sunnuntai 23. elokuuta 2015

Aikainen lintu


Sitä voi vissiin kutsua ratsastusmotivaation reippaanlaiseksi nousuksi, kun löytää itsensä hevosen selästä sunnuntaiaamuna klo 8.58. Etenkin kun loppupäivää määrittää se että klo 11.30 on ehdottomasti oltava autossa, putipuhtaana ja kolttu ojossa ja tukka kammattuna (myös jälkikasvulta) matkalla ihmisten juhliin.

Huomenta Pentti, lähdetkö töihin? Niin, juuri sinä. 

Okei mä lähden. 

Myöhäiskesän helle teki sen että jo tuohon aikaan sai nakata pitkähihaisen aidalle ennen kuin oli edes kävelty alkukäyntejä. Olen huippuiloinen että menin ratsastamaan, sillä Pena oli aivan superPena. Alkuun sain parit lyhyet hyppykyydit koska oli jotain hurjan jännää siellä ja täällä, mutta sitten energia suuntautui oikeisiin asioihin ja... vau. Vau! Hienoja fiiliksiä!

Muistilistaksi itselle:
- istu! Älä jää kevyeksi könöttämään etukaarelle vaan istu koko persiillä alas alusta asti.
- vaadi! Se että vaadit ei tarkoita että olisit kova tai epäreilu, eikä kääntäen se että et vaadi mitään tarkoita että olisit pehmeä ja kevyt.
- pyydä vähän enemmän kuin mihin olet tottunut Penan kanssa. Se osaa ja pystyy kyllä.

Seurauksena siitä että todella ratsastin (silti herkkänä ja kevyenä), sain Penan niin hienoon muotoon että siirtymiset ja jopa laukannostot oli mahtavia. Todella tunsin, miten se kantoi itsensä läpi siirtymisten. Tämä on meille harvinaista herkkua, ja myönnän auliisti että hyvin pitkälti siitä syystä etten minä vain uskalla ratsastaa Penaa kunnolla siihen moodiin jossa se tänään oli. Varon niin paljon sitä että se kerii itsensä ylilyhyeksi pois ulottuviltani että lopputulemana en oikeastaan tee yhtään mitään. Enkä myöskään saavuta mitään.

Koska rehellinen kantaminen on Penalle vielä raskasta, pidin monta pientä käyntitaukoa, ja se tuntui toimivalta metodilta. Vapaasta kävelystä huolimatta Pena tuli heti takaisin hyväksi kun kokosin ohjat käsiini, ja pystyin jatkamaan siitä mihin jäätiin. Harjoituksena oli ihan vain avotaivutusta pitkät sivut ja päätyihin ympyrät, tätä kaikissa askellajeissa. Ensimmäisessä laukannostossa minulla kirjaimellisesti loksahti leuka auki - tuntui kuin olisin ihan eri hevosen kyydissä kuin yleensä! Hitto kun sen tunteen saisi pulloon ja talteen, siihen pitää aina pyrkiä ja mielellään päästäkin. Osataanhan me mennä laukkaa, ihan kunnollista pyöreää laukkaa peräänannossa, kun vaan tehdään pohjatyö kunnolla.

Ja koska vähemmän on enemmän, jätin Penalta kokonaan turpahihnan suitsista ("koulusuitsista") pois. Tiukkuudeltaan turpahihna on ollutkin lähinnä koristeen virassa, nyt ajattelin antaa Penalle kaiken vapauden mupeltaa kuolainta ja protestoida suullaan jos sillä on siihen tarvetta. Se on sen tyyppinen touho että suu elää varmaan aina jonkun verran, mutta siitä huolimatta en halua puristaa suuta keinotekoisesti kiinni.

Loppuun vielä haavakuvapäivitys, kohta on sekin vaiva enää pelkkä muisto:

Haava 45 vrk

Huomenna aamureippailu jatkuu estetunnin merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti