Edellisen postauksen hyvä svengi ei jatkunut seuraavana päivänä. Ei Pena mikään katastrofihuonokaan ollut, mutta tuntui huojuvammalta ja kiireisemmältä, ja etenkin ravissa paketti oli alkuun aika pitkään aika levällään. Kumma juttu mihin edellispäivän hyvä tatsi voi yössä hävitä.
Tasapainoilen siinä rajalla, kuinka paljon on ok pyytää, milloin on hyvä lopettaa ja milloin pitäisi vielä jatkaa töitä, kun oikea muoto ja liikkumisen irtonaisuus viimein löytyy. Tavallaan tuntuu oikealta palkita ja lopettaa kun hevonen päästää viimein ratsastajan vaikuttamaan ja alkaa vastata apuihin, mutta jos aina lopetan niihin muutamaan hyvään pätkään, ei me päästä tässä hommassa ikinä eteenpäin. On toki raskasta käyttää oikeita lihaksia ja kulkea rehellisesti kroppa kannettuna, joten liikaa ei parane grillata kun ponilta loppuu ihan konkreettisesti voima, mutta ikinä ei tule tuloksia jos oikeita lihaksia ei koskaan rasiteta hiukan yli sen minkä helpolla saa.
Eilisen ongelma oli siinä, että kesti taas melko pitkään päästä oikeaan muotoon. Oli kipittämistä, asettumista niin että vain turpa kääntyy ja suupieli nousee sen sijaan että kääntyisi koko pää pehmeästi niskasta. Oli lyhentymistä siinä missä olisi pitänyt venyttää. Oli joko ei-tuntumaa tai ohjalla makaamista. Yhtä kaikki, ongelmana se että Pena blokkaa minut pois ja kieltäytyy korjaamasta sinne minne pyydän. Ratkoo ongelmat sillä vanhalla tavalla: pois avuilta, ylikevyeksi.
Parannusta on kuitenkin tapahtunut. Nyt pystyin jo asettamaan tehtäväksi loivat ravipohkeenväistöt matalassa muodossa, ja näissä saatiinkin lopuksi onnistumisia. Mutta sitten katsoin parhaaksi lopettaa. Harmitti, tuntui että lopetan juuri kun hevonen tulee hyväksi. Mietin, että tällainen tämän kuuluisi olla ja tällaisella hevosella pitäisi näitä temppuja teettää. Suurin osa ajasta menee siihen, että vasta haen hevosta siihen missä se on hyvä. 40 min hakemista ja 5 min hyvää. Ehkä tämä epäsuhta joskus vielä kääntyy.
Tänään olin laiska enkä mennyt ratsastamaan. Sen sijaan kävelytin Penaa maasta kolme ratakierrosta (n. 2,4 km). Ensimmäinen kiekka meni ihan reuhtomiseksi ja pomppimiseksi ja häntä tuubilla tanssimiseksi - ekaa kertaa mietin, pysyyköhän tämä mulla näpeissä pelkällä naruriimulla. Sakkokierros on aina hyvä ratkaisu hölmöilyyn, joten kun eka kierros meni peruututtamiseen ja vetovastuun kertaamiseen, jatkui kävely sakkokiekalle niin kauan, että ponin jalat alkoi pysyä maassa ja mieli tasaantua.
Huomennakaan en ehdi selkään. No, tämmöistä tämä on. Ehkä hyvä svengi löytää meidät taas.
Tasan samoja juttuja pohdin aikoinaan meillä muutaman vuoden ylläpidossa olleen Falka-ponin kanss? Tuntui että hakkaan päätäni seinään, aina täytyy aloittaa kaikki alusta ja hyvää jaksoa on van viis minuuttia. No, tämä tarina päättyi siihen, että poni lähti omistajalleen ja meille tuli Lotta ja olin niin hämmästynyt siitä, että ratsastus oli helppoa jo viiden, kymmenen minuutin päästä. Ainahan sitä soimaa itseänsä, mutta totuus on vaan se, että toiset hevoset ova helpompia kuin toiset. Mutta toisaalta kun sen einiinhelpon kanssa löytää yhteisen sävelen niin sitten tietää onnistuneensa!
VastaaPoistaOlet Liisa oikeassa. On välillä ihan mahtia ratsastaa sellaista hevosta, jolle ei tarvitse joka asiaa ensin opettaa, kerrata ja muistuttaa, vaan jonka kanssa pääsee heti hommiin kiinni. On palkitsevaa tehdä tuollainen häröponin (:D) kanssa ja siltä olen varmaan entien oppinutkin, vaan joskus kyllä arvostaisin sitä ettei kaikki olisi aina niin hemmetinmoisen työn takana. Olen pohtinut tätä dilemmaa ihan hirveästi ja tarkoitus on kirjoittaa siitä ihan oma postauksensa piakkoin!
PoistaKyllä se suhde siitä pikkuhiljaa kääntyy. Vielä hetki sitten mustakin tuntui että menee tosi kauan ennenkuin saan ponin "hyväksi", ja sitten pitää jo lopettaa. Mutta nyt huomaa että ainakaan joka kerta ei mene enää niin kauaa vaan sitä hyvää työskentelyä on yhä enemmän.
VastaaPoistaMunkin täytyy vain koittaa uskoa siihen, että suhde muuttuu. Tämä on vain niin h-i-d-a-s-t-a etten meinaa kestää nahoissani. Ja se masentaa entien kun jonain päivänä tulee VAU ja JES, ja luulee että nyt se jokin kadoksissa ollut palanen löytyi, ja sitten koittaa seuraava päivä... jolloin lähdetään taas ihan nollatasolta.
Poista(Ei vaan, liioittelen kun sanon nollatasolla. Ei siitä ole montaa viikkoa kun kirjoitin, että ratsastan vain käyntiä ja korkeintaan vähän ravia kenttää ympäri ja siinä se. Nyt olen jo suunnitellut tehtäviä ja ainakin osan niistä saanut ratsastettuakin niin kuin suunnittelin, ja silti poni on kestänyt oikeassa muodossa. Edistystä on tapahtunut, mutta olisihan se kiva saada kaikkimulleheti!)
Tiedän niin hyvin nuo tunteet. Mulla on vielä sekin että huomaan usein ajattelevani että kaiken pitää onnistua täydellisesti koska tiedän että poni osaa kaiken täydellisesti ;) Ja sitten kun kaikki ei menekään niin mahtavasti niin mietin että menipä surkeasti vaikkei oikeasti mennyt, vaan ihan ok. Tuo kyllä auttaa kun miettii missä oli esim. kuukausi sitten.
PoistaKannattaisi varmaan hankkia valmentaja. Oikeilla neuvoilla on sinulla on pian hevonen, joka tarvitsee viiden minuutin verryttelyn kulkeakseen halutusti :)
VastaaPoistaKyllä meillä on valmentaja, älä huoli. Ja itsekin jo jotain osaan ;)
Poista