Kävin tänään tönittävänä Tampereen hevosmessuilla noin miljoonan muun hevosihmisen tapaan. Väkeä riitti tungokseen saakka koko aamupäivän ajan, ja jos johonkin myyntipisteeseen sattui mahtumaan sisään, ei sieltä enää päässyt pois. Olin eniten kiinnostunut aamun aloittaneesta Stella Hagelstamin kouluratsastusklinikka -nimellä kulkeneesta ohjelmanumerosta, joka klinikan sijaan tuntui kuitenkin olevan kouluratsastusesittely. Kahden ratsukon avulla käytiin läpi perusavut joilla hevosiin vaikutetaan: istunta ja painoavut, pohkeet ja kannukset, ohjasotteet, raippa ja ääni.
Pohdin seuralaiseni kanssa tätä dilemmaa: on kiva ja ihana katsoa hienoja, hyvinliikkuvia, oikein koulutettuja ja rakenteellisesti tehtäväänsä sopivia nuoria hevosia, joita ratsastavat sellaiset ihmiset jotka ratsastavat työkseen. On ihana nähdä, miten hevoset liikkuvat vaikeissa olosuhteissa keskittyneinä, kevyin pienin avuin, jotka yleisön silmiin suurennettuinakin ovat edelleen... noh, pieniä ja kevyitä. Mutta ei tarvittu kuin muutama yleisökysymys niin selvisi, että minun lisäkseni myös muuta yleisöä kiinnostaa loppujen lopuksi jokin muu: mitä tehdä kun hevonen on vino ja roikkuu toisella ohjalla? Mitä tehdä jos hevonen on menettänyt halunsa liikkua? Sitten Stella Hagelstam yritti demonstroida näitä asioita hevosellaan, joka ei ollut tippaakaan haluton, tasapainoton tai vino.
Suurin osa Suomen hevoskansasta on harrastajia, joilla on allaan keskihintainen tai edullinen hevonen, jolla on omat puutteensa ja rajoitteensa niin koulutustasonsa kuin fysiikkansakin kautta. Suurin osa ei ikinä tule ratsastamaan niin kuin Stellan oppilaat messuilla tänään, ja suurimmalla osalla ei koskaan tule olemaan senkaltaista hevosta kuin Stellalla itsellään tai hänen oppilaillaan tänään.
Mietinkin, voisiko tällaisen klinikan joskus toteuttaa toisin? Siten että pureuduttaisiin tavallisten ratsukoiden tavallisiin ongelmiin, ilman ylenpalttista kiiltoa ja glamouria? En tarkoita, että messuesityksessä pitäisi antaa alkeisopetusta, mutta minua kiinnostaisi nähdä, mitä ammatti-ihminen tekisi ihan tavallisen ratsuhevosen selässä. Sellaisen hevosen, joka on vino, ehkä vähän turta ja laiskanlainen.
Minä olen ihan täällä internet- ja blogimaailmassakin eniten kiinnostunut tavallisten ratsukoiden ongelmista ja kehittymisestä. Käytän viikossa aika paljon tunteja etsien ja katsoen minulle vieraiden ihmisten videoita valmennuksista. En kestä jos äänet on jätetty pois ja laitettu tilalle joku kiva musiikki, tai jos videoon on leikattu vain onnistuneet ja harmoniset pätkät. Haluan kuulla, mitä opettaja tälle ratsukolle sanoo, mitä hän korostaa ja painottaa, haluan nähdä kuinka ratsastaja pystyy vastaanottamaan ohjeita ja hyödyntämään niitä omassa ratsastuksessaan. Haluan olla mukana valmennuksessa vaikka en oikeasti ole lähimaillakaan.
Olenko yksin ajatusteni kanssa?
No, joka tapauksessa messuilla näkemäni ratsastusdemo jätti jotain mieleeni, sillä kotiin päästyäni halusin mennä ratsastamaan.
Tähän väliin haluan jakaa salaisuuden, jota olen varjellut pitkään. Olen kova kuvittelemaan asioita. Olen vuosikausia ratsastanut lämminverisellä ex-ravurillani maastoissa kuvitellen, että olen kovanluokan kilpahevosen kanssa rennolla palauttelumaastolla. Olen kuvitellut sen liikkuvan niin elastisesti ja joustavasti ja oikein kuin tänään messuilla näkemäni kouluratsut. Ja kyllä, olen tehnyt tätä ihan aikuisiälläkin, ja saanut siitä iloa ja energiaa omaan ratsastukseeni.
Tänään palasin taas mielikuvamaailmaani, nyt Penan kanssa. Kuvittelin olevani Stella Hagelstam. Kuvittelin ratsastavani niin kuin hän, ja kuvittelin hevoseni liikkuvan yhtä joustavasti, tasapainoisesti ja kauniisti kuin hänenkin hevosensa.
Mielikuvilla ja kuvittelulla on uskomaton voima.
Väitän, että Pena liikkui paremmin kuin pitkään aikaan, vaikka se olikin vasempaan vaikea ja vino, ja vaikka kentänpohja oli raskas ja pettävä. Olin imenyt itseeni hyvän ratsastajan henkeä, sitä tasapainoa, rohkeutta pyytää ja höllätä, sellaista intuitiivista tietämistä. Olin katsonut ja oppinut.
Punaviinihuppelikommentti: :)
VastaaPoistaItsekin olin messuilla tänään ja vähän harmitti, vaikka en olisi ikimaailmassa sua tunnistanut, muta hauska olisi ollut törmätä!
Juu mutta siis tuli tosi samoja ajatuksia tosta Stellan näytöksestä ja muistakin. Yksin kun olin liikkeellä ja hiljaisuudessa itsekseen tulee kiinnitettyä aika paljon huomiota ympäristön ääniin, niin huomasin että aika monella oli sanottavaa monenkin esillä olevan ratsastajan istunnasta tai maneereista.
Siinä hiljaa sitten itsekseni mietin, että kukaanhan ei ole täydellinen, vaan todellista rohkeutta vaati se, että uskaltaa monituhtapäisen messuyleisön eteen mennä niiden omien taitojensa kanssa. Olivatpa mitä tahansa.
Ei olisi helppoa mennä oikeasti näkyvän ongelman kanssa tuhatpäisen yleisön eteen ratkomaan. Ei psyykkisesti hevoselle, eikä ihmiselle :D
Mutta katotaan hyvien perään. Niin taisi Kyrakin sanoa, että jos ei pysty ratsastamaan niin ja niin monta tuntia päivässä niin pitää katsella kun muuta ratsastaa. Siitäkin oppia.
Totta Enni, en ajatellut itse vielä niin pitkälle, että kuka sinne suostuisi lähtemään suuren yleisön ruodittavaksi... Mutta ehkä monikin haluaisi tuoda hevosensa? Siis siten, että antaisi sen yleisön eteen ammattilaisen ratsastettavaksi. Ja ehkä tätä ajatusta voisi jalostaa joihinkin pienempiin tapahtumiin myös, niiden näytösten oheen. No, pitäväthän ulkomaalaiset gurut suomessa klinikoita joissa tämä ajatus toteutuu, mutta yleisömäärä on kuitenkin vain murto-osa messutapahtumasta.
VastaaPoistaKummallista, että pahaa sanottavaa löytyy aina ja kaikesta. Ja ikään kuin ajatellaan, että ratsastustaito on jokin kiinteä, muuttumaton osa. Ei nähdä, että tilanne itsessään on vaikea sekä hevoselle että ratsastajalle. Hevonen ei liiku niin kuin kotona eikä ratsastaja ehkä osaa juuri sillä hetkellä hallita kehoaan tismalleen samoin kuin hän parhaimpana päivänä osaa ja pystyy. Kuka meistä ratsastaa joka päivä samalla lailla? Ei kukaan.
Hyvä kirjoitus ja olen ihan samoilla linjoilla ajatustesi kanssa.
VastaaPoistaItsekin kaipaisin enemmän niitä "tavallisia" hevosia ongelmineen sinne ratkottavaksi ja nimenomaan sen ammattilaisen ratsastamana.
Itsekin edellisen ponin kohdalla olen saanut huomata, että aina ne kevyet avut eivät ilmeisesti ole kevyesti saavutettu, eikä opetus täsmää siihen miten selässä itse käyttäydytään... Lopulta kuulin, että ponini on paskiainen ja sitä saa ja pitää komentaa. Ja tästä ponista tuli hyvin monella tapaa mieleen sinun Pena.
Messuilla tuli myös käytyä ja ihan samaan asiaan kiinnitin huomiota! Vielä enemmän tuo "kaukaisuus" korostui tämän aamun esteklinikassa. Ensin siellä oli niin nuoret ja kokemattomat hepat, että ihan säälitti niiden puolesta. Toinen ratsukko taas oli kokenut kisapari, eikä oikeastaan mitään ongelmia ollut. Vaikka ratsastusta oli toki kiva katsella, tuli hiukan tylsä olo. Jos nimenä on klinikka, odottaisin saavani sieltä edes jonkinlaista vinkkiä omaan ratsastukseen. Stellan neuvoilla kyllä käytiin perusjutut ihan kivasti läpi, mutta omasta mielestäni ne on liian perusjuttuja; ei mitään uutta. Esteklinikasta puolestaan ei jäänyt yhtään mitään mieleen :(
VastaaPoistaMuuten messut olivat kyllä ihan kivat ja shoppailtuakin tuli :)
Kiitos kommenteista!
VastaaPoistaTällaisissa messutapahtumissa on tietty hankalaa se, että yleisöä on joka lähtöön. PIenemmätkin demot joutuu tavallaan aloittamaan liki nollasta "tässä on hevonen, hevonen on pako- ja saaliseläin ja käyttää ravinnokseen korsirehua", koska joukossa saattaa olla joku sellainen joka ei tätä vielä tiedä. Hevosurheilun massatapahtumia on Suomessa kohtalaisen vähän, ja minulle ainakin kokeneena hevosihmisenä ja alalla toimijana tuli esim. näistä messuista sellainen olo, että hyvä tilaisuus oli hukattu itsestäänselvyyksien esittämiseen, kun olisi voitu lähteä rohkeammin tekemään tapahtumaa kokeneille hevosihmisille ja harrastajille, joilla on jo pohjatiedot olemassa. Ja mitä olen nyt messujen jälkipyykkiä foorumeilta lukenut, niin monella muullakin jäi tällainen maku tapahtumasta.
Stellan klinikasta vielä sen verran, että asiasisältöhän oli siinä tismalleen sama kuin Hevosurheilussa julkaistussa "apukoulussa" vai millä nimellä se viisiosainen Stellan kirjoittama juttusarja nyt kulkikaan. Sitä suuremmalla syyllä itse klinikka olisi voinut tarjota jotain uutta.