Tänään siis Penan kanssa ratsastuskoulussa estetunnilla. Penan käytöksessä ei taaskaan moitteita, kuskissa kylläkin. Käsijarrua, käsijarrua ja vielä kerran käsijarrua. Harmittaa oma arkailu - Pena teki parhaat hypyt kun kuvittelin että ratsastan jotain muuta hevosta kuin omaani. Vasta silloin uskalsin edetä. Ja kun ei Pena edes tyhmäillyt! Hyi minua! Miksi olen niin nössö. Pelkään kuvitteellisia loikkia ja köyrimisiä niin paljon että estän hevosta tekemästä niitä hyviäkään asioita.
Ja hienosti tuli taas kuvamateriaalia autonpenkillä lepäävällä, täyteen akkuvirtaan ladatulla kameralla.
No, nyt Pena saa ansaitsemansa breikin. Huomenna käppäillään narun päässä sänkkärillä ja radalla ja ollaan vaan. Urhea heppani sietää kaikenlaisia kotkotuksiani, suussa roikkumisiani ja turhaa jännittämistäni. Se on edelleen kaikki kehunsa ansainnut. Minä sen sijaan voisin viimeinkin opetella ratsastamaan.
Anna itsellesi vähän armoa. Ekaa kertaa Penan kanssa estetunnilla muualla, ei ihme että vähän jännittää. Kyllä se siitä lähtee rullaamaan kun tulee rutiinia.
VastaaPoistaOlet varmasti ihan oikeassa. Harmittaa vaan Penan puolesta kun olen sille epäreilu - jos sitä jännittää, pitäisi minun uskaltaa, ja jos se uskaltaa niin silloinkin minun pitäisi uskaltaa :D Varsinkin kun tiedän mitä teen väärin, en vain saa korvienväliäni niksautettua oikeaan asentoon. Ei oo oppiminen helppoa ei!
PoistaYhdyn Nooran sanoihin! :D
VastaaPoista