EOTRH Syndrome eli mikä vei vanhan ponin

Mikulla oli parantumaton hammassairaus EOTRH eli Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis. Tämä sairaus on löydetty vasta kymmenisen vuotta sitten (toki sitä on hevosilla ilmennyt ennenkin mutta oireille ei ole ollut diagnoosia eikä sairauden etenemistä eikä vaikutustapaa ole tunnettu), eikä siitä ole suomeksi saatavilla juuri mitään informaatiota.

As the disease progresses, the roots of the incisors (and sometimes canines) start to resorb, or basically dissolve.  In response to this, some horses develop hypercementosis, which is an excessive buildup of cementum (calcified tissue) on the roots of one or more teeth. This process can give the appearance of bulb-like swellings around the roots of the affected teeth in response to try to stabilize these teeth.  Unfortunately, as the disease progresses these teeth eventually start to loosen and become painful. (lähde)

Mikulla diagnosoitiin EOTRH reilu vuosi sitten, kun ensimmäistä kertaa sen hampaita katsoi joku muu kuin taviseläinlääkäri. Hän kiinnitti huomiota voimakkaaseen, kuolemanhajuiseen paksuun hammaskiveen ja vetäytyneisiin ikeniin etuylähampaissa. Hammaskivi raaputettiin pois, mahdollisesta diagnoosista puhuttiin, sanottiin että röntgen vahvistaisi epäilyt. Puoli vuotta myöhemmin seuraavassa hammashoidossa hammaskiveä oli jopa vielä enemmän kuin ennen edellistä hoitokertaa, jolloin eläinlääkäri sanoi että ei tähän tarvita röntgeniä, Miku on selvä tapaus. Voimakkaasti heiluvia hampaita ei ollut, nyt vasta tänä syksynä reunimmainen yläetuhammas heilui hieman.

Sairautta esiintyy pääsääntöisesti vanhemmilla, +15-vuotiailla hevosilla (englanninkielisten lähteiden mukaan täysi- ja lämminverisillä muita rotuja enemmän, minun eläinlääkärini kertoi hoitaneensa sekä Suomessa että ulkomailla myös paljon näitä pieniä poneja), eikä siihen ole parannusta, vaan se pahenee koko ajan. Ainoana hidastuskeinona on sairastuneiden hampaiden poistaminen kokonaan - löytämieni lähteiden mukaan hevosilta on poistettu jopa kaikki etuhampaat, ja silti ne ovat oppineet syömään uudelleen ja laiduntamaankin (haittapuolena mainittiin että usein tällaiset hevoset sitten roikottavat kieltään ulkona... Minä keksin pari muutakin haittapuolta hampaattomassa korsirehunsyöjässä mutta ehkä tämä on mielipidekysymys).

Odontoclastic Tooth Resorption means that there are cells eating away the tooth. As stated, we do not know why. This usually occurs in the roots of the front teeth and is visible as holes on x-rays. This part of the syndrome is seen in humans and cats, and is poorly understood in them as well. Human patients indicate that these lesions are very painful – a difficult thing to appreciate in horses as they are so stoic. (lähde)

EOTRH:lla ja cushingin taudilla epäillään olevan yhteyksiä, tai siis niin, että cushingin tauti altistaisi EOTRH:lle. Mikulta en koskaan tutkituttanut cushingia, mutta sen karvankasvu oli jotain aivan käsittämätöntä. Viimeisinä vuosina sen kesäkarva oli normaalihevosen talvikarva, ja sen talvikarva oli mammutin turkin veroinen. Minulla oli vahva epäily että Mikulla oli cushingin tauti.

Karvanvaihtoa kevät 2013, tällaisia määriä Mikusta lähti karvaa joka päivä monta viikkoa keväisin

Mikun kesäkarva 28-vuotissyntymäpäivänä 10.5.2014

Karva 18.11.2014

Miku pärjäsi hyvin hampaidensa kanssa. Vuoden, vähän reilunkin. Sen hampaat olivat hurjan näköiset, eräs lähde sanoikin että sairautta on kutsuttu myös nimellä Ugly Old Horse Teeth. Mutta hampaiden hurjasta ulkonäöstä huolimatta Miku söi edelleen, hitaasti, mutta söi kuitenkin. Huoli leipää, porkkanoita ja omenoita, joita yleensä suustaan kipeät hevoset alkavat nopeimmin hylkiä.

Hampaat 18.11.2014

Huononeminen tapahtui nopeasti. Uskon, että Immun lopetuksella oli syynsä. Vanhat toverit olivat olleet yhdessä niin pitkään, yli kymmenen vuotta. Miku jäi yksinäiseksi ja sen syöminen muuttui entistä huonommaksi ja hitaammaksi. Eräänä aamuna joitain viikkoja sitten huomasin, ettei Miku ollut syönyt yöllä mitään. Se oli hieman ähkyisen oloinen, mutta sain sen kipulääkkeellä, ahkeralla juottamisella ja viherpellettivellillä tokenemaan. Tässä vaiheessa erotin sen omaan tarhaansa, pois Emmin ja Penan laumasta, jotta voisin tarkkailla sen syömistä. Huomasin, että se oli karvansa alla laiha. Pystyin tuntemaan sen jokaisen kylkiluun. Se oli kuihtunut todella nopeasti.

Totuus kirveli ja kirvelee edelleen. Miku ei syönyt mitään. Seitsemältä aamulla jaettua puolentoista kilon heinätupsua se lajitteli edelleen iltapäiväkolmelta. Yöheinät oli pyöritetty ympäri karsinaa eikä määrästä tuntunut vähenevän korttakaan.

Päätös tuli kirkkaana, vaikka inhosin sitä. Inhosin, että jouduin näin pian Immun jälkeen lopetuttamaan toisenkin vanhan rakkaani. Mutta en nähnyt mitään järkeä alkaa poistattamaan hampaita 28-vuotiaalta ponilta, vaikka sillä olisikin saatu hiukan lisäaikaa. Viimeisen viikon Miku eli viherpellettipuurolla, vaikka olin vannonut, että en koskaan keittele hampaattomille hevosilleni puuroja.

Niin minä järjestin taas ampujan kotiin, lainattiin kauhallinen traktori ruhon siirtoon. Oli taas viimeinen ilta ja viimeinen aamu ja viimeinen kiillotus ja kävelylenkki ja herkut ja kaikki niin helvetin viimeistä etten osannut olla edes surullinen, katkera ja väsynyt vain. Koska Miku ei ollut vielä sillä lailla valmis. Se oli tällainen:
(video on kuvattu tiistaina, Miku lopetettiin lauantaina)




Minun on mahdottoman kova ikävä sitä.
Se oli minulla 13,5 vuotta ja sitä ennen hoidin sitä ratsastuskoulussa useamman vuoden.

Tällä kertaa olin ampumisessa mukana. Vaati useamman laukauksen ennen kuin Miku kaatui. Vaikka tiedän, ettei vaihtoehtoja ollut, tulee tuo hetki kummittelemaan mielessäni vielä pitkään.

Se luottamus, jolla poni lähti mukaani tarhasta viimeisen kerran.
Se luottamus kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Lapsellisesti toivoin, että Miku olisi ollut ikuinen. Ettei nyt sentään siitä olisi tarvinnut luopua. Ei nyt, ei näin pian.