Hö-hö hö-hö

Mitä sanoo itseensä supertyytyväinen poni?

Hö-hö, hö-hö. Ja laittaa kaulaa kaarelle ja korvia hörölleen ja on niin polleana niin polleana että meinaa haljeta.

Penasta on kuoriutunut iloinen työmyyrä - se on jo jonkin aikaa reagoinut minun isoihin kehuihini itsetyytyväisellä hörinällä. Kummallista, olen ajatellut että on höpöpuhetta että hevonen voisi hörähdellä silkkaa tyytyväisyyttään, mutta niin sitä vaan on taas saanut huomata erehtyneensä. Karamellin kerjäämistäkään tämä ei ole, hörinää tulee, oli karkkia tarjolla tai ei.

Viimeksi tänään kehuihini vastattiin hörinöillä. Kova tuuli on kinostanut lunta paikoitellen monen kymmenen sentin syvyisiksi dyyneiksi, ja tällaisellä dyynikentällä juoksutin Penaa. Puolikas ympyrästä syvässä hangessa, ensin vain rentona eteen ja sitten lämpeämisen jälkeen syvän hangen osuudet hitaampaa ja kootumpaa ravia ja laukkaa. Tehokasta! Ja kun Pena teki hyvin, kehuin sitä äänellä ja pysäytin ja menin silittämään ja kehuin vähän vielä lisää, ja tähän Pena vastasi röyhistämällä itsensä oikein komeaksi ja höristelemällä vähäsen.

Hassu ihana Pena!