Palikat

Ensiksi oivallus, joka on tehnyt tuloaan päähäni pidemmän aikaa: laatuun kannattaa panostaa. Olen oivaltanut tämän tärkeimmissä hevosvarusteissa: satulassa, kuolaimissa, mahavyössä, loimissakin osittain. Nyt alan vähitellen sisäistää sitä myös itseni ja omien varusteideni kohdalle. Ostin kuluneella viikolla ensimmäiset vähän paremmat ratsastushousuni, Pikeurin Candelat.

Kuva: ratsastustarvike.satulavyo.fi

Tällaiselle joka on tottunut ostamaan viiden-kahdeksankympin ratsastushousuja, oli noihin panostetut pari sataa tarkkaan harkittuja. Mutta en kadu. Housujen mukavuudesta kertoo jotain se, että pidin niitä eilen vapaaehtoisesti jalassani liki viisituntisen automatkan ajan, eikä kotonakaan ollut mikään kiire kiskoa niitä jalasta. Kangas on napakka, kestävä, kaunis, ja pöksyt istuvat minulle kuin sukkahousut konsanaan. Kovin montaa sataa grammaa ei tosin kannata kerätä vararavintoa jotta mahdun noihin jatkossakin.

Johtuiko sitten housuista vai siitä, etten ole ehtinyt moneen päivään ratsastaa ja intoni oli tapissaan, niin tänään tuntui siltä että palikat oli paikoillaan. Pena oli pyrkivä, niin pyrkivä että yritti välillä kanavoida sitä sellaiseen "tekojännittämiseen" eli kipittelyyn ja kyttäilyyn. Mutta minulla oli namikat hallussa, keskityin tekemiseen, pidin kiinni harjoituksista joita olin päättänyt tehdä, ja sain kuin sainkin hevosen oikeaan moodiin.

Yritin ratsastaa niin että asentoni pysyisi kasassa koko ajan. Kädet kannettuna, lantion ja alaselän jousto, pitkät jalat, fokus myös omiin varpaisiin että ne lepäävät saappaissa suorana rivinä ja niiden takana päkiän kohdalla tuntuu jalustin, jalan paino sitä vasten kohti maata. Joustava, antava käsi vaikka hevonen jännittyisi ylöspäin. Ei saa jäädä vetämään liikettä pois vaikka tulisi loikka, vaan antaa teleskoopin lailla tilaa (ei löysää!) kädellä ja ratsastaa eteen pyöreäksi kohti tuntumaa.

Verryttelin myös laukassa tänään, tämä hyvä. Työskentelyosuus kattoi tänään avotaivutuksen pitkillä sivuilla ravissa, ensin vain näin kenttää ympäri. Sitten kun taivutukset alkoivat sujua, niin päätyihin lisäksi laukkaympyrät. Avotaivutus vasempaan oli ihan ok, hiukan sai hakea että Pena keskittyi siihen mitä tehtiin eikä siihen että pihalla liikkui samaan aikaan joku. Oikeaan taas oli tosi vaikeaa alkuun enkä meinannut millään tajuta, missä vika. Sitten kun aloin tehdä apuvoltteja taivutuksen lomaan, huomasin taas meidän tyyppivian: takaosa luistaa vasemmalle eli hevonen ei suoralla uralla ole suora, volteilla se ei taivu vaan lyhenee kaulasta ja työntää takaosan voltilta ulos vasempaan. Ja kun avotaivutuksessa takaosan pitäisi pysyä vakaana uralla niin eihän taivutus sisään suju jos takaosa pyrkii koko ajan uralta ulos. Vaihdoin raipan ulkokäteen ja ihan jo sillä sain Penaa suoremmaksi, raippaa ei tarvinnut käyttää lainkaan. Hetken jumppaamisen jälkeen sain pari sujuvaa pätkää ja olin tyytyväinen.

Suurin palikkakokemus tuli tänään laukassa. Kaikki vain toimi. Yritän sanallistaa lähinnä itselleni, miksi nyt tuntui niin hyvältä: istuin kunnolla. Ajattelin jalkojani, ajattelin niitä alas, polvia irti satulasta, pohjetta lähelle mutta ei puristamaan. Ajattelin ja edellytin ja ylläpidin tahtia laukassa. Ja vaikka tiedän, että oikea laukka on tällä hetkellä Penalla rikkonaisempi ja huonompi, olin tänään aktiivisesti ajattelematta sitä. Huomaan, että vasempaan kierrokseen ratsastan laukkaa paremmin, koska se tuntuu Penalle helpommalta. Vasen laukka pysyy kasassa, tahti säilyy vaikka laukkaa vähän säätäisikin. Oikeaan kierrokseen olen jotenkin vain huiskaissut koko laukan, hukannut tuntuman, hukannut asentoni ja krampannut menemään, "kun tää on niin vaikee suunta tälle". Höpöhöpö! Ryhtiä, ratsastaja! Ei se hevonen mihinkään pyrähdä epätahdissa jos vaikka yrittäisit tukea sitä ja kertoa, miten siinä kuuluu edetä! Eli oikeassakin laukassa: tahti. Koska tasapaino on heikompi, Pena korjaa vauhdilla. Mutta ei senkään pidä liiotella, se pystyy parempaan jos et anna sen mennä liian lujaa. Pysy tahdissa, laske koko ajan. Tuntuma, istunta, tahti. Paketti pysyy, käsi joustaa mutta ei heitä löysää. Millä sen nyt alleviivaisi niin että se menee päähäni ja lihasmuistiini ja pysyy siellä. Älä hukkaa tahtia siksi että ajattelet ettei se hevonen osaa. Osaa se, se vain tarvitsee kuskiaan enemmän vaikeassa suunnassa.

Montakohan kertaa tämänkin blogin historiassa olen huomannut, että hevoseni toimii aivan mainiosti, kunhan minä vain keskityn, rentoudun ja ratsastan kunnolla? Onko se niin hankalaa olla joka kerta samalla lailla keskittyneenä siihen mitä tekee? Ilmeisesti, koska näitä palikat kohdallaan -kokemuksia on ikävän harvakseltaan tarjolla, ainakaan näin voimakkaana.