Virtaa

Tällai mä tosi näppärästi osaan järjestää kaikkia tavaroita ja juttuja!

Tänään on taas ollut mahtavan keväinen auringonpaiste ja plusasteita lähemmäs viisi! Penalle tulee hieroja myöhään iltapäivällä, joten ehdin aamupäivästä liikuttaa sen. 

Vyön kiristys

Ja selkään punnertaminen

Käytiin radalla menemässä kuutisen kierrosta, pääasiassa ravia. Takakaarre oli taas kamalan jännä, mutta nyt Pena tuntui rehellisen pelkäämisen sijaan siltä, että sillä taisi vain olla aika tavalla virtaa jota se purki kyttäämiseen. Liike eteenpäin nimittäin säilyi koko ajan, askellaji tosin oli jotain kovin liitäväistä ja ylöspäin suuntautuvaa hipsuttelua! Muutaman kerran ehti tulla sellainen olo, että näinköhän se nyt tästä lähtee ja minä vaan vikisen kyydissä, mutta pyrähdyksistä huolimatta pysyttiin pääasiassa siinä askellajissa jota halusinkin. 

Laukattiin myös vähän kumpaankin kierrokseen. Yllättäen oikeaa laukkaa oli tänään tosi vaikea nostaa! Jouduin ottamaan monta kertaa noston uusiksi kun aina tuli vasen. Omasta mielestäni en edes könöttänyt nyt mitenkään vinossa, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Sitten kun oikea laukka viimein nousi, annoin Penan spurtata siinä hyvän pätkän kotiinpäin palkinnoksi. 

Aurinko lämmittää ihan mahdottomasti, miten siihen taas tottuukaan? Tuntui että olin aivan hiessä kevyen lenkin jälkeen, ja ponillakin oli vähän satulanalunen nihkeänä. Tähän keliin on tosi vaikea loimittaa kun ei varsinaisesti ole kylmä, mutta hiki pitäisi silti saada kuivaksi. Päädyin tänään kompromissiratkaisuun ja laitoin Penalle vain kuivatusfleecen päälle, vein sen ulos syömään, ja kun olin ruokkinut muutkin hevoset ja siivonnut tallista jälkeni, kävin ottamassa fleecen pois kuivuneen ponin päältä. Millään en haluaisi hautoa ponia koko päivää loimen alla jos tarvetta on vain saada hikipaikat kuivumaan!

Kuski säätää ja poni poseeraa

Tukkaan osui fiskars, olisiko sittenkin pitänyt ryhtyä kampaajaksi kun noin hieno tuli

Luin nopeasti muutamia postauksiani vuoden takaa ja oikeastaan yllätyin, kuinka alkeissa silloin vielä oltiin. Tavallaan työn alla on samat asiat, eli laukan parantaminen, mutta vuosi sitten laukan parantaminen tarkoitti sitä, että pääsisin nostamaan laukat ilman a) äänikäskyä ja b) pukittamista. Jouduttiin käyttämään häntäremmiä koska poni oli muodoton pallura ilman lihaksia ja satula pyöri mihin sattui. Jouduin käyttämään raippaa jotta pystyin komentamaan pukittamisesta, jota ilmeni aina kun koitin vaatia jotain mitä Pena ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Pena oli kengätön ja arkoi koipiaan niin että liikkeet oli pelkkää hipsimistä ja varomista.

Onhan Pena vieläkin sellainen, että se tavallaan suuttuu minulle omista virheistään - jos se astuu huonosti ja kompastuu ja meinaa mennä vauhdista nenälleen, se yleensä kimmastuu siitä ja pukittaa. Ilmiö on sama myös liinassa, minuun suunnataan kiukkuista palautetta jos poni itse kaahaa niin ettei pysy pystyssä. Tai esteillä, jos Pena osuu puomiin niin minunhan vika se on, voi vetää korvat niskaa pitkin ja heittää perää. Mutta ei se enää työkseen pukittele, ja nyt voidaan jo puhua että sillä on laukka ja siinä voi tehdä juttuja. Edistytty on, ja paljon. Vuosi on kuitenkin aika lyhyt aika hevosten kanssa, etenkin kun lähdetään melkein alkeista rakentamaan nuorta hevosta ratsuksi. 

Mentäis jo!

En ehkä olisi vuosi sitten osannut ajatella, että vuoden kuluttua niistä hetkistä Pena olisi minun omani ja että olisin sen kanssa tuosta vaan lähdössä radalle ratsastamaan kaikkia askellajeja. Mutta niin me vaan tänäänkin tehtiin, eikä se enää ole niin kovin kummallista tai pelottavaa. Hyvä Pena ja hiukan myös hyvä minä!