksesta (joka pyysi poliisia paikalle), naapurista joka trailerin lainasi (ja joka tuli paikalle), satulakaupasta (jonne kerroin etten tulisikaan paikalle) hinausautosta (joka tuli paikalle) ja lopulta uudestaan hätäkeskuksesta (jotta poliisi ei sittenkään tulisi paikalle). Ihan ite hoidan tämän reissun, joopa joo.

Kävi niin että pakuni vedettiin hinausauton lavetille, naapurin maasturi keploteltiin traikun eteen, ja onneksi onneksi onneksi tämä saatiin suoritettua ilman että Penaa piti rassata kopista pois. Paikka oli nimittäin todella veemäinen näkyvyyden ja liikenteen kannalta - operaatioon olisi vaadittu poliisia apuun.

Ja kun kerran jo melkein puolimatkassa oltiin ja kaikki kamat kyydissä, niin miksi mennä kotiin? Naapuri ajoi meidät satulakauppaan ja saatiin kuin saatiinkin päivän agenda hoidettua. Amerigoon lisää villaa eteen ja vähemmän taakse, ja turvallisesti kotiin. Pakuni kohtalo tosin on auki ja nyt meinaa työnteko käydä vähän ongelmalliseksi kun auto puuttuu...

Penaa en voi kuin kehua! Kuinka asiallisesti se kesti kaiken ylimääräisen härdellin. Sen kanssa kyllä kelpaisi reissata. Kunpa nuo mekaaniset hevosvoimatkin käyttäytyisivät tiukassa paikassa yhtä mallikkaasti.

Kuinka ponista tuli hevonen ja muita klinikkakuulumisia

Klinikkapäivä onnellisesti ohi, ja kotiintuomisina hyviä uutisia.

Kintereiden kuvissa ei näkynyt muutosta kahden vuoden takaiseen, eli kintereet olivat edelleen siistit ja "terveet". Eläinlääkäri myös avasi minulle tuota nivelrikko -termiä ja sanoi, että lääketieteellisesti sen alle menee ihan kaikki poikkeamat joita nivelessä voi nähdä. Hänen tulkintansa Penan v. 2014 ja nyt näistä 2016 kinnerkuvien muutoksista oli, että kyseessä on ennemminkin rakenteelliset poikkeamat kuin varsinaiset nivelrikkomuutokset, siten kuin maallikko sanan nivelrikko käsittää. Sama pieni terävöitymä näkyi molemmissa takajaloissa samansuuruisena.

"Kintereen muutokset eivät ole edenneet 2 vuoden takaisiin kuviin verrattuna ja ovat hyvin lieviä. Muutosten puolesta hevosta voi käyttää täysin normaalisti", oli kirjattu paperiin.

Juhannuskännissä klinikalla

Jos halutaan spekuloida, niin voihan olla että Penassa on jossakin jotakin, joka aiheuttaa sille epämukavuutta silloin kun sen pitäisi koota enemmän tai ponnistaa esteelle siitä mistä minä ehdotan. Yhtä vahvan painoarvon arvauksissa saa se, että hetkittäin vaatimustaso on vain ollut sen verran liikaa yli mukavuusrajan, että Penalla on keittänyt yli. Toistaiseksi en kuitenkaan koe tarvetta tutkituttaa hevosta enempää, vaan jatkamme harjoituksia ja muistamme myös nollata päätä välillä.

Matkalainen

Pena ansaitsee reissukäytöksestään täyden kympin! Kuinka mutkattomasti voikaan hevonen käyttäytyä. Harjaus, suojat, riimunvaihto, ja suorilta mitään miettimättä traileriin. Perillä yhtä kiltisti ulos trailerista, esimerkillistä ja levollista käyttäytymistä klinikalla, ja kotimatka aivan yhtä sujuvasti lastauksineen ja purkuineen. Se on uskomattoman hienosti hevoselta joka ei juuri koskaan käy missään, ja joka yleisesti ottaen kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa.

Mutta niin vain kävi että menin klinikalle ponin kanssa ja lähdin pois hevosen kanssa. Pena on nelivuotiaana mitattu 148 cm korkeaksi, mutta olen ollut melko varma että se on kasvanut korkeutta noista mitoista. Eläinlääkäri arveli ensin silmämääräisesti että Pena olisi peräti 153 cm korkea ja minun veikkaukseni oli 150 cm tai 151 cm. Suoritimme (epävirallisen) mittauksen ja, tadaa, tulos oli 150 cm! Pitääköhän blogin nimikin nyt muuttaa kun ei minulla olekaan enää Penaponia vaan Penahevonen...

Toinen huipputieteellinen analyysi tehtiin klinikkahoitajan kanssa Penan otsakarvojen pyörteistä. Arabit eivät kuulemma osta (arabi)hevosta ollenkaan jos sillä ei ole useita kunnollisia pyörteitä otsassaan, koska pyörteet ovat viisaan hevosen merkki!

Älypää vai ällipää, kas siinä pulma.

"Sun mami pitää susta huolta"

Satula lähti. Käytiin Penan kanssa satulansovittajalla näytillä ja satula menee heidän sopimusvaljassepälle työstettäväksi. Ei lisäillä tai vähennetä merkittävästi villoja mutta tsekataan suoruus ja tasapaino sekä korjataan lässähtämistä. Sovittajan mukaan satula on malliltaan Penalle vielä ihan kelpo - rivien välistä luin että ei ehkä parhain mahdollinen hänen mielestään, mutta koska toistaiseksi hevonen on ollut sen kanssa tyytyväinen, yritämme nyt villojen pöyhinnällä ensin fiksata näitä esiintulleita ongelmia ja vasta sitten tarpeen mukaan siirtyä kovempiin aseisiin (lue: satulanvaihtoon). (Tähän vilunväristyksiä ja horror-musiikkia.)

Kokonaisuuden hallinta aiheuttaa minussa huolikramppia. Mikä aiheuttaa mitä? Ovatko takajalat ihan ok? Onko kintereiden satunnainen lämpöily ja liikkeen pieni epäsymmetria peräisin siitä, että erikoiskengityksellä on nyt muutettu kavion asentoa? Vai mättääkö siellä jokin muu? Olisiko kavioiden pitänyt vain antaa olla?

Sovittaja vastasi osaltaan pohdintoihini niin, että tällaisella tosi pyöreärunkoisella ja leveärankaisella hevosella satula ei ikinä ole selässä niin stabiili kuin harjakattomallisilla joilla on selkeä satulansija, joten jo pieni epäsymmetria liikkeissä voi työntää satulan villat epätasapainoon.

Jotenkin tässä pelataan niin pienillä asioilla että tunnen itseni toisinaan vähän ylihysteeriseksi. Mutta kun vaisto sanoo että jokin ei ole kohdillaan! "Sun mami pitää susta hyvää huolta", jutusteli satulansovittaja Penalle. Tulihan siitä ihan hyvä mieli, vaikka kyllä minä mieluummin elelisin ilman murheita hevosen hyvinvoinnista.

Superhyvä mieli tuli kuitenkin siitä, miten Pena käyttäytyi! Oma äitinikin jo puhelimessa ihmetteli, kun nykyään kuulemma aina hämmästelen miten hyvin Pena käyttäytyy. Mutku se käyttäytyy! Otan ponin tarhasta, putsaan jalat, vaihdan loimen, puen kuljetussuojat, talutan ponin suorilta traileriin, ajetaan perille, otan ponin ulos, riisun suojat ja loimen, talutan ponin riimusta sisään sovituspajaan, sovitellaan, mitataan, valokuvataan, jutellaan, ja poni seisoo vaan, vaihtaa vähän jalkaa ja pyörittelee silmiään mutta ei huuda, riehu, pompi, nyi, pasko tai kuovi. Sitten homma on ohi, puetaan taas suojat ja loimi ja kävellään suorilta traileriin ja ajetaan kotiin. Tämmöistäkö on elo ihan normaalin aikuisen hevosen kanssa? Ihanaa.

Syysvirkeys

Sade, kura ja märkyys vetää vähän mieltä matalaksi, mutta onneksi meillä on hyvä kenttä jonka pohja ei isonkaan sateen jälkeen jää pitkäksi aikaa lilluvaksi vaan kuivaa nopsaan pitäväksi alustaksi. Pena on urheillut irtojuosten yksin sekä seurassa - hurrrrjan hauskaa kaahata häntä tuubina kenttää päästä päähän ja pukitella matkalla. Vartti rallia, loppukävelyt ja poni on silminnähden tyytyväinen oloonsa.

Tällä viikolla ohjelmassa oli myös lastaustreeniä, lähinnä siksi että minulla oli tallissa TET-harjoittelija tutustumassa työhöni ja halusin demota lastaamista. Olin pohjustanut että Pena saattaa olla hankala ja esittää kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä, mutta turhaan säikyttelin, Pena oli todella mallikkaasti koko ajan! Muutaman kerran mentiin ihan perinteisesti possujonomuodostelmassa kyytiin ja sitten muisteltiin lähettämistä. Se sujuikin tosi hyvin, olin ihan yllättynyt miten hienosti Pena toimi. Ei sitä sitten kauaa viitsinyt hinkata eestaas kun ongelmaa ei kerran ollut, vaihdettiin hevosta ja saatiin tettiläinenkin treenaamaan vähän vakaamman hevoskaverin kanssa.

Tänään juoksutin Penan liinassa ja jopas oli ponissa virkeyttä! Ravaamisesta ei tullut mitään kun jalat vaan veti laukkaa ja pukkihyppyjä. Olen ajatellut että maastakäsin minun on raskaanakin turvallista liikuttaa Penaa, mutta tuleehan siinä aika riuhtaisu omaan keskikehoon kun poni päättää ampaista liinan päässä poispäin ympyrältä. Onneksi olen aika harjaantunut seuraamaan sen liikkeitä, enkä tänäänkään edes yrittänyt saada sen riehumiseen mitään tolkkua ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin, seisoin vain ja annoin toisen kaahata ja loikkia ja yritin myötäillä liinan kanssa perässä. Sitten kun pahin pörinä oli purettu, alkoi käskyt löytää perille ja pystyin vielä tekemään hetken ravia ja laukkaa siihen tahtiin kuin itse halusin. Taas oli kovin itseensä tyytyväinen poni reenin jälkeen!

Pitäisi kaivaa taas kamera komerosta ja koittaa piristää näitä tylsiä raportteja edes muutamalla kuvalla... Meillä vaan tapahtuu aika vähän tätä nykyä, tyhjästä on paha nyhjäistä!

Viisi satulaa

Satulahuoneessa on nyt viisi "minun" satulaa eikä yksikään niistä ole hyvä.

Globus Clic -estepenkki saapui uskomattoman nopeasti sovitettavaksi, olisin saanut sen jo eilen jos olisin käynyt postissa. Pikkuruinen satula oli tosin pakattu niin valtavaan pahvilaatikkoon ettei laatikko mahtunut autooni. Minkäs teet että ajan farmarilla jossa ei ole takapenkkejä vaan takatilasta ja kaadetuista takapenkeistä on muodostettu "sikaosasto" koirille. Takaluukussa on koiraportti, jonka pikkupikkuluukusta ei todellakaan mahdu mitään koiraa isompaa. Tungin pahvilaatikkoa oikealta ja vasemmalta kiukun vallassa autoni etupenkille Postin pihassa ja voin kertoa etten ollut kovin ystävällinen, kun juopunut herrasmies kävi siihen minua neuvomaan. Hän myös meinasi tarrata takaoven kahvasta kiinni, "laita se laatikko tänne takapenkille", kunnes kerkesin älähtää että älä hyvä mies koske siihen oveen jos haluat säilyttää sormesi - Boris oli nimittäin siellä sikaosastolla kyydissä eikä se arvosta omatoimisia vieraita miehiä reviirillään. Lopulta revin apinanraivolla koko pahvilaatikon palasiksi, pakkasin pelkän satulan autoon ja vein pahvilaatikonraadon vähän hölmistyneelle postintädille. Hän kuitenkin ymmärsi ja lupasi huolehtia laatikon lopullisesta silppuamisesta.

Kotona oli testin aika, satula asettui selkään ihan ok mutta tuntui hieman liian matalalta säkätilaltaan. Tilanne ei varsinaisesti pahentunut vyön kiristämisestä eikä ratsaille menostakaan, satula myös pysyi paikallaan, Pena liikkui kohtalaisesti sen kanssa, minä tosin keikuin kyydissä kuin kananmuna. Jokin kuitenkaan ei ollut kohdillaan, en oikein viihtynyt itse ja kun ratsastuksen jälkeen tarkastelin hikijälkiä, tulin siihen tulokseen että satula kuitenkin painaa sään vierustoja liian lujasti. Pidemmässä käytössä uskon tämän aiheuttavan taas ongelmia, nyt Pena ei reagoinut koska ilmeisesti se ei ole enää edellisen satulan jäljiltä kipeä noista kohdista.

Eli Globus lähtee kotimatkalle (pienemmässä pahvilaatikossa!!).

Myös Frank Bainesit palautuvat perjantaina myyjäliikkeeseen, mutta olen nyt tiedustellut sieltä, kuinka toimimme jos ja kun haluan tilata meidän mitoituksella oman satulan. Totta kai se henkilö, jonka kanssa tästä ensiksi puhuin, on nyt lomalla ja tämä toinen henkilö jolta asiaa kysyin, ei ollut ihan niin kartalla...

Satulansovittaja silloin meillä käydessään mainitsi, että minun kannattaisi estesatuloista sovittaa Penalle Prestigen vanhoja Appaloosa / Hippos Appaloosa -nimellä tehtyjä satuloita, niissä saattaisi olla riittävän leveä tila sekä selkärangalle että säälle. Google laulaen olen näitä sitten metsästellyt, ja nyt tuntuu että pyörii vaan satulankuvat silmissä.

Seuraavat viikot menee todennäköisesti joka tapauksessa ilman satulaa, joten nyt vaan kekseliäisyyttä peliin, millä liikutan tuon hevosen... Mahdankohan päästä hengestäni, jos yritän Penaa ajolle?

Eilen jo harjoiteltiin lastaamista. Alkuun oli taas aikomus vängätä ohi sillasta ja alkaa hyppiä pystyyn. Olin liikkeellä naruriimulla ja liinalla, ja Pena sai kyytiä yrittäessään moista pelleilyä. Pikkuhiljaa sen ilme muuttui ja se alkoi tulla perässäni perille koppiin saakka. Sen jälkeen opeteltiin lastautumista lähettämällä, ja tähän olen tosi tosi tyytyväinen! Lopuksi sain Penan monta kertaa lähetettyä siististi autoon, siten että sillä oli käytössään vain puolikas kahden hevosen trailerista. Suljin takapuomin ja puuhasin hetken jotain muuta, ja sitten taas purin Penan pois trailerin takaa, siten että nykäisin sitä hännästä merkiksi, koska saa peruuttaa ulos. Ja hyvän mieleni kruunasi vielä se, että osasin ihan ite peruuttaa trailerin paikalleen parkkiin harjoitusten lopuksi, kyllä minusta vielä traikkukuski tulee!

Kisaraportti

Eilen tiistaina oltiin seurakoulukisoissa naapurikunnassa. Kivat iltapäiväkisat, päivällä ehti sopivasti jännittää tehdä kaikkea hyödyllistä ennen lähtöä, ja vaikka arvostelukaavaketta joutuikin odottamaan niin silti kotiintuloaika oli vielä kohtuullinen.

Ukkonen kierteli ympärillä koko ajan mutta ei kuitenkaan osunut ihan kohdalle. Muutama nopea vesiroiskaus saatiin, hiukan rakeitakin, mutta ei onneksi kastuttu ihan läpimäriksi. Lastaamisesta totean vain, että nyt todella alkaa harjoittelu, Penan pelleily käy sivullisille vaaralliseksi kun se vain tempoo sillalla pystyyn... Mitään se ei pelkää, se siis vain hyppii siinä sillalla ylös alas niin että ryminä käy, eikä se kunnioita ketään vierasta joka seisoo kopin sivulla apuna. Plus haluan voida lastata hevoseni yksin joka tilanteessa, niinpä aloitamme tehotreenaamisen kotona. Tästä lisää joskus toiste.

Ohjelmamme oli helppo C:1 2000. Matkaseuralaisemme oli ensimmäisessä luokassa, joten olimme paikalla ajoissa ja odottelin Penan kanssa ensin tunnin verran jalkamiehenä ennen kuin aloin edes varustaa sitä omaa verryttelyä varten. Hyvin ehdittiin katsella ja ihmetellä, Pena oli tosi rennosti ja nätisti koko ajan. Se pitää hirveän tarkkaa vahtia kaikista hevosista, se katsoo joka kerta kun uusi traikku ajaa parkkialueelle, odottaa että hevonen lastataan ulos ja sitten se hirnuu sille tervehdyksen. Siltä ei mennyt yksikään saapuva uusi hevonen ohi. Ei se niille enää tämän ensitervehdyksen jälkeen huutele, mutta se todella rekisteröi kaiken.

Verryttelystä

Verryttely oli ok, itse asiassa Pena oli sielläkin pääasiassa tosi lunki Penaksi. Välillä kävi ahdistamaan parempi väki, joka katsoo oikeudekseen posottaa ihan kylkikarvoja hipoen ohi laukassa... Ihan yhtäläinen oikeus siellä on ratsastaa tällaisella alamittaisella ponilla kuin isolla ja päheällä kouluhevosellakin, minusta on junttiuden multihuipentuma kuvitella seurakisoissa itsestään jotain niin suurta ettei eteensä tarvitsisi verryttelyssä katsoa.

Itse kisa-areenalla oli kaksi luokkaa käynnissä samaan aikaan, eli suurella kentällä pyöri suorittajien lisäksi myös molempien ratojen seuraavat lähtijät. Kiva, ei tarvinnut olla ihan yksin! Pena luonnollisesti jännittyi tosi paljon kun siirryttiin tutuksi tulleesta verkasta pois. Pyörittelin sitä parhaani mukaan kouluaitojen lähellä ja koitin päästä käymään tuomaripäädyssä edellisen suorittajan radan aikana, mutta koska Pena tuntui vähän räjähdysherkältä, en halunnut häiritä toisen suoritusta millään pieruloikkapaniikkipoistumisella ja valmistautuminen jäi vähän vaillinaiseksi.

Suoritus on videolla mutta ennen sitä kootut selitykset:

- ennen lähtömerkkiä keventelyissä Pena oli aika jees! Eikä se näytä yhtään niin paskanjäykältä kuin miltä se tuntui.
- tuomaripääty oli pelottava, mistä seurasi asiat a, b, ja c
- a) alkutervehdyksen jälkeen ei päästy uralle asti, koska pelotti (pisteet silti 6 kommentilla kiemurtelee)
- peruutus on ollut kotonakin huono mutta kisoissa se oli luokattoman huono. Tähän on selitys! Pena meinasi peruuttaa ulos radalta, peruutus on juuri L:ssä josta kouluaita on auki sisääntuloa varten. Minä ajattelin, että en suostu ottamaan hylkyä tyhmän peruutuksen takia jonka tiesin joka tapauksessa menevän huonosti, ja tungin Penan ikävästi ulkopohkeen ja kannuksen avulla takaisin radalle ja peruututin siitä sitten mihin sattuu, ajatuksella äkkiäpoistästäkohdasta (kiltti tuomari, pisteet 5, kommentilla hätäilee, peruuttaa vinoon)
- b) pelottava tuomaripääty aiheutti radan suurimman mokan ja se oikeastaan harmittaa minua vieläkin vähän: Pena möngersi ensimmäiseen laukannostokohtaan aivan ulos asettuneena (eli tuijotti sitä pahuksen tuomaria) ja nosti väärän laukan. Korjasin, ja se nosti uudestaan väärän laukan! Enkä minä piruparka tajunnut tätä ajoissa, joten suoritimme sitten puolikkaan keskiympyrän vastalaukassa... (ihan tasapainoisesti, täytyy myöntää). Kolmas kerta toden sanoo ja saatiin viimein oikea laukka, mutta pisteet olisi ollut jotain ihan muuta jos laukka olisi saatu kerrasta oikein. (aika kiltti tuomari tässäkin, nostosta 5 ja ympyrästäkin 5, vaikka tosiaan väärässä laukassa mentiin)
- c) lopputervehdykseen tullessa mietin, onko parempi koittaa viedä Pena ihan G:hen saakka pysähdykseen sillä riskillä, että se päättää paeta tuomaria, vai olisiko varmempi jäädä vähän kauemmas pisteestä mutta tehdä hyvä pysähdys. En sitten oikein tehnyt kumpaakaan joten lopputervehdys oli melkoisen epämääräisen sohlauksen tulos (silti pisteet 6, kommentilla muuten ok, pysähdys vino)
- kannattaa myös hengittää jossain välissä, nyt tuntui viimeisen voltin aikana siltä että pyörryn hapenpuutteesta

Loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuohon rataan. Ohjelmaan kuului kolme kertaa askeleenpidennys ravissa, ja kaikista sain noottia että ei erotu, ponneton, ei eroa. Numerot vitosta ja kutosta. Tarttis vissiin ratsastaa eikä matkustaa! Seiskoja saatiin muutama, kolmikaarisesta sekä siitä laukkaympyrästä joka osattiin mennä sitä laukkaa kuin piti...

Arvostelukaavakkeen alakerta sanoo seuraavaa:

Tulos tosiaan 59,5% (seuraavissa sitten 60 rikki, eikö?) ja sijoitus 7/14, oltiin ensimmäiset ei-sijoittuneet.

Videosta oli pakko ottaa äänet pois, koska taustamusiikkina soi aivan järkyttävänhirveä Petri Nygård kappaleellaan Märkää. Onko se nyt ihan asiallista menoa soittaa kisoissa kappaletta jossa lauletaan siitä niin? "Anna sitä märkää..." Voin olla vanha nuivailija mutta mielestäni se on mautonta.





Näyttääkö Pena vieraan silmään jännittyneeltä? Minulta on arvostelukyky mennyt, Penaksi se oli mielestäni aika hyvä mutta osaahan se liikkua paremminkin. Verrata voi vaikka tähän kisarataan maaliskuussa.

Samalla saa arvostella minun ahterini kokoa tuossa satulassa (kts. myös kuva yllä): ratsastin kisat Frank Bainesilla ja kyllä se 16,5" taitaa kuitenkin olla inan pieni minulle. Odotan vastausta satulamyyjältä, sovitimmeko silloin isompaa tuumakokoa tuosta satulasta Penalle ja oliko se liian pitkä. Jos ei, niin luulen että valintani Albionin ja Frank Bainesin välillä kallistuu tähän jälkimmäiseen. Jos siis saan sen isommalla istuimella, ja jos se vielä mahtuu Penan selkään. Albion jätti aika isot hiettömät laikut huopaan kun testiratsastin sitä maanantaina, ja pidemmässä treenissä Pena alkoi taas tarjoilla laukkaa turhan herkästi. Samaa se teki ahtaan Kiefferin kanssa.

It's over!

Kiva näyttelyreissu KUNNES

Tänään oli erilainen reissupäivä kun suunnattiin naapurikylään shownäyttelyyn Penan ja uskollisen pikkuponiseuralaisen kanssa. 

Eilen pesin ja puunasin Penan hienoksi ja tänä aamuna letitin sen. Lopputulos oli taas ihan ok, toki sykeröistä tulisi siistimmät jos harja olisi nypitty (eikä siinä olisi pyöreitä joka suuntaan) ja jos sykeröt vielä viitsisi ommella, mutta ei nämä meidän kinkerit ole niin virallisia että ihan niin paljon näkisin vaivaa. 

Kotona lastaus meinasi olla hieman hankalaa, samat ongelmat kuin aina ennenkin: Pena vetää itsensä aivan vinoon sillalle eikä sitten "pääse" omaan osastoonsa, alkaa vängätä päätään joka suuntaan ja kun kohdistan painetta niskaan, se heittää pään ylös, kimpoaa pystyyn ja peruuttaa pois. Tarvitaan vain rutiinia, pelosta ei ole kyse, Penaa ei vain huvita. Sitten kun se päättää laittaa takajalatkin sillalle, se tulee ilman mutinoita perille saakka ja seisoo kopissa sisällä ihan nätisti riuhtomatta tai hermoilematta niin kauan, että luukut saadaan kiinni ja matka alkaa. 

Perille kuitenkin päästiin ihan hyvässä aikataulussa, purettiin hevoset ulos ja siirryttiin verryttelykentälle ihmettelemään menoa. Pena oli melko pörheänä mutta kuitenkin hyvin kuulolla. Tepasteltiin aika kauan ja otin välillä myös ravipyrähdyksiä, lähinnä testatakseni että meillä on myös jarrut... Kovaa saa juosta noinkin pienen eläimen rinnalla jotta sen raviliikkeisiin tulee edes vähän ilmaa! Raskaalla pohjalla tuli aika äkkiä esittäjälle hiki. 

Päivä oli tosi tuulinen ja välillä kenttienlaidoilla lensi kevyet puutarhatuolit ja puomit tipahteli kannattimiltaan. Penaa jännitti myös tuulessa paukkuvat muovinauha-aidat sekä pellon puolella olevat pyöröpaalit, joista heilui muoviset "hännät" tuulen mukana. Se ei kuitenkaan saanut mitään täydellistä pershepulia missään vaiheessa, vaikka toki säikkyikin ja pyrähteli sen vuoksi välillä aika isosti. Sain sen aina nopeasti takaisin kuulolle, enkä joutunut kuin muutaman kerran muistuttamaan, että pelästyessäkään ei sovi rynnätä minua kohti. 

Tässä rentona (kaikki kuvat on ottanut Annika P., kiitos!)

Välillä aurinkokin pilkisti

Odottelun jälkeen oli sitten meidän kehävuoro. Shownäyttelyssä jokainen hevonen arvosteltiin yksin, samoin kuin virallisissa näyttelyissä. Kaikki epäkelvot yksilöt eli ruunat oli omassa luokassaan, muut luokat oli varsojen, ponien, suomenhevosten ja muiden hevosrotujen tammoille ja oreille. Arvosteluvuorolla esitettiin ensin kolmiolla käyntiliikkeet, sitten pienen pysähdyksen jälkeen raviliikkeet, ja sen jälkeen meiltä vielä haluttiin uudestaan käyntikierros. Tämän jälkeen seistiin arvosteltavana.

Minuuko ne kaikki katsoo?

Tärkeänä

Penan kuponki pisteineen näytti tältä:

Tyyppi: rotutyypillinen. 8
Runko: vahva pyöreä sopusuhtainen runko, pitkä laskeva lautanen, hieman lyhyt kaula, kaunis pää. 8
Jalat: hentoluiset, ej hajavarpaiset, tj hieman haja-asentoiset. 7
Käyntiliikkeet: edestä ahtaanlaiset, takaa epävakaa kinner, riittävä yliastunta. 7
Raviliikkeet: irtonaiset, suorat, tahdikkaat. 8
Yht. 38 p, II-palkinto (kaavakkeessa ja tuloslistassa tosin oli laskuvirhe ja yhteispisteiksi oli ilmoitettu 37 p, mutta en sitten mennyt enää korjaamaan kun eipä se palkinnon laatuun olisi vaikuttanut kuitenkaan)

Ruusukkeen vastaanotto

Minua huvitti kun arvostelussa tuomarisetä katsoi ja katsoi Penan jalkoja ja pyysi liikuttamaan sitä eteen ja taakse, "kun ne näyttää siltä että ne osoittaa mihin sattuu". Vekslasin hevosta siinä sitten sedän ohjeiden mukaan kunnes lopulta hän ikään kuin pahoitellen totesi, että kyllä ne nyt vaan on hajallaan vaikka kuinka asettelisi... Teki mieleni sanoa ettei tarvitse pahoitella, tiedän varsin hyvin että yksi jalka näyttää itään ja toinen länteen.

Lopuksi käveltiin vielä koko ruunaluokka kierros kehässä parhaan ruunan valinnan ajan, mutta ei osunut tämä titteli meidän kohdalle. Sitten olikin kemut ohi ja aika pakata ponit taas kyytiin. Nyt sujui lastaus paljon helpommin ja Pena oli muutamassa minuutissa autossa.

Jotta ei totuus unohdu niin laitetaan tällainenkin kuva jossa ei ole pörheydestä tietoakaan, omistajaa sen sijaan naurattaa

Kotimatka ei sitten mennyt ihan oppikirjan mukaan. Pysähdyttiin tankkaamaan ja katsottiin, että onpas traikun toinen rengas löysän näköinen, ei se ollut sitä vielä lähtiessä. Jatkettiin kuitenkin tankkauksen jälkeen matkaa. Päästiin muutama kilometri kun 80 km/h rajoitusalueella se kirottu rengas sitten puhkesi. Onneksi, onneksi kyttäsin sitä pelkääjänpaikalla peruutuspeilistä juuri sillä hetkellä ja ehdin heti huutaa kuskille että jarruta jarruta se rengas puhkesi. Kuski kun luuli että auto hajosi (sitäkin meille on hevosreissussa käynyt...) kun kävi niin epävakaaksi ajaa. Muutamassa kymmenessä metrissä saatiin yhdistelmä pysähdyksiin tienposkeen ja alettiin miettiä, että mitäs nyt. Puhjennut rengas oli penkanpuoleinen, ja sillä puolen tietysti matkusti painavampi Pena.

Hevosten purkaminen kopista ei tullut kyseeseen, autoja viuhtoi ohi kahdeksaakymppiä tasaisena nauhana, ja Penan lastausepävarmuus vielä kaupan päälle, ei kiitos. Auton tunkissa ei riittäisi nostovoima eikä autolla voinut ajaa metriäkään ettei mene koko vanne soikeaksi. Onneksi oltiin tutulla paikkakunnalla ja saatiin soitettua kuskin isä paikalle. Hän tuli rekkatunkin kanssa ja niin sitten nostettiin koko traileri hevosineen kaikkineen tunkin varaan toiselta puolen, irrotettiin rikkoutunut rengas ja kiinnitettiin vararengas, jossa onneksemme oli riittävästi ilmaa. Ja matka jatkui.

Ei tiedetä, mikä renkaan rikkoi - ilmeisesti sisäkumi oli jostain syystä rikkoutunut, sillä päältäpäin renkaassa ei ollut reikää ja kulutuspintaakin siinä oli runsaasti. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan, että ei käynyt pahempaa vahinkoa ja saatiin yhdistelmä pysähtymään nopeasti ja turvallisesti. Ja kehut ansaitsee myös Pena, ei vain asiallisesta näyttelykäytöksestään vaan myös siitä, että se malttoi seistä kopissa suuremmin protestoimatta vaikka sai aika rynkytyksen renkaan hajotessa, tunkkia soviteltaessa, nostettaessa ja laskettaessa, ja muuten vaan joutuessaan kuuntelemaan ylimääräistä rutinaa ja kopinaa kopin ulkopuolelta. Kotiin päästyään se tosin juoksi häntä suorana tarhaansa, oli vissiin ihan tyytyväinen kotiinpaluustaan sekin.

Maneesissa

Tänään käytiin naapuritallilla maneesissa. Kerta oli meille yhdessä ensimmäinen enkä tiedä, onko Penaa varsinaisesti koskaan ratsastettu sisätiloissa (tuskin).

Matkaan pääseminen oli tällä erää hankalaa, Penaa ei napannut lastautuminen yhtään ja se änki vain koko ajan sillalta ohi ja hermostuttuaan alkoi pyrkiä pystyyn. Sitten kun se uskaltaa laittaa takajalkansa sillalle, se tulee ilman mutinoita perille saakka. Niin kävi nytkin ja lopulta päästiin matkaan hiukan myöhässä. Lastaamiseen meni ehkä 15 min joka ei nyt varsinaisesti ole kauan, mutta en tykkää siitä että hevosen autoon saaminen on tälla lailla epävarmaa - se tekee aikatauluttamisesta niin hankalaa, kaikkialla ei voi olla tuntia etuajassa ja toisaalta myöhästyminen mistä vaan on ikävää ja epäkohteliasta.

Reissussa mukana meillä oli kirjava pikkuponiystävä joten ihan yksin Pena ei joutunut kohtaamaan jännittävyyksiä. Taluttelin sitä maneesissa hetken ennen selkäännousua, mutta vaikka Pena oli skarppina niin se ei tuntunut siltä että aikoisi singahtaa johonkin. Peileistä piti omaa naamaa tiirailla mennen tullen ja molempiin suuntiin, ja kummasti keskittyneisyys aina herpaantui peilin kohdalla. Aikamoista luksusta semmoiset, itsekin huomasin katselevani itseäni ja hevosen liikkumista vähän turhankin kanssa!

En tehnyt ratsastuksellisesti juuri mitään, kunhan kävelin ja ravailin molempiin suuntiin ja yritin pitää Penan rentona ja hyvällä mielellä. Jännittäminen vei siltä eteenpäinpyrkimyksen lähes kokonaan ja tuntui että sain puskea sitä liikkumaan. Meillä on myös videotodisteita tästä:

Positiivista: Pena pysyy mukavasti melko matalana ja pitkänä, mutta eihän se juuri mihinkään etene, jalat laahaa maata ja tahti on hiiiiiiidaaaaas. Mutta sitten taas, jos tämä on sen ensimmäinen ratsastuskerta (melko pienessä ja matalassa) maneesissa, niin olen tyytyväinen että se kuitenkin meni seinien vieressä eikä saanut kertaakaan paniikkikohtausta mistään.

Laukatkin nostin, mutta niissä etenkin tahmeus korostui. Laukannostot ovat muutenkin taas aika karmealla tolalla mutta nyt ne olivat erityisen rumat. Todisteita tästäkin, ensin oikea:

Kiihdytyksen kautta ja peilin kohdalla menee taas pasmat sekaisin ja tippuu raville. Kuskikaan ei oikein tiedä istuako kevyessä istunnassa vai takapuoli penkissä ja lopputulos on könöttämistä siltä väliltä, hyi minua!

Ja sitten vasen laukka jonka nosto on ihan yhtä nätti ja hallittu, tosin itse laukka taitaa hiukan paremmin pyöriä eteen:

Kivaa on nähdä videolta miltä oma meno näyttää! Pena on hetkittäin ihan kivan näköinen, onneksi! Välillä alkaa epäillä itseään että meneeköhän se oikeasti yhtään sinnepäin kuin miltä se satulan läpi tuntuu.

Kotimatkalle päästiin hiukan sujuvammin kuin tullessa, pari kertaa piti koittaa punkea sillasta ohi mutta sitten kuitenkin päätettiin mennä sisään. Pena oli kovin mietteliään ja rauhallisen oloinen ratsastuksen jälkeen, taas on pienelle ponille hetkeksi ihmeteltävää ja sulateltavaa.

Hyvä reissu, voisin ottaa tänne meillekin maneesin - en niinkään siksi että pääsisi sääsuojaan vaan siksi, että olisi jokin paikka jossa pohja pysyy vakikuntoisena koko ajan. Jos vain pysyisi koko ajan lumi niin meidänkin kentänpohja olisi hyvä, mutta tällainen sulaa - pakastaa - tuiskuttaa - sulaa - pakastaa aiheuttaa hiukan harmaita hiuksia.