Ihan okei

Eiköhän tämä tästä taas lähde. On vähän ontto olo koko ajan, ja yhtenä iltana tuli huutoitkua kun tajuntaani iski ettei Miku eikä Immu ole enää koskaan karsinoissaan hörisemässä, kun menen iltaruokkimaan. Olen sietänyt ihan hyvin ajatusta, että ne eivät ole siellä juuri nyt, mutta että eivät enää koskaan. Se tuntui lopulliselta ja lohduttomalta.

Toisaalta, on siinä puolensakin olla enää vain yhden hevosen omistaja. Taloudellinen puoli tietysti, ja ajankäytöllinen. Ei tarvitse potea huonoa omatuntoa kun ei vain ehdi kaikkea. Eikä tarvitse arvailla, jossitella ja odottaa. Koska onhan se selvää, että jos omistaa 25- ja 28-vuotiaat hevoset, on elo tavallaan koko ajan viimeisten hetkien odottamista.

Olen ollut Penan selässä pari kertaa. Sillä on joku ihmeellinen myöhäissyksyn villikausi, apinoi ja loikkii miten sattuu niin että olen jopa joutunut juoksuttamaan sitä ennen kuin olen mennyt selkään. Lisääntynyt lihasvoima näkyy ylimääräisenä kekkulointina, mutta täytyy kai olla tyytyväinen, että hevonen on elämäniloinen ja voimakkaan oloinen.

Ratsastaminen on vienyt mukavasti ajatuksia pois menetyksistä, vaikka ihan täydellä teholla en olekaan tehnyt. Ollaan nyt kuitenkin kokeiltu myös vähän laukkaa tyylillä "älä koske ohjaan, ratsasta eteen", ja ollaan saatu hienoja pätkiä! Paljon kyllä myös kaarteissa kanttaavaa pupulaukkaa, mutta sitten hetkittäin sellaisia laukka-askeleita, joissa hevonen tuntuu leveältä ja siltä että se todella nousee ja kevenee edestä jokaisella askeleella. Sellaista laukkaa on helppo istua. Tänään myös ravissa löytyi huomattavasti aiempaa nopeammin hyvä draivi ja muoto. On oikeastaan aika julmaa huomata, kuinka paljon (liikaa) olen ohjalla ratsastanut, nyt kun keskityn siihen etten tekisi pään asennon eteen ohjalla yhtään mitään. Ja miten tarkka Pena on istunnalle! Käynnissä en ihan oikeasti tarvitse ohjaa mihinkään. Pelkkä hengittämisen muuttaminen riittää jarruksi. Se on maagista ja armotonta - miksi vedän toista suusta kun se toimisi ilmankin?

Tänään jumppasin ravissa Hupin treenipäiväkirjasta varastetulla harjoituksella, jossa siis ratsastetaan ympyrää ravissa, ja kahdesti ympyrän aikana hidastetaan ravin tahtia ja väistätetään hiukan takaosaa ulospäin. Jippo onkin siinä, että rentouden, tahdin ja pitkän ylälinjan tulisi säilyä sekä lyhennyksessä, väistössä että eteenratsastuksessa. Oijoi. Tuli hyvin lyhyttä ja hyvin jännittynyttä, tuli avotaivutusta uraa seuraten (kyllä! Poni ei vain enää kääntynyt ympyrän suuntaisesti!), tuli jotain passikäynnin tapaista keikutusta. Mutta lopulta tuli molempiin suuntiin jos ei nyt hyvää suoritusta, niin hyvät yritykset ainakin. Jatkamme harjoituksia.