Pikkukakkosheinät

Lokakuun laihiskuulumiset

Tänään viuhui taas mittanauha Sulon ympärillä. Olen katsellut että Sulo näyttää mielestäni aika kivasti ohentuneelta, ja pystyn jopa tuntemaan sen lonkkaluut nykyään! Mutta mittanauha on armoton väline - senteissä ja kiloissa ei muutosta ollutkaan juuri tapahtunut kuukauden takaiseen. Saattaa jopa olla että Sulo on saanut muutaman kilon takaisin... Painon mittaaminen painomittanauhalla ei ole mitenkään kovin ekstaktia tiedettä, mutta kun koitin pitää mittanauhan samassa tiukkuudessa kuin ennenkin, sain lukemaksi 318 kg vaikka kuukausi sitten lukema oli 313 kg. Yksi sentti oli kadonnut vatsan ympäriltä, kaulan keskeltä ja tyvestä.

Mikä on muuttunut kuukaudessa?
Hevoset tulivat pois laitumelta kaksi viikkoa sitten eli ovat nyt täysin heinäruokinnalla. En usko että olen varsinaisesti ylensyöttänyt heinällä, mutta liikkuminen on vähentynyt radikaalisti laidunnuksen loppumisen myötä. Ja kun tarkastelin syitä painonpudotuksen hidastumiseen, totesin että en voi syyttää liikunnan vähenemisestä ketään muuta kuin itseäni. Olen ajatellut, että kun on viileämpää niin ei Sulo hikoa niin herkästi. No joo. Tai sitten minä liikutan sitä löperösti, liian kevyesti ja liian lyhyen aikaa. Ja liian harvoin.

Ja onhan liian vähäinen liikunta näkynyt Sulossa muutenkin. Se on ollut aika kesseli, aika ärsyttävä, ylivirkeä ja sillä on ollut kaikenlaisia ideoita. Harmillista että Pena on nyt olevinaan niin aikuinen ettei se riehu Sulon kanssa, vaikka Sulo yllyttää.

Minun on siis aika ryhdistäytyä liikuttamisen suhteen. Lisätä kertoja ja ainakin kertojen tehoja. En vaan oikein tiedä, miten tämä lapsiperhearjessa toteutetaan... Aina tuntuu siltä että joku osapuoli kärsii.

Tänään ohjasajoin Oikeasti Kunnolla. Sulo on niin kiva poni ja ohjasajaminen on kiva laji. Siinä voi saada samanlaisia elämyksiä kuin ratsailtakin, ja se on jotenkin aika hämmentävää. Ja samalla tavalla minun täytyy ohjasajaessa käyttää kehoani ja muistuttaa itseäni apujen ajoituksesta, oikea-aikaisesta hellityksestä ja keveydestä. Onnistuin tekemään laukannostoja käynnistä ja siitä olen aika ylpeä.

Loppukäynnit lähdin tekemään radalle ja taluttamisen sijaan päätinkin ajaa Suloa takaa. Nappasin mukaani kolisevan härvelin jonka olen askarrellut ajo-opetusta silmälläpitäen ja johon olen Suloa totuttanut kentällä muutamaan otteeseen. Tällä erää mentiin vielä niin että minä sain kiskoa kolisevaa härveliä perässäni ja Sulo vain kuunnella se mölyä. Eipä se sitä juuri hetkauttanut...

Koliseva härveli

Hyvä poni siitä tulee! Kunpa vain löytäisin aikaa puristaa tätä ajo-opetushommaakin nyt eteenpäin niin saisin tehoja liikuttamiseen. Ja jotta laihtuminen saataisiin taas jatkumaan, täytyy minun ruveta punnitsemaan yöheinät. Nyt olen silmämääräisesti antanut yöksi heinää n. 2 kg ja olkea ehkä kilon verran. Luulen että tämä suhde täytyy keikauttaa toisinpäin, sillä tarhassa Sulo saa väkisinkin vähän liikaa heinää, kun en voi pitää Penaa ihan niin pienillä heinäkiloilla kuin Sulolle olisi ihanteellista.

Huojennus

Näiden kuvien nimi on huojennus, ja jokainen tämänvuotisesta heinätilanteesta kartalla oleva hevosihminen ymmärtää kyllä miksi.

Meidän ponien talven eväät on nyt tuotu pihaan, 15 isoa paalia esikuivattua heinää. Toivon että matikkapääni osasi laskea oikean määrän ettei tarvitse kevättalvella etsiä lisää - silloin, jos milloin, on nimittäin myyjän markkinat, jos ylipäätään on missään mitään myytäväksi. Ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä teki eteläisen Suomen heinäsadosta todella niukan, ja vaikka ykkössato saatiin korjattua todella aikaisin normaaliin nähden, ei senkään jälkeen juuri sateita tullut joten paljon odotettu ja toivottu kakkossato jäi myös monin paikoin pieneksi. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ymmärtääkseni idässä ja pohjoisessa heinäpula ei ole ihan niin piinallinen kuin muualla maassa?

Heinän lisäksi meillä syödään talvella olkea, tai ainakin Sulo syö. Ensin metsästin olkea vähän joka puolelta ja jätin yhteystietojani sinne ja tänne, jos jossain onnistuttaisiin paalaamaan hygieenistä ja syöttöön sopivaa olkea niin ostaisin. Kunnes mieleeni hiipi ajatus, mahtoiko oman tallin vintillä olla jotain...

Tallinvintille pitää meillä kulkea irtotikkaita pitkin joten siellä ei juuri tule käytyä. Nyt otin ja kiipesin ja kas, muistikuvani osoittautui todeksi. Ainakin 50 pikkupaalia kauranolkea, pölytöntä ja siistiä, vaikkakin vanhaa. Paalit on tehty ennen meidän muuttoa tähän joten niillä on ikää ainakin 7 vuotta, mutta kun hygienia on kunnossa ja tarkoitus ei ole saada niistä mitään ravitsemuksellista hyötyä, ne ovat vallan passeleita. Ja niiden kustannus kukkarolleni: nolla euroa.

Keräilin analyysiä varten näytteen ja tulokset tulivat alle viikossa:

Myös meidän osalta tuli todistettua vääräksi sitkeä uskomus siitä että oljessa olisi korkeat sokerit!

Nyt siis ihan luottavaisin mielin syksyä päin, kun pojilla on varmasti evästä.

Uusia kotiläksyjä, unelmia ja talveen varautumista

Tällä viikolla tiistaina olin toista kertaa meidän uuden valmentajan, Eerikan silmän alla. Penaa täytyy ihan ekaksi kehua siitä, että entinen keulin-reuhdon-huudan-hikoan-paskon -tyyppi on tätä nykyä sellainen matkamies, että teen sen kanssa reissut yksinäni luottavaisin mielin. Se menee kyytiin lähettämällä kyselemättä, matkustaa siivosti (no niin se on kyllä aina matkustanut mutta lastautuminen on toisinaan ollut vähän säätöä - aina sen on autoon saanut, mutta välillä hommaan on kuulunut pystyynhyppelyä, vinoonmenoa, pään kolhimista traikun kattoon ja ylipäätään mullittelua sillalla) ja perillä varsinkin käyttäytyy niin, että sen voi varustaa trailerin vieressä ilman että oma kiukkusuoni pullistelee.

Kesäillat!

Tällä kertaa oltiin valmentajan kotikentällä, ja parkkeerasin yhdistelmän n. 500 metrin päähän hiekkaparkkikselle, jossa oli paremmin tilaa operoida kuin Eerikan omassa pihassa. Parkkikselta kulkee metsäpolku pihaan, ja mennessä talutin Penan perille. Itse valmennukseen olen tyytyväinen. Ensimmäisellä kerralla puututtiin vain ja ainoastaan siihen, että Penan on oltava pohkeen edessä koko ajan ja keskityttävä minuun. Myös asentoani rukattiin niin että pääsisin eroon vaivihkaa ilmaantuneesta turvakyyrystä. Näitä juttuja olen harjoitellut vastalihakset armoa anellen nämä reilut pari viikkoa valmennusten välissä, ja hetkellisen epämukavuusalueen jälkeen olen huomannut että tulosta tulee. Ja Eerikalta saatiin samansuuntainen palaute, jahuu! Pena tuntui ihan super paljon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla - se kyttäsi ja jännitti, mutta reagoi nyt huomattavasti sähäkämmin pohkeeseeni ja palasi pohjeavusta kuulolle eteeni. Askellajien laatu paranee heti kun se pysyy edessäni = kuulolla ja rentona.

Kentänlaidalla oli haastavia pelokkeita kuten paalipiikit ja yksi kanto, joten aika monta toistoa saatiin taas siihen, kun Pena jähmettyy ja meinaa jättäytyä jäykäksi apujeni taakse. Nyt päästiin ratsastamaan kaikki askellajit läpi, pääsin istumaan alas ravissa ja silti vaikuttamaan. Kotiläksyt muistiin itselle:

• vaadi enemmän takajalkoja liikkeeseen mukaan, älä tyydy vähän sinnepäin. Pena kykenee, minä kykenen
• hae fiilistä keinuvasta selästä harjoitusravissa. Jos selkä jäykistyy, koita perusistunnassa vähän keinauttaa selkää taas liikkeelle ja rennoksi. Pena jännittää ensin selän, sitten vasta alkaa silmä pullottaa ja korva killittää väärään suuntaan. Koita päästä vaikuttamaan jo silloin kun selkä jännittyy.
• kädet!! Etenkin vasempaan kierrokseen vasen käteni jää taaemmas. Ongelma tulee selkeiten esiin vasemmassa laukassa, jolloin jään kantamaan Penaa vasemmalla ohjalla. Oli ihan aivohiki kun piti oikeasti työntää vasen käsi eteen, ratsastaa vasen pohje läpi ns. kohti oikeaa ohjaa ja kääntää kunnolla ulkoavuista. Tämä on juuri sitä mitä toitotan omille oppilailleni koko ajan, ja sitten vedän itse siitä sisäohjasta. Hyi häpeä!
• sama ajatus vasemmassa kierroksessa kun Pena pullistuu pois pelottavasta kohteesta: avaa vasen käsivarsi ja ratsasta vasen pohje. Pena ei saa nojata vasempaan jalkaani vaan sen täytyy kantaa itse itsensä
• siirtymiset. Oijoi. Olen tiedostanut hyvän tovin että siirtymisemme ovat retuperällä. Pena vastaa viiveellä ja nousee pois tuntumalta. On korjattava joka ikinen siirtyminen eteen. Hevosen on oltava pohkeen edessä läpi siirtymisen. Etenkin laukannostoissa Pena jännittyy kun alan valmistella, ja lopulta nostaa laukan myöhässä apuun nähden eikä ole enää peräänannossa noston hetkellä. Olen itse auttamatta liian hidas korjaamaan sitä. Näitä aletaan työstää seuraavaksi.

Hikisen valmennuksen päätteeksi ratsastin Penan takaisin autolle. Siis kyllä vaan, maastoilin vieraissa metsissä! Huikeaa.

Videolta kaapattu kuva eräästä kevätillan valssista

Otsikon mukaiseen unelmointiin liittyy tällä kertaa suitset. Olen muutaman vuoden ajan haaveillut Täydellisistä Suitsista jotka täyttäisivät kaikki korkeat vaatimukseni, mutta sellaisia ei ole tullut vastaan. Pena on kulkenut osista kootuissa remonttisuitsissa jotka alkavat olla todella venähtäneet ja kulahtaneet. Haaveideni suitsissa on kunnolla muotoiltu, leveä niskahihna sekä sellainen turpahihna joka jättää posket vapaaksi. Menin pitkään kokonaan ilman turpahihnaa, mutta Pena on topakka ravistelemaan päätään jos on vaikkapa kärpäsiä, ja kun suitset pari kertaa putosivat sen päästä kesken treenin, totesin että joku turpahihna on oltava, vaikka en halua sulkemalla sulkea hevoseni suuta. Käytännössä remonttiturpis on ainoa joka jättää posket vapaaksi, mutta remonttiturpahihnat eivät oikein istu Penan pään ja lyhyen suun anatomiaan. Jotta remonttiturpis kulkisi oikealla kohdalla kuolaimeen nähden, tulee turvan päältä kulkeva hihna liian alas. Ja jos säädän korkeuden turvanpäällishihnan mukaan, tulee leuan alle menevä osuus kuolaimen päältä.

No sitten kävi niin että törmäsin unelmasuitsiini... Ja niiden hintalappuun.

PS of Sweden Pioneer -suitset

PS of Sweden Pioneer -suitset kolahtivat ja kovasti. Remonttiturpiksen kaltainen turpahihna, mutta ei niin alaslaskettu kuin perinteinen versio. Turpahihnan paikassa säätövaraa. Niskahihna sellainen kuin haluan ja posket jää kivasti vapaaksi. Turpahihna ei painu silmän lähelle. Ja kuolainkiinnityksessä on poskihihnojen päissä bonuksena kuminauhaa joka tuo pehmeyttä siihen kuinka kuolain suuhun asettuu. Leukahihnan kanssa nämä ovat myös FEI:n hyväksymät koulukisoissa, josko sillä nyt on meidän tapauksessa mitään merkitystä. Minä haluan!! Mutta nämä mokomat kustantavat 245 euroa, ja näin kun juuri siirtyy äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle joka on sen kolmisen sataa kuussa, niin ei oikein olisi varaa tuonhintaisiin suitsiin. Mutta kun minä haluan! Ja Penakin haluaa! Ja sillä oli synttäritkin! Millä muulla epä-järkisyyllä voin vielä perustella nämä itselleni?

Lilliputtiponi loikkaa

Kun juhannus on ohitettu, voi hyvällä syyllä ruveta valmistautumaan talveen, vai kuinka? Ainakin siltä osin, että heinäntoimittajan kanssa on neuvoteltu tulevasta talvesta ja siitä, pitääkö tässä kehittää heinäpaniikkia vai ei. Kuulemma minun ei vielä kannata, hänellä on luotto toiseen satoon ja että saan siitä tarvitsemani paalit. Tulevana talvena meillä tullaan syömään myös olkea, sikäli mikäli saan hygienistä olkea käyttööni. Olki on uusi musta ja oljesta sekä olkimyyteistä Muuliprojektin Kaisa teki Onnen Rippeiden Elinan avustuksella varsin ansiokkaan selvityksen. Olki tulee ensisijaisesti Sulon laihdutusprojektin tueksi, mutta koska ponit tarhaavat samassa, saa Penakin siitä osansa. Todennäköisesti mennään niin, että öisin Sulo syö enemmän olkea kuin heinää, ja Pena puhtaasti heinää, ja kun ne ovat samassa, on tarjolla jonkinlainen heinän ja oljen kombo. Sulon laihdutusasioista kirjoitan myöhemmin perusteellisemmin, kun ne ovat nyt viime aikoina pyörineet mielessäni stressiin saakka.

Tänään kuitenkin aloitin yhden talveenvalmistautumisprosessin: aloin kuivata kerppuja! Jos onnistun kuivaamaan ja säilömään nämä oksakimput homehtumatta, saavat ponit talvellakin maistella kesän makuja.

Ponipoikien talviherkkuja aitassa kuivumassa

Meillä kävi sattumalta eilen erään asiakkaani matkassa pari ponityttöä, jotka tunsivat Sulon sen ratsastuskouluajoilta. He tuskin tullessaan tiesivät, että Sulo asuu täällä, mutta kun näkivät sen tulevan meitä vastaan laitumella, oli välitön kommentti Voi miten Sulo näyttää niin paljon iloisemmalta kuin ennen! 
Tuli hyvä mieli.

Kutina, mutina ja ruokinta

Excelin äärestä iltaa, ties kuinka monennetta.

Iso ruokintapyörä on pyörähdellyt vinhasti ja laskukone ja Google laulanut. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin muutama viikko sitten Penan hanganneen häntäänsä kaljun laikun. Ok, ajattelin, öttiäiset ja äkillinen helle varmaan tekivät syyhyä. Häntää oli hinkutettu muutamina öinä, mutta Solhedsin seerumi rauhoitti kutinan. Häntäruoto ei kuitenkaan ollut kädellä raapien kutiseva, mitä sen luulisi olevan jos hinkaamisen syy olisi ötököissä. Epätyypillistä tuollainen kyhnääminen Penalta, ja sitten oli se fiilikseni että onko se kuiva kropastaan eikä karvakaan oikein vaihtunut. Nämä jälkimmäiset murheet olivat jo jääneet taakse, kunnes sitten muutama päivä tuon häntäkaljun jälkeen huomasin, että Pena oli hangannut myös harjaansa kaljun alueen. Noin viidentoista sentin matkalla töröttää jouhia yks risti kaks ja muutoin nahka paistaa. Iho on ehjä ja rauhallinen, ei kutise kun hiplaan sitä. Vetelin seerumia nahkaan, hyperventiloin että nyt sillä on kesäihottuma, niskasidemato, puutostila... Ja sitten istuin alas ja aloin ajatella.

Häntäkalju

Missä tukka?

Kalju

Miksi minun ei-kutiseva hevoseni on hangannut jouhensa pois? Mitä sen kehosta puuttuu? Mikä sitä kutittaa? Onko syy ulkoinen vai sisäinen tekijä?

Hankin ulkoiseen hoitamiseen tököttejä Solhedsilta, mutta koska tämä tämmöinen kutiseminen ei ole tyypillistä Penaa, aloin kallistua vaihtoehtoon että syy on kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.

Meillä on syöty talvikausi kelpo heinää + rypsi Krono + Racing Mash + Speedex Mineral + merisuola. Olen sitä mieltä että yksinkertainen on kaunista, mutta perustan pitää olla kunnossa. Nyt täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jossain on menty metsään.

Racingin rehuista on liikkunut huhuja että ovat aiheuttaneet iho-oireita. Ei kai tätä ole missään todistettu, mutta jos useampi kertoo että oudot ruvet ja kutkat hävisivät kun vaihtoi Racingista pois niin kai siinä jotain perää on. Jotenkin kai laiskuuttani olen kiertänyt arvokkaammista ja työläämmin hankittavista mash-rehuista tuohon Racingiin, joka on edukas ja helposti saatavilla. Muutos nro 1: Mash vaihtoon.

Sitten tuo kivennäisasia. On jännä juttu että jokainen merkki myy kivennäistä joka täydentää hevosesi kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarpeen ja muuta sitten ei tarvitakaan, mutta kun nämä tuotteet laittaa rinnakkain, erot ovat huimia. Siis todella. Tottakai, heinät ovat erilaisia, etenkin eri puolilla Eurooppaa, ja heinän puutteita kivennäislisällä pyritään korvaamaan. Olin silti aika ällistynyt, kun ladoin Exceliin 7 eri kivennäismerkkiä rinnakkain.

Ja sitten olin pettynyt itseeni. Minun käyttämässäni kivennäisessä on hevosen tarpeisiin nähden aika roimasti alakanttiin lähes kaikki pitoisuudet, mutta erityisesti -tadaa- juuri ne jotka vaikuttavat ihon ja karvapeitteen kuntoon; sinkki ja A-vitamiini ainakin. ADE-lisää Pena tosin söi talvikauden, mutta tuon sinkin todella minimaalinen osuus kivennäisessä pisti erityisesti silmään.

Harmittaa, että olen ollut laiska ja mennyt kivennäisruokinnan suhteen siitä missä aita on matalin. Luottanut siihen että kotimainen kivennäisrehu sopii kotimaiseen heinään. Olettanut, että on suht sama mitä merkkiä syöttää.

Muutos numero 2 on siis: kivennäinen vaihtoon.

Tässä rinnalla on kulkenut huoli Sulosta ja sen kropasta, ja olen kaivellut tietoa tuollaisen metabolisen oireyhtymän näköisen ihran sulattamisesta. Löysin yhden lähteen jossa sivuttiin stressin ja metabolian yhteyttä, täytyy haeskella vielä lisää infoa. Mutta joka tapauksessa haluan rakentaa Sulon ruokinnan niin että se varmasti saa tarvitsemansa kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit, jotta aineenvaihdunnalla olisi edellytykset toimia. Kesä boostataan aineenvaihduntaa liikunnalla ja toivottavasti stressittömällä elämällä, ja syksyllä sitten ruvetaan laihduttamaan heinäruokinnan muutoksilla. Toivottavasti löydän Sulolle dieettiruuaksi myös olkea.

Nyt eletään jännityksessä, millaista heinää saadaan talveksi ja kuinka paljon siitä pitää pulittaa, kun kuivuus on tehnyt ainakin ensimmäisestä sadosta todella niukan. Katsotaan heinän myötä sitten mitä valkuaisen kanssa tehdään, mutta muut palikat taitavat nyt olla kasassa. Toivon että tästä laskemisesta on hyötyä joka näkyisi hevosteni habituksessa kuluvien kuukausien myötä. Tähän näpertelyyn kuului myös päivähintojen laskeminen ja vertaaminen, vaikka hinta ei nyt se ensisijainen määräävä tekijä valinnassa ollutkaan. Pääsuuntaus oli kuitenkin se, että kallis säkkihinta, pieni syöttömäärä ja täten edullinen annoshinta kulkivat rinnakkain.

Jatkossa meillä syödään kivennäinen Marstallilta ja mash St.Hippolytilta. Lisäksi mukaan tulee Tallipron Hiveplex, jolla saan sinkin, kuparin, mangaanin ja seleenin täydennettyä. Myös hamppuöljyä syötän nyt ainakin kuuriluontoisesti. Voi toki olla, että kutinoiden syy on jossain muualla kuin kivennäis- ja hivenaineiden saannissa, mutta tällä korjatulla ruokinnalla nyt joka tapauksessa jatketaan.

Kuiva vai ei

Pukkasi nyt oikein kunnon stressi siitä että Pena on mielestäni vähän kuivunut. Listaan tähän alle aatoksiani aiheesta ja laitan esille pari viime päivien kuvaa, molemmat pikaräppäisyjä ja erilaisesta kuvakulmasta ja erilaisessa valossa. Mutta kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä!

20.5.

- Juominen. Näen että Pena käy juomassa, vettä häviää astiasta mielestäni ihan hyvä määrä, mutta laumassa on kaksi muutakin. Juoko se tarpeeksi? Jos ei juo, miksei? Vihlooko sitä hampaisiin?

- Väkirehut. Tai siis kivennäiset, mash, suola eivät oikein uppoa. Ne tosin tarjoillaan laidunpäivän päätteeksi jolloin ei oikein maistu mikään muukaan. Rypsinappulat tuntuu maistuvan. Heinä ei kiinnosta, mutta sitä pidän normaalina kevätilmiönä, varsinkin kun laiduntamista on nyt Sulon takia rajoitettu. Nyt tosin hevoset ovat jo n. 10-12 h/vrk laitumella eli syövät pienet aamuheinät tarhassa ja pienet yöheinät karsinoissa. Tai ainakin levittelevät ympäriinsä. Pena ei vaan ole yleisesti nirso hevonen, siksi tämä ihmetyttää.

- Treenin jälkeen juoma ei tahdo maistua. Melassiveden kanssa tuli stoppi jo syksyllä enkä sitä karies-suuhun oikein välittäisikään ajaa. Mutta nyt ei mene oikein mash-vesikään joka yleensä on ollut herkkua. Vihlooko?? Vai pitääkö vain vaihtaa tarjoiluja. Pena myös polki rikki vakkarijuomaämpärinsä ja nyt on jouduttu juomaan milloin mistäkin. Onko sillä nyt mitään todellista merkitystä, en tiedä, mutta merkitään muistiin.

- Rehustus ylipäätään? Meillä on ollut sama heinä samalta tuottajalta ja olen varannut jo syksyllä koko talven setin tietyltä lohkolta, tietyllä analyysilla. Heinän valkuaisen pitäisi paperilla laskien riittää Penan tarpeisiin, mutta mielenrauhan vuoksi olen läpi talven syöttänyt sille pientä valkuaistäydennystä (2 dl rypsiä). Näissä ei muutosta.

- Madot? Yleensä madotan kerran vuodessa, syksyllä. En ole ottanut lantanäytteitä keväisinkään kun ne olivat monta vuotta puhtaat ja pihassa on pysynyt samat hevoset. Mutta tunnustan että viime syksynä en madottanut! Miten se sitten jäikin. Odotin vanhanaikaisesti pakkasia tulevaksi eikä niitä koskaan tullut. Niin ja ehkä 30.9. syntynyt uusi perheenjäsenkin jotenkin sotki ajatukset. Seliseli, mutta madottamatta jäi. Ehkä nyt olisi aika katsoa se paskanäyte.

- Huono treeni? Olenko tehnyt talven liian vähän tai ihan väärin? Olenko liian painava kun en ole vieläkään omissa mitoissani? Fiilis on kuitenkin ollut hyvä ja minusta Pena on liikkunut sanotaanko nyt vuodenvaihteesta eteenpäin ihan meille normaalin verran. Ratsastamaan pääseminen on minun arjessajaksamiseni kannalta elintärkeää ja olen kiitettävästi päässytkin ratsaille. Jos ei nyt uutta lihasta olla rakennettu, niin ei minusta treenin laatu tai määrä ole sellaistakaan ollut, että lihasta pitäisi kadota!

- Hidas karvanvaihto. Miksi karva putoaa jotenkin nuhjuisesti ja hitaasti tänä vuonna? Tosin kuulin että kaveriani oli klinikalta "lohduteltu" että tämä kevät on ollut erityisen rankka hevosille, kun pakkasjakso tuli melko myöhään ja sitten nopeasti hurjan lämmintä. Hevosen elimistö ei sopeudu kovin nopeasti. Tiedä sitten onko tässä lainkaan perää, vai olisiko ihan niin paljon että riittäisi syyksi selittämään minun epäilyksiäni?

22.5.2018

verrokki 21.1.2018

Joku etiäinen sanoo että hammas/hampaat vaivaa. Ratsastaessa se ei tunnu käteen, mutta josko siellä on sitten jotain viiltelyn tunnetta kun pitäisi juoda? Ajattelin nyt viikon ajan tehostaa Penan juomista ja katsoa, muuttuuko habitus. Hoitaa sen lantanäytteen. Ja jos ei muutosta tule, täytyy sitten ottaa suunta klinikalle jotta saadaan hampaat kuvattua ja arvioitua hoidontarve ja sen kiireellisyys. Hammashoidon aika olisi joka tapauksessa viimeistään heinäkuun lopulla.

Joo, näin mä teen. Mutta sano nyt sinäkin, mitä ajattelet?

Eteen- ja eteenpäin

Tämän talvikauden agenda on ollut ensinnäkin saattaa rouva ratsastaja taas sellaiseen kestävyyskuntoon että ratsastus on mukavaa, ja toiseksi saada rouva ratsastajan raskaudenpaisuttama ahteri kutistumaan niin että vanhat Pikeurit sopisi taas päälle. Sanotaanko niin, että ensimmäinen kohta on näin tammikuulla paremmissa kantimissa kuin jälkimmäinen - en kuulu siihen ihmistyyppiin, jolta kilot karisee imettäessä, päinvastoin. Ihra istuu piukassa vaikka muutoin en ole pullevuuteen taipuvainen. Eihän tämäkään imetyshupi iankaiken kestä, ja onneksi on talvikausi niin voi syyttää kylmää ja vedellä menemään tyynesti tuulihousuissa ja jättää ihonmyötämisemmät vaatekappaleet kaappiin.

Hevosen talvikauden agendaan on kuulunut niin ikään liikkeessä pysyminen. Hetkellisiä kelimasennuksia lukuunottamatta olen onnistunut tässä aika kivasti. Lähinnä nämä masentelut ovat olleet minun korvieni välissä, ja Pena on silti liikkunut, jos ei muuta niin käyntiä. Se ei vaan ole mikään kävelykausihevonen - jäisellä kentällä on esitetty laukkaa poikittain sen sijaan että olisi antauduttu tekemään avotaivutusta käynnissä, ja aamutalliin tulijaa on tervehditty keulimalla karsinassa. Ja koska liukkaalla kentällä en määräänsä enempää viitsi Penaa pyöritellä, ollaan edelleen menty kerran, kaksi viikossa jossain muualla eli radalla tai pellolla.

Penan talviagendaan on ylipäätään liikkumisen lisäksi kuulunut eteenpäin liikkuminen - kun mennään siellä missä voi mennä reippaasti, mennään kunnolla, isosti ja eteenpäin. Raviin on tullut ihan uutta potkua kun ollaan paineltu menemään radalla. Laukka on vielä käsittelyssä. Sitäkin mennään ja kerta kerralta rohkeammin, mutta laukassa on vielä pieni villiintymisvaara olemassa joten ihan surutta en uskalla laukassa päästellä. Tänään kyllä pötkittiin radalla reilut kaksi kilometriä laukkaa yhtä soittoa ja kun kyttäily siinä höyryjen vähetessä laantui, alkoi laukassakin olla liikelaajuutta. Väsymys vaan tulee isossa laukassa nopeaan! Ja juu, myös rouva ratsastajan reisiä tärisytti niin maan perusteellisesti jälkeenpäin...

Pena on aika näpsäkän näköisessä kunnossa tällä hetkellä. Tänä sisäruokintakautena ollaan syöty merkittävästi parempaa heinää (viittaan siis sekä valkuaisen että sokerin määrään) kuin viime vuonna, ja se näkyy Penan vatsanympäryksessä. Ei pömpötä! Valkuaislisää annan lähinnä oman mielenrauhani vuoksi, sillä laskennallisesti heinän pitäisi täyttää valkuaisentarve kevyessä käytössä. Nyt menee Norran rypsiä (olisiko kauppanimi ollut Pure Protein?) kaksi desiä per vuorokausi. Lisäksi kivennäinen, ADE-vitamiini, suola ja "hyvänmielen mash". Simppeliä ja meille sopivaa.

Kun traktori huomioni vei

Laidun! Vielä kovin köyhä, mutta kuitenkin. Iso vihreä ala jonne pääsee joka päivä (ja jonne myös naru piukalla koitetaan vetää joko etu- tai takaperin ja aina tulee käytösmuikkari). Aloitin laitumeen totuttelun viime viikolla - olen suosinut tyyliä viedä hevoset iltapäiväheinäaikaan peltoon ja hakea yöksi talliin. Näin ensilaidunnus kestää 4-5 tuntia ensimmäiset päivät ja edelleen vuorokauteen mahtuu kolme normaalia kuivaheinäsatsia. Samalla voi tsekkailla pysyykö kakat palleroina eikä tule viileiden aamujen sokeririskiä. Tältä sokerivouhotukselta tosin ruokintamaestro Markku Saastamoinen katkaisi melko yksiselitteisesti siivet viime valmentajakoulutuksen ruokintaluennolla:

"Sokeripitoisuus sinällään on harvoin ongelma, hevoset pystyvät pilkkomaan ohutsuolessaan hyvin sokereita. N. 20 % sokeriosuus on vielä ok (tarkoittaa 200 g/kg ka sokeria). Ongelmat syntyvät kun suuri määrä sokeria tulee kerralla tai sokeripitoisuudet vaihtelevat runsaasti vuorokauden aikana. Vrt. aamulla tarhaan koko päivän heinäsatsi -> hevonen saattaa kahdessa tunnissa syödä koko vuorokauden sokerit. Jos saman määrän jakaa 6-10 annokseen, tulee sokeri tasaisesti elimistöön ja ohutsuoli pystyy pilkkomaan sokerin. Ihminen aiheuttaa sokeriongelman! Hevosen luonnollisin ravinto eli laidunruoho sisältää 15-20 % sokeria. Laiduntamalla sokerin saanti on tasaista."

Nyt olen pidentänyt laidunaikaa niin että hevoset syövät aamuheinät tarhassa ja menevät laitumelle puoliltapäivin ja tulevat taas yöksi sisään heinille. Tänä aamuna hevosia tarhannut mieheni tosin raportoi että oli jo liirausta havaittavissa laitumen suuntaan eikä suinkaan tarhaa kohti. Eikä niitä paljon tarvinnut tarhan portilla odotella kun aamupäivästä hain Penaa liikutukseen. Molemmat olisivat työntäneet päänsä samaan riimuun jos olisi onnistunut. Kyllä laiduntava hevonen on vaan onnellinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja laidunnuksen katselu on parasta mindfullnessia omistajalle.

Kentällä tein Penan kanssa siirtymisiä askellajin sisällä ja askellajien välillä. Se oli aika kesselillä tuulella, kaikenlainen sekoilu ja venkoilu olisi puhutellut paljon enemmän kuin asiallinen kouluratsastelu. Oltiin kättä vasten ja pohkeen takana ja korvat kuikuili ihan muihin suuntiin kuin minuun. Kun alkoi löytyä jonkinlaista harmoniaa ja keskittymistä, tuli kentän viereen traktori kevättöihin ja sinnehän se meidän harmonia sitten hujahti. Lopetin kompromissiin ja vein hevoset laitumelle. Pena ei malttanut edes melassivettä juoda tallissa kun piti töllöttää sitä traktoria.

Laitumeen pääsyyn ajoitin myös kevään toisen psyllium-kuurin, nyt kun hevosilla on muutakin puuhaa kuin kaivella juuria tarhasta. Hyvin putoaa toistaiseksi. Jauhemaisella psylliumilla mennään, annos n. tuplat mitä purkin kylki sanoo (eli syötän n. 80 g jauhetta / vrk). Turvotan pari kourallista viherpellettiä ja neljä desiä mashia, sekoitan siihen kivennäiset ja täysrehunappulan ja psylliumjauheen, jatkan ämpärin täyteen vettä armottomasti vatkaten ja kaadan tarjolle. Kuppi kiiltää aamulla!

Sunnuntaina saapuu hieroja kertomaan, mitä hänen näppinsä Penasta tuntevat. Vasen puoli ei ole hyvä, ja saman allekirjoitti Roosakin. Vasemmalta ei ratsastaessa meinaa saada mitään, jotenkin ei löydy koko vasenta kylkeä ja vasen suupieli jää tyhjäksi jos ei koko ajan jalalla rummuta sitä kylkeä liikkeelle. Katselin Penaa maasta kun Roosa ratsasti yhtenä päivänä, ja minusta vasen kankku jäi alemmaksi kuin oikea. Täytyy kysyä hierojan mielipidettä ja alkaa sitten harkita järeämpiä aseita ongelman selvittämiseen. Kiropraktikon näkemys Penasta kiinnostaisi joskus kuulla, mutta olen kuullut kiropraktikoista myös paljon huonoja kokemuksia jos ei olekaan asiantunteva kaveri kyseessä. Jos lukijoilla on vinkata nimiä tai ylipäätään kertoa kokemuksia kiropraktikoiden palveluista, kuulen mielelläni!

Rehunhakureissu Strömsön hengessä

Suunnitelma:
pikavisiitti ipanan kanssa paikalliseen K-maatalouteen ennen sen sulkemisaikaa hakemaan säkki kivennäistä ja mashia.

Toteutus:
Oltiin n. tunti ennen lähtöä katseltu ikkunasta että sataa reippaanlaisesti vettä ja että Sisse seisoo uudessa katoksessa, ai miten kiva että katos kelpaa! Mutta missäköhän Pena on kun sitä ei näy ollenkaan. En uhrannut tälle ajatukselle sen enempää aikaa, koska tarhan joka kolkkaa ei näe ikkunasta kuitenkaan. Kuinkas sitten sattuikaan että kun olimme ipanan kanssa lähdössä maatalouskauppaan, kävinkin kurkkaamassa tarhaan vielä uudestaan. Ja siellähän se Pena oli, aidan väärällä puolella...

Havaintoa seurasi rämpimistä korkkarit jalassa vesimärässä tarhassa ja epätoivoinen vuoropuhelu hevosen kanssa, joka seisoo jumissa ryteikössä jossa on kaadettuja pajupuita, tukkeja ja ties mitä puusilppua.
- Mitä ihmettä sinä siellä teet??
- ...
- Älä nyt mene minnekään tai sää rikot ittesi, tule nyt tänne! Samasta lävestä takaisin kun tulitkin! (sisältää epätoivoista kiskomista loimen kaulakappaleesta koska hevosella ei luonnollisestikaan ole riimua päässään, sekä voimakasta akrobatiaa ojan yli, samaan aikaan kannatellen aitalankoja ylhäällä. Huom. edelleen korkokengät jalassa)
- ...
- Nyt perkele! Sinneniin!

Epäilemättä sukellustaktiikalla oli tarhasta poistuttukin, koska voimasanan lisääminen vuoropuheluun aiheutti sen että Pena laski päänsä, luimisti korvansa ja loikkasukelsi ojan yli ja kannattelemieni lankojen ali takaisin tarhaan ja poistui takakengät vilkkuen rikospaikalta. Analysoin vauriot: kolmesta aitalangasta vain alin oli poikki. Kaksi ylempää lerpatti. Kaksi tolppaa huojui ja heilui, n. kaksisataakuusikymmentä eristintä oli vääntynyt ja/tai poikki. Ja juu, langassa ei ole ollut sähköä koska en ollut ehtinyt/viitsinyt vielä hakea paimenta laitumen reunalta, koska hyvinhän ne siellä pysyy ilmankin. Niin, kunnes karkaavat.

Korjausoperaatioon meni tunti. Vettä satoi, ipana ilmoitti että "kaadoin vähän hiekkaa kissan päälle", ipana tuli luvatta tarhaan, aina puuttui joku työkalu ja piti juosta, Pena kävi pällistelemässä kättensä jälkiä, korkkarit oli litimärät ja siistit kauppareissuvaatteet hailakka muisto vain. Lopulta oli aita kunnossa ja paimen viritetty ja päästiin lähtemään reissuun.

Eikä se sen paremmin mennyt siellä K-maataloudessakaan. Halusin Krafftin Miner Blå -kivennäistä ja Krafftin Mashia, enkä saanut kumpaakaan. Ensin unohdin lompakkoni autoon, sitten kassa sanoi että juu on Miner Blåta, maksoin ja kun katsoin kuittia niin sinne olikin lyöty joku Speedexin kivennäinen. Kun sitten setvin tilannetta maatalousmyyjän kanssa, selvisi ettei Miner Blåta ole vaan pitää tilata, eikä ole sitä Mashiakaan. Lähdin kotiin Black Horsen Mashin kanssa ettei ihan hukkareissu tullut, ja ipanakin sai maatalousmyyjän pöytälaatikosta lakritsia. Ja kotona hevoset olivat molemmat tarhassa, ja katoksessa sadetta paossa, eikä niitä huvittanut lähteä sieltä sisään vaikka huutelin.

Ehkä kuitenkin plussan puolella, tämä päivä.

Töttöröö

Täällä ollaan ja pelataan taas arjen mosaiikkipeliä ja yritetään ehtiä joka asiaan ja silti jää paljon puolitiehen. Lyhyt katsaus kuitenkin siihen mitä on ja mitä on ollut:

- Hepat laiduntavat edelleen aamusta iltaan ja yöksi tulevat heinän ääreen sisään. On varmaan ennätysvuosi tämä, yleensä olen kerännyt hevoset talvitarhaan aiemmin. Nyt on ollut kuivaa ja kaunista niin mikäs siellä ollessa. Ja minusta liki olemattomiin syödyn ison laitumen kiertäminen ja miniruohon nyppiminen on mitä parhainta painonhallintaa kesäpulskille otuksille. Koko ajan on fiilis että syö mutta ravinnonsaanti on todellista slowfeedingiä. Nyt kun yöt alkavat olla aika vilpoisia niin sokeririski täytyy huomioida, mutta toistaiseksi vielä näin. Järjestelyyn saattaa vaikuttaa myös se, että talvitarhassa on traktori parkissa, aidat maassa monesta kohtaa, katoksenlaajennus suunnitteluvaiheessa ja pohjanparannukset kesken. Viime tippaan menee mutta eikös kiire ja paniikki ole parhaat motivaattorit...?

- Viikko sitten tömähdin tantereeseen Penalta. Oli kyttäyspäivä ja juuri kun olin saanut ponin alkuverryttelyssä relaamaan ja siirsin mörköpäädyssä käyntiin, hyppäsi kissa puskassa pöllin päältä heinikkoon myyrän perään ja avót! Pena heitti takajalkapiruetin ja minä jäin siihen. Tai en aivan - rutistin ohjia rystyset sinisinä ja sihisin etten aio päästää irti. Pena peruutti vetäen minua perässään persluisua pari metriä, mutta pysähtyi sitten. Eikä päässyt irti. Vauriot: henkiset + saappaat täynnä hiekkaa + seuraavana päivänä hellä kankku. Kun ratsastaminen lisääntyy, lisääntyy näköjään töyssytkin. Tämä oli kolmas tippumiseni tälle vuodelle. Se on enemmän kuin edeltäneinä viitenä vuotena yhteensä! Mutta eipä ole edeltäneinä vuosina ollut tällaista määrää ratsujakaan alla.

- Starttasin elämäni ensimmäisen helpon A:n ja vieläpä kangilla. Tuloksella ei paljon tuuletella koska reenaaminen oli painottunut estehyppelöön ja esim. kokeilin ensi kertaa verkassa, pysähtyykö ratsuni laukasta (no ei kovin hyvin) ja osaako se peruuttaa (no ei kovin hyvin). Mutta tuli takaosakäännökset, raviväistöt ja vastalaukat ja jotain etäisesti keskiaskellajeja muistuttavaa myös, ja näin on yksi peikko selätetty. Ehkä uskallan joskus uusiakin tämän.

- Mikä on ilahduttanut:

Tämä ja moni muu este tämän valkoisen tuhmeliinin kanssa. Näissä kuvissa kolmoissarjan c-osa 100 cm. Ja minä ajattelen: vau, hui, ja lisää tätä! 

- Mikä on vihastuttanut:

Tämä.

Tässä se läski joka saa vain 5 kg heinää/vrk. Ihan hevoskokoinen eläin. 

Olkoon hevonen kuinka "läski" tahansa, niin 5 kg punnittua kuivaa heinää vuorokaudessa on liian vähän. Se on shetlanninponin annos! Voi olla että kohta ei ole läski vaan on mahahaava. Ellei jo ole. Ja vaikka olisi "läski" niin tietty tapakulttuuri on olemassa ja asiat on tapana yrittää ilmaista jotenkin korrektisti tai neutraalisti. Tämän kyltin kohtaamisesta on jo jonkin aikaa mutta yhä vaan meinaa tulla huutokiukku kun ajattelen miltä tuntui antaa yli 160-senttiselle hevoselle yöksi 2 kiloa heinää. Jos ette ole koskaan punninnut heiniä, niin kokeilkaa millainen nöttönen se 2 kg on ja arvioikaa, onko siinä tarpeeksi pitämään vatsahapot kurissa liki 12 h. 

Tästä se taas lähtee

Juuri kävin kommentoimassa Anun blogiin että meillä on vielä niin märkää etteivät hevoset pääse laitumelle totuttelemaan. Otinpa sitten silmän käteen ja kävin toteamassa, että viikko aurinkoa ja +20 °C onkin (yllättäen...) tehnyt tehtävänsä ja laidun näytti ihan hyvältä.

Hiukan sain kantapäitä painaa soraan kun heppaset älysivät mihin niitä talutan! Nyt ne ovat olleet kahtena päivänä pellossa, eilen pari-kolme tuntia ja tänään kuutisen tuntia. Tiedän että moni totuttaa laitumeen minuutteja laskien, mutta itse en pidä sitä tarpeellisena. Hiukan mekin ollaan narussa syöty ruohoa ennen tätä, mutta kyllä nuo pääasiassa hoitavat ruohoon tottumisen ihan itse.

Ajattelen tämän laidunruohohomman lähinnä vuorokautisen kokonaisheinämäärän kautta - tällainen puolipäiväinen laidunnus vielä melko niukalla laitumella korvaa suunnilleen yhden heinäaterian, ja muut ateriat ovat kuitenkin sitä tuttua heinää jota on koko talvikausi popsittu. Toistaiseksi meillä on vältytty vatsanväänteiltä tällä systeemillä, eikä kokopäiväiseen ja lopulta ympärivuorokautiseen laidunnukseen siirtyminenkään ole aiheuttanut löysää lantaa.

Tyytyväisiä hevosia

Meno ei ole ollut kovin villiä, siksi piti satunnaiset raviaskeleet ottaa videolle:



Kunhan tästä ruoho vielä hiukan kasvaa, saapuu meille muutama vieraileva tähti kesää viettämään. Tai no, samoja naamoja ne ovat kuin aiempinakin kesinä, joten saadaan taas asiallisesti toimiva, tuttu lauma kasaan.

Heinä ponin tiellä pitää

Katsaus Penan ruokaympyrään.

Hevonen on korsirehunsyöjä. Meillä syödään aina ensisijaisesti heinää. Kaiken muun koitan pitää minimissä. En tahdo syöttää "huvikseni" väkirehuja jos hevonen ei niitä todellisuudessa tarvitse.

Heinä on esikuivattua säilöheinää, paitsi aivan kesän alussa ja lopussa kuivaa heinää (säilyvyyden vuoksi, iso säilöpaali ei säily pienellä hevosmäärällä hyvänä jos on lämmin keli). Kesällä laidunnetaan pääasiassa ympäri vuorokauden, mutta pahaa keliä, ötököitä ja hellettä suojaan tullaan talliin, ja silloin eväänä on kuiva heinä (se säilyvyys taas).

Minulla ei ole heinästä analyysia. Heinä on ostoheinää, emme viljele itse. Tiedän koulutukseni myötä analyysien epävarmuuden ja tuloksien sattumanvaraisuuden, joten perusterveille hevosille katson riittäväksi sen, että osaan valvoa heinän hygieenistä laatua ja katsoa silmilläni, kuinka hevoset voivat. Tämänvuotinen heinämme on todennäköisesti melko valkuaisköyhää - heinäntekopoudat tulivat myöhään, jolloin sokeri nousee ja valkuainen laskee, kun heinä pääsee vanhaksi. Sokeria en jaksa hysterisoida, koska edelleen minulla on syötettävänä hevosia joilla ei ole sokerien suhteen erityistarpeita. Kohtuullinen sokeri tekee heinästä maistuvaa, joten mielestäni sokerista on tehty vähän turhan iso peikko jota terveidenkin hevosten omistajat pelkäävät. Korostan ja alleviivaan, että puhun koko ajan perusterveistä hevosista, erikoistapaukset ovat aina erikoistapauksia.

Meidän tämänvuotista heinää voi pihan paksukainenkin syödä ihan mukavia määriä ilman että ihra kertyy niskaan tai maha ottaa ovenpieliin - tällainen heinä on mielestäni kevyttä harrasteratsuhommaa tekevälle hevoselle aivan riittävää. Lypsylehmäheinän korkeat valkuaispitoisuudet eivät ole hyvän hevosheinän merkki, ja ruokinnassa ylipäätään on helpompaa korjata liian vähäistä valkuaisensaantia kuin liian runsasta. Hevosen kun kuuluu saada syödä korsirehua. Laiduntava hevonen käyttää peräti 16 tuntia vuorokaudestaan syöden. Kovin niukankokoisilla, mutta supervahvoilla annoksilla jäädään aivan liian kauas siitä mikä olisi lajityypillistä ja terveellistä hevoselle.

Penan kohdalla heinäruokinta on hiukan haasteellista siitä syystä, että laumassa on hyvin ahne ja ruokadominantti Emmi, joka ei tykkää Penasta noin muutenkaan ja vielä vähemmän ruoka-aikaan. Tarkoitus olisi, että hevoset tarhailevat aamusta iltaan ja söisivät siten kolme tai neljä heinäateriaa ulkona laumassa ja vain iltaheinät sisällä omissa karsinoissaan. Tarhaan en voi mättää määrättömästi heinää, koska suurin osa siitä päätyy Emmin kitusiin. Lauman pohjimmaista Penaa on ruokittava yöksi reilulla heinällä, mutta koska Pena on aivan järjetön sotkija karsinassaan, ei sinnekään huvita paljon ylimääräistä laittaa tallottavaksi. Penan hammaskalusto on sellainen että ruoka olisi syytä tarjota maasta -> oikea syömisasento mahdollistaa oikean purennan ja säästää pitkässä juoksussa hampaita. Tämän vuoksi en verkota karsinaheinää vaikka se sotkuun auttaisikin. Ulkona meillä on heinälaatikoissa verkonkiinnitysmahdollisuus, mutta olen aika laiska verkontäyttäjä - jos on mahdollista, jaan mieluummin heinää kerran-pari useammin päivän aikana kuin tappelen verkkojen täytön kanssa. Pääsääntöisesti heinää tarjoillaan neljästi päivässä, toisinaan useamminkin. Jos aikataulusyistä joutuu ruokkimaan vain 3 krt/vrk, laitan päiväheinät aina verkkoon.

Minulla on "näppivaaka", eli tunnen hevoseni, niiden ruokailutavat ja seuraan niiden vointia jatkuvasti omassa pihassa, joten heinän määrää en mittaa kiloissa vaan silmällä ja kädellä. Arvioisin, että Pena syö n. 14-15 kg esikuivattua säilöheinää/vrk. Kuiva-ainekiloina tämä tekee ehkäpä jotain 11-12 kg.

Nyt on kuitenkin ollut sellainen kausi, että lisäevästä on tarvittu. Olen kaivannut Penaan vähän energiaa ja lihasta, siispä väkirehupuolelle on lisätty öljyä ja valkuaista.

Penan illan väkirehusatsi koostuu seuraavasti:
(aamuisin ei syödä väkirehuja lainkaan)

• puolisen litraa St. Hippolytin Pre Alpin viherrehupellettiä (kuivamitta tuo 0,5 l, turpoaa reilusti)
• pari dl St. Hippolytin mashia
• pari litraa St. Hippolytin lusern-haketta
• St. Hippolytin kivennäinen
• puoli desiä rypsiöljyä
• BE-vitamiinia

Pointtina näissä valinnoissa on ruokkia mahdollisimman mahaystävällisesti - sinimailainen on hyvä valkuaisen lähde, joten sitä menee sekä kortena että pellettinä. Jälkimmäisenä lähinnä siksi, että tulisi syötettyä nurkissa pyörinyt säkki pois. Mash on vähän sellainen täyterehu, sen alkuperäinen funktio oli saada kivennäiset alas ennen kuin ruokintaan tuli nuo lusernit, enkä ole sittemmin osannut jättää sitä poiskaan. Rehumerkin valintaan vaikuttaa hyvien käyttökokemusten lisäksi erinomainen diili maahantuojan kanssa. Öljy taas on mahaystävällinen energiarehu, joskin vaatii useita viikkoja ennen kuin hevosen elimistö oppii kunnolla hyödyntämään rasvaa.  Hevosten rasvaruokinnasta on kirjoitettu hyvin esim. täällä. Öljyn vuoksi menee E-vitamiinilisä, ja sen kyljessä vesiliukoinen B josta ei ole haittaakaan.

Tosin tällä hetkellä olen hieman huolissani siitä, miksi Penaan pitää työntää "noin paljon" väkirehua, kun ennen se on pysynyt hieman pulleana käytännössä ilman mitään extraa. Syyskaudella on kyllä tehty lisää lihasta, mutta en osaa siltikään ajatella meidän treenejä niin rankkoina että niiden vuoksi vaadittaisiin hirveästi lisää sapuskaa. Voi olla että heinä on vieläkin köyhempää kuin mitä ajattelen sen olevan, tai sitten suolistossa on jotain joka estää ravinnon normaalin imeytymisen. Vanha tuttumme hiekka on tietenkin listalla ykkösepäilynä. Pena on myös kakkinut hiukan epänormaalisti, usein ja vähän kerrallaan, käytävällekin toisinaan kahdesti ennen ratsastusta ja kerran jälkeen. Muutaman kerran on myös etujalka käynyt levottomaksi kun olen harjannut mahan alta. Nyt kun (kopkop) maa näyttäisi menneen hetkeksi jäähän, syötän kuurin psylliumia ja katson, tuleeko muutosta.


TILANNEPÄIVITYS
Ylläoleva teksti ruokinnasta on kirjoitettu n. kuukausi sitten. Pena söi viikon verran psylliumia ja nyt tuntuu siltä että eväs tarttuu taas kylkiin kiinni ja kakkimiskäytös on normalisoitunut. Etujalka tosin vispaa satunnaisesti vieläkin, mutta myös silloin kolme vuotta sitten jolloin hiekan kanssa käytiin edellistä kamppailua, jatkui jalalla reagointi pitkään sen jälkeen kun suolisto oli jo kuvattu puhtaaksi. Toinen olennainen muutos on ollut loimituksessa: palelun jälkeen aloin loimittaa Penaa vieläkin huolellisemmin, ja kylminä öinä kevyesti myös talliin siitä huolimatta, että meillä on tallissa pahoillakin pakkasilla n. 5 astetta lämmintä. Ehkä nyt syöty energia on mennyt laardin lihaksen tekemiseen eikä lämpimänä pysyttelyyn?

Nyt ankaran pakkasjakson aikaan väkirehut on korvattu vellillä joka koostuu viherrehusta, mashista ja merisuolasta. Teen kolmelle hevoselle vellipohjan reilusta puolesta litrasta viherrehua ja samansuuruisesta määrästä mashia, turvotan nämä pariin-kolmeen vesilitraan, lisään ruokalusikallisen suolaa jokaisen hevosen ämpäriin, jaan vellipohjan tasan kaikille (n. litra turvonnutta kamaa) ja lasken ämpärit täyteen haaleaa vettä. Lopputuloksena on liemi jota tyypit odottavat iltaisin turvat rullalla. Vellin tarkoitus on yksinkertaisesti pitää huoli siitä, että nestettä menee tarpeeksi. Lisäksi juotan Penan haalealla melassivedellä aina liikutuksen jälkeen. Ja tarhassa on aina vettä tarjolla.

Ei jaksa, pysty, viitsi vai osaa?

Sain videolle eilistä ratsastusta. Fiilis selkään oli kohtalaisen hyvä, vaikka alkuun kävimmekin käynnissä keskustelua siitä, ollaanko avuilla vai ollaanko omassa kuplassa. Nyt olen katsonut videoita eilisestä asti ees taas ja uudestaan ja ympäri ja jokapäin, ja ei, en tykkää siitä mitä näen.

Penassa on nyt jokin hiukan hullusti. Ei vielä paljon, mutta sen verran, että minulla on koko ajan hiukan kalvava olo sen suhteen. Se ei liiku ravissa niin hyvin kuin se liikkui vielä esim. syyskuussa. Se ei "tule minun luokseni" vaan jää etupainoiseksi ja matalaksi ja vastaa jännittymällä kun yritän ryhdistää sitä. Ja katsoin videolta että takajalat jää ravissa sipsuttamaan ja vaikka tunne selkään oli ihan ok, videolla näkyy että kyllä kuski nyt ravaa enemmän kuin hevonen.

Tätä herkkua oli taas tarjolla turhan herkästi, huomioi alakaula

Toki tämä voi olla ihan vaan ratsastuksellinenkin asia, Pena ei ollut mitenkään erityisen super eilen kun videoitiin ja kuten olen ennenkin todennut, pyydän siltä nykyisin erilaista täsmällisyyttä kuin ennen enkä ole enää niin vähään tyytyväinen kuin aiemmin. Mutta minulla on kehittynyt aika tarkka vaisto tuon eläimen kanssa ja se vaisto sanoo nyt että tämä tällainen tuntemus ei häviä itsekseen vaan vaatii lähempää tarkastelua.

Lisäksi Pena on minusta hieman kuivakka. Ei se nyt laiha ole, mutta jotenkin vähän... kuiva. Etenkin satulan alta sen selkä on aika paljas. Sellainen kaunis loppukesän/alkusyksyn täyteys on hävinnyt sen lihaksista. Tai sitten näkövinkkelini on vinksahtanut ja ihannoin läskiä. Sano ny sääkin mitä ajattelet?

Laukka oli ihan jees. Tosin sekin tuntui paremmalta kuin näytti, mutta nyt fiilis ja näköhavainto eivät olleet niin kaukana toisistaan. Minun sitkeä "liimaan pyrstöni satulaan ja pysyn siellä vaikka kaikki loitontajat ja lähentäjät kirkuvat" on tuottanut tulosta ja hetkittäin istumiseni näyttää jo siltä että istun enkä vetkuta kroppaani takakaaren varassa. Laukassa alkaa olla siellä täällä askel-kaks sitä kuuluisaa ylämäkitunnetta eikä laukkaaminen enää ole vain pakollinen osuus treenin lopuksi vaan olen alkanut ihan jopa ratsastaa sitä. Valmis se ei todellakaan ole, mutta verrattuna esim. tuohon aiemmin linkittämääni syyskuun postauksen videoon ollaan mielestäni edistytty.

Ei mikään malliotos mutta hei, kuskin hanuri on satulassa

(videolla tapahtuvat venkoilut uralla ovat ajatuksia avotaivutuksesta. Ajatuksiksi näköjään jäivätkin.)


Tämän epämääräisen "kaikki ei ole ihan kunnossa" -ajatukseni ydinkysymys on: Eikö Pena jaksa, pysty, viitsi vai osaa kantaa itseään paremmin? Tätä lähdetään nyt kerimään auki. Olen laatinut toimintasuunnitelman ja toivon että näistä löytyy apu:

- sovin Penalle hierojan joka toivottavasti kertoo minulle mitä tuntee ja näkee ponin ulkoisessa habituksessa.
- hierojan jälkeen satula ja poni menevät satulanmyyjäliikkeeseen näytille ja sieltä satula toivottavasti lähtee toppaajalle. Toivon että vain toppaajalle eikä myyntiin...
- lisään Penan ruokaan vähän valkuaista. Ruokinnasta voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstinsä mutta lyhyesti: Pena ei tällä hetkellä syö juuri muuta kuin heinää ja kivennäistä ja hiukan Lusernia sekä mashia. Lusernia aion lisätä ja ehkä hiukan öljyä myös.
- opettelen ratsastamaan. Taas ja edelleen.

Kevät tuli, lumi suli, lumen alta esiin tuli...

No ei tullut Batman vaan hiekkaa.

Sen puolesta olisi saanut talvi jatkua, ettei olisi ihan vielä tähän vuodenaikaan tarvinnut alkaa pähkiä tonkimisvimman kanssa. Mutta näillä mennään, ja nyt siis paljas maa pilkottaa jään alta ja kaivelu on taas alkanut.

Pakko on hiukan vinkua: en vain ymmärrä, missä vika! Miksi Penan pitää koko ajan tonkia, järsiä ja mussuttaa jotain? Miksi se tarve liittyy kevääseen ja syksyyn? Olen nyt seurannut sen puuhia ja todennut, että samaa tahtia sulamisen kanssa se on alkanut enemmän ja enemmän järsiä mm. puiden kaarnaa tarhassaan. Lumiseen talviaikaan järsiminen oli satunnaisempaa, samoin pihattomökin seinät saivat pääpiirteissään olla rauhassa. Nyt niitäkin syödään majavan lailla koko sen ajan, kun ei ole heinää edessä.

Penan puutyömaat

Ja kun nyt kerran tuo Emmikin alkaa kuulua blogin kalustoon, on mainittava, että myös se syö maata. Emmi kuopii maahan kuopan ja kaivaa suuhunsa kasvien juuria. Se on älyttömän ahne hevonen, paljon ahneempi kuin Pena, ja paljon ärhäkämpi myös lihoamaan. Jalkavaivaisena sen ei pitäisi lihota lainkaan, joten tässä ollaan todella kiusallisessa pattitilanteessa - onko ainoa ratkaisu hiekansyönnin estämiseksi mättää heinää vapaasti saataville silläkin riskillä, että hevoset paisuvat muodottomiksi ja kärsivät sitten lihavuudestaan suoraan tai välillisesti?

Emmin kuopat

En voi välttyä pyörittelemästä, mitä minä teen väärin näiden kanssa, kun molemmilla on sama vika. Mikä on olosuhteissa pielessä? Olen mielestäni tehnyt kaiken voitavani sen eteen, että hevoseni voisivat hyvin, että niillä olisi hyvä, virikkeellinen elämä, riittävästi hyvää ruokaa, kunnolla ulkoilua, seuraa ja niin edelleen. Silti ne aloittavat maan nassuttamisen heti kun jää ja lumi sulaa. Kuinka paljon ne matkivat toisiaan? Emmillä on ollut tätä taipumusta jo edellisessä kodissaankin, siellä se tosin on ollut hiekkatarhassa ja keskittynyt lähinnä siilaamaan kaikki heinänkorret napaansa niin tarkasti, että psylliumille on ollut käyttöä. Penalla taas tuntuu olevan pakonomainen tarve tehdä jotain koko ajan. Yksi kääntämätön kortti Penan kohdalla on erilaiset lelut tarhaan, niistä on kokeiltu vasta hevospallo, joka on viihdyttänyt lähinnä koiraa. Meillä ei myöskään ole metsää, josta voisi käydä kaatamassa kunnolla rankoja tarhaan viihdykkeeksi.

Syksyinen heinäverkkokokeilu jäi melko lyhyeksi, sillä systeemistä ei ollut merkittävää apua. Emmi ja Pena tyhjensivät verkoista kahden ruokintakerran heinät muutamassa tunnissa, ja norkoilivat sitten lopun päivää portilla sen näköisinä, että olen unohtanut heidät kokonaan. Palasin vanhaan ja jaoin heinää taas useassa pienessä erässä pitkin päivää enkä verkottanut.

Seuraava siirtoni on todennäköisesti paluu verkkoihin, mutta vähän toisella tapaa. Kun meiltä lähtee viimeisetkin vieraat hevoset pois, ei minun tarvitse enää kamppailla omatuntoni kanssa siinä, pystynkö varmasti tarjoamaan kaikille tallin hevosille samat extrat kuin omilleni. Tämän myötä minulle tulee vapaus kokeilla erilaisia ruokkimissysteemejä ilman että sama täytyy toteuttaa kaikille muillekin hevosille. Olen vastustanut roikkuvia heinäpusseja lähnnä siitä syystä, että syömisasento menee niissä luonnottomaksi. Nyt luultavasti on valittava kahdesta pahasta se pienempi: luonnoton syömisasento muutaman kuukauden ajan keväisin ja syksyisin, versus hevonen luonnottoman täynnä hiekkaa keväisin ja syksyisin. Olen siis ajatellut hankkia lisää pienisilmäisiä verkkoja ja ripustaa niitä puiden väleihin ja laittaa osan laatikoihin kuten syksylläkin. Tavoitteena siis vaikeuttaa ja hidastaa heinän syömistä niin paljon, että sallitun syömiseen menee enemmän aikaa ja ei-sallitun syömiseen jää vähemmän, jos lainkaan, aikaa.

Toki mietin myös, onko hevosillani jokin puutos, joka aiheuttaa maansyömisen. Heinä on samaa läpi sisäruokintakauden enkä vekslaa ruokintoja huvikseni. En tosin myöskään ole tarjonnut lisävitamiineja kausittain, koska käyttämäni kivennäinen on vitaminoitu. En tiedä, miten mahdollista puutosta voisi selvittää - verikokeella? Lisäravinteiden lisääminen sokkona ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta. Vapaasti syötävät kivennäisvadit taitavat olla niin sokeroituja että ahneet hevoset syövät niitä kuin karamelleja konsanaan. Ja onko vika sitten oikeasti fyysinen vika, vai onko tämä tapa, vai muuten vaan henkimaailman hommia? Saa heittää ajatuksia.

Mitä tänään syötäisiin

Tänään syödään sitä samaa mitä eilen ja toissapäivänäkin. Yksinkertainen on paitsi kaunista, myös hyväksi hevoselle. Hevonen on korsirehunsyöjä, ja sillä ohjenuoralla meillä mennään. Tästä postauksesta ei siis löydy kymmeniä ihania puuroja, mössöjä, purkkeja tai säkkejä. Sen sijaan on monta kuvaa hevosen perusrehusta.

Esikuivattua säilöheinää. 

Aamu
alkaa n. 7.30 karsinaan jaettavalla pienellä heinätukolla. Heinää saa sisälle sen verran, että kerkeän jakaa varsinaiset aamuheinät tarhoihin ja loimittaa ne jotka täytyy loimittaa. Sitten jaetaan aamun väkirehut, jotka Penan kohdalla ovat melko niukat:

Kuiva leipäpala!

Ulos tarhaan menee heinää tarkka mitta eli pöntöllinen. Tämä pöntöllinen jaetaan lohikärmestoverin kanssa. Lohikärmestoveri on tiukka eukko mitä ruokaan tulee. Siksi ruoka hajasijoitellaan niin ettei tule kähinää.

Pöntöllinen. Kiloissa 5-6 kg, riippuu täyttäjän runnomishalusta.

Puolen päivän tietämillä
jaetaan taas samanlainen pöntöllinen heinää lohikärmeskaverin kanssa.

Heinät on toistaiseksi taas vapaassa syötössä laareissa. Verkkoiluun palataan ehkä sitten kun keksin miten sen verkon saisi oikeasti hidastamaan ruokailutahtia.

Vimmaista lajittelua!

<3

Iltapäivällä
siinä plusmiinus kolmelta tarjoillaan pienet väliheinät tarhaan. Määrä täsmällinen noin puolikas pönttö. Kiloissa siis jotain kahden ja kolmen kilon välissä, ja nämäkin jaetaan lohikärmeksen kanssa.

Lohikärmes etualalla. 

Turpa rullalla!

Sisääntuloaikaan
joka näin talvikaudella on n. klo 17-18, huonolla säällä aiemmin ja valon lisääntyessä taas myöhemmin, odottaa karsinassa pieni keittiön tervehdys eli jälleen pieni tukko heinää. Kiloissa ehkä 1,5 kg?

Tervetuloa sisälle!

Karsinassa Penalla on tarjolla myös suolakivi sekä Likit-karkkikivi, jos vain omistaja joskus jaksaisi ostaa siihen uuden karamellin...

Iltaruokinta
tapahtuu 21-22 aikoihin. Silloin karsinaan saa ihan yksin mutustettavaksi pussillisen heinää. Penan pussillinen on n. 5 kg.

Illalla jaetaan myös väkirehua. Penan annos on yksinkertainen ja pieni. Pellavaa pari desiä, kivennäistä, ja pari desiä St. Hippolytin Struktur E -täysrehutiivistettä. Tosin nyt kun poni ei ole tehnyt töitä niin ei ole ollut tarvetta energiarehullekaan, eli viime viikot ruokailu on pitänyt sisällään vain pellavan ja kivennäisen.

vas. täysrehu, kivennäinen, pellava

Struktur E on matalatärkkelyksinen energialisä, jossa on erilaisia yrttejä, kasviöljyjä ja kuitua.

Kivennäisenä käytän Marstallin Forcea.

Jos on tullut treenissä hiki, iltaruokaan tulee sekaan elektrolyyttiä. Kesäaikaan tarjoilin hikiliikunnan jälkeen mash-vellin, johon sekoitin elektrolyyttijauheen. 

Miksi näin? Tämä tuntuu toimivan. Riittävän. Hyvänä rehunkäyttäjänä Pena saa hyvästä heinästä kaiken tarvitsemansa, kivennäinen varmistelee ja paikkaa. Pellavaa turvotan mahan hyvinvoinnin edistämiseksi. On väitetty että pellava saattaa poistaa myös pieniä määriä hiekkaa, joten jos tässä on edes hippunen totuutta mukana niin aina parempi. Täysrehua käytän energialisänä tarpeen mukaan. Kesällä laidunnetaan eikä syödä väkirehuja (paitsi kivennäistä).

En laske enkä taulukoi. On tunnettava teoriaa ja perusperiaatteita, mutta osattava myös katsoa hevosta ja ruokittava sen mukaan, mitä näkee ja kokee. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että Pena on perusterve yhdeksänvuotias harrastehevonen eikä tarvitse tämän ihmeellisempää ruokintaa voidakseen hyvin. On paljon toisenlaisiakin hevosia.

Nopealla laskutoimituksella Pena saa n. 13-14 kg heinää vuorokaudessa, jaettuna kuuteen annokseen. Vapaa heinä ei sovi Penalle, se on kokeiltu silloin kun Pena asui pihatossa. Se söi kolmekymmentä kiloa heinää päivässä ja muutti asumaan paaliin kaikista verkotusyrityksistäni huolimatta. Ja oli lihava. Ei Pena laiha nytkään ole, saisi laihtua vähän, mutta nämä kilot haluaisin karkottaa tehokkaammalla liikkumisella, en ruokaa (heinää!) nipistämällä.

Pena todennäköisesti voisi ihan yhtä hyvin kokonaan ilmankin väkirehujaan, mutta myönnän että tykkään antaa sille jotain.

Kerran vielä. Heinää. Vähän ja usein. 

Mitä teillä syödään? Ja ennen kaikkea, miksi?

Heinät verkkoon, erä yksi

Niin surullista kuin se onkin, että Penan lauma kutistui viime viikolla viidestä hevosesta kolmeen, oli nyt hyvä sauma lähteä kokeilemaan osittaista verkkoruokintaa. Pienempi hevosmäärä laski kustannuksia ja järjestelyjen määrää.

Ajatuksena minulla on ruokkia aamuheinät entiseen malliin rajoittamatta heinälaatikoihin (ja keräillä tässä samalla tyhjät verkot pois). Päiväruokinnalla vien täytetyt verkot laatikoihin, ja toiveena olisi että hevoset söisivät niistä heinää pitkin päivää, jolloin niillä olisi tekemistä ja minulta jäisi iltapäivästä yksi heinänjakokerta pois. Yöksi hevoset sitten saavat taas karsinassa heinänsä vapaasti. 

Halusin verkoista huolimatta syöntiasennon mahdollisimman luonnolliseksi, eli minulle verkkojen ripustaminen ei ollut vaihtoehto (ainakaan tässä ensimmäisessä erässä, katsotaan miten tilanne kehittyy). Päädyin seuraavanlaiseen ratkaisuun: 

Laarien pohjaan ruuvattiin kaksi rinkulaa

Heinäverkon kulmiin tuli palohaat (varjokuvassa minä ja mun ihan paras mies joka jaksaa värkätä kaikkea tällaista mun kanssa <3)

Palohaka napsautetaan rinkulaan kiinni

Siellä on!

Ostin tarvikkeet Agrimarketista. Verkkoa joutui tuunaamaan vähän, sillä tässä systeemissä se on suurimman osan ajasta väärinpäin, ja verkon suuaukolla oli valmiina vain kaksi onnetonta narua sulkemista varten. Lisäsin kolme ylimääräistä narua ja voi olla että joudun lisäämään vielä muutaman, sillä hevoset näyttivät oppivan nopeasti kääntelemään verkkoa niin että saivat syödyksi suuaukkojen isoista rei'istä. Verkkoja tuli tarhaan yhtä monta kuin laumassa on hevosia, eli kolme. Heinälaatikot meillä oli jo ennestään.

Tällä hetkellä verkotuksen kustannukset yhteen tarhaan, kolmelle hevoselle olivat:
verkot á 22,50 e * 3 = 67,50 e
Palohaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi hakaa per laatikko)
O-renkaat á 2 e * 6 = 12 e (kaksi rengasta per laatikko)
Ruuvit, ylimääräiset narut ja muut tilpehöörit omasta varastosta.
Yht. 91,50 e

Testaajat työssä

Mee muualle, mun verkko

Ensimmäisen päivän hevoset ainakin kuluttivat naamat kiinni verkoissa kunnes verkot oli syöty tyhjäksi. Heinää oli määrällisesti ehkä vähän niukemmin kuin mitä vapaasti syötäväksi jakaisin, oli vaikea arvioida kahden ruokintakerran heinämäärää. Aikaa kului verkkojen tyhjenemiseen 3-4 h, mutta hevoset tosiaan söivät ihan koko ajan (paitsi Pena kävi välissä n. tunnin treenissä).

Pakko lyhyesti vielä hehkuttaa kun on niin hyvä fiilis Penan treeneistä! Eilen juoksutin sen ensimmäistä kertaa pessoa-juoksutusjärjestelmällä, ja sehän olikin ihan mahtava laitos! Ensimmäinen juoksutusapuohja, jolla ihan oikeasti Pena pyöristyi ja liikkui oikeassa muodossa selkäänsä käyttäen. Kikkailtiin vähän kokoamista ravissa ja laukassa, ja Pena teki hienosti töitä vaikka aluksi pessoan kanssa laukkaaminen olikin pelkkää paikallaan pukittelua. Loppukäynnit ajattelin tehdä taluttaen postilaatikolle ja takaisin, mutta sitten viileä, hämärään kääntyvä syysilta otti vallan ja jatkettiinkin "isolle tielle" ja sieltä pienen lenkin kautta radalle ja takaisin kotiin. Ihan siis maastokävely!

Tänään oli tunti ja tehtiin puomi/kavaletti/pikkuestejumppaa innarilinjalla. Pena oli niin hieno ja kiva. Ei helppo, oli taas ryykäämistä linjaan sisään ja jonkin verran loppakoipisuutta niin että puomit lenteli, mutta laukka oli hyvää ja kun vaan muistin että parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä jarruttamisessakin, niin laukkaan tuli säädeltävyyttä. Ja pitää laittaa ihan muistiin: tänään estekorkeus oli 60 cm eikä pelottanut yhtään! Olen sitä mieltä, että ratsastin tänään hyvin. Se on kiva tunne se.