Älä ainakaan, jos olet kolmetoista, vanhempasi eivät tiedä hevosista mitään, teille on rakennettu kotiin yhden hevosen talli vajaassa kolmessa viikossa, ja hevonen on ensimmäinen kokeilemasi. Älä osta, vaikka hevonen vaikuttaa unohdetulta, kiltiltä, ja kauniilta, jos sen vain saisi vähän pyöreämmäksi, vähän iloisemmaksi.
Älä koeratsasta marraskuun pimeässä myyjän pihatietä edestakaisin niin ettei ratsastuksesta jää muita muistikuvia kuin se että hevosen korvat ovat jossain kilometrin päässä.
Älä sano isällesi, että kyllä mä sen kanssa pärjään, olen ratsastuskoulussa pärjännyt paljon reippaampienkin kanssa.
Älä tuo hevosta sinne kotitalliin, ilman hevosseuraa, ilman valmista tarhaa. Älä tee heinäkuormaa kiireessä jouluaattona, älä yritä rakentaa lasikuitutolppatarhaa talvipakkasella, älä lähde kotona ensiratsastukselle ilman satulaa, hevosella jolla on ratsutaustaa vain parin montestartin verran. Älä laita hevosta sinne sähköttömään tarhaan ja seuraa sitten parin tunnin päästä sen hokinjälkiä naapuriin hevoskaverin luo. Pitkät lennokkaat ravurin askeleet siinä jäisen tien pinnassa.
Tai.
Ehkä sittenkin voit tehdä kaikki nämä virheet. Saatat nimittäin olla kasvokkain elämäsi hevosen kanssa, sen joka opettaa sinulle ihan kaiken, ja millä nöyryydellä, harkitulla tasapainolla. Miten se hevonen ei ikinä ikinä ikinä saata sinua todelliseen vaaraan, vaikka vaaranpaikkoja -voi pojat mitä vaarapaikkoja!- matkaanne mahtuukin aivan riittävästi.
Saatat kasvaa hevosihmiseksi, saatat kasvaa aikuiseksi, ja vielä paljon aikuisemmaksi kuin varsinaiset ikävuodet antavat ymmärtää. Saatat oppia sellaista vastuunkantokykyä jota ei opita missään muualla, saatat rakentaa koko tulevan aikuispersoonasi sen mukaan, mitä noina vuosina koet ja opit.
Tänä päivänä viisitoista vuotta sitten minusta tuli hevosenomistaja.
 |
| 19.12.1999, tuore hevosenomistaja ja hevosensa |
 |
| v. 2000 |
 |
| v. 2003 |
Tänä päivänä, viisitoista vuotta myöhemmin, sytytän kynttilän Immun muistoksi, ajattelen kaikkia niitä aikoja jotka sain sen kanssa olla ja elää. Miten nopeasti aika kulkee, miten äkkiä noin pitkät vuodet.
Olen kiitollinen ja kaipaan niin ettei sanat riitä.
Kun minä käännyin, olit poissa
vain varjoas hipaisin
se sinut saatteli selittämättä
kielsi että seuraisin
Kun minä käännyin, olit poissa
olit poissa
<3
VastaaPoistaMuistanko oikein että myös sulla Aira on lämminverisiin ihan erityinen suhde?
PoistaVoi, niin samat ajatukset! Itse tosin olin "jo" 17-vuotias, mutta tein sen mistä aina varoitellaan ja ostin ensimmäiseksi hevoseksi varsan. Mutta tässä sitä vain ollaan, 24 vuotta myöhemmin, ja vaikka monta mutkaa oli matkassa silloin alkuaikoina niin enpä kyllä olisi samanlainen hevosihminen, enkä varmaan ylipäätään sama ihminen ilman kaikia niitä kokemuksia.
VastaaPoistaNiinpä. Hullua, nyt kun olen tallinpitäjän asemassa jonkun verran noita nuoria hevostyttöjä opettanut ja opastanut, niin aina olen superpainokkaasti kertonut, että ensihevonen on sitten sellainen ja sellainen, ja se hankitaan osaavan ihmisen kanssa ja viedään osaavalle ihmiselle hoitoon... Vasta näin jälkeenpäin tajuaa miten monessa kohdassa olisi voitu mennä isosti pieleen, kun oma ensihevosen hankinta tehtiin niin kuin tehtiin.
PoistaTuo on niiiin totta, että omakin ruuna kuljettanut läpi ties minkä tilanteiden turvallisesti, jälkikäteen ajateltuna ties mitä olisi voinut sattua, kun yhdessä on opeteltu asioita, vaikka aikuisikäinen olenkin ollut hevosen hankkiessani. Lapsesta asti olen lämppäreiden kanssa ollut tekemisissä ja niiden nöyryys on kyllä jotain ihan käsittämätöntä, aina jaksaa yllättää <3 Varmasti hirveä ikävä sinulla Immua... -Kathy
VastaaPoistaLämppäreiden nöyryys on kyllä ylivertaista. Siinäkin on puolensa ja puolensa.... Mutta jonkun Penatyyppisen kanssa olisin ollut vainaa jo moneen kertaan, jos sellaisen olisin ensihevoseksi saanut.
PoistaIkävä on, mutta kuitenkin ihan hyvällä tavalla. Ihmettelen, mihin aika on hurahtanut, ja koitan ymmärtää tätä aikaa, kun ei ole enää Immua.
Vaikea käsittää miltä tuntuu kun on noin pitkän matkan kulkenut saman hevosen kanssa. Voimia ikävään <3
VastaaPoistaKiitos Noora. Minunkin on vaikea käsittää, että vuosia todella oli noin monta!
Poista<3 Voimia Sanna.
VastaaPoista(käytin muuten tuota samaa tekstinpätkää FB:ssä Taavin muistokirjoituksena, se on kaunis)
Se on!
PoistaNyt Immun ja Mikun jälkeen olen kokenut saman kuin sinäkin - huolet on poissa (tai ainakin osa niistä). Ikävöin, ja välillä tulee hetkiä jolloin kauhistun että enhän mä hakenut Immua ja Mikua tänään sisään ollenkaan!! Ja sitten muistan ettei niitä enää ole. Mutta ikävästä huolimatta on levollinen olo. Toivon että sinullakin.
Kaunis kirjoitus! 15 vuotta ensihevosen kanssa on kunnioitettavan pitkä taival. On varmasti hurjan vaikeaa, kun menettää hevosen, jonka kanssa on kasvanut aikuiseksi. Jaksamista!
VastaaPoistaKiitos. Toisaalta sen kuului mennä juuri niin: Immu opetti kaiken, myös luopumisen. On arvokasta että sain olla sen kanssa niin pitkään.
Poista