Vesisadetta, loskaa noin puoli metriä tai vaihtoehtoisesti peilijäätä, ja minä lähden silti innoissani ratsastamaan! Olen nyt niin fiiliksissä alkaneesta vuodesta ja siitä että Penan hiekkaongelmasta on päästy ja ratsastamisesta ylipäätään ja kaikesta, etten meinaa nahoissani pysyä.
Olin suunnitellut harjoitukset etukäteen kuten kunnon treenaajat tekevät: ratsastaisin lyhyttä käyntiä ylöspäin ja pitkää käyntiä eteenpäin, venyttäisin ja lyhentäisin hevosen ylälinjaa. Ratsastaisin suoria linjoja hyvässä ravissa ja taivuttelisin kaarteissa. Palaisin siihen mikä oli viime kerralla hankalaa - oikeasta ohjasta irtisaaminen, vasempaan tukeutuminen (note-to-self: hampaat täytyy katsoa, viimeksi pieni piikki oireili näin). Suorana kulkeminen, oikean pohkeen läpisaaminen. Ratsastaisin keskittyen näihin yksinkertaisiin tehtäviin, ratsastaisin rauhassa ja niin kauan että saisin ponin notkeaksi ja kuuliaiseksi.
Kaikki alkoi hyvin, vesisade ropisi, Pena toimi hienosti vaikkakin oli vino, mutta sitä oli oikein ilo työstää kun asenne oli kohdallaan. Kentällä oli loskaa, se ei haitannut, mentiin ja keskityttiin ja koitin istua oikein, ilman että nojaan liikaa taakse (oikea helmasyntini). Suoristus, lysähdys, hidastus, suoristus, asetus, taivutus.
Kunnes sitten tuli tieto että pikkuponien pihattotallissa on tulva, vettä on lattialla kolmekymmentä senttiä ja työntekijän saappaassa on reikä ja hommia ei voi jatkaa. No niin. Sinne meni minun keskittynyt hetkeni. Keventelin hetken päämäärättömästi mutta huomasin vain ajattelevani tulvaa, joten lopetin, palautin hevosen tarhaan, menin vaihtamaan kumpparit jalkaan, soitin miehen virittämään uppopumppua ja aloin itse äyskäröidä.
Illalla pidin kaksi ratsastustuntia ja laitoin oppilaani ratsastamaan niitä tehtäviä, jotka minulla jäivät aamupäivällä kesken. Käyhän se näinkin, hiukan sain syvän keskittymisen iloa minäkin kun oppilaat onnistuivat.
Huomenna luvassa uutta ja jännää - retki maneesiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti