Huinahaina, älä ole onneton

Täällä ollaan! Ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa vaikka lähes koko kesä on humahtanut ilman blogimerkintöjä. Nyt lyhyt vilkaisu siihen missä mennään.

"Mutsi. Oikeesti?!"

Joku innokas stalkkaaja on saattanut jo saada selville, että meidän talo ja tallitilukset ovat myynnissä. Ovat olleet jo jonkin aikaa (joten jos olet ihastuttavaa hevostilaa vailla Lounais-Hämeestä niin tässä elämäsi tilaisuus!), ja siksi jo jonkin aikaa elämämme on ollut sit ku -painotteista. Myyntiin ei liity suurta draamaa, vaikka täältä irtautuminen on vaatinut ja vaatii edelleen surutyötä. Olemme jo parin vuoden ajan pikkuhiljaa taustalla valmistautuneet muuttoon - minun sukutilani synnyinseudullani jäi v. 2017 yllättäen tyhjilleen, aiemmin kuin ajateltiin niin käyvän. Ja kun tila on ollut omalla suvulla useiden sukupolvien ajan, ei sitä noin vain voi laittaa myyntiin.

Kyseessä on (ainakin) 125-vuotta nykysijoillaan seissyt hirsitalo, joka tosin vaati melko massiivista remontointia. Kulunut kesä onkin seilattu nykykodin ja työmaan väliä, yritetty tehdä töitä hiukan joka välissä, vähän koitettu pitää lomaakin, hoidettu kesälaidunvieraita... Ja sen sellaista. En tiedä koska muutamme, ehkä sitten kun talossa esimerkiksi on taas lattiat. Ja sähköt sekä vesi. Pikkujuttuja.

Levyjen, tapettien ja pinkopahvien alta löytyi hirrestä Turun Lehti v. 1894

Toistaiseksi pääpaino on ollut itse päärakennuksen remontissa, mutta nyt kun sieltä on purettu käytännössä kaikki pois mikä purkaa voidaan, ovat seuraavat työvaiheet ammattilaisten heiniä. Me olemme siis hieman voineet kurkistaa myös hevosten tulevaan lukaaliin, joka tosin ei vielä tunnu lukaalilta lainkaan. Tilalla on iso kivinavetta, jonka viimeiset eläinasukkaat olivat sikoja (ja hallitsematon kissalauma ja kissojen hallintaan saannin jälkeen rottalauma). Pidin melko todennäköisenä vaihtoehtona sitä, että jahka muuton aika joskus koittaa, asettuvat hevoset siirtotalliin ainakin ensimmäiseksi talveksi/mikä-ikinä-vuodenaika-silloin-onkaan, ja navettaa laitellaan kuntoon vähitellen. Mutta nyt kun olen muutaman viikonlopun viettänyt raivaten navettaa romusta, en ehkä pidäkään niin mahdottomana skenaariona sitä että saisin hevoset suoraan tulevaan talliinsa.

Aihio

Olisiko siinä tarpeeksi syitä blogihiljaisuudelle? No, pannaan vielä vähän pökköä pesään ja kerrotaan, että kun asuinpaikkaa ollaan vaihtamassa, niin samaan syssyyn mies vaihtaa ammattia eli alotti opiskelun uuteen ammattiin, ja minullakin työkuviot menevät syksyn aikana uusiksi. Ala sentään pysyy samana, mutta sen sijaan että käyn siellä täällä ja tuolla ratsastuskoulussa pitämässä yrittäjänä tunteja, saan vakituisen paikan yhteen ja samaan kouluun. Vastuu ja työnkuva laajenee, ja tarkoitus olisi myös mahdollistaa minun kouluttautumiseni eteenpäin, ratsastuksenopettajaksi. Siis mikäli minut otetaan kouluun.

Viime aikojen kevyt aivosumu selittynee näillä.

Huonosti näkyy, mutta siinä Pena ja Sulo rapsuttavat toisiaan

Kotosalla olen ratsastanut Penaa sen minkä olen ehtinyt, ja pääasiassa aina on ollut hyvä mieli. Hellejakso oli hieman haasteellinen, kun Pena ei siedä ötököitä eikä suostu kävelemään jos ympärillä lentelee paarmoja. Siispä teimme 25-minuuttisia ravi- ja laukkatreenejä, ja livahdimme talliin suojaan. Jossain vaiheessa tarvitsisi ottaa Penalle taas kiropraktikko, sillä sen vasemmassa takasessa tuntuu jotain - palaute on nyt tullut muutaman kerran kengittäjältä, joka ei myöskään osaa eritellä sen tarkemmin, mikä se jokin on, mutta vasen takanen tuntuu erilaiselta. Se on myös ainut jalka jonka laittamisessa Pena vääntelehtii, ja nimenomaan kun naulataan. Lyönti tietysti kulkee luita pitkin vaikka kuinka ylös, joten se jokin voi olla lähes missä vaan. Kengittäjän mukaan se jokin tuntuu myös ihan siinä, miten Pena antaa jalan pideltäväksi, ei pelkästään naulatessa. Nyt olen itsekin taas havainnut oikean laukan noston olevan työläs, eikä kokoaminen oikein tahdo pysyä läpi noston. Takaosa tahtoo olla vasemmalla vähän koko ajan, eli vasen takanen ei viihdy rungon alla. Tätä vinoutta kiropraktikko on saanut aina aiemmin hyvin korjattua, ja ajattelin luottaa hänen taikanäppeihinsä nytkin, ainakin analyysinä ennen kuin näytetään jalalle röntgeniä.

Meillä on kesän aikana käynyt laidunvieraita: ensin oli pieni lauma tuntihevosia yhdestä minun työpaikastani, sitten tuli tamma ja tämänkesäinen tammavarsa (ja ovat meillä edelleen), ja sitten tuli huligaanilauma 1- ja 2-vuotiaita varsoja (ovat edelleen). Penan ja Sulon olen pitänyt koko ajan kaksin, kun tuntuu että ne ovat nyt löytäneet toisensa. En halua sotkea niiden suhdetta satunnaisilla vierailijoilla, joten kesävieraita on treffattu vain aidan yli.

Sulon ajolleoppimisprosessi on ollut yksi tämän kesän työllistäjä, ja siitä aion kirjoittaa joskus tarkemmin. Lyhyesti: ensin meni aika hyvin, sitten ei. Nyt ollaan peruutettu opettelussa niin paljon taaksepäin että ollaan ihan perä lähtöpisteessä kiinni. Hevosen aito siedättäminen on hidasta, ja päivät eivät todellakaan ole edellisten kopioita, ja ahnehtia ei saa. Olen oppinut aika tavalla itsestäni ja Sulosta, heitellyt tuhkaa päälleni ämpärikaupalla, kiroillut ja iloinnut, ja nyt yritän taas tehdä järkevämmin. Maalliset aikarajat olen heittänyt romukoppaan, tästä tulee valmista sitten kun tulee.

Olen ihana ja viisas, anna karkki

Semmoista meidän kesään!

Mun lumipallo on taatusti isompi ku sun lumipallo

Miten kahden pienen lapsen äiti, yrittäjä ja hevosiaan omassa tallissaan pitävä onnistuu hoitamaan kaiken?

No välillä vähän onnahdellen, juosten kusten, mutta aina suurella luovuudella!

Semmoisia "lumipalloja" pyöriteltiin eilen, kun syksyllä latoon ajettu heinäsatsi alkoi huveta ja piti siirtää pihanlaidalta lisää heinää latoon. Traktori meillä on, mutta ei paalinsiirtoon sopivia oheislaitteita jotka eivät rikkoisi muoveja. Mies ajoi väylän lingolla auki, sitten vedettiin paalin ympärille kuormaliina ja nyppäistiin se traktorin avulla maasta irti (kun olivat aika jämäkästi jäätyneet kiinni), kaadettiin (toinen paaleista kaatui tuossa irtinyppäisyssä, toinen jouduttiin kammertamaan ihmisvoimin nurin rautakangen ja lankunpätkän avulla) ja lähdettiin pyörittämään latoa kohti. Kaksissatuumin paalit liikkui kohtalaisen kevyesti hangen päällä, mutta kyllä siinä hiki silti ehti tulla.

Kaksi paalia saatiin siirrettyä eilen, sitten meni jälkikasvulla hermo pulkkakyydistä huolimatta. Täytyy jatkaa hommia vielä kun lumikelejä riittää, on vähän siistimpää tuo duuni hangella kuin sulalla maalla...

Riittämättömyys

Onko se tämä marraskuun matala vai miten tuntuu niin takkuiselta. Kun tuntuu että koko ajan tekee ja menee ja silti ei riitä. Oikein mihinkään. Omat hevoset seisoo viikon, seisoo toisen, kun ei vain ehdi. Tuntuu että elämä on eteisessä, olen koko ajan menossa, lapsilta tirahtaa itku kun taas äiti sanoo heihei. Yritän olla reipas, ei ole vaihtoehtoja. Kun viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut vuosi opiskelijana ja siitä startti uudemman kerran yrittäjyyteen ja melkein heti perään äitiysloma, niin talous on niin kertakaikkisen kuralla että jokaiselle työtarjoukselle on sanottava joo. Olen sanonut joo niin kiihkeästi, että olen päätynyt myös opettamaan paikkaan jonka hevosenpidosta en ole ollenkaan yhtä mieltä, ja viimeistään nyt marraskuun matalissa huomaan, kuinka paljon sellainen syö naista. Ja kuinka paljon vaaditaan ylimääräistä pinnistelyä saada muutettua omaa työkalenteria, ja kuinka paljon surettaa, välillä ihan vaan kaikki.

Minulla on yrittäjän vapaus ja yrittäjän kammottava paine tehdätehdätehdä, että saisin laskut maksettua. Vaikka migreeni ajaisi puoli-invalidiksi tai ääni hädintuskin pihisisi kurkusta ulos, on lähdettävä koleisiin maneeseihin vetämään junnaavia alkeisjatkotunteja, katsomaan kevennyksiä ja kertaamaan ulko-ohja sisäpohje, koska ei ole sellaista asiaa kuin sairausloman palkka. Eikä pidä tulkita väärin - minä saan työstäni paljon iloa ja pääsääntöisesti lähden hyvillä mielin töihin, tai ellen lähde niin ainakin palaan kotiin hyvillä mielin. Koska on ihanaa kun oppilas uskaltaa hypätä sen okserin, tai jonkun äiti tulee sanomaan että sä olet niin kivasti läsnä kun sä opetat. Tai kun tajuaa, miten mutkattomasti hetki sitten niin aranoloinen lapsi nostaa ryhmän mukana laukan.

Olen myös tosi kiitollinen siitä, että olen saanut toisinaan ratsutettavia hevosia tähän kotiin, vaikken ole juuri itseäni siihen hommaan markkinoinutkaan. Mutta fakta on se, että tavallisena arkipäivänä minulla riittää aika hoitaa ja ratsastaa tasan se hevonen josta maksetaan (tai käydä pitämässä yksityinen tunti josta maksetaan), ja sitten on jo kiidettävä laittamaan ruokaa lapsille. Jos ratsutettavia olisi kerrallaan enemmän kuin yksi, tarvitsisin tähän apukädet laittamaan kuntoon, kävelyttämään, loimittamaan ja juottamaan, koska niihin vain uppoaa todella paljon (kallista) aikaa.

Omien hevosten kohdalla valitsen joka päivä, teenkö arkiset tallinhoitotyöt vai yritänkö ehtiä liikuttamaan jomman kumman. Ellei minulla olisi miestä joka suostuu siivoamaan tallia, en varmaan ratsastaisi koskaan. Tai sitten säännönmukaisesti siivoaisin karsinoita, lanaisin kenttää ja säätäisin heiniä ja vesiä klo 23 aikaan. Mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että ihmisen on myös levättävä ja nukuttava tai se menee kertakaikkisen rikki. Vaikka kotitalli tuottaa käsittämättömän määrän pientä työnsälää siellä täällä ripoteltuna pitkin vuorokautta ja vuodenkiertoa, on se kenties kuitenkin (hyvän puolison lisäksi) tärkein minun harrastamiseni mahdollistava tekijä.

Koska olemme kahden pienen lapsen vanhempia ja teemme molemmat säännöllisen epäsäännöllistä iltatyötä, on elämämme yhtä aikataulukaaosta. Silloin kun minä en ole iltojani ratsastuskouluilla opettamassa, olen lasten kanssa kotona ja mies on töissä. Ja kun minä olen iltani ratsastuskouluissa, on kotona joko mies tai mummo tai mamma, tai sitten meillä on läpsystä vaihto -aikataulu. Meillä ei ole koskaan yhteistä vapaata, siihen ei vain juuri nyt ole varaa. Yritän suhtautua niin että se on nyt tätä laatua, ruuhkavuosia, mutta on sanottava, että joskus olisi kiva nähdä puolisoaan muutenkin kuin auton ikkunasta ohimennen.

Lapsettomana en todellakaan tajunnut, kuinka paljon pikkulapset vievät aikaa. Koko arki pyörii niiden päivärutiinien ympärillä. En tajunnut, miten tolkuttoman paljon tunteja menee viikossa tiski-, pyykki- ja ruokahuoltoon, aamu- ja iltapaloihin. Nyt tuntuu, että koko ajan tingin jostain - ajasta lasten kanssa, käynneistä yksityisten asiakkaiden luona, omasta harrastamisesta. Omien hevosten hyvinvoinnistakin, jossain määrin. Niiden tulisi liikkua merkittävästi enemmän, säännöllisemmin. Etenkin nyt kun näen, että ne kaivelevat maata koko ajan, on marraskuun loputtoman harmaat sateentuhnuiset päivät, tarha kurainen. Ei niitä huvita käveleksiä märällä pohjalla. Pelkään hullun lailla ähkyjä, yritän juottaa, yritän löytää aikaa käydä kävelyttämässä, edes kierros radalla, tai laskea kentälle vapaaksi, kai sekin jotenkin liikkumiseksi lasketaan kun juoksevat hännät tuubina edestakaisin ja törisevät mennessään. Mutta riittämättömyys on silti läsnä joka päivä - ei minusta riitä tarpeeksi työhön, kotiin ja harrastukseen. Minun pitäisi ratsastaa säntillisesti valmennuksessa, jotta olisin koko ajan kehittyvä opettaja, mutta minulla ei ole aikaa tai varaa. Jos teen niin paljon duunia, että olisi varaa, ei ole enää aikaa. Tai jos raivaan aikaa, ei olekaan enää varaa. Ei ole ihan halpaa lystiä saada ketään tänne mörönperseeseen yhden ratsastajan vuoksi, ja tässä aikakuplassa on vaan mahdotonta käyttää säännöllisesti reilua kolmea tuntia yhden valmennuskeikan mahdollistamiseen: trailerin haku, siirtyminen valmentajan luo, valmennus, siirtyminen kotiin, trailerin palautus. Siispä tingin. Siitäkin.

Olen kiinnittänyt huomiota, että harvalukuisempia ovat ne tosihevosammattilaiset, joilla on lapsia. Ja kuinka paljon on meitä pikkuammattilaisia, joiden oma harrastus hiipuu ja näivettyy, kun kaikki aika menee siihen että yrittää raapia elantoa kasaan ja tasapainoilla työn ja perheen välillä. Valinnat ovat raastavia ja raadollisia - tämä ala ottaa kaiken minkä sille antaa, ja on silti vielä käsi ojossa vaatimassa lisää. Minä yritän selvitä perheen ja hevosten ristipaineessa, mutta kannan tätä riittämättömyyden painolastia mukanani joka ikinen päivä. Mutta kun olen koko aikuisikäni tehnyt hevostöitä niin en oikein osaa muutakaan, enkä ihan rehellisesti usko että saisin samaa tyydytystä mistään muusta työstä kuin mitä saan opettamisesta ja hevosten kouluttamisesta. Se ei silti poista sitä, miten rikkipoikkiloppu olen välillä, ja miten paljon haluaisin ehtiä panostaa myös itseeni ja omiin hevosiini.

Noin. Jos sinulla on vain ikävää sanottavaa, jätä se sanomatta. En kaipaa moraalisaarnaa tuntemattomilta. Piti vain saada oksentaa tämä päässäni vellova ajatussotku johonkin, ja tänne se nyt tuli.

Pikkukakkosheinät

Majakka ja perävaunu

Siinä he ovat, minun kultakimpaleeni. Onneksi Pena kiiltää mudassa rypeneen Sulonkin edestä...

Olen hevosistani joka päivä kovin onnellinen. Erityisen onnellinen olen siitä että saan pitää ne kotona ja hoitaa juuri niin kuin itse parhaaksi näen, käyttää niitä varusteita ja metodeja joiden takana olen itse valmis seisomaan. Olen viime ajat keskittynyt siihen, että joka päivä pysähdyn hetkeksi tunnustelemaan tätä onnellisuutta.

Minulle tulee leipä pöytään ratsastuksen opettamisesta ja työssäni käyn useammalla tallilla joka viikko. Täytyy sanoa että näen vähintään sivusilmällä aika monenlaista hevosenpitoa, monenlaista ratsastusta, vermettä ja varustetta, tapaa ja aatemaailmaa. Kuulen perusteluita jotka mykistävät ("Xx käyttää kumppareita (joustochambon) koska rakennetaan sille selkälihaksia"). Koen toisinaan syvää turhautumista, kun tietoa olisi maailma pullollaan ja silti vielä porskutetaan ikiaikaisten uskomusten varassa. Voin osaltani ujuttaa joitain murusia itämään ajatuksiin, mutta aina on vastassa joku suurempi auktoriteetti, jonka mukaan "näin on aina tehty". Ja raha sanelee niin paljon tässä lajissa. Voi olla että on halua, mutta ei kykyä muuttaa asioita. Enkä tiedä onko mitään hyötyä jäävuoren huipun kiillottamisesta jos koko tyvi on upoksissa paskassa.

Kokonaisuus.
Miten vaikea käsite on kokonaisuus.
Hevonen on niin paljon muutakin kuin se urheilusuoritus jonka se allamme tuottaa.

Enkä minä missään nimessä ole täydellinen eikä minun tapani ole ainoa oikea. Mutta yritän pysyä jyvällä siitä mitä uusimmat tutkimustulokset hevoseläimestä kertovat ja suhteuttaa nämä vanhaan, perinteiseen hevosmiestaitoon, ja valita aina pienimmän pahan. Yritän myös pitää itsestäni huolta etten uuvu hevosistani huolehtimiseen. Joskus ainakin minun hevoseni tokenevat voimasanan voimalla paremmin ruotuun kuin koko mahdollisen kipusignaalirepertuaarin analysoimisella. Mutta jos hevonen jatkuvasti vaatii ruotuunlaittoa tai sen kanssa toimiminen on kokoaikaisesti työlästä tai hankalaa, tai se säännönmukaisesti vastustelee, olisi kiroilun sijaan katsottava asioita tarkemmin ja aiempaa objektiivisemmin. Oikoteitä hyvin harvoin on. On tehtävä uudelleen, perusteellisesti, ja oltava toisinaan valmis uudistamaan omia käsityksiään ja tarkastelemaan tietolähteitään. Moni ihminen voi olla todella kiva, ja silti faktoineen ja tapoineen väärässä. Ja joku toinen voi olla ihan mulkero tyyppi, ja silti tietää paremmin.

Tulipa paatosta.
Menen nyt raaputtamaan noita minun ponejani, majakkaa ja perävaunua, jotka hissuksiin hitsautuvat yhteen ihastuttavaksi komboksi. Menen tunnustelemaan iloa jonka ne minulle tuottavat ihan vain olemalla olemassa. Menen katsomaan onko niillä kaikki hyvin. Mene sinäkin.

Kiltti mutta flegmaattinen

Olisikohan tämänvuotinen laidunperiodi nyt taputeltu? On ollut muutama kylmä aamu, jolloin olen sulkenut pääsyn laitumeen, mutta avannut sen iltapäivästä kun keli on taas lämmennyt. Ponit ovat olleet joka kerta sitä mieltä että jo oli aikakin, ja painelleet peltoon hännät suorina. Yöt meillä on oltu sisällä jo hyvän aikaa, mutta päivisin on vielä saanut laiduntaa.

Eilinen syysmyrsky puhkui ja puhalsi sellaisella voimalla, että tarhaan kaatui kaksi puuta. Onneksi oli laidun auki ja hevoset siellä! Tänään en kuitenkaan avannut laidunta lainkaan. Ehkä toivotamme nyt syksyn tervetulleeksi.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Jätin oksien karsinnan hevosvoimien tehtäväksi

Laidunkuulumisten jälkeen otsikon aiheeseen, jolla viittaan tällä kertaa Penaan. Minulla on hiukan epämukava tunne siitä että kaikki ei ole ihan niin kuin pitää. Pena on ollut kovin kiltti, ihan tyytyväisen oloinen, mutta jotenkin... flegmaattinen. Ponneton. Tavallaan pitäisi kai olla tyytyväinen, ettei mitään ylenpalttista sätkimistä tai säätämistä ole, mutta tällainen tasainen kiltteys nyt vaan on aika epäpenamaista. Eikä kyse ole vain siitä että se olisi ratsailta vähän laiska, vaan sen koko yleisolemus on jotenkin hiukan liian tyyni, tai uupunut, tai miten sen nyt osaisi muotoilla. Ei se ole mitenkään apea tai sairaan oloinen, seuraa tapahtumia ja eilisellä myrskyllä veti Sulon kanssa hillitöntä laukkaa pellossa ihan koska vaan oli mahdollista. Se syö, juo ja sontii, mutta jokin sen tasaisuudessa vaivaa minua.

Kunnon hysteerisen ponitädin tavoin olen käynyt mielessäni läpi kaikki skenaariot hiekkamahasta matoihin ja imeytymishäiriöihin. Hiekan kumoaa se että kipuoireet puuttuvat ja ajanjakso on väärä - ikävä kyllä nämä olen jo oppinut hevosestani näkemään. Matojen varalta truuttasin Penaan matolääkkeen pari viikkoa sitten, ja tavallaan sen hiukan kuiva yleisolemus tuntui kääntyvän parempaan suuntaan. Tai sitten vain näin mitä halusin nähdä. Joka tapauksessa matolääkettä on vielä toinen satsi jemmassa odottamassa ajankohtaa jolloin madotan Sulonkin. Pena saakoon tuplat tänä syksynä. Yksi epäilys on liittynyt ruokaan - rypsi loppui ja syistä x, y ja z laari ehti olla tyhjänä jonkun viikon, ennen kuin sain aikaiseksi noutaa uuden säkin. Mutta ei Pena ole ennenkään ollut mikään ämpärikaupalla ruokittava, joten voisiko muka muutaman desin väkirehuvaje, vieläpä laidunnuksen aikaan, aiheuttaa hevosessa flegmaattisuutta? Epäilen. Veriarvot voisi olla aiheellista tarkistuttaa jos puolitehoisuus jatkuu vielä pitkään. Ainakin oman mielenrauhan vuoksi!

Olen kuitenkin kallistumassa siihen suuntaan, että syyllinen hieman nuupahtaneeseen olemukseen löytyy Penan korvien välistä. Sissen poismuuton jälkeen Pena on joutunut päälliköksi päällikön paikalle, eikä se ole ollut siinä asemassa koskaan ennen. Luulen, että Pena on väsynyt, koska sillä on nyt vastuu näiden kahden hengen laumasta. Pena on koko ikänsä ollut jonkun toisen helmoissa ja voinut kesselehtiä mielin määrin, kun joku muu on aina sanonut viimeisen sanan. Tätä teoriaa puoltaa se, että Pena on jotenkin erityisesti minun perääni juuri nyt. Se hörisee minulle paljon ja tahtoo nyhjätä kanssani. Kokeekohan se että kun minä olen läsnä, ei sen tarvitse pitää vahtia?

Yleensä viilenevä keli pistää virtaa kavioihin, joten uutta tämä tämmöinen on. Tulipahan nyt kirjattua blogiinkin ylös niin pystyy sitten tarvittaessa selaamaan taaksepäin ja tarkastelemaan, mikäli tilanne muuttuu.

Huojennus

Näiden kuvien nimi on huojennus, ja jokainen tämänvuotisesta heinätilanteesta kartalla oleva hevosihminen ymmärtää kyllä miksi.

Meidän ponien talven eväät on nyt tuotu pihaan, 15 isoa paalia esikuivattua heinää. Toivon että matikkapääni osasi laskea oikean määrän ettei tarvitse kevättalvella etsiä lisää - silloin, jos milloin, on nimittäin myyjän markkinat, jos ylipäätään on missään mitään myytäväksi. Ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä teki eteläisen Suomen heinäsadosta todella niukan, ja vaikka ykkössato saatiin korjattua todella aikaisin normaaliin nähden, ei senkään jälkeen juuri sateita tullut joten paljon odotettu ja toivottu kakkossato jäi myös monin paikoin pieneksi. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ymmärtääkseni idässä ja pohjoisessa heinäpula ei ole ihan niin piinallinen kuin muualla maassa?

Heinän lisäksi meillä syödään talvella olkea, tai ainakin Sulo syö. Ensin metsästin olkea vähän joka puolelta ja jätin yhteystietojani sinne ja tänne, jos jossain onnistuttaisiin paalaamaan hygieenistä ja syöttöön sopivaa olkea niin ostaisin. Kunnes mieleeni hiipi ajatus, mahtoiko oman tallin vintillä olla jotain...

Tallinvintille pitää meillä kulkea irtotikkaita pitkin joten siellä ei juuri tule käytyä. Nyt otin ja kiipesin ja kas, muistikuvani osoittautui todeksi. Ainakin 50 pikkupaalia kauranolkea, pölytöntä ja siistiä, vaikkakin vanhaa. Paalit on tehty ennen meidän muuttoa tähän joten niillä on ikää ainakin 7 vuotta, mutta kun hygienia on kunnossa ja tarkoitus ei ole saada niistä mitään ravitsemuksellista hyötyä, ne ovat vallan passeleita. Ja niiden kustannus kukkarolleni: nolla euroa.

Keräilin analyysiä varten näytteen ja tulokset tulivat alle viikossa:

Myös meidän osalta tuli todistettua vääräksi sitkeä uskomus siitä että oljessa olisi korkeat sokerit!

Nyt siis ihan luottavaisin mielin syksyä päin, kun pojilla on varmasti evästä.

Valkoisten aitojen kaipuu

Osastoa mutkumähaluun. Ratsastuskentällä kuuluu olla valkoiset aidat. Meillä on sähkölangat, koska hevoset kirjaimellisesti söivät itsensä läpi parhaat päivänsä nähneestä valkoisesta lauta-aidasta pari vuotta sitten, jolloin tarhasivat kuraa paossa kentällä.

Onneksi ollaan laiskoja siivoamaan eikä heitetä juuri mitään pois. Heinäladon kattoparrujen varassa nimittäin on vuosikaudet kiikkunut valkoisia peltisiä n. nelimetrisiä jotain, jotka luultavasti ovat tilan historian aikana joskus olleet kiinni jossain aidassa. Pikainen tikkailla kiikkuminen ja laskutoimitus paljasti, että nämä jotkin voisivat kuin voisivatkin yhdessä juoksussa riittää kentän ympäri.

Tuumasta toimeen! Tulevat aitalankut alas katonrajasta, pihalle levälleen ja painepesuri laulamaan.

Näin kerron teille tapahtuneen...

... mutta näin se oikeasti tapahtui

Vuosikymmenten pölyt pois ja avot, meillä on säihkyvää aitamatskua monen monituista metriä! Sopivasti oli myös jäänyt aiemmista remonteista peltiruuveja joten kiinnityskin oli ratkaistu. Liitoskohtia varten piti vähän hieroa älynystyröitä, ja rälläkkä piti hakea anoppilasta lainaan, mutta sitten alkoi sujua.

Perusmeno lapsiperhe-kotitallissa

Siitä sitä rupesi syntymään

Aidanmokomat meinasivat loppua kesken, kunnes kaiveltiin vähän lisää tontin pöpelikköjä ja kas, puuttuvatkin metrit löytyi. Kivaahan tuommoista aitahommaa on tehdä kun kelikin on... noh, lievästi sanottuna paahteinen, +30 ja risat joka päivä. Aitaa päkästettiin kasaan porakoneen ja kateruuvien kera aina kuopuksen päiväunien aikaan, eli tunti silloin ja toinen tällöin.

Ja kun pukkaa niin priiman näköistä aitaa niin pitäähän kulahtaneet tolpatkin saada jotenkin ryhtiin. Ennen maalikauppaan kiirehtimistä kysäisin äidiltäni, olisiko hänellä sattumalta jäänyt valkoista maalia viime kesän remonteistaan. Ja juu, purkinpohja oli!

Sitten jossain vaiheessa loppui maali, ja koska olin ilahtuneen onnistuneesti saanut tämän projektin pihisteltyä läpi tähän saakka vain 5,34 e kustannuksella (pieni pussi kateruuveja lisää Prisman punnitse ja säästä -ruuviosastolta), en halunnut lähteä maalikauppaan. Jäin odottamaan äidiltäni seuraavaa maalipurkin loppua, koska myös hänellä oli erinäisiä kesäprojekteja meneillään omassa kodissaan.

Kun vihdoin maalipurkki kulkeutui meidän leveyksille, pääsin jatkamaan maalaamista. Tolppa silloin ja toinen tällöin, ja valmista tuli hitaasti mutta hitaasti. Mutta valmistuipa mokoma lopulta! Nyt kelpaa ratsastella viiden euron valkoisissa aidoissa! Onko kellään muuten tietoa, miksi ratsastuskentän aidat ovat perinteisesti valkoiset? Onko siinäkin taustalla joku ritariajan käytännönasia niin kuin vasemmalta puolelta selkäännousussa?

Vaiheessa

Kaikki on vähän vaiheessa.

Kenttä:

Uppopumppu on ystävä kun salaojat ovat vielä jäässä ja sulamisvedet tahtovat mennä kiellettyihin osoitteisiin

Paskaralli: 

Minkä hevonen taakseen jättää, sen omistaja edestään löytää

Arki:

Halusin ratsastaa, mutta perheen toinen aikuinen oli yrjötaudissa. Se tietää sitten tallihommia tälleen. Kuvasta puuttuu yks neljävee jolla on koko ajan äitille asiaa.

Pena ite:

Kiropraktikko kävi taikanäppeineen pari viikkoa sitten ja oli jumia siellä sekä täällä. Lanneselässä jälleen eniten. Sen jälkeen ei sitten olla juuri päästykään tekemään mitään järkevää, sillä jätin viime kengityksessä tilsakumit jo pois mutta eihän se kevät vielä ole tahtonut tulla. Penalle on jäänyt tilsoja ja ne ovat paineneet sen verran anturaa että liike on ollut kipittävää ja varovaista.


No se motivaatiokin:

Halusin mennä ekoihin harkkakisoihin jo 15.4., mutta koska kevät ei halua tulla, pidetään ko. kisat maneesissa, joka on kovin pikkuinen ja siellä kisattavat radat meille epäsuotuisia. Ulkona olisi saanut ajella pitkän radanohjelmat heB:3 ja siihen päälle heA FEI:n CCI/CIC kenttäkilpailuohjelman jotka olisivat olleet tähän vaiheeseen aika kivat, mutta koska kisat päätettiin pitää maneesissa, on tyrkyllä lyhyen radan ohjelmat KN Special ja HeA10 joista en nyt tässä reenivaiheessa tykkää. Joten plääh näillekin suunnitelmille joiden piti nostaa omaa treenimotivaatiota.

Sosiaalinen elämä:

Oli kuulemma jotkut messut. Vissiin kivat. Ainakin facen uutisvirrassa oli paljon kivoja kuvia sieltä. 
Mää mätin kotona tarhasta paskaa. Yksin. Rai rai.

Tervetuloa syksy

Enpä muista olenko koskaan pystynyt jatkamaan laidunnusta näin myöhään. Hevoset tulivat tänään talvitarhaan, ainakin kuukautta myöhemmin kuin yleensä! Eivät ne laitumella ole elokuun puolivälin jälkeen yötä olleet, mutta aamusta iltaan. Viimeisen viikon olen ruokkinut niitä lisäheinällä.

Tarhamaisemassa taas

Mutta hetkinen, mikäs se kuvassa etualalla komeilee?

Kyllä vaan, katos!

Ihan vallan hevosblogiin liittymätön sivujuonne, mutta mulla on maailman paras mies. Se on joutunut hevosnaisen puolisoksi ja hevostilalliseksi ihan vahingossa, ja kun vihjaan että olen vähän miettinyt niin sitten se (mun suihkiessa kaiket päivät koulussa) rakentaa mulle sen mitä olin vähän miettinyt. Nyt kelpaa hevosten olla lipan alla sadesäällä. Tuo pihattomökki on kiva, mutta oviaukko on huono - siihen mahtuu yksi heppa parkkiin eikä sinne sisään sitten kukaan muu pääsekään. Katos toivottavasti tuo avun.

Tehtiin myös uudet heinälaarit, mutta koska projekti on vielä viime silausta vaille, en ottanut kuvia tähän hätään. Kroonisen majavan omistajana päädyimme muuhun materiaaliin kuin lautaan tällä erää...

Muita pikku uudistuksia tälle vuodelle oli esikuivatun heinän vaihtaminen kuivaan heinään. Viime talvena oli vielä kolme päätä ruokittavana ja niillä hyvin kuiva esikuivattu säilyi ihan mallikkaasti, vaikka paalin syömiseen meni sellainen kymmenen päivää. Nyt kun päitä on vain kaksi, en jaksanut enää ressata siitä alkaako paali käydä vai ei, ja sattumalta myös heinänmyyjäni vastasi tiedusteluuni ettei oikein olisi esikuivattua myydä, mutta kuivaa kylläkin. Kuivalla siis mennään. Ensi kertaa teetin myös analyysin heinästä, tuloksia tässä odotellaan!

Rouva Sipuli 20 v. 

Oikeasti halusin kirjoittaa Christoph Hess -nimisen saksalaisen herrasmiehen kouluratsastusklinikasta jota olen saanut seurata kaksi päivää (vielä yksi päivä edessä samaisen gurun sihteerinä tuomarikopissa!) sekä kokemistani oivalluksista ja epätoivosta. Siitä miten kouluratsastajan identiteettini on pohjamudissa, siitä miten tuntuu että epäonnistun aina kun olisi tilaisuus näyttää että osaan ratsastaa ja ymmärrän ratsastuksesta jotain. Siitä miten ratsastin tutkintotilaisuudessa kouluohjelman oikeasti parhaimmalla draivilla ikinä, ja sain hylätyn, ja siitä miten viikkoa myöhemmin uusin saman radan, epäonnistuin kaikessa ja pääsin läpi. Siitä miten aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen törmään siihen, että vika todella on satulan päällä. Tänään, herra Hessin ajatuksista inspiroituneena, ratsastin koulussa hyvin, ja sopersin opettajalle että ei tää oo yhtään sitkeä kunhan mä lakkaan olemasta sitkeä. "Nii-in!!" vastasi opettaja, vähän turhautuneena hänkin. Tiedän, tiedän, sitä hän on koittanut takoa päähäni viimeiset 9 kk, mutta miten helevetin kauan voi kestää että se oivallus todella asettuisi taloksi tähän jähmeään, vanhoihin tapoihin juuttuneeseen kehooni? Ja jos minä kerran osaan ratsastaa siten kuin tänään, hyvin, niin miksen ratsasta niin aina?

Ja siitäkin haluaisin kirjoittaa, miten murheellista on tajuta olevansa aivan alkeissa, ja että ei minusta ehkä koskaan ehdi tulla niin hyvää kuin haluaisin olla. Siitä miten riittämätön on oma kehonhallinta, nopeus, keveys. Ja siitä, mikä epätoivo valtaa mielen kun hetken onnistuu ratsastamaan oikeasti hyvin ja hevonen syttyy ja alkaa liikkua -oikeasti liikkua- ... ja sitten loppuu kahden kierroksen jälkeen kunto istua sitä oikeaa liikettä.

Ääääh miksen harrasta vaikka postimerkkejä.

Lupaan ja vannon avata Hessin klinikkaa vielä, joudun (tai saan) tehdä siitä muutenkin kirjallista tuotosta niin melkein menee samalla vaivalla. Mutta nyt alkaa painaa tämä aamuviideltä alkanut päivä, ja vielä on hepat haettavana sisään ja ruokittavana.

Kauniita syksyisiä päiviä sinulle!

Töttöröö

Täällä ollaan ja pelataan taas arjen mosaiikkipeliä ja yritetään ehtiä joka asiaan ja silti jää paljon puolitiehen. Lyhyt katsaus kuitenkin siihen mitä on ja mitä on ollut:

- Hepat laiduntavat edelleen aamusta iltaan ja yöksi tulevat heinän ääreen sisään. On varmaan ennätysvuosi tämä, yleensä olen kerännyt hevoset talvitarhaan aiemmin. Nyt on ollut kuivaa ja kaunista niin mikäs siellä ollessa. Ja minusta liki olemattomiin syödyn ison laitumen kiertäminen ja miniruohon nyppiminen on mitä parhainta painonhallintaa kesäpulskille otuksille. Koko ajan on fiilis että syö mutta ravinnonsaanti on todellista slowfeedingiä. Nyt kun yöt alkavat olla aika vilpoisia niin sokeririski täytyy huomioida, mutta toistaiseksi vielä näin. Järjestelyyn saattaa vaikuttaa myös se, että talvitarhassa on traktori parkissa, aidat maassa monesta kohtaa, katoksenlaajennus suunnitteluvaiheessa ja pohjanparannukset kesken. Viime tippaan menee mutta eikös kiire ja paniikki ole parhaat motivaattorit...?

- Viikko sitten tömähdin tantereeseen Penalta. Oli kyttäyspäivä ja juuri kun olin saanut ponin alkuverryttelyssä relaamaan ja siirsin mörköpäädyssä käyntiin, hyppäsi kissa puskassa pöllin päältä heinikkoon myyrän perään ja avót! Pena heitti takajalkapiruetin ja minä jäin siihen. Tai en aivan - rutistin ohjia rystyset sinisinä ja sihisin etten aio päästää irti. Pena peruutti vetäen minua perässään persluisua pari metriä, mutta pysähtyi sitten. Eikä päässyt irti. Vauriot: henkiset + saappaat täynnä hiekkaa + seuraavana päivänä hellä kankku. Kun ratsastaminen lisääntyy, lisääntyy näköjään töyssytkin. Tämä oli kolmas tippumiseni tälle vuodelle. Se on enemmän kuin edeltäneinä viitenä vuotena yhteensä! Mutta eipä ole edeltäneinä vuosina ollut tällaista määrää ratsujakaan alla.

- Starttasin elämäni ensimmäisen helpon A:n ja vieläpä kangilla. Tuloksella ei paljon tuuletella koska reenaaminen oli painottunut estehyppelöön ja esim. kokeilin ensi kertaa verkassa, pysähtyykö ratsuni laukasta (no ei kovin hyvin) ja osaako se peruuttaa (no ei kovin hyvin). Mutta tuli takaosakäännökset, raviväistöt ja vastalaukat ja jotain etäisesti keskiaskellajeja muistuttavaa myös, ja näin on yksi peikko selätetty. Ehkä uskallan joskus uusiakin tämän.

- Mikä on ilahduttanut:

Tämä ja moni muu este tämän valkoisen tuhmeliinin kanssa. Näissä kuvissa kolmoissarjan c-osa 100 cm. Ja minä ajattelen: vau, hui, ja lisää tätä! 

- Mikä on vihastuttanut:

Tämä.

Tässä se läski joka saa vain 5 kg heinää/vrk. Ihan hevoskokoinen eläin. 

Olkoon hevonen kuinka "läski" tahansa, niin 5 kg punnittua kuivaa heinää vuorokaudessa on liian vähän. Se on shetlanninponin annos! Voi olla että kohta ei ole läski vaan on mahahaava. Ellei jo ole. Ja vaikka olisi "läski" niin tietty tapakulttuuri on olemassa ja asiat on tapana yrittää ilmaista jotenkin korrektisti tai neutraalisti. Tämän kyltin kohtaamisesta on jo jonkin aikaa mutta yhä vaan meinaa tulla huutokiukku kun ajattelen miltä tuntui antaa yli 160-senttiselle hevoselle yöksi 2 kiloa heinää. Jos ette ole koskaan punninnut heiniä, niin kokeilkaa millainen nöttönen se 2 kg on ja arvioikaa, onko siinä tarpeeksi pitämään vatsahapot kurissa liki 12 h. 

Teiden erkanemiskohdassa

Silloin tällöin täällä blogissakin vilahtanut ylläpitohevoseni Emmi muutti tänään uuteen kotiin. 

Emmi ehti asua meillä kolme vuotta - se tuli alunperin yritykseeni toimimaan opetuskäytössä, ja tekikin hommansa erinomaisesti, oli luotettava ja supertykätty hevonen. Itse kävin sillä kerran kesässä kisoissa ja tulin aina ruusukkeen kanssa kotiin. 

Nyt kun yritykseni poislaitosta on jo yli vuosi, on Emmi ollut tässä vähän turhanpanttina. Aikani ja energiani ei millään tahdo riittää opiskeluun, hevoseen ja perheeseen, puhumattakaan useammasta liikuntaa kaipaavasta hevosesta. Ja kun rahat on piukalla muutenkin niin on melko turhaa maksaa yhden ei-mitenkään-pieniruokaisen ja erikoiskengitystä vaativan joutohevosen eloa, kun ei itse ehdi siitä nauttia. Hyvä hevonen myös "menee hukkaan" tekemättömänä. Niinpä piti tehdä järkipäätöksiä, vaikka olenkin todella surkea luopumaan. 

Nyt jatkamme eloa kotosalla kahden hevosen voimin - Penan kaveriksi jäi vielä ystäväni Sisse-tamma, joka muuten tänään täyttää pyöreät 20 vuotta! Minä olen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 siinä tilanteessa että minulla on vain yksi oma (tai omaksi luokiteltava) hevonen. Ehkä ikä myös tuo viisautta näissä asioissa: rakkautta riittäisi useammallekin yksilölle, mutta aikaa ja resursseja juuri nyt ei. Huonoa omatuntoa saa tässä arjen mosaiikkipelissä potea muutenkin mennen tullen ja palatessa, niin ehkä oli oikein toimia järki edellä. Mutta ikävä silti tulee tuota lohikärmestammaa. 

Emmille siis kiitti ja moi ja kaikkea hyvää uusiin käsiin!

Heinä ponin tiellä pitää

Katsaus Penan ruokaympyrään.

Hevonen on korsirehunsyöjä. Meillä syödään aina ensisijaisesti heinää. Kaiken muun koitan pitää minimissä. En tahdo syöttää "huvikseni" väkirehuja jos hevonen ei niitä todellisuudessa tarvitse.

Heinä on esikuivattua säilöheinää, paitsi aivan kesän alussa ja lopussa kuivaa heinää (säilyvyyden vuoksi, iso säilöpaali ei säily pienellä hevosmäärällä hyvänä jos on lämmin keli). Kesällä laidunnetaan pääasiassa ympäri vuorokauden, mutta pahaa keliä, ötököitä ja hellettä suojaan tullaan talliin, ja silloin eväänä on kuiva heinä (se säilyvyys taas).

Minulla ei ole heinästä analyysia. Heinä on ostoheinää, emme viljele itse. Tiedän koulutukseni myötä analyysien epävarmuuden ja tuloksien sattumanvaraisuuden, joten perusterveille hevosille katson riittäväksi sen, että osaan valvoa heinän hygieenistä laatua ja katsoa silmilläni, kuinka hevoset voivat. Tämänvuotinen heinämme on todennäköisesti melko valkuaisköyhää - heinäntekopoudat tulivat myöhään, jolloin sokeri nousee ja valkuainen laskee, kun heinä pääsee vanhaksi. Sokeria en jaksa hysterisoida, koska edelleen minulla on syötettävänä hevosia joilla ei ole sokerien suhteen erityistarpeita. Kohtuullinen sokeri tekee heinästä maistuvaa, joten mielestäni sokerista on tehty vähän turhan iso peikko jota terveidenkin hevosten omistajat pelkäävät. Korostan ja alleviivaan, että puhun koko ajan perusterveistä hevosista, erikoistapaukset ovat aina erikoistapauksia.

Meidän tämänvuotista heinää voi pihan paksukainenkin syödä ihan mukavia määriä ilman että ihra kertyy niskaan tai maha ottaa ovenpieliin - tällainen heinä on mielestäni kevyttä harrasteratsuhommaa tekevälle hevoselle aivan riittävää. Lypsylehmäheinän korkeat valkuaispitoisuudet eivät ole hyvän hevosheinän merkki, ja ruokinnassa ylipäätään on helpompaa korjata liian vähäistä valkuaisensaantia kuin liian runsasta. Hevosen kun kuuluu saada syödä korsirehua. Laiduntava hevonen käyttää peräti 16 tuntia vuorokaudestaan syöden. Kovin niukankokoisilla, mutta supervahvoilla annoksilla jäädään aivan liian kauas siitä mikä olisi lajityypillistä ja terveellistä hevoselle.

Penan kohdalla heinäruokinta on hiukan haasteellista siitä syystä, että laumassa on hyvin ahne ja ruokadominantti Emmi, joka ei tykkää Penasta noin muutenkaan ja vielä vähemmän ruoka-aikaan. Tarkoitus olisi, että hevoset tarhailevat aamusta iltaan ja söisivät siten kolme tai neljä heinäateriaa ulkona laumassa ja vain iltaheinät sisällä omissa karsinoissaan. Tarhaan en voi mättää määrättömästi heinää, koska suurin osa siitä päätyy Emmin kitusiin. Lauman pohjimmaista Penaa on ruokittava yöksi reilulla heinällä, mutta koska Pena on aivan järjetön sotkija karsinassaan, ei sinnekään huvita paljon ylimääräistä laittaa tallottavaksi. Penan hammaskalusto on sellainen että ruoka olisi syytä tarjota maasta -> oikea syömisasento mahdollistaa oikean purennan ja säästää pitkässä juoksussa hampaita. Tämän vuoksi en verkota karsinaheinää vaikka se sotkuun auttaisikin. Ulkona meillä on heinälaatikoissa verkonkiinnitysmahdollisuus, mutta olen aika laiska verkontäyttäjä - jos on mahdollista, jaan mieluummin heinää kerran-pari useammin päivän aikana kuin tappelen verkkojen täytön kanssa. Pääsääntöisesti heinää tarjoillaan neljästi päivässä, toisinaan useamminkin. Jos aikataulusyistä joutuu ruokkimaan vain 3 krt/vrk, laitan päiväheinät aina verkkoon.

Minulla on "näppivaaka", eli tunnen hevoseni, niiden ruokailutavat ja seuraan niiden vointia jatkuvasti omassa pihassa, joten heinän määrää en mittaa kiloissa vaan silmällä ja kädellä. Arvioisin, että Pena syö n. 14-15 kg esikuivattua säilöheinää/vrk. Kuiva-ainekiloina tämä tekee ehkäpä jotain 11-12 kg.

Nyt on kuitenkin ollut sellainen kausi, että lisäevästä on tarvittu. Olen kaivannut Penaan vähän energiaa ja lihasta, siispä väkirehupuolelle on lisätty öljyä ja valkuaista.

Penan illan väkirehusatsi koostuu seuraavasti:
(aamuisin ei syödä väkirehuja lainkaan)

• puolisen litraa St. Hippolytin Pre Alpin viherrehupellettiä (kuivamitta tuo 0,5 l, turpoaa reilusti)
• pari dl St. Hippolytin mashia
• pari litraa St. Hippolytin lusern-haketta
• St. Hippolytin kivennäinen
• puoli desiä rypsiöljyä
• BE-vitamiinia

Pointtina näissä valinnoissa on ruokkia mahdollisimman mahaystävällisesti - sinimailainen on hyvä valkuaisen lähde, joten sitä menee sekä kortena että pellettinä. Jälkimmäisenä lähinnä siksi, että tulisi syötettyä nurkissa pyörinyt säkki pois. Mash on vähän sellainen täyterehu, sen alkuperäinen funktio oli saada kivennäiset alas ennen kuin ruokintaan tuli nuo lusernit, enkä ole sittemmin osannut jättää sitä poiskaan. Rehumerkin valintaan vaikuttaa hyvien käyttökokemusten lisäksi erinomainen diili maahantuojan kanssa. Öljy taas on mahaystävällinen energiarehu, joskin vaatii useita viikkoja ennen kuin hevosen elimistö oppii kunnolla hyödyntämään rasvaa.  Hevosten rasvaruokinnasta on kirjoitettu hyvin esim. täällä. Öljyn vuoksi menee E-vitamiinilisä, ja sen kyljessä vesiliukoinen B josta ei ole haittaakaan.

Tosin tällä hetkellä olen hieman huolissani siitä, miksi Penaan pitää työntää "noin paljon" väkirehua, kun ennen se on pysynyt hieman pulleana käytännössä ilman mitään extraa. Syyskaudella on kyllä tehty lisää lihasta, mutta en osaa siltikään ajatella meidän treenejä niin rankkoina että niiden vuoksi vaadittaisiin hirveästi lisää sapuskaa. Voi olla että heinä on vieläkin köyhempää kuin mitä ajattelen sen olevan, tai sitten suolistossa on jotain joka estää ravinnon normaalin imeytymisen. Vanha tuttumme hiekka on tietenkin listalla ykkösepäilynä. Pena on myös kakkinut hiukan epänormaalisti, usein ja vähän kerrallaan, käytävällekin toisinaan kahdesti ennen ratsastusta ja kerran jälkeen. Muutaman kerran on myös etujalka käynyt levottomaksi kun olen harjannut mahan alta. Nyt kun (kopkop) maa näyttäisi menneen hetkeksi jäähän, syötän kuurin psylliumia ja katson, tuleeko muutosta.


TILANNEPÄIVITYS
Ylläoleva teksti ruokinnasta on kirjoitettu n. kuukausi sitten. Pena söi viikon verran psylliumia ja nyt tuntuu siltä että eväs tarttuu taas kylkiin kiinni ja kakkimiskäytös on normalisoitunut. Etujalka tosin vispaa satunnaisesti vieläkin, mutta myös silloin kolme vuotta sitten jolloin hiekan kanssa käytiin edellistä kamppailua, jatkui jalalla reagointi pitkään sen jälkeen kun suolisto oli jo kuvattu puhtaaksi. Toinen olennainen muutos on ollut loimituksessa: palelun jälkeen aloin loimittaa Penaa vieläkin huolellisemmin, ja kylminä öinä kevyesti myös talliin siitä huolimatta, että meillä on tallissa pahoillakin pakkasilla n. 5 astetta lämmintä. Ehkä nyt syöty energia on mennyt laardin lihaksen tekemiseen eikä lämpimänä pysyttelyyn?

Nyt ankaran pakkasjakson aikaan väkirehut on korvattu vellillä joka koostuu viherrehusta, mashista ja merisuolasta. Teen kolmelle hevoselle vellipohjan reilusta puolesta litrasta viherrehua ja samansuuruisesta määrästä mashia, turvotan nämä pariin-kolmeen vesilitraan, lisään ruokalusikallisen suolaa jokaisen hevosen ämpäriin, jaan vellipohjan tasan kaikille (n. litra turvonnutta kamaa) ja lasken ämpärit täyteen haaleaa vettä. Lopputuloksena on liemi jota tyypit odottavat iltaisin turvat rullalla. Vellin tarkoitus on yksinkertaisesti pitää huoli siitä, että nestettä menee tarpeeksi. Lisäksi juotan Penan haalealla melassivedellä aina liikutuksen jälkeen. Ja tarhassa on aina vettä tarjolla.

Tänään ei ole yhtään niin kylmä kuin eilen

Tämän päivän agenda oli yksinkertainen: Pena liikkeelle vaikka mikä olisi. Viikko on ollut hankala, olen ollut paljon lapsen kanssa kaksistaan, pakkasta on ollut liki 30 astetta mikä aiheuttaa maalaistalossa ja kotitallissa kaikenlaista pientä ylimääräistä "kivaa", ja jos olisikin löytynyt joku rako hevostelulle niin Penan irtokenkä piti huolen siitä ettei poni pääse muualle kuin tarhan ja tallin väliselle reitille.
Pena rupesi tarkenemaan ulkona kun laitoin sille kaksi ulkoloimea päällekkäin. Itse asiassa olen joutunut hakemaan joka konin tarhan perältä puoliväkisin sisälle normaaliaikataulua aiemmin klo 18-19. Aamuisin hevoset ovat menneet ulos liki normaalisti, klo 8-9 maissa. Ei ilmeisesti kylmä ole häirinnyt - toki itse olen huhkinut normaalia enemmän jakaessani useammin ja enemmän heinää ja pitäessäni huolen että lämmintä vettä riittää. -28 alkaa olla sellainen lukema että paska jäätyy kiinni kottikärryihin. Silloin kokenutkin tallinpitäjä toteaa että on kylmä.


Pena on kärsinyt liikkumattomuudestaan. Levottomuutta ja huonoa käytöstä. Tänään oli aamupäivällä vain -17 eikä tuntunut oikeastaan lainkaan kylmältä. Kävelytin alkulämmöt tiellä ja pellolla, sitten Pena irti kentälle ja pari maiskautusta. Vartin pukkiloikkimisen jälkeen hetki hallitummin ravia ja sitten taas poni loimeen ja taluttaen metsään. Viimeistään sinne suli kireys ja kiukkuisuus, meistä molemmista. Välillä tulee hetkiä jolloin tuntuu kuin olisimme yksi sielu kahdessa olennossa - niin paljon Penan liikkeellepääsy helpotti minunkin sisäistä kiristystäni.

Niinhän se tuli

Pakkanen. Ja tietty juuri hankalimmalla tavalla: ensin sataa vettä vuorokauden ja sitten pikavauhtia pakkaselle. Joulupäivän iltana lanasin tuulessa ja pimeässä kenttää ja välillä näytti kuin yrittäisin saada järveä asettumaan. Lanaaminen kuitenkin kannatti - kenttä on nyt tasainen, vaikkakin kova kuin asvaltti. Vielä paskempi vaihtoehto olisi että se olisi kova JA röykkyinen, silloin siinä ei pystyisi ratsastamaan edes käyntiä.

Vähän huonoon saumaan tämä pakkanen nyt tuli - Pena huilaili joulunpyhät ja joutuu nyt siihen päälle himmailemaan käyntiä kunnes tulee lunta tai pakkanen lauhtuu. Tahtoo sanoa, että vähän kertyy pölöenergiaa kun röykkyisessä tarhassakaan ei viitsi juuri liikkua. Tänään tosin tehtiin käyntitreeniä kentällä ehkä 45 minuuttia ja olin Penaan tosi tyytyväinen. Työn alle joutuu nyt pysähdykset (ei saa tulla kättä vasten ja heti ekasta merkistä pitää lähteä eteenpäin hyvää käyntiä eikä valua ja kiemurrella), väistöt ja niissä matala, rento kaula sekä lupa vaihtaa asetuksen suuntaa ilman että muu muuttuu, sekä takaosakäännökset, joita harjoittelen nyt "kuin laukkapiruetteja" eli ihan oikeasti kooten ja vaatien. Lisäksi jumpataan käyntiä eteen ja takaisin kiinni.

(Huomaatteko, ainakin yritän asennoitua positiivisesti siihen että tämänhetkinen sääennuste näyttää meille ainakin kymmenen päivän kävelyjaksoa, koska lunta ei luvata mutta pakkasen pitäisi pysyä.)

Tämänpäiväinen tyytymättömyysannos tuli sitten ratakierroksella kenttätyön päätteeksi. Pena lampsi puoli kiekkaa ihan löysällä ohjalla, mutta lietsoi itsensä takakaarteessa ihmeellisen töröilypaniikkiin, veti itsensä aivan lyhyeksi ja kivikovaksi ja sipsutti kaikkia apujani päin puoliksi ojaan, jolloin päädyin jalkautumaan ennen kuin se hyppäisi siellä pystyyn ja poistuisi horisonttiin. Hetki pyörittiin pienellä sykeröllä ympärilläni enkä antanut Penan pysähtyä ennen kuin kierrokset hiukan laski. Sitten leipäpalkka ja takaisin kyytiin. Nyt oli hiukan notkeampi kaula ja jaloilla sai koskea kylkiä ilman että koko koni uhkasi räjähtää, ja päästiin kohtalaisen yhteisymmärryksessä takaisin pihalle. Aikataulu esti sakkokierroksen joten kompromissiin oli tyytyminen.

Nämä ovat niitä aikoja kun toivon, että olisi vetohevonen ja sille ratsastaja, voisi maastoilla ohi näistä onnettomista kenttäkeleistä. Tai että olisipa oma traileri jolla ajaa maneesille ratsastamaan. Tai että olisipa Pena sellainen hevonen, jonka energiaa voisi purkaa reippaalla sänkipeltorevittelyllä.

Ratsastuskentän uudet aidat

Tovi sitten kerroin, miten majavahevosemme söivät kentän aitaan reiän. Pikapatentilla suljin mahdollisen pakoreitin ja estin samalla norkoilun siinä parhaassa (järsintä)paikassa, joten majavahevoset päättivät korostaa viestiään ja syödä reiän vielä toiseenkin kohtaan. Sitten meni hermo ja heposet saivat siirtyä takaisin tarhan mutaan (no ei aivan, yksi tarha on ollut käyttämättä tämän syksyn ja on pohjaltaan toistaiseksi vain märkä, ei mutainen, ja sinne hevoset sijoitin).

Uutta aitaa ruvettiin tekemään kukkaronnyörit piukalla, koska ylimääräistä rahaa ei juuri nyt vain ole. Tässä siis tällainen säästävän tekijän laskelma, koitan mainita myös ne kohdat joissa olisi voinut tehdä paremmin ja kalliimmin.

Meidän kenttä on iso, 64 x 28 m. Toisella pitkällä sivulla on lato, n. 16 m. Portinpaikkoja on kaksi, varsinainen kulkuportti sekä portti josta pääsee tarhan varaportille. Halusin tehdä kentälle sähkölanka-aidan, jotta majavakäytökselle ei olisi edellytyksiä sikälimikäli tulee taas sellaiset kura-ajat, että haluan tarhata hevoset kentällä. Aidan tulisi olla riittävän korkea jotta irtojuoksutustilanteessakaan ei tekisi mieli ponkaista yli, ja jos joskus tulee lunta niin siltikään aidan yli ei pääsisi astumaan. Täällä peltojen keskellä myös tuulee aina, joten leveä nauha olisi vaatinut vielä tiuhemman tolpituksen jotta lepatus ja venyminen olisi saatu haltuun. Tässä pohjustus tehdyille materiaalivalinnoille. Totta kai kokovalkoinen lauta-aita on se Oikea Kentänaita, mutta näillä vaatimuksilla, tällä käytettävissä olevalla rahalla ja ajalla sekä vuodenaika huomioon ottaen en nyt lähtenyt sellaista toteuttamaan.

Tolpat meillä oli ennestään. Puiset lankkutolpat joista olisi saanut pitkäikäisemmät, mikäli ne olisi kyllästetty ja niiden pystytykseen olisi käytetty tolppakenkiä. Nyt tolpat lyötiin maahan sellaisenaan (teroitettu kärki oli). Toisaalta, vaikka tolpat tähän kentänaitaprojektiin maksoivat nolla euroa, niin joku muu puutolppaa vaativa projekti tulee sitten maksamaan vähän enemmän, koska tähän meni kaikki varastossa olleet tolpat (42 kpl) ja pari piti sahata lisääkin. Tolpat lyötiin maahan 4,5 metrin välein. Valkoisen maalin ne saavat ensi kesänä.

Uusi aita otettiin n. 40 cm sisään vanhasta aidasta, jotta olisi vähän vähemmän töitä siimaleikkurille kesällä...

Älkää antako kuvien auringonpaisteen hämätä - hommaa tehtiin vähintään yhtä monesti kaatosateessa ja sellaisessa tuulessa että jos ote herpaantui jostain tavarasta, sen sai noutaa naapurista.

Eristimiksi valitsin halvat. Niillä oli myös hauska nimi, vimpulaeristin. Johan siinä on tarpeeksi perusteluja, eikö! Nauloja meillä oli iso looda ennestään, joten niillekin tähän laskelmaan nolla euroa.

Eristimet ja tarvikkeet

Siinä hän nyt on

Vanhan aidan purku oli yllättävän helppoa. Pari paukautusta vasaralla ja lautajuoksut tippuivat tolpista. Tolpatkin irtosivat märästä maasta tosi vähällä kiroilulla. Roskalaudan poisvienti oli paskamaisin osuus. 

Romulaudat pois. Toisilla Avantti, toisilla Nissani

Sähkölangaksi valikoitui 4 mm köysi. Olisin voinut ottaa kestävämpää ja kalliimpaa kuusimillistä, mutta se ei olisi mahtunut halpoihin eristimiin joten piti tyytyä tähän. Langan halusin kolmeen juoksuun, ylin 140 cm maasta, keskimmäinen 95 cm maasta ja alin 50 cm maasta. Jos joskus haluaa hifistellä niin väleihin voi vielä lyödä laudat ja sutia sitä valkoista maalia. Köyden menekiksi laskin 184 m * 3 (kentän ympärys ilman ladon osuuden vähentämistä kertaa kolme) eli 552 m.

Agrimarket palveli

Pääkulkuporttiin ostin venyvät kuminauhaveräjät, ja koska olin pihi, ostin niitä vain kaksi vaikka lankajuoksuja on kolme. Funktiona tässä taas mahdollisimman vähän lepattavia ja roikkuvia osasia.

Kustannukset:

Aitaköysi 2 * 300 m rulla yht. 62,20 e
Vimpulaeristimet 100 kpl laatikko 9,30 e (kotivarastoista kulmatolppiin paremmat eristimet 12 kpl)
Veräjänkahvat 2 kpl yht. 5,80 e (aivopieru tässä kohtaa, piti ostaa kolme mutta ostinkin vain kaksi, onneksi kotivarastoista löytyi täydennys)
Veräjäeristin 4 kpl laatikko 6,70 e (siis ne mihin portin kahva tulee kiinni)
Elastinen veräjä 2 kpl yht. 44,60 e

Hankinnat yhteensä 128,60 e

Laskelmasta puuttuu vielä ensi kesän maalit sekä kentän kirjaimet, ja mahdolliset lautajuoksut.

Työtunteja tähän projektiin meni kahdella ihmisellä aivan liikaa, mutta meillä olikin jaloissa yksi ahkera alle kaksivuotias, joka joko varasti mittanauhan, heitteli eristimet jorpakkoon, istui vesilammikkoon, hukkasi hanskansa, hävisi näkyvistä tai muuten vaan hankaloitti piristi työntekoa. Sanotaanko näin että jollain viikolla aloitettiin ja jonain toisena lopetettiin.

Mutta nyt on valmis! Aita on siisti, joskaan nelimillinen lanka ei oikein näyttäydy valokuvissa vaan häipyy taustaan. Pena tyyppasi kentän irtojuoksemalla heti tuoreeltaan ja hyvin pysyi aitain sisäpuolella. Ylin lanka oli tarpeeksi korkealla joten ärsyttävää aidan yli notkumista ei esiintynyt. Sähköähän tässä ei normioloissa kierrä, mutta jos sille on tarve, ei tarvitse kuin vetää yhdistävä rautalanka tarhasta niin jo räpsyy.

Kiittämättömät paskiaiset

Tarha muistuttaa savista uima-allasta, joten olen tarhannut hevosia kentällä pari päivää. Ajattelin että onpa niiden nyt kiva olla ja käppäillä kuivalla vähän vähemmän märällä pohjalla.

Tänä aamuna oli vastassa tällainen näky:

Tyypit ovat syöneet reiän lauta-aitaan! Mitä seuraavaksi, reikä seinän läpi heinälatoon? Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että kyseisenä aamuna minun oli tarkoitus muiden menojen vuoksi tehdä tosinopee aamutalli. Tein sitten tosinopeen aamutallin JA tosinopeen pikapatentin tilkitsemään pakoreitin. Jos kopukat löytyvät siitä huolimatta pellon puolelta niin paluu savilutakkoon tapahtuu nopeammin kuin ehtii aitaa haukata.

Aita aidan suojana ja epäilty nro 1

Minun on ollut tarkoitus uusia kentän aidat joka tapauksessa, koska nykyiset ovat jo ajan, lumen ja kosteuden hapertamat ja rumentamat. Näköjään uusimistyö vaan tapahtuu nyt ennemmin eikä myöhemmin.

Onko blogin lukijoissa sellaisia joita kiinnostaisi esim. kululaskelma uudesta aidasta? Voisin ottaa lukuja ylös ja laittaa näkyviin. Budjettini on tähän(kin) hommaan varsin rajallinen, mutta laihahko lompsa kuuluu meidän arkirealismiin, enkä usko olevani ainut jolla ei ole varaa toteuttaa kaikkia visioitaan vaan jonka täytyy toisinaan tyytyä kompromisseihin.

PS. Sissellä on myöhäisen marraskuun ultimaattinen kiima. Pena-parka ei tiedä kuinka suhtautua kun normaalisti varsin tuima rva Päällikkö ykskaks repii helmoista, nyppii turvasta, kulkee kyljessä ja vinkuu, hörhöttää ja pissii kaaressa kun sitä päin edes vilkaisee.

I love you Pena (ainakin kiimani loppuun saakka), t. Sisse

Aivan tavallinen päivä

Sain Annan blogista kimmokkeen tehdä tällaisen normipäivä-selonteon. Tämä kertoo maanantaista 2.11.

7.00 Ipana herättää. Se on tapansa mukaan vaatinut päästä meidän vanhempien väliin nukkumaan yöllä johonkin aikaan. Könyän vessaan ja takaisin sänkyyn, yritän keksiä lapselle viihdykettä siksi aikaa että saan miehen tönittyä hereille. Diili on muodostunut sellaiseksi että mies nousee aamulla lapsen kanssa, tosin minä olen meistä se herkkäunisempi joten käytännössä minä herään, herätän miehen ja jos on oikein aikainen aamu, jatkan itse vielä unia.

7.30 Olen juuri saanut miehen ja ipanan kohti keittiötä ja käpertynyt peiton alle, kun herätyskelloni soi. Vitkuttelen sängyssä ja torkahdan.

8.00 Nousen ylös, puen, otan kanojen ruuantähdekupin sekä koirat mukaani ja menen ulos. Käyn laittamassa heinät tarhaan valmiiksi ja menen talliin. Ruokin tallikissan. Sekoitan Emmin psyllium-melassivesi-mash -vellin ja seison pitelemässä ämpäriä sen aikaa että Emmi syö. Käyn kerran lisäämässä ämpäriin vettä ja melassia koska ei meinaa maistua. Loimitan Penan, otan Emmin toiseen käteen ja vien ne ulos. Vielä Sisse ulos ja sitten päästämään kanat ulkotarhaan. Ripottelen niille eilisen riisiruuan lopun maahan.

Sirpa, Vladimir-kukko, Helka ja Ritva. Kuvasta puuttuu Kissa, Ellu ja Linda.

Päällikkö Pilli

8.30 Takaisin sisällä. Mies ruokkii koirat ja sisäkissat. Syödään aamupalaa. Ipana haluaa "uuustoh" ja "trattaraa". Raivaan tiskipöydän, harjaan kissan ja delegoin kakkavaipan vaihtamisen miehelle.

9.15 Kahvikupin kanssa hetkeksi sohvalle ja tietokoneelle. Facebookin, sähköpostin ja blogien tsekkausta.

10.00 Mies lähtee ipanan kanssa kauppaan. (Lue: tarvitaan kaksi aikuista pukemaan yksi 1 v. 9 kk ipana haalariin ja saappaisiin. Ipana haluaisi laittaa pelkät saappaat paljaisiin jalkoihinsa ja kun se ei käy, rupeaa keitetyksi spagetiksi ja karjuu pää punaisena.) Laitan pyykkikoneen päälle, päästän toisen koiran vielä käymään ulkona, vedän ratsastushousut jalkaani (koska kaikki muut tallihousuni ovat psylliumissa) ja etsin lompakon, kännykän ja auton avaimet.

10.20 Lähden tunninpitoon. Olen joko tyhmä, köyhä tai molempia kun ajelen 1-2 kertaa viikossa 40 min/suunta pitääkseni ratsastustunnin yhdelle ratsukolle.

11.00 Perillä. On aurinkoista joten päätämme olla kentällä. Keskitytään suoruuteen tekemällä neliötä ja sen kulmiin voltteja suoralla hevosella käynnissä. Laukkatreeni väliin ja lopuksi vielä neliötä ravissa. Olen tyytyväinen ratsukon tämänpäiväiseen työskentelyyn ja käymme ratsastajan kanssa läpi ajatuksia tämän kerran harjoituksista sekä mielenhallinasta hevosen selässä.

12.45 Taas kotona ja suoraan kananmunakastikkeen tekoon, edelleen Pikeurit jalassa. Mies on jo heittänyt hevosille päiväheinät ja kantanut vettä. Ipana on raivopäinen ja karjuu kiukkuisena koko sen ajan kun teen kastiketta ja paistan pinaattilettuja. Lopulta ruoka on valmista ja syömme.

13.30 Ipana menee päiväunille ja minä viikkaan kuivat pyykit ja ripustan uudet. Istun hetkeksi koneelle. Peruutan seuraavan päivän ratsastuskoulutuntini ja sovin Emmin ratsastajan kanssa tunninpidon loppuviikolle.

14.10 Lähden talliin, toinen koira haluaa tulla mukaan. Mies kiipeää ulkokautta tikkailla talon vintille viemään rotanmyrkkyä. Haen Penan tarhasta ja huomaan että sen toisessa lavassa olevat ruvet ovat parissa päivässä levinneet. Pyydän miehen käymään tallissa - pesupaikan vesiletku pitää saada kuntoon jotta voin pestä Penan. Mies tekee pikapatentin hanaan ja menee takaisin sisälle ja ottaa koiran mukanaan. Harjaan ja varustan Penan ja menen kentälle. Ratsastuksesta kirjoitin tarkemmin täällä.

15.45 Puran Penan nopeasti, loimitan ja vien ulos. Jaan iltapäiväheinät ja menen sisälle. Ipana on herännyt päiväuniltaan. Otan kupin kahvia ja yritän selvittää, mistä syystä ipana nyt makaa keittiön lattialla potkimassa ja karjumassa.

16.10 Saan ipanan kiukun laantumaan kahdella kuivatulla luumulla. Vaihdan vaipan ja kerron että kohta mennään ulos. Mies lähtee töihin. Vilkutamme ikkunasta.

Taas mennään

16.30 Ipana on pujoteltu välihaalariin, ulkohaalariin, Kuoma-saappaisiin, pipoon ja hanskoihin. Otan molemmat koirat mukaan ja puen viluisammalle takin. On jo hämärää. Mennään ipanan kanssa talliin. Kerätään pois minun ratsastustavarani ja Penan varusteet. "Tatula. Annnna! Tatula. Tuitttttset. Annnnnnnna!", sanoo ipana. Alan siivota karsinoita. "Pappullaa, pappullaa", vaatii ipana joten menemme hakemaan hiekkalaatikolta hänelle sen mitä hän tahtoo: lapion. Löydämme myös jäätelökauhan joka osoittautuu oivaksi karsinansiivousvälineeksi. Ipana kauhoo sillä turvetta kottikärryihin. "Tatta! Oo-ho. Tatta!" Ehdin puoliväliin ensimmäistä karsinaa kun ipana katoaa kissan perässä ulos. Seuraan. Lahjon ipanan takaisin talliin ja jatkan siivoamista. Saadaan aika sujuvasti karsinat valmiiksi koska "tattan" nostelu tuntuu tänään olevan tärkeää hommaa. Lakaisen käytävän. Laitetaan iltaa varten väkirehut turpoamaan. Ipana lajittelee viherrehupalleroita ämpäriins yksi kerrallaan syvän keskittyneenä joten saan touhuta rauhassa. Katson Penan pesua varten shampoot ja kuivatusloimet valmiiksi. Pussitetaan iltaheinät ja ipana haluaa vielä viedä hevosille tarhaan "neinää", joten viedään. Houkutellaan pimeässä toikkaroivat kanat sisälle kanalaan ja kerätään päivän munasaalis: kaksi. Ipana ei haluaisi vielä sisälle mutta pitää mennä syömään. Koirat myös sisään.

17.30 Ipana syö keitetyn munan ja kaksi pinaattilettua sekä marjoja jälkkäriksi, minä yhden perunan ja yhden pinaattiletun eikä marjoista riitä minulle. Päätän kirjoittaa tämän postauksen tästä päivästä ja huijata sen verran, että otan vähän valokuvia vasta seuraavana päivänä.

18.00 Leikitään.

Sanovat että elämä lapsiperheessä on koiran paras luonnetesti. Kumma juttu. 

19.15 Aloitetaan iltapuuhat. Teen puuron jota ipana ei syö, sen sijaan pyytää muroja, jogurttia ja mehukeittoa kahteen kertaan "lissää". Yöpuku, vaippa, iltapesut.

20.00 Istun makuuhuoneen lattialla toinen käsi pinnasängyssä ja kirjoitan toisella kädellä tätä.

20.45 Ipana nukahtaa viimein. Otan koirat ja lähden talliin (karkkipussin kautta). Nälkäkin olisi. Vien Penan ja Sissen karsinoihin heinät valmiiksi, Emmille sekoitan psylliumvellin ja laitan sen ämpärissä karsinaan, heinät jätän käytävälle. Pesupaikan infrapunalämmitin päälle ja kissalle ruokaa. Sisse sisään, sitten samaan aikaan Emmi ja Pena, Emmi karsinaan, Penalta loimet pois ja pesupaikalle.

Huonot kemut, päästäkää pois

21.30 Pena on pesty ja kääritty fleeceen. Tulipa hoidettua ruunan intiimipesukin siinä samalla kun piti antaa shampoon vaikuttaa. Suihkin Penan häntään karvankiilloketta käytävällä kun Pena jumittaa päänsä riimusta karsinanoven salpaan. Puolikas vetopaniikki ja pari äänekästä perkelettä ja tilanne on ohi ja kaikki osapuolet edelleen ehjiä. Päästän Penan karsinaansa heinille. Totean että Emmi on tässä ajassa syönyt psylliumvellistään vain velliosuuden ja jättänyt psylliumin. Lisään vettä ja melassia ja seison taas pitelemässä ämpäriä, jolloin tammahevonen suostuu latkimaan koko liemen sattumineen päivineen. Emmillekin heinät ja väkirehujen jako. Siivoan pesupaikan, laitan Emmin aamuvellin turpoamaan, kerään Penan karsinan eteen kuivia kuivatusloimia. Jätän vielä valot talliin. Sytytän pannuhuoneeseen tulet ja käyn sammuttamassa kanalasta valot.

21.50 Sisällä. Koirille ja kissoille ruuat, suihkuun, tiskikoneen täyttö ja käynnistys, lelujen raivaus, oma iltapala ja sohvalle ja tietokone syliin. Tämän päivän varsinaisen blogitekstin kirjoittaminen.

23.00 Mies tulee töistä. Menen talliin tsekkaamaan Penan. Kaksi fullneck-fleeceä ovat kuivanneet ponin niin hyvin että pystyn vaihtamaan sille päälle vain yhden kuivan villaloimen ja jättämään sen yöksi. Annan vähän lisää heinää kaikille, ripustan märät loimet kuivumaan ja sammutan valot. Takaisin sohvalle, blogien selailua ja rivi suklaata.

0.00 Ruokin kissat toistamiseen tänä iltana, pesen hampaat ja kömmin sänkyyn. Viimeisen kerran katson kelloa 0.30, sitten on uni korjannut.