sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Onks pakko jos kaikki muu kiinnostaa enemmän?



Viikko aikaa leiriin ja kisoihin, iik!

Oli siis korkea aika ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa vihdoin opetella ohjelmaa. Osaan sen kyllä ulkoa, muistini on oikeastaan aika hyvä kouluohjelmien opetteluun. Tekniikkani on seuraava: etsin ohjelman ja printtaan sen paperille. Luen ohjelman muutaman kerran läpi siten, että samalla piirrän ohjelmaa mielessäni siihen paperiin josta luenkin - paperin yläreunassa on tuomaripääty ja alareunasta siis tullaan sisään. Sitten käännän paperin nurinpäin ja alan piirtää ohjelmaa ulkomuistista sormella siihen paperin valkoiseen selkäpuoleen. Jos en muista, kurkkaan toiselta puolelta apua ja jatkan taas. Näin teen pari kertaa, ja yleensä se riittää siihen että ohjelma pysyy muistissa.

Sitten kun paperilapusta voi hankkiutua eroon, pidän ohjelman muistissa käymällä sen välillä mielessäni läpi. Tarkastelen ohjelmaa vielä tässä vaiheessa ikään kuin ylhäältä päin, en siis varsinaisesti mielikuvaharjoittele ratsastusperspektiivistä, vaan ihan vain puhtaasti tarkistan, että muistan ja osaan vielä.



Tässä vaiheessa on vuoro alkaa ratsastaa kokonaista ohjelmaa läpi. Olen saattanut jo aiemmin tehdä ohjelman osia ja teemoja, ja niin olen tehnyt nytkin. Koitan pitää harjoittelumäärät kuitenkin kohtuullisina etten itse kyllästy ja ettei hevonen opi ennakoimaan. Tänään oli aika katsastaa koko ohjelma pariin otteeseen läpi Penan kanssa.

Aloitin herättelemällä Penaa nopeilla käynti-seis-käynti -siirtymillä, ja jos tässä vaiheessa kävi ilmi että Pena olisi mieluummin tehnyt jotain muuta. Korvat kävi kaikkiin muihin suuntiin paitsi minua kohti, pihan liikehdintä kiinnosti ihan mahdottomasti ja kaikkiin tarhoihin piti myös tuijotella silmät suurina. Pysähdyksissä paljastuu rehellisesti meidän ongelma tällaisina puolinihkeinä päivinä: poni ei ole pohkeen edessä, joten se ei reagoi nopeasti pohkeeseen eikä myöskään pidätteisiin. Pysähdykset olivat etupainoisia, valuivat askelkaupalla pidättävää ohjaa ja istuntaa vasten, ja liikkeellelähtö vaati ei-niin-huomaamattoman pohjeavun. Tällaisina päivinä kentän lumipinta paljastaa myös armottomasti totuuden: Penan jalat nousee maasta juuri sen verran kun on ihan pakko, hokit viistävät uria joka askeleella maahan.

Tänään päätin, että en aio kannatella Penaa yhtään vaan sen täytyy havahtua kuplastaan ja alkaa töihin. Ihan itse. Nopeutin siirtymisten tahtia ja olin tosi täsmällinen: pidäte tarkoittaa heti seis, pohje tarkoittaa heti eteen. Eteenpäinvievä apu meni aika kivasti perille kun muutaman kerran uskalsin pyytää kannuksella, mutta pidätteisiin reagoiminen oli edelleen etupainoista ja hidasta ja ohjasotetta vastustavaa. Todennäköisesti syy on siinä, että vetelällä tuulella ollessaan Pena ei viitsi/halua siirtää painoa takajaloilleen (eli työskennellä koko kropalla), ja pysähdyksissä sen hitaus ja etupainoisuus paljastuu armotta. Yhdistin harjoitukseen myös muutaman peruutuksen ja liikkeellelähdön, jotta saisin takajalkoja rungon alle ja vähän enemmän voimaa liikkeeseen. Kun käynti-seis-käynti sujui, aloin ottaa ravi-seis-käynti/ravi -siirtymiä.

Pena teki myös sitä, että kun vaadin siltä pidempää käyntiä eli enemmän työntöä takaa, se vain nosti päätä, rullasi edestä lyhyeksi pakoon tuntumaa ja tarjosi pientä ravia. Se on siitä ihme epeli, että siinä on voimaa, nopeutta ja reaktiokykyä yllinkyllin, mutta se on myös aika mukavuudenhaluinen sille päälle sattuessaan. Nyt tuntui, että minun vaatimukseni lähinnä ottivat sitä pannuun, kun se ei saanutkaan maleksia pitkänä pötkönä jalkojaan nostamatta. Myönnetään, sallin tätä liian usein, koska aiemmin on ollut puutetta rentoudesta, ja nyt kun rentoutta on löydetty ja Pena ehdottaa sitä itse, jään helposti matkustelemaan rennosti hölkkäävän hevosen kyydissä enkä sitten enää vaadikaan mitään. Sitten kun nostan vaatimustasoa ja haluan vähän aktiivisempaa menoa, Penaa alkaa tympiä. Sain tänään työstää sitä melko pitkään ennen kuin se alkoi väläytellä parempia pätkiä, joiden aikana se liikkui aktiivisesti itse eteen mutta hyväksyi silti tuntuman suuhun.

Odotan meidän uusia kuolaimia kovasti (joo tilasin nyt ne Sprengerin kalliit), josko niillä löytyisi balanssia juuri tähän ongelmaan, että kun saan hevosen reippaaksi, niin se ei enää olekaan ohjalla vaan koittaa nousta ja lyhetä liikaa. Toki kyse on varmasti myös työntövoiman puutteesta, mutta milläs harjoitan kokoamista ja takaosan voimaa jos aina sitä pyytäessäni saan vain lisää vauhtia, pään ylös ja selän alas?


Välikäyntien jälkeen päästiin itse ohjelman pariin. Kyse on siis aikuisohjelma 2002:sta, ja sehän onkin ratsastaen aika kiva! Sujuva ja melko lyhyt, mutta laukkaa on ehkä hieman yleisimpiä c:n tasoisia ohjelmia enemmän. Ensimmäisellä kerralla Pena harasi vastaan vähän kaikkea, rikkoi temponlisäyksissä laukalle ja valui pysähdyksissä, mutta kun päästiin laukkaosioon asti niin alkoi oikeastaan sujua melko kivasti. Tein ohjelman vielä toiseen kertaan ja tämä alkoi jo olla melko mukava suoritus, joskin nyt laukassa huomasin että Pena alkoi väsyä ja laukan laatu kärsiä. Hölkättiin sitten vielä loppuravit ihan kokonaan ilman ohjia ristiinrastiin pitkin kenttää, ja loppukäynnit käytiin kävelemässä radalla.

Todennäköisesti ratsastan vielä ennen ensi viikonlopun leirikoitosta yhden kerran kentällä koulua + ohjelman läpi, ja muut päivät koitetaan tehdä jotain muuta jossain muualla. Leiriviikonloppuun kuuluu kuitenkin Penan mittapuulla paljon treenejä: pe-iltana yksi tunti, lauantaina kaksi tuntia ja sunnuntaina kisat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti