Treenaamattomuuden hedelmät

Talvi on ollut onneton. Oikeasti hyvää lumipohjaa ei ole saatu kentälle lainkaan. Minä olen ollut jaksamaton muiden murheideni kanssa ja ratsastaminen on jäänyt hävyttömän vähälle. Valmentaja on äitiysvapailla joten valvovan silmän alla ollaan oltu viimeksi ehkä joskus syyskuussa.

Tällä viikolla sain ahkeralla auraamisella kentän osittain hiekalle. Enempää sitä ei voi perälevyn kanssa raaputtaa, muuten katoaa kaikki uusi pintahiekka jota aika isolla rahalla siihen viime syksynä ajatin. Märkä se on ja paikkapaikoin on epämääräistä jäämurua, eikä koko ala ole käytössä. Mutta on se tyhjää parempi nyt.

Tässä valokuvallinen maalaisrealityä. Terkkuja maneeseihin!

Mielestäni tänään piti paistaa aurinko mutta samaa tihkusadetta ja harmaata siellä on kuin ehkä viimeiset kolme viikkoa. Otin itseäni niskasta kiinni ja menin silti ratsastamaan. Talven treenaamattomuus näkyy. Voisi olla huonomminkin, ja olen tosi tyytyväinen Penan mielentilaan jolla se suostuu työskentelemään. Sitä saa korjata eikä se hermostu tai heittäänny kuuroksi. Mutta paljon sitä joutuu auttamaan jotta oikea tahti säilyy.

Aluksi se oli käynnissä hidas ja pohkeen takana, ja reagoi eteenpäin pyytävään apuun nousemalla pois kuolaintuntumalta ja kipittämällä. Sitkeästi pidin tuntumaa ja ratsastin eteenpäin, ja kiitin kun sain pitkän joustavan askeleen joka venytti tuntumaa kohti. Kun käynti löytyi suoralla sekä molempiin suuntiin kaarevilla urilla, otin muutaman käyntiväistön. Väistössä karattiin taas alta kipitykseen ja selättömään käyntiin, mutta taas rauhallisesti toistoja tekemällä löytyi pian yhteinen sävel ja väistöt tuli hyviksi.

Ravissa riitti eteenpäinpyrkimystä, mutta tahti oli kipittävä. Kaarteet karmeat sivuliirrot ja rytmi hukassa. Positiivista oli, että kun olin saanut tuntuman käynnissä vakaaksi ja tasaiseksi, se säilyi myös ravissa, jolloin maltillisemman tahdin löytäminen oli helpompaa kun hevonen edes yritti pysyä avuilla. Ravissa ei sen ihmeellisempiä temppuja, vain suoria linjoja ja voltteja, kunnes raviinkin löytyi kestoa ja joustoa ja kipittäminen jäi vähemmälle. Muoto painui välillä liian syväksi nyökyksi, takaosasta on voima hävinnyt tekemättömyyden myötä eikä etuosa jaksa kohota. Saman huomaa siitä että Pena alkaa takoa: yleensä takominen on Penalla merkki siitä että kengitykselle olisi tarvetta, mutta nyt kengityksestä ei ole kuin kolmisen viikkoa ja silti toisinaan napsahtelee. Etuosa ei ehdi takaosan alta pois, etujalat on liian hitaat. Ongelma korjaantuu kun etupainoisuus vähenee, ja etupainoisuushan vähenee kun takaosalla olisi voimaa kantaa...

Nostin lyhyesti laukkojakin tänään, en edes muista koska olen viimeksi tehnyt laukkaa selästä. Nostot aika jees, samoin raviinsiirtymiset, eikä se itse laukkakaan tauon pituuteen nähden ollut kovin huonoa. Hienosäätöä en edes yrittänyt tehdä, kunhan Pena suostui laukkaamaan itse edeten isoa, mutta maltillista laukkaa niin olin tyytyväinen. Ja hyvinhän se tsemppasi!

Jäi kuitenkin plussan puolelle tämä ratsastus. Ja kai vesisateestakin pitää iloita, se sulattaa routaa ja jäätä. Kohta on kokonaan hiekkainen kenttä ja sitten ei voi syyttää ainakaan pohjia siitä ettei ole ratsastanut.

Ei nämä selfiet selvästikään ole meidän juttu. Kelejä pidellyt!