Multitasking

Hevosten hammaslääkäripäivä.

Helppo nakki? No joo... Yleensä pyrin ajoittamaan tällaiset hevosenhoidolliset extrat niin että mies on kotona lasta vahtimassa, mutta aina ei mene niin kuin suunnittelee. Nyt sujui siinä mielessä hyvin että ipana heräsi päikkäreiltään ajoissa eläinlääkärin tuloon nähden. Tosin joka kolikolla on kääntöpuolensa; unet jäivät normaalia lyhyemmiksi mikä yleensä tietää vaikeutuvaa tuulta iltaa kohti.

Eläinlääkäri oli ajoissa ja pahoitteli kun ei ollut keksinyt enää viivyttävää tekemistä ennen meille tuloa (!!). Superujo 1,5-vuotias käsipuolessani mentiin talliin hevosia katsomaan. Hevoset ovat ipanalle "peppa" ja hyvinkin tuttuja, vieraat ihmiset sen sijaan ehdoton nounou.

Ensimmäinen operaatio: pistämiskammoisen Emmin asteittainen siedätys pistämiseen. Emmiä on joskus varsana epäonnistuneesti jouduttu piikittämään lihakseen monta päivää ja siinä rytäkässä hajosi hevonen, talli, varusteet ja käsittelijä. Sittemmin edellisessä paikassa pistämiset on hoidettu huulipuristimen avulla, mutta minusta huulipuristin on julmuutta ja pistäminen paljon pienempi paha kuin silmiä sumentava kipu ylähuulessa, joten olemme pikkuhiljaa aloittaneet eläinlääkärin kanssa työn Emmin uudelleensiedättämiseen. Metodina on naksutinkoulutus, eläinlääkäri tekee tuttavuutta hevosen kanssa asteittain ja naksauttaa kielellään aina vahvisteen oikeasta käytöksestä sekä palkitsee ruualla/namilla. Emmin pistokammo ilmenee huolestumisena, jännittymisenä, voimakkaana pään ja kaulan ravisteluna (mikä tekee suoneen pistämisestä mahdotonta), väistelynä ja pakoon pyrkimisenä. Tällä kertaa edettiin oikein hienosti ja lopulta rauhoite saatiin suoneen. Emmi pysyi sen verran rauhallisena että rauhoitteen määräksi riitti edelliskertaa pienempi annos - hienoa!

Tässä vaiheessa minulla oli vielä palikat kohtuullisen hyvin kasassa. Lapsi katseli käytävältä kun eläinlääkäri touhusi Emmin kanssa, minä olin varanamikourana ja löyhästi riimunnarun päässä apuna. Sitten kun Emmi oli humaltunut, alettiin asetella hampaanhoitoarsenaalia karsinan ovelle. Tässä vaiheessa eläinlääkäri tarvitsee vähän lisäkäsiä mm. päätelineen tukemisessa. Joten eikös minua ala aivan armottomasti pyörryttää. Hiki nousee iholle ja kädet ja jalat tärisee ja korvissa humisee ja kieli kuivaa kiinni kitalakeen. Ipanaa alkaa jännittää kaikki välineet ja valot ja se haluaisi roikkua lahkeessani kiinni. Minä hoipun käytävälle istumaan ja laitan päätä polviin ja eläinlääkäri vitsailee että kohta saa tukea kahta puolitajuttomana huojuvaa, minua ja hevosta.

Tokenen hiukan, laitan lapselle vettä kahteen astiaan (vedellä läträäminen on yleensä parasta viihdykettä) ja pääsen hetkeksi auttamaan eläinlääkäriä. Emmin hampaat on ok, yleensä vuoden hoitoväli on riittänyt, nyt kuitenkin kokeillaan lyhentää vähän seuraavaa väliä. Kurkkaan välillä lasta ja huomaan että se on kipannut kaiken veden tallin lattialle ja istuu nyt siinä lätäkössä. Hetken se on sen mielestä hauskaa, sitten alkaa tulla kylmä ja märkä olo. Emmi saadaan hoidettua, minä kokeilen lasta ja totean että sen kaikki vaatteet on läpimärkiä. Pahoittelen eläinlääkärille että nyt on pakko mennä vaihtamaan lapsen vaatteet. Pyörryttäminen menee ja tulee aalloissa, mutta sisukkaasti lähden pihan poikki sisälle märkä ipana käsipuolessa. Vaihdan lapsen koko vaatekerran sekä myös lenkkarit ja työnnän kourallisen irtokarkkeja suuhuni, josko pyörryttäminen johtuisi matalasta verensokerista. Lapselle mukaan smoothie ja maissinaksuja ja sitten taas talliin.

Penan rauhoittaminen sujuu ilman kommervenkkejä (enkä voi olla arvostamatta eläinlääkäriämme kun hän siinä karsinan ovella kiireettömästi silittelee Penaa ja juttelee "Hei herkkäsielu"), lapsi imeskelee smoothietaan käytävän puolella ja levittelee maissinaksuja pitkin lattiaa ja syö niitä sieltä. Kas näin huolehditaan siitä ettei lapsesta tule moniallergista... Minä pidän Penasta kiinni sen aikaa että rauhoite vaikuttaa, sitten aletaan hoitaa hampaita. Nyt ei enää pyörrytä mutta lapsella alkaa mennä hermo odotteluun ja syliinkin tarttis päästä kun vähän jännittää. Loppuviimein Penan hampaat huolletaan niin että kannattelen toisella käsivarrella yhtätoista ja puolta kiloa ja toisella kädellä pidän Penan päätä edes jotenkuten päätelineellä, sillä tällä kertaa Penan suussa ei ollut paljon tekemistä (miten ihana asia!!) ja vain kevyt rauhoittaminen riitti. Haittana toki ettei hevonen ollut ihan kanttuvei vaan liikahteli hieman.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Normaalisti en todellakaan toimi näin, en hoida hevosia lapsi sylissä, en ruoki lasta tallin käytävältä, en pyörtyile hoitotoimenpiteissä enkä juokse kesken kaiken sisälle syömään irtokarkkeja. Mutta elämä ei aina ole sitä mitä se normaalisti on.