Monessa asiassa voi olla tuhma

... mutta sitten joissain asioissa voi olla lungimpi kuin moni muu.

En väsy ihmettelemään Penan mielenliikkeitä. Tänään illalla päätin että käyn vähän pyöräyttämässä sitä liinassa, jotta huomenna ei tarvitsisi (ehkä!) aloittaa ihan niin pinkeällä hevosella treenejä. Peltoilun jälkeen oli yksi kokovapaa ja nyt tämä liinaurheiluvapaa.

Meillä on tilanne se, että kentällä ei ole valoja. Ne piti purkaa kesällä latoremontin yhteydessä pois ja hups nyt on tammikuu eikä niitä ole "ehditty" virittää takaisin. Tosin enpä minä niitä juuri tarvitsekaan, koska olen illat aina lapsen kanssa kaksin eikä ratsastamisesta oikein tule mitään jos täytyy toisella silmällä valvoa uhmaikäistä. Ja vaikka lapsi olisikin kiltisti ja viihtyisi, niin vähintään sille iskee pissahätä juuri kun on itse päässyt laukkatyöhön. Joten, ratsastan aamuisin kun on toinenkin käsipari kotona. Mikä tarkoittaa sitä, että pimeässä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan.

Nyt iltainnostuksessani puin lapsen, virittelin sille otsalampun päähän ja vedin jatkoroikan avulla yhden työmaavalon kentän aitatolppaan. Hain hevosen kentälle, ripustin ulkoloimen toiseen aitatolppaan, puin suojat, kävelytin ja hölkkyytin liinassa. Eikä mitään! Ei niin kerta kaikkiaan mitään. Työmaavalo paistaa sopivasti silmään siitä aidannokasta, lapsi vilahtelee otsalamppunsa kanssa estevarastoon ja pois ja aidan ali ja pois, heittelee lapiolla hiekkaa ja lunta ja Pena vaan jolkottaa. Normisirkus, hoh hoijaa, olisi voinut laittaa puhekuplaan. Kyllähän se meni köyrylaukkaakin, mutta se johtui ihan vaan siitä että köyrylaukkaaminen nyt vaan on paljon siistimpää kuin mikään sivistynyt laukkaaminen. Mutta ei mitään häntä soihtuna pakoon -efektiä, johon totta puhuakseni olisi ollut kaikki edellytykset.

Osaa se joskus.