Oih ja voih!
Niitä kertoja, kun vain taivas on rajana. Kun jotenkin kaikki sujuu. Kun poni on niin hieno niin hieno että epäilen ettei se ole oma poni ollenkaan. Kun on harmonia ja tahti ja keskittyminen ja kaikki omat palaset siinä niin ja hevonen liikkuu jotenkin niin kuin sekin kuuluisi niihin omiin palasiin. Tai minä kuuluisin sen palasiin, kuinka vaan.
Oli siis tunti. Oli myös jäätävän kylmä tuuli ja pakkasta liki -10, ja iltapimeä ja pihalla meneillään traikusta purkamista. Pena oli jo alkukäynnissä kuin lentoon lähdössä, teputti ja ravaili ja hyppelehti joka rasahduksesta. Verryttelyksi ravattiin ympyräkahdeksikkoa ja kävi tosi selväksi, ettei tänään olisi mikään tarve potkia pohkeella Penaa eteenpäin. Päinvastoin, yritin jollain tapaa saada sen edes kääntymään kaikelta kaahaamiseltaan ja loikkimiseltaan, ja siitä vähitellen kanavoida liike-energiaa siihen haluttuun moodiin.
Kun pahin pöhinä oli taltutettu, alkoi työskentely. Ravissa vain toista pitkää sivua käyttäen kulmaan voltti, perään täyskaarto, suoristus uralle ja toiseen päähän taas sama kuvio. Ja sitten vaikeutettiin. Voltti, voltilta täyskaarrolle ja kohti uraa ajatuksella sulkutaivutuksesta, eli voltin taivutus jää voimaan. Kun päästään uralle niin taivutuksen vaihto sisään eli avotaivutukseksi, ja avotaivutuksessa toiseen päähän josta taas voltti, täyskaarto ja sulkutaivutus-ajatuksella paluu uralle.
Ja miten hyvin se menikään! Pena oli elastinen, notkea, liikkui kevyenä ja halukkaana eteen, taipui, kuunteli, työskenteli. Suu toimi, muoto pysyi (no okei välillä lyheni liikaa), taivutukset oli helppoja ja perhana, minun raakileponini se vaan pisteli sulkutaivutuksen ristiaskelia vaikka ei ole koskaan tehnyt mitään sellaista! Mari huusi että jahas Pena on harjoitellut mutta ei, ei Pena ole, Pena on vaan luonnonlahjakkuus!
Ja sitten. Sitten otettiin pari kertaa laukkaa, kuvio sama edelleen, kulmaan ravivoltti, voltilla laukannosto, laukassa täyskaarto kohti uraa, urallepaluu siis vastalaukassa ja ennen uutta kulmaa raviin ja sama kuvio sinne. Ja taas. Laukat nousi ja pysyi (no voltit vähän venyi kun ei toi kääntyminen aina oo ihan hanskassa), myös vastalaukkaosuudet! Jos saan tämmöistä irti Penasta sillä että menen viikot miten sattuu humputellen pitkin metsiä ja ratoja ja sitten tulen kylmiltään kerran viikossa valmennukseen niin kyllä, me menemme jatkossakin pitkin puskia vaikka kuinka jännittäis! Ei haluttomuutta, ei pullikointia. Vain energiaa, joka sitten lopulta oli ihan oikein ja oikeassa paikassa.
Mikä poni! Miten ihana laji! Kaikki on hyvää ja kaunista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti