lauantai 19. joulukuuta 2015

Ratsastuskentän uudet aidat

Tovi sitten kerroin, miten majavahevosemme söivät kentän aitaan reiän. Pikapatentilla suljin mahdollisen pakoreitin ja estin samalla norkoilun siinä parhaassa (järsintä)paikassa, joten majavahevoset päättivät korostaa viestiään ja syödä reiän vielä toiseenkin kohtaan. Sitten meni hermo ja heposet saivat siirtyä takaisin tarhan mutaan (no ei aivan, yksi tarha on ollut käyttämättä tämän syksyn ja on pohjaltaan toistaiseksi vain märkä, ei mutainen, ja sinne hevoset sijoitin).

Uutta aitaa ruvettiin tekemään kukkaronnyörit piukalla, koska ylimääräistä rahaa ei juuri nyt vain ole. Tässä siis tällainen säästävän tekijän laskelma, koitan mainita myös ne kohdat joissa olisi voinut tehdä paremmin ja kalliimmin.

Meidän kenttä on iso, 64 x 28 m. Toisella pitkällä sivulla on lato, n. 16 m. Portinpaikkoja on kaksi, varsinainen kulkuportti sekä portti josta pääsee tarhan varaportille. Halusin tehdä kentälle sähkölanka-aidan, jotta majavakäytökselle ei olisi edellytyksiä sikälimikäli tulee taas sellaiset kura-ajat, että haluan tarhata hevoset kentällä. Aidan tulisi olla riittävän korkea jotta irtojuoksutustilanteessakaan ei tekisi mieli ponkaista yli, ja jos joskus tulee lunta niin siltikään aidan yli ei pääsisi astumaan. Täällä peltojen keskellä myös tuulee aina, joten leveä nauha olisi vaatinut vielä tiuhemman tolpituksen jotta lepatus ja venyminen olisi saatu haltuun. Tässä pohjustus tehdyille materiaalivalinnoille. Totta kai kokovalkoinen lauta-aita on se Oikea Kentänaita, mutta näillä vaatimuksilla, tällä käytettävissä olevalla rahalla ja ajalla sekä vuodenaika huomioon ottaen en nyt lähtenyt sellaista toteuttamaan.

Tolpat meillä oli ennestään. Puiset lankkutolpat joista olisi saanut pitkäikäisemmät, mikäli ne olisi kyllästetty ja niiden pystytykseen olisi käytetty tolppakenkiä. Nyt tolpat lyötiin maahan sellaisenaan (teroitettu kärki oli). Toisaalta, vaikka tolpat tähän kentänaitaprojektiin maksoivat nolla euroa, niin joku muu puutolppaa vaativa projekti tulee sitten maksamaan vähän enemmän, koska tähän meni kaikki varastossa olleet tolpat (42 kpl) ja pari piti sahata lisääkin. Tolpat lyötiin maahan 4,5 metrin välein. Valkoisen maalin ne saavat ensi kesänä.

Uusi aita otettiin n. 40 cm sisään vanhasta aidasta, jotta olisi vähän vähemmän töitä siimaleikkurille kesällä...


Älkää antako kuvien auringonpaisteen hämätä - hommaa tehtiin vähintään yhtä monesti kaatosateessa ja sellaisessa tuulessa että jos ote herpaantui jostain tavarasta, sen sai noutaa naapurista.

Eristimiksi valitsin halvat. Niillä oli myös hauska nimi, vimpulaeristin. Johan siinä on tarpeeksi perusteluja, eikö! Nauloja meillä oli iso looda ennestään, joten niillekin tähän laskelmaan nolla euroa.

Eristimet ja tarvikkeet

Siinä hän nyt on

Vanhan aidan purku oli yllättävän helppoa. Pari paukautusta vasaralla ja lautajuoksut tippuivat tolpista. Tolpatkin irtosivat märästä maasta tosi vähällä kiroilulla. Roskalaudan poisvienti oli paskamaisin osuus. 
Romulaudat pois. Toisilla Avantti, toisilla Nissani

Sähkölangaksi valikoitui 4 mm köysi. Olisin voinut ottaa kestävämpää ja kalliimpaa kuusimillistä, mutta se ei olisi mahtunut halpoihin eristimiin joten piti tyytyä tähän. Langan halusin kolmeen juoksuun, ylin 140 cm maasta, keskimmäinen 95 cm maasta ja alin 50 cm maasta. Jos joskus haluaa hifistellä niin väleihin voi vielä lyödä laudat ja sutia sitä valkoista maalia. Köyden menekiksi laskin 184 m * 3 (kentän ympärys ilman ladon osuuden vähentämistä kertaa kolme) eli 552 m.


Agrimarket palveli

Pääkulkuporttiin ostin venyvät kuminauhaveräjät, ja koska olin pihi, ostin niitä vain kaksi vaikka lankajuoksuja on kolme. Funktiona tässä taas mahdollisimman vähän lepattavia ja roikkuvia osasia.


Kustannukset:

Aitaköysi 2 * 300 m rulla yht. 62,20 e
Vimpulaeristimet 100 kpl laatikko 9,30 e (kotivarastoista kulmatolppiin paremmat eristimet 12 kpl)
Veräjänkahvat 2 kpl yht. 5,80 e (aivopieru tässä kohtaa, piti ostaa kolme mutta ostinkin vain kaksi, onneksi kotivarastoista löytyi täydennys)
Veräjäeristin 4 kpl laatikko 6,70 e (siis ne mihin portin kahva tulee kiinni)
Elastinen veräjä 2 kpl yht. 44,60 e

Hankinnat yhteensä 128,60 e

Laskelmasta puuttuu vielä ensi kesän maalit sekä kentän kirjaimet, ja mahdolliset lautajuoksut.

Työtunteja tähän projektiin meni kahdella ihmisellä aivan liikaa, mutta meillä olikin jaloissa yksi ahkera alle kaksivuotias, joka joko varasti mittanauhan, heitteli eristimet jorpakkoon, istui vesilammikkoon, hukkasi hanskansa, hävisi näkyvistä tai muuten vaan hankaloitti piristi työntekoa. Sanotaanko näin että jollain viikolla aloitettiin ja jonain toisena lopetettiin.

Mutta nyt on valmis! Aita on siisti, joskaan nelimillinen lanka ei oikein näyttäydy valokuvissa vaan häipyy taustaan. Pena tyyppasi kentän irtojuoksemalla heti tuoreeltaan ja hyvin pysyi aitain sisäpuolella. Ylin lanka oli tarpeeksi korkealla joten ärsyttävää aidan yli notkumista ei esiintynyt. Sähköähän tässä ei normioloissa kierrä, mutta jos sille on tarve, ei tarvitse kuin vetää yhdistävä rautalanka tarhasta niin jo räpsyy.







4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! :) Käytännöllinen ja edukas on tässä harrastuksesa oma mottoni. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja joskus käytännöllinen ja edukas on ihan pakon sanelema juttu... ;) Kyllähän mä selasin niitä Equisafen muovisähköaitojakin mutta totesin että ehkä sitten seuraavassa elämässä!

      Poista
  2. Siistin näköinen tuli aidasta, varmasti säästää päänvaivalta tuo ratkaisu. Tuo aitaköysi on hyvä! Meillä iso talvitarha tehty siitä ja kertaakaan ei ole tarvinnut aitaa korjailla/lankoja putsailla talvisinkaan, pari vuotta ollut, eikä ole köyttä kiristääkään tarvinnut. -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä köysi tuntui käteen siltä että saattaa venyä (halvalla ei saa hyvää...), mutta siksi laitoin kulmatolppiin sellaiset eristimet joihin saa tarvittaessa kiepautettua kiristyksen. Laitumilla ja osassa tarhoista meilläkin on sitä kuusimillistä napakkaa köyttä ja se on kyllä huippuhyvä. Etenkin kun ollaan niin aakeella laakeella paikalla että tuulisella kelillä täällä todella tuuli riepoo kaiken mukanaan. Köysi ei ole tuulesta millänsäkään.

      Talvitarhan aidat uusin viime kesänä siten että ylhäällä ja alhaalla kulkee tuo paksu köysilanka ja keskellä näkyvyyttä antaa yksi juoksu leveää nauhaa. Toimivalta tuntuu.

      Poista