Rupia paratiisissa

Hoi te siellä näyttöjen takana! Mitä nämä tällaiset voivat olla?

Penalla on muutamia päiviä, ehkä viikon, ehkä pidempäänkin ollut toisessa lavassa pari pientä rupea. Ajattelin haavoiksi tai ötökänpuremiksi. Nyt ruvet ovat hiukan lisääntynneet mutta edelleen niitä on vain tuossa toisessa lavassa. Rupi lähtee helposti irti, vie karvoja mukanaan ja alla on tuollainen pieni märkäinen kolo. Eivät kutise tai ole arat.

Onneksi on plus kymmenen astetta marraskuussa, taidan pestä koko ponin Hexocililla.

Ratsastusta ruvet eivät haitanneet. Tänään oli taas sellainen kerta etten voinut kuin ällistellä ja olla iloinen. Aloitin käynnissä vaihtelemalla asetusta myötä- ja vasta-asetukseksi, tein ympyröitä ja suoria linjoja. Samaa ravissa. Asettaminen on ennen ollut Penan kanssa vaikeaa, ohjan liikuttaminen on yleensä väistämättä lyhentänyt koko kaulan olemattomiin. Edellisessä valmennuksessa tajusin asettavani ja korjaavani asetuksen suuntaa ja määrää ilman kuolaimelta karkaamista, joten ajattelin kokeilla oliko kertaluontoista vai onko trendi nykyään tämä. Hienosti meni. Alkulämpölaukassa istuin. Otin ulkokädellä etukaaresta tukea, vedin itseni satulan kuppiin, jalat alas, polvi irti, pohje lähelle muttei puristamaan, varpaat menosuuntaan. Siinä tunnustelin mistä kiristää. Reiden lähentäjissä ja lonkan sisäkiertäjissä, kertoo oiva Mobilatin lantionseudun venytysopas.

Joo. Tuolta sattuu.

Ja tuolta kans.

Rupean siis jälleen kerran paremmaksi ratsastajaksi ja alan venytellä, jotta loppuu se takakaarella killiminen.

Välikäynnin ja -porkkanan jälkeen lisää laukkaa. Ensin huono nosto käynnistä, pieni muikkari raipalla, uusi yritys ja tadaa. Poni joka siirtyi! Ja tehtiin varmasti parhaat laukasta raviin siirtymiset ikinä. Oikeasti ekaa kertaa ne tuli kannettuina, ei rojahdettuina. Ja mistä tämä johtui? Ratsastin laukan hyväksi ja pidin sen hyvänä siihen asti että pyysin raville. En tiedä miten yleensä siellä töröilen kun ne ei suju. Tosin näitäkin tehtiin viime valmennuksessa joten ehkä me vaan ollaan kehittymään päin. Kun myötälaukka oli lapasessa, jatkoin babyvastalaukkajuttuja, loivia kiemuroita. Nyt jo enemmän edellyttäen etteivät vastalaukka-askeleet karkaa kaahottamiseksi. Hyvin meni nämäkin, oikea oli taas vasenta parempi vaikka myötälaukkana se on heikompi. Lopuksi huristelin vielä ravia ja keskiraveja (huomaa termi! Ei temponlisäys vaan keskiravi), ja jummi, mun hevonen ravasi! Aiettä mitä hunajaa! Istuin satulassa keskiravitkin ja todella tunsin että moottori käy mutta tahti pysyy. Mun kipittäjällä on keskiravi!

Loppukäynnit radalla. Joskus ei vain tarvitse mitään muuta. Marraskuun ohut aurinko ja kaikki siinä niin kuin pitääkin. Saattoi olla vähän roskaa silmässä kun niin pisti vetistämään. Katja Ståhlin mahtavasta blogista varastin urheilupsykologi/valmentaja Anna Andersenin sanat: Jos haluat onnistua hevosesi kanssa, rakasta sitä.

Siinä on kuulkaa aika syvä viisaus.

Siellä me ollaan, ilman aitoja ympärillä, ihan kaksisteen