Syyskuun ensimmäinen

Sinne se kesä sitten hurahti. Tänään lähti viimeinen kesävieras ja pellolle viimeisiä ruohoja laiduntamaan jäi vain kaksi.

Eiku hetkinen.

Kolmehan niitä siellä on!

Koska olen win-win -tilanteiden ystävä, lupasin että openi Sisse-tamma saa jäädä viettämään eläkepäivään tänne maalle. Tilaa kyllä on! Vastapalveluksena Sissen hoidosta saan säännöllistä valmennusta ja kaikki tarvitsemani rehut ja lisäravinteet maahantuojan varastoista. Ei huono. Järjestelyä puolsi myös se, että Emmi ja Sisse ovat parhaat kaverit. Niiden välillä on ihmeellinen, syvä, tasapainoinen ystävyys, joka olisi ollut sääli särkeä. Pena keikkuu siinä kolmantena pyöränä, sille ei oikein Immun jälkeen ole löytynyt sydänystävää. Mutta ihan toimiva kolmikko nämä ovat, Sisse on hyvä johtajatamma, eli pomon hommiin huonosti sopivan Emmin ei tarvitse enää kantaa laumasta vastuuta. Pena on arvojärjestyksessä alin, mutta porukka on pääasiassa sopuisa ja jo hioutunut kesän aikana hyvin yhteen.

Kunpa aika voisi pysähtyä tähän. En ole keskikesän ystävä, vaan tykkään eniten keväästä ja syksystä. Kun on vielä lämmintä, mutta ei kuumaa. Kun yöksi tulee pimeä, mutta valoa riittää aikaisesta aamusta pitkään iltaan. Hevoset eivät palele eivätkä läkähdy, kenttä on sula mutta ei ruutikuiva. Saa joskus sataakin mutta sade ei jatku viikkoja. Ei ole maailmanloppu jos ehtii hakemaan hevosia vasta kymmenen jälkeen illalla laitumelta talliin, kuunvalossa näkee eikä niillä ole mikään kiire. Ja jos aamun aloittaakin jo kuudelta niin ei tunnu siltä kuin olisi erehtynyt yöllä tallitöihin.

Penan suhteen on hyvä fiilis, se on ollut superPena eilisessä koulutreenissä ja tänään estetunnilla. Yritteliäs ja rento. Oikeaan asettuminen on vähän vaikeaa, helposti lähtee koko etuosa kääntymään. Jostain Penaa kirraa, koska eilen ahkeran jumppaamisen jälkeen jokin selvästi aukesi ja antoi periksi, ja sitten oli notkea hevonen siihen oikeaankin kierrokseen. Laukka oli eilen niin makeeta että ällistelin vaan. Laukkasin suorakaiteen muotoista kuviota, kulma ja suoristus, kulma ja suoristus. Meille aiemmin laukassa lähes mahdoton tehtävä, pakka on vain levinnyt ihan täysin ja rytmi hajonnut ja hevonen jännittynyt. Nyt... ei ongelmaa. Super!

Tänään taas hypättiin ja ai kun oli mukavaa! Ihan vasta viimeisessä estevälissä Pena otti pudotuksesta kimmokkeen kiskaista pään polvien väliin ja poukkoilla kuin rodeohevonen pukkisarjaa. Rähisin sille "Et varmasti pudota mua täältä" ja sain kuin sainkin pään ylös ja matkan jatkumaan. Pitäähän elämässä nyt pientä jännitystä olla!

Lonkkani kipeytyvät koulusatulalla hyppäämisestä. Penan hyppy on kohdille osuessaan aika voimakas ja koulusatulassa jalka jää auttamatta liian taakse. Eikä meidän estekorkeus nytkään ollut kuin kuudessakympissä. Mistähän sitä raapisi euroja estesatulan ostoon?

(PS. Emmin koulusatula on edelleen uutta kotia vailla. Osta!)

Tähän meillä kenttää oikeasti käytetään...