Mitä ajattelin tänään

Istun täällä takapenkillä. Menen sinne takapenkille. Pysyn siellä.

Huvituin tänään kun aloin kiinnittää huomiota sisäiseen monologiini jota kävin ratsastaessani. Herkän hevosen ratsastaminen vaatii ajattelua ja aitoa läsnäoloa. Sitä opettelen Penan kanssa vuodesta toiseen. Minun ei auta ottaa asetusta vetämällä asettavasta ohjasta, vaan minun pitää ajatella sitä miltä asettunut hevonen käteeni tuntuu. Se on tarpeeksi suuri apu ja sillä saan kauneimman lopputuloksen.

Enemmän hevosta edessä kuin takana. 
Maha ulos kaarteesta. Anna pään olla. Runko. Käsi edessä.

Huomasin käyttäväni tiettyjä muistisanoja tai -fraaseja, joilla palautan itseni turhasta säätämisestä takaisin eleettömämpään ratsastukseen.

Heeeeei mihin karkasit. Mä oon täällä edelleen. Oo säkin siellä. 
Relaa vähän. Elä kipitä, ei oo kiire. 

Ääneen en sentään kaikkea tätä pälpätä. Mutta kehun kyllä! Tänään kaikui noin sata kertaa Oikein! Oiiiiiikein! Jaaa! Taiiiiitava Pentti. Jaaaaaaa miten hieno. Siiiiiiinä.

Hiukan hukassa ollut ratsastusmotivaatio on palannut rytinällä ja flunssastani huolimatta halusin mennä ihan vaan vähän ratsastamaan. Työn alla oli siirtymiset käynnin ja ravin välillä. Penalla on taipumus puikahtaa nopeiden askeleiden kautta toiseen askellajiin sen sijaan, että se kantaisi itsensä ja rehellisesti ponnistaisi yhden askeleen aikana käynnistä raviin tai ravista käyntiin. Tänäänkin oli hakemista, mutta sitten jokin loksahti kohdalleen ja siirtymiset tulivat lopulta hyvässä pyöreässä muodossa, pitkällä kaulalla, vain ajattelemalla.

Pidä tämä. Tästä ponnistaa. Tässä säilyy. 
Kiinni istun käyntiin nyt. Rento rento rento, tästä ajattelen vähän ylös, nostan vähän, istun taakse ja tästä lähtee nyt. 

Kun käynti-ravi-käynti toimi, otin hiukan ravi-laukka-ravi -siirtymisiä. Nostot on hyvät jos edeltävä ravi on hyvää (joustavaa, kiireetöntä, rentoa, "harja esillä" eli tarpeeksi pitkällä kaulalla). Jos ravi jännittyy, on nostokin huono. Vasen tänään ok, siinä laukka alkoi pyöriä ja Pena venytti mukavasti tuntumaa kohti. Oikea on ollut vaikeampi ja oli sitä nytkin, ei kuitenkaan mahdoton.

Oikeassa laukassa koin suurimman ahaa-elämyksen siitä miten mahtava voima ajatuksella on. Yritin saada oikeaa laukkaa pyörimään paremmin ja Penaa taipumaan, mutta tuntui että kaikki mitä tein, oli liikaa ja Pena jännittyi ja lyheni. Sitten ajattelin sitä mitä halusin:

Rintakori, takajalat. Rintakori, takajalat. 

Ja kas. Siinähän se sitten oli. Penan rintakori nousi ylös, paino siirtyi takajaloille. Kaula piteni, runko piteni ja laukka rullasi.



Mitä sinä ajattelet kun ratsastat?